Paitsi nostokurjet loppupuolella.

vaikkei loppujenlopuksi se mastermind ollutkaan.

Yksi parhaista asioista elokuvassa oli Blaken hahmo, joka koko elokuvan ajan toimi vähänkuin piilo-robinina, autellen bättistä milloin missäkin.

Itse koin viimeisen kohtauksen, missä Alfred näkee Brucen elossa, pelkäksi miehen kuvitteluksi. Bruce sai viimein vapauden Batmaninsta, ja Alfred näki tämän vapauden viimein niinkuin alunperin olisi halunnut. Vaikka tietenkin jokainen saa itse päättää, miten tuon lopun näkee, mutta itseäni miellyttää tämä näkemys eniten

Itsekin mietin elokuvan loputtua, että kummin päin se nyt oli. Tuo jätettiin ehkä tarkoituksella vähän katsojan päätettäväksi.

Toisaalta se kohtaus, jossa teknikot kertoivat Foxille autopilotin olleen toiminnassa, sekä se että lopussa Brucen kanssa istui nimenomaan Selina viittaavat kyllä siihen että mies selvisi. Eihän Alfred edes ollut nähnyt Selinaa missään tekemisissä Brucen kanssa. Itselle kumpi tahansa loppu kelpaa kyllä, mutta mieluusti ajattelen itse miehen selvinneen.

Ja tosiaan tuo Blaken rooli Batmanin apurina oli itsellekin kovasti mieleen.

Batmania nähtiin yllättävän vähän. Yllättävää oli myös kuinka koko leffan ajan pahiksena häärinyt Bane olikin tavallaan vain pikkutekijä Taliaan verrattuna. Hieno käänne. Hienoa oli myös tuo miten "Robin" oli tuotu leffaan, kuten ylempänä jo sanottiin. Toista katselukertaa odotellessa. Näin pitkä leffa vaatii mulla toisen kerran, että saa kaiken irti. Luultavasti vain paranee jatkossa. Näin kävi kahdelle edellisellekin leffalle.

Oli aika jeba tälleen sarjakuvien lukijana, että Nolan oli ottanut aika paljon vaikutteita suoraan sarjakuvista. Kun Bane nosti Leppiksen ilmaan ja iski selän polvea vasten, niin kyllähän siinä sielunsa silmillä näki Knightfallin kansitaiteen. Repesin kun Blake alkoi kertomaan lapsuudestaan, koska mielessä pyöri vain Blaken ensimmäinen ja ainoa esiintyminen sarjakuvissa. Jos Ledger olisi vielä mestoilla, olisi voinut tulla pöllimään tikkarin.

Oli aika ovela veto Nolanilta uskotella yleisölle Banen olleen "se lapsi" vankilasta, sillä Banehan syntyi vankilassa IN THE COMICS. Tietty Knightfallissa Bane pakenee vasta aikuisena, joten olisihan tuo pitänyt arvata  Blake oli hahmona aika huba ja oli tuo suht selvä että hänestä tulee uusi Batman (tai Nightwing) heti kun Bruce alkoi puhumaan symbolista. Oikean nimen olisi kyllä pitänyt olla mr. Grayson. Internethän arvasi jo aikoja sitten Taten olevan Talia, mutta silti onnistui tulemaan puun takaa. Talia olisi kyllä tarvinnut vähän lisää screentimea jotta yleisö olisi tutustunut nimenomaan oikeaan Taliaan. Hahmo jäi vähän ontoksi kun kaikki mitä siitä kerrottiin olikin valetta.

Ainakin jos on sarjiksia lukenut, lopun twistit oli ennalta-arvattavia. Talia Al Ghul harmittaa, koska hahmo jäi täysin vailla mitään kharakteria, vaikka oli leffan pääpahis. Bruce/Selina-romanssikin tuntui päälleliimatulta jälkiajatukselta, kun Nolan ei halunnutkaan ottaa vastaan faniragea joka olisi syntynyt jos Bruce olisi kuollut (mikä olisi tapahtunut ellei olisi ollut vaimoketta odottamassa). Niijoo, kun olen katsonut ekan tunnin leffaa siitä kuinka Bättis alkaa taas bättislemään, en kaipaa uutta "takasin peliin"-kohtausta leffassa. Jos oli kerran välttämätöntä murtaa lepakko niin sen olisi voinut tehdä leffan alussa.

Takinkääntö-Tate oli tosiaan ehdottomasti paskinta leffassa. Hahmo jäi niin ohueksi, että hirvittää. Romanssikohtaus tuli puskista eikä sillä, varsinkaan Brucen alkuleffan henkisen turmoilin huomioon ottaen, ollut minkäänlaista pohjaa. Näillä eväillä myös lopun twisti, vaikka tulikin mulle yllätyksenä, ei oikein tuntunut missään, kun koko hahmo oli alkujaankin edelleen vieras ja kärsi uskottavuuden puutteesta. Samaa mieltä olen myös Seline-romanssista. Meni itse asiassa ihan ohi, että mimmi istuu lopussa pöydässä Brucen kanssa, kun ei tullut missään vaiheessa sellaista fiilistä, että ne olisivat oikeasti vakavissaan. Haste makes waste.

Muuten en kuitenkaan pidä leffaa ihan noin paskana. Banesta tykkäsin ensinnäkin pirusti, ihan loppuun asti. Rooli on näyttelyn kannalta vaikea maskin peittämien kasvojen vuoksi, ja jääkin enemmän puherooliksi, mutta reploissa oli korviini juuri sopivasti ylimielistä leikkisyyttä sekä elämää nähneen miehen sarkasmia kaikkeen. Hahmo kantaa leffaa ja on kyllä silmissäni se leffan oikea pahis.

Bättiksen tavallaan vähäinen ruutuaika tai kaksi nousua eivät myöskään häirinneet. Se kaverin ensimmäinen ryhdistäytyminen oli niin heikko yritys, että tematiikan toistaminen oli mielestäni ihan perusteltua. Enemmänkin koko leffa on yksi yhtenäinen kasvutarina, ja tottakai sellaiseen yksi vakavampi relapse keskipaikkeille tarvitaan. Alun asetelmien rakentaminen on tiukka ja vie mukanaan, keskipaikkeilla rytmi yskii hiukan(Taten köyrintä on tässä osiossa vain yksi, vaikkakin isoin, harha-askel), mutta onneksi Brucen murtaminen ja loppu paketoi homman kohtalaisen nätisti. Plussapisteet vielä Blaken ja Alfredin tukirooleista(olin ihan oikeasti puhaltaa pienen itkun siinä Alfred/Bruce-erokohtauksessa, kun kaverin ääni ekan kerran särkyy, sen verran rehellinen hahmo kyseessä), ja käteen jäi lopulta ihan hyvä fiilis. Onhan se sotkuinen soppa ajoittain, mutta enemmän kuitenkin hyvää kuin huonoa. Ainakin näin ekalla katselukerralla.

Mitenkäs tämän Blaken sherlokointi ja saumaton päättely, että Batman tosiaan on Bruce Wayne? 1. Olin vihainen lapsena 2. Opettelin hymyilemään peilin ääressä 3. Nähtyäni miljärdöörihymysi tulin siihen johtopäätökseen, että... 4. YOU'RE BATMAN!!! 5. Ei vittu mitä paskaa?  

Loppua on hehkutettu aika paljon muualla, mutta minusta se tuntui melko kuluneelta ja nähdyltä. Heti tuli mieleen Heroesin ensimmäisen kauden lopetus. Pidin kyllä Alfredin ja Brucen viimeisestä tapaamisesta, ja Robin oli ihan mukava lisä - vaikka sen kyllä arvasi heti elokuvan alkupuolelta.

Fuusiopommikin oli jotenkin naurettava, jos se olisi ollut vaikka Avengersissa, olisi sitä varmaan pidetty kliseisenä; nyt en ole kuullut mitään mainintaa asiasta. En tiedä minkä kokoisia fuusioreaktorit oikeasti olisivat, mutta sattui oikein mukavasti, että se oli elokuvassa kannettavaa kokoa ja vieläpä irroitettava. Sarjisleffahan tämä on, mutta kun sitä tiettyä realistisuutta on tähän haettu, niin olihan tuo aika halpa ratkaisu juonen kannalta.

Romantiikka elokuvassa oli jotenkin huvittavaa, ja Bruce pääsi yli aika nopeasti Rachelin kuolemasta Alfredin kerrottua totuuden. Jostain syystä sarjissankareilla on elokuvissa nähtävästi pakko olla jonkinlainen romanssi, kun Rachelkin sitä varten keksittiin. Onko muuten olemassa elokuvaa, jossa näin ei olisi?

Elokuva tuntui karkaavan aika kauas Batmanista siinä vaiheessa, kun mukaan sotkettiin vielä presidenttikin. Gotham on aina ollut jotenkin itsenäisen ja irrallisen oloinen kaupunki, joten oli oudon tuntuista liittää se Yhdysvaltoihin tällä tavoin. Tuli jotenkin mieleen, miksi kaikki superhahmot keskittyvät kaikista Amerikan kaupungeista juuri sitten sinne. Ja jossain toisessa leffassahan paikalle olisi lähetetty joku johnmcclane, mutta nyt Batman oli ainoa, jolla oli edes jotain mahdollisuuksia. Sitä kyllä ihmettelin, miten Bruce pääsi takaisin saarelle.