Grindaamista vielä helpottaen configista pystyy laittamaan kaikkien muiden säätöjen oheella monsujen kohtaamistiheyden. Käytännössä saa siis valita haluaako overworldia ja luolia rymytessä kohdata ollenkaan monsuja, tai sitten niin tiheään tahtiin kuin vaan voi, ja näiden väliltä. Simppeleitä, nerokkaita asioita pullollaan tämä peli.
EDIT: Joo, ei enää voinut mitään, kävin juuri Gamestopista ennakkotilaamassa Collector's Deluxe Editionin. Varmaan ensiviikolla pitäisi saada tämä hyppysiin.
Tekisi kyllä mieli tuota Collectors Editiona hommailla. Koskaan aikaisemmin en ole mistään pelistä ollut näin innoissani, että olisi tehnyt mieli tuhlata rahaa vielä ekstrakrääsään sen oheella. Se taidekirja varsinkin kiinnostaa. Pitää kai käydä kyselemässä saatavuutta tänään.
Kyllä tämä tulee varmasti seuraavaksi hommattua, vaikka Fire Emblem ja Pokemon kuumottelevat myös. Demoa on tullut hakattua nyt aina välillä, ja enpä ole vähäänaikaan yhtä hauskaa ja koukuttavaa ropea pelannut. Job -systeemi on tehty nerokkaan simppeliksi, niitä voi vaihtaa lennossa ja myöhemmin ansaittuja skillejä voi yhdistellä eri Jobien kesken, luoden uniikkeja hahmoluokkia.
Default-Bravely -systeemi on myös ehkä nerokkainta missään roolipelissä pitkään aikaan. Luo aivan uudenlaisen ulottuvuuden taisteluihin, kun enää ei tarvitse tyytyä suurimmaksi osaksi siihen kaikista ilmeiseen, eli hyökkäämiseen yhden vuoron aikana, vaan voi taktikoida, että jos pari kertaa hyökkää ja sitten vaikka buffaa jollain abilityllä ja lopuksi antaa potionin jollekin. Tämän avulla kun kikkailee vielä kaikkien 4 hahmon kanssa, niin syvyys on ääretön. Grindaamista on, mutta sen tekee mielekkääksi jo edellä mainittu taktikointisysteemi, mutta myös taistelujen "kelaamis"mahdollisuus. Enää ei tarvitse odottaa ja katsella tylsistyneenä, kun 10 eri hahmoa hoitaa oman vuoronsa, vaan tämän voi nopeuttaa nappia painamalla, että päästään sen äärelle, mikä on oikeasti hauskaa.
Lisäksi, pelin visuaalinen tyyli uppoaa itseeni ihan kymmenellä. Hahmot ovat sieviä ja söpöjä, mutta tyylikkäällä ja samaistuttavalla, eivät ällön ärsyttävällä tavalla.
Ja tämä kaikki vasta demon perusteella. Huhhuh. Ainoa asia, mistä vähän joudun kritisoimaan, on se facebook -pelimäinen systeemi, jossa pitää odottaa tietyn verran, että saa kehitettyä kylää ja hommaamaan uusia varusteita. Hommaa voi nopeuttaa kavereiden kanssa, tai jos törmää StreetPassilla ihmisiin. Nyt yksin yhden päivityksen aika oli pahimmillaan 10 tuntia. Ei siinä, tallennetaan, 3DS sleep modelle, ja nukkumaan: aamulla odottaa uudet kamat ostajaansa. Tavallaan ihan mukava systeemi, varsinkaan, kun ei meillä oikeasti ole kiire mihinkään.
Tänä vuonna ei taaskaan kauheasti tullut pelattua uusia pelejä, mutta laitetaan kuitenkin vaikka sitten ihan fiiliksen pohjalta:
Vuoden paras peli (GOTY) -Laitetaan tähän nyt, vaikken ole pelannut vielä, Fire Emblem: Awakening. Vaikutti jo demon perusteella parhaudelta ja tuskin tulen pelaamaan mitään parempaa tänä vuonna enää.
Vuoden paras wanha peli -The Legend of Zelda: Oracle of Ages ehdottomasti. Erihienoa, että nämä saatiin ladattaviksi 3DS:lle
Vuoden pettymys -PS4:n julkaisupelitarjonta. Lähinnä Destinyn myöhästyminen julkaisusta oli pettymys ja yksi syy muiden oheella miksi en pleikkaria tänä vuonna hommannut.
Vuoden yllättäjä -Bravely Default. Periaatteessa viime vuoden peli, mutta länteen tämähän tulee päivitettynä vasta tänä vuonna. Yllätti erinomaisuudellan ihan jo demon perusteella.
Vuoden nintendopeli -Fire Emblem mahdollisesti.
Vuoden pleikkaripeli -GTA V on ainoa uusi peli jota pelasin pleikkarilla tänä vuonna. Eipä tämäkään loppujenlopuksi mitään parhautta ollut, mutta jaksoi viihdyttää aikansa.
Vuoden PC-peli -Path of Exile. Toinen kandidaatti voisi olla kaiken näkemän ja kuuleman perusteella Papers, Please, mutta en ole vielä pelannut.
Vuoden kannettava peli -Joko Fire Emblem, tai sitten Pokemon X/Y. Ihan vain luotosta ja rakkaudesta pelisarjaan.
Ensi vuoden odotetuin peli -Mahdollisesti Destiny, jos pleikkarin hommaan. Jos WiiU:n lainaan veljeltäni, niin Monolith Softin X. Odotan myös, että 3DS:lle tulee jälleen laatua. Ainiin ja Dark Souls II, tietenkin.
Tuo Bravely Default vaikutti muuten erinomaiselta peliltä, mutta vituttaa tuo miltei pakollinen kaveriverkoston hommaaminen, jonka avulla voit nopeammin rakennuttaa sitä kylää. Nytkin joudun odottamaan 8 tuntia, että saan jonkun kivikasan tuhottua. Alkaa maistumaan joltain Facebook -peliltä. En sitten tiedä onko kokoversiossa jotenkin helpompi hommata tuota jeesiä, ilman siis että joutuu rekisteroimään ketään erikseen tai mennä haahuilemaan StreetPassin kanssa kylille.
On kyllä hyvä ominaisuus tuo demojen latausmahdollisuus. Monster Hunterin ja Fire Emblemin demot latailin, joista ainakin jälkimmäinen vaikutti puhtaalta parhaudelta. Täytyy tuota Bravely Defaultiakin kokeilla demon kautta. Hype on jälleen kovaa ja jos tämä tosiaan on laatukamaa Squarelta sitten FFIX:n, niin olen jo myyty. Alkaa pikkuhiljaa heräilemään se vanha pelivietti jälleen.
Niin ja Oracle of Agesia on tosiaan nyt pelailtua vähäisen. Edelleen yhtä tiukkaa kamaa kuin GBC:llä aikoinaan, ja jostainsyystä circle padilla ohjaaminen toimii helvetin hyvin tässä.
Itse olen aina omistanut vain Agesin, joten en osaa sanoa Seasonsista mitään. Eikös nämä käytännössä ole ihan kaksi eri peliä? Ages kai yleisesti hiukan haastavampi, jos en muista väärin lukeneeni. Molemmat tosiaan pitää hommata, mutta Ages on alkuun se tuttu ja turvallinen itselleni.
Kävin tänään viimein ottamassa takaisin PS4:n ennakkotilauksessa kiinni olleet eurot, ja ostin 3DS:n. Ei voinut enään mitään, ihan liikaa hypeä täällä.
Mario Kart 7 -bundlen hommasin, kun muuta ei ollut. Muita pelejä en vielä ostanut, mutta ensikuussa pitäis ainakin tuo Popemon käydä hommaamassa. Fire Emblem ja Monster Hunterkin kiinnostaisi vähäisen, ja uusi Zelda. Sitä ennen jos e-shopista lataisi vaikka Oracle of Agesin alkulämmittelyksi.
Itse kävin eilen Kinopalatsissa katsomassa ja juuri tuossa samassa kohdassa jengi repesi sielläkin. Nauru oli vain sellaista vaivautunutta ja "you gotta be kidding me" -kamaa.
Dialogi/monologi ja hahmot juustoisia, huonoa läppää (se verran kun sitä oli) sekä väsynyt ja epämielenkiintoinen tarina. Hyvät puolet taasen loistava audiovisuaalinen anti, oikeasti kuumottavia ja epämielyttäviä kohtauksia ja tietty minimalistisuus iski kyllä. Jotenkin tuntuu, että Gravity koitti oikeasti olla mestariteos, mutta kompastuu pahasti kliseisiin ja tyhjänpäiväisyyksiin. Ajoittain elokuva on kuin kitschiä, näyttää ja kuulostaa hienolta, mutta on lopulta kaikissa muissa aspekteissa täysin ontto. Kuin teknologiademo, jonka ympärille on vaan nopeasti kustu joku tarina pitämään mielenkiintoa yllä. Yksittäisiä hienoja kohtauksia oli kyllä muutama, jotka oikeasti riipivät omia heikkoja hermojani, nämä kohtaukset tuntuivat hyvältä.
Senpä takia on aika ristiriitaiset tunteet, kun samassa leffassa on ehkä vaikuttavimpia kohtauksia, joita olen vähäänaikaan nähnyt, ja sitten on sitä epämielenkiintoista juusto-osastoa. Parasta antia silti oli se taidokkaasti ja tehokkaasti kuvattu ahdistuksen ja toivottomuuden tunne, josta oikeastaan vietiin osittain kaikki fiilis kömpelöillä ja yksiulotteisilla hahmoilla.
Lopullinen score voisi olla jotain
Suosittelen avaruusfaneille ja Sandra Bullock -faneille, sekä treffeille vaihtoehdoksi romanttiselle komedialle tai yksin klo 4 aamyöstä katseltavaksi.
Tuntuu kyllä, että johonkin imdb scoreihin tahi rottentomatoes prosentteihin ei voi kyllä luottaa yhtään, niin monta kertaa on joutunut pettymään.
Viimevuosina ei ole kyllä voinut yhtään luottaa huippupisteitä saaneisiin elokuviin. Tuntuu kuin puolet siitä scoresta olisi vain sitä hyvin markkinoitua hypeä ja erikoiseffekteille läähättävien sunnuntaikriitikoiden massaorgiaa.
Tuo Gravity kyllä kiinnostaa kaikesta huolimatta, kiinnosti jo ennen hypeä, mutta saapa nähdä meneekö tämäkin niiden yliarvostettujen "mestariteosten" joukkoon, mitä mm. Avatar, Inglorious Basterds, Inception ja Yön Ritari olivat. Ehkä kaikkia noita elokuvia on loppujenlopuksi vaivannut se tietynlainen pinnallisuus ja yksiulotteisuus, jota ollan yritetty kompensoida pitkällä kestolla ja täyteenahdetulla hahmokaartilla. Gravity tuntuu erottuvan tästä trendistä nykyajan megapopcorni-elokuvien listoilla, joten mielenkiinnolla käyn katsomassa.
Portaleissa, varsinkin 2:ssa on aika onnistunutta ja paikoittain älykästä huumoria vaikka joskus menäänkin aika meta-tasolle. Ainakin itse pelasin 2:en läpi hymy suupielessä ja säännöllisesti hörähdellen.
Tuohon raakadieettiin liittyen, tässä ihan mielenkiintoinen juttu miehestä, joka on syönyt viiden vuoden ajan pelkkää raakaa lihaa.
Itse olen pyrkinyt jättämään lihan pois kokonaan ruokavaliosta, lukuunottamatta kalaa.
Mutta ettei ihan offtopiciksi mene, niin digitaalikäyttöinen mikroaaltouuni on ehkä turhin keksintö. Malliesimerkki siitä, että jos se ei ole rikki, älä korjaa sitä.
Eipä tässä mikään kauhean suuri oppimiskäyrä ole. Käyttöliittymäkään ei pitäisi olla mitenkään ufo, jos on edes vähän samantyylisiä pelejä pelannut, ja vaikka ei olisi, on tässä se sen verran hyvin tehty, että omaksuu varmaan aika nopsaan.
Onhan tuo ihan älytöntä silmäkarkkia, ei niinkään teknisesti vaan juuri tuo värien, muotojen, valojen ja varjojen yhteinen harmonia, minimalismia ja samalla maksimalismia. Enpä oikein osaa sanoa miten nykyajan Mario-pelistä saisi yhtään tämän näyttävämpää.
Toivottavasti tekisivät jatkossa hyvän Mac-porttauksen pelille. PCn puutoksesta johtuen olen pelaillut tuota epävirallista Mac-porttausta, ja kyllähän sitä pelaa, mutta paljon paremminkin voisi toimia. Toki ainahan on Boot Camp kunhan jaksaisi säätää...
Ainahan näissä jutuissa on mukana se puolueiden välinen skisma. Kyllä varmaan aika monelle kelpaa, että saatiin yksi vihreä pois vallasta. Vaikka tietenkin suurin syy koko jutulle onkin Hautalan kiistanalainen epäsopivuus ministerin virkaan hänen töppäilyjensä takia.
Niin, mutta maito oli jo lattiala, vaikka eihän sitä tiedä, mitä temppuja Hautalalla olisi vielä ollut suunnitteilla. Tämän koko jutun jälkipyykki vain tuntuu liian paisutetulta mediasensaatiolta ja turhalta puolueiden väliseltä ajojahdilta, ja siksi Hautala tekikin oikein erotessaan, sillä tämän sotkun ei tarvitsisi enää yhtään viedä huomioa pois muista vallitsevista ongelmista.
EDIT: Toisaalta ymmärrän Hautalan tarkoitusta tässä jäänmurtaja asiassa. Hän halusi minimoida suomen osallistumisen arktiksen tuhoamiselle, vaikka se meiniais taloudellisia tappioita. Ongelma tässä vain oli, että päätöksen pitäisi olla globaali, jotta se toimisi ympäristön hyväksi, ja ei ajaisi suomea vielä syvemmälle velkakierteeseen. Tarkoitus hyvä, mutta ei ehkä oikein toimi nykyisen talouspolitiikan mukaan.
Fifat sekä muut vastaavat vuotuiset uhreilupelit voisivat toimia nykyään paremmin vaikka F2P-formaatissa. Olisi aina vain se yksi peli, ja päivityksiä voisi ostella tai ladata ilmaiseksi sisällöstä riippuen. Toisaalta miksi EA tämän tekisi, kun näitä enemmän tai vähemmän uusia versioita vielä ostellaan täyteen hintaan, ja en tiedä onko se sitten tärkeää sarjan faneille aina ostaa se fyysinen kopio hyllyyn.
Erittäin asiallinen dokumentti perustulon mahdollisista yhteiskunnallisista ja taloudellisista vaikutuksista, unohtamatta kritiikkiä ja kysymyksiä. Pitkä, mutta joka minuutin arvoinen.
Video (sveitsin?)saksaksi, tekstit saa englanniksi.
Suomessa ei tosiaan osata suhtautua alkoholiin oikein, missään suhteessa. Kohtuukäyttöä ei tunneta ja absolutismi jyllää molemmissa ääripäissä. Viina on viisasten juoma, eikä se vissiin sovellu itseään pelkääville suomalaisille.
Noh, mikä on sitten "oikea" tapa suhtautua alkoholiin. Voisi kuvitella, että absolutimsi on oikeastaan ns. "luonnollsempi" valinta, sillä alkoholi ei ole mitenkään välttämätöntä ihmiselle missään elämänvaiheessa, vaan nimenomaan keinotekoinen hermomyrkky josta ihmiset ja kulttuurit luovat nautintoaineen.
En tietenkään tarkoita sitä, että alkoholin nauttiminen olisi mitenkään väärin, tai että absolutistit olisivat jotenkin parempia ihmisiä, minusta on vain outoa pitää alkoholista kieltäytymistä jotenkin ääripäisenä, varsinkaan jos se on vain henkilökohtainen valinta, eikä siinä ole mitään vastakulttuurillista periaatetta mukana. Ihan kuin siinä käytössä tulisi olla joku tasapaino, tai muuten olet vain sellainen itseäänpelkäävä ihminen.
Mutta kai se viina on suomessa vaan niin iso osa kansan identiteettiä, että siitä ei saisi kieltäytyä.
Tämähän ei tietenkään ole totta, mutta kyllä se aika kuluu aivan eritavalla, kun on alkoholia, tai jotain muuta, veressä.
Itselläni alkoholista on lähinnä ollut hyötyä itsetutkiskelun kannalta. En välttämättä olisi koskaan tiennyt tiettyjä puolia itsestäni, ellen olisi ikinä kännipäissäni sekoillut.
Joskus muutama vuosi sitten vielä tunsin tarvitsevani alkoholia pitääkseni hauskaa tupareissa yms. ja vitutti jos sitä ei saanut. Tajusin, että tarvitsin sitä lähinnä sietääkseni muiden kännäämistä. Ei siinä, edelleen tietyissä sosiaalisissa tapahtumissa käytän alkoholia, mutta en enää känniin asti. Punaviinien ja tummien oluiden (mitä tummempaa, sen parempaa) mausta pidän, ja niitä tuleekin tilattua aina se yksi jos toinenkin kapakoissa ja tapahtumissa. Väkevät ovat jääneet kokonaan pois.
Absolutistien päätöstä silti kunnioitan, sillä vaatii vahvaa mieltä nykymaailmassa välttyäkseen edes maistamasta tätä tulilientä. Eipä siinä ole mitään järkeä kokeilla, jos kyseinen asia ahdistaa tai tuntuu muuten epämiellyttävältä jo ajatustasolla. Mutta jos on vähäisenkin kiinnostusta, kannattaa kokeilla, uniikki kokemus se känni ainakin sen ensinmäisen kerran on.
Taidan itse odottaa Realm Rebornin PS4-versioon asti. Kutkutaisi kyllä jo ostaa, MMORPG henkinen FF on kiinnostanut jo FFXI:stä lähtien, mutta sitäkään en koskaan päässyt pelaamaan kunnolla. Hypeä lisää myös se, että mulla on FF-maratooni menossa; VI–X ja XII olisi tarkoitus pelata nyt mahdollisimman täydellisesti läpi.
Dark Soulin paras puoli suuri yhtenäinen maailma joka oli täynnä kaikkea hienoa, mutta Demon Soulit pelialueet ovat paljon mukavampaa pelattavaa, enkä puhu nyt siis mistään vaikeustasosta. Pelkästään se Demon's Soulin viimeinen kusijorpakko ottaa pannuun, mutta muut ovat erittäin tunnelmallisia ja upeita paikkoja. Dark Soulissa taas suurin osa paikoista oli ehkä liiankin tunkkaisia, vaikka peli ei yritä ollakaan mikään iloinen kukkaniittyseikkailu. The Depths, Tomb of the Giants, Blighttown, Catacombit, New Londo Ruins, Lost Izalith... Jokainen noista oli sellainen "äkkiä täältä hiiteen ja lujaa" -paikka. Hyvin kaukana ainakin omilta mukavuusalueilta. Viiden tunnin Silent Hillissä synkistelyä vielä jaksaa, mutta yli 50h roolipelissä kaipaa välillä vähän piristystä. Kyllähän Dark Soulissa on Anor Londot ja muut, mutta silti tasapaino on huomattavasti enemmän tunkkaisuudessa.
Demons' Soul saa pidetty tunnelman jännittävänä ilman että joka toinen paikka on jotenkin inhottava. Eka maailma on aivan upea linnoitus, toinen luolamaisempi muttei mikään Blight town. Tower of latria on ehkä meikän suosikki. Täydellinen yhdistelmä tunnelmallisuutta olematta kuitenkaan mikään sysimusta riemureikä, josta ulospäästessään itkee hunajaa. Nelosalueesta olen mennyt vasta ekan kentän, mutta sekin vaikutti loistavalta.
Shrine of Storms (nelosmaailma) on ehkä yksi tunnelmallisimpia pelialueita koko pelissä. Varsinkin toinen osuus sen ensimmäisen bossin jälkeen.
Itse ainakin koin Dark Soulsin jotenkin paljon valoisammaksi peliksi ylipäätään, kuin Demon's, poikkeuksia lukuunottamatta. Darkissa on jotenkin sellaista perinteisempää fantasiapeli-fiilistä, kun taas Demon's on puoliksi ehtaa kummallista ja inhottavaa japanilaista kauhua.
Ja kyllä se Demon's on minustakin helpompi peli, mutta siinä on jotenkin onnistuttu luomaan heti alkuun paljon kuumottavampi maailma, kun mitä Darkin ensimmäiset ympäristöt tarjoavat. Saattaa johtua kyllä siitäkin, että kokemus oli tuore kun ensimmäistä kertaa Demon'sia pelasin, ja olin karaistunut aloittaessani Darkia, mutta silti sen tunnelma on aivan uniikki.
Näytä kirjoitukset
