Pelaajalauta

HUOM! Tämän topicin olemassaolo ei sulje pois uusia leffaiheisia topiceita (esim. Die Hard 4.0). Jos on tulossa jokin leffa jota kovasti odottaa, on siitä suositeltavaa tehdäkin oma aihe. Kaikista nähdyistä leffoista ei tietenkään kannata tehdä aihetta, varsinkaan vanhemmista, joten silloin tämä aihe astuu kuvaan.



Juhannuksen tienoilla on tullut katsottua melkoisesti leffoja.

Rocky Balboa

Ei voi kuin nostaa hattua Stallonelle Rocky-saagalle annetusta, todella kunniakkaasta lopusta. Rocky V:n jälkeen tämä on suorastaan loistava altavastaaja-elokuva sekä tunteisiin vetoava tarina, josta löytyy samaa eeppisyyttä kuin tämän elokuvasarjan parhaimmista edustajista. Kyllä Balboalla on suuri sydän, ei siitä mihinkään pääse.

The Departed

Wow! Mieletöntä tykitystä! Leonardo DiCaprio on huikeassa vedossa ja näyttää mihin on tultu sitten Titanicin teini-idolin päivien. Ja voiko elokuva jossa Jack Nicholson näyttelee hieman kajahtanutta ja armoa tuntematonta mafiapomoa olla millään tasolla huono? Mies on kaapannut jopa joitakin Jokeri-maneereitaan mukaan Costellon roolia hioessaan. Se tekee touhusta ehkä hieman ylinäytellyn oloista, mutta myös aivan älyttömän viihdyttävää.

Martin S. se vaan osaa. Yllättävä, tyylikäs ja huippunäyttelijöiden hyvillä roolisuorituksilla maustettu mestariteos.

Thank you for smoking

Satiiri. Nick Naylor on tupakkateollisuuden äänitorvi, joka puhuu suohon syöpäkääryleiden terveyshaitoista paasaavat "kukkahattutädit". Mukana on todella osuviakin ja hauskoja vitsejä, mutta puhtaasti kokonaisuutta katsoen tämä ei ole ihan mukavien lähtökohtiensa tasoinen leffa. Puolitoista tuntia menee nopeasti ja tylsistymättä kylläkin.

Nickistä on tehty mukavan persoonallinen ja miellyttävä hahmo. Mikään mulkero hän ei todellakaan ole.  Huolehtii pojastaan ja ymmärtää mitä isänä täytyy tehdä.  Ihan hyvä elokuva.

Sentinel

Perushyvä jännäri joka ei riko tuttuja ja turvallisia kaavoja kertaakaan. Meininki on viihdyttävää, mutta hyvin ennalta-arvattavaa siis.  Onneksi näyttelijävalinnat ovat olleet onnistuneita; Michael Douglas salaisen palvelun veteraanijäsenenä, Kiefer Sutherland sääntöjä sataprosenttisesti noudattavana agenttina.  Boldattu kohta ei ole vitsi, mikä tekee melkoisen pesäeron Jack Bauerin rooliin.  Kieferistä on tosin tullut minulle Jack B, enkä häntä muuna osaa enää ajatella.  Mies kun on jo kuusi kautta karjunut 24:ssä.   Niin, ja Eva Longoria toimittaa pakollisen seinäruusun virkaa.  Ei paljoa puhu, hahmona paperinohut. Kunhan roikkuu mukana ja näyttää hyvältä. Toimii.

Selkeästi huonommankin tästä olisi voinut näillä aineksilla aikaan saada. 

A Scanner Darkly oli mielenkiintoinen kokemus.

Philip K. Dickin novelliin perustuva elokuva on ihanan paranoidi elokuva. Sci-fi-elokuvan piirteet Darkly täyttää sijoittumalla lähitulevaisuuteen ("seven years from now"-teksti on ensimmäinen asia, joka ruudulle tulee), superhuumeella nimeltä "substance D", joka on vallannut koko maan ("siihen on joko koukussa tai sitä ei ole vielä kokeillut" sanotaan) ja kaikkia valvova Isoveli hengittää aivan kaikkien, jopa omien työntekijöidensä niskaan, apunaan hämmentävän näköinen puku, jonka avulla pukua käyttävä henkilö näyttää keneltä tahansa.

Muuten mennäänkin sitten huumeiden johdolla. Ötököitä ryömii iholla. Valtio tietää, että sinä tiedät, mutta ehkä tiedätkin, ettei valtio tiedä, ettet sinä tiedä, että valtio ei tiedä. Kukaan ei tiedä kuka kukin on ja ääk miksi Jim muuttui juuri ötökäksi. Kaikkea tätä sekavuutta tukee elokuvan visuaalinen tyyli, joka toimii jotenkuten näin: elokuva kuvattiin digitaalisesti samaan tapaan kuin elokuvat yleensä filmataan, tämän jälkeen elokuva tökättiin tietokoneisiin ja kuvakirjatyyliin piirrettiin sen päälle. Lopputuloksena elokuva näyttää tältä:
(http://i8.tinypic.com/4k9hlwm.jpg)

Tekniikka ei ole aivan täydellistä (tai tämä on ihan tahallista?), joten hahmot eivät aina liiku täysin oikein, kasvotpiirteet- ja suhteet ovat välillä piirun verran pielessä ja niin edelleen, joka vaan lisää paranoidisuutta.
Taustalla soi välillä Radiohead ja jotain muuta elektronista pörinää, juuri niin ettei sitä huomaa ellei keskity kuuntelemaan. Muuten musiikki vähän niinkuin liimautuu takaraivoon kiinni ja tekee ilkeitä juttuja ilman, että sitä huomaa.

Tähtiä voisin antaa elokuvalle Procyon B:n ja WX Ursae Majoriksen.
Ja tuota, jos elokuva mitenkään kiinnostaa, niin IGN:stä löytyy elokuvan ensimmäiset 24 minuuttia (http://media.movies.ign.com/media/670/670907/vids_1.html), joka on aika siistiä.

Katsoin tämän itsekin vastikään, ja tylyn tyylikästä toimintaa läpikotensa. Eritoten Nicholsonia on suorastaan ihanan helppo vihata, sen verran vakuuttavaa roolityötä jälleen kerran. Seurueeni naispuoliset henkilöt suorastaan huokuivat vihaa Costelloa kohtaan, mikä melkein huvitti. Kuka vielä väittää, ettei elokuvailmaisussa ole voimaa?

Ainoastaan lopusta en ole aivan varma - osaksi sen takia, että samaisten neitosten alituiset "apua mä en tajua" -valitukset tekivät juonikulun seuraamisesta todellista työtä. Teemallisesti ratkaisu tietysti toimii, kun yhdistää sen alun "kun sua osoitetaan aseella, mitä väliä sillä on oletko rosvo vai pollari" -pohdintaan, sillä eihän millään tosiaan ollut enää mitään väliä. Samalla se tuntuu kuitenkin pakostakin halvalta ja helpolta tavalta lopettaa elokuva. Vaikka pysähdyttävää matskua, siitäkään ei pääse mihinkään. Kokonaisuudessaan silti viihdyttävä pätkä.

Laberinto del fauno, El (http://imdb.com/title/tt0457430/) (Pan's Labyrinth).

Aivan mielettömän hyvä leffa. Vuoden paras, jo tässä vaiheessa. Parasta satua aikuisille.



KATSOKAA!


Collateral (http://imdb.com/title/tt0369339/).

Katsoin tämän Michael Mannin mestariteoksen äskettäin toistamiseen, jolloin elokuva avautui aivan uudella tavalla. Perushyvästä leffasta tulikin yhtäkkiä yksi suosikeistani. En tiedä, johtuiko tämä öisestä katseluajasta (suosittelen), vai mistä, mutta kaikki kolahti: musiikki, dialogi, hahmot ja tunnelma.

Harvoin tulee vastaan yhtä hyytäviä kohtauksia, kuin Collateralin diskokohtaus tai kojootit ylittävät tien -kohtaus Audioslaven sävyttämänä. Ainoastaan loppu ehkä hieman lähtee käsistä, mutta muulla tavalla ei kai Vincentin (Tom Cruise) tilaa olisi voitu kuvata.

Donnie Darko, juuri äsken. Odotetusti vaikuttava elokuva. Joku pelotteli aikoinaan minulle, että leffan loppu jättää toivomisen varaa, mutta itse pidin suunnattomasti. Looseja narunpäitä ei paketoitu katsojalle valmiiksi, mutta niitä ei kuitenkaan ollut ahdistavan paljonkaan tahi randomin oloisesti. Stoorissa on kummaa logiikkaa, ja se jättää pitkästä aikaa oikeasti miettimään leffan sisältämää tematiikkaa. Kaikki matsku aikamatkustuksen tieteellisestä puolesta, filosofiasta, sen sitominen tarinan tapahtumiin, kausaalisuus(sen puute) ja muu upposi muhun kuin veitsi lihaan. Tieteellis-filosofisia ikuisuuskysymyksiä kyllä, aivan kuten jossain Terminaattoreissa taikka Perhosvaikutuksessa, mutta ehkä juuri siksi ne eivät vanhene koskaan.

Gyllenhaalin äidin poika hoitelee Darkon roolin vakuuttavasti jo pelkällä naamavärkillään. Luonnerooli. Ja Frank tietenkin on häiritsevintä sitten munuaispiiraan. Director's Cut -devujulkaisu leffasta on muuten valikoitaan myöten poikkeuksellisen tyylikäs paketti. Ympyrän sulkeutuminen scenevalikoissa oli tyydyttävä yksityiskohta. Suosittelen Darkoa kaikille, jotka eivät vielä ole nähneet.

Illan mittaan voisikin sitten re-bootata aivonsa toisen vastikäisen ostoksen, lapsuuteni klassikon, Disneyn Herkuleksen parissa. Suomiraita on parasta. ;D

Meinasin muuten Rammstein DVD:n mukaan ottaa juuri tuon Hercin. Ehkä suosikkini Disney leffoista. Hades varsinkin raivokohtauksineen on mahtava!

Kyllähän se lemmpari-Disneyta on täälläkin. Eritoten dialogi kestää aikaa ja osataan ulkoa.

Zeussii! Kotona ollaan!...

Mutta nyt loppu jauhanta.

kaksi lisää juhannuselokuvien listaan (hitto, olenko tehnyt tänä juhannuksena mitään muuta kuin katsonut leffoja, herkutellut ja nukkunut?)

16 Blocks

En ole ikinä ollut krapulassa. 16 Blocksin näkeminen ei mitenkään lisää intoa tavoitella kyseiseen olotilaan pääsemistä, sillä siinä Bruce Willisin hahmon kaamea kapula on niin vahvasti esillä, että se melkein iskee kotisohvalla istuvaan katsojaankin. Elokuvaa ympäröi käsinkosketeltava, krapulainen ilmapiiri.   Mikään huippuleffa ei ole kyseessä, sillä kaikki näyttelijät, Willis mukaanlukien, vetävät lähinnä perussuoritukset ja juoni on kirjoitettu ilman sen kummempaa halua riskinottoihin. Kelpo viihdettä, mutta siinä se.  Miltähän tämä maistuisi oikeana krapulapäivänä? Willisin hahmoon pääsisi ehkä paremmin sisään.  Vinkki teille, jotka tuota viisaiden juomaa vähän minua ronskimmin silloin tällöin nautiskelette.

World Trade Center

Lähdetään siitä, että United 93 oli minulle viime vuoden paras elokuva. Huikean epähollywoodmainen ja dokumentaarinen filkka räjäytti omalla kohdallani pankin. Huikeat 15  viimeistä minuuttia saivat kyyneleen silmään tavalla, johon yksikään toinen elokuva ei ollut aiemmin pystynyt.

WTC ei vain millään ole United 93. Älkää ymmärtäkö väärin; Oliver Stone on aiheeseen lähestymiskohdat huomioon ottaen tehnyt aivan kelpo työtä eikä ole sortunut ohjauksessaan ylilyönteihin eikä tähtilipun heilutteluihin. WTC tuntuu kuitenkin hitusen liian pitkältä, siitä olisi voinut napata parikymmentä minuuttia pois ja tarinankerronnasta olisi tullut hiven tehokkaampaa.

Ongelma on myös Nic Gage. Mies ei suinkaan ole elokuvassa huono, mutta jos vastaan laitetaan United 93:n osittain täysin tuntemattomista Matti Meikäläisistä koostuvat näyttelijäkaarti... He tuntuvat oikeilta ihmisiltä hädässä, eivätkä filmitähdiltä.

On Stonen maailmaa muuttaneen tapahtuman kuvauksessa kuitenkin hetkensäkin. Joistakin kohdista ei vain pääse ohi ilman silmien kostumista. Ja silloin elokuva on parhaimmillaan. Muistuttamaan, millaista rohkeutta nykymaailmastakin voi löytyä. Olivat tapahtumat sitten glorifioituja taikka eivät.

Käväisin torstaina katsomassa Black Sheepin, ja kun odotuksia ei ollut niin varsin mukavaa kauhukomediaahan se oli. Toisinaan sorruttiin aivan turhaan splätteröintiin ja tietenkin ne typerät kliiseet olivat paikallaan, mutta oikein mainioitakin kohtia oli tarpeeksi joten lipusta maksoi mielellään. Hahmot olivat pääosin hauskoja ja onnistuneita, maisemat kauniita, lampaat villaisia ja tehosteet juuri tarvittavat hauskoja. Zombi-genren innokkaana ystävänä lampaiden käyttö oli helppo ymmärtää. Bää.

kävin kattomassa uusimman pirates of the caribean ja omasta mielestäni oli ihan hyvä, vaikka kaveri pelotteli että se saa mut inhoaan koko sarjaa. mietityttää vaan et mitä hittoa ne aikoo tehdä nelosessa?

Poseidon (2006)

Torstai-ilta meni rattoisasti katsoessa tätä selviytysseikkailun uusioversiota. Poseidon ei kyllä ole elokuvana kovinkaan kummoinen, mutta kuvallinen anti ja erikoistehosteet ovat näkemisen arvoisia. Juoni on kliseitä täynnä; se on kuin traagisen kuoleman tasaisin väliajoin tarjoava köyhä "mites me tästä päästään" -vuoristorata. Yhtä ongelmaa seuraa aina toinen, isompi probleema.

Hahmot on kirjoitettu paperinohuiksi eikä heitä tulkitsemaan ole lyödetty kuin yksi, äärimmäisen karismaattinen näyttelijä. Nimittäin Kurt Russel! Mies hoitaa roolinsa tyylikkäästi.

Äärimmäisen helposti unohdettavaa selviytymiseikkailua edustaa Poseidon. Pidän kuitenkin tämän genren elokuvista ja huonoimmillaankin niistä jollain tasolla nautin. Genre kun saa harvakseltaan uusia edustajia.

No ihan villinä veikkauksena

Spoileri (osoita katsoaksesi)

laittaa Jack Sparrowin etsimään nuoruuden lähdettä.

Stomp the Yard http://imdb.com/title/tt0775539/ (http://imdb.com/title/tt0775539/)

Pitkästä aikaa tuli nähtyä musikaali. Vieläpä ihan kelpo sellainen. Kliseinen, mutta viihdyttävä. Tuntuu että aina nämä leffat, joita kohtaa on nolla odotukset nousevat aina positiivisiksi kokemuksiksi. Sitten taas megabudjetilla tehdyt nimi leffat floppaavat aina. Suosittelen katsomaan jos musikaalit ja tanssi/college leffat kiinnostavat vähääkään.

Näyttelijät ovat nevareita, kuten kunnon elokuvassa kuuluukin. Poltetut naamat pilaavat usein tunnelman ja uskottavuuden, tällä elokuvalla ei ainakaan sitä ongelmaa ole. Valkolaisia ei taida elokuvassa vilahtaakkaan, vaan afrot valtaavat näyttämön. Rytmikästä mättöä siis luvassa.

Imdb:n käyttäjät arvostavat elokuvaa kuin mersumies vanhaa Ladaa, mutta paskaakos ne tietävät. Ei silti kannat maailman syvällisimpiä viboja odottaa, mutta viihdyttävä elokuva mielestäni ja oma kokemushan se tärkein on.
 User Rating: 2.8/10 (5,612 votes)


Ephramin kanssa samaa mieltä The Departedista, mestariteos. Itse en pidä yleensä mistään tämän kaltaisista elokuvista, mutta tämä iski ja lujaa. Suosittelen, ei voi olla pitämättä. Pitää otteessaan alusta loppuun.

Kyllä vain. Jopa yksi aikojen parhaimmista mestariteoksista. Toki DiCaprio nostaa leffassa kuin leffassa pisteitä minun silmissäni, mutta kyllä The Departed tarjosi niin paljon muutakin. Eikä vahiten loistavien näyttelijöiden ansiosta.

Päätin tuossa yhtenä vapaapäivänä hieman sivistää itseäni. Katsoin nimittäin vuorokaudessa koko Taru Sormusten Herrasta -trilogian. Aiemmin olin nähnyt niistä vain pätkiä, eikä ne vakuuttaneet. Nyt leffat nähneenä voin sanoa, ei ne nyt niin huonoja olleetkaan. Elijah Woodin söpöys ei kylläkään iskenyt minuun niin kuin silloin muinoin niihin niin moniin tyttöihin. Hahmona Frodokaan ei kuulunut suosikkeihini. Mutta se on pakko myöntää, Aragorn, hänessä nyt sentäs olikin jotain.

Mitähän näistä lopulta voi sanoa. Ei huonoja, mutta ei nyt mestariteoksiakaan. Tulipahan nähtyä.

Die Hard 4.0 nyt sitten katsottu. Olihan siinä ihan viihdyttävää toimintaa ja onhan Bruce Willis edelleenkin äijä. Juoni ei omaperäisyydellään loistanut, mutta kyllä se nyt menetteli. Ja olihan siinä hassuja nörttejäkin, hohhoh. Tylsistymään ei missään vaiheessa päässyt, joten kyllä se nyt hoiti tehtävänsä ihan mallikkaasti. Action-leffa, ei muuta.

28 päivää myöhemmin tuli myös pari päivää sitten katsottua videolta. Tykkäsin, zombileffat on kivoi. Pelottava ei kylläkään ollut. Tarina, hahmot ja tapahtumapaikka olivat hiukan erikoisemmat, ja mielenkiintoisemmat. Myös juonen loogisuus miellytti. John romeron zombipätkiä oli tietty lievästi apinoitu, mutta ei se menoa haitannut. Paransi vaan.

Jos nyt arvosanoja aletaan antamaan niin Die hardille 3/5 ja 28 päivää myöhemmin 4,5/5

Itse asiassa tuosta tuli jotain lisähuhua about viikko sitten:

Spoileri (osoita katsoaksesi)

ilmeisesti Sparrow lähtee etsimään sitä Atlantikselta. Kadonnut kaupunki on kyllä ihan hyvä aihe, mutta Pirates kyllä romahti ja pahasti jo Kuolleen miehen kirstussa.

Isoveikka osti Megastoresta pari viikkoa sitten alkuperäisen Japanilaisen The Grudgen

Leffa tuli katsottua, ja täytyy sanoa, että jos kauhu leffoissa parhautta hakee, niin tämä on ehdoton must-see!
Elokuva ei sinänsä ollut kovinkaan pelottava tai verinen, mutta jännitystä ja joissain kohdissa jopa ahdistusta riitti. Leffaan on jopa saatu mukaan kunnon "pääsiäismuna",

Spoileri (osoita katsoaksesi)

elokuvan päähenkilö kuljettaa pyörätuolissa olevaa vanhusta, ja puolen sekunnin ajan lasioven heijastuksesta näkyy Toshio, seuraamassa päähenkilöä ja vanhusta.

Mutta suosittelen kyllä ehdottomasti, vaikka kauhuleffat ei iskisikään, tämä on pakko nähdä.

EDIT: Ne jotka ovat Jenkkiversion nähneet; Unohtakaa se, tämä (Japskuversio) on kymmenen kertaa parempi.

Vaikka olenkin ihan älytön paskahousu kauhuleffojen suhteen, ei tuo Jenkkiläinen aiheuttanut minussa juuri mitään. Onhan siinä kaikki kauhuleffan peruselementit kasassa, mutta ainut kohta mikä sai sykkeen nousemaan, oli se alku (kaappijuttu). Loppumatka menikin sitten yllättävän tasasilla sykkeillä. Tai sitten housuistani on todellakin poistunut ruskea.

Jenkkiversio on ehkä hieman verisempi, mutta sen tunnelma ei ole yhtä hyytävä, kuin originaalissa. Japskuversiossa taas kokoajan jännitää, että mitä seuraavaksi.

Jenkkiversion loppukaan ei toimi samalla tavalla, kuin Japskuversiossa. Siitä puuttuu sitä tunnelmaa.

Ensimmäinen Ghostbusters on aivan mahtava elokuva.

Yksi elokuvahistorian hienoimmista hahmoista, Stay Puft Marshmallow Man kuvaa itse elokuvaa varsin hyvin: oudon hauska ja pelottava samaan aikaan. Näin suosituksi nousseeksi elokuvaksi, sen huumori on yllättävän nokkelaa ja hienovaraista ja ehkä vähän ilkeääkin. Ja kirjastossa lymyilevä haamu karmii vieläkin, ainakin vähäsen. Ja erikoistehosteetkin toimivat vielä nykyäänkin paria poikkeusta lukuunottamatta, kiitos siitä, että moni erikoistehosteista on tehty lankojen, nukkejen ja muiden käytännöllisten juttujen avulla, eikä turvauduttu liikaa trikkikuviin ja sellaisiin.


Ja, no. . . kovin vaikeaa Ghostbustersista kirjoittaminen on, koska en osaa siitä sanoa oikein muuta kuin ylistäviä sanoja. Ghostbusters on oikeastaan ainoa nostalgiaa tuova asia maailmassa minulle. Mikään muu 80-luvulla ilmestynyt viihdemaailmaan liittyvä asia ei tuo sen pahemmin niitä "muistoja" mieleen tai pientä hymyä suupieliin. Enkä oikein tiedä miksi Ghostbusters on niin nostalginen elokuva minulle, suurin osa Bill Murrayn vitseistä meni takuuvarmasti aikanaan ohi, en huomannut Rick Moraniksen loistavia, pieniä maneereja Keymasterina. Ehkä siitä on aina löytänyt jonkun uuden tason melkein jokaisella katselukerralla.

En osaa juurikaan puhua elokuvista mitään, kun pelattavuutta ei voi kehua ja äänet sekä grafiikka tuppaa olemaan melkolailla aina huippuluokkaa varsinkin kun teattereissa käy. Jutut luonnollisesti spoilaa.

300
En todellakaan katsonut mitään "ennakkonäytöstä" ilmaiseksi, mikä tarkoittaa sitä että kaveri warettaa ja porukassa katsotaan. Teatterissa käväisin ja olihan se hyvä. Keihäät meni läpi ruumiista ja miehet oli miehiä! Pakkohan siitä on tykätä. En jaksa selittää mitään Iraq-viittauksista, homoilusta, miesten kauneudesta tai muusta. Minulle riittää että six-pack näkyy ja tapellessa tapetaan.

Die Hard 4.0
Ei mitään PC:n näytöltä katsottua, vaan ihan teatterissa tämäkin. Bruce Willis on kyllä hyvä tämmöisissä. Toiminta on siistiä ja jopa kekseliästä. Vesipostilla helikopterin gunneri pihalle ja autolla koko kopteri alas kun luodit on lopussa. Bruce Willis heittelee niin hyvää one-lineria että pakosti naurattaa. Voihan se juoni olla vähän yliammuttu, mutta taas kerran: tapellessa tapetaan!

Snake vahtaa ja arvostaa äijäleffoja.  8)


Jersey Girl (tyttö tuollainen)

Tämä elokuva huipensi eilen nelosen leffaputken ja kun sen kummempaa tekemistä ei sunnuntai-illalle siunaantunut, niin otin sohvalla rennon asennon ja nautin siirappisen draamakomedian annista. Moni varmasti tietää, että pidän paljon Everwoodista. Arvostan koskettavia sarjoja/leffoja.

Ei tämä hullumpi pätkä loppujen lopuksi ollut. Ben Affleck ei todellakaan kuullu suosikkeihin, mutta Jersey Girlissä hän onnistuu tulkitsemaan roolinsa melko onnistuneesti. Pätkä vilisee muuten jenkkitähtiä muutenkin: Jennifer Lopez, Matt Damon, Will Smith, Liv Tyler.

Melkoisen suoraan katsojan päälle pursotettiin siirapit, draama ei kovinkaan hienovaraista ollut. Mutta kyllä se ajoittain koskettavaksi oli osattu tehdä, mikä on draamalle aina plussaa. Muutama oikein hauska vitsikin oli mukaan saatu.

Hyvä leffa sunnuntai-iltaan ja fiilikseen.

Äijä-leffat fucks the world! Harmi, että Suomalainen äijä-kulttuuri on niin perseestä kun täällä äijiä leikkii joku Idols-tuomari ja paskan hevibändin hevari.

Tässä kevään mittaan TV:stä tuli Rockyt. Kaikki oli näkemättä, joten pitihän nuo katsastaa. Seuraavaksi tietenkin kutonen sitten.

Oikeastaan Rockyt olivat juuri sitä mitä odotinkin. Vaikkei kuvio nyt oleellisesti muutukaan koskaan niin ihan viihdyttävää settiä leffat olivat silti. Paitsi ehkä vitonen, jota en jaksanut katsoa kokonaan. Toki nyrkkeily osuudet on toteutettu vähän turhan elokuvamaisesti minun makuun. Mitä ihmeen järkeä siinä on, että Apollo lyö kaksi sataa lyöntiä päähän per erä eikä Rocky tajua nostaa suojausta ylemmäksi? No toki elokuva maailmassa parhaiten toimii juuri perille menevä isku tai vaihtoehtoisesti väistäminen.

Idea on kiva siitä miten Balboa ei oikeasti osaa nyrkkeillä, mutta sydäntä ja tahtoa on kuin leijonalla. Kolmasosa (jos vitosta ei taas lasketa kun en kokonaan nähnyt) osoittautui sarjan heikoimmaksi nelosen ollessa taas hiukan parempi. Mr. T ja Hogan hoitivat kyllä roolinsa niinkuin pitää, mutta tämä osa ei ehtinyt napata kunnolla mukaansa missään vaiheessa. Suuri ja vahva Venäläinen taas iski heti kuin tuhannella voltilla, vaikka Apollon tappaminen olikin vähän yliammuttua, joskin tarpeellista elokuvan takia.

Nyrkkeilyn ystävänä nämä eivät ole välttämättä niin loistavia elokuvia, ainakin jos niitä katsoo lehtiö kädessä merkaten epäkohtia ja selviä virheitä. Mutta eipä elokuvia niin kuulu katsoakaan. Kyllä minua vähän kirpaisi kun matsit oli toteutettu niin Hollywoodmaisesti, mutta perustöllääjien huomiota olisi kai turha tavoitella liian realistisella otteella. Ja sitten taas, ei elokuvien kuulu olla kuin suoraan oikeasta maailmasta. Tapahtumia pitää värittää aina räikeillä väreillä että ne näyttää hyvältä kankaalla. Rockyt on klassikoita ja viihdyttäviä teoksia niiden puutteista huolimatta. Loput on kiinni katsojan asenteesta.

Rocky ykkönen on mielestäni elokuvana ylivoimainen koko sarjasta, mutta se ei silti ole viihdyttävin. Rocky IV vie sen tittelin, sillä Ivan Drago on koko Rocky-historian paras ja hulluin vastustaja. Miestä inhoaa ihan huolella. Onhan se Clubber Langkin melkoinen paskiainen, mutta se Ivanin konemaisuus mieheltä uupuu.

Omat arvosanat Rockyille:

Rocky (5/5) Hieno ja aikoinaan uutta luova nousutarina miehestä, joka taistelee tiensä vaikka läpi harmaan kiven. Draama on toimivaa.

Rocky II (3½/5) Rockyn uusintaottelu tarjoaa myös hyviä ja liikuttavia kohtauksia, mutta alkuperäiselle se ei vedä vertoja.

Rocky III (2½/5) Kovin keskinkertainen tuotos. Lang on vastustajana sopivan raivohullu, mutta kehän ulkopuoliset tapahtumat ovat melko heikkoja.

Rocky IV (3/5) Saagan viihdyttävin osa. Kohtauksista nauttiakseen tarvitsee olla tietynlaisessa mielentilassa, sillä moni mieltää ne korneiksi. Drago on silti unohtumaton vastustaja.

Rocky V (1/5) Tämä ei toimi millään tasolla; Rocky valmentajana, lopun katutappelu, Tommy Gun on persoonaton kaveri...

Rocky Balboa (4/5) Stallone yllätti täysin, sillä kutonen on heti ensimmäisen jälkeen parasta Rockya. Lopun nyrkkeilymatsi on upeasti toteutettu ja tunnelma on katossa. Kehän ulkopuolella muistuttaa ykköstä monin tavoin.

Älkäähän nyt. Kolmosessa on kuitenkin koko sarjan paras heitto eli "I pity the fool". Ja onhan se Mr. T nyt muutenkin kovempi jätkä kuin joku Dolph Lundgren. Todisteita halajavat voivat vain katsoa allaolevan lehdenkannen ja vetää omat johtopäätöksensä:

Vähän menee Rocky jutusteluksi, mutta kyllähän viimeksi nähdyistä elokuvista pitääkin jutella. Olisi muuten aika tylsä ketju.

Hyvää kamaa, Eph. Ykkönen on kyllä paras Rocky, mutta loppujen lopuksi katson tarinaa kokonaisena tarinana enkä kuutena eri elokuvana. Siksi en osaa arvottaa elokuvia järjestykseen, sillä ne ovat minulle yhtä ja samaa elokuvaa kaikki. Ykkönen on loistava, mutta ilman kakkosta se vain jäisi vajaaksi.

Mr. T eli Lang teki hyvää työtä kolmosessa ja oli erittäin vakuuttava. Lang ei vain ollut niin pahis kuin olisi voinut olla, vaan ennemmin olosuhteiden uhri. Langilla oli huonoja kokemuksia muiden ammattilaisten neuvoista eikä Langilla oikeastaan ollut manageria tai ihmeemmin edes tiimiä. Lang taisteli yksin ja sai minut melkein puolelleen. Ei sinänsä toimivaa tässä tapauksessa, mutta hemmetin kova hahmo. Harmi, että itse elokuva jäi keskinkertaiseksi.

Ivan oli taas toista luokkaa. Sitä vain toivoi, että Ivanille annetaan turpaan ja potkitaan vielä maassa makaavaa. Elokuvan matsaus oli jo ehkä liian överiä, mutta sen sisältämä kehäpsykologia oli loistavaa. Kun Rocky lopulta löin naaman auki Ivanilta niin että veri roiskui niin selvisi helpottava tieto: "hän on ihminen!!". Juuri tämmöisiä tarinoita nyrkkeilyn maailma on oikeassa elämässä pullollaan ja se oli kahlittu leffaan todella loistavasti. Nelonen nousee siis korkealle silmissäni ja vaikka osa kohtauksista olikin vähän typeriä niin hyvät puolet painavat enemmän.

Viikonloppuna tuli katsottua (ja jos Snake epäilee, niin ihan ostetuilta DVD-levyiltä ostetulla DVD-soittimella, telkkari tosin putosi rekasta) Tarantinonkin nimeä kantava Hostel ja Rob Zombien House of 1000 corpses.

Hostellia oli myllytetty sellaisella väkivaltahypellä, että ukon kanssa molemmat aprikoimme uskaltaako sellaista ollenkaan katsoa. Sitä suurempi oli turhautuminen ja "pettymys" kun leffa oli vain äärimmäisen typerä, oikein nolotti monessa kohtaa, ei lainkaan pelottava/jännittävä, väkivalta oli oikeastaan varsin pikkusievää, efektit lähinnä naurattivat ja koko asetelma oli epäuskottava ja nolo + tietenkin epäoriginelli. Hostellin vanavedessä tehty Vacancykin oli parempi, koska siinä oli tavallaan jotain klassisen uskottavaa, vaikkei sekään yhtään hyvä ollut banaaliuudessaan. Reiluuden nimissä myönnettäköön, että ei tämä Hostel mitenkään aivan surkea leffa ollut, mielestäni keskitasoa, mutta ei missään tapauksessa hypensä arvoinen.

Rob Zombien "lapsi" oli sentään jonkinlainen elämys, vaikka elokuva olikin selvästi enmmän juuri tekijänsä toteutettu fantaisia kuin eheä elokuva. Artsy-fartsy negatiivikuvat ja muut räpellykset eivät säväyttäneet, eikä muutenkaan klassikoille kumartaminen kannata, jos samalla pyllistää niille modernin elokuvan ominaisuuksille, jotka ovat itse asiassa todella hyviä uudistuksia. Elokuvassa oli silti joitakin hyviä kohtia ja hahmoja, ja on sitä suurempaakin roskaa tullut nähtyä. Viihdyin paremmin kuin kehutun ja ylihypetetyn Hostellin parissa.

Kauheata skeidaa! Samaa tasoa samaan aikaan Subilta tulleen 100 Women - Pelastava enkeli kanssa, ihan hirveätä kliseiden, hymy poikien ja tyttöjen tanssia. Molempia yritin gini huuruissa katsoa, mutta olivat imelämpiä kuin Hartwallin orginal GIN ja se on jo saavutus. Draamat ovat elokuvien aatelia, mutta nämä olivat jo koskettavien elokuvien irvikuvia, eikä syitä tarvitse kaukaa hakea:
-Ben Afflec
-Jennifer Lopez
-jne..

Ainoa plussa oli, että joukkoon oli mahtunut yksi oikea näyttelijäkin, Liv Tyler.  ;D

Jos pitäisi valita kumman katson,  niin 100 Women - Pelastava enkeli veisi voiton tuntemattomien näyttelijöiden ansiosta.

Nykyään aika pitkälti nuo imdb:n arvosanat määrittävät katsonko elokuvan telkkarista vai en. Jersey Girlillä oli keskiarvo 6.3, joka mielestäni on todenmukainen pistemäärä. Ei klassikkoleffa, muttei todellakaan mikään täysi surkeus ollut minun mielestäni. Ajoi asiansa sunnuntai-iltana.

Ei kannata jokaista leffaa tyrmätä vain sen takia, että siinä saattaisi olla inhoamiaan näyttelijöitä. Inhoan Beniä ja Jenniferiä monessakin pätkässä, usein se inho tulee elokuvan yleisen huonouden takia, mutta tässä parivaljakkoa kyllä katseli. Eikä Lopez edes ollut mukana kuin alussa.

Tämä oli selvästikin ns. "feel good" leffa. Minut jätti hyvälle mielelle.

Maikkarilla menee muuten hurjapäät.  ;D  Huh huh.. Pari kertaa olen nähnyt tuon, ei ole minun elokuvani ei.

Juu, ei se näyttelijöistä sinänsä ollut kiinni, mutta elokuva vain aiheuttu inhoreaktioita jo ihan pelkällä huonoudellaan. Lisäksi sitten ei niin kivat näyttelijät, niin soppa on valmis, mutta hyvä homma jos pystyit nauttimaan, sehän on elokuvien tarkoitus useimmiten :)

Meninpä katsastamaan eilen leffan TMNT. Ja loppu tulos oli että ikäraja 11v on hiukan korkea kun ajattelee leffan luonnetta. Kyllä sen nyt katsoi, mutta enemmän elokuvasta sai irti siksi että turtlesit oli todella kova sana kun itse oli kakara, kuin siksi että itse elokuva olisi ollut jotenkin erityisen hyvä.
Kaikista pahin oli Tikku, eli Splinter. Minusta hahmon dialogi ja ääninäyttely oli usein aivan hanurista. Ei sillä että muilla olisi ollut mitenkään erikoisen hyvää, mutta Tikku sieltä eniten esiin pisti.

Mutta saihan siitä fani hienosti irti sen mitä pitikin :) Eli ne jotka turtlessia diggasivat 15 vuotta sitten ja omaavat itsessään vielä hiukan sitä kakaramaisuutta suosittelen katsastamaan leffan :)

Hienohan elokuva kyllä oli. Todella hieno. Vaikka kilppareiden "anorektikkomainen" ulkomuoto oli ehkä hiukan ylikin. Ja äijät vetää vain pizzaa ???

Kävit tietysti katsomassa dubatun version.  ;D
Laihuus on nykyään päivän sana. Kun minä n. sata vuotta sitten olin pieni, niin My Little Ponyt, maailma parhaat lelut, olivat uhkean muodokkaita ja viettelevän seksyjä. Nykyään nekään raukat eivät saa ruokaa, ainostaan meikkejä.

When a Stranger Calls - Kun tuntematon soittaa  (2006)

Nyt oli teinikauhun aika. Plärättyäni Makuunin tarjontaa hyvän tovin, nappasin mukaani tämän Simon Westin ohjaaman remaken vanhasta kauhupätkästä.

Kaikki on niinkuin pitääkin; nuori ja äärimmäisen kaunis brunette pestautuu viikonlopuksi rikkaan perheen lapsenvahdiksi. Perhe asuu melkoisen syrjässä, isossa hienostotalossa. Eipä aikaakaan kun vanhemmat lähtevät illalla juhlimaan ja Jill jää lapsien kanssa yksin. Sitten koittaakin illan pimeys ja myrskykin alkaa muodostua ulkosalla. Oksat riipivät ikkunoita ja tuuli ulisee nurkissa. Sitten tapahtuu elokuvassa sen nimen ansaitseva käänne: puhelin alkaa piristä yhtä tiuhaan kuin 24:ssä konsanaan. Langan päässä tuntuu olevan erittäin epämiellyttävä tyyppi...

Näistä aineksista saadaan melko mitäänsanomaton elokuva rakennettua. Jilliä näyttelevä Camilla Belle on fantastisen näköinen nainen, mutta hänen tulkintansa roolista on mitäänsanomaton. Hahmosta ei yksinkertaisesti piittaa juuri ollenkaan.  Ja se on kauhuelokuvan ollessa kyseessä todella sääli.

Leffa on parhaimmillaan ensimmäisen puolen tunnin aikana, sillä tunnelmia maalaillaan ja rakennellaan miellyttävän pitkään. Sitten kun Jillin vastavoima lopulta passitetaan täydellä höyryllä areenalle, latistuu tunnelma ja soittajan ympärille onnistuneesti pedattu mystisyys. Uutta Screamia ei kannata odottaa.

Aah itsekkin tuli vähän aikaa sitten katsottua tuo ''kauhu''elokuva. Elokuva alkoi kyllä pahasti toistamaan itseään jo puolen tunnin sisällä.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Tuntematon soittaa -> tyttö vastaa -> tuntematon katkaisee -> tuntematon soittaa (jatka tätä tunti). Sitten lopuksi paha tuntematon setä yrittää tiettyy tappaa teinityttelin, mutta ah, tyttö selviää ja elokuva on ohi.

Elokuva on kyllä harvinaisen mitäänsanomaton, olisin mielummin katsonut tämän verikekkerin jälkeisiä tapahtumia. Nyt elokuva perustui vain yhteen ideaan, joka sekin oli melko huono. Samoilla linjoilla Ephramin kanssa.

Sivistin hieman itseäni ja katsoin Reservoir Dogsin. En odottanut juuri mitään, mutta nautin joka hetkestä. Yksi parhaimpia näkemäniä leffoja. Poliisin kidutuskohtaus on aivan mahtava! Kaikki varmaan tietävät mistä puhun, joten en sen enempi ala puimaan leffaa.

Tänään sitten Transformersia katsomaan.  8)

Katsoin tuossa puolituntia sitten japanilaisen elokuvan nimeltään Death Note. Siinä on päähenkilö nimeltään Light ja hänellä on sellainen kirja johon kirjoittaa henkilön nimen niin henkilö kuolee 40 sekunnin kuluttua, eli leffassa rankaistiin pahiksia oikein kunnolla. Elokuvassa oli myös japanilaiseen tyyliin huumoria mukana, suurimmaksi osaksi ne liittyivät Ruyk nimiseen kuoleman jumalaan. Loppu oli kanssa aika jännä ja ihastuin L- nimiseen hahmoon, aina se oli syömässä jotain :lol: Suosittelen lämmöllä, itse ainakin pidin. Seuraavan olisi vuorossa 2 osa...

Oletko katsonut kyseistä animea tuon live-actionin lisäksi? Suosittelen, itse olen katsonut nyt noin 20 jaksoa ja jännää on meno.

Kiitos neuvosta, taas yksi anime lisää jota alan katsomaan  :)

Tuosta tuli mieleen erään leffan live-axönöinti, Grave of the Firefliesin. Joskus muinoin kun minä vielä olin paha poika ja saatoin silloin tällöin käyttää joitakin laittomia imurointivälineitä, suuttimeeni osui elokuva nimeltä Grave of the Fireflies. Olin jo tätä ennen saanut rakkauteni Ghibliin sytytettyä ja tuli sellainen pakkomielle nähdä kaikki nuo leffat. Strategiani meni jotakuinkin niin, että ensin latasin ja sitten ostin. Latasin siis tuota edelläkin mainittua elokuvaa tietämättä, että siitä oli edes tehty mikään näytelty versio. Hämmästys oli arvaten suuri, kun ei avautunut tiedosto sisältänytkään mitää piirrettyä.

Paljoa skeptisempi ei enää voisi mieli tulla, mutta päätin kuitenkin katsoa. Se olikin sitten surullisin elokuva ikinä, paljon pahempi kuin jälkeenpäin nähty anime. Siis ei halvattu, enemmän olen itkenyt ainostaan vaarini kuoleman takia. Lopussa jouduin itsekin hämmästelemään omaa käytöstäni. En uskonut että mikään elokuva, tai mikään muukaan viihteen muoto voisi saada minut itkemään niin helvetisti, kuin tuo sai.

Sen sijaan se anime ei oikein aiheuttanut paljoakaan tunteiden nousua, johtui varmaan siitä että näin sen vasta myöhemmin. Se on tunnin lyhyempi ja jää täten ärsyttävän pinnalliseksi kokemukseksi, jos siihen oikeaan vertaa. Ja siinä live-actionissa on yksi aivan mieletön juttu, Setsuko. Aivan liian sympaattinen, aivan liian aito ollakseen vain näyttelijä. En varmaankaan pysty edes katsomaan hänen kasvojansa tirauttamatta kyyneltä. Se loppu oli yksinkertaisesti niin sairas. Sillai hyvällä tavalla. Tai... en tiedä. Itketti melkein niin paljon että oksensin.

Tämä elokuva pitää katsoa tyttöystävän kanssa.

Nyt ovat jääneet elokuvat vähän vähemmälle katselulle, mutta katsoin jokunen aika sitten Subilta Kasinokeikan (Croupier (http://www.imdb.com/title/tt0159382/)). Sen enempää juonta sepustamatta sanon, että diggasin kovasti. Kasinon ilmapiiriä kuvataan hyvin ja Clive Owen näyttelee mallikkaan roolisuorituksen kirjaa väsäävänä krupieerina.

Asiasta kolmanteen, Clive Owen olisi ollut minun valintani Bondiksi Brosnanin jälkeen. Owen sopii lähes täydellisesti Ian Flemingin kuvaamaan Bondiin - mitä nyt Owen on viitisen senttiä pitempi, mutta hällä väliä. Craig ei ole pöllömpi, mutta mielestäni tässä vähän lihaksikkaammassa Bond-lookissa mentiin hieman överiksi. Fleming varmaan kääntyy haudassaan, sillä hän solvasi jo Connerya liian lihaksikkaaksi ;D. Kyllähän Connery oli Mr. Universe aikoihin kohtuullisessa lihassa (http://marksimpson.com/blog/wp-content/uploads/universe_3rd.jpg), muttei enää niin hirveä kimppu Dr. No:ssa.

Ja elokuvaan liittyen muistakaa ihmiset se, että kasinoilla ei voin kuin hävitä rahaa. Esimerkiksi ruletin palautusprosentti on 97,3 %. Saattaa kuulostaa melko hyvältä, mutta tuo muutaman prosentin etu riittää takaamaan kasinoille erittäin hyvän tuoton pitkässä sarjassa. Voihan sitä ihan muutamalla kympillä pelata huvikseen, mutta pitäkää mielessä edes kultainen sääntö: lopeta, kun olet voitolla.

MeiB. Kyllähän ne tytöt kovasti väittävät tykkäävänsä juuri tämmöisistä herkkiksistä, mutta väittäisin sen menevän käytännössä toisin. En siis ota vastuuta mahdollisista... tapahtumista.

Asiasta pieneen offariin. Voi helkkari että inhottaa olla pois koulusta. Taisin juuri sanoa jotain sen suuntaista, että olisin todella oksentanut, mutta sanomani piti "itkin niin paljon, että melkein oksensin." Eipä se kaukana silti ollut, niin järjettömän kokoinen pala siellä kurkussa oli. Yritin vielä pidätellä itkua ja vannoin itselleni etten nyt tämän takia itke, mutta sitten kun se tapahtui, olin ihan palasina.

Transnössöt.

Alku oli loistavaa jenkkielokuvaa. Kikkailua musiikilla, sympaattisen huono päähenkilö ja juoksevaa kerrontaa. Puoliväli oli elokuvan parasta antia. Transujen saapuminen sai vanhat kunnon "Robokyttä" fiilarit juoksemaan selkää pitkin ja CGI oli loistavaa. Tämähän saattaa muodostua loistavaksi toimintaleffaksi!

Mutta. Transut olivat tällä kertaa noin polkupyörän veroisia "sotakoneita". Ampuivat kissanpierun tehoisia ohjuksia, rähisivät keskenään, taltutettiin naruilla ja lopuksi pari armeijan gillette-homoa pisti ne palasiksi kranunheittimillä. Ei saatana jenkit ja teidän paskalta maistuvat kässärit. Melkein pystyin näkemään robojen öljyiset kyyneleet kaiken sen raiskauksen läpi mitä viimeinen tunti elokuvassa piti sisällään.

Välttäkää kuin ruttoa ellette halua tosissanne tuhota kaikkia hyviä muistoja näistä metallikasoista.



This blasphemy will not be forgotten...

Ihan näin off-topiccina, Death Noten manga on reilusti parempi kuin anime, ainakin lopussa.
Itsekin olen ensimmäisen leffan nähnyt, toinen pitäisi jostain löytää subitettuna.

Firewall - palomuuri

Melkoisen väsynyt thrilleri pankin turvallisuusvastaavasta (Harrison Ford), jonka perhe kidnapataan isoja summia halajavan roiston (Paul Bettany) toimesta. Fordin roolihahmon täytyy taipua isoihin uhrauksiin pitääkseen rakkkaimpansa elossa. Onnistuuko se edes?

Jos tässä ei Fordia ja Bettanyä olisi ollut, niin eihän tätä olisi millään jaksanut katsella. Käsikirjoitus on melkoisen huono ja epäuskottava.

Lopun rymistelyissä on sentään hiven tunnelmaa. Katsoin muuten leffan trailerin jälkeenpäin ja täytyy ihmetellä sitä. Kyseinen pätkä nimittäin näyttää melkeinpä kaiken oleellisen tästä elokuvasta. Onneksi en ollut nähnyt sitä etukäteen.


Tänään vuokraan varmaankin perjantai-illan kunniaksi jonkin toimintapläjäyksen.

Tämä on nykyään niin täyttä paskaa leffabisneksessä. Oikeasti kaikki hollywood trailerit spoilaavat leffan kauttaaltaan. Pyrin aina olemaan katsomatta mitään trailereita nykyään. Sama joidenkin paska-DVD:iden valikoista. Niissä pyörii aina jotain elokuvan key-momentseja loopilla. Helvatan kivaa.

The Guardian - Meripelastaja (2006)

Tämähän oli aika hyvä pätkä! Meripelastajien vetisestä arjesta kertova elokuva onnistuu olemaan varsin realistinen. Sitten Meren Raivon ei tyrskyjä ole kuvattu näin hienosti. Elokuvana tämä voittaa kyseisen teoksen selvästi ja onnistuu siinä missä Meren Raivo ei suoriutunut; olemaan myös koskettava.  Kevin Costner on loistava valinta ikääntyväksi pelastajaketuksi, joka kääntyy jakamaan omia oppejaan koulutuksen muodossa. Pian hän huomaa Ashton Kutcherin esittämän Jaken poikkeukselliset kyvyt vedessä.  Syntyy kliseinen "isä & poika" suhde.

Jos elokuva olisi huono, se ei missään tapauksessa pitäisi otteessaan 2 tuntia ja kymmentä minuuttia. The Guardianin katsoo mielellään läpi eikä tule mieleenkään tehdä sinä aikana mitään muuta. Keskittyminen ja kiinnostus juoneen pysyy siis yllä.

Loppuakaan ei ole vesitetty; sen arvaamattomuuden ääressä on helppo sanoa "wow" ja kiitellä tekijöitä rohkeudesta. DVD:n ekstroilla majaileva vaihtoehtoinen loppu on tavanomaisuudessaan paljon heikompi kuin valituksi tullut. Onneksi näin.

Mä kävin tänään kattomassa Transformersin ja yllätti kyllä positiivisesti. Voi johtua siitä, että en ole noita piirrettyjä tai sarjakuvia pahemmin kersana tarkastellut. Toisaalta, netistä olen muualta lukenut myös piirrossarjaa enemmän katsoneilta hyviä kommentteja.

Yleisestihän Transformersin muuttaminen elokuvaksi kuullostaa aika paskalta idealta. Kuinka voi saada tuollaisista autoboteista tarpeeksi kolean näköisiä kunnon elokuvaan? Vähän samanlaiset ennakko-odotukset olivat minulla kuin teoreettisen Metroid-elokuvankin kanssa. En joutunut kuitenkaan pettymään, sillä CGI:llä oli tehty vakuuttavaa jälkeä, eikä robotteja ollut tehty täsmälleen samaan muottiin kuin piirretyissä, vaan hieman "realistisemmalla" otteella, mikä oli mielestäni mainiota. Ymmärrän kyllä, että joitain faneja kismittää tällaiset ratkaisut.

Juoni nyt oli tietenkin melkoista aivot narikkaan tavaraa, mutta en minä elokuvaa juonen takia mennytkään katsomaan, vaan komean toimintamätön takia. Sitä sain kylliksi. Vähän ehkä häiritsi juuri se, että elokuvan ensimmäistä kohtausta lukuunottamatta, botit eivät saaneet aikaan odotetun massiivista tuhoa.

Kyllä mä suosittelisin, jos tahtoo aivojaan puuduttaa sadekelillä elokuvateatterissa komealla mäiskeellä, ja jos ei ota liian vakavasti sarjan elokuvamaistamista joidenkin alkuperäisten seikkojen kustannuksella.

En ole nähnyt vielä transformersia, mutta varmaan 80% tulleesta palautteesta leffaa koskien on ollut positiivista (esim. IMDB tällä hetkellä peräti 8.2!). Zoukka on siis selkeästi mielipiteensä kanssa vähemmistössä.

Jokainen mielipide on toki arvokas, mutta sanonpahan vaan ettei kenenkään tosiaan kannata elokuvaa väliin jättää Zoukan spoilausten jälkeen. (Kyllä, ärsytti kun yksityiskohtainen tarinasi mm. lopusta ei ollut spoiler-tageissa).

Transformers

Penskana olin enemmänkin Turtles ja He-Man poikia, mutta jonkinlainen nostalgia-arvo liittyy myös Transformerseihin. (Omistin mm. 30cm Megatronin.) Elokuvassa on tosiaan erittäin paljon epäkohtia ja epäloogisuuksia. Niitä oli kuitenkin niin paljon että jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana muutin suhtautumistani elokuvaan reilusti kevyempään suuntaan, koska vakavalla naamalla tätä elokuvaa ei tule katsoa. Parasta elokuvassa oli sen leppoisa ja hieman naiivi huumori ja komeasti toteutettu CGI-toiminta tuli vasta kakkosena. Joissakin toimintakohtauksissa oli paikoin vaikea erottaa robotteja toisistaan kun toiminta oli niin vauhdikasta, vaikka Autobotit olivatkin paljon värikkäämpiä kuin vastustajansa.

Elokuva on muuten täynnä product placementtiä ja Yhdysvaltain armeijakaluston esittelyä, joten tästäkin syystä kannattaa elokuvaa seurata kuin hyvin koostettua mainosta, rennolla asenteella.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Robotiksi muuttuu mm. Xbox 360, Mountain Dew automaatti sekä Nokian N93 känny. Jälkimmäisestä irrotetaan suomalaisen itsetuntoa kohottava hauska läppä.

Kaiken huippu oli kuitenkin se Panasonicin muistikortin vilauttaminen. Onko missään muussa leffassa näytetty hidastuksena, kun muistikortti otetaan slotistaan pois? ;)

Heh, kyllä. Rumaa korttia vielä välkytellään valossa. Niin läpinäkyvää.

Nyt tuli vihdoin katsottua se jopa kehuttu Transformers.

Ja olihan pätkä erittäin viihdyttävä. Kun osasi sitä oikealla asenteella katsoa. Vähän tunnen Transformers tarinaa, mutta jotenkin muistelin että moni asia on alkuperäisessä tarinassa eri tavalla.

Minusta näyttelijätkään eivät tehneet suurta vaikutusta, vaikka muutamia konkareitakin joukosta löytyi. Mutta tämä tuskin ketään haittasi kunhan (jälleen kerran) osasi katsoa oikealla asenteella.

Ja mikäs oli sitten se oikea asenne? Viihde ja Michael Bayn ohjaus. Joka oli minusta ajottain todella mahtavaa katseltavaa. Leffan suurin vetonaula on itse robotit. Ne ovat yksinkertaisesti mahtavia. Aivan uskomattoman hienoja. LOTRissa CGI on todella hienoa, mutta minusta jäi näille roboille. Tämän extra DVD tulee kyllä hankittua. Toivon vain että siinä olisi dokumenttia robojen mallinnuksesta ja CGI pätkien teosta. ILM todistaa jälleen olevan alansa huippua.

Hieno ja viihdyttävä elokuva. Aivot narikkaan ja leffaan. (Sanon nykyään joka leffasta näin. Kertoo aika paljon mitä elokuvia nykyään katselen...tai kyvykkyydestäni, tai oikeastaan kyvyttömyydestäni, arvioida elokuvia.)

On kyllä niin komeaa katsottavaa että saatan jättää DVD -version suosiolla väliin ja ostan HD-version sitten joskus. Saattaa peräti vaatia sitä.

Tulipa tuossa viikonlopun aikana katsottua kaksi leffaa, kun siskon luona olin käymässä. Vuokraamosta lähti mukaan Jadesoturi ja Rocky Balboa.

Aloitetaan Jadesoturista. Pakko sanoa heti alkuun, että odotukset ei ole koskaan olleet ko. pätkää kohtaan mitkään kummoiset. Mutta olihan tuo sekä erilainen, että parempi kuin odotin, varsinkin suomileffaksi. Jadesoturi oli kyllä komeaa katsottavaa, ja harvat mätkintäosuudetkin oli tehty komeasti, ja siinä se ongelmakin tuli sanottua.
Eli leffassa oli yksinkertaisesti liian vähän taistelua ja ehkäpä hieman liikaa höpinää, joskin tuo jälkimmäinen ei nyt niin kauhea virhe ollut. Mutta ehkäpä jotkut saavat jadesta enemmän irti, mutta itse jäin kaipaamaan sitä kunnon äksöniä.

Sitten Rocky. Tähän kyllä pätee oikeastaan samat jorinat, kuin Jadesoturiinkin. Liikaa jaaritusta ja liian vähän nyrkkeilyä. Musat sentään toimi varsin hyvin...

Totta kyllä tuokin. Tosin paino tuossa lauseessa oli tuossa "extra" sanassa ;) Mutta kyllä, tämä on niitä elokuvia mitä olisi upea katsoa kunnon HD-TV:stä. Tietysti kunnon äänentoistolla. Ärysttää yllätävän paljon että jouduin katsomaan tämän Plevnan pikku teatterista enkä päässytkään ykkössaliin kun Potterin pentele on varannut kaikki ajat ykkössalista. Tosin se on myös nähtävä isosta salista :)

Viikon tai puolentoista katselut.

Bandidas (2006)
Ohjaus: Joachim Rønning ja Espen Sandberg
Näyttelijät: Salma Hayek, Penelope Cruz, Dwight Yoakam ja Steve Zahn
Turhanpäiväinen toimintakomediahömppä joka on tehty vain siksi että ystävykset Salma ja Penélope on saatu samaan leffaan koheltamaan.
O

Harsh Times (2005)
Ohjaus: David Ayer
Näyttelijät: Christian Bale, Freddy Rodriguez ja Eva Longoria
Ohjaajana tässä on loistavan Training Dayn kirjoittanut David Ayer, mutta ei päästä Training Dayn tasolle missään vaiheessa. Turhan ennalta-arvattavaa touhua vaikkakin ihan tyylikkäästi toteutettu. Christian Bale on ehdottomasti omia suosikkinäyttelijöitä ja vaikka periaatteessa ihan hyvin tässäkin vetää oman roolinsa niin minun korvaan valkoisen miehen "whad up dawg" tyyliset jutut ei oikein toimi.
OOO

Children of Men (2006)
Ohjaus: Alfonso Cuarón
Näyttelijät: Clive Owen, Michael Caine, Julianne Moore ja Claire-Hope Ashitey
En pidä Clive Owenista. Maailman nuorin ihminen kuolee... 18 vuotiaana. Naiset eivät ole onnistuneet synnyttämään lapsia 18 vuoteen ja ihmiskunnan tulevaisuus on uhattuna. Theo (Owen) lähtee reissun päälle parin aktivistin, joista toinen sattuu olemaan hänen exä (Moore), ja nuoren naisen (Ashitey) kanssa. Mukaan mahtuu Cainen esittämä kannabisviljelijä ja pari aktivistia lisää. Pitkiä otoksia ja saumattomia leukkauksia. Uskomattoman hieno ja tyylikäs ja nimenomaan kuvaajansa elokuva. En edelleen pidä Clive Owenista.
OOOO½

Shooter (2007)
Ohjaus: Antoine Fuqua
Näyttelijät: Mark Wahlberg, Michael Peña, Danny Glover ja Kate Mara
Wahlbergin esittämä Swagger, armeijan entinen tarkka-ampuja, houkutellaan mukaan suunnittelemaan presidentin salamurha. Ei siis murhaamaan vaan estämään mahdollinen murha tapahtumasta. Ylläri pylläri hommat menee reisille ja pian poliisi, FBI ja kaikki muutkin ovat jahtaamassa Swaggeria. Tarina ei ole sieltä kuningas ideat -kansiosta, mutta yllätyin todella positiivisesti lopputuloksesta. Reiluun puoleen väliin leffa onnistuu erittäin hyvin pitämään jännitystä yllä, mutta sitten revetään perinteiseen ramboiluun, josta ei ole paluuta. Brokeback Mountainissa mukana ollut Kate Mara on kissa!
OOO½

Hot Fuzz (2007)
Ohjaus: Edgar Wright
Näytteijät: Simon Pegg, Nick Frost, Jim Broadbent ja Timothy Dalton
Hot Fuzz on ohjaaja Wrightin ja käsikirjoittaja-näyttelijä Peggin kolmas yhteinen projekti. Ensimmäinen oli hauska britti-sitcom Spaced ja toinen zombiekomedia Shaun of the Dead. Tällä kertaa paneudutaan poliisi- ja toimintaleffojen ytimeen. Nicholas Angel (Pegg) on lontoolainen superpoliisi. Hän on itseasiassa niin hyvä että saa muut Lontoon poliisit näyttämään huonoilta. Siksi Angel saakin siirron landelle, rauhalliseen Sandfordiin. Yllättäen rauhallisessa kylässä alkaa tapahtua ihmishenkiä vaativia onnettomuuksia.

You're off the fucking chain!

Aivan kuten Shaun of the Deadissä niin tälläkin kertaa piruillaan genren kliseille ja kierrätetään klassikoista tuttuja kohtauksia ja repliikkejä. Leffasta löytyy kymmenittäin hienoja oivalluksia, joista osa aukeaa vasta kommenttiraitaa ja infotekstitystä seuraavalle. Kokonaisuutena erittäin viihdyttävä ja hauska toimintakomedia.
OOOO½

Crank (2006)
Ohjaus: Mark Neveldine ja Brian Taylor
Näyttelijät: Jason Statham, Amy Smart, Dwight Yoakam ja Jose Pablo Cantillo
Stathamin esittämä hitman myrkytetään aineella, joka tappaa jos miehen syke laskee liikaa. Edessä on siis puolitoistatuntia sykettänostattavaa toimintaa. Juostaan, tapellaan, ammutaan, kaahataan autolla, vedetään kamaa, naidaan keskellä ihmisjoukkoa, ammutaan ja tapellaan vähän lisää. Jatkuvia leikkauksia ja kuvakulmat on milloin missäkin. Armoton vauhti päällä kokoajan ja touhussa ei ole järjen hiventäkään. Tämä jatkuva "aahahaha mitä vittua?" fiilis tekee leffasta jollain tavalla kiinnostavan.
OOO½

+ joitakin jo ennestään nähtyjä: House of Wax, Pan's Labyrinth, The Prestige jne.

Snake Plisskenin vaatetus on kyllä sitä karmeinta kasarimeininkiä. Tuli mieleen lähinnä Tony Halme Ludvig Borgana. ;D

Harry Potter and the Order of the Phoenix

Vähän aikaa sitten tulin kyseisen leffan katsomasta. Lähdin sitä katsomaan sillä mielellä, että jotain todella hurjaa on luvassa. Jotain sellaista hurjaa joka saa minut menettämään yönet, herkkä kun olen. Nyt reilu tunti leffan päättymisen jälkeen; missä se hurjuus oikein oli mistä niin kovasti puhuttiin? Paikoin tuntui, että edellinen leffa oli paljon pahempi kuin tämä. Olihan tässäkin omat hetkensä, mutta silti tuntui, ettei kuitenkaan sitä mitä odotin.

Noh, eipä sillä, taattua Potter-kamaa luvassa, ei huono ollenkaan. Kyllä tämän katsoi ja oli kaiken odottamisen arvoinen. Ja sikäli ihan hyväkin, että ei ne yöunet todennäköisesti sittenkään mennytkään.

28 viikkoa myöhemmin: hyvän ja pääosin tyylikkään edeltäjänsä nolo varjo. Ei suinkaan yhtä heikko kuin esim. juuri nyt töllöstä olohuoneeseeni oksennuksen lailla valuva Resident Evil Apocalypse, mutta ei siis alkuperäisen britti-zombeilun veroinen. Näyttelijät on vaihdettu nimekkäämpiin ja hahmot hollywood - tutumpiin arkkityyppeihin, eikä lopputulos säväytä tai tarjoa mitään uutta auringon alla. Nykyelokuvalle tyypilliseen tapaan kameraan heilutetaan niin maan perkeleesti ettei mitään edes näy - onko joku nyt oikeasti vaikuttunut tästä ylettömästä "vauhdin tunteesta"?

Noh, eipä tuo nyt aivan onneton ollut mutta pettymys silti modernin zombi-genren fanille. Jotkin kohtauksen ja viritykset olivat hyviä ja mielelläni katsoin pätkän loppuun. Jokainen leffa tai varsinkaan jokainen jatko-osa ei voi olla mestariteos.

Aivot narikkaan meiningillä minäkin leffan katsoin. Mutta paska kässäri on aina paska kässäri ja se tosiasia, että transut vastasivat noin ihmisten tankkia ei häviä mihinkään. Käsittämätöntä potentiaalin hukkausta.

Enkä spoilannut muuten mitään, ellet luullut, ettei elokuvassa yksikään robotti mene palasiksi.

Viimeksi tuli katseltua SubTV:ltä Undercover Brother, ja odotukset olivat korkealla NYT-liitteen neljän tähden takia: voiko niin huonolta kuulostava elokuva muka olla noin hyvä? Ei. Ei voi. Muutama naseva heitto sekä Dave Chappellen ylilyöty suoritus olivat oikeastaan ainoita tähtihetkiä, joille nauroi. Ellen olisi nähnyt edellä mainitun lehden arvostelua ennen katsomista, olisin todennäköisesti pitänyt tästä enemmän. Nyt odotukset olivat kuitenkin aivan liian korkealla. Jos kliseetähtiä annetaan, niin sanotaan vaikka kaksi viidestä.

Kyseinen Pan's Labyrinth kiinnostaa kovasti, onko hyväkin?

(http://i17.tinypic.com/4qq8rqf.jpg)

Criterion julkaisi hetki sitten kauniin DVD-setin, jossa on kolme japanilaisen Hiroshi Teshigaharan elokuvaa, jotka ovat kaikki filmasitointeja Kobo Aben novelleista. Olen jo tovin yrittänyt löytää Aben kirjoja, lähinnä koska hän taitaa olla jonkinlainen esikuva toiselle japanilaiselle kirjailijalle nimeltä Haruki Murakami, mutta turhaan. Teshigaharan elokuvat ovat itsensä Aben käsikirjoittamia, joten tätä lähemmäksi en taida päästä Aben kirjoja lukematta niitä.

Eripuolilla 60-lukua tehdyt elokuvat käsittelevät omilla tavoillaan ihmisen identeettiä, näin tiivistettynä.
Ensimmäiseksi tehty elokuva, Pitfall, kertoo kaivostyöläisestä, joka joutuu murhatuksi oudon, kliinisen valkoiseen pukeutuneen miehen toimesta ja joutuu katsomaan elämää ja maailmaa haamuna.
Toinen elokuva, Woman in the Dunes ei niinkään kerro naisesta dyyneillä, vaan opettajasta, joka suljetaan aavikolla sijaitsevaan kuoppaan. Kuopassa asuu yksinäinen nainen lapioimassa hiekkaa, jotta hiekka ei hautaisi aavikolla sijaitsevaa yksinäistä kylää.
Kolmas elokuva on The Face of Another. Teollisuusonnettomuudessa kasvonsa menettänyt mies saa aivan käsittämättömän psykedeelisen vastaanoton omistavan psykiatrin avulla uudet kasvot korvaavan maskin.

Mistään trilogiasta ei ole kysymys, mutta kovasti samoja juttuja kaikista elokuvista löytyy. Tarkasti rajatut kuvat huoneista, yllättävät zoomaukset, jotka näyttävät jotain mitä ei ensin nähnyt kaukaa tai läheltä, kuvat jaloista ja hiuksista, pienet animaatiot jotka tavallaan rikkovat tai keskeyttävät muun toiminnan ruudulla ja niin edelleen. Iso liittävä tekijä on myös säveltäjä Toru Takemitsu, jonka kylmä ja kolkko, melkein lasinen, musiikki soi jokaisessa kolmessa elokuvassa.

Teshigahara on enemmänkin taiteilija, kuin elokuvaohjaaja, joka on tehnyt muun muassa maalauksia, ikebanaa ja veistoksia, joten jokainen näistä kolmesta elokuvasta ovat käsittämättömän vaikuttavia visuaalisesti. Ja tekisikin hieman mieli pistää tähän kasa kuvia näistä elokuvista, mutta, öh. . . iMovie ei näköjään osaa ottaa screenshotteja. Ehkä teidän kannattaisi siis ostaa tämä setti ihan itse, niin näkisitte pelkkien kuvien sijaan ihan itse elokuvat.


En nyt oikein ole varma onko Pan hyvä tai huono, mutta ihan kiinnostava se ainakin on. Yllättävän brutaali ja fantasia-jaksot ovat mukavan lyhyitä ja toimivia.

edittiä:
Enpäs muistanutkaan mainita, että kävin katsomassa Inland Empiren toistamiseen. Tiedän, että jossain ketjussa jossain toisella boardilla joskus mainitsin, etten haluaisi tätä elokuvaa toistamiseen nähdä. Kaikkea sitä tekee kun on kivaa seuraa.
Ei se elokuva oikeastaan miksikään muuttunut tällä toisellakaan kerralla. Empire olisi kovasti tarvinnut jotain rajoittavia tekijöitä, nyt tuntuu siltä, että Lynchillä on ollut aivan liian vapaat kädet.

Itselleni vuoden paras leffa tähän mennessä, ja onhan tuo näköjään kolahtanut muihinkin (http://imdb.com/title/tt0457430/).

Harry Potter tuli katsastettua jo tuossa viikko sitten.

Olin pidemmälti aivan tyytyväinen. Kirja kuitenkin oli sen verran laaja että sen elokuvaksi sovittamiseksi varmasti tarvittiin soveltamista. Mutta maailma saatiin jälleen kerran tehtyä todella hyvin. Pääsin tunnelmaan hyvin, johon ei välttämättä paljoa kyllä vaaditakkaan :)

Miinuksia oli muutama. Yksi oli lopun velhotaistelun. Odotin kohtausta kun sitä kehuttiin ja...ilmeisesti odotin liikoja. Se kun ei säväyttänyt mitenkään erikoisesti. Ihan ok se oli, mutta en voinut olla miettimättä mitä oltasiin saatu aikaiseksi jonkun kokeneemman ohjaajan käsissä. Varsinkin Madeye Moodyltä olisi odottanut jotain hienoa. Tosin eihän kirjassakaan kohtaus ollut mitenkään suurenteleva...muistaakseni. Mutta ajattelin että elokuvaa oltaisiin viety pidemmälle... Tosin jos ei suurempia odota kohtaus varmasti miellyttää.
Toinen on Daniel Radcliffe, joka sopii kyllä rooliin ihan hyvin, mutta jotenkin itse suoritus jää aina hiukan vajaaksi. Tämä tosin voi johtua siitäkin että kuvittelen Potterin hiukan erilaiseksi.


Suurin yllätys oli Luna Lovegood. Pidin hahmosta kyllä jo kirjassakin, mutta hahmon toteutus elokuvassa oli todella onnistunut.
Ja kokonaisuudessaan uusin Potter on onnistunut tekele. Se piti otteessaan, ja antoi sen mitä pitikin. Koko ajan toimintaa ja tapahtumaa. Yksi mukava yksityiskohta tuli vielä mieleen leffasta. Siinä näki monen "suojeliuksen" fyysisen muodon. Ajattelinkin että tämä olisi varsin mukava pikku yksityiskohta elokuvassa ja olin varsin mielissäni kun sellainen tuli :)

Eli jos fantasia ja/tai Potter kiinnostaa, suosittelen lämpimästi. Ette varmasti tule pettymään.

Itsekin kävin katsomassa uusimman Potterin tuossa viime viikolla ja tykkäsin. Pidän paljon Potter-kirjoista ja elokuvatkin ovat ihan mukavaa viihdettä ja tämä on varmaan kuitenkin mielestäni se paras Potter-elokuva tähän asti. Miksi?

Johtunee varmaan siitä, että pidän enemmän näistä viimeisimmistä Pottereista. Ne ovat jo aika paljon synkempiä ja päähenkilöt ovat jo vanhempia, eivätkä mitään ihan pikkulapsia. Pitäisi varmaan lukea Feeniksin kilta uudestaan, sillä viime kerrasta on jo pari vuotta mutta Siriuksen kuolema oli yhtä yllättävä ja ikävä kuin ennenkin. Varsinkin, kun kyseessä on yksi lempihahmoistani. Lopun taistelu oli mielestäni ihan hieno mutta ohi aika nopeasti. Joidenkin hahmojen ei näytetty tekevän oikein mitään. En myöskään muistanut, että Harry pamautti Bellatrixiä Crucio(?)/Kidutu- taialla Siriuksen kuoleman jälkeen. Ohi ampui perkele, mutta mukava nähdä että hyviksetkin käyttävät välillä niitä "anteeksi antamattomia- taikoja"

Pitäisi lukea tuo uusin vielä loppuun ja sitten voisikin aloittaa kirjasarjan alusta...

Teoria miehistä


Jessus, näin kliseistä ja ennalta-arvattavaa romanttista komediaa en ole nähnyt aikoihin!  :lol:

Elokuvassa miehet sekä naiset esitetään melkoisen idioottimaisessa valossa. Varsinkin itse karskimman sukupuolen edustajana silmään särähti monta kertaa leffan "ne panee kaikkea mikä liikkuu" -alleviivaukset.  Naiset hakivat tietysti romanttisinta mahdollista rakkautta, joten hyvin perusturvallisella asetelmalla mentiin.

Onneksi tuli katsottua telkkarista eikä "elämys" siten maksanut latin latia. N. kuukausi sitten näkemäni Ben Affleckin ja Liv Tylerin tähdittämä "tyttö tuollainen" oli noin kolme kertaa parempi romanttinen komedia kuin tämä. 

Rajut kaverit (Thunderbolt and Lightfoot (http://www.imdb.com/title/tt0072288/))

Erittäin mukava 70-luvun leffa, jossa yhdistellään road movieta, toimintaa ja huumoria. Juoni on osittain melko kökkö, mutta se paikkaantuu mukavasti hyvillä näyttelijöillä. Clint on iskussa, Jeff Bridges nappasi roolistaan Oscar-ehdokkuuden ja hääriipä mukana vielä Mies ja alaston ase -sekoiluista tuttu George Kennedy. Positiivinen yllätys.

Viimeksi taisi tulla viime sunnuntaina katseltua jälleen yhden Bud Spencerin ja Terrence Hillin klassikon, All The Way Boys! Parivaljakon elokuvathan ovat tunnettuja siitä, että erimielisyydet selvitetään aina nyrkkipokerin parissa, eikä keskustellen. Kun sanon aina, niin tarkoitan aina. Yksi huvittavuus elokuvissa on nimittäin se, että keskittyy spottaamaan millä eri tavoilla käsikirjoittajat ovat keksineet poistamaan aseet yhteenotoista. SubTV:n Hill ja Spencer-leffaputki jatkuu tänä sunnuntaina I'm for the Hippopotamus-nimisellä leffalla. Katso ja ihastu!

Jim Henson’s Labyrintti

Nykypäivänä jo melkoisen vanha leffa (tehty 1986) ja sinänsä lasten leffa mutta todella mielenkiintoinen tekijäkatras ! tässä fantasialeffassa.

Tosiaan elokuvan tekijätiimistä löytyy mm. Jim Henson (Muppettien luoja), George Lucas (ei varmaan esittelyjä kaipaa) sekä käsikirjoitusta oli laatimassa entinen Monty Python- heppu Terry Jones. Näyttelijäkaartista Dawid Bowie (kyllä juu se laulaja ja leffan soundtrackiltä myös se leffan aikana se kuuluu) sekä Jennifer Connelly vielä nuorena likkana (joka on sitten noussut melkoiseen kuuluisuuteen näyttelijänä). Tosin leffan oleellisin näyttelijäkaarti koostuu pitkälti erilaisista sympaattisista (nukke)otuksista.

Harvinaisen symppisleffa ja samalla seikkailu fantasiamaailman kätköissä, sävytettynä mukavantahtoitoisella huumorilla... tuotosta saa nykyisin mm. keräilijän versiona DVD:lle. Leffassa on myös mainiota tuo vanhuus joten digitaalisuus puuttuu kokonaan ja se tuo jotenkin paljon lämpöisemmän tunnelman elokuvalle joka todella sopii tähän elokuvaan enemmän kuin parempi, melkein väittäisin että nykyajan tekniikalla väsättynä tämä leffa olisi paljon huonompi !

Elokuvasta tuli muuten todella mainio seikkailupeli (uranuurtaja sillä saralla) KuusNepalla myöskin jonka teki tottakait legendaarinen Lucasfilm Ltd. jonka "jalanjälissä" väsättiin myöhemmin mm. Maniac Mansion.

Laitetaans vielä alkuperäinen posteri tuohon...

Katsastin eilen Shrek 3 -ennakon. Ihan pätevä leffa se oli, joskokin jatko-osaisuus alkaa jo painaa. Parhaat vitsit on jo käytetty, ja vaikka perusasetelma hyvä onkin saa siitä loppujen lopuksi aika vähän vaihtelua aikaiseksi.

Lapsilla oli hauskaa, hassuja juttuja tapahtui ja detailin ja kiillon määrä oli taas noussut potenssiin kaksi. Omasta mielestäni leffan huonoin elementti oli kuitenkin Justin Timberlake-hahmo, typerä high school muka-ei-kouluun-sopeutuva teini, joka lässytti hyvät tappelutkin pilalle!

Välillä siis vähän väkisin väännettyä vitsiä ja tavallista heikompia roolisuorituksia eikä soundträkkikään mielestäni ihan edellisten veroinen ollut, mutta Shrek on silti Shrek.

Annan 4 tähteä viidestä.

Eilen katselin itselleni entuudestaan tuntemattoman parodian Manaajasta. Elokuvan nimi Repossessed. Pääosissa Leslie Nielsen ja Linda Blair. Näillä nimillä elokuvalta olisi lupa odottaa ihan hyvääkin settiä, mutta ei sentään. Ehkä jopa kaksi ihan toimivaa vitsiä koko leffassa.

Tiesinhän minä, ettei Nielsenkään aina ole onnistunut, hyvänä esimerkkinä elokuvat Naked Space ja 2001: Space Travesty. Tämä filmi menee aivan samaan kastiin. Ei tätä voi suositella kuin parodioiden/Leslie Nielsenin äärimmäisen suurille ystäville. Eivätkä hekään tästä suuresti nauti.

Asiaa sivuten, miksei enää tehdä hyviä parodioita? Date/Epic movie on haukuttu lyttyyn, Scary Moviet oli ekassa osassa viimeksi oikeasti hauskoja. Missä on uudet Hot Shotit ja Sankarit sukkahousuissa?

Ghost in the Shell 2. (viimeinkin)

Ensimmäisen mestariteoksen jatko-osa yrittää olla jotain dekkarin ja Matrixin välimuotoa (no Matrix on ekalle Gitsille paljon velkaa) ja onnistuukin osittain. Perinteinen animaatio on silkinpehmeää ja makoisaa kamaa eikä CGI:kään niin pahasti osu silmään kuin luulin. Sitä tosin on välillä aivan liikaa ja väärissä kohdissa. Juoni on kudelma Batoun elämästä ykkösen tapahtumien jälkeen ja Majurin katoamisen sulattelua. Batou on mielenkiintoinen hahmo, mutta dialogiin ja pohdintaan käytetään liikaa abstraktia lässytystä ja ihan naurettavat määrät kuuluisia lainauksia. Toimii soppa näinkin, mutta virtaviivainen ja simppeli ykkös-osa pieksee leffan tällä alueella aika nopiaan. Muuten elokuva on todella nautinnollinen transsi hitaan kerronnan, upean visuaalisen tyylin ja mahtavan musiikin ansiosta. Animeksi yllättävän fiksu ja kärsivällinen teos. Pakkhankinta tietenkin kaikille animaation ystäville.

"Välidemojen" jaksotus oli yllätyksettömästi lainattu ensimmäisestä Ghost in the Shellistä, mutta kyllähän ne taas saivat katsojan hekuman reunoille. Sama kailotus kuin ykkösessä toimii jälleen.

Jep, visuaalisesti oikein hieno. Hyvien leffojen ystäville en kuitenkaan suosittele.

No mitä animea nyt voisikaan suositella...

Repesin muuten avatarillesi. Mistä se naama on otettu ?

Undefeatable!


Naama kuuluu kuuluisalle taistelulajeja harrastavan sarjamurhaajaraiskaajan (martial arts serial killer rapist, takakannesta suoraan) pieksäjälle. Tämä sarjamurhaaja käytti uhreihinsa tappavaa kiinalaista lohikäärmeen kouraa (The Chinese Dragon Claw), joka johdatti katutaistelija Kristi Jonesin ja kuvassa olevan poliisin, Nick DiMarcon, sarjamurhaajaraiskaajan jäljille.

Tätä leffaa suosittelen parhauden ystäville.

Hors de prix - Hinnasta viis

Ranskalainen kevyen mielen komedia miehestä, naisesta sekä sugar-daddyista/mammoista. Naispääosaa esittää Améliesta tuttu Audrey Tautou, mikä olikin se suurin kannustin minulle ja parille ystävälleni astella tänään leffateatteriin tapausta todistamaan.

Aivan kuten Amélienkin tapauksessa, on avainsana tästä leffasta puhuttaessa "hyvä mieli". Toteutukseltaan arkisempi kuin A, mutta samalla vielä piirun verran huolettomampi. Varsin monessa kohtaa sai nauraa ihan ääneenkin, ja hymy oli huulilla suurimman osan elokuvan kestosta. Lisäksi tässäkin kuvassa on upean piristävää musiikkia. Ranskalaisia leffoja pitäisi katsoa enemmänkin.

Goro Miyazakin Maameren tarinat: todellinen yllätyspettymys. Hyvämaineisen kirjasarjan (en ole valitettavasti lukenut) olisi luullut kääntyvän hieman paremmin elokuvaksi, mutta ei. Todella yllätyksetöntä fantasia-peruskauraa, joka ei ihme kyllä ollut edes visuaalisesti lähelläkään esim. Henkien kätkemän tasoa. Jopa hahmodesignit olivat niin tylsiä ja basicejä, että ei niitä oikein designeiksi voi sanoa.

En voi väittää että elokuva olisi ollut varsinaisesti huono, mutta Miyazaki -elokuvalta (olkoonkin juniorin työtä) olisi mielestäni voinut odottaa paljon paljon enemmän. Ghiblin vannoutuneet muka-elitisti-fanit varmaan ylistävät tämänkin taivaisiin, mutta pah sanon minä, mielikuvituksettomin ja banaalein tulkinta pitkiin aikoihin. Liikkuva linnakaan ei kuulu suursuosikkeihini, mutta ainakin se oli kuvattu rohkeasti ja mieleenpainuvalla tavalla.

The Bourne Identity  (Medusan isku)


Kolmannen Bourne-leffan kunniaksi päätin katsella väliin jääneet edeltäjät ja aloitin toki loogisesti ensimmäisestä elokuvasta. Matt Damonin takaisin Hollywood-tähtien huipulle nostanutta leffasarjaa on kehuttu monessa paikassa, odotukset olivat siten astetta kovemmat kun aloin tätä thrilleriä katsomaan.

Ja olihan se todellakin hyvä pätkä. Leikkaus on poikkeuksellisen toimivaa tämän genren elokuvaan ja antaa leffalle sopivan vauhdikkaan ilmeen. Tämä tulee parhaiten esiin loistavassa takaa-ajojaksossa, jota vielä ryydittää kohtaukseen täydellisesti sopiva musiikki. Elokuvan nautinnollisinta antia minulle.

Bourne on aika äijä. Mies pisti jahtaajille pataan monesti ihan 6-0. Ehkä jopa hieman liiankin supersankarimainen paikka paikoin omaan makuuni. Toisaalta taas pidän Jack Bauerista kuin hullu puurosta.


Lupaavasti homma alkoi. Viikonloppuna sarjan kakkososaa kehiin ja sitten myöhemmin teatterissa The Bourne Ultimatum, jonka pitäisi olla arvioiden mukaan jopa trilogian paras. 


HYVIÄ leffoja riittää enemmän kuin mitä ihmisiässä ehtii katsoa. Rakastan sitä  :)

Nuus, katsoit siis Medusan verkon (isku on se kakkososa).


Jep, Medusan verkko on ehdottomasti yksi piristävimmistä 2000-luvun toimintajännäreistä. Tuliko takaa-ajokohtauksen musiikista déjà vu? Samaa biisiähän käytettiin Collateralin klubikohtauksessa.

IMDB:n keskiarvo Medusan sinetistä on kyllä aivan törkeän hyvä. Ovatkohan jenkit vielä The Departed -höyryissä? Paul Greengrass kuitenkin puikoissa, joten ihan teatteriin tämä päätösosa pitää mennä katsomaan.

Tuli! Mietin kovasti missä yhteydessä olin tuon kappaleen kuullut. Collateralin näkemisestä on aikaa jo muutama vuosi, joten en muistanut sitä suorilta.

Juu Meduusat on helvetin kovia leffoja.

Takaa-ajokohtaus on helposti yksi parhaita koskaan ja se vähän pidempään kestävä nyrkkimatsi (en muista oliko ykkösessä vai kakkosessa) on ihan mielettömän hyvin tehty myöskin. Yleensä tollaset kohtaukset haukotuttaa, mutta näissä on kyllä onnistuttu helvetin hyvin.

Blade Runnerin näin ensimmäistä kertaa juuri ennen prikaatille lähtöä ja olihan se pojat PERKELEEN HYVÄ. Odotin jonkinlaista Star Wars kohtaa Indy mättöä ja muuta sensellaista, mutta leffahan tarjoili oudolla kuljetuksella hienoja ajatuksia, hienoa visuaalista näkemystä ja niin epäjenkkimäistä kerrontaa, että oikein nauratti. Intiimi ilmapiiri ja turhan epiikan roskiin heittäminen oli mahtava veto ohjaajalta. Directors Cut nimellähän tuo kulki, mutta liekkö se kuitenkin se yleisempi versio kuten Gladiaattorissakin ?

Ehdoton sci-fi klassikko ja muutenkin hieno pätkä. Musatkin sopivat visuaaliseen ilmeeseen kuin nyrkki otsaan.

Viimeksi katsoin Death Note-elokuvat ja FFVII: Advent Children. Death Note-mangaa tai animea en ole seurannut mutta elokuva oli mielestäni hyvä.


Advent Children oli ihan ok.

Tämän triidin innoittamana voisinkin alkaa katsella Housen tuotantokausien jälkeen leffoja. Leffoja minulla on vain parikymmentä, mutta kaikki ovat sitäkin laadukkaampia. Aloitan varmaankin legendaarisella Stanley Kubrickin Kellopeliappelsiinilla. Tarinaa lisää myöhemmin.

Disturbia (2007) (http://www.imdb.com/title/tt0486822/)



Greaaaaaat.  Huomasin leffan alettua että Sarah Roemer omaa varsin samanlaiset kasvonpiirteet kuin tyttö johon olen tulisesti rakastunut. Kiva, tässä pyöritään nyt angstin kourissa 1,5 tuntia ja elokuvasta nauttiminen jää sikseen? Ei sentään.  Eskapismin koura veti minut entistä tiukemmin elokuvan taikamaailmaan sisään ja tein Shia LaBeoufin esittämästä Kalesta oman itseni.  Kyllä, minä tarvitsisin apua.  Sydänsurut vain ovat sellainen vaiva, johon ei rohtoa löydy yhdestäkään maailman kolkasta.  Mutta samalla se on myös se sairaus, jota kaikki ihmiset yrittävät itselleen kuumeisesti saada...

Hyödynsin siis Finnkinon 5 euron superpäivän ja lähdin tätä nollaodotuksilla ystävän kanssa katsomaan.  Kun lippu oli niin halpa ja odotukset niin nollissa, ei voinut pettyä.

Disturbiaan ei tarvinnut pettyä! Elokuvan alkuasetelmassa Shia LaBeoufin roolihahmo määrätään muutaman kuukauden kotiarestiin. Helpon alun jälkeen tylsyys alkaa syödä miestä ja naapurien luona alkaa tapahtua hieman outoja juttuja...

Tunnelma on kerrassaan hyvä ja elokuvan ilmapiiri vahva. Kyttäämisen (stalkkaamisen?) fiilis on tuotu ruudulle mainiolla tavalla.  Elokuva pelaa hyvin katsojien odotuksilla eikä ole liian alleviivaava. Loppukin on jännittävyydessään varsin kelvollinen ja jättää 1,5 tunnin elokuvan jälkeen hyvän maun suuhun.  Tämä oli selvä yllättäjä!

Ensimmäinen vielä meni, mutta kakkonen oli jo silkkaa leikkaajan hupia, 0.02s otokset eivät vain napanneet. Kolmas on sitä samaa huttua vailla sisältöä, 11e valui hukkaan kun meinasi nukahtaa teatteriin. Taitaa olla action-movie ikä jo mennyt ohitse  :???:

Edit:


Hemmetti Ephram, kävitkös samaan aikaan katsastamassa tuon Disturbian omenassa? Itsekkin olin frendin kanssa liikkeellä ja tuo 5e:n tarjous hyödynnettiin. Samaa mieltä leffasta, itelläkin oli nollaodotukset ja silloin näitä yllättäjiä aina nähdään. Hieman kyllä häiritsi parit liisat salissa, joiden nauru kuului niin läpi, että koko rivin päät kääntyivät katsomaan. Ja oli siellä joku tyyppi lepuuttelemassa paljaita jalkojaankin jossain keskirivin alapuolella ;D

Mutta rento leffa, hyvät fiiliset jäi.

Olin klo 18.00 alkaneessa näytöksessä.  Ja oli sielläkin häiritsevällä tavalla nauraneita pikkusuolaisia  ;D

Ai niin, olin tennispalatsissa  :)

Shooter tuli katsastettua. Kyseessä on siis tänä vuonna ilmestynyt ja vastikään DVD:lle saapunut toimintatrilleri, jonka pääosissa pyörii Mark Wahlberg. Ihan kelpo leffa mielestäni ja viihdytti kyllä. Kumman huonoja arvosanoja mielestäni kerännyt sillä itse antaisin varmaan sen 3/5 jo ihan viihdearvon takia, vaikka leffa nyt ei kaikkien mielestä juoneltaan loistaisikaan. 

Wikipediasta törkeästi lainattu ja vähän muokattu juoniselostus:
Elokuva kertoo tarkka-ampujasta nimeltä Bobby Lee Swagger joka on jättänyt hommat ja muuttanut metsään koiransa kanssa. Swagger saadaan palaamaan vanhoihin kuvioihinsa, kuullessaan että presidentti aiotaan murhata. Mutta jokin menee vakavasti pieleen ja Swagger lavastetaan syylliseksi presidentin murhausyrityksestä. Niinpä Swaggerin täytyy selvittää oikean murhaajan henkilöllisyys ja kuka lavasti hänet syylliseksi.

Suosittelen kaikille toiminta/salajuoni/trilleri-elokuvien ystäville. Kivoja räjähdyksiä ja teloituksia - läheltä ja kaukaa on luvassa.

Tää oliki uutta mulle. Milloinkohan meikäläisen ikä alkaa rajoittamaan genrejä joista voin nauttia.  :???:

Pringles-purkkeja?  :???:

Tätä tuskin tajuaa, ellei ollut toissa miitissä  ;D

Edit:
Jepulis, sadas viesti...

Medusan sinetti on täyttä toimintaa ilman turhaa lässyn lässyn rakkaushömppää ja meinasit nukahtaa teatteriin :o? Elokuvassa ei ollut mielestäni yhtään suvantokohtaa.

Sinetin juonessa on hieman epäloogisuuksia, mutta niitä on melko turhaa jäädä ajattelemaan. Elokuva jakaa mielipiteet, mutta minä ainakin diggasin.

Äääh, tuntuu vain siltä että nuorempana action leffat iskivät ihan eri tavalla kuin nykyään. Nykymakuun pitää olla muutakin kuin 0.2s otoksia, ruudinhajua ja bensaräjähdyksiä. Kyllä toimintaa tulee vieläkin katsottua, mutta ei se nappaa enää yhtään niin kuin ennen. Tosin uusin Die Hard oli ihan suhteellisen viihdyttävä action pätkä, kunnolla vedetty överiksi kaikki, vaikutti ihan komedialta paikoitellen.


TseiTsei, se siinä juuri tökkikin, en hae edes toimintaelokuvalta pelkkää menoa, vaan menon takan pitää olla jokin tarkoituskin.

Simpsonit katsastin. Joo'o. Muutamaa hyvää läppää lukuunottamatta aika sontaa.

Tänään oli vuorossa 300. Kyllä. Olen onnistunut välttämään tätä yllättävän hyvää tekelettä tähän saakka. En tiedä mikä tässä iski, jostain syystä elokuvan aikana tietyissä kohdissa hymyilytti. Pirun kaunis leffa. Ja migge, 720p-versio on U.P.E.A!  8)

En ole kyllä maailman parhaimpia leffa-arvostelijoita. Oli vaan pakko jakaa tämä hyvä mieli kanssanne  :)

V niin kuin Verikosto
Vuokrasin Makuunista viikko sitten. Muuta jännittävää ei ollut.

Olin kyllä helvetin tyytyväinen. Synkkä fasistinen Britannia, Hugo Weavingin möreää ääntä ja hallituselinten propagandapaatosta. Natalie Portman OK. Wachowskin veljekset olivat malttaneet tehdä toimintakohtauksista niin pikaisia ja hillittyjä etteivät ne vieneet huomiota itse elokuvalta, terveisiä Matrixille joka muuten häviää tälle sata-nolla. Toivottavasti jengi alkaa kelailla vähän että mitä tietoa yhteiskunta kansalaisilleen oikein syöttää. Tästä olis helppo vetää johtopäätöksiä jonnekin jenkkilän suuntaan mutta itse olen kyllä sitä mieltä että on turha lähteä merta edemmäs kalaan.

Anarkiaa ja psykoosimeininkiä olisi toki kaivannut lisää!

V For Vendetta on top kympissäni leffoja listatessa, varmaan top vitosessa. Aivan vitun hyvä leffa. Cry me a river on ihan uskomaton, niiin täydellinen tässä leffassa. Myös eniten odottamani Blu-Ray julkaisu.

Sama täällä, vaikka tiesin että leffalle oli hyvä pohja olemassa, niin pieni pelko oli, että elokuva ei mikään ihmeellinen tekele ole, mutta onneksi olin väärässä. Voisinkin varmaan taas tässä lähiaikoina vilkaista uudelleen...

Shooter

Erittäin näppärä ja viihdyttävä toimintaelokuva hieman erikoisemmasta aiheesta. John Rambon on vaikea pistää paremmaksi!

Makuunista Shooteria sai metsästää oikein olan takaa (missä olet vartin takuu?). Menestyy varmasti paremmin DVD:llä kuin teatterissa.


Lucky Number Slevin

Kieltämättä hyvin pähkäilty juoni hiljalleen aukeavaan mysteeriin, mutta elokuva junnaa liikaa paikoillaan. Repliikeistä en tykännyt yhtään. Lucy Liu on ihana. Tätä tuotosta on kuitenkin aivan turha verrata elokuvaan Epäillyt.


Crash

Parisen tuntia hyvin eteneviä tarinoita Enkelten kaupungista. Herättää ajatuksia, mutta muuten melko normaalia draamaa.

Pan’s Labyrinth elikkäs espanjaista käsialaa oleva "satufantasia" leffa joka peilaa vahvasti synkkään tosielämään siinä samalla... samalla hieman aikuisempaan makuun suunnatta kuin lapsille, sen verran muutama rankempi kohtaus leffasta löytyy.

Tarina on harvinaisen tasapainoinen esitys aivan ensi hetkestä elokuvan keston loppuun asti. Mahtava äänimaailma ja leffan kehtolaulu jää todella vahvasti mieleen elämään hyytävän kauniina. Värimaailma on kanssa huikea ja yltäkylläinen.

Kiehtova, koskettava, Suosittelen jos haluaa nähdä väliin jotain muutakin rankempaa satua kuin "perushollywood" kamaa.

Katsoin myös. Ideana mahtava ja alkuasetelma oli herkullinen, mutta elokuvana kuitenkin keskikastia. Hyvin ennalta-arvattava tarina. Taisi elokuvan aikana tulla jopa yksi yllätys vastaan.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Kun Portman ei ollutkaan oikeassa vankilassa, vaan se oli V:n asettama testi.

Toimintakohtaukset olivat tosiaan tyylikkäitä ja maltillisia. V miellytti myös hahmona. Hyvin arvoituksellinen, älykäs, mutta synkkä.

Itsehän pidin tyttöjen kanssa eilen teemaisen leffaillan, ja pöydälle oli nostettu Save The Last Dance 2 sekä Step up.

Allekirjoittaneelle ei tanssileffojen katsomiseen ole kuin yksi motivaattori: se tanssi. Juonikulultaanhan nämä ovat kaikki jopa hämmästyttävän identtisiä. Yhden kulttuurimaailman tyttö tapaa toisenlaisen maailman pojan(klassinen - hip hop), alku on takkuinen, lempi voittaa, ongelma iskee, taustalla häärii aina joku omainen(esim. äiti) joka ei tanssiin luota pätkääkään, mutta lopulta sei viekin syömmen, kaikki ratkeaa ja leffa loppuu spektaakkelimaiseen riemun täyttämään tanssishow'hon. Näyttelijät vaihtuvat, mutta leffat ovat samanlaisia. Ei voi olla huvittumatta.

Pääsääntöisesti tanssimatsku on kuitenkin siistiä, ja eritoten niistä lopetuskeisseistä jää poikkeuksetta hyvä mieli. Voisi illan siis varmaan huonomminkin viettää. Jos tällainen leffa pitäisi kuitenkin katsoa toistamiseen, skippaisin leijonanosan. Elokuvallinen arvo surullinen, harrastuksellinen tyydyttävä.

Mainittavan arvoista on, että Viimeisen Tanssin Tallennuksesta löytynyt Hip Hop Theory -kohtaus oli itse asiassa varsin riemukas, ja lisäksi täynnä asiaa. Ihan niinkuin joku olisi jopa ajatellut leffaa tehdessään.

EDIT. Ai niin, molemmissa pätkissä sen mustan musikaalisen lahjakkuuden nimi oli Miles. Gee, wonder why...?

Kävin viimeviikon torstaina katsastamassa Kultaisen kukan kirouksen. Tämä kiinalainen historiallinen fiktiivinen kertomus krysanteemijuhlan aikana toteutettavasta vallankumoksesta oli minusta aika hyvä. Juoni ei ollut kovin kaksinen, mutta loppu pelasti paljon yllättävyydellään. Kyllähän osa yllätyksistä oli ennalta arvattavia, mutta aika moni oli osattu piilottaa hyvin.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Etenkin nuorimman veljen vallankaappausyritys ihmetytti. Luulin koko ajan, että hän oli kaikkein tyytyväisin osaansa.

Muutamia möhläyksiä ja mokia elokuvasta löytyi, mutta ne eivät niin hirveästi häirinneet. Muun muassa ninjamaisten joukkojen omituinen painottomuus heidän liikkuessaan köysiä pitkin, ja heidän viikatemaisten heittoaseiden painottomuus ihmetytti. Mutta ne eivät niin hirveästi haitanneet, kun ei juonikaan mitenkään ihmeellinen ollut.

Kaiken kaikkiaan elokuva oli mukava kuvaus Tang-dynastian ajalta. Kyllähän tuota katsoin mielellään.

Pan's Labyrinthin katsoin. Ehdottomasti erittäin hyvä elokuva, mutta aivan viimeinen silaus jäi uupumaan.


Minulle ei riitä tanssileffojen katsomiseen edes Jessica Alba. Voitin taannoin jostakin kilpailusta jopa kaksi Honey (http://www.imdb.com/title/tt0322589/)-DVD:tä (!), mutta en ole vaivautunut katsomaan. ;D

Tänään (tai no jos tarkkoja ollaan niin eilen) aamulla kävin katsomassa Maameren tarinat erikoisennakkonäytöksen, jonne tuli pitämään aloituspuheen itse Goro Miyazaki !. Vaikuttaa rennolta äijältä ja vaikka elokuva on hänen debyyttinsä, niin kyllähän tyyppiä pitää kunnioittaa jo pelkästään isänsä takia.

Mitä itse elokuvaan tulee, niin taattua Ghibli-laatua. En viitsikään verrata tätä Hayaon elokuviin kokemuksen takia, mutta sen voin sanoa että ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva-piirretty. Tästä on hyvä lähteä. Visuaalisesti elokuva on paikoittain erittäin näyttävä, vaikka ei leffassa nyt olekaan kovin paljoa toimintaa. Hieman harmitti kyllä Studio Ghiblin trademarkin puute eli siis mielikuvituksettomuus tässä elokuvassa. Tämä on siis oma mielipiteeni. Juonikin olisi voinut olla hieman parempi, mutta on näinkin erinomainen.

Suosittelen elokuvaa lämpimästi kaikille animen ystäville ja elokuviin ei kannata mennä jos odottaa Henkien kätkemän laatuista täydellisyyttä. Tähtiä annan elokuvalle ****

Hieman samoilla linjoilla meikäläinenkin on. Pettymys oli, että fantsuseikkailun jäi sivuosaan, koska olisin vuokrannut sotaelokuvan jos olisin halunnut Espanjan sissisodan kuvausta katsoa. Fantasiaosuudet olivat kyllä puhdasta parhautta ja hyytävä silmätön monsu oli pelottava ilmestys. Toinen ihmetyksenaihe oli ikäraja. Leffassa viilletään poskea auki puukolla ja lyödään viinipullolla naama murskaksi, ja kannessa komeilee vain K-15? En ole ennen jaksanut goreista ja elokuvien ikärajoista nipottaa, mutta nyt olen ihan aidosti ihmeissäni.

The Prestige

Olin jo pitkän aikaa suunnitellut katsovani joko tämän tai samaan aihepiiriin kuuluvan Illusionistin. Elokuvan on ohjannut Christopher Nolan, pääosissa ovat Christian Bale sekä Hugh Jackman. Sivuosissa Michael Caine, Scarlett Johanson sekä Andy Serkis. Ideana on kahden taikurin kamppailu siitä kumpi pystyy luomaan paremman taikatempun. Ei ehkä kuulosta kovin mielenkiintoiselta.

Kenellekään ei liene yllätys että Nolanin elokuva ei etene kronologisesti. Homma ei kuitenkaan lähde ylikierroksille niin kuin jossain Mementossa, katsoja pysyy melko sujuvasti kärryillä siitä mikä on takaumaa, taaempaa takaumaa ja mikä "nykyaikaa". Vähemmän laskelmoidusti elokuva sijoittuu todella mielenkiintoiseen viktoriaanisen ajan Englantiin ja sekoittaa fiktion sekaan faktaa Nikola Teslan (David Bowie) Colorado Springs -kokeiden muodossa. Loppua kohti juoni alkaa mennä omaan mieleeni vähän turhankin liukkaaksi, mutta varsinkin Balen hahmon loppuratkaisu oli varsin oivaltava. Hyvä elokuva, mutta liian pitkä (130 min).

Atonement.

Elokuvasaliin istuutuessani luulin, että nyt on tultu katsomaan sitä perusrakkausdraamaa tyyliin pride and prejudice. Toisaalta Ian McEwanin kirjalliset taidot tuntien odotin loistavaa tarinaa, koska muutaman romaanin olen kyseiseltä herralta lukenut, en tosin tätä. Odotukset olivat siis ts. ristiriitaiset.

Elokuvan tunnelma, musiikki, näyttelijät, kuvaus loksahtivat kohdalleen oudon hämmentävällä tavalla. Tässä on varmasti vuoden tähänastisesti paras draama, jota ei voi todellakaan kutsua siirappiseksi. Loppuratkaisu toi kyllä tunteet erikoisella tavalla pintaan.

Ehdottomasti suositeltava elokuva, joka ei todellakaan ole perinteinen, älkää antako siis kliseisen leffaposterin hämätä.

Pan's Labyrinth

Jee jee leffa oli odotuksia heikompi tapaus ja täysinäinen toisto ohjaajan vanhemmasta leffasta "Devils Backbone". Täysin samankaltainen miljöö, rakenne ja kuljetus. Fantasia-mausteet olivat ihan jees huttua ja hienosti toteutettu. Musiikki ei jäänyt päähän leffan jälkeen, mutta toimi kuitenkin elokuvan aikana. Näyttelijät vetivät melko rutiinilla roolinsa ja onhan elokuvan tapahtuma hetkessä ja paikassa hieno tenhonsa. Digitaaliset efektit näyttivät kakoilta ja jatkuva goretus ihmetytti paljoudessaan ja tökeryydessään. Keskivertoa parempi pläjäys kuitenkin.

Edmond

Keittiöfilosofiaa uraputkessa elävän miehen suusta kun herra tajuaa elävänsä paskaa elämää ja pistää rahat sekä maineensa haisemaan. Kuljetus toimi kuin häkä ja päänäyttelijä ruletti. Jos olet tylsä ihminen niin tsekkaa ihmeessä!

The Departed

Todella nopeaa leikkausta ja tarinankerrontaa korealaisen esikuvaelokuvan muodossa. Liikaa nimekkäitä näyttelijöitä vaikka viihdyttävä elokuva onkin kyseessä. Ei kyllä todellakaan mikään Oscarin arvoinen suoritus, mutta tokihan tämä kannattaa katsoa jos lajityyppi ja jenkkirainat uppoavat. Niin ja digitaaliset veri-efektit ovat niin paskaa paskaa, että ihmetyttää miksi tällaisen kokoluokan leffassa niihin sorruttiin. Piiitkä miinus.

Hyvää musaa voi myös leffasta bongata joskin välillä tuntui vähän liian tyrkyllä biisit olevan. Alkuperäinen oli parempi, vaikkei Korealaisia näyttelijöitä oikein toisistaan erotakaan.

Walking Tall



Tämä taisi tulla vähän aikaa sitten maanantaileffana MTV3:lta, mutta jaksoin vasta eilen katsoa tämän ihan hupina digiboksin kovalevyltä. Ja kyllähän The Rock kulkee pää pystyssä tässä umpikliseisessä yhden tähden toimintaelokuvassa. Eipä tästä paljon kerrottavaa jäänyt – toimintakohtaukset ovat toki ihan näyttäviä ja urosaasi Johnny Knoxville on yllättävän hyvä roolissaan. Niin ja se oli myös plussaa, että elokuva ei kestänyt kuin se vajaa puolitoista tuntia.

HUAHAUHauHAUHAUHAUHAUHA! Ei siinä korealaisia ollut. Infernal Affairs on ihan Kiinasta kotoisin.
Ei minua jenkkiversion näyttelijäkaarti haitannut, mutta pidin alkuperäisen version lopusta enemmän. Pitäisi vielä katsoa ne kaksi jatko-osaa, tosin eivät ne varmaan ensimmäisen tasolle yllä.

Korealaisista puheen ollen katsoin juuri...

My Sassy Girl! Kaikkien aikojen paras leffa. Rinturi komppaamaan!

Kuka niitä erottaa ?

Voiko Sassy Bitchin rinnastaa vaikkapa Olsenin kaksosten tuotantoon ? Eli Roth niistä kuulemma diggailee.

Ei voi. Sen voi vain rinnastaa ultimaattiseen parhauteen.

No kyllähän nyt ainakin kielen erottaa. Ulkonäön perusteella on kieltämättä vaikeampi sanoa.

Nojoo enköhän katsomistilanteessa ole Kiinankielen tunnistanut, mutkun ei sitä kaikkea voi muistaa.

Katsoin eilen Story of Rickyn aka Ricky Oh:n ja onhan se parasta mitä maa päällään kantaa. Ne nuoruuden fläshbäckit on jotain sellaista, ettei kilpailua ole  :lol:

QFT

Hei älkää ny rasistiseksi tulko  ;D. Itse erotan kiinalaiset korealaisista helposti ja vielä helpommin niiden kielet.

Omassa hyllyssäni on kaikki kolme Infernal Affairs-leffaa jotka faija osti vuosia sitten ulkomailta, mutten ole vieläkään jaksanut katsoa yhtäkään niistä enkä tuota The Departediakaan. Pitäisi korjata tilanne.

EDIT: Ai niin zoukka muuten, mitä kautta tsiigasit ja mistä löysit tuon Story of Rickyn? Itseä kiinnostaisi kovasti katsoa se uudestaan kun en ole sitä vuosiin katsonut.

Ei tuo mitään rasismia ole. En minäkään noita millään erottaisi. Samoin kun en erota pohjoismaalaisia toisistaan. Tai kanukkeja jenkeistä.

Aivan. Aasialaisillakin on usein vaikeuksia erottaa toisia toisistaan.

Aiheeseen liittyen: http://youtube.com/watch?v=HgTDlxuo70Q

Se oli läppä ;)

Tässä se taas nähtiin. Tekken-äijät otetaan aina todesta.

Hei kamoon  :lol:

Hairspray. Väriä ja välkettä, riemua ja raikkautta, melua ja meteliä sekä uskomatonta liikkeen puhtautta.

Hairspray on musikaali, joka sijoittuu 50- ja 60 lukujen vaihteeseen ja kertoo tarinan Tracy Turnbladista, varsin tanssitaitoisesta ja -intoisesta, mutta samalla ylipainoisesta tyttösestä joka haaveilee Baltimoren paikalliseen tv-show'hon pääsemisestä. Matkan aikana setvitään lisäksi rakkaus- ja rotukysymyksiä. Käsikirjoituksella ei siis sen suurempia Oscareita olla hankkimassa, mutta onneksi se ei ole tarpeenkaan. Leffa on tehty varsin kepeällä otteella, ja vaikka stoorissa vilahtelee tummempiakin sävyjä, ei Hairspray oikeasti ota paljoakaan vakavasti. Teokseen on saatu myös mukavasti Hollywood-tähtimatskua mukaan mm. Michelle Pfeifferin ja Christopher Walkenin muodossa. Hämmentävintä kepeästi on silti John Travoltan roolityö päähenkilön äitinä, rehevänä Edna Turnbladina...

Se main point tässä leffassa on kuitenkin musiikillinen ja tanssillinen anti, ja sanon heti suoraan, että se toimii kuin häkä. Musiikki luistelee kepeän rokkabillyn, funkin ja mehukkaan soulin väleillä, ja on poikkeuksetta upeaa. Samoin ovat massiiviset tanssikohtaukset, joita parhaiten kuvaavat tämän tekstin ensimmäiset sanat. Ne ovat Hairsprayn sielu. Leffa vilisee uutta nuorta potentiaalia, joista löytyy rytmiä vaikka muille jakaa. Tanssipätkät ovat aikakaudelle uskollisia, ja kuitenkin pikkasen ylivedettyjä. Ne ovat teknisesti taidokkaita, ja niin fiilisrikkaita, että teki parikin kertaa mieli itkeä tirauttaa. Velipoika kyseli ovela hymy hyylillaan leffan jälkeen, että menikö mulla grande finalén aikana rytmi jalan alle. Oli kuulemma ollut jo vaikea tarkentaa katsettaan valkokankaalle, sen verran penkkirivi heilui ja hytkyi. Ja minä kun yritin parhaani mukaan hillitä itseni.

 :lol:

Jos kaipaa huumoripitoista, viihdyttävää, värikästä, vauhdikasta ja puhtaasti iloista leffakokemusta, kannattaa tsekata Hairspray. Se ei nouse draamallisiin huppusuorituksiin, mutta on piristävin leffakokemus pitkiin pitkiin aikoihin. Jag tycker.

The Searchers (http://imdb.com/title/tt0049730/)



Klassikko vuodelta 1956. En ole pahemmin John Waynen länkkäreitä nähnyt, mutta miehen puupökkelömäinen näytteleminen ei vakuuttanut Etsijöissä. Juonesta tuli lähinnä mieleen Homeroksen Odysseia ja antiikkisten rakkausromaanien sekoitus. :lol:

Kyllähän tämä western on varmasti vaikuttanut jonkun verran myöhempiin lännenelokuviin ja välillä tuli tunne, että tätä jujua on käytetty jossakin länkkärissä (Sergio Leone ym). Mielestäni parhaan roolisuorituksen elokuvassa tekee ihana Vera Miles.

Mutta kyllähän se on totta, että nykyisin osataan vain tehdä törkeän paljon parempia länkkäreitä ja elokuvia yleensä. 2000-luvun westernin yksinäisenä huippuna on Costnerin Open Range, mutta toivottavasti seuraavan vuoden alussa elokuvateattereihin pläjähtävä 3:10 to Yuma yllättää.

Twin Peaks

Tuli hommattua kaikki boksit, katsoin ja nautin. En ikinä ennen ole kokenut tv-viihteen parissa mitään tällaista. Hahmot herättivät tunteita, olivat syvällisiä ja todella persoonallisia. Dale Cooperia, Harry Trumania, Audrey Hornea ja muita ikimuistoisia hahmoja tulee ikävä. Aion vielä joskus palata Twin Peaksin pikkukaupunkiin, se on varma. Sarjan tunnusmusiikki saa aikaa kylmät väreet ja tuo mieleen 90-luvun alun, vaikka en silloin vielä tuosta sarjasta mitään ymmärtänytkään tai edes tiennyt, että sellainen on olemassa. Jotain outoa vetovoimaa tuossa on. Sarjan loppuratkaisusta sen verran, että se oli vähentään hämmentävä. Aluksi luulin, että tämä loppui kuin seinään. Aikani pohdittua tulin kuitenkin siihen tulokseen, että lopetus oli älyttömän hyvä. Se jättää sarjan katsojalle niin paljon mietittävää ja herättää ajatuksia enemmän kuin mikään muu tähän mennessä nähty sarja. Tähtiä annan 6/5 koska tätä parempaa sarjaa ei ikinä tulla tekemään.

Ja katsokaapas linkkiä Twin Peaks Definitive Gold Box 10-disc]http://www.discshop.fi/shop/ds_produkt.php?lang=&id=59352&lang=fi&subsite=movies&&ref=]Twin Peaks Definitive Gold Box 10-disc (http://www.discshop.fi/shop/ds_produkt.php?lang=&id=59352&lang=fi&subsite=movies&&ref=)

En osaa linkittää  :???:

^Viimeksi nähtyjä elokuvia?

Twin Peaks on huikea, mutta kieltämättä toisella tuotantokaudella meininki ei ole niin kiinnostavaa.

En kyllä suosittele kenellekään viimeisen jakson katsomista parin päivän dokailun jälkeen. Tulee outo olo.

Valitettavasti ei ollut "Viimeksi nähtyjä tv-sarjoja" topiccia joten tungin tuon tänne :)

Kävin jossain välissä viikonloppua katsomassa Ratatouillen ja Julie Delpyn ohjaaman elokuva, 2 Days in Paris.

Ratatouille oli yllättävä siinä, että se on Pixar-elokuva josta oikeasti tykkäsin. Jotain Pixarin elokuvissa on oudon etäistä, ehkä se tulee liiasta kohelluksesta ja popkulttuuri-vitseistä ja yleensäkin vitsien liian runsaana määränä. Ratatouillessa  hahmot olivat oikeasti hahmoja, ei vitsien aiheita tai kertojia. Toki mukana oli niitä "hassujakin hahmoja", mutta niitä käytettiin varsin säästeliäästi ja, kuten muutkin vitsit ja hassut jutut, mukavan armokkaasti ja elokuvaan sopivana. Vähän samoin kuin Pixar käyttää ääninäyttelijöitään: mukana on aika isojakin nimiä, mutta varsinaisia nimiä ei turhaan mainosteta vaan annetaan enemmänkin arvoa elokuvan hahmoille ja itse näyttelijöiden työlle, jopa niinkin, että melkein unohdin montakin kertaa Remyn äänenä olevan aivan mahtava Patton Oswalt.

2 Days in Paris oli kuin Woody Allen-elokuva, jos Allen olisi syntynyt pariisilaisena naisena. Tykkäsin.

Onko kukaan kanssani samaa mieltä, jos sanon että Totoron suomidubbaus toimi ihan helkkarin paljon paremmin kuin alkuperäinen kieli? Suurin syy tähän on Mei. Elokuvan loppupuolella jouduin työntämään sormet syvälle keltaisen eritteen täyttämiin korviini, sillä ei perkele sen ipanan huutoa kestänyt kuunnella. Muuten elokuvana ihan sitä Ghiblille tyypillistä viiden tähden kamaa, mutta tuo jatkuva huutaminen vie raivostuttavuudessaan vähän arvosanaa mukanaan. Sen sijaan suomennos on kyllä Pekkaa parhaasta päästä. Japanilaisen Mein aiheuttaessa pelkkää raivoa sisälläni, repäisee Roosa Viitanen (SuomiMei) minut kahtia joka kerta suun avatessaan. Se on oikeasti niin paljon hauskempi kuin alkuperäinen, että kyllä minä suosittelen Suomidubbeja ihan koska tahansa japanilaisen raidan yli.

Tiedän että kaikkia dubbauksia kuuluu sanoa paskaksi, mutta koska kaikki on kaikkialla pelkkää paskaa (perseestä), haluan itse olla se kultainen pökäle ja sanoa että NOT.

Paprikassa vihasin myös Japsi-näyttelijöitä. Itse maustetyttö kuulosti kolmivuotiaalta, mikä Japsien pervokorville kuulostaa varmaan tosi hyvältä, mutta ei saatana se otti päähän. Onneksi tytöllä ei liikaa vuorosanoja leffan aikana ollut.

Itse leffa oli todella peruskauraa mahtavalla animaatiolla ja hienolla popituksella. En osta silti. Oli se loppu niin törkeä.

Trainspotting

Kirjasta kun pidin niin oletin leffankin olevan hyvä, ja olihan se. Ewan McGrecor on erittäin hyvä Rentsinä, eikä muutkaan näyttelijät petä. Ainoita miinuksia leffan lyhyys ja hahmojen jääminen melko pintapuolisiksi kirjaan verrattuna. Hyvä, mutta kirja on parempi.

Kävimme kahden kaverin kanssa katsomassa Shoot 'Em Upin viime torstaina. Odotin, että raina olisi ollut melko kehno machopullistelu, mutta se olikin ihmeen hyvä parodia. Jopa niin hyvä, että siitä ei välttämättä kaikille edes tule mieleen sen olevan tehty pilke silmäkulmassa. Elokuvasta löytyy kaikki kliseet, mutta sen lisäksi siihen on lisätty myös paljon omaa, aivan kuten parodiassa pitääkin. Todella hauska elokuva, jota suosittelen. Ilmataistelu tosin oli typerintä, mitä olen ikinä nähnyt missään elokuvassa.

Elokuvan päähenkilönä toimii Mr. Smith, jonka menneisyydestä ei kerrota aluksi yhtään mitään. Hän on kovis, joka auttaa synnyttävää äitiä pääsemään pakoon, ja lopulta ottaa tämän vauvan suojeltavakseen. Mukaan Mr Smithin apuriksi tulee italialainen itsensämyyjä. Muuta en paljasta, sillä parhaat palat kannattaa katsastaa itse leffasta.

Tarantinon Death Proofin vuokrasin.

Tiedän kyllä, että leffa on tehty vanhojen autoleffojen kunniaksi jne, mutta kyseessä on silti jotenkin aivan järjetön leffa. Se oli oikeastaan niin paska, että se muuttui ihan hyväksi. Hajosin kyllä leffan loppuun kokonaan.  :lol: En ole katsonut sitä vanhaa leffaa, josta tämä oli uusi versio, joten en osannut odottaa ihan tällaista. Jos oisin tiennyt, niin ois varmaan jäänyt hyllyyn, mutta tulipahan katsottua. Järjettömyyden vuoksi ihan viihdyttäväkin, kavereitten mielestä täydellinen.

Deathproof on parasta. Pikkasen teki viskiä mieli teatterissa kun leffan baarikohtaus vain jatkui ja jatkui ja kokoajan parani. Ja munakkaimmat autojen äänethän leffassa oli.

Itse katoin sitten vuoden huonoimman leffan eli Black Sheepin, joka paskuudessaan menee jonnekin "haudanryöstäjät ulkoavaruudesta" tasolle, mutta ei silti naurata. Niin huono se oli. En muista milloin viimeksi olin nähnyt yhtä paskaa näyttelijätyötä. Ja niin montaa klaffi-virhettä.

Loppuratkaisussa sentään räjäytettiin lampaat heittämällä sytkäri niiden persaukseen ja metaani hoiti combustion.

American History X. Viihdytti, liikutti, herätti ajatuksia. Pidin.

Jos tykkäsit, kannattaa katsastaa Planet Terror, Tarantinon ja Rodriguezin yhteisprojektin Grindhousen kakkososa. Se menee jo aivan överiksi. Mutanttizombiotusvisvaa ja nainen, jolla on konekivääri/raketinheitin puujalkana. Lisäksi vielä leffassa on nerokas tapa lyhentää tunteilukohtausta ja hypätä suoraan toimintaan!

Alussa on totta kai Macheten "traileri".

Tämä tulee nyt hiukan väärään aiheeseen, mutta laudalta ei löydy parempakaan thredia, joten tämä saa kelvata. Tälle tuskin kannattaa uhrata omaa aihettaan.

Saatana saapuu Moskovaan
Ryhmäteatteri 30.10.2007
Kävin siis katsomassa Ryhmäteatterin Saatana saapuu Moskovaan -näytelmän, joka pohjautuu Mihail Bulgakovin samannimiseen romaaniin. Aluksi hieman pelkäsin, kun esitys kesti kolme tuntia, mutta pelko osoittautui todella turhaksi. Näytelmä on monitasoisuudessaan todella mielenkiintoinen ja jopa hyvä. Teoshan elää kahdessa eri ajassa, Jeesuksen kuolinvuosina sekä 1920-30-luvun Neuvostoliitossa. Eri ajat on saatu yhdistettyä toisiinsa todella hyvin.

Tarina ei ole yksiselitteinen, vaan näytelmää katsoessa pitää koko ajan myös ajatella. Tämä oli minusta todella hyvä, sillä en todellakaan olisi jaksanut katsoa esitystä, jossa kaikki on niin kuin kerrotaan, eikä mitään jää tulkinnan varaan. Yksi hyvä piirre näytelmässä oli parinkymmenen television käyttö, joissa kuvattiin lavan takana tapahtuvia kohtauksia (jotka näyteltiin suurimmaksi osaksi livenä). Kymmenen eri television näyttäessä samaa kuvaa, syntyi todellakin vaikutelma, että päähenkilö on hullujen huoneella. Tapa kuvata oli kaaoottinen, mutta silti todella hyvä. Muutama ruudulta tuleva kohtaus oli tosin hieman liian pitkä, mikä sai näytelmän vaikuttamaan liikaa elävältä elokuvalta.

Erikoistehosteet oli tehty hienosti, eikä näytelmästä puuttunut huumoriakaan. Myös näyttelijäsuoritukset oli todella hyviä, etenkin Vesa Vierikon näyttelemä Saatana jäi mieleen todella hyvin näyteltynä. En ole aiemmin pitänyt Martti Suosalosta, mutta tässä esityksessä hän loisti.

Ei tässä kai muuta tarvitse sanoa kuin että pidin esityksestä tosissani.

Tässä parin päivän toipilas-aikana en ole tehnyt mitään muuta kuin katsonut Canalia. Muun muassa seuraavia kuvia näin.

Mission Impossible III - Katsoin tämän jo aikanaan teatterissa, mutta olihan siitä jo hetki, joten toinenkaan katsomiskerta ei sen enempää takellellut. Tyylikästä toimintaa, ei kait siinä se kummempaa. Katsoin myös MI2:n pitkästä aikaa, ja pidän siitä enemmän kuin kolmosesta. Mitä nyt Tompan pitkä letti alkoi jostain syystä nyt ärsyttämään. Stoori toimii tässä monilta osin paremmin, ja mättö on massiivisempaa. Ensimmäistä kertaa tuli myös ajateltua pätkää katsoessa, että nimenomaan Woo on tämän ohjannut, ja ne kyyhkyset alkoivat huvittaa saman tien. Tyyli ennen kaikkea.

United 93 - Tämä leffa on tehnyt mieli katsoa jo pidemmän aikaa, ja nyt sain siihen viimein mahdollisuuden. Unitedin ehdottomasti paras puoli on se, että sen parissa unohtaa katsovansa elokuvaa. Kuvausta myöten tietyllä tavalla "rakeinen" ulkoasu ja neverheard-casting tekevät leffasta arkisen ja edesauttavat siihen syventymistä ja henkilöihin samaistumista. Hätä tuntuu aidolta ja koskettaa juuri siksi. Pidin.


Lisäksi tiirailin sellaisen House-jakson, jossa keissi meni kerrankin reisilleen. Aika hämmentävää.

Solaris (1972) (http://imdb.com/title/tt0069293/)



Andrei Tarkovskyn erikoinen ja juvela mestariteos. Kerronta on hidasta, ja vajaa kolmetuntinen Solaris on nykykatsojalle mielestäni melkoinen haaste. Itsellä käsi meinasi hivuttautua muutaman kerran kelausnäppäimelle, mutta maltoin mieleni. Toimintaa elokuvasta on turha hakea, mutta ajeltavaa riittää sitten sitäkin enemmän.

Pienellä budjetillahan tämä on tehty, mutta visuaalisuudessaan elokuvan ei silti tarvitse häpeillä. Näyttelijät ovat hyviä, varsinkin Natalya Bondarchuk Harina. By the way, hän on aivan samannäköinen kuin Live and Let Dien Bond-tyttö.

Kyllä tämä varmasti tulee katsottua joskus vielä uudestaan, että ymmärtää täysin symboliikan ja muut yksityiskohdat. Sitä George Clooneyn tähdittämää uusintaversiota Solariksesta en ole katsonut, ja tuskin katsonkaan. Jenkkien oli turha mennä näpertelemään tätä Neuvostoliiton vastaiskua 2001: Avaruusseikkailulle.

Seuraavanlaiset teokset tuli katsastettua:




Elikkäs kulttisarjan leffaversio. Elokuva kertoo ajasta ennen Laura Palmerin murhaa. En odottanut tältä leffalta mitään, niin paljon tätä on parjattu. Yllätyin kuitenkin todella positiivisesti. Leffa oli erittäin Lynchmäinen, odottamattomia juonenkäänteitä, järjettömiä kohtauksia ja hienoja hahmoja. Leffa ei luo sellaista syväluotausta sarjan persooniin, mutta eihän kahdessa tunnissa hirveästi ehdikkään. Ja varoituksen sana. Jos et ole sarjaa katsonut, älä katso tätäkään. Juonikuviot selkenivät huomattavasti tämän leffan ansiosta.

4/5







Tämä tuli katsastettua dvd-rippinä aikoinaan koneen ruudulta ja totesin silloin tämän olleen ylihypetettyä paskaa. Ostin kuitenkin sopuhintaan sitten. Äsken katsastin ja hieman ristiriitaiset fiilikset jäi. Leffa on hieno ja viihdyttävä, mutta juonesta tai hahmojen karismasta ei ole tietoakaan. On tämä edelleenkin yliarvostettu teos, mutta ei niin paska kuin muistelin.

3/5

Tuo 300 kyllä paranee mitä enemmän katsoo. Itse odotin leffaa kuin kuuta nousevaa ja ensimmäisellä katselukerralla petyin siihen pahasti. Nyt seitsemän(!) katselukerran jälkeen se on aivan mahtava elokuva. Tosin se herättää itsessänikin hyvin ristiriitaisia tunteita. Siinä on hienot tehosteet, täydellinen miljöö ja loputtomasti toimintaa mutta silti siitä puuttuu se jokin joka veisi elokuvan samaan ryhmään kuin Gladiaattori ja Troija. Saattaa johtua yksinkertaisesta käsikirjoituksesta tai äärettömän typerästä dialogista. Joka tapauksessa se on omasta mielestäni äärettömän viihdyttävä elokuva ja vain sillä on väliä joten se on eräs viime vuosien parhaista toimintaelokuvista. Suosittelen elokuvaa niille jotka eivät sitä vielä ole nähneet vaikka 300 jakaa varmasti mielipiteet jyrkästi kahtia. Jotkut rakastaa, toiset vihaa. Itse kuulun johonkin siihen välimaastoon.
 
Sitten voisin mennä itse aiheeseen eli viimeksi nähtyjä elokuvia nimittäin katsastin juuri tuossa erään maailman parhaimmista elokuvista eli tietenkin Scarface. En ole kyseistä elokuvaa katsonut vuosiin, ja vaikka olenkin aina tiennyt että se on loistava leffa, niin... No, nyt en keksi sanoja. Täydellinen. Se sana kuvaisi luultavasti tuota mestariteosta parhaiten. Al Pacinon rooli on unohtumaton ja Scarface on Carlito's Wayn ohella miehen ehdottomasti parhaita leffoja. Ei voi muuta sanoa kuin että tämä on legenda leffa jonka jokainen pitäisi nähdä vähintään kerran elämänsä aikana. Huhhuh...

300 on todellinen miestenleffa ja parasta kasariäksöniä sitten kahekskytluvun, isommalla budjetilla ja ilman tahatonta huumoria tietysti. Et ole tosimies jos et pidä 300:sta.

Kummallinen käsitys yliarvostetusta teoksesta. (http://www.metacritic.com/film/titles/300?q=300) No onhan tuolla jopa yksi 83-arvio, mutta silti. :rollaus:

Olen sitten ihan mielelläni epätosimies. 300 oli hirveää sontaa ja TK:n sanoin "homostelua".

Eiks 300 ole se homoeepos jossa öljystä kiiltävät spartalaiset läpsivät toisiaan selkään vuorosanoilla "I'll watch your back!"?

Edit: Hyvä elokuva silti.

Oot sinä kyllä yks persjyrä.
Ostin tuon leffan vähän aikaa sitten ja oli kyllä yksi viihdyttävimpiä elokuvia pitkiin aikoihin.

300 -leffassa on se perustavanlaatuinen vika, että vaikka se muuten onkin vain kiillotettua Hollywood-peruskauraa, onnistuu se sokaisemaan sillä kiillollaan katsojan ja vetoamaan tunteisiin. On todella häiritsevää, että tappamista ja kuolemista ihannoivat henkilöt vetoavat tunteisiin ja saavat ne edustamansa anti-arvot tuntumaan aidosti jaloilta ja tärkeiltä. Paras piilotajuntaan vetoava propaganda-leffa pitkään aikaan, koska viihtellisyys on massoihin vetoamisessa päivän sana. Minäkin jo melkein lähdin sotimaan "pahoja hyökkääjiä" vastaan, ja minä nyt en ihan olen testosteronihumalassa tirisevä nuori mies...

Pah. Minusta 300 on esimerkki leffa jolloin pitäisi vain nauttia elokuvan visuaalisesta puolesta ja suhtautua muuhun avoimesti. Jos elokuvaa alkaa oikein miettimään niin sehän on karsea. 5-10min niin näytetään lapsien ruumiita rotkossa ja selitetään kuinka valitaan "parhaat" heikkojen joukosta jo ennen kuin osaa tehdä muuta kuin parkua ja syödä. Ja onhan tietysti vielä ne rupiset pierut sielä kukkulalla jotka pyytävät kauniita ja nuoria naisia "ennustamaan" ja sitten lopuksi pidetäänkin mies porukassa hiukan hauskaa naisen kustannuksella.

Ja leffassahan lentää veri kuin teurastamolla. Loppu osa elokuvasta on pelkkää tappoa ja elämän halventamista. "Toivon sinulle pitkää elämää" on pahin loukkaus minkä "hyvis" voi sanoa petturille ja mies ei ole mies jos ei osaa taistella. Urheus on kiva, mutta pidemmälti turhaa. Tosin kuolema taistellen on vapautus jota joka soturi toivoo enemmän kuin että pääsisi hengissä kotiin. Ja tätä taitaa toivoa soturin vaimokin.

Ja tämä siis oli kuvaus "hyvisten" luonteesta.

Mutta kun katsoo elokuvaa oikealla tavalla huomaa kuinka upea se oikeasti on. Se on visuaalisesti mahtava. Väkivalta on ollut alkuajoista asti ihmisten viihdyke, ja kun se sitten tehdään vielä noin upeasti, väkisin loksahtaa leuka alas.
Elokuvastahan voi vääntää vaikka mitä yhteiskunnallisia arvioita ja ihmetellä raakuutta ja maailman pahuutta. Mutta minä keskityin lähinnä siihen kuinka helvetin hieno elokuva oli visuaalisesti. Ja nautin elokuvasta paljon. Odotan jo että saisin tuplalevyn käsiini niin näkisin kuinka leffa on tehty. Ehkä pukki tuo.

Ja tämä on niitä elokuvia jotka on pakko nähdä teatterissa. Joiden takia käydään elokuvissa eikä vuokrata ja katsota sohvalta sitä.

Nimenomaan oikealla tavalla tuota pitää katsoa. En ymmärrä kun ihmiset alkavat kitistä päähenkilöiden kyseenalaisesta moraalista ja elämäntavoista. Ei niihin ole aina pakko pystyäkkään samaistumaan. 300 on satiiri älyttömästä sodan ja miehisyyden ihannoinnista. Sitä tulee katsoa etäältä, niin sanotusti kolmantena osapuolena.

No voi kyynel, koittakaa nyt pojat skarpata. Ei minulla ainakaan ollut nyt tässä pointtina se että moraalittomuuksia ei saa näkyä televisiossa koska ne korruptoivat nuorisomme pienet mielet. Sen sijaan esitin hieman ironisessa sävyssä, (ehkä liian hienovaraisesti että olisitte sen havainneet) että tässä on se "ongelma" että näin visuaalista ja alkukantaisiin tunteisiin vetoavaa elokuvaa ei voi katsoa sikäli "oikein/väärin", että se herättää tuntemuksia ja ajatuksia vaikka niitä ei varsinaisesti kutsuisi. Siis vaikka katsoisit leffaa ilman pienintäkään aikomusta nautiskella kerrankin kunnon teurastuksesta, niin siinä vaan käy niin.

En kohdista tätä kehenkään täältä, mutta minulla on aina ollut tunne, että nämä kaikenlaiset elokuvafanaatikot ja muut kriitikot ovat maailman elitistisintä porukkaa heti hifistelijä homojen jälkeen.

Vaikuttaa että ne eivät osaa nauttia enää lähes mistään leffoista ja kaikesta löytyy hirveästi valittamista. Aina jokin asia on liian epärealistista, sitä samaa mitä ennenkin, tylsää, eipä paljon naurattanut, turhia henkilöhahmoja, juoni katkeilee jne.

En tiedä olenko ainoa, mutta en oikeasti pysty lukemaan leffa-arvosteluja ollenkaan, kun niistä tulee vaan hulluksi. Itse olen aina pyrkinyt olemaan erillään siitä kunnon "pro"-katsojien maailmasta, jossa 99% leffoista on paskaa, tai suuria pettymyksiä ja kaikkea analysoidaan viimeiseen saakka. Rehellisesti sanoen voin sanoa itse tykkäänäni lähes kaikenlaisista leffoista ensimmäisellä katselukerralla ja jos on oikein hyvä, niin katson vielä uusiksikin joskus. Oli kyseessä sitä perusteurastusta, kauhua, komediaa, tai vaikka joku perkeleen teinihömppäpaska. Oikealla asenteella lähes kaikki leffat tuntuvat katseltavilta, ilman sen suurempia itkunaiheita.

Oho, en mä sitä kyllä noin tajunnut. Elokuva, tekijät, näyttelijät, Frank Miller (jolla taitaa kyllä vakavasti puhuen olla kuppi astetta pahemmin nurin) ja ennen kaikkea katsojat ovat kyllä mielestäni vaikuttaneet niin totisilta että sinne on sitten mennyt hook, line ja sinker.

IMDB lukijat antavat 300 arvosanaksi 8.0/10 joten mielestäni kyseessä on todellakin yliarvostettua. Sanokaat mitä sanotte, pysyn omassa kannassani loppuun asti.

Kuitenkin tulet jokin kaunis päivä ovelleni polvistuen: -"OIIIIH, MINÄ MYÖNNÄN, ETTÄ TEIN VIRHEEN. MINÄ MYÖNNÄN SEN TÄSSÄ JA NYT! ANTAISIN VAIKKA TOISEN MUNANI, TAI SÖISIN OMAA PASKAANI, KUTEN R. LIPPONEN AIKOINAAN, JOS VIELÄ PYSTYISIN PERUMAAN SANANI."

Tuo olikin ainoa, mistä elokuvassa pidin. Sen taustamaisemat oli hienosti tehty (koko rainahan on tehty muuten bluescreenin edessä) ja värimaailma oli upea. Mutta siihen se sitten jäikin. Kaikki oikeasti hyvät kohtaukset oli laitettu traileriin, eikä elokuvasta löytynyt mitään uutta siihen nähden. Ja oikeasti, kaikki mitä Leonidas karjui sai minussa aikaan suuren sisäisen naurukohtauksen. Missään välissä en pystynyt ottamaan karjua tosissani, kuten en mitään muutakaan. Naureskelin teatterissa aika paljon, koska pätkä oli surkuhupaisa. Visuaalisesti kyllä hieno, mutta sillä oli yritetty peittää huono sisältö.

Valmistaudu katsomaan huomenna Gigli Neloselta klo 21.00.

Heh, ihan samalla tavalla niitä leffoja voi katsoa, kuin pelata vaikka pelejä. Itseäni ei ainakaan kiinnosta katsoa jotain ripulipaskavitunpaskaaperseestäpaskaa, jos se on tasoltaan yhtä kuraripulipillupaskaaripulia. Paskaa. Homokyrpäpillu.

 :lol:



Kriitikontapainen ja sunnuntai-katselija, molemmat voivat nauttia samasta elokuvasta samassa määrin. Siis niin, että itse leffan pyöriessä nämä saavat siitä suurinpiirtein samat fiilikset ja tunteet molemmat.

Mutta sitten, elokuvan jälkeen.  Kriitikontapaisen pääkopassa alkaa surraamaan erilaiset vertaukset ja mietintämyssy; oliko se oikeasti hyvä, sopivatko näyttelijät rooleihinsa, miten kuvaus oli onnistunut ja niin edelleen.  Sunnuntaikatselija poistuu teatterista kaverinsa kanssa tuopilliselle ja heittää parit kommentit tyyliin "oli se makee ku Alex ampui kiväärillä Patrickia munille", "joo, niin oli".

Tämä on yleistys ja ei suoraan toimiva teoria, mutta epäilen että tässä on paljonkin totuutta.

Televisiosta ei tullut tänään mitään, joten menin videovuokraamoon. Death Proofia ei ollut, enkä löytänyt kakkosvaihtoehtoani Broken Flowers, joten otin Lost in Translationin.

Elokuva on hyvä. Jostain mystisestä syystä mä pidän elokuvista joissa ei tapahdu mitään, kuten maanmainiossa 25th Hourissa. Nauroin katketakseni "revi mun sukkahousuni"-kohdassa. Elokuvasta tulee hyvälle mielelle, vaikka se onkin katkeransuloinen. Leffassa myös soitettiin Peachesia, mistä varaukseton piste.

Suntory time!

Et ainakaan minun kohdallan et voisi olla enempää väärässä. On suorastaan luokkaavaa, tyypillisen sunnuntaikatselijan itselleen selittelevää ajattelua, että elokuvista syvällisemmin ja analyyttisemmin kiinnostuneet oikeasti ovat yleensä siellä teatterissa ihan fiiliksissa, mutta leffan jälkeen he väkisin vetävät yrmyn naamalleen ja pilaavat oman ja muiden ilon ajattelemalla kriittisesti. Ja sitten vielä kehtaavat puhua siitä, perkeles.

Kyllä se on ihan aitoa tuskaa, myötähäpeää ja kärsimystä jos leffassa joutuu katsomaan jotain todella noloa tekelettä. Onneksi näin surkeaan tilanteeseen harvoin joutuu. Paljon useammin sunnuntaikriitikkona vain haluaisi tuoda mielipiteensä esiin rakentavalla tavalla, pohtia miten sama elokuva (tai muu teos) olisi saatu paremmaksi tai vielä paremmaksi. Tämä ei kuitenkaan muille sunnuntai-ihmisille käy: se on negatiivista ajattelua ja marinaa, ja kaikki on juuri hyvin niin kuin kaikki on. Maailma on valmis, mitään ei pidä eikä saa parantaa. Perkeles.

Voin sanoa, etten ole kertaakaan foorumipostausta lukiessani revennyt yhtä pahasti. Nauroin pari minuuttia putkeen lattialla kierien. :lol:

Jos 300 olisi elokuva, joka pitäisi ottaa vastaan ilman mitään ajattelua ja keskittyä pelkästään mätkimiseen ja huitomiseen, niin silloin siinä olisi ollut pelkästään huitomista ja mätkimistä.

Olen katsellut kasan Jim Jarmuschin elokuvia (ja tulen katsomaan lisääkin, kiitos Kino Into-paikan Teemalla) ja luulen, että jos Jarmusch tekisi elokuvan yhdessä Wes Andersonin kanssa, niin saattaisin räjähtää sen mahtavuudesta. Kummatkin ohjaajat käyttävät hahmojaan, kameraa, musiikkia ja kuvauspaikkojaan niin käsittämättömän tarkasti ja omalla tyylillään. . . Tälläistä elokuvien pitää olla.

Purskahdin itkuun haukkumisistanne 300 kohtaan. Sillä kyseessähän on vuoden paras elokuva.

Elokuvista voidaan olla montaa mieltä. On pelottavia, jännittäviä, arvoituksellisia ja monenmallisia rainoja. Jos viihdyttävyystasoa lasketaan, 300 hipoo kattoa. Kyseessä on niin maan perkeleen kovaa mättöä ja huutoa, että oksat pois. Sitä leffaa katsellessa ei saa pysähtyä miettimään "öhm öhm, spartan aikaisessa kreikassa hopliittisotilaiden falangimuodostelma ei taistellut tuollaisilla polyesterikeihäillä öhm öhm" vaan nauttia Leonidaksen öljynvärisistä muskeleista ja kuvitella itsensä taistelukentälle saatananmoisen keihään kanssa mätkimään typeriä persialaisia. Leffan ensikertaa nähdessäni, testosteronipyrähdys elimistössäni oli niin helvetin suuri, että elokuvasta ei voinut olla pitämättä. Se antaa hyvänolon tunteen vielä kuukausiksi eteenpäin. Ja se on oikeastikin melko, ellei todella lähellä, oikeaa historiallista tapahtumaa, kuten eräät asiantuntijat ovat pohtineen, kuitenkin pienillä peikoilla höystettynä, joka tekee siitä suurenmoisen, kulttuurillisen elämyksen! 300 ei todellakaan ole pelkkää mätkettä, IT'S A STORY WHERE FEW STOOD AGAINST MANY. Siinä on vitunmoiset lavastukset, loistava näyttely ja parhaat hahmot. Poikansa kuolemaa manaava sotilas on runsaasti vaikuttavampaa kuin Casablanca potenssiin viis miltsiä.

En siis todellakaan ymmärrä teitä naurettavia sössöttäjiä, jotka haukutte tätä vuoden elokuvaa. Menkää kotiinen nyyhkyttämään paskaleffojenne kanssa.

Olkoot 300 vaikka kuinka munakas elokuva, on kaikki hyvät itämaiset mätöt munakkaampia kuin se. Kyllä minäkin Kolmesatasen seurassa viihdyin ja oikein hyvinkin, mutta kun sitä mättöä on tarjolla niin paljon hienompaakin. Ei lihaksikkaampaa tai öljyisempää, mutta hienompaa.

Oho, luulin ensin että tää oli jotain huumoria mutta olet ilmeisesti tosissasi. On nimittäin aikamoista fallosta koko teksti.
Älä käsitä väärin, mä pidin kolmestasadasta; en odottanut juuri mitään, koska elokuva tuli mulle ihan puun takaa. En mä silti pysty vakavalla naamalla sanomaan että näyttely olisi ollut loistavaa (huutamista naama punaisena, irvistelyä) tai hahmot jotenkin erityisen hyviä (ei niistä tollaisessa elokuvassa voi saada kovin syviä.)

Vuoden elokuva? Ei.

Itämäiset mätöt = vitun huonoja.

Jokaisella on tietenkin oma mielipiteensä. Minua ei voisi vähempää kiinnostaa 300 paljasta öljyttyä miehen yläkroppaa huitomassa miekoilla ja keihäillä tummaihoisia persialaisia ja überimmortaleja (kyllä, sen yhden hirviön nimi on Über Immortal :rollaus:) samalla kun kotikaupungissa sievä nainen johtaa vastarintaa. Visuaalisesti leffa oli ihan mainio, mutta juoni oli typerä ja ennalta-arvattava, näyttelijäsuoritukset olivat todella huonoja, hahmot typeriä, iskulauseet kehnoja ja trailerista löytyi kaikki merkittävä. Loppu oli vielä todella siirappinen ja jätti todella vähän mietinnän varaa. Jatko-osa lienee selvästi tulossa. Todella huono, eikä vedonnut minuun yhtään.

Huhhuh, onneksi omat fiilikset leffoista on enemmän Master TK:n kaltaiset. Melkein leffa kuin leffa menee oikealla asenteella katsottuna. Olisi suht ankeaa katsoa 150 leffaa ja voivotella, kun 148 niistä oli armottomia pettymyksiä ja sairasta pökälepaskaskeidaa. En mä itse asiassa siinä tapauksessa kattoisi leffoja lainkaan.

Ensinnäkään, en puhunut juonesta mitään. Naissivurooli oli perseestä. Ja toiseksi on täysin absurdi väite, että näyttelijätyö olisi ollut huonoa, koska siinä oli "paljon huutamista". Tietysti tarkoitin, että se vähäinen näyttelykin oli hyvin toteutettua. Vai tuliko sinulla jossain kohdassa olo, että olisit ennemminkin kuvauspaikalla kuin Thermopylain solassa? Kuten viisas kuolemanavatarilla varustettu Melfice toteaa nerokkuudessaan, "ei tuollaisessa elokuvassa hahmoista voi saada syviä", joka pitää täysin paikkansa. Tämä pinnalliseen hahmojenluontiin ei käytetty aikaa, vaan ruvettiin heti pelaamaan kovilla panoksilla, ja hahmojen persoonat luotiin korkeintaan dialoginpätkällä.

"näyttelijäsuoritukset olivat todella huonoja, hahmot typeriä, iskulauseet kehnoja"

Iskulauseet kehnoja. Tuo on surullisin väite, mitä olen koskaan kuullut. Väitätkö, että THIS IS SPARTAAA, DINE IN HELL ovat KEHNOJA ISKULAUSEITA? Mikä olisi VOINUT olla tähän elokuvaan parempaa? Vai väitätkö, että itse elokuvan KONSEPTI oli pielessä? Pah, tehdä nyt elokuva historiallisesta taistelusta? Who the fuck does THAT?! Olisiko ollut kenties parempi, että oltaisiin puolet elokuvasta kuvattu Leonidaksen ja hänen vaimonsa suhteen romahtamista tämän sodan, kaaoksen keskellä, ja kuinka Leonidas lopussa ymmärtää, että rakkaus voittaa mitkä tahansa esteet.

Joten siis, elokuva voi olla hyvä, vaikka se on pinnallinen, hahmoton ja suurilta osin pelkkää mättöä. Yksi lajinsa parhaita, ellei paras. Ja haluaisin todellakin kuulla, mistä animetyttö Sarkoni on löytänyt hienompaa mättöä? Kenties jokin tosi cool New Yorkiin sijoittuva ammuskeluelokuva?

Minulla oli koko ajan olo, että olen teatterissa. Eipä tuo minusta kovinkaan hyvin sotaa kuvannut, kun aina hypittiin ihmeellisesti. Minä pidän siitä, että hahmoihin panostetaan ja ne ovat persoonallisia. On täysin typerää pitää 300:sta samanlaisesta hahmosta, jotka kaikki karjuvat. Vau, onpa persoonallisia jätkiä.

Väitän, että mainitsemasi iskulauseet olivat kehnoja. Ne ovat enemmänkin surkuhupaisia, jonka vuoksi niistä on tullut internet-meemejä (ja hei kamoon, spartalaiset uskoivat Hadekseen eivätkä Helvettiin :rollaus:).

Ja en nyt sano, että elokuvan olisi pitänyt olla tuollainen kliseekökkö, kuten ehdotit.

Minä pidän enemmän elokuvista, jotka ovat jollain tapaa erikoisia ja koskettavia. Toki 300:n ulkoasu oli hieno, mutta silti siitä puuttui se "ahaa"-elämys.

Mikä eniten elokuvassa ärsytti oli se, että se oli ihan liian jenkkileffa. Koko ajan yritettiin jotain liikaa, missä epäonnistuttiin. Amerikkalaisissa elokuvissa on juuri se ongelma, että niissä mennään lähes aina yli, kun niistä yritetään tehdä mahdollisimman mahtipontisia tai "upeita".

Huhuh.. :lol:


Mätöllä tarkoitan ihan mättöä, ihan nyrkeillä tai vaikka kapuloilla, en tuliaseilla. Ne pyssyttelyt vasta paskoja ovat. Sana "hieno" on mahdollista käsittää monella tavalla. 300 on audiovisuaalisesti hieno, mutta mätössä itsessään ei ole mitään muuta hienoa. Se on pinnallista. Onhan tämä tietysti vähän hifistelyä, mutta kyllä se 300:n mäiskintä oli aika sitä ja minä haluan jotain vähän muutakin. Tätä muuta löytyy vaikka niinkin helvetin vanhasta leffasta, kuin Enter the Dragon. Ja vaikka Fist of Legend. Ja kyllä, joka ikisessä itämaisessa mätössä on vähintään yhtä paska juoni, yhtä paskat hahmot etc, kuin kolmesatasessa, mutta minä tykkään niistä enemmän. Mielipidekysymys, that's about it. Haa! :o

Jos ihan tarkkoja ollaan niin siellä ei myöskään puhuttu englantia.

Tuleehan Amerikasta nykyään paljon hyviäkin elokuvia. Mä en itse kestä Bollywood-elokuvia tai jotain korea-japani-meininkejä ja kaikkein vähiten animea, mutta en mä silti lähde dumaamaan niiden elokuvateollisuutta äärimmäisen paskaksi, koska välillä siellä tehdään sellaistakin herkkua kuin Oldboy. Liian harvoin, tietysti. Suomessakin tehdään nykyään hyvää elokuvaa.

Tietenkin Jenkkilästä tulee hyviäkin elokuvia, mutta ihan liian harvoin minun mielestäni. Siksi siis sanoin, että siellä on valitettavasti tapana yrittää ympätä elokuviin kaikkea mahdollista. Hieman sama juttu Suomessa. Täkäläisissä leffoissa on mielestäni ongelmana se, että jokainen yrittää olla toista coolimpi. Kaikissa on kuitenkin kaikki samat asiat, mitä muissakin, eikä suurin piirtein mistään puutu nykyaikaisen suomalaisen elokuvan kliseitä: seksi, viina, muut päihteet, kiroilu ja väkivalta on nykyään 98 %:ssa suomalaisista elokuvista ja vain sen takia, että ne ovat "paheita" ja niin ollen viileitä ja kovia lisäyksiä. Suomalaisia elokuvia vaivaa siis sama, mikä vaivaa amerikkalaisia: kaikki mahdollinen pitää ympätä elokuvaan, jotta se voittaa toiset ja vaikuttaa upealta. Ehkäpä juuri tästä syystä pidän Jadesoturia tämän vuosituhannen alun parhaimpana suomalaisena elokuvana. Sitä ei sentään oltu tehty sillä asenteella, että tehdäänpä nyt kova leffa, jossa kiroillaan, ryypätään ja käydään huorissa. Ei, se oli tehty tarinan ollessa etusijalla.

Äideistä parhain on paras suomalainen leffa. Tosin Jadesoturia en ole vieläkään nähnyt..

Ahaa, sä siis käsität suomalaiseksi elokuvatuotannoksi vain sen minkä näet mediassa; Ganes, Varekset, Pahat Pojat, Matti ja mitä näitä muita Selin-tuotantoja on. Enkä mä halua nyt olla mikään taidekahvilaelitisti joka diggailee pelkästään indiedogmaa, mutta siis viime aikojen hyvää suomalaistahan ovat Saippuaprinssi, Tyttö sinä olet tähti, Paha maa, Nousukausi ja viimeisimpänä näkemäni Musta Jää, jolle voin jo tässä vaiheessa taata ainakin kaksi jussipatsasta.

Sori, ei ole näin. Esimerkiksi mainitsemasi Pahan maan olen minäkin nähnyt ja ihan sitä samaa sontaa sekin oli. Ehkä hieman parempi, mutta kyllä siitäkin ne kaikki kliseet löytyivät.

Nousukauden tahtoisin nähdä, mutta ihan vain siksi, että asun noin kilometrin päässä tapahtumapaikasta, Helsingin Jakomäestä.

 :lol: Kolmestanen tosimies elokuva, hahmot loistavia, näyttely parasta...... NOOOOOOOOOT!

Atskuli taitaa olla tuollainen nettibodari joka ei oo sinne salille uskaltautunu viel menemää, ku pitää animetyttöjäkin kiusata. Lättyys tänää :|

Ihmettelen miksi edes menit katsomaan 300-elokuvan. Se kun on tehty sarjakuvan pohjalta, ja päällimmäinen ajatus oli saada kuvat elämään. Puheistasi päätellen et pidä tälläisistä elokuvista. On aivan totta että 300 ei kuvannut todellisuutta, sotaa realistisesti tai omannut mitään sen syvempää kuin "this is SPARTA!" huudahduksia. Mutta jos nyt katsoo elokuvan lähtökohtia ja tekijöitä, en usko että sillä oli tarkoituskaan olla mitään muuta. Joten kyse ei ole siitä että elokuva olisi erityisen huono, se on vain väärä genre sinulle.
En minäkään jaksa katsoa elokuvaa Ylpeys ja ennakkoluulo, ja se mitä siitä vähän katsoin oli vain tylsyyttä. Mutta on se varmaan genressään ok tai hyvä. Minä en vain pidä genrestä.

Ja mitä suomalaisiin elokuviin tulee, on lievää yleistystä että kaikissa niissä olisi päihteitä, kiroilua ja seksiä. Samoin kuin että jenkeistä tulisi vain "rymistelyä". Erityisesti viime aikoina suomielokuva on monipuolistunut todella paljon.

IMO Akin Mies vailla menneisyyttä on tämän vuosituhannen paras suomalainen elokuva. Ja vieläpä ihan kevyesti.

Mutta suomalainen elokuva on ollut aika ripulipaskaa jo sieltä Erkki Karun Nummisuutareista asti. Historian saatossa on saatu tietysti aikaan ihan mukavia tekeleitä (mm. Kassilan elokuvat, Tuntematon sotilas ja Talvisota). Valkoista peuraa en ole nähnyt, joten sitä en osaa arvottaa.

Ero onkin siinä että Paha Maassa päihteet, seksi, väkivalta ja petos eivät ole mukana "cooliuden" takia niin kuin vaikkapa Vareksissa.

Otas ihan iisisti herra Universumi, ei tästä tarvi mitään flamewarsia aloittaa. Jos koet eri mieltä olemisen kiusaamiseksi, sinulla tulee olemaan vaikeaa elämäsi aikana. 300 ei ole mielestäsi tosimies elokuva? Saanen nauraa. Ja täytyy panna muistikirjaan muistiin, että jos pitää jostain elokuvasta, on siis 'nettibodari'. Aivan uusi ilmiö minulle! Btw, siisti mielipidettäsi pönkittävä avatari.  Jottei nyt aivan offtopiciksi menisi niin..

Nousukausi on ainakin yksi parhaita suomalaisia leffoja, mitä olen nähnyt. Varekset eivät nyt ole muuta kuin kiroilua ja mäiskettä, vaikka onhan niilläki vähän viihdearvoa. Äideistä parhain on myös yksi parhaista suomalaisista leffoista. Muutenkin Suomesta tulee paljon enemmän hyviä komediasarjoja kuin hyviä elokuvia.

Kaveri tahtoi 300:sen nähdä ja pyysi minut muukaan, joten lähdin seuraksi. Meillä on ollut jo pitemmän aikaa tapana käydä elokuvissa yhdessä, kun ei yksin koskaan viitti, eikä seurustelurintamalla mene kummallakaan hyvin. Jos ei kaveri olisi pyytänyt mukaan, en olisikaan sitä mennyt katsomaan.

Ei Frankin tarvitse perustella leffojenkatseluaan. Maailma ei toimi niin, että kaikki käyvät katsomassa vain sellaisia elokuvia joista varmasti pitävät ettei vaan tulisi status quo -tilannetta sotkevaa ikävää kritiikkiä.

Uudet Futurama -"elokuvat" ovat vihdoin tuloillaan, ja ensimmäinen, ilmeisesti kolmesta jaksosta koostuva pläjäys on jo pitkäkyntisten saatavilla netissä. Simpsonien turruttamana odotin tätä hartaasti, ja pettymyskin oli kaamea kun huomasin miten surkeasti uusin tekele on toteutettu.

Leffa ei sinänsä ole maailman huonoin tuotos, mutta sitä ei tarvitse katsoa luupilla huomatakseen miten jokaisessa asiassa oli oiottu mutkia. Ensimmäisenä silmiin pistää karkea ja yksityikohdaton ulkoasu - siis verrattuna totuttuun. Juoni, jos sitä nyt juoneksi voi sanoa, oli kyllä selvästi Futurama-kamaa, mutta silti selvästi b-luokkaa. Vitsitkin olivat "melkein siinä", mutta eivät päässeet samaa sfääriin kuin tv-sarjan heitot. Oikeastaan fan servicellä oli suhteettoman suuri osuus, ja puolitoista tuntia kului kun telkkarista vyörytettiin sarjasta tuttuja elementtejä pikavauhdilla. Kokonaisuutena siis koko pläjäys oli kuin downgradetettu Futurama. Ja eihän se tee kuin vihaiseksi.

Futurama on ehkä muuten ainoita sarjoja, joiden hahmoista olen aidosti alkanut pitämään. He tuntuvat karikatyyrisuudestaan huolimatta aidoilta ja mielenkiintoisilta, ja voin jopa sanoa kiintyneeni näihin kaksiulotteisiin mielikuvituksen tuotteisiin.

No ei tietenkään. Miehen asenne tuntui vain olen niin alusta lähtien vastaan elokuvaa, että tilanne tuntui samalta kuin minä olisin lähtenyt katsomaan espanjalaista taide-elokuvaa.


Näitä odotan yhtä innokkaasti kuin odotin Simpsons-elokuvaa. Todella harmillista jos ne on ryssitty...

1) Miksi et mene katsomaan sitä taide-elokuvaa? (Voisit ainakin sitten monisanaisesti kertoa, minne Paolo saa sinun puolestasi tunkea sen viulunsa ja sen omenapuun herkän verson...

2) Ei siihen uuteen Futuramaan kuole, mutta on se selvästi heikompi kuin tv-sarja.

Olen liian laiska sen arvioimiseen. Ja en omaa niin suurta tarvetta itseni ilmaisemiselle että menisin katsomaan (minulle) läpeensä tylsän elokuvan, vain siksi että voisi haukkua sitä jossain. Samalla kun sinne kuitenkin tulisi joku Paolo-fani ja haukkuisi minut lapsellisena Hollywood roskan kannattaja joka musertaa elokuvan arvoa ja ajaa kaikki Paolo elokuvat pieneen nurkkaan jotka kuitenkin ovat merkki ihmisen herkkyydestä ja toivosta paskan yhteiskunnan keskellä.

Että sillee....

Vai että laiska, vielä mitä: olet selvästi miettinyt tämän asian tarkkaan jo etukäteen! Minäkään en olisi osannut pukea asiaa paremmin sanoiksi, ei sillä että Paolo-elokuvia ikinä katsoisinkaan.

No voi kökkö. Tosin ei ollut mikään ihmekään. Muistan lukeneeni Futurama-elokuvista ja mahdollisesta sarjan comebackistä, mutta en niin hirveästi niitä odotellut, vaikka pidänkin aivan älyttömästi Futuraman neljästä tuotantokaudesta (paljon parempi kuin nyky-Simpsonit ;)). Arvelin jo etukäteen, ettei hyvää seuraa, kun yritetään elvyttää nelisen vuotta sitten kuopattua tv-sarja lähinnä fan servicen takia. Pitää varmaan jossain vaiheessa nuokin etsiä jostain ja katsoa, tv-sarja kun oli yksi parhaimmista animaatioista.
En ollut elokuvaa vastaan sitä katsomaan mennessä. Olin nähnyt trailerin muutaman kerran ja olin nauranut sille, mutta samalla katsonut, miten upealta elokuva näyttää. 300:n traileri oli oikeasti hyvä, mutten silti odottanut juuri mitään. Teatterissa tämä vahvistui: traileri oli todellakin elokuvan parasta antia ja itse elokuva oli lähinnä surkuhupaisa. Kritiikki tuli siis mukaan vasta kun olin elokuvan nähnyt, eikä jo ennen kuin raina alkoi.

Minusta traileri kertoi kaiken pienessä kaavassa mitä elokuva :) Eli verta, visuaalisuutta, mörköjä, uhoamista, miekkoja, nuolia ja lisää verta. Aika pitkältihän se noin meni..
Mutta saahan sitä tietty toisinkin ajatella.

Evan Taivaanlahja

Lähdin sillä asenteella katsomaan leffaa, että tää on yhtä paska kuin Nuija ja Tosinuijan "jatko-osa". Olin väärässä. Olihan tää täynnä kliseitä, etenkin alussa. Leffa kuitenkin parani mitä pidemmälle mentiin. En oikeastaan tiedä miksi. Hymyilytti katsoa "Nooan" puuhia. Jumala siis antaa elokuvan päähenkilölle tehtäväksi rakentaa arkki. Tietenkin tämä kuullostaa alussa ihan höpönlöpöltä, eihän Jumalaa ole olemassa! No muutaman tempun jälkeen Evan vihdoin uskoo, ja käy töihin. Kaikenlaisten käännösten jälkeen kaikki päättyy tietenkin hyvin. Loppujen lopuksi ihan ok leffa.

Beowulf

Tuossa perjantaina kävin katsomassa elokuvan ensi-illassa. Kuten monet varmaan tietävät, leffa on toteutettu kokonaan liikkeentunnistuksella(vai mikäs nyt olikaan) eli elokuva on kokonaan 3D. Tämä on uusi toteutustapa, tai en ainakaan itse ole samanlaiseen tyyliin ikinä törmännyt.

Itse leffa oli ihan viihdyttävä ja päähahmo ei ole totutunlaismaisen täydellinen, hiljainen ja yksinäinen megasotilas vaan hänellä on ihan luonnekin ja tyyppi liioittelee ja leijuu aivan helvetisti. Visuaalisesti Beowulf on todella hieno ja jotkut toimintakohtaukset toivat heti mieleen, hieman yllättävästi, God of Warit. Nämä kohtaukset on vitun hyvin toteutettu ja tekevät elokuvasta sellaisen jonka laista ei ole ennen tehty. Pelkästään näiden takia kannattaa leffa katsastaa. Juonellisesti Beowulf on yksinkertainen mutta ehkä liiankin yksinkertainen. Puolet leffasta tapahtuu melkein kokonaan yhdessä mökissä joten itseäni alkoi kyllästyttämään miljöö mutta onneksi asia korjattiin puolessa välissä. Anthony Hopkins on roolissaan hyvä, John Malkovich on loistava, Angelina Jolieta näkyy 20 sekuntia ja Ray Winstone näyttelee Beowulfia erinomaisesti.

Beowulf on ihan OK-elokuva mutta vähän tuntuu siltä että se on tehty vain IMAX-3D teattereihin katsottavaksi. Silloin tämä leffa olisi huomattavasti parempi. Nyt se on ehkä kolmen tähden elokuva eli ei mikään paras mahdollinen.

Ja juuri tuo siitä tekikin paremman kuin itse elokuva. Kaikki hyvät kohdat oli tungettu traileriin, eikä elokuva enää yllättänyt, vaan enemmänkin kyllästytti.

Tissit?

Kaikki kysyy kokoajan samaa. Koulussakin jokainen kysyi tuota :) Tissit näkyy mutta niitten päällä on jotain kultaa tai jotain joten leffaa ei kannata mennä katsomaan sen takia ;D

Jolien tissit näkyy varmaan kymmenessä elokuvassa muutenkin   ;D

Saa nähdä, jos tuon Beowulfin viitsisi katsastaa viikonloppuna. Vai onko jollakin suositella jotain elokuvaa, mikä tällä hetkellä menee?
Bourne Supremacy ilmeisesti menee vielä jossain. Kaksi edellistä osaa nähty joten pitäisihän sekin katsella.

Superbad

Eastern Promises kannattaa käydä katsomassa. Helvetin hyvä leffa David Cronenbergiltä History of Violencen jalanjäljissä. Kertoo Venäjän mafian saamasta jalansijasta Lontoossa. Pääosassa jälleen loistava Viggo Mortensen.

E: Superbad on myös loistava, iski ainakin minuun paremmin kuin alapääpätkät Knocked Up tai American Piet.

Viime aikoina on ollut vähän outo olo, jota olen yrittänyt turruttaa kasalla elokuvia.

Jossain välissä katsoin Apocalypse Now'n teosta kertovan dokumentin nimeltään Heart of Darkness, joka ei ollut yhtään niin pitkä tai. . . Apocalypse Now-mainen kuin luulin sen olevan. Lähelle se tuossa jälkimmäisessä pääsee: on jännää nähdä miten Coppola yrittää saada jonkinlaista elokuvaa kokoon samalla kun häneltä muun muassa viedään helikopterit pois, koska niiden täytyy käydä pommittamassa ihmisiä, hänen näyttelijänsä saavat sydänkohtauksia, ovat pilvessä tai alaikäisiä tai muuten vaan huonoja (jonka ei-Redux-versiossa ei nähdä plantaasikohtausta).
Ennenkaikkea Heart of Darkness vahvistaa teoriaani siitä, että elokuva, jonka tekeminen on ihan kunnon dokumentin arvoinen, ei voi olla huono.

Vietnamin tuskailusta oli kiva vaihtaa paikkaan, jossa sijaitsevat unelmat, rock'n'roll, Cadillacit ja kaikki muu kiva, eli toisinsanoen Memphis, Tennessee, US of A. Pääsylippuna toimi Jim Jarmuschin Mystery Train, joka on kolmesta pienestä jaksosta koostuva elokuva täynnä kauniisti rähjäytyneitä reliikkejä siitä vanhasta kunnon Amerikasta sekä sitä asuttavia ja vierailevia erikoisia hahmoja. Kolmea jaksoa yhdistävät Memphisin lisäksi vain pari pientä asiaa, mutta tärkeintä Mystery Trainissa onkin jaksojen hahmot: Screamin' Jay Hawkins hotellinvetäjänä, Tom Waits tiskijukkana, kaksi japanilaista teiniä (toisella, tytöllä, lukee nahkatakin selkämyksessä "mister baby" ja toinen, myrtsi poika, käsittelee zippoa käsittämättömällä taidolla ja vakaumuksella) rock'n'roll-pyhiinvaelluksella, Nicoletta Braschi joka näkee Elviksen haamun ja Joe Strummer sekä Steve Buscemi omalla pienellä "pyhiinvaelluksellaan".

Anton Corbijnin Control, Joy Divisionin Ian Curtiksesta kertova elokuva, oli taasen sitä rock'n'rollin synkempää puolta. Ei tullut kiva mieli kun Niagaran salista poistui.

Eikä oikeastaan tullut sen kivempi mieli kun poistuin Wong Kar Wain My Blueberry Nightsin näytöksestä. Ei sen takia, että elokuva olisi ollut synkkä, vaan koska en oikeastaan pitänyt siitä. . . Taisin tosin odottaa uutta In the Mood for Lovea, joka oli typerää. Blueberry Nightsin suurin heikkous taitaa olla siinä, ettei Wai näytä oikeastaan mitään uutta englanninkielen lisäksi. Jokaisen elokuvan kohtauksen olisi voinut laittaa melkein jokaiseen Wain aiempaan elokuvaan, enkä olisi huomannut mitään.
Pari nättiä kohtausta sentään oli joukkoon eksynyt mukaan ja musiikinkäyttö Wailta on aina onnistunut. Mutta silti. . . näin katsoin elokuvan viisi tuntia sitten, enkä oikeastaan muista siitä enää mitään muuta kuin Norah Jonesin. Joka johtuu tosin siitä, että Norah Jones on Norah Jones.

Onneksi Werner Herzogin Rescue Dawn palautti uskon elokuvaan. Herzog on mahtava ohjaaja, joka osaa tehdä elokuvia, jotka jännittävät, itkettävät, riemastuttavat ja kaikilla muilla tavoin liikuttavat katsojaa, ilman katsojan manipulointia. Käykää katsomassa tämä elokuva.

(postaus taitaa olla täynnä kaikenlaisia typoja, mutta nyt nukuttaa liian paljon, jotta niitä viitsisin korjailla.)

Tulipahan vaihteeksi pyörähdettyä taas katsomassa muutama elokuva:

The Kingdom:

Ah hollywoodismi, ah Lähi-Itä, ah öljy ja almighty USA. Ei, elokuva ei ollut läpeensä paska. Liiallinen Hollywood-massassa erottumisen tarve pilasi kohdallani katselunautintoa. Koitetaan tuoda esiin sitä Islamin-uskoa ja inhimillistetään terroristeja, aww. Ja sitten rynkyt laulaa ja terroristia kaatuu niin jumalattomasti, hittojako siinä sitten. Roolituskin seurasi tuttua kaavaa: on musta kova jätkä, sitten on se vähän vanhempi kokenut jätkä, joka ei siedä paskaa keltään, hauska tyyppi löytyy myös, niin ja nainenhan pitää olla kanssa, eikös? Foxx on toki aina loistava, ei valittamista. Henkilökohtainen vihani Garneria kohtaan on täysin perustelematon ja tarpeeton, sen kanssa on silti elettävä. Chris Cooper ei osaa olla paska. Jason Bateman hämäsi allekirjoittanutta tällaisessa roolissa suuren Arrested Developement -fanituksen vuoksi. The Kingdom kuitenkin toimi rämistelynä ja räimintänä varsin mukavasti, jos vaan ne aivot oltaisiin jätetty narikkaan jopa hieman aikaisemmin.

 **½

Eastern Promises:

Kaverini sai liiallisia Aragorn-viboja. Minä en. Jesus miten loistavasti Eastern Promises pitää otteessaan. Kaikki mafiaa koskeva on aina mielenkiintoista, omalla kohdallani. Viggo hoitaa roolinsa pirun vakuuttavasti ja muutkin itänaapurin pojat on roolitettu hienosti. Naomi Watts on aivan törkeän kuuma, niin ja osaa se näytelläkin. Räiskinnän vähäisyys yllätti, mutta varsin positiivisella tavalla. Riittävän hidas tempo tukee elokuvan tummanpuhuvaa tunnelmaa, ja pohjustaa hienosti juonenkäänteitä. Jos ikää riittää mene elokuvateatteriin ja looppaa Madventures Eastern Promises!

  ****½

Myöhemmin, kun luoja suo, vuorossa ainakin Control ja Golden Compass.

Itse katselin juuri tuon 28 Weeks Later, joka oli aivan saatanan kova leffa. Ei mikään ihme, että sai Episodissakin 5 tähteä. Turhat hitaasti kävelevät idioottizombit on hienosti korvattu täysiä juoksevilla raivotautisilla ja muutenkin se muiden zombieleffojen "huumorimaisuus" on saatu hienosti pois.
Hahmot eivät ole shotgunit kädessä juoksevia vähäpukeisia naisia vaan ihan tavallisia ihmisiä. Myös valtion reaktio zombihyökkäykseen on paljon parempi kuin useissa muissa leffoissa, joissa hallitus seisoo kadet taskuissa kun naurettavat amerikkalaiset kovississiryhmät rynkyttävät ammattitaitoisesti konekivääreillä monsuja kumoon. Tässä valtio todellakin tekee kaikkensa ja hoitaa homman järkevästi. 
Enää ei myöskään tarvitse porkkana perseessä odottaa kun joku muuttuu pureman jälkeen zombiksi, vaan raivotautivirus vaikuttaa realistisemmin, heti samalla sekunnilla.
Kaikki sekavat toimintakohtaukset ovat hienosti toteutettuja ja leffa kyllä ansaitsee sen k18 leiman. Musiikit ovat mahtipontisia ja lopetus on nerokas. Kauhuelementti elokuvaan on saatu myös mahtumaan, ja kauhua tämä on ennemmin kuin toimintaa.
Selvä viiden tähden raina.

IMDB 7.2 (http://www.imdb.com/title/tt0463854/)             Home (http://www.foxinternational.com/28weekslater/)

Siis tuohan oli vain 28 Days vauhdikkaampana versiona. Pidin kuitenkin Weeksistä ehkäpä vähän jopa enemmän juuri toiminnan takia. Toisaalta Daysin tyhjää Lontoota kuvaavan kohtauksen tasoisia hetkiä ei löydy, mutta yllätyin positiivisesti ristiriitaisten arvioiden jälkeen. Leffan aloituskohtaus tylyydessään iski kyllä.

Pöh pöh, 28 päivää on taidetta ja viihdettä, 28 viikkoa on "viihdettä".

Käväisin Dublinissa katsomassa Beowulfin. Ja HUOM, tässä on nyt sellainen viihdeleffa, jollaista voi surutta katsoa pelkän viihteen kannalta. Jos Beowulfissa oli symboliikkaa tai sanomaa, niin minä en sitä ainakaan huomannut. Jos 300 olisi ollut näin rehellinen, niin kaikkien teinipoikien ympäri maailmaa ei nyt tarvitsisi itkeä sitä, miten pahat ihmiset pilaavat sen ajattelemalla. Beowulf oli rehellistä viihdettä, ja oikeastaan ihan onnistunut pläjäys.

Ainoa oikea kritiikki täältä suunnalta kohdistuu kuningattaren hahmoon, sillä se oli mielestäni todella kömpelö. Tuli mieleen tilanteet, joissa vain miehiin keskittynyt hahmosuunnittelija/kirjailija yrittää ensimmäistä kertaa vangita naisellisuuden olemuksen. Ei näin.
Toisaalta aluksi Beowulfin uho hieman ällötti ja nauratti, mutta loppua kohden senkin tarkoitus oli mielestäni selvä, joten ei marinaa siitä. Lohis oli vähän tylsä, mutta sille asialle ei varmaan voi mitään.

Beowulf ei jättänyt minuun varsinaisia ajatuksia, siinä ei ollut moraalia, politiikkaa tai viestiä. Paitsi ehkä, että naiset, valta ja raha ovat miesten tuho, mutta vasta vanhana.

Jees, tuli tossa eilen katottua Superbad



Oli muuten yllättäen aivan järkyttävän hyvä. Pitkästä aikaan tuli katottua hyvä komedialeffa. Hahmot olivat loistavia ja mielestäni myös hyvin uskottavia. Kun luin finnkinosta juonen, tuli mieleen vain American Pie-tyyppinen tylsä amerikkalainen komedia, jonka tuskin jaksaa katsoa. Superbad oli aivan muuta, loistavat vitsit ja hyvät hahmot pitivät yllä elokuvan viihdettä eikä tylsiä kohtia tullut. Näyttelijätkin hoitivat hommansa hienosti, en tainnut tuntea ennestään melkeimpä ketään näyttelijöistä, paitsi Evania näyttelevän Michael Ceran. Tosin hänetkin sivusilmällä nähnyt jossain subin sarjassa, nimeä en nyt jaksa väsyneenä muistaa. Kumminkin, suosittelen kaikkia katsomaan Superbadin, todellakin sen arvoinen!

Minun mielestä 28 Weeks Later on äärimmäisen epäonnistunut jatko-osa. Huojuva kamera oli täysi lataus paskaa. Ja tarinassa oli paljon ärsyttäviä epäloogisuuksia, joita en viitsi tässä spoilata. Onneksi en vaivautunut teatteriin.

Golden Compass

Saatan olla liian väsynyt tähän, mutta yritetään silti. Ensimmäisten trailereiden jälkeen odotus oli suunnaton, oli hommattava kirja ja luettava se. Golden Compass perustuu siis Philip Pullmanin teokseen. Kirja on fantasiamassan taakseen jättävä teos: oivaltava, hyviä roolihahmoja sisältävä ja otteessaan pitävä. Valitettavasti nyt ei ole kyse kirjasta. Elokuva vaipuu lapsiperheille suunnatun fantasiahutun alempaan keskiluokkaan. Käsikirjoituksessa on karsittu liikaa kirjasta hienon tehneitä piirteitä, olennaisia kohtia puuttuu ja loppukin on vesitetty jatko-osaa odotellessa. Pääosan hoitava Dakota Blue-Richards ei ole huono, muttei erityisen säväyttäväkään. Tyttö hoitaa roolinsa häiritsemättä millään osa-alueella, tarjoamatta kuitenkaan mitään muistettavaa. Daniel Graig on jenkillän karismaattisimpia miesnäyttelijöitä, rooli ei kuitenkaan mahdollista minkäänlaista erottumista. Nicole Kidman on kissa, kuitenkin jokseenkin tylsä tässä tapauksessa. Bluescreenillä kikkailu kuitenkin näkyy turhan selvästi useissa kohdissa.
Oikein toteutettuna Golden Compass olisi voinut olla opiumia kansalle. En kuitenkaan ihmettele, että elokuva floppasi jenkkilässä pahanlaisesti. Älä siis katso elokuvaa, lue mielummin kirja ja säilytä illuusio hienosta fantasiatarinasta.

**

To be Continued: Control, I'm not There. Hitman, We own the Night... teatterit täynnä laatua, leffafriikki hajoilee.

Onko kukaan vielä käynyt katsomassa Hitmania? Oliko hyvä vai ihan helvetin hyvä?

Katsomatta paskaa.

Vuokrasin pari viikkoa sitten Makuunista Pedro Almodóvarin elokuvan Volver. Elokuva oli mielenkiintoinen, juuri mitään siinä ei tosin tapahtunut. Espanjalainen miljöö oli kaunis. Pakko sanoa että jos joskus olen pitänyt Penelope Cruzia yliarvostettuna niin nainen todella pääsee oikeuksiinsa espanjankielisessä elokuvassa. Kauniisti soljuva espanja ja uhkeat muodot saivat minut pyörryksiin. En vaan tajua että miten noin hurmaava nainen on joskus voinut haksahtaa suhteeseen Tom Cruisen kanssa, mutta ehkä Cruise ei vielä silloin ollut niin sekaisin.

Kävin tänä syksynä espanjankielen alkeiskurssin ja yritin aluksi katsoa elokuvan ilman tekstitystä. Ei tullut yhtään mitään.

Jos Melfice_ kiinnostuit Almodóvarista, niin kannattaa chekata Puhu hänelle (http://imdb.com/title/tt0287467/) (jos et ole jo nähnyt). Vaikka en ole nähnyt läheskään koko Almodóvarin tuotantoa, niin kyseinen elokuva on varmasti yksi miehen parhaista. Pitäisi olla Top 250:ssä.

Kävin itsekin katsomassa Eastern Promisesin. Viggo Mortensenin Nikolai Luzhin pyyhkii babyface-Aragornilla mattoa ihan kuusnolla. Tajusin vasta lopputeksteistä että Kirill oli Vincent Cassel, niin outo tukka sille oli tähän leffaan taiottu. Myös Naomi Watts oli hyvä. Onhan venäläisessä mafiassa huomattavasti enemmän tyyliä kuin jossain perusjenkkirikollisissa. Arvostan myös sitä että jos kerran päättää ottaa tatuoinnin niin otetaan sitten samalla vaivalla koko kroppa täyteen.

Nyt se on nähty, nimittäin vuoden elokuva. Ohjaus, näyttelijät, tarinankerronta... kaikki kohdillaan. Oscareita saisi ropista ainakin puolitusinallista.

Welcome to Jackass 2.5!



Enpä ole nauranut tällä lailla sitten erinomaisen Jackass kakkosen, mikä on jo saavutus sinänsä. Aivan uskomatonta kamaa!



Löytyy pierujen luomista pillillä rektumiin puhaltaen, kalian juomista intilaismiehen 50-vuotisista kynsistä valuttaen, urean heittämistä / ampumista vesipyssyllä / juottamista eriskummalliselle kannibaalifriikille Intiassa, kumipanosten ampumista kranaatinheittimellä Prestonin pyllyyn, jne.



Paras Director's Cut ikinä!

Return of the living dead, 1985(http://www.headinjurytheater.com/images/mzomb%20return%20of%20the%20living%20dead.jpg)

Punkkareita, eläviä kuolleita ja mustaa huumoria. Zombielokuvien ystävänä päätin tämän _tekeleen_ katsoa ja en pettynyt. Loistava soundtrack ja niin älytön käsikirjoitus, että miten tätä nyt sitten voi kommentoida. Elokuva on myös loputon quotejen lähde.

Ernie Kaltenbrunner: What the hell are in those bags?
Burt Wilson: ...Rabid weasels.
Ernie Kaltenbrunner: What? What the hell are you doing with a bunch of rabid weasels?
Burt Wilson: That's what I was trying to explain to you here, Ernie; they came in as part of a shipment. Of course, they weren't supposed to be rabid.

The Simpsons Movie yllätti positiivisesti. Ei, en minä tätä leffaksi jaksa mieltää vieläkään, mutta toimii se pirulainen silti. Pari kertaa suorastaan ulvoin naurusta, ja loput ajasta vähintäänkin hymähtelin. Selvästi rakkaudella rakennetut vitsit lämmittivät mieltä.

The Incredibles oli kanssa varsin mukava pätkä. Ohjaaja mehusteli extra-levyllä alituiseen kaikella filosofisella arkinen vs. super -shiznitillä, eikä loppuunsa ollut edes kovin väärässä. Sen pohjalle rakennettu tilannekomiikka viehättää.

Loppuun hajosin vielä Police Squadin (IN COLOR!) dorkahuumorille. Tämän devun voi kuvailla täydellisesti kahdella sanalla: Leslie Nielsen.

-...and then you shot Twice?
-No, I only shot once.
-The name of the victim is Twice.
-Well, then I think I DID shoot Twice.
-Oh, now you're changing your statement?

Big Lebowski!





En muistanutkaan, minkälainen klassikko tämä oli, koska edellisestä kerrasta on jo aikaa. The Dude seikkailee ja sekoilee El Eissä ja sekaantuu kaikenlaiseen outoon vietnam "veteraani"ystävänsä kanssa. Leffan eteneminen on tuttua kauraa jos on Coenin veljeksien leffoja tiiraillut ja Jeff Bridges loistaa roolissaan sympaattisena pummina, jota eivät turhat paineet rasita.

Leffa on täydellinen lääke monenlaiseen morkkikseen, sillä kun Lebowski hukkaa millin verran tuohta, mutta jo samana iltana letkauttaa, että "turha sitä on yö-uniaan menettää pikkujuttujen takia", niin väkiselläkin siinä alkaa itsekin miettimään, että mistä sitä kannattaa vittuuntua ja mistä ei.

Seuraavana Fargo! (Jaa Jaa)

Huono, mutta ei ihan paska. Parempi kuin Tali-ihantala jonka kävin katsomassa heti seuraavana päivänä Hitmanin jälkeen, ei Tali sotaleffaa ole nähnytkään, eikä Åke oikein osaa sotaelokuvia tehdä, se nähtiin jo Etulinjan edessä. Ihan paskoja molemmat Åken leffat.

Katsokaa Bridge to Terabithia, hemmetin hyvä.

http://www.film-o-holic.com/arvostelut/ensi-illat/ab/bridge_to_terabithia.htm

Toinen katsomisen arvoinen leffa: The Believer. Monet ovat verranneet tätä loistavaan American History X:n. Ei kyllä iskenyt yhtä kovaa, eikä näytteleminen ole läheskään yhtä tasokasta, mutta edelleenkin, jos aihepiiri kiinnostaa niin suosittelen katsastamaan.

http://www.filmifin.com/FF20/arvostelu.php?site=filmi&id=1179

The Big Lebowski on kiva elokuva.

Hard Candy ei ollut. En ole koskaan tuntenut oloani niin tukalaksi elokuvaa katsellessani ja noin pari tuntia kestävän elokuvan katselemisessa meni melkein viisi tuntia; pause-nappia tuli paineltua monen monta kertaa ja kävin sekä juomatauoilla ja koiraa kävelyttämässä ja pelasin pari kisaa Wipeouttia katselemisen lomassa. Silti koko viisi tuntia Hard Candy piinasi mieltä ja pahasti. Eikä elokuva ole oikeastaan vieläkään kokonaan päästänyt otettaan. Kuvakulmien, värien, juoniasetelman, juonenkäänteiden ja näyttelijöiden käyttö oli vähän liiankin älykästä ja tarkkaa.
Nyt tykkäisin kovasti nähdä Junon, jotta Ellen Pagesta tulee ihan toinen elokuva mieleen.

Venaas, kun näet No Country for Old Menin (http://www.imdb.com/title/tt0477348/).

Kyllä, kävin katsomassa tämän Jenkeissä, koska haistatan pitkät lähes puolen vuoden odottelulle, josta suomalaiset joutuvat kärsimään. Kukkahatut: ostan kyllä Blu-raynä/HD-DVD:nä sillä sekunnilla, kun tämä Jenkeissä ulos putkahtaa (luultavasti ennen Suomen ensi-iltaa, lol). Ja katson teatterissa, kunhan joskus tulisi.

Heittämällä vuoden paras leffa (Jackassin jälkeen): coenmaisen mahtava tunnelma, yksityiskohdat, näyttelijät (Javier Bardem pahiksena, Josh Brolin miehenä väärässä paikassa väärään aikaan ja Tommy Lee Jones poliisina... wow), ehkäpä historian pahin pahis, DIALOGI sekä hienosti etenevä tarina, jolle saadaan moniulotteinen lopetus, joka jää mukavasti kummittelemaan.

Njaha, sitten puretaankin suurempi läjä lehvoja. Muutama katsastettu ennen aattoa ja viimeisimmät tänään.

3:10 to Yuma

Nimimiehillä tähditetty western ylitti kaikki odotukset ja osoittautui vuoden todelliseksi yllättäjäksi! Lyhykäisyydessään muutaman käänteen kautta velallinen tilanomistaja (Christian Bale) päätyy saattamaan kuuluisaa lainsuojatonta Ben Wadea (Russell Crowe) vankijunalleen läpi preerian. Kuvitukseltaan kaunista preeriaa, hienoa kameratyöskentelyä ja ennen kaikkea uskomattomia roolisuorituksia. Crowe on loistava itsensä, Balekin toimii roolissa, vaikka omaakin aika pinnalle liimatun habituksen. Parhaan roolin tekee kuitenkin Ben Foster Wadea pelastamaan pyrkivän Charlie Princen roolissa. Elokuva pitää otteessaan koko kestonsa, eikä loppukaan ole sieltä perinteisimmästä päästä.

****½


Control

Joy Division -laulaja Ian Curtisin (Sam Riley) epätoivoisen nuoruuden kaari kauniin kuvin. Musiikkivideo-ohjaaja Anton Corbijn luo valkokankaalle mustavalkoisen melankoliantäytteisen rocknäytelmän. Sam Riley tekee mieleenpainuvan roolisuorituksen ja on niin eleiltään kuin olemukseltaankin esikuvansa peilikuva. Musiikkikohtaukset tuovat Joy Divisionin 2000-luvulle. Control oli silti hyvinkin vaikea mieltää viihteeksi. Elokuva on kyllä erinomainen muuta suunnaton apatia ja melankolia tyhjentävät mielen täysin, niin voimakas elokuva on. Mahtava kerran, toista kertaa en ihan heti ottaisi.

****


Enchanted

Disneyn hömppäosasto kuuluu ehdottomasti välipäivän tylsään iltaan. Vaikka kuinka yritän, mitään ei jäänyt mieleen. Trailerin kohdat voin kyllä kerrata, ja tarinan pääpiirteittään, siinäpä se oikeastaan. Perinteinen animaatiopuoli on toki taattua Disney-laatua, modernimpi tietokoneanimaatio taas ei niinkään. Roolitus on varmastikin ihan pätevää: nättiä tyttöä ja nättiä poikaa, ruma noita ja hömelö apuri, siinäpä se. Tosin Amy Adams on vakavasti ottaen hemmetin söpö. Hömppää hömppää hömppää, summa summarum.

**½


I am Legend

Will Smithin tähdittämä elokuva viimeisistä eloonjääneistä ihmisistä maapallolla. Virus, joka muuttaa ihmisen päivänvaloa pakoilevaksi raivotautiseksi lihansyöjäksi. Alku toimii kuin häkä: hiljaisuutta, kauniita kamera-ajoja ja merkityksellisyyttä. Homma toimii pitkään niin ohjauksen kuin Smithin vahvan roolityön kantimissa. Mitä enemmän repliikkejä ja hylsyjä sitä vähemmän mielenkiintoa. Box Office -menestyksen kuitenkin selittää action kaiken edellämainitun lisäksi. Toimintaa on hillityssä määrin ja homma on toteutettu ihan tyylillä, silti elokuva olisi mielestäni saanut säilyttää alun "arvokkuutensa". Loppu ei ole kovinkaan voimakas, muttei kuitenkaan se perinteisin mahdollinen, tarina siis toimii.

***½

No Country for Old Men on kyllä suuressa odotuksessa.


Tsekkasin juuri ensimmäisen HD-leffani Casino Royalen HD-Ready töllöllä ja PS3:lla. Hienoa tavaraa ja kyllä se siirtymä on melkoinen dvd:stä. Varsinkin värit tekivät vaikutuksen. Saa nähdä pysynkö pöksyissäni kun LotReista heilahtavat korkean resoluution versiot ulos.

Itse leffahan ei bondilta maistunut, mutta hyvää ja ilahduttavan perinteistä mättöä tarjoili. Parasta leffassa oli minimaalinen CGI:n käyttö. I am Legendin jälkeen sitä vihaa taas aikansa.

Oli kyllä tossa I am Legendissä aika tökerön näköset CGI tehosteet. New York oli hienosti tehty, siitä pointsit.

Pirates of the Caribbean: The Curse of the Black Pearl (Blu-Ray)

DVD:ltä olen tämän katsonut niin monta kertaa, etten odottanut teräväpiirtoversion tuovan kokemukseen oikeastaan mitään merkittävää uutta.

Damn, mutta kyllä se toi! Elokuva lipui loppuunsa nopeammin kuin koskaan ja lavastajien hieno työ pomppasi silmämunien ihasteltavaksi hienolla tavalla. Tälläisiin spektaakkeleihin HD-resoluutio on omiaan.  Lisäksi nyt voi aidosti sanoa, että kuva kotiteatterissa ei häviä enää paljoakaan leffateatterin kuvalle. Sillä vaikka filmissä resoluutio on muhkeampi, on sillä esitystavalla muut ongelmansa. Palaamme asiaan kun kaikki teatterit on digitalisoitu.

Tekniset lörpöttelyt sikseen: tästä leffasta nauttisin vaikka katsoisin sen matkatelevisiosta ja mono-äänillä. Jack Sparrow on tässä ykkösessä parhaimmillaan, viihdyttävimillään ja tarinaltaan Musta Helmi on se trilogian järkevin. Soundtrackista nyt puhumattakaan: kun Sparrow alussa esitellään ja komia musa alkaa pauhaamaan, juoksevat kylmät väreet selässä kuin pikajuoksijat sadalla metrillä.

Erityistä: Keira Knightley teräväpiirtona!  :P    No niin....


Pirates of the Caribbean: Dead Man's Chest (Blu-Ray)

Enemmän huumoria kuin ykkösessä, samat mukavat hahmot ja vain astetta heikompi soundtrack. Ja Keira HD:nä.  Eli onhan tämä, siitä huolimatta että juoni ei ole yhtä hyvä, mukava leffa ja viihdyttää hyvin. Ehkä hitusen ylipitkä, vain kymmenen minuutin verran kenties? Tämän luokan visuaalisuutta toisaalta kyllä katselee mielellään pitkään. Puvustajien ja lavastajien työtä Pirates-trilogiassa ei voi arvostaa liikaa.

Kun ykköselle annan 4,5 tähteä, niin tälle mätkäisen kokonaisen tähtösen vähemmän. Täytyy olla joskus ankara, muuten ei uskottavuus säily.



Kohta lähtee Pirates kolmonen katseluun. Poppareita paahtamaan... -->

Olin eilen katsomassa 30 päivää kaamosta vai mikä sen nimi nyt oli... Ihan kelpoa ja terätöntä peruspuolikauhukauraa. Koska leffa ei ärsyttänyt minua suunnattomasti ja muka-coolit-mongoloidi-vampyyritkin vähän naurattivat, antaisin tälle jopa huikeat 4 tähteä, vaikka keskinkertainenhan se parhaimmillaankin oli.

Tänään kävin katsomassa Kultainen Kompassi -leffan. Suosittelen sitä Harry Potter -faneille ja muille naivististen satujen ystäville, mutta en ns. vakavastiotettavan fantasian (jos sellaista nyt on) ystäville. Minä nyt en enää jaksa yhtäkään tarinaa orvosta ns. "superlapsesta" jonka on ennustettu pelastavan maailman ja joka on ainosa joka osaa jotain tosi hienoa ja joka pääsee jännittäville seikkailuille ja jolle kaikki supertyypit vannovat uskollisuutta ja jolla on söpöjä taikaeläimiä seuranaan. Ja mitä draamaan ja konfliktiin tulee, niin se että joskus on kurjaa ja pahat aikuiset kiusaavat ei riitä. Leffa kärsi selvästi siitä, että kirjan tapahtumat oli tungettu niin tiiviiseen pakettiin. Vaikka en itse kirjoja ole lukenut voin uskoa että ne ovat ihan hyviä, tässä elokuvassa ns. todellista juonta raapaistiin niin vähän että sitä voisi sanoa ainostaan tekosyyksi kuvata sankarittaren jänniä seikkailuja ja söpöjä taikaeläimiä. Skadinaavit nimet (erityisesti Pekkala) naurattivat koko elokuvayleisöä suuresti.

Jotenkin taas osaa arvostaa niinkin banaaleja asioita kuin Lord of The Rings. Annan kompassille hyvin armeliaasti 3 tähteä, koska naiviksi saduksi se oli kuitenkin ihan ok.

Itsekin katselin tuon tekeleen ilmaisen internet-kaupan kautta pari viikkoa sitten. Kauhuleffana todella epäonnistunut, mutta unilääkkeenä mitä parhain. Toisin sanoen nukahdin kesken leffan.

Katsoin tuossa Transformersin. Toistamiseen. Nyt DVD:ltä kun aikaisemmin olin teatterissa käynyt sen katsastamassa. Ja totta on että mitään suuria meriittejä elokuva ei saavuta eikä sitä yritäkkään, mutta kyllä se sen osaa mikä on tarkoitus.
Tälläiselle sarjakuvia nuorempama (osaltaan nykyisinkin) ahmineelle ja kaiken maailman supersankareita seuranneena elokuva on mahtavaa viihdettä, ja todella iskee ja herättää sen pikku pojan joka on sisällä. Ja tiedän että monet tämän elokuvan lyttäisivät ja lyttäävät, mutta minulle tälläiset elokuvat ovat se suurin syy miksi haaveilen omasta "oikeasta" kotiteatterista. 1080p tykki ja 5.1 (tai 6.1) äänet tälläisen elokuvan kanssa tuovat paremmin tunnelmaa ja nostavat enemmän mieltä kuin mikä tahansa Jane Austinin itq, vinq, love u, teokset.

Eniten elokuva nautintoa nujersi (huonon toistolaitteiston lisäksi) oli tekstitys. Pidemmälti se oli aivan perseestä. Olenko ainoa vai onko joku muukin huomannut viime aikoina tekstitysten tason laskun? Minusta tietyt asiat on naurettavan yksinkertaisesti suomennettu ja joskus jopa päin persettä. Ja siis eihän ole tarkoituskaan kääntää sanatarkkaan puhetta, mutta on uskomatonta kuinka paljon joskus tunnutaan karsivan siitä puheesta. Teksti on todella usein "sinne päin".

Die Hard 4.0 Blu-Rayltä. Oli kyllä niin helvetin kovaa menoa ettei ole tosikaan. Mahtavaa kamaa. :D

The Kingdomin kävin katsomassa. Pitkästä aikaa ihan hyvä aivot narikkaan toimintaelokuva, mutta ihan liian pitkä.

Ei elokuvasta sen enempää, mutta taas kerran koko kokemuksen meinasi pilata eturivin löysähousu nulikat, niitä oli varmaan 10 kappaletta, hemmetin läskejä kaikki 1.5L limut ja 1m^2 popparikorit käsissään. Hirveä mökä ennen leffaa, leffan aikana ja leffan jälkeen, taisi pari niille siitä huomauttaa, mutta ei loppunut. Puhe kuului keskiriville asti ja rupesi ihan harmittamaan etten ostanut omia juomia tai poppareita joita olisin viskellyt näiden mulkkujen niskaan. Taisi pentuja pelottaa jännät kohdat, kun rupesi aina se mölyäminen samalla ja varsinkin tunnelmallisemmissa kohdissa, missä ei puhetta ollut, kaunis musiikki soi taustalla jonkun henkilön saadessa surmansa, niin alkoi ihme tekonauru sieltä etupenkeistä.

Menin makuuniin vuokraamaan jotain oikeasti hyvää leffaa, mutta sitten teknologiapeikko voitti taistelun laatupeikon kanssa ja aloin tarkkailemaan hyllyjä Blu-Ray-levyjen varalta.  "300? Nähty!... Transformers on sen toisen koneen joku lastenleffa, ei kiitos... Ahaa! Mikäs tuo on!?"

Se oli The Hitcher (http://www.imdb.com/title/tt0455960/), uusintafilmatisointi pari vuosikymmentä vanhasta kauhupätkästä.


Mutta miten kamala se olikaan?! Yksi huonoimmista elokuvista, jonka olen viimeisen 5 vuoden aikana nähnyt. Pääosapariskunnan esitys oli kautta linjan todella heikko enkä piitannut pätkääkään tuliko mörköä kulman takaa heidän kimppuunsa vai ei.  Sean Bean on yksi suosikeistani, ja sopii aina pahan miehen rooliin, mutta hän ei ollut kovinkaan motivoitunut ottamaan kaikkea itsestään irti roolissaan. Mutta onneksi sentään hän piti leffaa jollakin tavoin mielenkiintoisena.

Jouduin tekemään aimo määrän töitä ennenkuin spottasin elokuvan karmean laadun komean Blu-Ray ulkokuoren välistä. Teräväpiirto antaa nimittäin, ainakin minun silmissäni, leffalle kuin leffalle lisää mielenkiintoisuutta. Niin paljon tunnelmaa se varsinkin isohkolla ruudulla tuo.

Mutta, minä vuokraan Makuunin jokaikisen Blu-Rayn näin siirtymätaipaleen alussa ihan vain näyttääkseni, että kyllä niitä vuokrataan ja lisää kannattaisi ottaa. Makuunin asiantuntevat, herkkupeppuiset tytöntylleröt minulle yksinoikeudella liversivätkin, että ensi vuonna olisi tulossa paljon lisää levyjä sinisen leirin iloksi. Ainakin kaikki kassamagneettipätkät.

I Am Legend - tai siis 28 päivää myöhemmin Nykissä, ja huonommin. Alkoihan se nätisti, mutta tämä on todellakin nähty jo ennenkin. Loppu lässähti ja örvelöt olivat tyhmiä (ja niitäkin johti sellainen Land of the Dead - superörvelö.) ja rumia - siis elokuvan kannalta huonolla tavalla. Koko leffa vain raapaisi sellaisen asian kuin juoni pintaa, mutta kelvannee niille jotka eivät lajityypin leffoja harrasta mutta joita Will Smithin "tunnerikas" roolisuoritus ilahduttaa. Annan kolme tähteä, ja se on todella todella armeliasta.

Lost Boys

Subtv:ltä tuli ja olin saanut mielikuvan, että ihan ok leffa kyseessä. Myös Kiefer Sutherlandin rooli kiinnosti.  Elokuva oli ihan hirveetä paskaa. Ainoastaan soundtrack ja Kiefer Sutherland (sekä mahtavat takatukat) vakuuttivat. Tuli semmonen fiilis, että elokuva on suunnattu lapsille. Satunnaiset verenpurskahdukset yms. ei siihen oikeen viitannut kummiskaan. Juonikin oli melko olematon. Aargh.

Shoot 'Em Up on nähdäkseni mainittu tässä triidissä vain kerran, joten mainitaan nyt toisenkin. Ja äänekkäästi, sillä se oli aivan tajutonta parhautta! Nauroin varmasti koko leffan ajan, sillä kaikki oli löyty niin yli kuin mahdollista, mutta se tehtiin tyylillä. Enkä odottanut Shmupin sisältävän pienintäkään juonen poikasta, enkä odottanut Smithin omaavan minkäänlaista persoonaa, joten näiden vahvahko mukanaolo suorastaan yllätti. Viis tähtee salee.


 :lol:

The New Barbarians! (imdb (http://www.imdb.com/title/tt0084424/), traileri (http://youtube.com/watch?v=sqzlH64KZ_4))

At first it was MAD MAX. Then came THE NEW BARBARIANS!!!

On vuosi 2019 ydinsodan jälkeen ja maailma on entistäkin raadollisempi paikka elää. Väkivaltainen kultti "The Templars" muskeliautoillaan terrorisoi tuhosta selvinneitä ihmisiä autiomaassa, aikeinaan hävittää kaikki heikot. Uusi maailma tulisi olemaan kokonaan heidän. Kulttia vastaan asettuu yksinäinen mies nimeltä Scorpion, joka ei suostu alistamaan viattomia.

Perjantaina katseltiin kavereiden kanssa tämä superleffa. Scifiä parhaimmillaan. Loppupuoliskolla iskivät vielä niin TKmaisen twistin ettei mitään rajaa.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Templarit olivatkin homokultti ja päähenkilö joutui pahiksen tunkeutuvaan käsittelyyn:

(http://www.dvdmaniacs.net/Captures/CapturesJ-P/New_Barbarians/bar_5.jpg)

Oikeasti... aivan oikeasti.

Muskeliauto:


Nadir, Scorpionin side-kick:

Rockyllä oikea meno. Paska on parasta.

Olisin tykännyt leffasta paljonkin jos se muija ja skidi olisivat paljastuneet räjähdyksen jälkeen mallinukeiksi. Odotin ehkä liikaa leffalta tuossa vaiheessa, mutta alku oli lupaava ja se edellinen mallinukke-skitsoilu oli siistiä.

Loppu olikin sitten taas totutun taattua paskaa. Ja se pääzombi oli Muumiosta revitty jättimäisine suineen ja huutoineen  :rollaus:

Laiskottaa joten kopioin pätkän yhdestä arvostelusta.
Eli elokuva ohittaa alkuperäisteoksen pääidean aika typerästi. Ensimmäiset 2/3 leffasta olivat kelpoa kamaa mutta loppu lässähti pahasti. Liian Hollywoodmainen ending taas vaihteeksi. :/

Tosiaankin, I Am Legendin alku ja keskivaihe oli erittäin mielenkiintoista katsottavaa. Eniten minua viehätti hiljaisuus ja autiomaisuus: Tuntui oikeasti siltä että tyyppi olisi ollut yksin NY:ssä. Eniten harmitti loppu kuten monet jo sanoivatkin, hieman staattinen juoni, ja mörökölleistä olisi voitu tehdä mielenkiintoisia jos niitä olisi näytetty vähemmän ja se bossi oli kyllä aivan typerä. Tykkäsin tästä kuitenkin jonkun verran joten annan 3½ tähteä.

Ai niin, katsokaa tämän trailerin (http://youtube.com/watch?v=fgyO8jl2pGM&feature=related) pari viimeistä sekuntia jossa monsterit ovat ympäröineet Smithin. Itse en muista nähneeni kyseistä kohtaa. Voin toki olla väärässä joten korjatkaa jos näin on.

Siis kiitos tästä, todella mielenkiintoista. Ja todella pöyristyttävää! (Vaikka yleensä otankin kaiken niin rauhallisesti.) Mutta tämä kyllä selittää paljon siitä, miksi leffa oli niin kökkö. Olisi varmaan ollut parempi idea kirjoittaa uusi raivozombievampyyrileffa kuin täydellisesti mutiloida vanha, liian hienovaraisella juonella varustettu sellainen.

Vähän samaa tapahtui I, Robotin kanssa (ja siinäkin oli pääosassa huvittavasti Will Smith).

Oliskohan liiankin radikaalia päättää olla katsomatta Will Smith -leffoja? Voisi sen sijaan tankata tietämystä paskoista homokulteista kertovista leffoista.

Kato jo se Story of Ricky senkin kekkuli.

Japanilaista väkivaltaa. :<

Mutta leffa on honkkaria.

Parhautta.  :lol:

Butterfly on a Wheel (http://www.imdb.com/title/tt0489664/) (DVD)

• Pierce Brosnan
• Maria Bello
• Gerard Butler

Kun lainaa Makuunista elokuvan tietämättä siitä yhtään mitään, harvoin yllättyy positiivisesti. Buttefly on a Wheel tuli vuokrattua oikeaataan Brosnanin takia, sillä pidän hänen tyylistään näytellä. Casino Royalea vanhempien lelu-bondien kyseenalaisesta maineesta huolimatta voi sanoa, että Piercellä on karismaa.

Elokuvan käsikirjoitus on hieman yliampuva, joka pistää silmään koska muuten tässä on selvästi haettu realismia. En halua spoilata mitään, mutta roolihahmojen tekemiset elokuvassa tuntuvat liian jyrkiltä. Elokuva on kuitenkin elokuva, ja tällä ratkaisulla tähän pätkään ollaan saatu monen monta käännettä, joista ainakaan minä en aavistanut ennalta kuin yhden.  Leffan alussa koko juoni tuntui yhdeltä suurelta sekasotkulta, johon en uskonut tolkkua tulevan lopussakaan. Palaset kuitenkin loksahtivat kohdalleen ja paristakin asiasta sitä mietti "ahaa, niinpä tietenkin!".

Brosnan ei sitten ole tässä leffassa mikään sankari, vaan esittää vaihteeksi rosmoa. Mitä nyt Matadorista muistamme, sekin sopii hänelle oikean kirjoitettuna mainiosti.

3/5

AvP2

Tulipahan nyt sitten eilen käytyä teatterissa katsomassa, samalla kun veljeä kyydiskelin.
Leffa hoiti hommansa kyllä jo sillä kotiin, että eka osa piestään 100-0, ja muutenkin se viihdytti kyllä loppuun asti. Tässä keskityttiin onneksi enemmän siihen, mitä elokuvan nimikin sanoo, ja ihmiset oli jätetty sinne enemmän teuraaksi, joskin Alieneiden ja Predatorin välienselvittelyä olisi voinut ehkä olla enemmänkin, mutta hyvä tuo oli näinkin. Enemmän itseä häiritsi vain ne toimintaosuudet, niistä ei kyllä saanut mitään selvää. Sai aikalailla arvailla kuka siellä pieksi ketäkin, varsinkin kun rähinään osallistui useampikin örmelö. Myös loppuratkaisu oli ehkä vähän tyhmä, joskin moista en heti leffan loputtua miettinyt...

Se onkin sitten ihan itsestä kiinni pitääkö leffasta vai ei saati käykö teatterissa katsomassa, sillä aika paljon tämä on tainnut mielipiteitä jakaa. Itse pidin, ja kyllä tämä pienoiset odotukseni ylitti, ja yksinään toimiva Predatori toi mukavia muistoja sen omista pätkistä.

Laitetaanpas vielä pienoiset yhteenvedot

+Parempi kuin ykkönen  ;)
+Ihan toimivaa viihdettä
+Ihmisillä ei ole paljoa sanomista asiaan

-Epäselvät toimintaosuudet
(-Loppuratkaisu) Tämä sulkujen sisään sillä en vieläkään ole varma, oliko lopetus hyvä vai ei...

3/5

Katsastin viikonloppuna Superbadin, ja olihan se hitto hyvä. Se oli kuin American Pie mutta kaikki myötähäpeä oli vaihdettu tyyliin. Hahmot olivat sympaattisia ja jotenkin jopa uskottavia, eikä edes pahimpia sovinistisia heittoja tarvinnut ottaa tosissaan kun ne pojat olivat niin herttaisia. Vähän se sensitive male tyttöineen olivat tylsiä, mutta tämä isompi kaveri, Jules, pollarit ja McLovin sitäkin hauskempia.

Suosittelen kaikille jota ronski teinihuumori ei tapa. 4 tähteä.

Alien 3 Special Edition. (extended edition/director`s cut vai mikä liene?) *spoilagea*

Synkempää ja hyvää sci-fiä on vähän. Onneksi Alienit toimivat siitä riippumatta milloin ja missä ne katsoo. Kolmas osa on monien mielestä huonohko, mutta loppujen lopuksi viihdyin tekeleen ääressä kyllä mainiosti. Tässä erikois-editionissa (Quadrilogyssä on aina normi ja vaihtoehtoinen versio valittavana) oli eroja teatteriversioon yllättävän paljon. Ei voida melkeinpä samasta leffasta enää puhua (no voidaanpas), sillä aloitus ja lopetus eroavat normaalista täysin. Muistaakseni teatteriversiossa Ripleyn ja kumppanien pako-alus rysähti planeetalle ja se löytyi suljettuna. Sisälle tuli skanneri ja niin edelleen... itse eilieni loppujen lopuksi syntyi dobermannista. No tässä versiossa alus rysähtää planeetalle, Ridley löytyy rannalta puolikuolleena ja Alien syntyy vasta jonkinajan päästä löydetystä kuolleesta lehmän näköisestä elukasta. Syntymä on hieno, sillä siitä leikkaillaan aina välillä Newtin ja sen rambojätkän hautajais-cremaatioon, jossa pappisvanki laukoo raamatullisia one-linereitä. "Yhden kuolema on toisen syntymä" jne ja kun viimein ruumiit tiputetaan sulattoon hidastuksena räjähtää lehmän vatsa ja alieni parkaisee synnyinhuutonsa ilmoille. Aamen.

Alieni on tällä kertaa ruskea ja enemmän eläimellinen kuin ihmismäinen. Joskin jostain kumman syystä pää on identtinen edellisiin helvetinsikiöihin ymmärrettävistä syistä. Leffan lopussa Alien esiintyy monta kertaa digitaalisena ja hieman kökömpänä kuin hieno nukke. Ei tämä silti kauheasti haitannut, sillä kohtaukset ovat totutun lyhyitä.

Leffassa ei kauheasti muuta valitettavaa ole kuin vähän pöljä lopun kujanjuoksu, jossa vanki toisensa jälkeen päätyy pöperöksi ja evankelistakin sätkii kuolemansa alla vähän liian kauan. Sensijaan monta hienoa kohtausta löytyi kuten Newtin ruumiinavaus (HYI), Bishopin datailu ja pari Alien-mättöä. Loppukin oli tässä versiossa NIIN paljon parempi kuin teatterissa, jossa legendaarisen tökerösti Kuningatar päättää näyttäytyä juuri ennen kuin Ripley tipahtaa sulaan kuolemaansa. Kohtaus oli paljon koskettavampi ja järkevämpi kun Ripley vain lennähti sulattoon ilman sen suurempaa suurentelua. Toimi.



Anna pusu!

Seuraavaksi paljon haukuttu nelonen josta kuitenkin aikaan diggasin hurjasti. Karua kamaa siinä muistaakseni oli vaikka kuinka mukavasti  ;)

Alien 3 on kyllä sarjan aliarvostetuin leffa. :) (Spoilia tulossa)

Quadrilogy-versio on kyllä melkein kaikin puolin leffaversiota parempi juuri Zoukkan mainitsemien kohtausten vuoksi (etenkin lehmästä syntyminen). Olihan leffassa myös keskivaiheilla aika isokin eroavaisuus teatteriversioon, kun "lohikäärmeeseen" hurahtanut vanki vapauttaa kertaalleen teljityn Alienin tappamalla toisen vangin veitsellä tjsp. Siitä on pitkä aika kun viimeksi katselin, mutta juuri tämä oli imo toteutettu teatteriversiossa paremmin.

Nelosta en osaa sitten arvostaa juuri yhtään. Visuaaliselta kantiltahan se on todella hieno, mutta juonen yleinen pöljyys, lopun "taiteellisuus" ja hirveä dialogi ei oikein innosta. Varsinkin kun siihen hyvin lopetettuun trilogiaan kuului kolme täysin erilaista mestariteosta, tuo kaikkia osia tönkösti yhdistelevä jatko tuntuu niin turhalta (mitään AVP:tä varmaan turha edes mainita). Onhan siinä toisaalta se kloonikohtaus...

Tuli itsekin ihmeteltyä Alien kolmosen huonoa mainetta, kun Quadrilogyn vuosi pari sitten katselin. Sehän oli helvetin hyvää kamaa, kolme ekaa leffaa on todella kovia kaikki ja ihan omanlaisiaan. Nelosen katseli ihan mielellään, mutta sitä ei voi kyllä nostaa lähellekään samalle tasolle muiden osien kanssa.

Quadrilogy on yleensäkin helvetin hyvä boxi. Katselin koko lootan täysin kaikki extrat mukaan lukien lähes yhtä putkea. Ja pakkauskin on niin prkleen komea. Paras boxi yhdessä Lotrien ja Ultimate Matrix-boxin kanssa.

Jep eihän nelonen juonella juhli ja koko "kloonaaminen" oli melko naurettava keino saada vielä yhdet massit faneilta. Mutta juuri audiovisuaalisesti leffa oli uskomaton ja klooni-Ripley oli todella siisti happoverineen ja koristaitoineen (se oli muuten oikea heitto!).

Ja se ihmis-Alien oli niin helvetin pelottava ja sen kuolema eritoten... muistan kyllä skidinä vähän traumatisoituneeni siitä.


Unohtui mainita tuo. Minusta se toimi muuten hyvin, mutta vangin ja vapautuneen alienin olisi pitänyt jotenkin "kohdata" ennen syöpöttelyä, että se idea olisi kantanut.

Jep, extroissa tuokin näytetään. :) Olikohan Perlman, jolla oli hyvä ilme pallon mennessä koriin.  :lol:

Ei lisättävää.


...Paitsi lopputekstien toteutuksen puhdas parhaus, leffan muun puhtaan parhauden ohella.

Alien vs. Predator 2 (Leffateatteri)


Jos tämä elokuva arvioidaan ns. elokuvien klassisen rakenteen kautta, ansaitsee tämä kammotus pyöreät nolla tähteä. Juoni oli olematon ja loppuratkaisu suoraan kuin huonoimmista yläasteen kirjoitelmistani. Hahmoja ei kehitetty ollenkaan, joten ihmisten rooli oli pyöriä hirviöiden jaloissa ja safkana. No joo, onhan tämä näiden kahden avaruusörkin leffa, joten staroja ovat he, myönnetään se. Mutta olisi tekijöiden vähän pitänyt miettiä miten tämän olisi saanut rakenteeltaan fiksummaksi ja jännittävämmäksi. 

Leffan alku oli tuskaisen pitkästyttävä ja epäloogisia tapahtumia pullollaan. Aliens-henkistä räiskimistä ja matsaamista olisi tämä kaivannut enemmän. Ärsytti myös, että Predatorin lämpönäköjä sun muita ylikäytettiin surutta. 


Kyllä, minä pidän ensimmäisestä osasta tätä enemmän. Siinä sentään oli kunnollinen klassinen rakenne, vaikkei sekään todellakaan mikään kummoinen leffa ollut.  On vain todella omituista katsoa AvP2:n kaltaista elokuvaa, jossa ihmishahmoja ei kehitetä mitenkään eikä leffaan täten pääse kunnolla ns. sisään. Miten hienoja Predator ja Alien hirviöinä ovatkaan, eivät näiden sielunmaailma syvällisellä tavalla kiehdo. Lähinnä tahtoo niiden pistävän toisiaan pataan oikein urakalla.

Yksi piste leffalle täältä. Suurin osa siitä pisteestä siksi, että tiettyinä hetkinä leffa oli täysin armoton.

Niin no...itse en kyllä leffalta kummempaa juonta odottanut, ja kuten taisin mainita muutenkin odotukset oli varsin nollissa, ehkäpä siksi "pidin" leffasta niinkin paljon.
Mutta lopusta täytyy sanoa, että itsehän kallistuin siihen että loppu on varsin typerä, mutta puolustukseksi menköön, että enpä moista loppua ihan heti odottanut. Mutta siis toivoin siitä edes jollain tavalla parempaa.

Ihmisten osuudesta olen itse kyllä täysin erimieltä, hyvä vain että jättivät nekin teurastettavaksi. En tosiaankaan olisi halunnut taasen nähdä ihmisen ja predatorin rakkaussuhdetta...

The Rock (Blu-Ray)

The Rock on yksi 90-luvun parhaimmista toimintaelokuvista ja myös näyttö siitä, että Michael Bay kykenee parhaimmillaan ohjaamaan erittäin hyvän elokuvan. Itselleni tämä on Aliensin ja Die Hardin ohella SE toimintaleffa, jonka voi katsoa vaikka joka ikinen kuukausi ilman että tunnen kyllästyväni siihen. Soundtrack, näyttelijävalinnat ja kuvaus ovat äärimmäisen harvoin action-elokuvassa näin nappikamaa.  Ei tarvitse kuin tarkastella legendaarista suihkuhuone-kohtausta, jossa tapahtuva teurastus nostaa sen erääksi toimintagenren todellisista klassikoista.

Ja Blu-Rayna tämä elokuva oli jo niin hyvä, etten päästänyt huomiotani elokuvasta herpaantumaan hetkeksikään.

Ohjaus: Sammo Hung
Pääosat: Andy Lau, Anita Mui, Maggie Cheung

Pikkuveljensä syrjäyttämä keisari kohtaa pakomatkalla huolettoman kalastajanuorukaisen ja nämä ystävystyvät. Vihollisten joukot löytävät pakolaiset ja kalastajanuorukaisen harteille jää hakea apua keisarin tulevan vaimon perheeltä yhdessä keisarin lähimmän palvelijan kanssa. Kehkeytyy rakkausneliö, taisteluita ja yllättävä loppu. Selkeästi keskitasoa parempi wuxia-leffa. Kaikessa räväkkyydessään levollinen verrattuna Tsui Harkin otosvammaisiin ADHD-tilkkutäkkeihin.

+ Maggie Cheung
+ Hyvä kuvaustyö
+ Tarina on selkeä ja etenee järkevästi
+ Alle 7 euroa Play.comista
+ Ekstrat laatuisia ja niitä on paljon (kuten kaikissa Hong Kong Legends julkaisuissa tavallisesti)
+ Maggie Cheung
+/- Musiikki soi lähes kokoajan
- Isoista titteleistä taistellaan, mutta mitään kovin massiivisia kohtauksia ei ole
- Joudutettu (parissa kohdassa tunnutaan loikkaavan stoorissa vähän liikaa eteenpäin)

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Yllättävän naurahduksen sai aikaan ihastuttava kohtaus jossa pahis silpaisee jousenjänteellä kätyrinsä pään irti, ampuu sen jousella, ja ampuu lisäksi siihen tulisen nuolen jolla se jää seinään kiinni. Tämmöiset metsän takaa tulleet ihastukset ovat yksi suolanjyvä genressä.

Sen verran täytyy päivittää kun tuon loistavan Bey Loganin kommenttiraidan kuunteli, jossa jutusteli yhden elokuvan avustavan ohjaajan ja käsikirjoittajan kanssa, että lähes samat plussat ja miinukset leffasta saivat kuin minä, mutta paljastui sitten myös tuommoinenkin juttu että Maggie Cheung oli heidän käytettävissä vain kaksi päivää ja lähikuvakohtaukset olivat usein kuvattu tyystin muualla kuin kaukokohtaukset. Sitä ei tainnut selvitä että miksi näin oli, mutta kaipa oli jotain ristiinmenneitä kuvaussuunnitelmia. Jokatapauksessa enpä kyllä voi sanoa että olisin huomannut että Maggie Cheungin hahmo kauempaa ei olisi Maggie. Kasvot kätkettiin aina hieman poikittaisiin kuvakulmiin tai asentoihin, ja ennenkaikkea isoihin hattuihin. Sen kyllä huomasi ettei Maggieta näkynyt ollenkaan niin paljon kuin olisi toivonut.

Hitman tuli nähtyä ja ihmettelin, kun leffa näytti alussa jotenkin tutulta. Netin syövereistä sainkin selville, että oli kohtauksia Dark Angel TV-sarjasta. Toimintaleffana ihan ok viihdettä, mutta ei kunnioita itse peliä millään tavalla.

Dragon From Russia

Jooppajoo. Tähän asti olin sitä mieltä ettei honkkaritoiminnat voi olla semmoisia etteikö niitä voisi loppuun katsoa. Jonkinlainen adaptaatio Kazuo Koiken konseptista Crying Freeman, kyynelehtivästä salamurhaajasta. Tilasin leffan puhtaasti Maggie Cheungin ja Sam Huin takia. Kumpikaan ei loista tässä leffassa millään tavalla, paitsi MC olemalla oma lutuinen itsensä ja Huin ollessa poikkeuksellisen pumpissa. Ilmeisesti tämän leffan kuvauksien aikana tapahtui se että Hui hengitti jotain kaasua tai vastaavaa, jonka seurauksena mies unohtelee asioita, ja oliko tällä vielä jotain lihastollisia/hermostollisia komplikaatioita lisäksi.

Leffassa ilmeisesti joku salamurhaajataho vannoo kostoa heidät pettäneille toisille salamurhaajille. Joku salamurhaajaporukan jäsenistä on paennut jonnekin ryssiin ja tätä sitten lingotaan sinne etsimään. Venäjä-eksploitaatio saa aikaan facepalmia. Jonkun helvetin takia seura nappaa Huin esittämän tyypin jonka aivopesee ja kouluttaa salamurhaajaksi. MC etsii kaapattua Huita. Helvetin sekava komediakohtausten ja puskista hyppäävien naamaripäisten salamurhaajien vyyhti.

Surkea kyhäys.

Mainittakoon vielä semmoinen juttu että Hong Kong Legends on menossa konkkaan. Leffojen hinnat tulevat alaspäin.

Takashi Miiken leffoja olen viime aikoina katsellut. Aika kehuttua tavaraa tuntuvat olevan, mutta mielestäni taso vaihtelee aika rajusti.

Viimeisimpänä ja ehkäpä vähäisempänä oli vuorossa Visitor Q (2001). Jotain kulttimainetta taitaa tämä(kin) leffa nauttia ja onhan tällä aika ilmiselviä ansioita sellaiseksi.

Ensinnäkin leffassa isä nussii tytärtään, koulukiusattu poika hakkaa huumeita vetävää äitiään verille mattopiiskalla ja kaikki tuntuu muutenkin olevan vähän sekavaa. Sitten paikalle sattuu hassusti pukeutunut sälli joka lyö perheen isää kivellä päähän. Tämä mies asettuu taloon asumaan ja tavoitteenaan ilmeisesti palauttaa harmonia perheen arkeen.

Leffa ei kuitenkaan ole mitenkään erityisen kuvottavaa tai sairasta katseltavaa. Tapahtumat saadaan tuntumaan, jotenkin arkisilta ja hauskoilta. Mustaa komediaa siis, vaikka sitä ei erityisemmin alleviivatakkaan. Käteen jää muutama hauska kohtaus ja jonkinlainen hämmennys, mutta mitään elämää suurempaa valaistumista tämän ääressä ei koe. Kai tässä jotain syvempää symboliikkaa loppukohtauksen perusteella taisi olla, mutta en oikein jaksa alkaa sitä analysoimaan.

Ei silti kuitenkaan sovi herkimmille ihmisille, mutta jos kuvaus sai kiinnostumaan ja Miiken tyyli puree niin kannattaa katsoa.

Miiken jutut saa yrjöt lentelemään seinille. Ei todellakaan meikäläistä varten tuommoinen because I can tyyppinen purjoilu. Jotain leffaa tuumasin katsastaa, mutta osui sitten heti silmille kohtaus jossa naiselta leikataan rinnat irti tms.

Tuosta Visitor Q:sta sen verran olen tainnut kuulla, että pervoiluväki innostuu erityisesti sen kotikuntoisuudesta, eli näyttää kai piirunverta realistisemmalta kun on kuvattu jollain Gigantin dikikameroitten videotoiminnoilla tms.

Itse tunnen olevani aika turtunut persoona, mutta silti Miiken leffat ovat silti pistäneet aina vähän miettimään, että mitä helvettiä sitä oikein tuleekaan katsottua. Tämän takia välttelin Visitor Q:ta aika pitkään juuri tuon puhutun "kotikuntoisuuden" takia.

Kumma kyllä leffa ei sinäänsä shokeeranut sen erityisemmin. En tiedä johtuiko myöhäisestä katseluajankohdasta vai siitä, että tiesin niin tarkkaan mitä sieltä oli tulossa. Ei se edelleenkään kovin hyvä leffa ole, mutta jossain on kai onnistuttu kun shokkimatsku saadaan tuntumaan näin harmittomalta.

Pidän yhä Miiken parhaimpana leffana sinäänsä kohtalaisen yliarvostettua ja melkeinpä tylsää Auditionia.

Audition on oli hyvä. Tosin varmaan ainoa leffa jonka aikana olen laittanut silmät hetkeksi kiinni. Jotekin jänteiden katkominen ei ole mun juttu. Ja se ei oltu esitetty mitenkään hauskasti.

20 30 40

Parisuhde-elokuva kolmesta eri ikäisestä naisesta modernissa kiinassa. Nuorin matkaa kaukaa koettelemaan onneaan musiikkimaailmassa, keskimmäinen pähkäilee miesehdokkaittensa välillä ja kolmas käy läpi avioeron ja deittailua. Naisten elämät ovat tavalla tai toisella kytköksissä tai liippaavat läheltä toisiaan, vaikka päähahmot eivät toisiaan tunnekaan. Aika absurdi käsitys kun ajattelee kuinka helvetisti kiinassakin on ihmisiä, mutta loppupuolella taisi selvitä että ainakin kaksi asuisi samalla alueella, joten kai on helppo ajatella että kolmaskin. Leffan kolme tarinaa ovat ilmeisesti kolmen päätähden kirjoittamia, joista ylivoimaisesti tutuin ja tunnetuin Sylvia Chang on myös ohjannut elokuvan.

Ei mikään kovin kaksinen leffa. Nuoremmat päätähdet eivät ole kovinkaan ruutuvetoisia ja näiden sompailut tuntuvatkin yhdentekeviltä naisen numerolla 40 rinnalla, jolla on selkeästi eniten omaa persoonaa askareineen, töineen, harrasteineen ja murheineen. En tiedä miten tämmöinen draamaelokuva menestyy kiinassa jossa on pitkät perinteet sillä, että menestyvät elokuvat ovat lähes poikkeuksetta mukaelmia siitä minkälaista elämää arki-ihmiset haluaisivat viettää. Leffassa tempoilu tarinoitten välillä sai välillä sekaisin siitä että kenen stooria sitä nyt seurataan. Sylvia Changin takia ostin - joka on tänäkin päivänä hotimpi kuin nuo nuoremmat päänäyttelijät yhteensä.

+ Sylvia Chang
- Mitäänsanomaton

Captivity (http://www.imdb.com/title/tt0374563/)




Captivityssä riittää haukuttavaa. Elisha Cuthbertin roolisuoritus ei kuitenkaan kuulu haukuttavien listalle. Nainen vangitsee tehokkaasti rumemman sukupuolen huomion, vaikka tälle onkin kirjoitettu tyypillinen rooli. Tai ei ehkä ihan tyypillinen, sillä Elishan roolihahmo on keskimääräistä kauhuelokuvaan eksynyttä typyä rohkeampi ja kapinoivampi.

Mutta juoni kyllä kuuluu monelta osin listalla "Mitä ihmettä te oikein ajattelitte?". Epäloogisuuksia on jopa kauhugenren elokuvaan paljon. Kerran jos toisenkin saa miettiä, että "miksi näin tapahtui?".

Se mikä elokuvassa toimii, on pöllitty mitään häpeämättä Saw ykkösestä. Ja se on klassikko jos sitä ryhtyy tähän yhtään vertailemaan.


Mutta juu, katson jokaisen Cuthbertin elokuvan vailla sen suurempia kyseenalaistamisia.  Tänä vuonna sieltä on tulossa mm. My Sassy Girlin jenkki-remake (http://www.imdb.com/title/tt0404254/).

Ei voi paljoa odottaa tuolta. Pitäähän tuo silti katsoa kunhan se tulee, mutta katsokaa te tuon sijaan se alkuperäinen versio. Based on a true story btw.

Lisäys: Vaikka Cuthbertia onkin kiva katsella, ei hän voi millään vetää Sassyn roolia yhtä hyvin kuin Ji-hyun Jun teki alkuperäisessä versiossa.

American Gangster


Tässä on teille tämän vuoden toistaiseksi paras leffa (25 päivää vuodesta kulunut :P)

American Gangster oli minulle alkuvuoden ehdottomasti odotetuin leffa. Koitin kuitenkin pitää odotukset kohtuullisena, jotta en pettyisi jos elokuva sattuisikin olemaan huono. Ja hyvä niin, sillä AG täytti juuri sopivasti odotukseni. Se ei ylittänyt niitä, mutta on silti aivan perhanan hyvä leffa. Tässä olisi hieman syitä, että miksi kyseinen elokuva on niin loistava:

Ensinnäkin, kuten monet varmaan arvasivatkin, Washington on huumeparoni Frank Lucasin roolissaan sanoinkuvaamattoman täydellinen. Ihan kuin rooli olisi luotu äijälle. Russell Crowe on myös ihan hyvä näyttelemään vaikken mikään fani olekaan. Silti, Zeliä katsoin niin mieluummin ruudulla kuin ketään muuta; Tämä on Washingtonin paras roolisuoritus heti Training Dayn jälkeen. Tämän näyttelijän loputtomien kehujen sijaan siirryn itse leffaan: Juoni oli nyt aika ennalta-arvattava, mutta monet pienet yksityiskohdat kuten aikakauden mukaan muuttuva musiikki ja loistavat pikku-roolit (Kuten Cuba Gooding Jr. ja RZA) ym. tekivät tarinasta tuoreen. Ei American Gangster nyt täysin yllätyksetön kuitenkaan ollut. Joissakin kliseisissä kohtauksissa oli erilainen ratkaisu, ja säikähdinpäs leffan aikana kerran, mutta tästä en viitsi kertoa enempää, sillä ne epäklisee-kohdat ovat juuri elokuvan herkkupalat.

(http://files.list.co.uk/images/2007/11/15/american-gangsters1.jpg)Lucasin veljekset

Elokuvan toteutus oli erinomainen, ja asiaan vaikuttaa ehdottomasti Ridley Scottin kokemus ja 100 miljoonan dollarin budjetti. Budjetti on oikeastaan korkea, kun ottaa huomioon että elokuva ei sisällä niinkään paljon väkivaltaa kuin voisi luulla, eikä erikoistehosteita käytetä ollenkaan. Tämä asia jakaa varmasti mielipiteet jyrkästi kahtia: Jos haluat nähdä toimintaa pursuavan action-pätkän, petyt varmasti. Mutta jos et odota American Gangsterilta liikoja vaan järkevää ja mielenkiintoista ei-niin-eeppistä gangsterieeposta(kuten minun tapauksessani), tulee leffa olemaan mitä mainioin.

Monet ovat kritisoineet elokuvaa Scarface-gangsteripätkän kopioimisesta, ja kyllähän AG:n ja Scarfacen tarinoissa on paljon yhtäläisyyksiä:

Spoileri (osoita katsoaksesi)

mm. Molempien elokuvien päähahmot kunnioittavat äitiään suuresti ja molemmat tarinat ovat rise&fall-tyylisiä. Molemmilla on myös vaimon kanssa ongelmia. Äijillä on myös samantyyppinen luonne, tosin Lucas on sivistyneempi kuin Montana; Lucasin persoonallisuus on sinänsä mielenkiintoisempi, koska tyyppi on kokoajan rauhallinen mutta yhtäkkiä PAM! ja joku on kuollut/runneltu. Se tekee Lucasista ainutlaatuisen gangsterihahmon. Lopullinen kopiointirikos olisi tapahtunut jos lopussa Lucas olisi mennyt kostamaan erään drive-by tapauksen ja hän olisi ellei hänen äitinsä olisi estänyt häntä menemästä joten American Gangsterissa ei ole Scarfacen tyylistä loppuräimettä.

Kokonaisuudessaan American Gangster oli loistava elokuva, vaikkei ollutkaan yhtä eeppinen kuin esim. Goodfellas tai Godfather, mutta en usko että se edes yritti olla. Olen varma ettei kaikki tykkää American Gangsterista, mutta itse tykkäsin älyttömästi (kuten kaikista gangsterileffoista :)), ja ei imdb:n keskiarvosana 8.2/10 ole mikään huono.

Antaisin elokuvalle neljä tähteä, mutta koska Denzel Washington on niin äijä(8)), niin annan 4½ tähteä.

* * * * ½

Menkää katsomaan tämä teos. Ei mikään mestarillinen, mutta erittäin hyvin toteutettu gangsteritarina.

imdb: http://www.imdb.com/title/tt0765429/ (http://www.imdb.com/title/tt0765429/)
traileri: http://www.apple.com/trailers/universal/americangangster/large.html (http://www.apple.com/trailers/universal/americangangster/large.html)
 

Love Actually (http://www.imdb.com/title/tt0314331/)

Mestariteos. Tämän parempaa feel good -elokuvaa en ole ennen nähnyt. Elokuva on paikka paikoin melko haikeakin, mutta kokonaisuutena se jättää niin hyvän tunteen sisimpään, että sellaiseen pystyvät vain hyvin harvat elokuvat. Love Actuallyn näyttelijäkaarti on huikea, koko brittien suurin tähdistö on melkeinpä saatu mukaan. Leffassa esiintyvät hahmot tuntuvat hyvin aidoilta, samoin heidän tunteensa. Siksipä tämä leffa koskettaakin niin erityisellä tavalla. Lämmin kaksituntinen, kerta kaikkiaan.

Kun on ollut rakastunut toivottomalla tavalla jo yli vuoden ajan, tietää mitä nämä hahmot elämissään läpi käyvät. Elää heidän tunteensa kotisohvalla. Harva pysyy täysin tunteettomana, kun Mark kertoo Julietille tunteistaan elokuvan loppupuolella. Tai kun Daniel puhuu vaimonsa hautajaisissa kauniisti. Nämä ovat erittäin kauniita hetkiä, täynnä lämpimiä tunteita. Nykyelokuvissa näin aitoja tuntemuksia harvoin näkee.

Kun maailma potkii päähän ja elämä ahdistaa, minä haen kaupasta rasiallisen lempijäätelöäni ja asetan Love Actuallyn DVD-soittimeen. 

No pakkohan tuosta on pitää vaikka se onkin niin ilmeisen ja oksettavan juuri se mikä se onkin. Hahmot ovat loistavia ja näyttelijät samoin. Ja on se vaan niin romanttinen, prkl. Jos tästä ei pidä, voi suosilla unohtaa romanttiset leffat kokonaan, eivät ne tästä enää parane.

Troijjaa katselin puolet. Ärsyttävä tauoton eeppisyysfanfaari taustalla ja Brad Pitt joka ei osaa näytellä paskan vertaa ilman vuorosanoja. Lasten Kingdom of Heaven.

Hei pojat, ootteko kuuleet sellasesta elokuvasta kun Mun metka tyttö?

Siinä on kuulemma korealaisia tai jotain japanilaisia ja sit ne jotenkin painii ja sillä tytöllä on huulipunaa ja pojalla punanen paita ja niillä on hassut yrmyilmeet naamalla!

Itsehän löysin itseni eilen katsomasta Holidayta, joka pudonnee täysin samaan laariin. Ärsyttävää tiedostaa, kuinka ilmiselviä suunnilleen kaikki leffan ratkaisuista on, ja liikuttua silti kympillä. Muutamia mukavan persoonallisia juttuja tästä kuitenkin löytyi, ja eritoten leffaviittaukset viihdyttivät.


Näitä kahta mainittua kuvaahan saa muuten tuplaboksina. Ellet ostanut sitä rakkaallesi jouluna, käy tuleva perjantai-ilta ihan yhtä hyvin. ;)

Voi teitä tietämättömiä. Vähän sama kuin puhuisi toimintaleffoista näkemättä Predatoria.

Rakkautta vain on todella hyvä, mutta Holidayssa mua ällöttää Jude Law. Se on ollut mun silmissäni limanuljaska Closerista lähtien, can't help it. Jätkä ei ole muutenkaan hyvä yhdessäkään elokuvassa.

Hohoo miten paska leffa



Ninjat opettavat ninjaa amerikkalaisilla punaniskoille kahdeksankulmaisessa lautarakennelmassa keskellä helvetinkuusta. Joo, semmonen. Olipahan paska. Ei kuitenkaan hyvällä tavalla. Välttäkää myös huumorimielessä.

Pari hyvää repliikkiä jotka innoittivat sitten TEKNOPIISIN tekemään

NINJAS = GHOSTS (http://www.fileshost.com/en/file/31036/NINJAS---GHOSTS-mp3.html)

Tällä viikolla on ollut paljon elokuvailtoja pizzan ja oluen kera.

Boondock Saints

MacManusin veljekset tappavat vahingossa pari Venäjän mafian jäsentä, mutta jälkikäteen he valaistuvat: Jumala haluaa Bostonin alamaailman tuonpuoleiseen. Tästä alkaa Pyhimysten toiminta.

Elokuvassa on loistavaa veljesmeininkiä ja fiilis on jo alun irkkumusiikkien jälkeen korkealla. Kerronta on välillä vähän poukkoilevaa, ja se olisikin voinut olla hieman eheämpi. Loppukohtauksen jumalaisen hieno puhe ja yleinen viihdyttävä meno kuitenkin jättivät positiivisen vaikutelman elokuvasta. Irlantilaiset ovat myös elokuvissa aina plussaa.

Vaikutelma:  * * * *

Lady Vengeance

Tää oli haastava leffa. Pitäisiköhän sanoa ihan taide-elokuvaksi. Korealaista tuotantoa joka tapauksessa. Geum-ja Lee on viettänyt 13 vuotta vankilassa pikkupojan kidnappaamisesta ja surmaamisesta. Vapauduttuaan hän pistää elämänsä raiteilleen ja alkaa suunnitella kostoa oikeaa murhaaja vastaan.

Oli tosiaan niin sekava elokuva paikoin, että pitäisi varmaan katsoa uudemman kerran, että saisi enemmän selvää tapahtumista. Jaksoin kuitenkin katsoa helposti loppuun saakka. Pääosan esittäjä Yeong-ae Lee on nätti ja häntä katsoo mielellään.

Vaikutelma:  * * *

American History X

Derek Vinyard on uusnatsi, jota hänen pikkuveljensä Danny ihailee. Derek joutuu kuitenkin vankilaan kolmeksi vuodeksi, jonka jälkeen kaikki ei ole aivan ennallaan. Danny on seurannut isoveljensä jalanjälkiä, mutta Derek ei halua hänen ajautuvan samaan kuseen kuin hän itse aikoinaan.

Tämä oli suuri aukko leffasivistyksessäni ja sitä paikkailtiin eilen. Luulin elokuvaa joksikin verimässäilyksi, koska olin kuullut ainoastaan tästä "bite the curb" -kohtauksesta. Elokuva paljastuikin parhaaksi draamaksi, mitä olen katsonut pitkiin aikoihin. Kaikki natsaa elokuvassa kohdilleen. Tässä leffassa hieman poukkoileva kerronta on osattu toteuttaa mainiosti ja elokuvan imussa pysyy varmasti koko rainan ajan.

Vaikutelma:  * * * * *

Kävin tiirailemassa American Gansterin. Denzellillä on edelleen isot pallit, Russel toimi ihan hyvin, leffa sisältää aikansa edellyttämää upeaa musiikkia ja loppu oli tyylikäs. Se, että tämän käytännössä henkilökemioilla ratsastavan kolmituntisen spektaakkelin jaksoi ihan hyvin tiirailla, kertoo jotain niiden toimivuudesta. Toisaalta taas jotkut aspektit leffasta jäivät uskoimattoman hämäriksi, kun aikaa olisi selventämiseen riittänyt. Oh well. Ei parasta paskaa markkinoilla, mutta varsin mukiinmenevä gansteripätkä. Semmoinen kolme&puoli tähtöstä.

The Assasination of Jesse James by the Coward Robert Ford

Tämä elokuva oli varsin vaikuttava katselukokemus. Elokuva oli melankolinen ja surullisen haikea kuvaus Jesse Jamesin (Brad Pitt) viimeisistä hetkistä ennen kuolemaansa jonka hoiti hänen oma jengiläisensä Rob Ford (Casey Affleck). Roolihahmot on toteutettu loistavasti ja Pitt vetääkin jälleen aivan loistavan roolisuorituksen samoin kuin Casey Affleck nörtähtävänä ja pikkupoikamaisena Robert Fordina. Elokuvassa iski Nick Caven säveltämät musiikitkin kuin nyrkki silmään, ja ne ovatkin elokuvan tunnelmalle täydelliset. Kyseisen elokuvanhan piti alunperin olla reilusti yli 3 tuntinen mutta se leikattiin kahteen tuntiin ja 40 minuuttiin, joten ei ole mikään lyhyt elokuva. Toimintaa elokuvassa oli vähän, mutta kyseessä onkin enemmän dokumentaarinen ja elämänkerrallinen draamaelokuva kuin perinteinen lännen elokuva jossa tarjoillaan paljon toimintaa. Suosittelen kaikille elokuvien todellisille ystäville jotka jaksavat istua paikoillaan vajaat kolme tuntia odottelematta kummempia action-kohtauksia. Viime vuoden parhaimpia elokuvia ehdottomasti.

Fast Food Nation

Olin macissä töissä skidinä ja sieltä sain elinikäisen inhon pikaruokalapaikkoihin. Tässäpä leffa joka muistutti miksi. Luulin leffaa aluksi komediaksi lähinnä kannen perusteella, mutta karvas totuus paljastui aika nopeasti. Hampurilaisketjun johtoporras, myymälä ja teurastamo käyvät leffan tapahtumapaikkoina ja kerronta toimii hyvin näin niinkuin kolmessa janassa. Juonta ei niinkään "ole" vaan leffa on sarja tapahtumia ja loppukin tulee aika yllättäen. Mikään asia leffan ihmisten elämässä ei ratkea vaan tarinan opetus taitaa olla, että ei ole väliä onnistutko unelmissasi, kunhan vain yrität saavuttaa ne.

Tykkäsin kovasti ja ohjaajan edellisetkin leffat upposivat. (School of Rock, Scanner Darkly) Bruce Williskin oli näköjään mukaan saatu ja Avril Lavigne, joka yllättäen sopi pieneen rooliinsa.

Tämä leffa kuuluu niihin "feel bad" leffoihin, joiden jälkeen tekee mieli haistattaa monelle tasolle paskat, mutta toisaalta niinhän se menee, että niin kauan kun emme näe mitään väärää, ei ole mitään väärää. Jos mietit laihduttavasi tai sinua vain vituttaa, että istut hesessä joka ilta niin vuokraa tämä. Saattaa auttaa vieroituksessa.

Viiskauttaviis!

Face/Off

Lienee sitä Woon parempaa Hollywood-mättöä. Synopsis: Poliisimies Sean Archer on jahdannut criminal-mastermind Castor Troyta jo vuosia, ja nyt ollaan edetty siihen pisteeseen, että ainoa tapa saada Castor vastuuseen teoistaan on lainata miehen kasvoja ja muuntaa Archer samannäköiseksi(talk about extreme). Ikävä kyllä homma menee pahasti pieleen, kun Castor pääsee käsiksi Archerin naamariin ja tekee varsin kaksinaamaisen(hihhih) vastapalveluksen...

Aluksi jännitti tuo Nicholas Cagen mukanaolo, sillä olen vuosien varrella oppinut inhoamaan sen äijän pärstää melkoisesti. Yybermulkun ja limaisen Castorin rooliin Nikke kuitenkin natsasi loistavasti. Siksi onkin tavallaan harmi, ettei Cage saa vetää kyseistä roolia oikeasti kuin hetken. Ellei sitten Castoria näyttelevän Archerin näyttelemistä lasketa...? Travolta vetää kans suvereenisti molemmat roolinsa, ja hämmentävä identiteettisoppa toimiikin näillä avuilla kuin ne miljoona volttia.

Juoni on huuruisuudessaan loistava, toiminta aina ammuskelusta takaa-ajoihin on päräyttävää matskua ja niitä kuuluisia Woo-nyansseja on aina kiva bongailla. Kaiken kaikkiaan erittäin tiukka toimintapätkä. Thumbs up.

Nähnyt Cagen Snake Eyessin?

Hyvä leffa kaikinpuolin ja Cagella ihan hyvää shöytä.

Ei, en ole tainnut nähdä. Ja on niitä tietty muitakin hyviä Cage-leffoja - kun nyt vaan muistais yhdenkin - mutta noin niinkuin yleensä siinä naamarissa on vaan jotain mikä ei toimi. Tiedä sitten mitä.

The Rock on mielestäni ehkä paras elokuva, jossa mies on esiintynyt. Vaikka tosin jakoikin pääosan Sean Conneryn kanssa. Tosin Cage ei tehnyt tästä elokuvasta hyvää vaan Connery, muiden asioiden joukossa... :)

Juno (http://www.imdb.com/title/tt0467406/)



Juno onnistuu niin monessa asiassa. Ensinnäkään, se ei todellakaan putoa tyypilliseen romanttisten komedioiden kuoppaan, vaikka aineksia sellaiseen katastrofiin olisi ollutkin. Tämä elokuva tekee asioita omanlaisellaan tyylillä.

Elämänmakuinen elokuva heittää kehiin realistiset henkilöhahmot, jotka näsäviisaudessaan ovat rakastettavia. Pääosan esittäjälle on kirjoitettu ehkä hieman liikaa nokkelaa dialogia, mutta moiset pikkuvirheet antaa Junon yleisen tason takia kyllä anteeksi. Näiden ihmisten reaktioita on vaikea etukäteen arvata. Ja vaikka heidän sanomisistaan yllättyy, eivät jutut tunnu siltikään mitenkään liian keksityiltä. Kuten edellä sanoin, sana elämänmakuinen kuvaa elokuvaa varsin hyvin.

Parikymppistä Ellen Pagea on hehkutettu tästä roolista varmasti kyllästymiseen asti, mutta yhdytäänpä nyt vielä ainakin tämän kerran valtavirtaan: yksinkertaisesti käsittämättömän laadukasta näyttelijäntyötä! Yksi parhaimpia pääosasuorituksia mitä olen vuosiin nähnyt. Nyt vain toivon, että Page valitsee tulevaisuudessa roolinsa oikein ja tekee paljon muistettavia elokuvia. Hänellä on mahdollisuus olla vaikkapa seuraava.. Jennifer Connolly.

Lopputekstien lomassa ja itkuisten teinityttöjen (kyllä, minä olin yksi heistä!) keskeltä nostin avokämmeneni ilmaan viiden tähden merkiksi. Harvoin mielipiteen muodostaminen elokuvasta on näin helppoa.

Tosiaan Ellen Page antoi vielä kylmiä väreitä elokuvan ensiminuuttien aikana (Hard Candy-mode jäänyt jotenkin päälle) niin täytyy sanoa, että fanitan likkaa entistä enemmän tämän jälkeen. Junon aikana huomasin myös ensimmäistä kertaa, että Jennifer Garner osaa näytellä todella hyvin. Ja Michael Cera oli taas erittäin... Michael Cera (täydellinen rooliinsa).

Kaikkien hehkutusten arvoinen leffa imo eikä hype pilannut sitä mitenkään.  :)

Michael Cera oli minulle se Junon kohokohta; tykkään pienistä eleistä näyttelemisessä ja Ceran töiden perusteella hän mestari pienten eleiden käyttämisessä. Se miten Bleeker jähmettyy kauhusta Junon kertoessaan tilastaan ja juuri ja juuri itkun pidättäminen kun poika joutuu pieneen riitaan Junon kanssa koulun käytävällä olivat hetkiä, joiden perusteella Cera osaa todellakin tehdä muutakin kuin hassuttaa ihmisiä.

Tykkäsin myös kovasti siitä ihan pienestä, hieman Arrested Developmentin kaltaisesta hetkestä, kun Jason Batemanin esittämä Mark kysyy onko Junon nimestä ja nopean ei-vastauksen saaneena änkyttää ja hiljenee.


Ja jos tykkäsi Michael Cerasta, niin on aivan pakko suositella hänen ja Clark Duken loistavaa, kymmenosaista "internet-sarjaa", Clark & Michaelia (http://www.clarkandmichael.com/).

300

Tulipahan tänään hankittua yhdessä Trilogy of the deadin kanssa...

Mutta itse elokuvaan. Aiemmista kommenteista ja arvosteluista oli jäänyt itselle ihan hyvä mielikuva, ja sarjakuvasta pitäneenä odotuksetkin oli korkealla ja kyllähän tuo viihdytti. Leffa on kyllä komea, eikä toimintakohtauksetkaan pettäneet. Pitänee myös kehua roolitusta, sillä ainakin suurinosa hahmoista muistuttaa vastinettaan Millerin teoksesta, eikä ne suorituksetkaan huonoja olleet.
Myös ihan vain elokuvassa esiintyvät kohtaukset toimivat ja sopivat yhteen alkuperäisen tarinan kanssa.

Eniten itseäni jäikin sitten ihmetyttämään, miksi ihmeessä tässä oli niitä mutantoituneita örmöjä niin helkkaristi? Kun sarjiksessakaan ei ole kuin se kyttyräselkä ja ne kuppapapit, niin miksi elokuvaan oli sitten tungettu niitä jokapaikkaan...? Varsin hyvin tämä olisi toiminut ilmankin.
Muuta suurempaa valittamisen aihetta en sitten tähän hätään muistakaan, tai sitten en edes kiinnittänyt niihin sen suurempaa huomiota, joten varsin toimivaa viihdettä oli minun makuun.

4/5

Aliens vs Predator 2

Olipas kasa paskaa. Niin yllätyksetön ja huonosti tehty kuin olla ja voi. Alieneitä ei lähes koskaan(paitsi niissä harvoissa CGI-kohdissa) näkynyt kokonaan, vaan niistä näytettiin vain puolet kehosta kerrallaan. Budjetti on ollut siis pieni. Sitten, ne näyttelijät: En todellakaan odottanut tähän mitään supernäyttelijöitä, mutta että näin lahjakkaita tyyppejä on saatu mukaan. Huonointa näyttelyä vuosiin. Alienit olivat aivan liian pienessä roolissa ja se predator ei tuntunut yhtään uhkaavalta. Ainoat kohdat joista nautin edes vähän oli pari ihan hienoa tappoa mutta siihen ne hyvät puolet jäävätkin.

Tässä roskaleffassa on myös niin paljon muutakin huonoa, että en edes tässä viitsi kaikkea mainita. Voin sanoa että AvP2 on paljon huonompi kuin ykkönen vaikkei sekään ollut mikään mestariteos. En todellakaan suosittele kenellekään. Vähiten Alienien ja Predatorien faneille.

1½/5


How High


E: Äsken oli hieman kiire, joten nyt laitan hieman tarkempaa analyysia. Eli kyseessä on Method Manin ja Redmanin tähdittämä komedia, joka kertoo kahdesta nuoresta pilviveikosta. Silas(Meth) menettää hyvän ystävänsä ja päättää laittaa äijän tuhkat siemenien sekaan ja kasvattaa niistä marijuanaa. Silas ja Jamal(Red) tutustuvat ja aikovat hakea kouluun. He polttavat hieman sitä kyseistä kasvia ja yhtäkkiä Silasin ystävä ilmestyy haamuna heidän luokseen. Haamun avulla(kertoo koevastauksia) Silas ja Jamal pääsevät ihan mihin kouluun tahansa ja päättävät mennä Harvardiin. Siellä he sitten viettävät mukavaa opiskelijaelämää ja saavat kokeista täydet pisteet haamun avulla. Päänvaivaa parivaljakolle tuottaa koulun rehtori ja oppilaskunnan vapaaehtoistyöntekijä. Juoni ei siis ole elokuvan vahvuus mutta leffa vaan jaksaa hauskuuttaa kerrasta toiseen. How High sisältää kuitenkin niin paljon inside vitsejä ettei elokuvaa voi suositella läheskään kaikille komedian ystäville. Lähinnä niille jotka pitävät Fridayn tyylisistä leffoista.

Parasta komediaa.

http://uk.youtube.com/watch?v=bvRu8Lkb7Og (http://uk.youtube.com/watch?v=bvRu8Lkb7Og)

5/5

Sori sekavaa tekstiä, olempi kipeä ja perhanan väsynyt.

Tässä on nyt aika jäätävä olo kolmen päivän ryypinkien jälkeen ja oikein oiva tilaisuus koomata viltin alla ja tuijottaa telkkua.

Die Hard 4:n katselin ja olihan se sitä mitä odotin, joskin piirunverta liikaa - spidermän-pahis ja John-taistelee-autoilla-lentokoneita-vastaan kohtaukset olivat sitä itteään. Ei ollut vanhojen Die Hardien fiilistä sen enempää kuin Pruussilla tukkaakaan. Viihteellinen ja laadukkaasti tehty, muttei mitään syytä katsoa toista kertaa ja itseasiassa mietiskelin jo katselun lopettamista. Tätä ennen ainoastaan Troijan aikana on tullut mietiskeltyä moisia, enkä sitten Troijaa itseasiassa loppuun katsellutkaan.

Seuraavaksi katselin transformerssin ja yllätyin, sillä tykkäsin siitä oikeasti. Olihan se hieno eikä perustelkku tuntunut riittävän puoliinkaan yksityiskohtiin, mutta siinä tuntui olevan piirunverta jotain muutakin. Muksuna tuli seurattua kahta Transformers piirrettyä, leluja oli läjät ja sarjakuvia vino pino. Jotain kuvia olin leffasta nähnyt ja kenties jonkun mainoksenkin, mutten silti oikein osannut odottaa edes Michael Bayn nimen kautta semmoista miljöitten murskausta mitä tuo loppu oli. Oikein viihteellinen leffa jota katsellessa joutui oikeasti nieleskelemään niitä parhauden kyyneleitä parissa kohtaa. Tarvitsisi kunnon höödeet kun aktioni tuntui paikoitellen viuhuvan liiankin nopeasti ohitse. Shiasta en näyttelijänä kuitenkaan niin hirvittävästi ole tykännyt mitä tähän asti olen nähnyt. Toivottavasti saa muitakin rooleja kuin vouhottavan nokkelikon ettei jumitu kyseiseen roolitukseen uransa ajaksi. Anthony Anderssonin rooli nörttinä oli ihan tyypilliseen tapaan ruudunvangitsija. Bernie Mac on myös aina loistava, vaikka onkin hyvä että miehellä oli niinkin pieni rooli kuin oli, sillä komediaa olisi voinut olla hieman liiaksikin jo varsin komediallisessa paketissa.

Chronicles of Riddick oli minusta Pitch Blackin veroinen jatko-osa. Hankala kuvitella että tehtäisiin mitään samanlaista enää jos rahaa on saatu rutkasti enempi. En tarkemmin katsonut että kuinka erilainen kuvaustiimi oli, mutten kyllä oikein pitänyt siitä miten alkupään toimintakohtauksista ei oikein saanut mitään tolkkua ja yleisestikin alun fiilis oli melko Xena/Herculesmainen tuon lähi-itää muistuttavan kaupunkipahaisen kuvausten suhteen. Jackin tarina oli aika turha tumpata kylkeen ja sitä olisikin hitonpaljon mieluummin seurannut näitten necromongereitten arkielämää. Yllättävän mielenkiintoisesti suunniteltuja yksityiskohtia tuon rodun arkitouhuissa, vaikka haarniskat olivatkin aika naurettavia ja tönkköjä peltilevyjä.

ja jatketaan maratoonia

Transformers oli suurin alkupuolen potentian hukkaus ikinä.


Tulipahan sitten katsottua kaverien kanssa tuo Conan mainostaukojen kera ja olihan se melkoinen töötti! Arska on ehkä Conanimpi kuin Terminaattorimpi, sillä niin helvetin hyvin herra rooliinsa sopi. Välillä Arskan ölähdyksille ja ärinöille tuli naurettua ja jopa pientä slapstickin makua oli, joissain kompuroinneissa ja taisteluissa, mutta sitten toisaalta välillä Arskan tunteeton ilme, pullistelevat koripallo-hauikset ja miekan heilutus yksin rannalla toivat kylmiä väreitä. Säveltäjä ei ollut tuttu, mutta aivan älytöntä tykistystä leffa tarjosi musapuolella. Tällaista vahvaa ja jopa joissain kohdissa, toiminnan peittävää pauhantaa sen pitääkin olla.

Hahmot toimivat, näyttelijävalinnoissa ei ollut valittamista ja verta lensi näinkin vanhaksi elokuvaksi aivan tarpeeksi. Ja päitäkin putoili :peukku:

DVD-hankintaan meni, että heilahti. CROM!

:<

Informatiivista. Oliko ne sävelmät muuten ihan orkkiksia vai jotain vanhoja klassikoita? Tuli vain leffaa katsoessa mieleen, että näitähän veisuja on käytetty ties missä. Zeldan trailerissakin.

Katsoin The Departed -leffan viikonloppuna. Vihdoin. En odottanut leffalta oikein mitään, mutta olihan se ok. Vaikka ei minusta paras Scorsese -leffa. Ainoa mikä yllätti oli Matt Damon. Minusta mies on aina niin tasapaksu ja samanlainen joka leffassa mutta tässä miehessä oli hiukan enemmän persoonallisuutta kuin yleensä. DiCaprion hahmosta tuli jotenkin mieleen miehen The Basketball Diaries -leffan rooli. Ei välttämättä mikään hyvä juttu, sillä loppujen lopuksi tuntui että hahmo oli kakara joka ei tiedä mitä tekee. Vaikka olihan miehellä hetkensä. Ehkä se "kakaramainen eksyneisyys" oli osaltaan ideakin, mutta minusta se meni ehkä hiukan liiankin pitkälle. Parta ja viikset toivat DiCaprioon hiukan "miestä", mutta se poika sieltä vain paistoi.

Eniten pidin leffan -musiikista. En ollutkaan yhtään yllättynyt kun lopputeksteissä luki Howard Shore. Minusta Hollywoodin parhaimmistoa Elfmanin ja Williamsin ohella.

Conanien musiikit on tehnyt Basil Poledouris, joka voitaneen lukea näihin suuriin elokuvamusiikin säveltäjiin mm. Conanien, Ropokoppien, Blue Lagoonin ja Starship Troopersin vuoksi.

Cloverfield

HOLY FUCK! Olipas tajunnanräjäyttävä leffa!

Tällä kertaa yritin jälleen käyttää vanhaa taktiikkaani, eli odotusten matalana pitämistä, mutta etenkin pari tuntia ennen leffaa en malttanut millään odottaa. Sen voin sanoa että kyseessä ei ole niinkään monsterileffa vaan enemmänkin katastrofielokuva joka kertoo ihmisistä jotka pakenet tragediaa. Cloverfield ei siis todellakaan ole mikään Godzilla 2; Ne jotka sellaista odottavat, pettyvät pahasti. Itse kuitenkin tiesin mistä on kyse ja hyvä niin. En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa.

Alku oli odotetun rento ja hiljainen, mutta kun toiminta alkaa, ei se lopu ennen äänettömiä lopputekstejä. Se että Cloverfield on kuvattu täysin käsikameralla, on vain hyvä asia. Sielläolemisen tunne on katoissa ja leffa tuntuu aidolta. Kamera kyllä heiluu melkoisen paljon, joten jotkut voivat saada pahoinvointia. Cloverfield pitää silti kokea leffateattereissa: Kuvauksen ohella myös audiopuoli on toteutettu esimerkillisesti, vaikka ei sisällä ollenkaan scorea ja täten elokuva on myös hyvin jännittävä ja pitää otteessaan: Niskakarvani oli kokoajan pystyssä ja olin erittäin innoissani. En muista milloin viimeksi olisin nähnyt yhtä viihdyttävää elokuvapläjäystä, ja menen ehdottomasti katsomaan uudelleen tätä mestariteosta.

Taaaargh! Menkää katsomaan.

5/5 fo' sho

Quoted for truth.

Conan The Barbarianin OST löytyy hyllystä. Riders of Doom ja The Orgy rlz! Pitäisi varmaan joskushommata Destoyerin Soundtrack myös.

Barbarianin parhaat teemat on siihen kierrätetty, onko siinä jotain originaalia ostamisen arvoista?


Barbarianin soundtrack on kyllä mitä tiukinta settiä, raita toisensa jälkeen. Poledouriksen pitäisi olla paljon isompi nimi. Mutta kun nimi on Poledouris, niin ei kai auta.

Kyllä siinä mun mielestä on paljon originaaliakin. Esim. Main title - Riders of Taramis on jo niin pyhä, että jo sen takia voisin sen hankkia. En ole kyllä tuota kierrätystä huomannut juuri ollenkaan, mutta toisaalta eipä ole tullut pitkään aikaan kuunneltuakaan noita.

Koneelta löytyy vielä bootlegit Conan Ultimate Edition (3 levyä) ja Conan The Barbarianin Complete Score, jossa on myös leffasta poistettuja trackeja.

E: Eh, juuri wikipediasta tsekkasin. Olenpa missannut sitten uutisen Poledouriksen kuolemastakin. :<

No, ainakin orgiamusiikki teki paluun ja alkutekstimusat ovat samat. Muuta en sitten muistakaan, kaipa siinä siis uuttakin musiikkia oli.

Aika samanlaiset ovat, mutta variaatioitakin oli. Missään vaiheessa ei päästä fiilistelemään kunnolla sillä Conanin tunnarilla (vieläkään) tosin. Destroyerin soundtrack on useimpien mielestä melko tylsä ensimmäisen jälkeen, mutta yhdessä kuunneltuna sopeutuvat taustalle yhteen hienosti.

Olikohan se Red Dawnin soundtrack mitä joku aika sitten kuuntelin ja johon tykästyin kovasti. Oli nuotistanuottiin levyllä semmoisia melodioita joita Don Davis käytti luodessaan Matrixin äänifiilikset. Oikeasti kun tuota kuunteli (vaikken kyllä nyt heti muistakaan että oliko nimenomaan tuo) niin mietiskeli että kuinka voi olla ettei Davista vedetty oikeuteen tms.

Poledouriksen musiikki on tavallaan kuin peilikuva Morriconen musiikille, sillä mies on äärimmäisen uskollinen klassiselle koulutukselleen ja soveltaa kekseliäisyyttään siellä, tehden usein orkesterilla sitä mihin Morricone raahasi mukaan bändejä kitaroineen ja syntikoineen. Vahvoja ja monasti hyvin karsittuja melodioita.

EDIT: Leffamaratooni jatkuu

30 Days of Night

Pieni talo preerialla. Siis, jossain Alaskassa. 2000-luvulla. Kaupunki viettää vuosittain 30 päivää ilman aurinkoa ja sekös on vampyyrizombien mieleen. Erakkoluonteisena ihmisenä ääriolosuhteet viehättävät ja jostain hemmetin syystä vieläpä nuo Kanadan jäisimmät kolkat, jossa tuota sukuakin jo on. Elokuvan kaupungin väestöluku vähenee puolella jo melko niukasta 300:sta kun kaupunkilaiset matkaavat pois syystä ja toisesta pimeän alta. Sitten tapahtuukin kummia kun rekikoirat fileeroidaan, sähköverkon valvojan pää asetetaan tolppaan ja muukalainen tilaa naposteltavaksi raakalihapiffisen hampparin.

Lähtökohta vaikutti ihan kivalta lyhyen aikaa. Josh Hartnettikaan ei vituttanut vähäsanaisena seriffinä ja Alias-sarjasta tuttu Melissa George oli ihan nättiä katseltavaa ylipoltettuine kulmakarvoineen. Kaikki muu menikin metsään. Jylhiä jäämaisemia ei hyödynnetty juurikaan. Sen sijaan että olisi ollut jo ajatuksena miljoona kertaa parempi piilottelutarina, näytettiin kuinka kovia zombit on juttelemaan luomalla joku paska "kieli" ja näyttämällä kun väkeä sivakoidaan rossoksi. Elokuvan henkseleittenpaukuttelulausahdus tyyliin "there is a reason why we live here so far out" olisi antanut kuvakulmaa oikeasti tutkiskella ihmisten psyykettä ja elämäntarinoita, näiden piilotessa kaupungin vallanneelta laumalta jolle ei näytä voivan yhtään mitään. Se kun pikkutyttö maiskuttelee jotain pimeässä nurkkauksessa ja tokaisten tyttöäänellä jotain semmoista kuin "Play with me" ennen kuin kääntyy kameraan paljastaen zombinaamansa kertoo aika vitusti siitä kuinka väsyneesti leffassa käytetään genren kaikki kliseet peräperää. Paska leffa helvetin paskalla lopulla.

Next!

Koska kukaan forumeilla ei nähtävästi ole tutustunut parhauteen that is Sweeney Todd, on peli avattava.

Viime perjantaina ennakkonäytöksessä, suunnattomin odotuksin nähty Tim Burtonin uusin mestarillinen ohjaus. Enkä pettynyt, elokuva heilahti suoraan kaikkienaikojen top10-elokuviin, ja musikaalilta se on paljon. Silkka Burtonmaisuus ja Johnny Deppin uskomaton roolityö riittivät voittoon (screw Day-Lewis, Depp ansaitsee Oscarinsa). Turhia spoilailematta, niinkin ennalta-arvattava kuin elokuvan tarina oli, ei se vienyt mitään pois kokonaisuudelta. Jopa splattermaiseen verenvuodatukseen yltyvä kurkkujenleikkaus sai graafisuudessaan kasvoille lievän virneen. Kuten mainittu Burtonistinen (?) värimaailma, miljöö ja tunnelma sekä hetkellinen nerokas kontrastinvaihdos hivelivät silmiä. Äänimaailmasta ei valituksia, hienot sovitukset musikaalin kappaleista. Huulisynkkakin toimi muutamaa pientä fibaa lukuunottamatta hienosti. Deppin ohella loistavaan näyttelijäkaartiin kuuluvat mm. Sacha Baron Cohen, Helena Bonham Carter, Alan Rickman ja Timothy Spall. Ilman sen suurempia löpinöitä, jos et ennakkoon ennätä mene viimeistään 29.2 paikalliseen elokuvateatteriin ja looppaa Sweeney Todd. He will have his revenge!

******

Katselin viime yönä - varmaan ensimmäistä kertaa oikeasti, rauhassa ja ajatuksen kanssa - The Silence of the Lambsin. Yöaika teki todella oikeutta tälle pätkälle, ja varsinkin loppu kohden oli hengityksessä todennäköisesti havaittavissa tihenemistä. Juuri tällaista tiheätunnelmaista jatkuvaa jännitystä tulisi kauhuleffan olla, sellaiset mörkösäikyttelyt ovat vain raastavia ja stressaavia. Shiningin ohella varmaan niitä tunnelmallisimpia jännäripätkiä. Sir Anthonyn roolityö ei ole tästä maailmasta, ja myös Jodie Foster luo melko täyteläisen hahmon Claricessa, harhailevine katseineen, epävarmoine hymyineen ja fätteine aksentteineen. Kunnioitan.

"It puts the lotion in the basket..."


Niin, ja pari päivää takaperin otin toisen pikkutuntien leffahetken, silloin kohteena oli A Scanner Darkly. Ja jälleen, siihen aikaan vuorokaudesta huuruisuus potenssiin kaksytviis. Jo varsin viehättävä graafinen tyyli vie voittoon, ja lisäksi näyttelijävalinnatkin olivat täysin pointissa. Loistavan erikoisia tapauksia kaikki päänäyttelijät, paitsi Keanu, jonka vahvuus taas on...noh, on se kieltämättä varsin hyvä tuijottelemaan vakavana ympärilleen. Toisten ei vissiin tarvitse tehdä enempää. Scannerin stoori tarjosi nauruja, yllätyksiä ja rutosti pohdittavaa. Devukotelo käski nauttia paranoiasta, ja sen tein.

Eilen olin heti ensi-illassa Ramboa katsomassa. Ja olihan se ihan vitun helmi.


Ensinnäkin kyllä yllätti että John oli oikeasti hyvä hahmo. Stallone esittää homman viileästi, ja puolet leffasta vain jutellaan harvakseltaan syvällisiä. Vuodet näkyvät hahmossa, mutta tämä ei kuitenkaan tarkoita että mukaan olisi ympätty jotain "ennen homma sujui helpommin" juttuja ja hyvä niin.

Tällaisia ruumiinvammoja ei kyllä monessa leffassa ole nähty, elokuvan loppupuolella TODELLA kuolee porukkaa. Toimintaa seuraa silmä kovana jotta ei vain missaisi yhtään suolenpätkää. Tämä olisi niin ollut joka pojan lempileffa aikanaan, ja siis todella nautin tästä nytkin.


Leffateatterissa vain häiritsi ihmisten suhtautuminen elokuvaan. Kaikki alkoi siitä kun leffan nimi tuli ruutuun ja porukka alkoi taputtamaan. Toki itsekin sitten taputin, legendahan on kyseessä. Mutta koko leffan ajan puolet teatterista taputti ja nauroi jokaisen Rambon vähänkään isomman tapon jälkeen. Näistä taputtajista varmasti osa oli ihan oikeasti fiiliksissä, mutta sain kyllä sellaiset vibat että suurin osa vain nauroi leffan vanhanaikaisuudelle ja piti pätkää tahattomana parodiana.

Tällaiset ihmiset voivat painua helvettiin, sillä Rambo oli parasta toimintaa vuosikausiin. Sitä sitten pitää nauraa että toimintaleffassa ei olekaan bullet timea vaan vain bulletteja? Rambo IV:llä on paljonkin enemmän meriittejä kuin mitä puolet katsojista sille antaa.

Näin on näppylät. Onneksi siinä näytöksessä, missä olin, ei ollut mitään taputtelijoita ym. ölisiöitä.

Kävin myös katsomassa vuoden parhaan leffan eilen ja loistavahan se oli. Oli muuten todella hyvin tehty kaikki suolenpätkä&raajat lentää efektit. It's a long road eli Rambon themekin löytyi parista kohtauksesta. mikä oli todellakin rlz.

Pitää kyllä katsoa 1-3 osat tässä viikonloppuna vielä.

HUOM. Varoituksena vielä. JOS WARETATTE RAMBON, KUOLETTE!

Heh, tuommosen internezpelin killassa jutusteltiin Ranposta ja mainitsin kanssa että jos leffan waretsii niin kuolee - tuskallisemmin kuin jos ottaa Jack Baueria netistä.

Itsekin kävin katsomassa Rambon eilen, klo 19.15 näytöksessä paituvei. Olihan se hyvä ja jotenkin virkistävää menoa noihin moniin tasapaksuihin toimintaleffoihin verrattuna. Stallone oli hyvä ja oli oikeasti todella karun näköinen, ei mikään bodari vaan juuri sellainen tukkijätkä.

Varmasti väkivaltaisin mainstream-leffa, jonka olen nähnyt eikä K18-lätkä siinä ihan turhaan ole todellakaan. Sakkia menee halki, poikki ja pinoon sellaista tahtia että heikompia varmasti hirvittää  :) Tämähän on tosin selvää kaikille, jotka ovat nähneet yhdenkin trailerin elokuvasta  ;D Pituuttakaan ei pahemmin ollut (1h 30min), eikä missään vaiheessa ollut sellaista tunnetta, että elokuvaa olisi yritetty venyttää mitenkään. Voisi melkein sanoa, että pidempikin olisi voinut olla.

Tuossakin näytöksessä taputettiin ehkä jotain neljä kertaa. Jotkut yksittäiset ihmiset taputtivat, kun Rambo teilasi jonkun tyylikkäästi, mutta koko sali räjähti taputtamaan lopputekstien vieriessä ruudulle.

Todellakin parasta toimintaa vuosikausiin.

Kävin eilen katsomassa Lordin Dark Floors -kauhuleffan.

Yksiselitteisesti voisin sanoa, että mikäli tästä pätkästä poistettaisiin kaikki Lordi-örmöt, olisi jäljellä "virallista" Silent Hill -leffaa huomattavasti parempi ja autenttisempi Silent Hill -leffa. Hyvin olivat pojat siis pelinsä pelanneet. Visuaalinen ilme, juoni ja teemat olivat hyvin SH, monesti hyvin kliseisiä mutta silti varsin toimivia.

Mutta tämä ei ollut SH-elokuva, tämä oli kauhuelokuva jossa Ava, Kita, MR. Lordi ja muut kaikkien 10-vuotiaiden suosikit (ei minun sanani vaan jonkun ihme managerin tms) pelottelivat sairaalassa jumittavia ihmisiä. Ja kauniimmin tätä ei voi sanoa joten anteeksi herra Putaansuu, mutta kukaan Lordista kuullut tai kuulematon ei voi, ei vain voi ottaa niitä örmöjä tosissaan tai pelätä niitä. Myönnettäköön että myös joidenkin näyttelijöiden hahmot olivat surkuhupaisia ja herättivät hilpeyttä, mutta Lordi-örvelöt olivat vain noloja. Porukka hihitteli läpi leffan, mutta se oli tietenkin monen teinin kohdalla ihan heidän oma häpeänsä.

Mutta leffa ei itse asiassa ollut lainkaan pöllömpi, siinä oli joitakin vakavia kömmähdyksiä (ja ihmeellinen päivänsäde ja menninkäinen -kohtaus), mutta Lordi- elementin poistamalla (ja SH-nimen lisäämällä) tämä olisi ollut ihan hyvä, kliseinen ja toimiva leffa. Ehdotan että joku omistautunut henkilö tekee tästä version, jossa aina kun ruudussa näkyy Lordi-örmö, a) kuva tummennetaan niin pimeäksi ettei hahmoa voi tunnistaa b) kohta leikataan pois c) kameraa heilutetaan niin paljon ettei kuvasta saa mitään tolkkua (näinhän nykyään kaikissa muissakin leffoissa tehdään.) Veikkaan että tuloksena olisi paljon parempi, nykystandardein laadukas elokuva.

Muutamakin kaverini on Dark Floorsissa zombi-extrana. Niitä haluaisin bongailla, mutta muuten pätkä kiinnostaa kuin kilo kivettynyttä mursunpaskaa.

Käsittääkseni sekin oli aika hilkulla, etteivät Lordi-jullit olisi leffassa olleet, mutta näin pääsi nyt käymään. Ehkä sitten jatko-osassa?

Lordi-jullit? Tokkopa näitten esiintyminen leffassa vaarassa on ollut missään vaiheessa kun niitten takiahan tuo leffakin tehtiin. Joku mörköleffojen fani tuo Lordi tms

RAMBO

******/*****

"Ihan kiva".

Noniin, No Country for Old Men voitti ansaitusti oscarit parhaasta leffasta, ohjauksesta, sovitetusta kässäristä ja Javier Bardem parhaasta miessivuosasta.

Käykää katsomassa.

Kävin tänään elokuvissa ja täytyy sanoa, että mikään elokuva ei ole vähään aikaan laittanut hekotuttamaan yhtä paljon kuin tämän iltainen leffa, joka oli muuten Rambo. Moralistipaskiaiset kauhistelevat, että mitä hauskaa siinä on, kun ihmiset halkeavat barretin luodeista kahtia, irtojalat lentelevät ja päät räjähtelevät, mutta kyllä se vaan on hemmetin hienoa ja lystikästä meininkiä. Tippa meinasi kuitenkin tulla loppukohtauksen aikana linssiin. Hieno mies tuo John Rambo.


Ja jottei minua yhdistettäisi tällaisiin kusipäihin, tarkennettakoon, että hykertelyni johtui nimenomaan siitä siisteimmästä raa'asta toiminnasta vuosiin ja perkeleen hienosti toteutetuista lentävistä sisälmyksistä. Tuli samanlainen olo kuin joskus ala-asteikäisenä Arskan elokuvia katsellessa. Voi pojat, että olen vieläkin täpinöissäni.

Mutta toisaalta leffa osasi olla myös vakava ja pisti kyllä miettimään. Suhteellisen raakaa videomateriaalia näytettiin alussa + lapsien ampuminen.

Rambon minäkin sitten kävin katsomassa.


Alun dokumentaarinen materiaali saa palan kurkkuun. Puristan teatterin penkkiä yhä vahvemmin kun viattomien lasten teloitukset näytetään mitään peittelemättä. Joitakin, lähes huomaamattomia, keveitä kohtia on ripoteltu sinne tänne ja niille halutessaan voi nauraa. Minä kuulun niihin, jotka suhtautuivat Ramboon vakavana elokuvana, eikä vain pelkkänä pirkuleen tinkimättömänä ja sisällöttämänä toimintafilkkana. 

Miten helposti sitä nykyään lähes mykistyy kun vastaan tulee Rambon kaltainen elokuva, jota ei ole pehmennetty PG13-käsittelyllä massojen kosiskelua silmällä pitäen. Tämä tuntuu lähemmäs absurdilta ja tekee mieli lähettää henkilökohtainen kiitoskirje Sylverster Stallonelle tämän elokuvan tekemisestä. Mies onnistui kaivamaan toisen legendaarisen elokuvasarjansa ylös katabombeista ja teki sen vähintään yhtä tyylillä kuin Rocky Balboan tapauksessa.

Haukuttavaa Rambosta on vaikea keksiä. Ihan oikeasti.  Sen lisäksi että se on yksi hienoimpia toimintaelokuvia mitä viimeiseen kymmeneen vuoteen on tehty, sen ytimeen on sisällytetty myös tärkeä sanoma, joka on omiaan muistuttamaan siitä miksei kannata vajota masennukseen vaikka joku veisi kauppakeskuksen parkkihallissa viimeisen paikan nenän edestä, kaataisi itse töissä näppiksen päälle kahvikupillisen tai missaisi vaikka yhden bussivuoron.  Ne ovat mitättömiä vastoinkäymisiä jotka eivät anna oikeaa aihetta valittaa ja surra, sillä jossain muualla asiat ovat vain niin paljon huonommin.


Blu-ray ja day 1.  Tehkää lisää tälläistä.

Silvesterihän on seuraavaksi tekemässä Cliffhangerille jatkoa. Ei se voi olla huono :lol:

Olisit saanut kuitenkin spoiler-tagat tuon tekstisi alun. No ei nyt elämä mennyt pilalle kuitenkaan.

Itsehän singahdan heti huomenna töiden jälkeen lippuluukulle. Ja onhan tätä odotettu!!!

21:45 Tennari ykköseen Ramboa katsomaan. Odotan intensiivistä väkivaltapornoa. Aidon kuvamateriaalin esittämisen tarkoitus on varmasti hyvä, mutta sen yhdistäminen Rambon kaltaiseen viihde-elokuvaan on epäilyttävää. Noh, naputtelen fiiliksiä viikonlopun aikana.

Veikkaisin että tuon jälkeen tekee mieli pelata jotain toimintapeliä.

Niin, kaipa Stallonea varmaan hieman koskettaa Burman tilanne, että kyse ei ole vain "sopivasta" kuvamateriaalista.

Ja Rambo II:han kirjoitettiin sen pohjalta kun tiedettiin että Vietnamin sodan jäljiltä amerikkalaisia sotilaita oli edelleen siellä vankina eikä USA halunnut tehdä asialle mitään. Tättärää, Rambo ne tietenkin pelastaa, mutta tarkoitus oli siis oikeastikin herättää keskustelua asiasta ja näin käsittääkseni Amerikassa tapahtuikin.

Siis niinku oikeesti. Jos jotkut väittävät Ramboa camp-henkiseksi ja vain kieli poskella tehdyksi toimintapätkäksi niin katsokaa herranjumala ensiksi Shoot em up!  Ja sitten taas Rambo. Ja sitten tulkaa sanomaan onko niissä mitään samanlaista.  Shoot em up nimittäin on ultrakevyellä otteella tehty genrensä edustajille piruileva toimintatujaus, joka on tehty vain yksi asia mielessä. Se, että se olisi mahdollisimman viihdyttävä.

Ja onhan se sitä. Toimintajaksot ovat aika komeaa katsottavaa ja melkeinpä poikkeuksetta myös varsin kekseliäitä tapauksia. Dialogista ja toiminnasta haiskahtaa yleisesti tosiaan puhdas vittuilu ns. vakavasti otettavia toimintaleffoja kohtaan, jotka astuvat kliseiden kuoppiin.

Paul Giamatti näyttää olevan hyvä melkeinpä roolissa kuin roolissa. Tässäkin kaverin näyttelijätyötä on suoranainen ilo seurata, niin yli hän roolinsa vetää. Tällä kertaa tuo ylinäyttely palvelee loistavasti tarkoitustaan ja sopii elokuvaan kuin nakutettu.

Että ihan jees. Kuukauden päästä en muista tästä yhtään vuorosanaa ja kohtauksistakin vain yhden. Ja siinäkin kohtauksessa näkyy Monica Belluccin suuret... suuri persoonallisuus.

Rambo on nyt katsottu. Ja pakko myöntää alku oli kyllä koko karmeidessaan aika hälyyttävää katsottavaa. Alkoi oikeasti kiinnostamaan mitä ihmettä sielä Burmassa on. Alkoi oikein mietityttämään onko tilanne oikeasti noin toivoton? Toinen osapuoli ei kuuntele, vaan ottaa mitä haluaa ja jos katsookin väärin syötetään sioille.

Varsin shokeeraanvan sanoman (oli se tarkoituksellinen tai ei) alle on aika helppo piilottaa myös viat. Alun kaameuksien jälkeen huomasin olevani yllättävät tyytyväinen kun Rambo vain pisti porukkaa kasaan leikkaamalla päitä irti ja kirjaimellisesti repimällä aataminomenan irti kaulasta. Yllätyin hiukan itsekkin kuinka hävisi se tappaminen on väärin asenne :) Eli jos suurempia vikoja oli, se peittyi sen hurmion alle kun "pahat pojat" sai selkään.

Ainoa mikä jäi loppujen lopuksi hiukan mietityttämään oli "viimeinen taistelu" sielä rannalla. Meidän suuri sotasankari John Rambo oli käytännössä koko ajan tulittamassa vihollisia yläpuolelta, "tykin" kanssa jossa oli suoja edessä. Lihas, pää ja alahuuli tärisi niin *erkeleesti, mutta olisihan sitä nyt Rambolta enemmän odottanut, vaikka tämähän oli varsin realistinen näkökulma.

Loppujen lopuksi Rambo on ihan vain toimintaelokuva joka on harvinaisen raaka. Veri ja raajat lentää kirjaimellisesti ja varsin näkyvällä tavalla. Ja vaikka tuossa valittelin kuin Rambo "piiloutui" tykin taakse niin tämä oikeastaan teki elokuvasta hyvänkin. Ei tehty "super Ramboa" joka vetää kuin viimestä päivää ja tappaa kaikki pikkusormellaan ilman sen suurempia ongelmia. Eli ihan onnistunut työ Stallonelta. Hyvin samassa hengessä kuin Rocky ja se onnistui.

Tänään sitten se leffa josta ei voi tulla kuin pettymys: Sweeney Todd. Pettymys siksi koska Burton ja Depp ovat parivaljakko jolta aina odottaa hyvää, mutta leffan musikaalisuus kuitenkin kolahtaa aisteihini niin että manaan koko leffan. No, tänään se nähdään.

Burmasta pakoon päässeet sanovat, että Rambo antaa realistisen näkemyksen paikan tilanteesta. (http://www.rep-am.com/articles/2008/02/19/special/burma_refugees/318983.txt)

Tiedän että nuo ovat kokeneet kovia ja tämä ei ehkä ole se mihin minun pitäisi kiinnittää huomiota artikkelissa mutta en vain voinut mitään kun henkilöiden nimet kerrottiin. Aloin vain nauramaan: "Toe Toe Po, and his wife Mu Mu Po". Varmasti meidänkin nimet naurattavat heitä yhtä paljon, mutta nuo tuntuvat ihan lauantaipiirrettyjen hahmojen nimiltä :D

Rambo oli kyllä oikeanlainen leffa. Vieressä istunut muija, ei varmaan nähnyt puoliakaan leffasta kun oli kokoajan käden silmien edessä. Nyyh.

Biorexin äijät myös osaavat säätää äänet leffan mukaan. Välillä meinas tukka lähteä päästä räjähdyksien kohdalla ja niin edespäin. Itse leffa tuntui todella lyhyeltä. Olin myös spoilannut itseäni vähän liikaa kaikenmaailman gifeillä ja trailereilla, mikä on aina kuolemansynti. Loppujenlopuksi olisin halunnut nähdä enemmän Rambo vs the world matskua. Ja enemmän nuolia.

No väkevä leffa jokatapuksessa ja tekee vain hyvää pullamössöbourne kansalle. Tosin toi esille todella häiritseviä piirteitä eräistä teatterin takarivin ajattelijoista, kun kuulin naurua

Spoileri (osoita katsoaksesi)

kylän likvidoimiskohtauksen

aikana. Suljettuun koppiin vaan.

Itse olin samaa mieltä, että muutama lisäminuutti ei olisi ollut pahitteeksi, mutta aika samanpituinenhan tuo oli kuin muutkin Rambot. Eipähän ainakaan ollut venytetyn tuntuinen, toisinkuin moneet muut leffat nykyään...

Tämä johtuu siitä koska alkuaseltelmien laittaminen kesti melkein sen tunnin ja elokuvan pituus taisi olla pari minuuttia vailla 1,5h. Vihdoin kun Rambo pääsi toimiin oli elokuvasta mennyt puolet.

Tai näin sen itse olen päätellyt. Minusta elokuva nimittäin tuntui myös lyhyeltä, ja alkua tuli seurattua mielenkiinnolla kyllä, eli tylsää ei tullut, mutta itse "rambotoiminta" pääsi kehiin minusta vasta puolen välin jälkeen.

Onhan tosin sekin että useampi toimintaelokuva on nykyään lähelle 2h. 1,5h elokuvat yleisestikkin ovat nykyään aika harvinaisia. Ainakin niiden osalta mitä suurin osa yleisöstä katsoo.

Rambon kävin itsekkin katsomassa, kuten aiemmassa viestissä sen jo kerroin. Ei uusin Rambo mitenkään maata mullistavaa yllätystä tarjonnut. Alussa näytettiin kauheuksia ja pahiksista tehtiin pahiksia, jotta toiminnalle saatiin oikea motiivi. Aika vanha kikkahan tuo. Aito materiaali ei ollut onneksi niin järkyttävää mitä itse aavistelin.

Jäin kaipaamaan hieman enemmän sisältöä elokuvalta. Nyt kaikki oli hyvin 90-lukumaisesti ennalta-arvattavissa, tosin sarjalle ja genrelle uskolliseen tyyliin. Muutenkin pätkä oli hyvin mutkaton, eikä turhaan kikkailuun oltu sorruttu. Jonkinlainen toimintaelokuva-vaihde on siis syytä laittaa päälle kun tätä elokuvaa katsoo, koska paras asia mitä elokuva tarjoaa on Rambon eri tavat tarjota kuolemaa. Se tyyli jolla elokuva on tehty on kuitenkin esimerkillinen. Aseiden voima ja niiden käytön seuraukset kuvataan uskottavasti. Turhia puujalkavitsejä ei onneksi ole ja alueen tilanteen vakavuus välittyy katsojalle asti. Tyylikäs toimintaelokuva siis.

Pituus oli aivan riittävä. Jos tuohon olisi vielä puoli tuntia laittanut lisää, olisi tarinaakin saatu syventää huomattavasti. Puoli tuntia lisää räiskintää ja koko leffa olisi ollut pilalla. Nyt tuon vielä jaksoi katsoa.

Ainoa mikä pudotti vähän Rambon pisteitä oli:

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Rambo olisi voinut lopussa vähän monipuolisemmin lahdata porukkaa.

Muuten täydellinen leffa.

Yllättävän hyvin on tuo Jurassic Park kyllä ikääntynyt. Silloin natiaisena sen näkeminen oli aika maaginen kokemus ja muistan hyvin miten leffateatterissa silloin kurkin sormien välistä siinä kohtauksessa missä T-Rex nappaa vessanpytyllä istuvan ihmisparan. Nyt toisen katselun jälkeen itselleni kävi selväksi, että Jurassic Park pystyy näin myöhemmälläkin iällä olemaan varsin säväyttävä ja nautinnollinen elokuva.

JP:n ensimmäinen tunti on tosin selvästi mielenkiintoisempi kuin loppuosa leffasta. Siinä alustetaan tapahtumia, hahmoja ja tapahtumaympäristöä miellyttävän kauan.  Tarinankuljetukselle ei ole kiirettä ja se on todella hyvä asia. Mielestäni nykypäivänä ns. suuren budjetin elokuvat kärsivät usein siitä, että toiminta lyödään aivan liian nopeasti suurelle vaihteelle. Tarinalle ei anneta mahdollisuutta pysähtyä rakentelemaan loppuelokuvalle tunnelmallisia lähtökohtia, eikä katsoja saa välttämättä tunnelman päästä täysin kiinni. JP:n ensimmäisessä tunnissa on sitä jotain, mikä lähes järjestäen "mennään suljettuun paikkaan ja siellä helvetti repeää" -genren elokuvista uupuu.

Toinen asia, mistä Spielbergin tiimi voi olla ylpeä, ovat GCI-tehosteet. Ei uskoisi välttämättä että JP on tullut teattereihin vuonna 1993. Esihistoriallisten olentojen toteutus pitää päätään pystyssä nykypäivänkin tuotantoja vastaan, vaikkei se nyt todellakaan olekaan mitään jumalatonta efektitykitystä. Sen sijaan liskot on saatu upotettua aitoja taustoja ja verta ja lihaa olevia näyttelijöitä vasten erittäin hyvin. Malliesimerkki miten GCI palvelee tarkoitustaan. Se on hyvä renki, mutta huono isäntä.

Hieno seikkailuelokuva on kyseessä.

Itse ajattelin ihan samaa eilen kun elokuvaa katselin. Aivan uskomatonta että jo 1993 saatiin tuollaista jälkeä, kun katselee jotain nykyleffoja. Myönnän kyllä että hiukan jotkin tilanteet pistivät silmään, mutta tietyissä kohdissa illuusio oli täydellinen.

Tosin, ymmärtääkseni Spielberg on myös perinteisten tehosten perään. Eli hänen mielestää pelkkä CGI ei ole hyvästä. Joten veikkaan että aina kun on ollut mahdollista elokuvassa on käytetty jotain muuta kuin CGI-pätkää. Mikä varmasti tekee elokuvasta huomattavasti paremman kestämään aikaa.

Muuten kyllä huomasin että elokuvassa on uskomattoman paljon pikku virheitä. Mikä ei anna ohjaajasta oikein hyvää kuvaa. Oksia ja kasveja ilmestyy seuraavassa kuvassa tyhjästä jne. Kaikista paras tilanne on kun Rex tulee ulos aitauksestaan. Eli astuu rauhallisesti asfaltin puolelle. Sitten kun Rex työntää autoa samaisesta kohdasta, siinä onkin kerrostalon kokoinen pudotus O_o. Tämä ei anna Spielbergistä mitenkään huolellisen tuntuisen ohjaajan kuvaa.

Cloverfieldin kävin katsomassa... olipahan paska leffa, jos sitä edes leffaksi viitsii kutsua.

Käväisin tuossa äsken katsastamassa tennari ykkösessä Jumperin. (http://www.imdb.com/title/tt0489099/) Ja eihän se nyt niin hirveä ollut kuin ennakkoon pelkäsin. Leffalla oli hetkensä, vaikkei mistään laadukkaasta tekeleestä ollutkaan kyse. Leffalipun poistin silti muitta mutkitta.

Rainan idea on aika makee: erikoiskyvyn omaava immeinen, jota näyttelee Hayden Christensen, pystyy loikkimaan paikasta paikkaan nanosekunnissa kunhan vähän valokuvista tsekkailee millainen paikka on kyseessä. Mies käyttäytyy kuin kuriton koltiainen ja leikkii kyvyllään tehden pääasiassa vain pahaa. Kaikella on kuitenkin seurauksensa; legendaarinen Samuel L. Jackson tietää keinot miten moiset hyppijät napataan pois kuleksimasta. Äijähän se on, mutta tässä leffassa vain harmittavan vähän äijä.

Kiinnostus leffaan pysyy erikoisen ideansa takia loppuun asti. Toki se 1,5 tunnin lyhyekö kestokin auttaa. Onneksi rainaa ei ole yritetty pitkittää väkisin. Plussaa myös siitä, että tällä kertaa perinteinen "hyvä vs. paha" asetelma on huomattavasti harmaampi kuin perinteisesti. Ei se Haydenin tulkitsema hyppelijä ole kovin puhtoinen pulmunen loppujen lopuksi.

Niin, Hayden Christensen. Oikeasti, minä uskon että kaveri kykenee varsin hyvään näyttelyyn kunhan rooli on mieluinen ja henkilöohjaaja kohdallaan. Star Wars Episode II:ssa Christensen oli jäykkä kuin puusta veistetty ukko, mutta suurin osa tästä menee sen piikkiin, että Lucas on melkein kyvytön henkilöohjaajana. Visualisoijana hän sitten onkin vailla vertaansa.  Mutta sitten tosiaan tulee vaikeuksia kun pitäisi ohjastaa verta ja lihaa olevat näyttelijät hyviin suorituksiin bittiotusten sijasta.   Sithin Kosto oli yllättäen sitten Haydeniltä jo parempaa settiä ja sitä kunnon vihaakin irtosi vakuuttavasti leffan loppupuolella.   Jumperissa Hayden oli keskiverto, parempi kuin toisessa Star Warsissa, mutta ei kuitenkaan uransa parasta suoritustaan tehnyt.

Kaksi staraa viidestä.

Ööh..?

Ajatusvirhe pääsi putkahtamaan tekstin sekaan.. Eli Jake Lloyd se tosiaan näytteli lapsi-Anakinia ykkösessä eikä Hayden ollut vielä messissä siinä. Hyvä että korjasit.

Vielä sen verran mainittava, että mielestäni Star Wars III:ssa Hayden vetäisi yllättävän hyvin roolin Angsti-Anakinina.

Shooter

Taas näitä miestenmies leffoja jossa sankarit käydään hakemassa päivänmatkan päästä metsien sydämistä tai vuorten huipuilta eristyksistä. Loppulta ihan katseltava elokuva vaikken Marky Markista pidäkään ihmeemmin eikä alku pöljine sotatraumoineen kovin kummoista luvannut. Elokuvan "koukku" heitetään melko nopeasti kasvoille ja niinhän siinä tietysti käy kuten katsoja uumoilee, mutta hienoisella kierteellä.

Puhtoinen leffa jossa Danny Glover on muutakin kuin Murtaugh tai Murtaugh vs Predator. Tykkäsin kuinka mies lispasi peruskähinänsä alussa, mutta tuokin aksenttistuntti unohtui loppua kohden. Boris the Blade/the Bullet Dodgerin rasitteeksi alkaa käymään että mies on prikuulleen sama kaikissa leffoissa, viimeistä rasvaista harmaata hiusnauhaa myöten. Harmitti sinänsä millaiseksi sekasotkuksi leffa paljastui kun se olisi voinut olla huomattavasti parempikin. Konseptista olisi saanut irti muutakin kun jotain sliipattuja Batistinikävelyitä tai kameratsuuminkeja infrastruktuurin muistoihin menneistä vuosikymmenistä. Leffassa oli perusidea ja ratkaisu jokseenkin "rohkea", mutta kaikenmaailman ihastumiskuviot ynnä nysveröt tukihahmot jotka eivät olekaan niin nysveröitä kun täytyy puuhastella olivat totaalisen turhia, ja oikeasti paha/sekopää "pahiksen" kätyri ihan hemmetin käsittämätön kapistus jättää hangelle käsi irti ammuttuna nauramaan. Vähän aikaa joutui leffan jälkeen mietiskelemään että mitähän helvettiä tälläkin lopulta yritettiin sanoa.

Ihan kunnossa oleva leffa jossa ei kuitenkaan ole mitään muistamisen arvoista.

EDIT:

Zodiac

Kaksi ja puoli tuntinen slice of life. Seiskytluvun taitteessa Yhdysvalloissa temmeltää sarjamurhaaja nimimerkillä Zodiac ja elokuvassa seurataan murhien vaikutusta päähenkilöiden elämissä, että yhteiskunnassa joka alun hysteerian jälkeen hyväksyy tapahtumat jopa niissä määrin, että näistä aletaan repiä komiikkaa ja ajankuvaan jääviä sloganeita joita muistella jälkikäteen. En pidä David Fincherin tyylistä. Se on kuin halvan miehen Joel Schumacher. Se7enin ansioita elokuvana en lähde nyt ruttaamaan, mutta Fincherin paukut on menneet ja jo Panic Room oli ohjauksellisesti niin kuollutta varjoleikkiä ettei mitään rajaa. Zodiacin seurasin loppuun pelkästään Gyllenhaalin takia, sekä muiden satunnaisesti pilkistävien ihmisten vuoksi, kuten esimerkiksi Turtles leffoista tutun Elias Koteaksen esittämän poliisin vuoksi.

En kyllä voi suositella leffaa oikeastaan kenellekkään, vaikkei siitä mitään pahaa sanottavaa ole - ei kyllä ole hyvääkään. Olisimpa mennyt vain muate kun en taatusti herää aamu-uinnille.

Revolver

Leffa yllätti oikeasti. Stathamista en tykännyt Snatchia pitemmälle mutta tässä leffassa on oikeasti pinta-alaa tuommoisellekin näyttelijälle työstää henkilöhahmoa. Aika simppeli leffa joka pelaa tietyssä määrin taikuritempuilla pitäen katsojan arvailujen varassa penkissä kiinni, siirtyen sitten vaivihkaa ihmisluonnon peruskysymyksien äärelle esimerkiksi sellaisten asioiden suhteen kuin että kuinka paljon annat sen määritellä itseäsi mitä muut sinusta ajattelevat. Katselin tämän tuossa jokusen päivä sitten ja leffa jäi mieleen pyörimään ei pelkästään sen takia että tykkäsin Stathamista leffassa, vaan myös sen että se oli muutamista haukotuksistaan huolimatta melko äänekäs elokuva. Ray Liotta (http://media.outnow.ch/Movies/Images/2005/Revolver/movie.fs/05.jpg) veti aivan saatanan mahtavan roolin ja tuli tässä samalla mieleen kuinka pienempänä katselin miehen esiintymistä ja jokin tuossa miehessä sai aina pelkäämään - täysin arvaamattoman oloinen kaveri eikä koskaan tiennyt mitä saattaisi seuraavaksi tehdä tai sanoa. Vastapäässä lankkua on sitten Sopraanosmies Big Pussy ja Andre 3000.... helvetin huonot roolivalinnat. Guy Richie osaa rytmittää kohtaukset hienosti.

Suosittelen.

Oho. David Fincheristä ollaan kyllä tuhiksen kanssa niin eri mieltä kuin olla voi.  :)   Minun silmissäni mies on jonkin sortin nero elokuvataiteen alalta ja leffa toisensa jälkeen nautin hänen ohjauksistaan suunnattomasti.

Varsinkin Zodiac putoaa tuonne "5/5" laatikkoon melko kivuttomasti. Tunnelmallinen, kiireetön ja realistisen tuntuinen etsivätarina. Ja kuvaa todella mainiosti aikakausia. Tällä kertaa myös elokuvan pituus oli mielestäni oikeutettu, ruutuaikaa ei tuhlattu mihinkään epäoleelliseen.

Tuli viikonvaihteessa ja alkuviikosta katsottua paljon leffoja. Joukkoon mahtui mm:

Liar Liar: Minusta sitä hauskempaa Carrey-komediaa. Täynnä klassisia heittoja("The God damn pen is blue!"), kreisiä tilannehuumoria ja rutkasti naamanvääntelyä. Niin, ja sisältää siirrappisen lopun. Pidin, ja pidän.

Porco Rosso: Tämä pyöri mukavaksi yllätyksekseni Tennispalatsissa, ja pitihän se kurkata. Diggasin. Alkuun leffa tuntui vähän vaisulta, mutta pääsi pian kaikilla tahoilla vauhtiin. Upeita saaristomaisemia, sinisiä taivaita, seesteisiä tunnelmia ja hienoa musiikkia. Parasta tässä ovat kuitenkin nuo slapstick-huumorin kuninkaalliset, eli ne ilmapiraattiheebot. Ja muutenkin yllättävän huumoripitoinen kuva. Viihdettä aina ah niin eeppiseen loppukamppailuun asti.

Emperor's New Groove: Tämän piirrospätkän olen aina hallunnut nähdä, niin rääviltä se vaikuttaa, mutta en ole koskaan saanut aikaiseksi. Nyt minua kuitenkin pakkosivistettiin. Yksinkertaisesti hulvaton pätkä. Beware of the groove! Groooveee..... 'Nuff said.

Austin Powers: Agenttiparodia-sarjan ensimmäinen osa on klassikko, ja sattui sattuneesta syystä(Shagadelic Box, beibe!) valinnaksi eräänä myöhäisiltana tässä alkuviikosta. Leffaseurani nukkui leijonanosan tästä pätkästä, mutta itse sinnittelin ja tiirailin kuvan loppuun asti. Mitäpä tästä voisi sanoa? Kuten kaikki dorkakomediat, se toimii jos fiilis on oikea. Nyt oltiin jo melkeinpä liian väsyneitä, mutta nauratti se silti.

Gilbert Grape: Vähän vanhempi kuva, jossa pääosissa ovat Johnny Depp sekä junnu-Leonardo Di Caprio. Leo vetää kyllä semisti kehitysvammaisena pojankoltiaisena elämänsä roolin(mikä on kyllä vähän surullista, kun otetaan huomioon että leffoja on tehty vielä piitkään tämän jälkeen), eikä Depp jää pekkaa pahemmaksi. Suloisenkarvas kuvaus pienestä paikkakunnasta, ihmissuhteista ja -kohtaloista. Loppuun puhalsin melkein itkun. Pidin.

Legend: Joku vanha leffa tämäkin, ja yksi Tom Cruisen varhaisimpia elokuvia aikakaudelta, jolloin meidän pikku skientologillamme oli vielä pirun vinot hampaat ja orastavat YK:t(yhdistyneet kulmakarvat). Ei varsinaisesti mikään upea elokuvakokemus, mutta mielenkiintoinen pätkä kyllä. Puhtaasti lavastuspohjaiset metsät, lumituiskut ja luolat näyttivät paikoitellen jopa upeilta, ja musiikkitarjonta oli jännän eteeristä. Niin, ja pisteet tonttusankarista nimeltään Brown Tom.


Näiden lisäksi katsoin vielä jonkun varmaan 60-luvulla tehdyn leffan, joka paljastui alkuperäiseksi Nutty Professor -leffaksi(nimeä en kuitenkaan varmasti tiedä) ja joka löytyi ystävättäreni joltain iänvanhalta VHS-kassulta. Nörtti tiedeaineiden opettaja kehittää litkun, jolla vanha kunnon Buddy Love pääsee irti. Tämä orkkis-Buddy soittelee pianoa savuisissa ja tyylikkäissä rafloissa, ja hurmaa naisia hurjilla sanankäänteillään. Pian hommat alkavat kuitenkin mennä päin honkia, ja lopulta on tehtävä oikea ratkaisu, kerrottava totuus, ja niinpä proffa saa lopulta unelmiensa naisen aivan omana itsenään. Huraa, ei mitään uutta siellä. Vaan kyllä tämä minusta hauskempi oli kuin nämä Eddie Murphy -tekeleet.

Cloverfield (http://www.imdb.com/title/tt1060277/)


Minulta lisää yksi sulka J.J. Abramsin hattuun. Kyllähän sekin olisi riittänyt, että mies loi 2000-luvun parhaan TV-sarjan, mutta kun hän häärii vielä tuottajana Cloverfieldin kaltaisessa paukussa... Arvostusta satelee herralle ainakin täältä suunnasta. Ja varmasti myös monelta muulta.

Cloverfieldiä on hyvinkiin suitsutettu monsteri ja katastrofielokuvien uudelleen innovoijaksi. Asia ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen eikä moista palkintoa kannata ojentaa ennenkuin tekee läksynsä kunnolla tämän genren kanssa. Cloverfield tuntuu tuoreelta, mutta sen juoni on lajityypin elokuvalle hyvin, hyvin tyypillinen.  Se kulkee armollisesti klassisen kerronnan teitä.  Ero muihin genren elokuviin on siinä, että Blair Witch Projectista mallio ottava kuvaustapa tuo katsojan lähemmäksi tapahtumia, jonka johdosta ruudulla nähdään sekä koetaan monen monta säväyttävää hetkeä. Oikeasti ihoni meni monesti kananlihalle sellaisissa kohtauksissa, joissa en muiden tämän genren elokuvien kanssa ole vastaavia tuntemuksia aistinut.

Leffa ampuu suunnilleen napakympin näyttelytyön suhteen.  Muutamaa hölmöilyä lukuunottamatta ruudulla nähdään realistisia ihmisiä, jotka reagoivat kuin kuka tahansa ihminen vastaavanlaisen hirvittävän näytelmän ytimessä. Dokumenttimaisuuden myötä moni, niinkuin minäkin, oli salissa tietyissä kohtauksissa varsin hiljaista poikaa/tyttöä.

Cloverfield on loppujen lopuksi ollut tietynlainen riski. Elokuva, joka on kuvattu digitaalikameralla ja joka on tarkoituksellisesti tehty näyttämään amatöörikuvaajan työltä, vaikuttaa monestakin arveluttavalta. Ei tälle rainalle millään voi hattua nostaa esim. kuvauksellisista ansioista (käsivarakameraa pitäisi oikeastaan käyttää vain tehokeinona) tai soundtrackista, koska sitä mokomaa ei lopputekstejä lukuunottamatta edes ole. Moni asia, joka muiden elokuvien kohdalla huomioitaisiin ja joka vaikuttaisi elokuvan kokonaistuomioon, on kovin vinksallaan Cloverfieldissä, mutta siitä huolimatta minä rakastin sitä mitä ruudulla näin. Ja on täysin varmaa, että minä tulen katsomaan tämän elokuvan monta monituista kertaa.

Liian monta pahaa sanaa, liian hyvä arvosana? Cloverfield on kuitenkin kokemus isolla K:lla ja liimaa katsojansa penkkiin kiinni 1,5 tunniksi tavalla, johon yksikään katastrofielokuva ei ole vuosiin pystynyt.


4,5 / 5

Black Sheep

Maantalouden edistämiseksi tehdyissä tieteellisissä kokeissa menee jokin pieleen - maaseutu täyttyy lihansyöjälampaista. Leffa näyttää ihan kivalta ja mukana on ollut Peter Jackson -maan WETA, ja onhan tämä tietyllä tapaa kuin Bad Taste, mutta isommalla rahalla. Perusajatus ei kuitenkaan jaksa huvittaa hirveän pitkään, mutta huokuupa leffasta semmoinen "meillä oli tämmönen hauska idea joskus", josta on sitten leffa täytynyt vääntää. Mukana on kaikki klassisimmat kasvutarinat kauhuleffamiljöissä luontoaktivistitytöstä väärässä paikassa aina pääosan traumatisoituneeseen kaupungissa eläneeseen lammasfarmariperheen luonnonlahjakkuuteen joka palaa perheen tiluksille allekirjoittamaan myyntikirjaa.

Verta ja ylidramatisointia kauhuleffojen perinteillä komiikkaan tähdäten. Ei mikään kummoinen leffa. Melko turha jopa.

10 000 B.C.



Kävin tämänkin rainan katsomassa ensi-illassa ihan vain hetken mielijohteesta. Siltikään 10 000 B.C. ei täyttänyt lähes olemattomia odotuksiani. Leffa on täynnä epäloogisuuksia, joita on niin paljon etten edes jaksa luetella kaikkea. En tiennyt että kaksitoistatuhatta vuotta sitten porukka puhui englantia ja hampaatkin on täysin valkoisia. Tämän tyylisiä tyhmyyksiä 10 000 B.C. suorastaan pursuaa. Elokuvan nimi voisi olla vaikka 500 B.C. tai 1200 A.D. Ihan sama. Tämä on elokuva jossa trailerissa nähdyt kohdat oikeasti ovat leffan parasta antia. Kaikki on hyvin tyhmästi tehty. Vähän yli puolessavälissä mua alkoi oikeasti kyllästyttää koko leffa ja ensimmäisen kerran pitkästä aikaa harkitsin vakavasti salista poistumista. Niin huono 10 000 B.C. oli. Elokuvasta on hyvin vaikeaa löytää mitään hyvää sanottavaa, ja siistejä kohtia ei ole oikeastaan lainkaan. Sääli, sillä niitä odotin ja sapelihammastiikeriltä on turha odottaa mitään. Näyttelijät, juoni, ja oikeastaan kaikki muukin on toteutettu huonosti. En olisi voinut sijoittaa 11 euroa huonommin. Leffaa katsellessa huomaa, että vaikutteita on otettu Apocalyptosta, joka oli huomattavasti onnistuneempi pätkä. Sen menenkin nyt katsomaan, jotta saisin pahan maun suusta.

1/5
----------------------------------------------------------------

Jumper



Heti putkeen 10 000 B.C.:n jälkeen menin jälleen hetken mielijohteesta tsiigaamaan Jumperin jonka tarinan Ephram jo selittikin. Jumper on huomattavasti mielenkiintoisempi ja viihdyttävämpi elokuva kuin 10 000 B.C. Sen voin ainakin sanoa. Näyttely ei ole hassumpaa ja Samuel L. Jacksonin näkeminen on aina siistiä. Koko teleportaatio-aihe on hyvin mielenkiintoinen ja erikoistehosteet on ihan hienoja vaikkei niitä onneksi käytetä paljoa. Juoni nyt oli vähän mitäänsanomaton; Koko jumper/paladin-juttu oli täysin turha, mutta juoni kulki kyllä ihan mukavasti mm. lyhyen keston ja runsaan toiminnan ansiosta. Ihan mukavaa kertakäyttöviihdettähän tämä oli.

3/5

Sweeney Todd oli JEESUS. Ennakkoluulot ja alku-asetelmat eivät vielä vakuuttaneet, mutta kun leffan koko kirjo räjähti silmille kaikkine yllätyksineen niin olin kyllä niin myytyä miestä. Burtonin ehdottomasti paras pätkä. Mikään ei osunut negatiivisessa mielessä silmään ja tässä oli ehkä paras loppupuolisko koskaan. Yleensä oli leffa miten hyvä tahansa, en koskaan ole täysin tyytyväinen viimeisiin hetkiin, mutta Sweeney Toddin loppu oli kirjaimellisesti täydellinen.

Saa NCFOM olla melkoinen pläjäys, että tämän ohittaa.

Niin ja olipa hienoja julisteita Dark Knightistä näytillä :thumb:

No jos Coenien leffat yleisesti ottaen kolahtaa, niin kyllä, se on melkoinen pläjäys.

No jaa. Tässä mielestäni on nyt sikäli nyt puurot ja vellit sekaisin, että tässä elokuvassa parhaat ansiot ovat oikeastaan ne klassisen murhenäytelmän ansiot, eivät Burtonin tai kenenkään muunkaan "nimekkään" nerokkuus.

Tämä nyt on subjektiivinen mielipide, mutta uskaltaisin kyllä väittää että ilman tuhansia ja taas tuhansia vinkuvia ja seksuaalisesti vasta herääviä EMO- ja teinigoottityttöjä ei tämä elokuva löytäisi todellista massakohderyhmää. Hyvä kuriositeetti elokuvafaneille, ja yletön sarjakuvaveri varmasti vetoaa siitä peleissäkin nauttivaan kuluttajakuntaan, mutta klassisen tragedian lisäksi ja jo monesti nähdyn Burtonismin ja ylettömän määrän ulinamusiikkia jälkeen jäljelle jää vain muutama todella erinomainen ja omaperäinen elokuvaminuutti- ja nuotti.

Kyllä tälle ehkä juuri ja juuri voisi neljä tähteä antaa juuri koska tarina kaikessa ennalta-arvattavuudessaan ja naiviudessaan onkin ikiaikainen ja täynnä vuosituhansien saatossa hyväksi koettuja elementtejä. Burtonistinen visuaalisuus ei enää jaksa purra, kyllä ne harmaan kaikki sävyt ja nuhruisuuden sfäärit on jo nähty, vaikka ne varmasti siis kohderyhmäänsä uppoavatkin maailman tappiin saakka. Mrs. Lovett toki veti roolinsa kunnialla ja Todd toki oli sitä mitä Deppiltä nyt yleensä sopii odottaa. Nuoren parin osuus jäi mitäänsanomattomaksi ja tylsäksi, irralliseksi.

Olen katsonut elokuvia.

Heat
Tämän mä olen aiemmin missannut. Tyylikäs elokuva, De Niro on mun mielestä selkeästi parempi kuin riehuva Pacino. Val Kilmerillä ei edelleenkään ole kuin yksi ilme mutta tässä sivuosassa siitä ei ollut haittaa. Elokuva oli liian pitkä. En pitänyt lopusta, toivoin että loppu olisi tullut jo hotellilla palohälyytyksen jälkeen mutta vielä mentiin lentokentälle. Siinä kohtauksessa ei ollut mun mielestä juuri järkeä. Collateral tuli kovasti mieleen, ja se on hyvä asia. Miami Vice alkoi kiinnostaa enemmän...

No Country for Old Men
Javier Bardem, huh huh. Pelkäsin leffan jälkeen jatkuvasti että se kundi kävelee vastaan jonkun kulman takaa. 80-luvun Teksas buutseineen ja stetsoneineen oli siisti. Woody Harrelson - cool. Metaforat, unien selitykset ja muu syvällinen oli toki mulle vähän liikaa. Diggasin myös siitä että erästä juonen kannalta oleellista kohtausta ei näytetä lainkaan. Kuinkahan monta kertaa Tommy Lee Jones on näytellyt lainvalvojaa?

Crank
Hankalaa. Mä en tiedä pitäisikö mun tuntea myötähäpeää typerästä juonesta, musiikkivideoleikkauksesta, jatkuvista popkulttuuriviittauksista ja lapsellisesta aseheilutuksesta vai ylistää elokuvan sarjakuvatyyliä, rehellistä actionia ja Jason Stathamin äärimmäisyyksiin vietyä machokarismaa. Hmm. Yleensä mä tosin inhoan kaikkea camp-huumoria joten sanotaan nyt vaikka ettei tää ollut mun mieleeni. Potentiaalia oli, mutta Crank 2 on varmasti tätä huonompi. Miksi Jason Statham on nyt urautunut näihin actionpläjäyksiin vaikka aloitti uransa tyylikkäästi Snatchilla ja Lock, Stock and Two Smoking Barrelsilla?

16 Blocks
Mos Def on hyvä räppäri -etenkin Black Starissa- ja poikkeuksellisesti myös melko hyvä näyttelijä, mutta 16 Blocksissa sitä ininää ja ylinäyttelyn määrää ei vaan kestä. Ei saatana. Kai tosta on pyritty luomaan jotenkin sympatiseerattava kundi joka on olosuhteiden takia joutunut kokemaan kovia mutta metsään on menty ja pahasti. Bruce Willis vetää sentään tyylikkään vähäeleisesti. En tiedä johtuiko vaan huonosta olostani mutta ei tää leffa kyllä sytyttäny mua pätkääkään. Kumpi on näytellyt useammin lainvalvojaa Bruce Willis vai Tommy Lee Jones?

Seuraavaksi vuorossa: DVD:ltä Transformers, elokuvissa Juno sekä There Will Be Blood ja digiboksin kiintolevyltä Layer Cake.

Juuri siksi loppukin toimi. Ettei lopussa enää näytetty miten nuoripari jossain merenrannalla elävät elämänsä onnellisena loppuun asti. Yllätyin tuon kohtauksen puuttuessa.

Ehkä juuri juonen yksinkertaisuuden ja klassisen mallin vuoksi leffa iski, sillä siitä huolimatta jännite säilyi ja yllätyksiäkin riitti. Verellä läträys oli selvästi sivu-osassa, enkä siihen kiinnittänyt sen suurempaa huomiota.

Ja Deppin rooli tuntui aluksi kyllä rutiinin kankealta, mutta siitä ei onneksi missään välissä tingitty. 



K-18 musikaali löytää massakohderyhmän? Sulla on selvästi jotain sisäpiiritietoa.

*Tähän nyt sen kuva Tennispalatsista jossa käsittämätön määrä ernuja ja teinigootteja jonottaa katsomaan ihQ-Deppiä.*

Uskoisin, että nuo ovat massakohderyhmä jos leffa tosiaan olisi varustettu pienemmällä K-merkinnällä ja siinä olisi Gooteille tyypillistä "galmouria" ja "glitteriä". Depilläkin oli jäänyt hammastahnat väliin.

Mutta ehkä se kohderyhmästä, tykästyin leffaan ja jos se oli liian naivistinen tai Depp liian hotti, niin minkäs teet. Ainahan voi katsoa saksikäsi eetua loputtomalla loopilla ja toivoa olevansa maailman ainoa "erikoinen" teini.

Wau miten katkeraa elitismiä. Valitettavasti tämä "oletko sää sit muka itte niin erilainen" ei oikein enää pure minuun, koska en ole enää minkäänlainen teini.

Mutta kyllä tämä Depp-buumi perustuu ihan muuhun kuin glitteriin, jos ajattelee vaikka Burtonin Painajainen ennen joulua ("daa, onko ees tyhmää tehdä leffa jostain laukusta?") tai Pirates of the caribbean -leffoja, niin eipä siellä paljon puhtoinen silkki ja pitsi vilahtele. Saksikäsi sekoitti tämän tuhruisuuden jo aikoinaan kitchiin ja tiettyyn retroiluun, mutta ovathan nekin vahvasti edustettuna niiden ns. vaihtoehtovaateliikkeiden ikkunassa joita pelkästään omalla kotikadullani on kaksi.

Joka tapauksessa pointtini Sweeney Toddin suhteen oli ja on, että oikeastaan elokuvan toteutus oli mielestä varsin keskinkertainen, sillä klassisen tragedian ja jo monta kertaa nähdyn Burton- ja Depp- vaikutuksen jälkeen oikeastaan tarjoaa aika vähän. Burtonin tyyli on populaarikulttuurissa raikas tuulahdus, mutta ihmettelen jos se jaksaa yksinään vuodesta toiseen nostaa ehkä muuten heikkosisältöisiä elokuvia elokuvaharrastajien - ei siis burton-fanien - suosioon. (Kun Burton-elokuvat joskus loppuvat, tulee niistä todennäköisesti kokoelmapaketti, ja hyvä niin, koska hyvähän siinä harmaudessa joskus on piehtaroida, kohtuudella.) Sweeney Toddista on hyvä tykätä, onhan se tavallaan "erilainen" kuin uut tällä hetkellä teattereissa pyörivät kelat ja ainakin elämyksellinen, mutta arvostelumielessä: ehdottomasti maksimissaan 4 tähteä.

Itselläkin hieman samat fiilikset elokuvasta, mutta tykkäsin jollakin tasolla. Crankin hienosta soittoäänestä kuitenkin pojot. ;D


Layer Cakessa on melkoisen hyvä soundtrack, mutta muuten aika tuttua huttua. Daniel Craig on hyvä läpimurtoroolissaan, mutta henkilöitä ja muuta paskaa tulee niin kovalla sykkeellä, että toinen katsomiskerta on melkeinpä pakollinen.

En kyllä sinua mitenkään tähdännyt, mutta siltähän tuo vähän jälkeenpäin luettuna näytästää.


No tavallaan näin, mutta noissa leffoissa Deppin hahmo on ollut aika rakastettavan oloinen, kun taas Toddista ei missään vaiheessa, enää "ihmistä" löytynyt. Eihän se piruparka edes surrut tappamaansa vaimoaan kovin pahasti. Taisi olla vain helpottunut, että on bisnekset tien päässä.


Klassinen tragedia hyvillä näyttelijä suorituksilla ja musiikilla höystettynä ei vielä riittänyt? Mitä hittoa siinä pitäisi vielä olla lisää? Kokoperhe-filtterikin puuttui niin en kyllä ymmärrä mistä tämän kohdalla voisi valittaa. Pidin myös Corpse Bridesta, vaikkakaan se ei virheetön tekele ollut, ja Sweeney Todd oli siitä reima parannus.

Minä olen ehkä huono sanomaan mitään Sweeney Todd -leffasta, koska Burton leffat ovat jo sen vuoksi tarpeeksi hyviä uuteen katselu kertaan kun tekijänä on Burton. Ja Johnny Depp vain nostaa tätä arvoa.

Minä odotin hiukan peläten leffaa, koska ajattelin että en leffasta pidä juurikin musikaalisuuden vuoksi. Eli ajattelin että leffasta tulee varmasti arvostettu tai pidetty, mutta se ei kuitenkaan iske minuun.
Yllätyinkin kun oikeasti pidin leffasta. Lavastus, näyttely, "Burton tunnelma" jne. oli niin hyvää kuin ajattelinkin, mutta yllätyin että pidin siitä laulustakin. Usein olin jopa haltioitunut sen toimivuudesta.

Mutta kuten sanoin, minun mielipiteeni ei ole kovinkaan objektiivinen, kun vain pidän Burtonista ja Deppistä. Sen voi sitten laittaa minkä syyksi vaan. Mutta ainakin suosittelen jos Burton elokuvat hiukankin kiinnostaa. Musikaalisuudesta ei kannata pelästyä.

Minä tykkään musikaaleista, mutta vähän liian ohutta ja tasapaksua musa ainakin näin ensikuulemalta oli minun makuuni. Olihan siellä pari tosi hauskaa kohtaa kuten ne hemmetin worst pies in London -riimit, mutta olihan se sellaista gootti-kurkkulaulua. Muuten ihan perushyvää musikaalimusaa, mutta se  veretön blondi pikkueukko olisi pitänyt taittaa polvea vasten kahtia kun se inisi siellä ikkunassa. Tosin se näytti tyylille uskolliseen tapaan kyllä muutenkin siltä että kuolee kohta, joten why bother.

Tästä olen kyllä täysin samaa mieltä :) Ohimossa alkoi jopa hiukan tykyttämään kun sitä kuunteli. Vaikka totta kai sen piti tarinansa laululla kertoa, mutta se laulu ei vain iskenyt pätkääkään. Kai sillä haettiin kontrastia, että likka olisi ainoa puhtoinen pahassa maailmassa, ja se onkin ihan ok, en vain pitänyt siitä laulusta.

Joo ei kyllä nuo Sweeneyn biisit kovin hyvin iskeneet. Olisivat ottaneet mallia Buffyn musikaalijaksosta. Jotkut ei vaan osaa! Muilta osin se leffa oli ihan hyvä. Ei kuitenkaan mikään SUPERHYPER-leffa.

Meinasin itsekin kommentoida tuonne väliin, ettei varmaankaan Once More With Feelingin tasolla liikuta. :)

Joka tapauksessa leffa pitää nähdä, Depp on aina uskomaton ja Burtonin leffat ovat aina maistuneet. Ja kun musikaalitkin putoaa ihan hyvin niin eiköhän tämä maistu.

Katsoin eilen Hairspray -musikaalielokuvan. Mies oli sitä mieltä että ihan samaa settiä kuin esiteinielokuva High School Musical, mutta oli Hairspray minusta ihan hauska kokonaisuus ja ainakin paljon edellämainitun yläpuolella.

Naivihan se oli, mutta olkoon. Kivasti yritti käsitellä ns. oikeita asioita (joihin en oikeastaan laske esim. sitä voiko pulska tyttö olla suosittu tv-esiintyjä nuoriso-ohjelmassa) mutta tietenkin maailmassa myös eläneenä takaraivossa musitutteli koko ajan tieto siitä, että oikeasti vaikeita historiallisia asioita et ratkaistu helposti, nopeasti tai tanssin voimin.

Musiikki oli pääosin ihan hyvää, ehkä hieman liikaa sitä kuitenkin oli tai sitten kaikki biisit vain eivät olleet tarpeeksi voimakkaita. Vitsit olivat aika hyviä, ja näyttelijät todella hyviä = hyvä roolitus.

Iloiseksihan tämmöinen leffa tekee. Ei yhtä iloiseksi kuin Superbad, mutta silti aika iloiseksi. Vähän kirpaisee, mutta pakko antaa neljä tähteä.

Jes, joku muukin piti tästä pätkästä.

Musiikki meni heti jalan alle ja hymy nousi huulille. Loppujydänssin aikana en meinannut enää pysyä penkissäni, sen verran tiukkaa menoa ruudulla pyöri. Isot pisteet massiivisille tanssikoreografioille(skillful kids, I'll tell you that).

Hairsprayn kanssa on varsin mielellään hetken naiivi.

Joo muistelinkin että sinä suosittelit tätä. Kun aloitettiin leffan katsominen sanoin miehellekin "Sharkie tykkäsi tästä", se ei taas oikein tiennyt mitä minä selitän.

Mutta oli hyvä joo. Katson taas pian uudestaan.

:lol: Saisi kyllä perehtyä, eihän tuon parempaa suositusta löydy koko maailmasta. ;)

Nyt alkoi sitten tehdä mieli päästä itsekin katsomaan Hairspray. Taidan käydä kurkkaamassa, mihin hintaan tätä saisi Anttilasta tahi stokkalta. Voisi ihan hyvin hankkia näin vapaapäivän ratoksi.

Be Kind Rewind

Jack Black onnistuu roolihahmossaan pyyhkimään kaverinsa kanssa videovuokrausfirman jokaikisen VHS-kasetin tyhjäksi. Kaksikko saa kuningasidean: kuvataan elokuvia itse uusiksi, ei kukaan huomaa mitään! 

Olihan tämä aika hauska ja lämminkin elokuva. Ei mikään tappohauska vaikka Boratin tapaan kylläkään. Idealtaan tämä komedia on kuitenkin niin omaperäinen, että pisteitä kertyy jo siitä hyvästä sen pottiin puolikkaan tähden verran. Ja ei toteutuskaan mitään huonoa ole. Perussuorituksia perushauskalta jätkältä (Black).

3/5

.................

Superbad

Taas komedia, joka luottaa periaatteessa yhteen vitsikokonaisuuteen. Alapäähuumoria, voisin leffan pikaisesti nähtyäni todeta, mutta kyllä sieltä paljastuu sitten jotain muutakin kun mietiskelee. Nopeasti katsottuna elokuvan vitsit näyttävät melko yksiulotteisilta "vitsi miten isot tissit!" meiningiltä, mutta niissä on myös tietynlaista syvyyttä joka nousee pintaan vasta toisen katselun myötä.

Ja on se tämän elokuvan poliisikaksikko kyllä huikea. Vitsit mitä velikultia.

3/5

...................

Knocked Up

Kaksi erilaista ihmistä kohtaavat yökerhon hämyssä. Siitähän syntyy suojatonta seksiä, jonka tuloksena puolestaan rääkyvä elatusapuvaatimus-automaatti.

Leffa keskittyy puimaan raskausajan tunnelmia. Miespuolinen kaveri vaikuttaa maailman huonoimmalta isältä, mutta kuten genren henkeen kuuluu, saattaa kaverilla sittenkin olla sydän ihan paikallaan. Monen monta monituista hauskaa hetkeä koetaan ja hervottomia vuorosanoja heitellään ennenkuin Knocked Up saa ennalta-arvattavan päätöksensä. Ei huono, peruskomediaa parempi.

4/5

..................


Harold & Kumar Go to White Castle

Oli jäänyt tälläinenkin näkemättä. Mainio komedia oli hän, juuri sellaista sekoilumeininkiä mistä oikeassa mielentilassa katsottuna pidän varsin paljon. Ja samojen tekijöiden "Dude where´s my car" jää kyllä tämän jalkoihin ihan 6-0.

Leffan nimessäkin esiintyvän parivaljakon täytyy siis löytää hampurilaisravintola ison nälkänsä selättäjäksi. Muu ei kelpaa: kebabit, kanansiivet, lihapiirakat ja muut nössöherkut voi viskata kalliolta alas. Hampparia sen olla pitää. Riemastuttavan hauskoja kommelluksia täynnä on matka.

3/5

..................


The Moguls

Pienen kaupungin rauha järkkyy kun Jeff Bridgesin esittämä Andy kokoaa kotikaupunkinsa voimat tuottamaan ihka oikeaa aikuisviihde-elokuvaa! Tuttuja baariruusuja ja huonekaluliikkeen lesbotyttöjä houkutellaan vimpan päälle mukaan tuotantoon, jonka on määrä nostaa Andy maineen ja rikkauksien äärelle. Ei se tietenkään ihan helposti mene. Pokeleffan tuottaminen on kovaa työtä, se tulee The Mogulsissa harvinaisen selväksi.

Indie-tuotannon maun voi melkein maistaa. Tämä on oikeastaan yhtä paljon Draama kuin komedia, sillä aiheella ei mitenkään mässäillä eikä vitsejä missään kohtaa alleviivata. Ennakkoon odotin, että alapäävitsejä olisi tullut korvistakin ulos leffan jälkeen, mutta fiilikset olivatkin päinvastaiset.

4/5



Leffarintamalla valmistaudun tällä hetkellä menemään teatteriin katsomaan Into the Wildin tässä joku päivä. Se tulee todennäköisesti olemaan minulle tämän vuoden paras elokuva. Se on paljon sanottu, mutta ennakkopätkien perusteella se vaikuttaa siltä. Leffamakuuni se lienee lähes sata prosenttisen täydellinen.

High Fidelityn katselin alkuviikosta, eli taas yksi luuranko poissa leffakaapista. Monologit hullua settiä, Jack Black(ja muutkin roolit) hullua settiä, musiikkitarjonta hullua settiä, ja kaiken kaikkiaan, eihän tästä yksinkertaisesti voi olla pitämättä.

"Angina's tough!!" :lol:


Lisäksi näin Two Days In Paris. Vaihteeksi vähän erilainen romanttinen komedia. Pätkässä ei kirjaimellisesti tehdä mitään muuta kuin hengaillaan pari päivää Pariisissa, mutta johan ehtii tapahtua. Roolityöt oli jotain ihan muuta, ja tässäkin pätkässä eritoten dialogi oli niin lennokasta ettei voinut kuin viihtyä. Kevyesti hämmentävä, mutta mukaansa tempaava leffakokemus. Pääosa-muija(jonka nimeä en tähän hätään muista) on vissiin ohjannut, kirjoittanut ja vaikka mitä tähän pätkään. Hyvähyvä.

Niin, ja tulihan se katseltua Ghibliäkin, Nausicaän muodossa. Animaatiosta näki kyllä, että vanhempaa matskua katseltiin, mutta pääosin hienoa katseltavaa riitti silti. Eritoten ötökät, ohmut etunenässä, olivat pirun siistejä. Musiikki oli kanssa hienoa, mutta stoori sen sijaan sai tuulta alleen vasta loppumetreillä. Jotenkin naiivi fiilis kautta linjan. Niin, ja koko kokemus meinasi mennä pilalle, kun mua häiritsi koko ajan se, että vilkkuuko prinsessalla perse tuulessa, vai yrittääkö nuo olla jotkut valkoiset housut. Vieläkään en ole vakuuttunut suuntaan enkä toiseen.

Reign Over Me (http://www.imdb.com/title/tt0490204/)

En ennen tätä iltaa uskonut että Adam Sandler pystyisi näyttelemään vakuuttavasti. Nytte uskon.

Jäbähän on Reign Over me -leffassa ihan liekeissä. Sen verran hyvin hän vetää surujen alhoihin eksyneen miehen rooliin. Sai sitä kuuluisaa nessupakettia taas hamuilla hyllyjen kätköistä viekkuun. Sanomattakin lienee selvää, että pidän tätä ylivoimaisesti parhaimpana Sandlerin roolisuorituksena. Miestä vihataan monessa torpassa ihan siitä syystä että niin tekee moni muukin, vaikkei itse olisi Adamin leffoja juuri nähnytkään. Itse en nyt häntä vihaa, ei vain kuulu suosikkien joukkoon.  Mutta jo suoritus tässä leffassa nostaa kyllä miestä aikalailla ylöspäin omissa simmuissani.

Loisto leffa!

"What came first, the music or the misery? People worry about kids playing with guns, or watching violent videos, that some sort of culture of violence will take them over. Nobody worries about kids listening to thousands, literally thousands of songs about heartbreak, rejection, pain, misery and loss. Did I listen to pop music because I was miserable? Or was I miserable because I listened to pop music? "


Itse kävin katsastamassa tänään The Bucket Listin. Erinomainen elokuva loistavilla näyttelijöillä, mm. Jack Nicholson ja Morgan Freeman.

Imdb:n käyttäjän kommentti tiivistää omatkin tunnelmani aika hyvin: "Probably not everyone will like this movie but it is definitely up there with the best feel good/sad movies that I have seen"

Eli aika laidasta laitaan mennään tunnelmissa, mutta leffan nähtyään on hyvä fiilis.

http://www.imdb.com/title/tt0825232/

The Number 23 (http://www.imdb.com/title/tt0481369/)

Jim Carreyn tulkitseman Walterin elämässä numero 23 alkaa nostaa rumaa päätään epäilyttävän usein. Vielä kun hän sattuu törmäämään kummalliseen kirjaa, jonka tapahtumat ovat kuin toinen versio hänen elämästään, voi todellisen mysteerin selvittäminen vihdoinkin alkaa.

Number 23 on perusjännäri, joka ei leffahyllyyn päädy eikä sitä välttämättä enää parin kuukauden jälkeen kovin hyvin muista. Mutta yhden vuokrauskerran tarpeiksi siinä on juoni, joka kannattelee hyvin sen 1,5 tuntia jonka elokuva kestää. Roolisuoritukset eivät mitään ihmeellisiä ole nekään. "Ihan hyvä" leimaa koko leffaa.

2,3/5


Children of Men (http://www.imdb.com/title/tt0206634/)

Pitkään on pitänyt tämä katsoa ja nyt sille löytyi sopiva rako. Sanonpahan vain, että tämä tullaan hommaamaan omaankin hyllyyn mahdollisimman nopeasti!

Maailma on vuonna 2027 kaaoksessa: uusia lapsia ei enää synny ja melkein joka kolkassa kapinoidaan, ryöstellään ja murhataan. Britannia on pystynyt säilyttämään vakautensa suht hyvin, jonka johdosta maahan virtaa "pakolaisia" muista maista solkenaan.  Tulevaisuudenkuva on jälkeen kerran synkkääkin synkempi, mutta tällä kertaa se on ehkäpä realistisin kuvaus siltä kantilta, millaista tekniikka voisi parinkymmenen vuoden päästä oikeasti olla. Rakastan Blade Runneria ja sen maalailemia visioita lentävistä autoista, mutta Children of Menin tulevaisuuden maailma tuntuu paljon aidommalta paikalta.

Jos haluaa nähdä kuvauksellisesti sanalla sanoen aivan järkyttävän kauniin elokuvan niin ei todellakaan mene metsään valitsemalla Children of Menin. Alfonso Cuarón on suosinut ohjauksessaan pitkiä ottoja, jotka tämän genren elokuvaan ovat perin harvinaisia. Leukani loksahti auki silkasta ihmetyksestä pariinkin otteeseen. Eikä se johtunut siitä mitä tapahtumia ruudulla näin, vaan siitä miten ne tapahtumat oli esitetty. Uskomatonta työtä kuvausryhmältä. Tapahtumiin saa paljon enemmän kosketuspintaa pitkien ottojen myötä. Myönnän, että kyllä Bourne-trilogian kaltaiset salamaleikkauksetkin sopivat moniin elokuviin, mutta pitkät otot voivat oikein käytettynä olla jotain aivan erityistä tunnelmanluojana.

5/5

Children of Men on visuaalisuudeltaan kyllä aivan omaa luokkaansa. Vajaan parin tunnin kestokin on juuri aivan passeli. Blu-rayllä Children of Men irtoaa aika sopuhintaan, mutta mistä helkkarista luin, että julkaisu ei ole kuvanlaadultaan mitenkään hirveän hyvä? Saattaa olla tietysti omia hourailujani.

Eikö Epi ole nähnyt Punch-Drunk Lovea?


Viimeisin mainitsemisen arvoinen elokuva, jonka olen nähnyt taisi olla Be Kind Rewind, josta tykkäsin kovasti. Gondryn pahvista ja teipistä kokoama kokoamat keksinnöt, jotka välittömästi varastavat show'n ovat jotain ehdottomasti parhainta koko elokuvamaailmassa. Miehen hassut, pienet kikkailut ja juuri ja juuri koossa pysyvät keksinnöt ovat aivan mahtavaa katsottavaa, jotka eivät kuitenkaan ihan kokonaan pysty pitämään elokuvaa koossa kuten Science of Sleep todisti. Onneksi Be Kind Rewindissa oli juuri tarpeeksi sympaattinen juoni ja iso kasa kivoja näyttelijöitä.

Mutta jotta Gondry ihan oikeasti pääsee oikeuksiinsa, tarvitsisi hän ehdottomasti Charlie Kaufmanin tasoisen käsikirjoittajan rinnalleen.

Street Kings


Street Kingsin kävin perjantaina katsomassa (ensi-iltaan) luokkalaisten kanssa. Perhana, leffa petti aika pahasti. Traileri oli erinomainen ja katsoin sen jotain kymmenen kertaa ennen itse leffan katsomista. Fiilis oli korkella, mutta jo heti alussa huomasin että ei tämä nyt mikään kovin hyvä leffa voi olla. Olin oikeassa. Street Kings sisältää varsin nimekkäitä näyttelijöitä, mutta dialogi ja ohjaus kusee sen verran että melkein hävettää näyttelijöiden puolesta. Keanu Reeves on aivan jäissä ja tämä taitaa olla hänen huonoin roolityönsä, vaikkei muutenkaan ole hyvä näyttelemään. Muutkaan näyttelijät ei vakuuta. Paitsi Forest Whitaker joka pelasti shown vaikka aiheuttikin pari kertaa tahatonta komediaa. Myös Common näytteli hienosti pahista, joka on hieman outoa kun äijä on normaalisti rento. Myös The Game näyttelee pienen roolin ja varsin hauskan sellaisen.

Juonihan menee sillein että Reevesin esittämä kyttä on vaimonsa kuoleman takia masentunut ja vittuuntunut kaikesta. Hänet yritetään lavastaa entisen partnerinsa murhasta ja koko leffan ajan hän oikeastaan koittaa selvittää tapahtumia. Street Kings nojaa melko paljon juoneen, joka ei edes ole kummoinen. Toimintaakin piisaa, mutta leffassa ei ole mitään omaa tai jotain sellaista mitä ei olisi ennen nähty. Melkoinen pettymys itselleni.

2½/5

Edelleen sanon, että Nausicaä on huono leffana ja miljoona kertaa parempi mangana. Nausicaä-leffan ja Nausicaä-mangan vertaaminen on sama kuin vertaisi Harry Potter -leffoja ja Harry Potter -kirjoja. Toki jotain on jäänyt tallelle loistavista lähdeteoksista ja ne voivat jopa nauttia leffoista, jotka eivät ole kirjaa/mangaa lukeneet (kun eivät tiedä mistä jäävät paitsi), mutta ei niissä ole oikeasti edes mitään verrattavaa kun kirjaversiot pieksevät liikkuvien kuvien vastineensa 100-0.

Saat vaikka lainata multa mun Nausicaä mangat, niin saat kokea Nausicaän tarinan sellaisena kuin se tulisi kokea eikä minään typistettynä ja vesitettynä animena.

Ugh.

En usko.

Way! Excellent!

Ei Keanu Matrixia saa haukkua!

Pitänyt sata vuotta ostaa nuo Bill & Ted's -leffat :)

Oho saatana. Verrataanko täällä Harry Pottereita jollakin asteella Nausikaan :D Se, joka väittää pitävänsä Nausikasta ja mieltää HP:n alkuteosten olevan samanlaisessa suhteessa parempia kuin HP-leffat, täytyy kyllä lukea muitakin kirjoja että tajuaa kuinka vitun paskoja HP-kirjat ovat. Leffat ovat tässä tapauksessa niin helvetinpaljon parempia kun kirjat koska Rowling on abysmaalisen huono kirjoittaja ja Harry on rakennettu niin vittumaiseksi räkänokaksi että vain lapset voivat olla huomaamatta kuinka ahne ja itsekäs kyrpä se loppujenlopuksi on. Hyvä idea toteutuu mukavammin elokuvina eikä satumaailmaan vituta loikata niin paljoa. Kaksi ensimmäistä leffaa olen tosin vasta nähnyt.

Rowlingin kirjat olisivat olleet parempia kuvitettuina lastenkirjoina teksteillä: Harry hyppää. Harryä itkettää. Harry sai karkkia. Nyt Harry nukkuu.

Paljoa paremmin ei kirja ole kirjoitettu kuin tuo.

Täytyy myöntää, että tuon Hogfatherin jälkeen kun hyppäsin Deathly HAllowsin kimppuun niin järkytys oli aika komea. JK kertoo tarinan, mutta siinä se. Kielellinen kikkailu on nollissa ja kerronta jotenkin järkyttävän suoraa. Pakko se on silti loppuun toki lukea, kuten raamattukin joskus.

Niin ja Nausicaa on loistava leffa. Vähänkun itkis LotR:ien olevan paskoja leffoja kun niissä on niin vähän substanssia verrattuna kirjoihin.

Nausicaä on oikeasti huono leffa. Juoni on tosi yksinkertainen eikä siinä ole edes 1/10 siitä ideasta mitä mangassa. Tietty visuaalisesti ihan nätti, mutta siihenpä se sitten jääkin. Lue se manga, oikeesti.

Paitsi että LotR leffoissa on kiitettävän hyvin sisältöä jopa verrattaessa kirjoihin, etenkin Extended Editioneissa. Toisin kuin Nausicaä manga vs. elokuva ja HP kirjat vs. elokuvat, LotR-leffoista EI ole jätetty kaikkea olennaista pois. LotR:ssa yksi +/- 300 sivun kirja on siirretty yhdeksi 3-4+ tuntiseksi leffaksi (EE:t), Nausicaän 7 osaa on raiskattu sopimaan johonkin puolitoistatuntiseen animepläjäykseen ja Harry Pottereissa parhaimmillaan 1000 sivun eepos joksikin kaksituntiseksi raapaisuksi alkuperäisteoksesta. LotR-leffassa keskitytään hieman eri asioihin kuin varsinaisessa kirjassa (esim. Aragornin ja Arwenin tarina suurempi osuus elokuvassa kuin kirjan päätarinassa), mutta suurin osa kirjan teemoista on siirretty enemmän tai vähemmän ehjänä myös liikkuvaksi kuvaksi. Samaa ei voi sanoa Nausicaästä tai Pottereista.

No voi huoh. :rollaus: Pratchettin kirjojen koko idea on juurikin siinä viihdyttävässä kielellä kikkailussa, joka naurattaa. Rowling ei edes yritä samanlaista, koska se ei ole tarpeellista. Suoraviivaista? Ehkä, mutta Pottereissa kerrotaan aivan helvetin hyvä tarina. Ei ole montaa kirjailijaa maailmassa, joka yltäisi Pratchettin tasolle verbaaliakrobatiassa (liekö edes yhtä), joten on melko turha Rowlingiakaan syyttää asiasta. Melkein samanlainen mahalasku tulee kyllä vastaan, kun hyppää Pratchettin parhaista kirjoista suoraan melkein kenen tahansa toisen kirjailijan kirjoihin, ongelma ei koske vain Rowlingia.

:lol:

Lue muutakin kuin fantasiaa. Ei se Pratchet mikään jumala ole kielellisen taituruuden saralla.

Ja vaikka Nausicaa olisikin paska verrattuna alkuperäisteokseen niin et silti mitenkään saa siitä huono anime-elokuvaa. Et mitenkään etkä missään ajassa.

Kyllä on.

Ja olen kyllä lukenut paljonkin kirjoja, jotka eivät ole fantasiaa, eikä tähän mennessä ole Pratchettin voittanutta. Saa toki ohjata sellaisten kirjojen luo, jotka yltävät Pratchettin tasolle, jos sellaisista tietää.

Straightheads (DVD) (http://www.imdb.com/title/tt0480011/)

Gillian Anderson ei X-Filesin jälkeen ole ollut kovinkaan ahkerasti esillä valkokankaalla tai televisiossa. Niinpä kun hapuilin käteeni Straightheadsin (koston aika) ja huomasin Gillianin olevan pääroolissa, päätin antaa leffalle mahdollisuuden. Juonikuvauskin kuulosti varsin mielenkiintoiselta.

Gillianin esittämä  bisnesnaisen ja tämän 23-vuotiaan ihastuksensa orastava suhde saa ikävän käänteen kun omituinen joukkio miehiä pahoinpitelee kaksikon julmalla tavalla. Kun poliisit eivät donitsien mussuttamisiltaan ehdi tehdä yhtään mitään, on aika laittaa kasaan kostosuunnitelma; silmä silmästä, hammas hampaasta!

Elokuvan tunnelma on lohduton eikä siinä ole juuri yhtään huumoria. Vitsejä ei väännetä väkisin eikä niitä onneksi ole edes yritetty upottaa epäsopiviin paikkoihin. Reilun tunnin mittainen elokuva menee nopeasti ja lyhyenläntä kesto tuntuukin sopivan nimikkeelle varsin hyvin. Tämän pidempää tästä ei olisi fiksusti saanutkaan.

Tunnelman synkkyys antaa aihetta kehuihin, mutta elokuvassa on niin paljon epäloogisuuksia hahmojen käyttäytymisessä, että jo siitä pitää sakottaa roimasti.

2/5


.................


The Hunting Party (DVD) (http://http://www.imdb.com/title/tt0455782//)

Bosnian sodassa kasakaupalla julmuuksia tehtaillut "kettu" on 5 vuotta sodan päättymisen jälkeen maailman etsityin sotarikollinen. Ansiokkaan uran sotajournalismin saralla luonut Simon (Richard Gere) kokoaa entisen huippukuvaajansa ja lähtee metsästämään haastattelua ketulta. Sen on määrä nostaa mies taas journalismikukkulan kuninkaaksi, laihojen vuosien jälkeen.

Leffa lähtee juuri oikealle tielle, sillä vanhan kehäketun toimia julman sotarikollisen etsimiseksi on hienoa seurata. Gere kantaa charmillaan jopa elokuvaa! En ole mikään Richardin fani, mutta tässä leffassa miehen suoritus oli kyllä hyvä. Casting-osasto oli nuuskinut asiat kohdalleen.

Leffa äityy toki pakolliseen "sota on julmaa" maalailuun pariksi hetkeksi, mutta onneksi sitä ei ole mukana mitenkään liikaa. Jännittäviä hetkiä on tiedossa ja muutama erittäin hyvin rakennettu kohtaus.

3/5


...............


P.S. I Love You (elokuvateatteri) (http://http://www.imdb.com/title/tt0455782//)

Iltana eräänä selasin imdb:tä ja näin tästä Richard LaGravenesen ohjaamasta elokuvasta erään käyttäjän kommentin: It has been a long time since a movie has moved me the way that P.S. I Love You did

Ja puf! Siinä missä kaikki makkaraa ja olutta kaksin käsin naamaansa viskovat tosiäijät jo lähtivät todistelemaan miehuuttaan jollakin huonolla, mutta "vidun mageella" action-leffalla, niin minä heitin lippuvarauksen sisään Tennispalatsiin. Tämä leffa oli nähtävä, vaikka aiemmin en siltä ollut listoilla huomannut. Oli se sentään pyörinyt ykkössalissa melkein kuukauden päivät.

Hilary Swank ei todellakaan kuuluu kastiin "kaunis katsella, mutta...". Ulkonäön lisäksi hän on myöskin todella oiva näyttelijä, jonka CV:ssä komeilee Million dollar babyn ja Boys don´t cryn tasoisia supersuorituksia. Ja niin se vain on, että vaikka Gerard Butler OK näyttelijä onkin, varastaa Swank lähes poikkeuksetta kaksikon yhteisissä kohtauksissa ns. valon.

Ja mitä koskettavuuteen tulee, on tässä elokuvassa roimasti hetkiä, jolloin tekee mieli ottaa rakkaansa kädestä kiinni ja kuiskata korvaan miten paljon tämäkin hetki tässä elämässä merkitsee. Ne, jotka ovat yllättävällä tavalla menettäneet tärkeän ihmisen elämästään, katsovat parin tunnin aikana valkokangasta monta kertaa silmät kosteina.

Ja mikä parasta, kliseitä onnistutaan välttämään. Irkkuhuumori keventää tunnelmaa eikä leffa äidy liian synkäksi. Tämä saattaa monelle kuitenkin tuntua siltä, että elokuvan tyyli on hivenen rikkonainen; ikäänkuin se ei osaisi päättää ollako kevyt komedia vaiko ihan pesunkestävä ihmissuhdedraama. Jos jälkimmäisen puolelle oltaisiin täysipainoisesti nojauduttu, voisivat minun antamani tähdet olla vielä yhden korkeammat.

4/5

................


Rogue Assassin (Blu-Ray) (http://www.imdb.com/title/tt0499556//)

Jet Lin tulkitsema "Rogue" on kova jätkä. Huippuunsa hiottu tappokone pelaa vain omaan laskuunsa eikä ota käskyjä keneltäkään. Tai ottaa, mutta hän soveltaa ne käskyt mieleisikseen ja saa väärät osapuolet nousemaan toisiaan vastaan. Mutta mistä moinen supermies on syntynyt ja mitä motiiveja on taustalla?

Mielenkiinto pysyy yllä koko leffan ajan. Ihan loppuminuuteille asti riittää jännitystä. Käsikirjoitus on tavallista nokkelampi ja vaikka yhden twistin kohdalla mennäänkin ehkä jo vähän liian pitkälle, niin kyllä minä näin kunnianhimoisesti kirjoitettuja action-pläjäyksiä varsin mielelläni katselen. Roolituskin on kohdallaan; Jason Stathamista ollaan kovaa vauhtia tekemässä uutta Bruce Willistä. Kovaa asennetta ja bad ass- ulkonäköä ei kaverilta ainakaan puutu.  Li taas osaa vetää tämän ns. vakioroolinsa (hiljainen tyyppi, joka sitten tosipaikan tullen voisi pistää pinoon kokonaisen armeijan pikkusormellaan) totutun hyvin.

3/5


Rescue Dawn (DVD) (http://www.imdb.com/title/tt0462504/)

Rakas Christian. Tee elokuva, jossa poltat tupakkaa 2 tunnin ajan ja puhut henkeviä. Ja minä menen katsomaan sen.   Tai tee leffa, jossa maalaat aitaa 1,5 tunnin verran, ja tiedätkö mitä? Minä menen katsomaan senkin.

Nii-in, ei liene mikään salaisuus, että Christian Bale alkaa näinä päivinä olla meikäläiselle se näyttelijä, joka vetää leffateatteriin ja vuokraamon hyllyille jo pelkällä nimellään. Tolkuttoman karismaattinen jätkä, joka parhaimmillaan pystyy lähes ylimaallisiin roolitöihin. Ei ole ihan niin mukautuva kuin jotkut legendat kylläkään.

Mutta, tämä hieno seikkailu saa alkunsa, kun Balen roolihahmo joutuu Vietnamin sodan aikoihin vangiksi. Kuuluisa "vihreä helvetti" tuodaan katsojan silmille pienieleisesti. Ohjaaja ei näytä katsojalle liikaa, vaan leffa keskittyy vankileiriläisten elämään ja siihen kuuluisaan pakosuunnitelmaan. Ja se onkin juuri oikea suunta tälle elokuvalle.

Kuvauksen kannalta Rescue Dawn on yksi viime vuosien kauneimpia elokuvia. Vietnamin viidakoita kuvataan lähes maalauksellisilla tavoilla. 2000-luvun perisyntiin, eli hulluna heiluvaan käsivarakameraan, ei turvauduta kuin perustelluissa kohtauksissa. Ja hyvä niin.

Rescue Dawn on mainio seikkailu ja pakotarina. Mutta jos odottaa toimintaleffaa viidakkoympäristöllä, pettyy karvaasti. Niin on käynyt yllättävän monelle.

4/5

Mitähän sitä on tullut katsottua...

300. Ei toiminut enää toisella kertaa ja teatterin ulkopuolella kovin hyvin. Äänet loistavat ja visuaalisuus toimii, mutta dialogi on paskaa ja toiminta vähän yksitoikkoista. Leffalle ei myöskään tee hyvää 300 sarjakuva-albumi jonka luen läpi säännöllisesti. Vituttaa se eukko tuossa leffassa.

Pingviinien matka. Hieno leffa, mutta ehkä liian pitkä ja olen kyllä sitä mieltä, että eläimistä kertovissa leffoissa olisi hyvä olla kunnollinen faktapohjainen selostus. Ei niistä näin pitkiä leffoja saa aikaan ilman, että jossain välissä alkaa haukotuttamaan. Cousteau leffoja katselin myös vähän aikaa sitten ja ne näyttävät, että informatiivisuuden voi helposti yhdistää uskomattomiin näkymiinkin.

Perhana olihan niitä muitakin, mutta ei muista tähän hätään...

In America. Tällainen slice of life tyyppinen leffa missä irkkuperhe muuttaa amerikkaan etsimään onneaan ja pääsemään irti menneisyyden haamuista. Uudesta taloyhtiöstä löytyy jos jonkinmoisia asukkeja joista kuolemansairas köriläs Mateo on avainroolissa. Leffa pyörii mukavan tiiviisti olennaisten asioiden äärellä ja tarina toimitetaan tajuntaan tarpeeksi jouhevasti. Mukavan hyväntuulinen raina, vaikkei surulta nuo hahmot säästykään. Elämä kuitenkin voittaa (ylläri) ja loppu toimii.

Terminator 3. Teatterissa menetteli, mutta nyt huomasin torkahtelevani leffan aikana. Leffan kohokohdat olivat kun TX työnsi kätensä erään kytän mahasta läpi (yllättävä kohtaus) ja Arskan ja pimatsun hand to hand kaksintaistelu. Muuten kaikki oli joko liian pliisua tai liian harkittua. Päänäyttelijät eivät puhaltaneet minkäänlaista eloa hahmoihinsa, Arska oli läski ja TX ei pelottanut. Leikkauksilla laimennetut teloitukset eivät sovi tällaiseen elokuvaan ja molemmilla Terminaattoreilla oli vähän liikaa ihmismäisiä hetkiä. Tosin aikamoinen varjo tuosta T2:sesta tämän leffan päälle lankeaa, joten jotain släckiä elokuvalle pitää antaa. Ei paskin toimintaleffa.

Samalla heräsi älytön himo taas katsoa T2, vaikka sen on nähnyt montakymmentä kertaa. Joka kerta sitä pelkää, että ei se nyt enää niin hyvä ole, mutta aina saa yllättyä. Skidinä mä pelkäsin Sarah Connoria, mutta samalla olin ihastunut siihen. On se vaan niin viileä ämmä.

Haastaja (http://www.imdb.com/title/tt0073092) (Hard Times)



1930-luku, lama ja Yhdysvallat. Elämä ei ollut helppoa – jos duunia hyvällä säkällä löytyi, se oli erittäin paskapalkkaista (palkka about pari taalaa per päivä).

New Orleansiin saapuu junalla kulkuri nimeltä Chaney (Charles Bronson). Chaney näkee laittoman katutappelumatsin, jossa manageri Speedin (James Coburn) suojatti häviää. Otteluista lyödään tietenkin vetoa katsojien kesken, joten Speedin olisi hyvä löytää monen konkan jälkeen voittava nyrkinheiluttaja. Chaney on tullut kaupunkiin tienaamaan rahaa ja hän saa Speedin suostuteltua kokeilumatsiin. Chaney on tietenkin tekijämiehiä ja avausmatsissa vastustaja tuupertuu yhdestä lyönnistä.

Juoni on aika perinteinen ja ennalta-arvattava, mutta ihan ehtaa tavaraa. 33 vuotta vanhaksi elokuvaksi Haastaja on erittäin katsottava. Bronson on elokuvassa erittäin hyvässä kondiksessa. En ole hirveästi nähnyt Bronsonin kuvia lukuun ottamatta Huuliharppukostajaa, mutta hän on kyllä hyvä vaiteliaan ja kovapintaisen toiminnan miehen esittäjänä. Neljä pojoa viidestä.

Mä oon melkolailla täysin samaa mieltä. T-X on T-1000:iin verrattuna melkoisen tylsä ja persoonaton. T-1000 tuntuu edelleen hyvin uhkaavalta, ja muistan kuinka pelkäsin sitä ensimmäisellä katselukerralla aivan perhanasti.

T3 on kyllä Terminator-leffaksi ehdottomasti trilogian huonoin, mutta aivot narikkaan-toimintaleffana se on ajoittain ihan viihdyttävä. Klassikkoa siitä ei tule ikinä, enkä sitä edes haluaisi nähdä enää pitkään aikaan, mutta kyllähän se on visuaalisesti ihan ok kamaa. Jos siinä ei olisi Arskaa, niin T3:ssa olisi vuosituhannen paskin näyttelijäkaarti

T2: Mullakin tulee aina sellainen tunne kun leffan aikoo katsoa jälleen, että onkohan leffa jo vanhentunut liikaa, mutta ei sille mitään voi; T2 on ehkä maailman paras toimintaleffa ikinä. Word.

Mulla kävi taas aikanaan niin, että kun en odottanut T3:lta muuta kuin hirveää tuubaa, se pääsi yllättämään positiivisesti. Ei mikään monia katselukertoja kestävä, ja T2:n jälkeen (luonnollisesti) heikohko esitys, mutta Arskan avulla noin muuten-vaan-toimintana ihan jees pläjäys. Jostain syystä mä muistelen nauraneeni T3:sen aikana paljon. Liekö se sitten hyvä juttu...

T2 on tosiaan sitten jotain ihan muuta. Se tunnari tulee saamaan mut kananlihalle täältä ikuisuuten.

T3 oli kerran katsottavaksi leffaksi ihan ookoo. Pidin loppuratkaisusta, eli siitä että muulla ei lopulta ollut väliä kuin sillä että Connorinnulikka on siellä minne lopulta pääsikin. Vihollisnaattori oli ihan naurettava, soundtrack kuraa ja muutenkin tunnuttiin kaasuttelevan T2:n huuruilla eikä leffassa tuntunut olevan mitään omaa mikä kantaisi minnekään saakka - paitsi kenties tuo loppu. Toista kertaa en leffaa varmastikaan tule katsomaan - katson mieluummin T2:n kymmenen kertaa putkeen, joka on, kuten sanottu, tänäkin päivänä täyttä rautaa ja parani entisestään tuona extended cuttina jossa tulee aina revettyä Arskan hymyharjoitteelle.

Olin ikuisesti katkera sille portinvartijalle joka ei päästänyt Hesassa vieraillessa tuota leffassa katsomaan... oi niitä aikoja kun oma nuoruus näennäisesti vitutti.

Niin, riippuu mistä roikkuu. Kaveri sano leffan jälkeen sillon aikanaan, että se ei ollu hyvä juttu, koska kyseessä ei tämän takia ollu Terminator. Mun mielestä se taas oli hyvä juttu, koska leffa itsessään oli viihdyttävä sen ansiosta. Ja tulihan sitä naurettua tosiaan paljonkin.

No aika nihkeä kaiffari, jos iso-T:tä katsellessa pitäisi koko ajan olla naama norsunvitulla. Kyllä T2:senkin aikana sopii hymyillä useampaankin kertaan. :)

Senior Skip Day (http://www.imdb.com/title/tt0849470/)

Lukion vikalla opiskelevien perinteinen "lintsauspäivä" uhkaa mennä mönkään, kun luokan nörtti töksäyttää koulun lähes sadistiset mittasuhteet täyttävälle rehtorille päivän bileiden olinpaikan. Lipsauttajalle tuleekin tehtäväksi pistää kasaan uudet bileet.  Ja niitäkin ilkeä rehtori lähtee etsimään viha silmistä pursuten.

Näin huonoa elokuvaa en ole nähnyt kuukausiin. Vitsit olivat toinen toisensa jälkeen nolon huonoja ja käsikirjoitetut hahmot totaalisia idiootteja. Kun biletysporukka on niinkin laimeaa, kääntyy elokuvan himmeäksi valopilkuksi Larry Millerin esittämä rehtori Dickwalder. Tämän kommelluksille sentään naurahtaakin muutamaan otteeseen.

Sydämessäni on silti paikka tälläisille jenkkien lukio/yliopisto-komedioille, olivat ne sitten mitä laatua tahansa. Tämä nyt oli huono ja sellainen elokuva, jota en tule varmastikaan koskaan katsomaan uudelleen.

1/5



Resident Evil: Extinction (http://www.imdb.com/title/tt0432021/)

T-Virus on tehnyt maapallolla massiivista tuhoa ja suurin osa tellusta tarpovista ihmisistä on muuttunut öriseviksi lihansyöjiksi. Kolmannessa Ressa-leffassa pyöritään Las Vegasin maisemissa, jonka kuuluisat maamerkit ovat tyystin peittyneet hiekan alle.

Extinction parantaa laadullisesti heikosta kakkosesta ja nostaa itsensä taistelemaan ensimmäisen Ressa-leffan kanssa. On melkeinpä mielipideasia kumpaa suosii.  Ykkösessä on ehkäpä hienompi ja tiiviimpi tunnelma, mutta tässä kolmosessa kyllä kieltämättä vähän makeampaa toimintaa.

Eiväthän nämä mitään kovin kummoisia tekeleitä ole, mutta kunhan poppareita on kulhossa riittävästi, niin 1,5 tuntinen menee viihdyttävissä merkeissä.  Neljäs leffa voisikin sitten sijoittua Ressa 4:n ympäristöön ja sisällyttää tarinaan mm. Leonin. Se olisi aika siistiä!

2,5/5



I Want Candy (http://www.imdb.com/title/tt0791309/)

Täytyypä myöntää, että ainakin meikäläisen tämä pikkutuhma komedia pääsi positiivisella tavalla yllättämään. Ja mukana on sentään Carmen Electran tasoinen luonnenäyttelijä... Kröhöm.

Yliopiston elokuvalinjalla pitäisi lopputyötä vääntää ja sen kanssa painiskelevat siis tämän leffan hahmot. Miekkoset saavat asiat sählättyä oikein 6-0 ja ovat pian kuvaamassa 2 minuutin lyhärin sijasta kokoillan pokeleffaa. Miten siinä niin kävi?

Jotenkin media-assistenttina monet leffan teemoista tuntuivat kiinnostavilta: ensimmäistä leffaprojektiaan toteuttavat valmistuvat opiskelijat, sen mukanaan tuleva sähläys, casting-tilaisuus... Mukana paljon kamaa jotka itsellenikin olivat tuttuja opistosta. Joskaan eivät ihan ihan tässä muodossa! Sääli!

Miellyttävät hahmot, itseäni kiinnostava tarinakehys, jees toteutus... Good job!

4/5

Madventuresia katsastelen ja kaljaa lipittelen. Aikaisemmin kuulostelin Maikkeljaksosen pari levyä, Rufusta ja muuta hyvä-fiilis-musaa.

Meni sarja muinoin telkkarista tyystin ohitse. Puolet ajasta asustelin seudulla jossa ei näkynyt subit ja puolet ajasta oli semmoinen mielikuva että sarja on turhaa vöyhötyskakkia.

Onneksi kaverit pakottivat katselemaan sarjaa kun DVD-boksit oli hommattu. Tulee pirun hyvä fiilis sarjaa katsellessa. Se on editoitu kasaan pirteästi ja Riku on oikealla tapaa rento jäbä. Seudut ovat ihan hienoja ja vaikka homma onkin kasattu vähän liian nopeasti (kuten se hiton Jamien cockausohjelma) välillä ilman mitään taustasepustuksia, tai rakennettu vähän liikaa yrjöelementin varaan kun syödään pässinpersettä ties mitä karvaientä, niin jotenkin tykkään tästä sarjasta kovasti.

Vangeliksen Alpha on hemmetin sopiva välibiisi... kaikkeen.

Jep yksi parhaita hyvän-olon sarjoja. Toka kauden alussa taso vähän laskee kun Riku alkaa flippailemaan, mutta lopussa päästään taas asiaan. Kolmannen kauden takia voisi melkein ostaa jo digipoksin ja myydä sen pois kun sarja loppuu.

Kaverit koittivat tuota kakkoskautta kanssa näyttää myöhemmin, mutten tykännyt. Kyllähän sitä kupin lomassa katseli. Ihan toisenlainen henki kuitenkin.

Täytyy katsoa tuo jälkimmäinen puolisko jos se sitten paranee. Katselinkohan 4-6 jaksoa tms.

Into the Wild (http://www.imdb.com/title/tt0758758/)

Pitkään, pitkään tämän näkemistä leffateatterissa odotin ja tänään löytyikin juuri sopiva rako elokuvan katsomiselle. Voin vain sanoa, että giganttiset pilvien tuntumassa olleet odotukset täyttyivät ja että en usko, että tänä vuonna enää näen elokuvaa, joka tekisi yhtä suuren vaikutuksen kuin Into the Wild.

Chris McCandless valmistuu 22-vuotiaana yliopistosta. Lisäopiskeluiden ja työelämän sijaan mies päättää jättää taakseen kaiken turvallisen ja suunnata villiin erämaahan ilman rahaa, karttaa ja puhelinta. Ultimaattisena maalina siintää Alaska.

Näin kauniita kuvia ei elokuva ole tarjonnut pitkiin aikoihin. Sean Penn ei kuitenkaan ohjauksessaan kuvaa luontoa Terrence Malickin tavoin (veteen piirretty viiva), vaan pitää sen sittenkin poissa tarinansa tieltä. Siitä huolimatta tietyt otokset saavat hengen salpautumaan. Into the Wildiä katsellessa herää haave Lapin luonnon samoamisesta kesän keskellä.

Emile Hirsch joutuu usein olemaan elokuvassa yksin, jolloin dialogiin ei voi turvautua. Mies kuitenkin onnistuu näissäkin hetkissä tuomaan hahmonsa tunteet loistavasti esiin. Sivuhahmot ovat onneksi hekin kiinnostavia ja rautaisien näyttelijäsuoritusten sävyttämiä.

Joku jo jossain sanoo, että "tätä tositarinaa on rajusti romantisoitu, ei hyvä". Ja niinhän se asia kyllä taitaa olla. Mutta kuka oikeasti välittää, kun lopputuloksena on näin upea elokuva? Jos ei ole tositapahtumista tietoinen, kannattaa tutustua tosielämän Chrisiin vasta elokuvan nähtyään. Silloin kokemus on paras mahdollinen.

Ikinä ennen ei ole tullut leffan arvioidessa tullut mieleen, että nyt pitäisi lätkäistä se kuusi tähteä. Into the Wild, tervetuloa omaan TOP5:een, jopa sinne kirkkaimpaan kärkeen...

6/5

En ihan noin kovasti uskalla Into the Wildia kehua, mutta hieno elokuva se silti oli. Ne pari kertaa kuin fourth wall rikotiin tuntuivat vähän hassuilta. . .

Olin kovin yllättynyt tavasta jolla Chrisin vanhempia kuvattiin, Chrisin ihan oikeat vanhemmat olivat kuitenkin ainakin jollain tapaa tarkastelemassa elokuvan tekoa.

Ja ööh. GTA näköjään turrutti kaikki aistit jo.

jeps tuo in to the wild on kyllä helvetin hyvä leffa.
kyllähän siinä loppupuolella meinasi kyynelkin tulla.

Day After Tomorrow on virallisesti paskin elokuva koskaan. Järkyttävää melodramaattista eko-patrioottisontaa, jota edes Dennis Quaid ei pysty pelastamaan. Ainoat hieman pelastavat seikat ovat erikoistehosteet, joilla kyllä loihditaan komeannäköistä ulkomaisemaa. Mutta kun suurin osa elokuvasta käydän sisätiloissa, ja tilaa annetaan liikaa huonoille näyttelijöille(koko cast miinus Quaid) ja huonoille näyttelysuorituksille(Jake Gyllenhaal) sekä tönkölle ja ennalta-arvattavalle käsikirjoitukselle, homma iskee reisille jo alkuminuuteilla.

No Country for Old Men  tuli viimeinkin katsastettua. Leffan selvästi suurimmat vahvuudet olivat tinkimätön kerronta joka keskittyi kaikkien hahmojen kautta Antonin matkaan muiden hahmojen ohi ja välillä läpikin. Jännitys oli monessa kohtauksessa rakennettu niin hyvin, että koko teatterisali oli hiljaa minuuttien ajan. Efekti jota en ole ennen todistanut. Pidin kaikista näyttelijöistä ja vaikka mitään kovin emotionaalisesti monimutkaista skaalaa ei leffan aikana käytykään läpi, niin Oscari meni oikealle miehelle (sivuosasta, mutta kuitenkin). Anton on pelottavin "pahis" ikinä.

Visuaalisesti raina oli myös aivan älyttömän hieno. Kikkailuun ei sorruttu, mutta moni kuvakulma jäi kyllä mieleen pitkäksi aikaa. Lopetus oli luonnollisesti hiukan yllättävä, mutta tykkäsin ja paljon. Vähän jäi vain askarruttamaan, että tappoivatko Mexicolaiset mossin omasta, vai Antonin puolesta?


Täydet pojot iliman muuta.

En ikinä voi käsittää näitä kommentteja kun maailmassa on sellainenkin elokuva kuin SpiceWorld.

Katsoin tuossa viikonloppuna Clooneyn Michael Clayton -leffan. Ihan ok kun näin jälkikäteen ajattelee, mutta pettymys oli kyllä aika kova. Odotin suhteellisen intensiivistä lakimies trilleriä, mutta loppujen lopuksi vai tylsää "vatvomista". Alku oli varsin lupaava kun heti näytetään autopommi (kovaa menoa tiedossa :) ) mutta tunnelma laski siitä eteenpäin oikeastaan koko ajan. Koko leffan meneekin sitten siinä kun Clayton yrittää puhua koleegansa järkiin ja samalla miettii onko hänen kolleegansa hullu vai ei. Yksi hieno salamurha siinä näytettiin. Se kävi jotenkin niin näppärän näköisesti että alkoi oikein hymyilyttämään. Sitten kun Clayton valitsi puolensa elokuva loppuikin kuin seinään. Alkoi vähän miettimään että siinäkö se oli. Ihan loogisesti elokuva taapersi eteenpäin, mutta tarina ei vain ollut hyvä, vaikka lähtökohdista voisi odottaakkin jotain.

Minusta koko elokuvan olisi pystynyt tiivistämään tuntiin ilman että mitään kovin oleellista olisi joutunut jättämään pois. Näyttelijä suorituksen olivat ok (ihan kuin osaisin niitä kovin hyvin arvioida) ja Clooney hoiti molemmat elokuvassa käyttämänsä ilmeet varsin hyvin.


Jos Clooney on kiinnostaa voi elokuvan katsoa, muuten en suosittele. Tylsä ja turhan pitkä elokuva jonka alku ja takakansi lupaavat ihan hyvää leffaa, mutta heikoksi jää.

2/5

Niinpä. Mä olen yrittänyt kouluttaa tuttujani siihen, etteivät ikinä lukisi takakansi tekstiä. Siitä ei seuraa kuin itku joko spoilereiden tai turhan hypen johdosta.

No joo...käytin tuota "takakansi" ilmaisua paremman sanan puutteessa. Eli periaatteessa kyseessä olisi ehkä...ennakkohype? Ensitiedot? Tai jotain sinne päin.

Nyt on sitten käyty katsomasa Iron Man.

Viime aikojen supersankari-elokuvat ovat olleet lähes poikkeuksetta korkeintaan ok elokuvia. Iron Man tekee todella iloisen poikkeuksen. Leffa on oikeasti hyvä. Kun menin leffaan odotin kunnon toimintaa ja ryminää ja olinkin varsin iloinen kun alku alko rytinällä. Pieni pettymys tuli kun toiminta rauhoittui samantien. Lopulta olen kuitenkin kiitollinen että näin kävi. Elokuva eteni hyvää tahtia ja kertoi enemmän Starkista kuin Iron Manista. Kyllä toimintaa ja lentelyä jne. saatiin, mutta määrä oli hillitysti mutta uskomattoman hyvin annosteltu. Toiminnan määrään ei pettynyt yhtään, mutta silti jäi odottamaan lisää.

Yksi elokuvan suurimmista valteista oli kyllä Robert Downey Jr. Mies hoitaa roolinsa todella hyvin ja sopii rooliin todella hyvin. Kertaakaan ei tule ajateltua että Downey ei olisi Stark. Iron Man faneilla voi tietysti olla eriävä mielipide. Onhan elokuvassa muitakin nimiä kuten Gwyneth Paltrow ja Jeff Bridges, jotka hoitavat hommansa myös kiitettävästi, mutta Downey vie kyllä huomion.

Mutta tämä kannattaa käydä katsomassa vaikka ei supersankari actionista niin välittäisikään. Elokuva on oikeasti hyvä. Vetää helposti vertoja Balen Batmanillekkin. Saisi Marvel itse alkaa tuottamaan enemmänkin elokuvia jos se toisi tälläisiä. Jatko-osaa odotellessa. Joka kuulemma tulisi jo 2010. Jos tämä ensimmäinen osa menestyy.

EDIT: Ei sillä että elokuva olisi huono normi töllöstäkään mutta sellainen sivu pointti, että tästä ei kannata odotella kotiin BD-versiota, tämä pitää nähdä leffassa.

EDIT2: Niin ja pisteet: 4/5

Luulen että Starkin alkoholiongelmat käydään läpi jossain vaiheessa. Kun ottaa huomioon ensimmäisen elokuvan luonteen ja kun tosiaan ajatelee sehän on sarjakuvien "niitä" juttuja. Starkin alkoholituneisuus.

Toivottavasti jatko-osassa käsitellään Starkin alkoholiongelmia. Iron Manin alkoholiongelmat on edelleen yksi kaikkien aikojen kovimmista jutuista sarjiksissa.

Doom. Muuten paska, mutta lopun FPS-kohtaus oli kova.  8) Repesin kun yksi örveli tuli heilumaan moottorisahan kanssa...

Sooloilua (http://www.imdb.com/title/tt0940770/)

Lauri Nurksen esikoisohjaus elokuvien saralla yllättää. Kyse ei ole mestariteoksesta, mutta Laurin ohjaama leffa onnistuu hienosti välttämään tyypilliset kotimaisen elokuvan sudenkuopat: ryyppäämistä, hakkaamista, kiroilua ja seksiä - näitä hienon pohjoismaamme elokuvatuotantojen peruspylväitä ei ole juurikaan pystyyn nakuteltu.

Nurkse onnistuu aika hienosti kuvaamaan melko vakavaa aihetta vaipumatta liialliseen masentamiseen, joka onkin kotimaisten elokuvien suurin perisynti. Huumoria ei elokuvasta totisesti puutu. Keskitie on kuitenkin löydetty eikä hommaa lyödä missään vaiheessa lekkeripeliksi. Jotain kertoo se, että sitten kaurismäen Mies vailla menneisyyttä -elokuvan eivät tunteet ole härmäläisen leffan kanssa tulleet ajoittain näin pintaan.

Ikävänä seikkana miespääosan esittäjä jätetään aika ohueksi hahmoksi ja keskitytään lähinnä kahteen naispuoliseen. Tämän johdosta Kari-Pekka Toivosen esittämästä Joelista muokkautuu katsojan silmissä hieman vastenmielisen narsistinen hahmo, joka ei ehkä sittenkään ole ollut tarkoitus?

Teknisiltä ansioiltaan Sooloilua on varsin mainio saavutus. Kuvaus on tyylikästä ja äänituotanto ensiluokkaista. Nämä eivät edes 2000-luvulla ole kotimaisen elokuvan kartalla mitään itsestäänselvyyksiä.

3/5

Jumaliste katottiin Once Upon a Time in West ja en ollut ilmeisesti koskaan nähnyt kyseistä pätkää. Ihan alussa leffasta tuli väkisinkin mieleen Hyvät, Pahat ja Rumat kun sankari esiteltiin, McBainien perheellä ei käynyt mäihä ja Morriconen vahva musiikki pärähtää soimaan. Leffa kuitenkin eteni hitaammin ja hahmoja pohjustettiin minusta paljon enemmän kuin edellä mainitussa.

Leonen leffoja on hankala analysoida saati arvostella. Ne kulkevat kiveenhakattuja teitä ja dialogi on hiottu mahdollisimman vähiin, kuitenkin säilyttäen kaiken tarpeellisen juonen kuljetuksen kannalta. Kaikki tämä karuus, yksinkertaisuus ja viipyilevä kuvaus ja kerronta kuitenkin palvelevat lopullista päämäärää ja leffaan uppoaa täysin, eikä lähes kolmituntinen eepos tunnu todellakaan liian pitkältä. Tässä kyseisessä pätkässä laajakuvalla reviteltiin oikein kunnolla. Maisemat olivat oikeasti hengästyttävän kauniita ja kuvat oli kerta toisensa jälkeen rakennettu formaattiaan varten. Tämä on oikeasti elokuva joka pitää nähdä tässä muodossa ja jos kotoa löytyy joku 4:3 VHS TMS, niin heittäkää vesilintua.

On kyllä virkistävää nähdä tällaisia klassisia klassikkoja aika ajoin ja kokemus on melkeinpä täysin sama kuin lähdet mummolaan maalle rauhoittumaan viikoksi, pariksi. Karujen miesten naamataulut, pitkät tuijotuskilpailut, jylhät maisemat ja tiivis juoni, joka oli oikeasti mielenkiintoinen. Välillä rauha räjähtää kuudestilaukeavien voimalla ja muutama mies on taas tarinasta pois. Kaikki tarinan langat nivoutuvat loppukohtauksissa tiukaksi köydeksi ja jännityksen ja parhauden aallot olivat tsunami- luokkaa viimeisillä minuuteilla. Aivan loistavaa.

Hankkikaa ja katsokaa.

Ei helvetti, tajusin juuri, että mulla on ollut tämä hyllyssä varmaan pari vuotta, mutta jostain syystä se on edelleen katsomatta. Otanpa itseäni niskasta kiinni hetimmiten.


Helsingin reissulla kävin katselemassa Sweeney Toddin. Kuvallinen puoli kaikessa kuraisuudessaan oli upeaa, biisit perkeleen hienoja(vaikkakin näin jälkeenpäin ajatellen leffassa ei kyllä tehdä mitään muuta kuin lauletaan, vähemmälläkin olisi pärjännyt), näyttelijäkaarti vaikuttava(mitä nyt se Harry Potter -kaksikko, hyvistä suorituksista huolimatta, huvitti ajoittain pakostakin) sekä stoori ja sen käsittely brutaalia, traagista ja kyllä, myös koomista. Kun Herra Todd pääsee kunnolla vauhtiin, on yleisfiilis kuvattavissa yhdellä sanalla: hämmentävä. Ei oikein tiedä pitäisikö itkeä, nauraa, kunnioittaa, vavista, vai katsoa muualle. Ja viimeistä lukuunottamatta selkäpiin ja aivojen välillä kulkee taatusti kaikkea tuota, ja paljon enemmänkin.

Loppuratkaisukin on, pakko myöntää, pirun toimiva. Näinä päivinä sattuu harvoin sitä, että lopputekstien rullatessa ruudulle on pakko tuijottaa niitä pitkä tovi silmät tyhjinä ja hiljaa, kaikkea näkemäänsä sulatellen. Sweeney Toddin jälkeen kävi juuri näin. Vangitsevaa paskaa. Minä pidin.



Kotipuolessa olen taas harrastanut leffasarjojen koluamista. Ne Extended LOTRit katselin jo jokin aika sitten(beautiful), ja seuraavaksi pitäisi sukeltaa extrojen maailmaan. Alkuperäinen Die Hard -trilogia on myös mätetty, ja nyt on aika ostaa nelonen. Kolmesta Austin Powers -leffasta taas on tsiigailtu kaksi ensimmäistä(eka ei yllättänyt, mutta The Spy Who Shagged Me oli huomattavasti parempi kuin muistin ja pudotteli jatkuvasti). Kolmatta pätkää en olekaan koskaan nähnyt, se siis pyörimään lähipäivinä. Näiden jälkeen tekisi kovasti mieli luukuttaa pitkästä aikaa huumorilla höystetyn toiminnan kirkkaimmat timantit, eli neljä kappaletta Lethal Weaponeita, mutta toisaalta taas hyllyssä on vielä katsomattomia pätkiä, ja uusiakin on jo matkalla, joten nostalgiatrippi saattaa siirtyä vielä hieman.

Fear and loathing in Las Vegasin katsoin eilen, jotenkin olen onnistunut missaamaan leffan kokonaan. Johny Depp ja Benicio Del Toro ovat molemmat tajuttoman hyviä rooleissaan ja varsinkin Depp on ihan hervottoman koominen. Juoni on vähintäänkin kummallinen, mutta huuruiset sekoilut korvaa juonen puutteen. Harvinaisen quotettava leffa. We can't stop here, this is bat country!



Ja sitten, leffa joka kuulosti heti ultimaattiselta paskuudelta. ZOMBIE STRIPPERS!

Verisiä tissejä ja zombeja! Paskasti näytelty, paskat erikoisefektit, paskaa paskaa. Jutut oli kyllä välillä niin tajuttoman huonoja, että nauratti. Onnistunut pätkä siis.

Heh eeppisten leffojen putkihan tässä on päällä kun eilen tuli tsiigattua ensimmäinen Godfather. Taisi jopa olla ensimmäinen kerta kun näin leffan alusta loppuun ja keskittymisen kera. Kaikkihan tästä elokuvasta on jo sanottu, mutta näin hyvinä puolina pitää mainita kerronnan tiukkuus. Siis 2 tuntia ja 40 minuuttia pitkä leffa, enkä edes kusella malttanut kesken kokemuksen käydä. Se jos mikä oli hienoa kun nykyään tuntuu, että se kaksi tuntia pitää ylittää ihan vain muodon vuoksi. Ja olivathan näyttelijäsuoritukset loistavia (paitsi Sonny) ja jatko-osien petaus oli tehty erittäin hyvin. Perkele se on töiden jälkeen pakko hakea muutkin kummisedät kaupasta.

Huonoja juttuja ei paljon ollut, mutta omalle ajalleen tyypilliset vammaiset tappelutkohtaukset ja ammuskelut eivät enää silmiä hivele. Donin kuolemaa latisti myös pikkiriikkisen paskat leikkaukset, jotka tosin ymmärtää kun pikkuskidi oli osa kohtausta. Liikuttava shotti jokatapauksessa.

En nyt silti sanoisi maailman parhaaksi elokuvaksi. Ei millaaan.

Hoh, tämän minäkin olen sentään kerran katsonut(vahvaa kamaa), mutta muita Setiä en, vaikka nekin koko boksin muodossa ovat istuneet hyllyssä jo pitkän tovin. Pitäisi varmaan näidenkin kanssa ottaa itseään niskasta kiinni, ja katsoa koko setti. Ekakin olisi mukava nähdä taas.

Niinhän siinä sitten kävi, että sorruin eilen ekan Lethal Weaponin katsomiseen, ja nyt ei ole muuta mahdollisuutta kuin kokea kaikki. Kakkonen lähtee pyörimään kohta. Tavallaan vähän masentavaa, että tämän maailman parhaimmat toimintafilkat on tehty jo parikymmentä vuotta sitten... ;)

Iron Man (http://www.imdb.com/title/tt0371746/)

Fakta: Minulla ei vielä pari kuukautta sitten ollut koko Iron Manin olemassaolosta mitään hajua. Vasta teatterissa trailerin nähtyäni ymmärsin tälläisenkin supersankarin olevan olemassa.

Fakta2: Ei ollut minkäänlaisia aikomuksia mennä tätä pätkää teatteriin katsomaan, mutta positiiviset kommentit, yleinen kehuskelu ja imdb:n 8.3 päättivät puolestani toisin.

Fakta3: Iron Man on oikeasti hyvä supersankarileffa.



Kiitos korkeimmille voimille roolituksesta: Robert Downey Jr. on loistava mies rautainen ja Jeff Bridges mahtava rautiksen vastavoima. Jeffin näyttelijätyöstä diggaan ihan suunnattomasti melkein leffassa kuin leffassa. Karisma tulee melkeinpä syliin suoraan screeniltä.

Tälläisiltä elokuvilta odotetaan, jos ei nyt törkeästi valehdella, ennenkaikkea supernäyttäviä action-kohtauksia. Iron Man ei tässä(kään) suhteessa petä. Muutama oikeasti vakuuttava rymistely koetaan, joita on kiva muistella jälkeenkin päin, jatko-osaa odotellessa. Iron Man jää mieleen, joten uusi Superman Returns se ei onneksi ole - siis nopeasti unhoitettava.

Joku ruoja kehtasi sanoa tämän olevan melkein Batman Beginsin veroinen!  Kyllähän minä tälläisen kommentin tavallaan ymmärrän, molemmat ovat oikein onnistuneita oman genrensä edustajia. Mutta (ja se on suuri MUTTA) Tony Starkin hahmoon en vain saa juuri minkäänlaista kosketuspintaa, toisin kuin Bruce Waynen, joka traagisine menneisyyksine kaikkineen on läpeensä synkkä ja mitä mielenkiintoisin hahmo. Ja se on se ero, joka omalla kohdallani pitää huolen ettei Iron Man voi koskaan uhata Batman Beginsin asemaa.

Se ei silti estä minua odottamasta Iron Man 2:ta ja antamasta tälle kokonaista 3,5 tähteä.

Ei vaan parempi ;)


Tony Stark itseasiassa muistuttaa kaikista eniten juuri Batmania jos aletaan vertaamaan muihin supersankareihin. Downey toi rooliin hilpeyttä, ja varmasti tuo jatkossakin, mutta todellisuudessa (sarjakuvassa) Tony Stark on aika synkkä mies joka painii itsensä kanssa. Päälimmäisempänä piruna se täälläkin mainittu alkoholi.
Eli totta on että tämä Iron Man oli suhteellisen "kevyttä" katsottavaa, mutta tulevaisuus voi hyvinkin (ainakin toiveissa) hiukan vakavampaa otetta Starkin elämään. Voi olla että juuri tämän vuoksi nautinkin enemmän elokuvasta kun tiedän taustoja hiukan. Tästäkin on tullut jotenkin sellainen olo että olenko joku friikki, kun tuntuu että kukaan ei tiedä mikä on Iron Man. No perkele! Se on Iron Man!! DareDevilin jälkeen mielenkiintoisimpia hahmoja koko Marvel universumissa!! Kaikkihan sen tietää!! (tai sitten ei....)

Minusta Batman Begins on hyvä elokuva, erityisesti jos katsoo supersankarielokuvia, mutta minusta roolitus on onnistunut Iron Manissa paremmin. Tämä menee tietysti suurimmilta osin Katie Holmesin piikkiin. Siltä naiselta pitäisi kieltää näytteleminen. Muutenhan Begins on tähtiä täynnä. Erityisesti Michael Caine tuo leffaan hienon lisän, samoin Gary Oldman. Mutta sitten on vielä Bale...Mies hoitaa hommansa niin kuin pitääkin, mutta jotenkin en saanut vain ikinä sitä kuvaa että mies oikeasti olisi Batman. Tuntui lähinnä "tuuraajalta" tai jotain. Joku joka haluaa olla Batman.

Dark Knight leffaa odotellaankin sitten innolla. Ledger on trailereiden perusteella tehnyt hienoa työtä, ja miehen kohtalo vain lisää vaikutusta. Epäreilua kyllä, mutta niin se vain menee.

Minulla oli Batman Beginsia arvioidessani käytössäni ne tiedot jotka siitä elokuvasta sain, en tehnyt arviota sarjakuvien pohjalta. Sama koskee nyt Iron Mania.  Eli en ole hahmosta yhtään tietoinen, joten en tiedä mitä jatko-osien varalle on hatussa.

Mutta elokuvan pitäisi toimia elokuvana eikä missään tapauksessa vaatia katsojaltaan ennakkotietoa sarjakuvista.  Ja niin minä ne myös itselleni arvotan. 

Mielestäni Iron Man ei nyt hirveän synkkää kuvaa Starkista antanut - ainakaan tässä ensimmäisessä elokuvassa.  Batman Beginsissa taas tehtiin selväksi miksi Bruce tekee niinkuin tekee.  Ja siitä minä vain diggaan: että miehen sisällä riehuu pieni taistelun liekki ja sielu on rauhaton.

Joo totta kai. Elokuva on oma kokonaisuutensa. Ja en nyt perustellutkaan Iron Manin hienoutta sillä mitä kaikkea Starkiin liittyy elokuvan lisäksi. Minusta elokuva kantaa itsensä hyvin. Minä vain saatan olla kiinnostuneempi Iron Manista sen vuoksi kun tiedän taustat. Ja pienenä odotuksen lisänä sinulle mainitsin että Starkistakin saa "sisäistä taistelua" irti. Vaikka luulen että Downey pitää aina pienen huumorin kipinän mukana. Se kuuluu vain miehen tyyliin. Minusta se tosin ei ole huono juttu, mutta voihan kunnon draamaa haluaville on pieni piikki lihassa.

Mutta sehän on totta että Begins on synkempi ja käsittelee enemmän tai syvemmin miksi supersankari tekee mitä tekee ja mitä siitä seuraa.

Yksi asia mikä ehkä laskee Batman Beginsin arvoa minun silmissä on Tim Burtonin Batman ja Batman Returns, jotka ovat kaikkien aikojen parhaimmat supersankari elokuvat ja ihan elokuvinakin upeita.

Iron Man

Aivan aluksi voisin sanoa, että Iron Man on kaikkien aikojen paras Marvel-leffa. Se ei ole kuitenkaan kovin paljon vaadittu, kun ottaa huomioon että joukossa on sellaisia paskakasoja kuin Ghost Rider, Punisher ja Elektra. Olin seurannut Iron Man-leffan tuotantoa jo ensimmäisestä promokuvasta asti (2007 alku) ja odotukset olivat huoman korkealla. Pari viikkoa ennen elokuvan ilmestymistä, kiinnostus kuitenkin lopahti ihan siitä syystä, etten vain pettyisi pahasti (kuten usein on käynyt), joten päätin, että leffasta tulee mitä todennäköisemmin paska. Huimista kehuista ja Rottentomatoes.comin keskiarvosanasta (93%) takia päätin kuitenkin antaa Iron Manille mahdollisuuden.

Marvel fanaattisuudestani huolimatta en ole Iron Man-hahmon suurin fani, vaikka hahmosta pidänkin. Sarjiksissa tykkään etenkin itse Iron Manista, mutta Tony Starkista en pidä, sillä äijä on hyvin itsepäinen ja välillä jopa ärsyttävä kuten esim Civil Warissa. Iron Man taas on ylivoimaisuutensa, värikkyytensä ja cooliutensa takia ihan siisti hahmo.

Itse leffa oli siis erinomainen, toisin kuin odotin. Robert Downey Jr. = Tony Stark. Aivan loistava roolisuoritus. Elokuvassa oli lukuisia asioita mitä vain sarjishahmon fanit ymmärtävät mm. Jarvis, SHIELD, Rhodes ja Mark II-haarniska. Fiilis oli leffassa kyllä valitettavan kevyt ja ehkä liiankin koominen. Luulen että leffantekijät ovat tehneet tämän tahalteen ja oikeastaan ihan hyvä näinkin. Ohjaajahan sanoi että halusi jättää Starkin alkoholiongelmat jatko-osiin, sillä ensimmäisessä osassa haluttiin esitellä Starkin hahmo tarkasti. Toimintaa kuitenkin riitti ja kerrankin olen iloinen, että sankari myös tappaa. Kun vertaa X-Men ja Spider-Man elokuvia Iron Maniin, niin ero on huomattava.

Yhtäläisyyksiä Batman Beginsiin toki löytyy, mutta olen yksi harvoista joka ei tykännyt Beginsistä. En tiedä mistä johtuu, en vain pidä siitä vaikka kuinka yrittäisin. Ehkä johtuu siitä, että olen enemmän suoran toiminnan ystävä ja DC-hahmoista en pidä lähimainkaan yhtä paljon kuin Marvelin.

Iron Man on loistava kesäleffa, jota ei tulisi missata, vaikka muut Marvel sankaroinnit ovatkin olleet parhaimmillaan kohtalaisia. Iron Man on poikkeus. Jäin kuitenkin kaipaamaan hieman enemmän toimintaa, ja onneksi Iron Manista on tulossa trilogia.

4/5

JayeizH ja Epi, kai jäitte teatteriin lopputekstien jälkeen? Ette tiedä mistä jäitte paitsi ;D

NO VOI SUN *ITTU!!!!!!!!

Mietin tätä nykyään AINA! Jäänkö loppuun, vai en. Yleensä en jää kun olen jonkun kanssa katsomassa joten he harvoin haluavat loppuun asti jäädä. Nyt olin yksin mutta jostain syystä lähdin suht nopeasti pois.....AAAAAUUUYYYHH....ARG!!!

Haha paskat mä istun aina loppuun asti vaikka kaverit itkisi vieressä. Ärsyttävää joo, mutta en tingi vakaumuksestani.

Ainakin JayeizH:iä voisi kiinnostaa lopputekstien jälkeinen pätkä:

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Stark astuu himan ovesta sisään ja huomaa, että ikkunan lähellä varjossa seisoo hahmo. Salaperäinen ukkeli sanoo Starkille ettei hän ole ainoa supersankari maailmassa. Hänen äänensä kuulostaa tutulta. Hahmo astelee yhä lähemmäs ja kysyy onko Stark kuullut Avengers Initiativesta ja esittäytyy: Nick Fury, jota esittää Samuel L. Jackson!!

Juu, jäin toki teatteriin loppuun asti. 

Olihan tuo lopputekstien jälkeinen juttu kyllä aika helkkarinmoinen ylläri.  :)

No PERKELE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Etsin koko elokuvan ajan miestä kun luin että miehen pitäisi siinä olla. Ei perse...eli mitä tämä tarkoittaa: Lauantaina leffaan....öhm....kolmatta kertaa ;D

Oho, kerrankin ihan oikeasti hyvä Marvel-leffa.

Tykkäsin Iron Manistä kyllä ihan pirusti. Kyllä, enemmän kuin Batman Beginsistä, joka oli omaan makuun vähän liiankin synkkä. Ja yllättävästi juuri siksi, että leffa keskittyi enemmän Tony Starkiin kuin itse Iron Maniin, koska Tony Starkissa on kaikessa uhossaan ihan pirun hauska sankari. Erityisesti tykkäsin myös kuinka Iron Manin väritykset käytiin ovelasti läpi: eka versio on täysin krominvärinen, toinen (kultainen) versio hylättiin ja kolmas versio on se väritys mikä Iron Maniin nykyisellään yhdistetään. Oikeastaan ainoa asia, josta leffa kärsii, on se mistä monet tämmöiset supersankarileffat (varsinkin Marvelin) yleensä kärsivät. Hahmoa esitellään melkein koko leffa ja sitten viimeisen vartin aikana pistetään pahis palasiksi ja homma pakettiin. Mutta kuten sanoin, hahmoesittely oli jo sen verran mielenkiintoista, että annan sen hyvin anteeksi.

Ja olisin itsekin missannut Sampan ellei moinen kohtaus olisi jo ennalta ollut tiedossa.

Yksi päräyttävimmistä leffoista tuli äsken katseltua DVD:ltä. Trainspotting siis kyseessä. Erittäin loistokas, hienosti käsikirjoitettu ja totettu pätkä. Jostain syystä tuollaiset huumeita ja kurjuutta käsittelevät elokuvat miellyttävät allekirjoittanutta joten oli tämäkin pakko katsastaa. Sitä kurjuutta tässä leffassa tosiaan on ja Ewan McGregor yllättää, sillä olen nähnyt hänet ennen vain Obi Wan "I have a baaad feeling about this" Kenobina. En oikein tiedä mitä sanoisi muuta kun katsokaa jos huumeet ja niiden aiheuttama elämän vituille meno ei inhota liikaa.

5/5

(http://imagecache2.allposters.com/images/pic/1/Posters/fp0288~Trainspotting-Posters.jpg)

Nääh, kirja on niin paljon parempi, ettei leffa tuntunut sen jälkeen oikein miltään. Leffakin on hyvä, mutta kun näin sen niin tuntui, ettei kirjasta otettu tarpeeksi irti. Molemmat hyviä, kirja vaan on parempi.

Man About Town (http://www.imdb.com/title/tt0420757/)

Jack (Affleck) on yksi hollykylän parhaimmista lahjakkuuksien metsästäjistä. Yhtä-äkkiä tämän vaivatta eteenpäin rullaava elämä kokee kuitenkin suuria mullistuksia kun tämä saa kuulla vaimon syrjähypystä. Vielä kun suuria salaisuuksia sisältävä päiväkirja pölläistään, niin siinä vahvempikin jannu on helisemissä.

Elokuvassa ei ole yhtään mitään erikoista: huumori on keskitasoa, samoin näyttelijät. Puhumattakaan ennalta-arvattavasta juonesta. Täytyy kuitenkin kehaista Ben Affleckin olevan tässä yllättävänkin kovassa lyönnissä.  Harvoin katselen Benin elokuvia suuret kehut mielessä näyttelijätyön suhteen, mutta tämä meni kyllä hyvin.

2,5 / 5


King of California (http://www.imdb.com/title/tt0388182/)

Michael Douglas esittää huikean karismaattisena partajeppenä Charlieta, jonka pakkomielteenä on löytää 1600-luvulla kadonnut Espanjalainen kultarahakätkö Californian syövereistä. Hermoparantolasta tyttärensä luo muutettuaan Charlie alkaa toden teolla uhraamaan aikaa etsinnöille ja aarteelle, kun tytär Miranda puurtaa niska limassa Mäkin tiskillä tienaten rahat itsensä ja vinksahtaneelta tuntuvan isänsä elättämiseen.

Muun muassa Toronton elokuvafestivaaleilla mainettava niittänyt King of California on lämmin, omintakeinen, höpsö - ja mainio elokuva kaikin kaikkiaan. Tälläistä vaihtelua ainakin minä suurena leffafanina kaipaan; elokuvaa, jota ei todellakaan ole tehty dollarinkuviot silmissä kiiluen.

Parasta antia? Hulppean tyylikäs ja erikoinen soundtrack sekä mahtava Michael Douglas, joka yhtään liioittelematta taitaa vetää näyttelijäuransa upeimman roolisuorituksen...  Tänä vuonna näkemieni elokuvien kastissa tämä taitaa mennä sijalle 3, heti Into the Wildin ja Junon jälkeen.

4,5 / 5

Unknown (http://www.imdb.com/title/tt0450340/)

Takakannessa mainitaan iloisesti sellaiset elokuvat kuin Memento ja Usual Suspects. Hei, ihan hyvä leffahan tämä toki on, mutta ei nyt sentään liioitella: noiden kahden legendan kelkkaan ei ole mitään asiaa.

Viisi miestä herää keskellä aavikkoa sijaitsevasta lukitusta varastohallista huonossa hapessa ja muistinmenetyksistä kärsien. Miten ihmeessä miehet ovat tilanteeseen ajautuneet? Taas mikään ei ole varmaa ennenkuin lopputekstit valuvat ruudulle...

Twistien varaanhan tämä on selvästi kasaan naputeltu. Hyviä onneksi melkein kaikki käänteet ovat, mutta kyllä ainakin yksi kieputus pääsi meikäläistä ihmetyttämäänkin. Loppu ei ole oikeastaan kovin tyydyttävä eikä ollut sellaista "täysinäistä" oloa kun leffa loppui.

Alle 1,5 tuntia kestävä perusjännäri, jonka katselee kyllä kertaalleen ihan mielellään.

2,5 / 5

The Assassination of Jesse James by the Coward Robert Ford (http://www.imdb.com/title/tt0443680/)

Aivan mykistävää! Jumalaisen kauniisti kuvattu The Assassination of Jesse James by the Coward Robert Ford menee ainakin allekirjoittaneen kirjoissa yhdeksi 2000-luvun parhaimmista elokuvista. Mikään tuikitavallnen elämänkertatarina ei todellakaan ole kyseessä, sillä tekijätiimin kunnianhimon huomaa melkein kaikesta mitä katsoo. Surumieliset sävellykset antavat elokuvalle tunnetta, joka asettaa leffan tunnelman kireän jännittäväksi. Vaikka tietää miten kaikki päättyy, ovat kohtaukset niin hyvin rakennettuja, että jännitys on hyvin pinnassa. Verkkaisesti etenevää kerrontaa riittää 160 minuutin edestä. Jotkut nuhahtavat, kun toiset taas naatiskelevat kuvankauneista, lähes maalauksellisista näkymistä koko leffaystävän sydämellään.

Pitt on liekeissä. Miehen ei todellakaan tarvitse enää todistella kenellekään osaavansa näytellä, mutta tällä elokuvalle mennään jo hätyyttelemään legendoja. Arvaamaton Jesse James herää elokuvassa Pittin ansiosta loistavasti henkiin.  Lähes jokaisessa kohtauksessa pelkää mitä James nyt saa päähänsä.

Kuvausta ei vain voi tämän elokuvan kohdalla liikaa suitsuttaa: maisemista on saatu puristettua kaikki irti, kun tuulessa heiluvat vehnänkorret, sateen piiskaamat ruohot ja jäätyneet vedet tuodaan kirjaimellisesti katsojan iholle sellaisella tavalla, joka nostaa kuuluisan "siellä olon" tunteen todella korkeille tasoille. Illuusio on ja pysyy.

Törkeän hyvä elokuva, ei voi muuta sanoa.


5/5

eilen tuli postissa 5:n levyn blade runner blu-ray paketti.
en muistanut leffasta muuta kuin sen että joskus ylä-asteella varmaan nähnyt enkä silloinkaan kokonaan ja muistan silloin pitäneeni leffaa tylsänä ja huonona.

tuli sitten se final cut versio katsottua ja olihan se ihan ok, tosin vielä tuntui että ei se paketti sen 23e arvoinen ollut joten päätin katsoa extroja.
tuli sitten se 3,5t making of katsottua ja se herätti mielenkiinnon katsoa niitä muitakin versioita leffasta kun niissä pitäisi olla hieman enemmänkin eroja.

seuraavaksi sitten work print versio leffasta koneseen ja sen jälkeen puolen tunnin dokkari siitä miten leffaa paranneltiin final cut versioon.
sitten vielä alkuperäinen usa teatteri versio joka oli melkein kuin eri leffa voiceoverin ansiosta.
moni tuntuu noita inhoavan mutta minusta ne tekee leffasta paremman, paitsi ihan lopussa.

sitten tuli vielä pari dokkaria katsottua, kyllä tuossa kivasti meni yli 10t putkeen ;D

Etkö muka itkenyt ja huutanut buddhaa ja saatanaa loppukohtauksien aikana :o

Nojoo eihän tuo kaikille uppoa, mutta itse näin leffan vasta vuosi sitten ekaa kertaa ja ei sitä turhaan klassikoksi kutsuta.

Siinäpä yksi Blue-Ray julkaisu joka oikeasti tulee joskus hommattuakin.

no siis se rutgerin dialogi ennen kuolemaa olikin liikuttava kuten koko kuolinkohtaus mutta sen jälkeen tuleva voiceover ei sovi siihen lainkaan kun ford miettii itsekseen jtn diibadaabaa.
tuo kohtaus on paljon tehokkaampi siinä versiossa jossa nuo mietteet on jätetty pois.
eikä se alkuperäinen tyypillinen onnellinen loppukaan mitenkään kovin hyvin sovi mutta ei se oikeastaan häirinnytkään.

Siis oliko muka tuossa Final Cutissa vielä niitä vitun voice-overeita??

Tänään tuli katottua mahtava klassikko... Witchfinder General!
Kyseistä elokuvaa en ollut ennen nähnyt ja kuitenkin olen suuri doom-metal fani joten tämä elokuvahan oli pakko nähdä. Elokuva on siis vuodelta 1968 ja se kertoo 1600-luvun noitavainoista. Tämän elokuvan avulla kyllä älyää miten sairaita ne noitavainot ovat olleet.. Kaikki kohdat eivät ole todellakaan kovin lapsille suositeltavia. Suosittelen elokuvaa kaikille jotka tykkäävät verestä ja ihmisten paistamisesta! :)

ei ollut eikä vissiin ole siinä ekassakaan directors cutissakaan.

No tuosta nyt vaan sai sellaisen kuvan, että juuri näit voice-over version. Ja kun kysyin, että eikö leffa ollutkaan parasta ikinä niin tuolla vastasit siihen?????

siis katsoin eilen kolme versiota siitä.
final cutin, alkuperäisen usa teatteri version vuodelta 1982 ja work print version.

The Elephant Man (http://www.imdb.com/title/tt0080678/)

Huh, olipahan vaikuttava leffa.

Tunnelma ei ole samalla tavoin jatkuvan piinaava ja epämielyttävä kuin Lynchin muissa elokuvissa, vaan mukavan siedettävä, vaikkakin lynchmaisessa miljöössä ja äänimaailmassa (ujeltava tuuli, teollisten koneiden pauke, jne.). Leffa aukeaa myös huomattavasti helpommin kuin Lynchin myöhempi tuotanto, joten ei kannata aristella ennakkoluulojen takia.

Samalla aikaa surullisimpia ja kauneimpia leffoja, joita olen nähnyt. Ja elefanttimies on ehkä sympaattisin hahmo ikinä.

5 / 5


Before Sunrise (http://www.imdb.com/title/tt0112471/)

Kaksi ventovierasta kohtaa Wieniin menevässä junassa ja päättää viettää yhteisen illan kaupungissa, ennen kuin kumpikin jatkaa matkaansa eri suuntiin. Kiteytettynä: Lost in Translation Euroopassa.

Hyvät näyttelijät, elämänläheisyys ja hienot maisemat. Pidin kovasti.

4,5 / 5

Tuo onkin hyvä leffa. Kun kerta tykkäsit, niin tästähän on muuten jatko-osakin nimeltään "Before Sunset", jossa elokuvan pariskunta tapaa vuosien jälkeen uudelleen. Ilmeisesti saanut hyvätkin arvosanat. Pitäisikin ihan mielenkiinnosta katsoa itsekin jatko-osa, kun jäi kalvamaan tuo Before Sunrisen loppu.

Before Sunrise oli erittäin hyvä eikä jatko-osa ei ollut mitenkään huono. Se oli jopa ihan hyvä. Henkilökemia toimi edelleen ja sanailua seurasi ihan mielenkiinnosta. Elokuva ei kuitenkaan saanut niin hyvälle tuulelle kuin ensimmäinen osa jonka päällimmäisiksi meriiteiksi listaisin eräänlaisen innostuneisuuden ja toiveikkuuden. Ehkä se on elämän hinta ja nuorena sitä on avoimempi mahdollisuuksille jotka iän karttuessa unohtuvat ja sitä sulkeudutaan omaan arkeen. Tässä valossa elokuva on ihan onnistunut katsaus siihen minkälaista on nähdä sitä nuoruuden kajoa, vaikkei henkilöhahmot tosiaan mitään keski-ikäisiä olekaan :)


EDIT:

Tässä nouseisessa yriteltiin katsella Chuck Norriksen Invasion U.S.A.

Ei voinut. Ei pystynyt. Harvoja leffoja tulee lopetettua kesken, mutta hitto vieköön, ihan surkeata sontaa. Tuossa on edessä tuo leirittelyviikonloppu kun kaveriporukalla mennään rötväämään saunomaan kokkaamaan ja ryyppäämään jne, niin on siinä sitten pääkokkauksen jälkeen tapana ollut katsoa huono leffa. Kaveri oli onnistunut saamaan Chuckin Forest Warriorin josta IMDb kertoo näin:

John McKenna is a spiritual being who is able to transform into bear, wolf or eagle. He lives in the forests of Tanglewood and has dedicated his life to protect them. One day a gang of evil lumberjacks led by Travis Thorne arrive Tanglewood to chop the forest down.

Invasionilla ei tuntunut olevan mahkuja pahoille metsureille ja ajattelin sitten katsoa, mutta harmittaa nyt että maksoin tästä yli 5 euroa. Kenties joskus katson loppuun.

Seuraavalla kerralla Story of Ricky eli Riki-Oh, enkkusubeilla ja alkuperäisellä ääninäyttelyllä. Ei petä, takaan sen.

MITÄ!?

Siivosin taas yhden luurangon kaapistani katsomalla Vanilla Sky. Päräyttävää matskua. Nyt tekisi kovasti mieli tsekata vertailun vuoksi se espanjalainen orkkisfilkka, kun hassun sattuman vuoksi se on parikin kertaa viimeaikoina sattunut Canalilla kohdalle. Toivottavasti löytyy vielö ohjelmistosta.

Atonement (http://www.imdb.com/title/tt0783233/)

Atonementin voi karkeasti jakaa kahteen puoliskoon: fantastiseen ja... no vähemmän hyvään. Ensimmäiset 50 minuuttia ovat häkellyttävän liimaavaa, tunnepitoista ja intohimoista draamaa. Ilmassa leijuu uhkaa.  Kohtaukset pitävät otteessaan pettämättömästi.

Mutta sitten notkahtaa.

Tyylinmuutos on raju, eikä niinkään toimiva. Ote yksinkertaisesti lipeää.  Onneksi loppuosuus nostaa taas elokuvan laadullisesti hyvälle tasolle. Loppu on sekä tunnepitoinen, että yllättävä. Kaukana Hollywoodin peruskaurasta.

Alku ja loppu ovat niin vahvoja, ettei jälkimmäinen hallitseva osuus pilaa Atonementia, vaikkei se pidäkään otteessaan niin hyvin kuin muu elokuva.

Keiran pitäisi syödä joskus. Näyttävä nainen, mutta laihdutuksessa on menty liian pitkälle. Ei ole terveellistä tuollainen.

4/5

3:10 to Yuma (http://www.imdb.com/title/tt0381849/)

Laadukkaita länkkäreitä ei nykyään kasva jokaisen puun oksalla. 3:10 to Yuma on sitten Open Rangen tämän hienon genren parasta antia.

Christian Bale ja Russel Crowe samassa elokuvassa! Miten paljon karismaa edes mahtuu yhteen leffaan? Tämä kaksikko kannattelisi millaista elokuvaa tahansa harteillaan.  Miehet ovat ottaneet roolihahmonsa hienosti haltuun ja vetävät mainiot roolisuoritukset. Balen ja Crowen yhteisissä kohtauksissa tekee mieli lähes taputtaa.

Elokuvassa on monikin asia tehty varsin hyvin. Oikeastaan vain juoni äityy loppupuolella hivenen epäuskottavaksi - ainakin tietyistä näkökulmista katsottuna. Tulee tunne, että käsikirjoituksen kanssa olisi kiirehditty hiukan. Lopussa elokuvan hahmot nimittäin käyttäytyvät varsin oman luonteensa vastaisesti. Tulitaistelut eivät nekään tarjoa ikimuistettavia asetelmia, tyyliin Once Upon a time in the West tai The Good, the Bad and the Ugly. Reikäraudoilla paukuttelut ovat enemmänkin pikaista räiskyttelyä kuin tunnelmallista, suurien tunteiden kyllästämää kuolonkilpaa.

Karismaattiset näyttelijät, hienot ympäristöt ja se genren harvinaisuus vetää kuitenkin suun hymyyn. Onhan tässä vikoja, mutta eihän tälläisestä nauttimatta voi olla!


4/5

Atonement on kyllä todella hyvä leffa. Jännällä tavalla uhkaava ja kaunis samaan aikaan. Itse tykkäsin myös väliosasta mutta lopetus räjäytti todellakin pankin. Erittäin taitavasti koottu paketti. Tunnelmanluojana oli ihan mahtavasti käytetty kirjoituskoneen ääntä scoressa.

Yllättävän hyvä! Paskaahan tämä tietysti oli, mutta suorastaan taidetta verrattuna valtaosaan Chuckin leffoista joita ei katsele hullukaan. Arska on FBI:stä monotettu pikkukaupungin seriffi jolle vanha ystävä tarjoaa kostoreissua ja jollakin logiikalla paluuta FBI:hin rytkeitten jälkeen.

Pari aika hyvää heittoa joista järjettömin oli se kun paikallinen jepari kyseli Arskan peitenimen Joseph P. Brennerin P-kirjaimen tarkoitusta ja Arska totesi pontevast hetken mietittyään... PUSSY!

Toinen kova oli alussa kun holistivaimo mekkaloi ja leipoi kännissä kakkua ja Arska sitten paheksuvasti totesi "you shouldn't drink and bake".

Arska on kuningas. Tässä tuli vähän aikaa sitten nousuhumalassa katsottua parhaita paloja maailman tiukimmasta toimintapläjäyksestä True Liesista. Tippa tulee linssiin kun tätä pätkää muistelee. Arska on kunnossa, läppä lentää, toiminta on hulvattoman hienoa ja toimivaa ja erikoistehosteet sekä tuotanto-arvot omaa luokkaansa. Bill Baxton tekee ikimuistoisen roolin luuseri-agenttina joka vokottelee Arskan vaimoketta... big mistake.

Reväytin myös vatsalihaksen kun kysyin kaveriltani (TK tietää keneltä), että muistatko kun tässä leffassa oli joku oudon niminen terä-ase, jolla Arska tappaa sen kiduttaja hyypiön? No vastaus tuli jostain kymmenen vuoden takaa ja kuin apteekin hyllyltä. Pattersonin Trokari.

Terve.

True Lies on T2:n jälkeen varmaankin Arskan paras. Se on jopa oikeasti nautittava leffa.

Quoted.

Mitä muutakaan voi odottaa maailman parhaalta toimintaelokuvien ohjaaja James Cameronilta, joka ohjasi noiden kahden lisäksi mm. Aliensin.

Leffakesää vietetään tänä vuonna, sillä ideana olisi muun muuassa katsella rästissä olevat leffat sekä tutustua pitkästä aikaa Canal +:n tarjontaan. Nyt kun toista kunnon lomapäivää vietetään, on kolme leffaa takana.

From Dusk till Dawn

Kyseessä on tietyllä tapaa yksi häröimmistä leffoista mitä olen nähnyt, mikä jopa hieman söi katselua iloa. Elokuvahan on jonkin sortin mustalla huumorilla varustettu toimintaleffa, jossa on vieläpä jonkin verran laimeita kauhuelementtejä. Itse huumori upposikin minuun suht koht hyvin ja meininki maittoi, kunnes mukaan heitetään lopulta täysin odottamaton juonenkäänne. Koko leffaa kyseinen kohta ei pilannut, itse asiassa joidenkin mielestä koko käänne saattoi piristää leffaa entisestään, mutta itse hieman jopa petyin. Leffan alku antaa yksinkertaisesti ymmärtää jotain aivan muuta, ja minä peräti pidin leffan alusta. No aina ei voi voittaa.

Leffan pituudesta on pakko kyllä antaa kiitosta. Puolitoista tuntia on juuri sopiva pituus tällaiselle aivojennollaus viihteelle. Jos siis moisen taidon omaa rennon asenteen lisäksi, niin voin peräti suositella tätä teosta muidenkin katseltavaksi.

From Dusk till Dawn II: Texas Blood Money

Ennakkoluulot olivat tätä leffaa kohtaan kovat eikä syyttä. Se on jatkoa elokuvalle, josta on oikeastaan todella paha lähteä juonta jatkamaan. Mitä siis tehdään? Otetaan läjä uusia hahmoja ja muistetaan edellistä osaa vain yhdellä lauseella!

Jo Quentin Tarantinon sekä George Clooneyn poissaolo tuntui ylitsepääsemättömältä viimeistään siinä vaiheessa kun uusi pääosassa heiluva joukkio on esitelty. Yksikään hahmoista ei ole kiinnostava, oikeastaan jokainen on täysi klisee aina pakollisesta kovis lihaskimpusta jokaisen syrjimään luuseriin. Vielä kun elokuvassa pääpaino on loppujen lopuksi selviytymisellä, on jossain menty metsään.

Huumoripuoli elokuvasta katosi täysin hahmojen myötä. Muutama laimea vitsi löytyy toki, mutta niistä yksikään ei oikeastaan edes hymyilyttänyt. Voi kylläkin olla, ettei leffaa ole aivan minulle tarkoitettu, sillä en onnistu millään nähdä hauskuutta siinäkään, että puolet ajasta taustalla kuuluu pornoleffasta tuleva naisen voihkina.

Kyseessä on siis yksinkertaisesti huono elokuva meikäläisen makuun, mikä saakin pelkäämään kolmannen osan laatua entisestään. Sekin pitäisi vilkaista joskus...joskus... joskus........

Jackie Brown

Tarantinon leffat maittavat minulle suurimmaksi osaksi. Kill Billit, Reservoir Dogs sekä Pulp Fiction olivat oikeasti hyviä, joten Jackieltä odotin vähintään jonkin verran viihdyttävyyttä. Kuitenkin kyseinen leffa oli tähän astisista tylsin, muttei kuitenkaan toivoton tapaus. Elokuva vaati hieman keskittymistä, jonka kanssa minulla on välillä ongelmia, mutta pysyin silti suhteellisen hyvin kärryillä. Siltikin suuri osa leffasta oli aika tylsää katseltavaa ja tositoimiin päästiinkin hieman yli puolenvälin jälkeen.

Osa hieman laimeasta mausta leffaa kohtaan saattoi syntyä siitä, että olen katsonut todella paljon  toimintaleffoja viimeaikoina, ja tätä genreähän Jackie Brown ei edusta. Suuri osa ajasta käytetään suunnitteluihin ja kieroiluihin, ja kun itse pääasiaan päästään, niin aseet eivät laula kuin hyvin harvoissa tilanteissa. Hahmot ovat hyvinkin tärkeässä osassa ja dialogia löytyy paljon niin tärkeää kuin turhaakin tavaraa, mitkä kuitenkin antavat jonkinsortin tietoa eri henkiöistä. Myös hahmojen erilaisuus tuo hieman vetoa leffaan.

Surkeasta leffasta ei siis ole kyse, mutta tyydyn mieluiten muihin Tarantinon tuotoksiin.

Jackie Brown on tietyllä tavalla äärimmäisyyteen viety Tarantinon leffa, jonka pääosissa on muissakin miehen elokuvissa tavaramerkeiksi muodostuneet vahvat hahmot sekä loistava dialogi soundtrackia unohtamatta. Itse kun pidän juuri näistä osa-alueista, niin nautin myös suunnattomasti Jackiesta. Kaikkien Tarantino-fanien - ja miksei myös muiden - kannattaa katsastaa sellainen elokuva kuin Four Rooms. Se on tehty Jerry Lewisin klassisen The Bellboyn hengessä, ja Stanleytä esittävä Tim Roth loistaa neljä eri juonta yhteen punovassa elokuvassa. Viimeinen näistä neljästä "huoneesta" on siis Tarantinon käsikirjoittama ja ohjaama.

V for Vendetta

Leffa, joka sisältää hämärän päähenkilön ja hallituksen tai vastaavan kieroilua on kuin minulle tehty. Päähenkilö, V, on jo itsessään niin hauskan erikoinen hahmo, mutta vielä kun päälle heitetään synkähkö ja hieman kliseinenkin menneisyys, niin jopa meikäläistä kiinnostaa poliisien yritykset saada V kiinni.

Luulin alkujaan elokuvan olevan hyvinkin toimintapainoitteinen ja alku hieman moista lupailikin. Kuitenkin on sinällään hyvä, että pääpaino on lopulta suurimmaksi osaksi päähenkilön tarinassa, sillä en olisi kuvitellut katsovani leffaa näinkään innoissani jos kyseessä olisi ollut jokin tusinatoiminta. Nyt kuitenkin käteen jäi mielenkiintoinen elokuva hyvällä päähenkilöllä ja siistillä juonella. Ainut asia, mitä jäin harmittamaan oli, että "pääpahis" jäi hieman latteaksi. Onhan se ymmärrettävää, että heppu tahtoo pitää vallastaan kiinni tavalla jos toisella, mutta häneen olisi voitu paneutu hieman enemmän. No nyt ainaki jäi enemmän tilaa V:lle, ja kelpaa sekin.

The Mist - Usva

Pikkukylää kiusaa eräänä yönä pirunmoinen myrsky, ja seuraavana päivänä nousee hernerokkasumu jonne ihmisiä tuntuu katoavan karmeiden huutojen kera. Suuri joukko asukkaita jää loukkuun lähikauppaan, ja pian sekä usva salaisuuksineen että kanssatoverit alkavat todenteolla rassaamaan asukkaita. Mikä avuksi!?

Piti mennä katsomaan, kun ei teatterissa torstaina muutakaan pyörinyt, ja ohjaaja Frank Darabont on kuitenkin tuupannut melko tiukkaa paskaa ulos aikanaan(Green Mile ja Shawshank Redemption). Nyt parin päivän jälkeenkään en ole ihan varma pidinkö leffasta. Sen parasta antia olivat ehdottomasti suvantohetket, sillä leffan henkilökemiat, erilaiset kriisinhallintamallit, kevyt ihmispsyykeen tutkiskelu ja jännittynyt odotuksen tunne olivat mielenkiintoista ja antoisaa matskua. Mutta heti kun homma meni otusten kanssa tappeluksi, tuli sellainen ikävä deja-vu- ja myötähäpeä-fiilis. Vaan ehkä näitä purkauksia tarvittiin pitämään painetta yllä.

Kokonaisuutena Mist oli kuitenkin ihan viihdyttävä pätkä. Lopusta isot propsit(Stephen Kingille), todella vittumainen ratkaisu. Toimi.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Mutta mikä siinä on, että rinnakkaisulottuvuuksista ja tieteellisistä kokeista sikiää aina kaiken tuhoavia petoja? Kaiken järjen mukaan jonkun pitäisi joskus sekaantua sellaisiinkin tiedesuuntiin, joiden tuloksena on Halinalleja. Sellaista ison budjetin filmatisointia mä menisin katsomaan.

Samaa mieltä paitsi että Kingillä ei ollut lopun kanssa mitään tekemistä vaan kyseessä oli Darabontin oma ratkaisu.

Kappas. Noh, oletushan se vain olikin, kun ei alkuperäisteoksesta ole mitään hajua. Vaan siinä tapauksessa entistä isompi kiitos, Darabontille vain.

Kuinkas paljon tämä sitten eroaa Kingin näkemyksestä?

Miekin kyllä tykkäsin Mististä ihan kivasti. Loppu hiukan mykisti ja jätti silmät seisomaan kirkkaina.

Before the Devil Knows You're Dead (http://www.imdb.com/title/tt0292963/)

Tämä on varsin pätevä thrilleri, vaikka melko isoja ongelmia omaakin.

Mutta vahvuudetkin ovat merkittävät: Philip Seymour Hoffmanin ja Ethan Hawkin yhteispeli toimii. Kaksikolle on kirjoitettu nippu herkullisia kohtauksia. Muut näyttelijät elokuvassa jäävät näiden kahden varjoon todella pahasti.

Elokuva etenee Tarantinomaisen epäkronologisesti. Välillä tulee miettineeksi, olisiko perinteinen kerrontatapa toiminut sittenkin paremmin. Yksi elokuvan potentiaalisesti vahvimmista kohtauksista vesitetään juuri kerronnallisilla ratkaisuilla. Mutta ehkäpä se silti toimii paremmin kuin normaali, A:sta B:en etenevä kerronta, sillä kelloa ei elokuvan aikana tee mieli tähyillä.

Thrillerit elävät tai kuolevat tunnelmaansa. Tämä jää eloon; kun köysi elokuvan henkilöhahmojen kurkuissa kiristyy, huomaa katsojakin puristavansa sohvan laitaa kotonaan tiukemmin. Before the Devil Knows You're Dead rakentaa epätoivoista fiilistä mainiosti.

Niin, se juoni.  Kerrottakoon, että veljeskaksikko laatii suunnitelman rahavaikeuksien helpottamiseksi. Autuuden ja setelisäkin sijasta syntyykin kitkerä soppa, jonka seuraukset ovat veljesten perheelle kohtalokkaat...

3,5/5

Kyllä ne Marisa Tomein tissit aika komeasti sieltä varjoista nököttivät.

Öh, mutta ihan vakavasti tuo Lumetin elokuva aika hieno oli. En nyt siitä sen suurempia kiksejä saanut enkä oikeastaan välittäisi nähdä elokuvaa toiste, mutta mielellään sen ensimmäisen kerran katsoi. Loppukin oli mukavan avoin.

Charlie Wilson's War

Vuokrailtiin tämmöinen pätkä viime viikolla, lähinnä pääosakolmikon(P. S. Hoffman, Tom Hanks sekä Julia Roberts) houkuttelemina, ja löydettiin näköjään viihdyttävin politiikkaleffa pitkiin aikoihin. Käsikirjoitus on sulaa kultaa, roolityöt A-luokkaa, poliittista jargonia koko vuoden tarpeiksi ja kaupan päälle vielä pilkettä silmäkulmassa. Eritoten muutamat Hanksin ja Hoffmanin yhteiset kohtaukset olivat sellaista dialogin riemujuhlaa, että teki mieli kusta hunajaa. Oli mukava pitkästä aikaa yllättyä positiivisesti.

The Forbidden Kingdom


No olihan se pettymys. Jet Lin ja Jackie Chanin ensimmäinen yhteinen pätkä on ilmestynyt, mutta valitettavasti Hollywood-leffana eikä se kovasta yrityksestään huolimatta yllä mitenkään Honkkarileffojen tasolle. Tosin, kun elokuvan ohjaajana häärii Stuart Little-leffat ohjannut heebo niin mitäs muutakaan voi odottaa kuin paskaa.

Tarina perustuu löyhästi Journey to the West-novelliin, josta muun muassa Dragon Ball on myös ottanut suuria vaikutteita. Kaiken pilaa kuitenkin päähenkilö, joka on perinteinen 16-vuotias siloposkinen jenkkiteini joka on tietenkin The Chosen One. Jackien ja Lin hahmotkaan eivät valitettavasti pelasta paljoa, ja molempien lähes ymmärtämätön englanninkielen taito ei auta asiaa. Taistelukohtauksetkin ovat suurimmaksi osaksi pettymyksiä ja jäävät tylsiksi. Tämä johtuu siitä että CGI:tä ja naruja käytetään aivan liikaa. Etenkin jälkimmäisen liikakäyttö jää harmittamaan, sillä Jackie Chan on tunnettu juuri siitä että äijä tekee kaiken itse. Tarinaan on myös yhdistetty aimo annos huumoria, joka ei muutamaa kohtaa lukuunottamatta naurattanut.

The Forbidden Kingdomista on oikeastaan melko vaikea löytää mitään hyvää sanottavaa. Perusvarmasti toteutettu teos on täysin yllätyksetön ja kaikki on jo nähty ennen. Lastenleffaksi tämä on loistavaa kokoperheen viihdettä, mutta vakavamman toiminnan ystävät tuskin saavat tästä mitään irti. Vuoden pahin pettymys itselleni.

2/5

---------------------------------------------------------------------

Meet the Spartans


No mitä tästä voi sanoa mitä ei ole jo sanottu. Paskaakin paskempi leffa. Ei kuitenkaan niin paska kuin Epic Movie. Meet the Spartansin tekijöiden kannattaisi oikeasti tehdä parodiaelokuva eikä vain rip-offia jostain toisesta leffasta. No turhaa se olisi kuitenkin. Paskaa siitäkin nimittäin tulisi vaikka mitä yrittäisivät. Mitä seuraavaksi? Scary Movie 5? Epic Movie 2? Shitty Movie 26?

1/5

Mihin katosi Naked Gun?

meet the spartans oli ihan vitun kova leffa.
ainoa mikä oli kohtuu hohhoijaa tasoa oli se alun kuiluun potkimis kohta jota venytettiin liikaa.
ei tältä kannata mitään älykästä komediaa odottaakaan, viinaa kehiin ja katsoo aivot nollilla ja nauraa paskasta naurua.

minä ainakin ostan ihan omaksi kun alelaarista saa.
kaikkihan pitää aina ensin warena katsastaa.
hei täähän riimaa ja mä vedän viinaa.
tää leffa on loistava, nauruhermoja kutkuttaa
kaikki dissaajat voi ***** lutkuttaa
vetäkää viinaa, antakaa huumorin viedä
tai missaatte monta niin kovaa leffaa ettette edes tiedä
ja mä en tollasta whinetystä siedä
teidät voisin saunan taakse viedä

joo jos lopettas ;D

edit: niin ja tämä kyllä vie alkuperästä kolmesatasta sen 300-0.

Sex and The City

Ah! Kenkiä ja vaatteita. Leffa ei voinut tuolla asetelmalla olla muuta kuin hyvä. :P

Tosin pitäisi varmaan aloittaa kertomalla mututuntumaa leffasta suhteessa sarjaan. Sarjan katsomisestaon itselläni vierähtänyt tovi, mutta kyllä nostalginen olo leffaa katsoessa tuli. Juonikuvioista ei muuta sanottavaa ole kuin se, että enpä ole koskaan ollut katsomassa leffaa joka aiheuttaa yleisössä näin voimakkaita reaktioita, tuntui että 30 % porukasta eli täysin mukana ja otti leffan juonikuvoihin kantaa äännähtelemällä. Ihme ettei joku huutanut pariin väliin "no hei DAA!1". Itse tykkään pitää mölyt mahassa, vaikka kyllähän tuo juoneltaan oli erittäin kivaa katseltavaa. Sopivasti sydänsurua ja iloa. Sarjan kuudennen kauden viitoittamalta tieltäkin poikettiin parin henkilön kohdalla, eikä sille tielle välttämättä enää paluuta ollut. Välttämättä. Katsokaa ja todetkaa.

Tämä ei varmaan ketään täällä kiinnosta, mutta mimmien tyyli on leffassa hiukkasen muuttunut, varsinkin Mirandalla joka on stailattu tavismammasta varsin kivasti tyylikkääksi leidiksi. Carrie on taas jälleen joukon säväyttäjä jonka päällä mikään ei näytä huonolta, vaikka muutaman asun kohdalla kävi mielessä että nainenhan lähentelee viittäkymmentä, joten miksi stailattu kuin parikymppinen. Luksusbrandeilla herkutellaan aika lailla, joten brandivastaiset voivat saada oksennusreaktioita.

Parasta leffassa oli huomata henkilöiden ikääntyminen. Kyllä ryppyjäkin alkaa löytyä eikä niitä yritetä liiemmin peitellä. Siitä huolimatta elämä antaa paljon enemmän kuin parikymmentä vuotta sitten. Tuo ei ole minusta yhtään huono asia tänä nuoruudenpalvonnan aikakautena.

Eikö kukaan ole käynyt tätä jo muka katsomassa (tyttöystävän kanssa)? Vai eikö kukaan kehtaa myöntää?

edit veikkaan, että niittivöitä alkaa näkyä katukuvassa räjähdysmäisesti enemmän... itselle kelpaisi leffan Diorin korkkarit mieluummin.

https://www.pelaajalauta.fi/index.php?topic=473.0 (https://www.pelaajalauta.fi/index.php?topic=473.0)
Sinkkuelämää-sarjasta ja elokuvasta lisää juttua myöhemmin tänä iltana, jahka palaan futismatsista.

Half Nelson (http://www.imdb.com/title/tt0468489/)

Indie-elokuvien olemassaolo on elokuvan ystävälle tärkeä asia. Pienimuotoisia tuotantoja ei ole tarkkaan saneltu kliseiden oppikirjojen mukaan. Katsojia ei tarvitse ihan niin räikeästi kalastella kuin suuren budjetin megaelokuvissa, joissa törmää usein pahoihin taalat silmissä tehtyihin vesityksiin. Hyvät indie-pätkät ovat todellisia aarteita.

Half Nelsonin voi nähdä puivan kysymystä, miten ihmisessä voi olla kaksi täysin erilaista puolta. Dan on opettaja, joka virka-ajallaan motivoi oppilaitaan entistä parempiin opintosuorituksiin. Kukaan ei näe suoraan miehen ongelmia: hän on myös narkomaani, jonka elämä työn ulkopuolella on lähinnä kotona kyyhöttämistä ja suoraan suoneen pistämistä. Moni asia kuitenkin muuttuu, kun yksi Danin oppilaista saa vahingossa selville opettajansa pimeän harrastuksen.

Ryan Gosling sai pääosan esittämisestään oscar-ehdokkuuden. Eikä turhaan. Dan on traaginen hahmo, jota ei edes yritetä kasvattaa elokuvan aikana epärealistisen paljon. Kun tyypillisessä amerikkalaisessa elokuvassa rappion reunalla keikkuva päähahmo on elokuvan loppuessa saanut itsensä hilattua takaisin elämään, niin Half Nelson käsittelee asiat täysin erilaisella otteella. Se yllättää ja on Hollywood-tyyliin tottuneelle selvä yllätys.

Elokuvassa vellova apea ilmapiiri ryömii katsojankin mieleen. Ei tätä esimerkiksi Junon tavoin ole kovin nautinnollista katsoa, mutta tekotavaltaan ja sanomaltaan elokuvaa arvostaa kyllä. Mukana on nimittäin rasisminvastaisia teemoja, opettaahan Dan tummaihoisista koostuvaa luokkaa, jolle on tärkeää takoa päähän faktoja rotuerottelusta ja niistä suurmiehistä, jotka muutoksia aikaan saivat. Tämä on onneksi vain vivahde, eikä se koskaan nouse itse pääaiheen, eli Danin rappion, edelle.

Siinä missä Juno oli laskelmoidusti Indie, on Half Nelson sitä aidosti. Ajatuksia herättävä leffa, jota ei ole tehty rahanhimon vallassa.

4/5

Mäkin pidin Half Nelsonista, vaikka välillä leffan tietty, sanotaanko päämäärättömyys, pisti vähän häiritsemään. Kyllä, osaltaan juuri se tekee pätkästä niin maanläheisen, seepiansävyisen ja elämänhajuisen, mutta jonkinlainen (taas, paremman termin puutteessa) suunta olisi silti ollut kiva. That being said, Half Nelson kätkee tällaisenaankin sisäänsä kiehtovan tarinan, joka viihdytti, ainakin tämän yhden kerran. Katsastamisen arvoinen.


Itse katselin eilen brittiläistä kauhukomediaa leffan Verisempi Viikonloppu(orkkisnimestä ei hajua) muodossa. Alkupuolisko oli itseasiassa vielä ihan jees, mutta niillä tienoilla missä splatteri alkoi, se vähäkin hauskuus loppui, eikä jännitystä tai muitakaan fiiliksiä saatu tilalle. Tylsä, kuiva ja kasvoton. Shaun of the Dead suoriutuu genressään monta kymmentä kertaa paremmin, ja siksi tämän filkan voikin suosiolla jättää pimeään metsään lojumaan.

Incredible Hulk (2008) (http://www.imdb.com/title/tt0800080/)

Vain viisi vuotta edellisen Hulk-elokuvan jälkeen sarja buutataan. Ei tainnut mennä ihan putkeen?

No ei. Ang Leen näkemys vihreän jätin rymistelystä on jopa supersankarielokuvien mittapuulla täysin tarkoituksettomalla juonella varustettu. Missään ei ole mitään järkeä ja elokuvan sisäinen logiikka oli pahasti vinksallaan. Ei sitä moni puolustele.

Moisen pettymyksen jälkeen olisi ollut niin helppoa viitata tulevillekin Hulk-leffoille kintaalla. Mutta sitten tapahtui odottamaton: Edward Norton, joka myös fantastisena näyttelijä tunnetaan, pestattiin Bruce Banneriksi. Hetkessä leffafanit alkoivat odottamaan tömistelijän uutta tulemista.

Ja mitä voimme sanoa, kun elokuva on nyt saapunut teattereihin? Se on eittämättä parempi kuin vuoden 2003 katastrofi, mutta vaikkapa Ironmanille se jää silti jälkeen. Elokuva ottaa vakavammin itsensä kuin rautamies ja toiminnan suhde muuhun on heikommin balanssissa. Efektit tuntuvat heikommilta kuin Iron Manissa, mutta kyse on oikeasti vain tyylistä: robottimaiset asiat on helpompi saada näyttämään hyvältä kuin vihreä, ihmismäinen jättiläinen.

Edward Norton, Tim Roth, William Hurt... Hulk toimii paljolti jo näyttelijöiden laadukkuuden takia. Mutta miksi Connelly on vaihdettu Liv Tyleriin? Toki mitään ei olla jätetty muistuttamaan edellisestä, mutta se on silti tappio.

3/5


Michael Clayton (http://www.imdb.com/title/tt0465538/)

Michael Clayton ei aliarvioi katsojaansa: se on näppärä jännityselokuva, jonka palaset loksahtelevat kohdalleen palapelin tavoin. Juoniaukkoja on vaikea löytää, koska niitä ei ole. Käsikirjoituksessa jokainen yksityiskohta on tarkasti mietitty eikä liikaa onneksi selitellä.

Hahmona M. Clayton on siitä onnistunut, ettei häntä edes yritetä muuttaa liian nopeasti. Muutos on uskottava. Clooneykin on parhaassa vedossaan vuosiin.

Yksityiskohdat aukevat. Toisella kerralla elokuva tuntuu varmasti vieläkin paremmalta, joka yksistään on merkki siitä, että Michael Clayton on Oscar-ehdokkuuksiensa ja yhden pystinsä arvoinen elokuva.

4/5


Halloween (2007) (http://www.imdb.com/title/tt0373883/)

Synkkä ja ahdistava lapsuus vaatii veronsa: epämieluisat varttumisolosuhteet muokkaavat Michael Myersin moraalisäännöstön aivan vinksalleen ja enkelikasvoinen kymmenenvuotias lahtaa pyhäinpäivän aattona omat vanhempansa ja isosiskonsa raa'asti ja silmääkään räpäyttämättä.

Myers teljetään hullujen huoneeseen, jossa tämä taantuu täysin; poika alkaa kulkea sanattomana naamio päässään. Kukaan ei näe psykopaatin parantamista mahdollisena.

Rob Zombien ohjaama remake kiistattomasta kauhuklassikosta perehtyy mielenkiintoisesti originaalia enemmän Michael Myersin lapsuuteen ja setvii syitä miksi mies on kylmä tappokone. Pinnallisesti, mutta silti. Alkuperäisen tunnelmaa tämä ei kuitenkaan tavoita.

Laurie tuntuu uudessa versiossa jopa aiempaa häiritsevämmän blondilta. Vai onko aika sittenkin kullannut muistot? Lokakuun viimeisenä tämä olisi pitänyt katsoa. Kesäkuun valoisassa illassa osa tunnelmasta hukkuu.

2,5/5

Mä en ymmärrä tota uutta Hulkkia. Ei leffaa voi vaan tehdä uudestaan jos edellinen oli huono. Hulkki oli ja meni jo ja nyt olisi pitänyt odottaa ainakin 20 vuotta kun uuden Hulkin olisi voinut tehdä.

Muttakun se "ensimmäinen" ei ollut huono.

10 000 BC:
Paskaa

Dark Floors:
Paskempaa

Tai en tiedä miten päin pitäisi mennä. Olivat molemmat niin paskoja.

The Incredible Hulk oli oikein mainio. Okei, Iron Man(5/5, paras supersankarifilmatisointi ikinä, IMO) oli vielä parempi mutta kyllä tämä kaksikko päihittää lähestulkoon kaikki edelliset supersankarifilmatisoinnit. Ainoastaan Batman Begins ja Superman Returns pääsevät samaan kastiin.

Okei, TIH:ssa haittaa jonkin verran epäloogisuudet. Mietitäänpä, Bruce Banner on huippuälykäs ja kyennyt pakenemaan viisi vuotta armeijalta, mutta silti

Spoileri (osoita katsoaksesi)

hän tekee niin ääliömäisen ratkaisun että lähtee ihmisten ilmoille naisen kanssa joka on täysin yhdistettävissä tähän. Ja heti on sotajoukot niskassa.

Lisäksi leffassa on aivan käsittämätön tunnelmanlaskija ja uskomattoman irralliselta tuntuva kohtaus, eli

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Bruce ja Betty taksissa.

Täysin turha ja huono läppä.
Mr. Bluen näyttelijä on myös aika ärsyttävä ja ottaen huomioon

Spoileri (osoita katsoaksesi)

tämän hahmon tulevaisuuden eräänä Marvelin suurimpana supervihollisena

, laadukkaammalle näyttelijälle olisi ollut tilausta.
Mutta olihan tuossa ihan mahtavat taistelukohtaukset, varsinkin ensimmäinen. Hulk vs. Abomination oli kuitenkin vähän pettymys siihen nähden kuinka paljon sitä oli hehkutettu. Loppupuolen baarikohtaus jätti kuitenkin hyvän maun suuhun :D.

Niin ja pakko kehua alkutekstejä. Ihan uskomattoman hienot ja niitä katsoi kerrankin ihan oikealla mielenkiinnolla.

4/5 vähintäänkin, pitää katsoa toiseen kertaan vielä ja antaa sitten lopullinen tuomio.

The Happening (http://www.imdb.com/title/tt0949731/)

Sixth Sense, Unbreakable, Signs. Elokuvataidetta hienoimmillaan.

The Happening, taas ei ole sitä.

Ohjaajana Shyamalan tuntuu taantuvan elokuva elokuvalta. The Happening yltää hienoimpina hetkinään lähelle ohjaajan parhaimpien ohjauksien tunnelmaa, mutta kokonaisuus on aivan liian rikkonainen.

Sulatan melkoisia höpön löpön-juonia kunhan kuvakerronta on väkevää. Tässä elokuvassa juoni typerryttää eikä loppupuolella voi kuin pudistella päätään.

The Happening on ehdoton pettymys.  Näyttelijät, kärjessä Mark Wahlberg, kävelevät elokuvan läpi rutiininomaisesti, joskaan eivät surkeasti. Shyamalan vetää yhä tämänkin jälkeen elokuvateatteriin nimellään, mutta usko tuleviin ohjauksiin alkaa horjua.

Pahasti.

2/5

Heh, aivan noin murtunut mä en tästä sentään ollut, vaikka pettymys Happeninki on ehdottomasti. Idea sinänsä ei ole huono(sopivasti yliviedyssä järjettömyydessä on aina jotain viehättävää), roolit ja dialogi itse asiassa parhaimmillaan varsin viihdyttäviä(lue. outoja), alku vähintäänkin sykähdyttävä, ja jännitettä riittää suurimman osan ajasta, mutta sitten päästäänkin siihen loppupelin hoitamiseen, joka lienee elokuvahistorian suurimpia antikliimakseja. Koko leffan henki suorastaan huutaa jotain suurta, ihmeellistä, uskomatonta, odottamatonta ja silmät sulattavaa selitystä kaikelle tapahtuneelle, mutta....ingenting.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Kasvit nyt vaan on maailman epäseksikkäin päävihu.

Odotusten huippukohta muuten iski ehdottomasti siinä, kun porukka poukkoilee johonkin tuntemattomaan taloon, ja yhtäkkiä joku huomaa, että "hei, täällähän on kaikki keinotekoista". Haistoin ilahduttavan vahvan salaliittoteorian käryn. Totuus? Mallikoti. Yhyy. Jos en tietäisi paremmin, kyseistä kohtausta voisi melkein luulla tietoiseksi vittuiluksi Shyamalanin suunnalta.

Saa nähdä vieläkö meno heikkenee entisestään mösjöön seuraavassa tuotoksessa.

The Incredible Hulk

Aivan ensiksi voisin sanoa, että Incredible Hulk hakkaa ensimmäisen Hulk-leffan 100-0. Siinä missä Hulk ykkösen ''juoni'' alkoi puolessavälissä leffaa, alkoi The Incredible Hulk räväkästi ja meininki jatkuu loppuun saakka. Toiminta oli tajunnanräjäyttävää ja sitä myös piisasi(Toisin kuin ekassa Hulkissa), niskakarvani nousivat usein pystyyn jännityksestä ja innostuneisuudesta. Näyttelijätyöt hoidettiin rutiininomaisesti, eikä mitään ihmeellistä nähty tällä saralla, etenkin kun en Edward Nortonista pahemmin näyttelijänä pidä. Ainoat huonot asiat leffassa oli huumorin lähes täydellinen puute ja jotkut toimintakohtaukset oli kuvattu liian läheltä. Muuta valitettavaa ei oikeastaan löydy. Sanoin parikyt postausta sitten Iron Man-''arvostelussani'' samaa, mutta sanonpas uudestaan: Omalla listallani TIH nousee parhaaksi Marvel-filmatisoinniksi ikinä. Nostan Hulk 2:n korkealle, koska olen Hulkin suuri fani ja TIH antoi juuri sitä mitä odotinkin: Hulk tuhoaa jotain, ja toimintaa piisasi muutenkin viiden elokuvan verran. Ja lopun baarikohtaus on myös loistava ja viittaa jälleen tulevaan The Avengers-leffaan ja tarkkasilmäisimmät voivat bongata TIH:n alkuteksteistä Avengereihin liittyvää shittiä. Yhdessä kohtaa leffassa viitataan myös Captain Americaan.

Fanilasit päässä antaisin varmaan täydet pisteet, mutta annanpa...

4/5

Kyllä Ang Leen Hulk tullaan muistamaan vuosien kuluttua omalaatuisenaan ja omalla tavallaan hyvänä Marvel-filmatisointina. Tarina on erittäin henkilövetoinen ja hahmoja rakennetaan hyvin. Spidermanin "jee oonkin nyt hämismutangi ja mulla on voimia" ajattelumallin sijaan Eric Banan Banner pelkää sisällään olevaa Hulkia, Lee setvii Hulkin ja Bannerin psykologista suhdetta jne. Sarjakuvamainen leikkaustyyli oli ihan uutta ja asioiden kuvaus ei ollut aina oikein kaunista, varsinkin alussa olevat Bannerin isän tutkimukset eivät ole mukavaa katsottavaa. Kaikenlisäksi näyttelijävalinnat ja itse näyttely on hyvätasoista. Mielestäni leffa voi aikanaan nousta jonkinlaiseen kulttiasemaan.

Myönnän myös etten itse pitänyt elokuvasta kun sen ekan kerran näin 2003 paikallisessa teatterissa. Leffan alkaminen myöhästyi kaikenlisäksi puolisentuntia laitehuoneessa tapahtuneen jonkin hiton palon takia, puolet yleisöstä lähti helvettiin vaatimatta edes rahojaan takaisin.  :lol:

Niin kyllä Leen Hulk on selkeästi sarjakuva "filmatisointien" aatelia. Henk koht vain olen Spiderman friikki ja onhan se Raimin kädenjälki niissä selvästi läsnä. Kolmonen tosin oli heikko tapaus.

Katsokaapa huviksenne se vanha Hulk nyt vähän "vanhempana", niin saatatte huomata, että ryminän välissä on ihan oikeaa kerrontaa ja toimivaa dialogia. Helkkarin voimakas leffa jos minulta kysytään. Se nyt vain on niin, että uusissa Marvel/DC flikeissä CGI paranee ja siinä sivussa niihin hivutetaan pikkuhiljaa jotain inhimillisyyden murusia ja viitteitä vähän syvällisempään katsantoon sankarien elämästä. Ja tämä kaavahan syödään käsistä.


Minäpä puolustan. Voisitko selventää hieman näitä logiikan murtumia? Kuulisin myös mielelläni miksi leffan juoni oli "merkityksetön"? Elokuvahan veti vitusti ihmisiä sisään, mutta lipputulot romahtivat ensi-illan jälkeen. Se olikin leffan suurin kompastuskivi, sillä jos elokuvan nimi on Hulk ja se onkin yli kaksi ja puolituntinen keskittymistä vaativa pätkä, niin ei siinä hyvin käy. Sinällään uusi Hulk on varmasti "parempi" sarjakuvaleffa, että fanit saavat mitä haluavatkin.


"PUNY HUMAN"

30 Days of Night (http://www.imdb.com/title/tt0389722/)

Alaskan sydämessä tuppukylä valmistautuu 30 päivän kaamokseen. Tällä kertaa Josh Hartnett, Melissa George ja Danny Huston vain saavat vastaansa jotakin täydellisen armotonta suoraan helvetin karuimmista loukoista. Tuloksena kenties viime vuosien paras vampyyri-elokuva.

En tiedä johtuuko sitten sarjakuvapohjasta, mutta 30 Days of Night tuntuu usein poikkeuksellisen tyylitellyltä. Se ei ole mikään hutaisten kuvattu teinikauhu. Kuvakulmia ja kuvaustapoja on mietitty ja tuloksena ruudulle ilmestyy vangitseviakin näkymiä, jotka luovat omaa karua kauneuttaan elokuvan synkkään maailmaan.  Ei kannata odottaa kepeää parituntista, jossa nättipoika-sankari lahtaa hirviöitä ja laukoo one-linereita enemmän kuin aseitaan.  Tässä on tekemisen meininkiä!

Josh Hartnett ei oikein istu rooliinsa. Samoin verenimijät ovat suunnittelultaan pettymyksiä, eivät sellaisia sydämenpysäyttäjiä kuin toivoin.

30 Days of Night pääosin toimii: luminen kaupunki on luotu tyylitajulla eikä kässärikään ole hullumpi. Itseasiassa loppu on yllättävänkin rankka. Mutta ei siitä sen enempää. Katsokaa jos genre yhtään uppoaa.

3/5



The Darjeeling Limited (http://www.imdb.com/title/tt0838221/)

Poikkeuksellisen hienoa sujauttaa uusi Wes Andersonin elokuva soittimeen, sillä silloin uppoaa taas kuivan, hienon alleviivaamattoman huumorin maailmaan erikoisten henkilöhahmojen sekaan. The Darjeeling Limited on aivan yhtä riemukas kuin The Life Aquatic with Steve Zissou ja pari aiempaa. Tunnelmaltaan mikään ei ole muuttunut, joten Andersonin vihaajien kannattaa katsoa suosiolla jotakin muuta.

The Darjeeling Limited on tarina löytämisestä, jo ohentuneiden suhdelankojen vahventamisesta. Tarinan keskiössä on kolme Intiassa junalla matkaavaa veljestä.

Muiden ohjaajansa elokuvien tavoin ilmapiiri on erityinen: rutikuivat vitsit uppoavat Wesin faneihin kuin kuuma veitsi voihin. Henkilöhahmot ovat taas kiehtovia, monipuolisia ja rehellisiä tunteita välittäviä ihmisiä. Owen Wilson, Adrien Brody ja Jason Schwartzman ilmaisevat itseään Wesin kirjoittamassa maailmassa täydellisyyttä liippaavasti.

Vaikka suuria asioita ei tapahdukaan, The Darjeeling Limited pitää otteessaan. Toki pidän Andersonin elokuvista kuin hullu puurosta, joten suosittelut varauksella.

The Fantastic Mr. Fox on seuraava Wesin ohjaus ja tällä kertaa animaation saralla. Odotan mielenkiinnolla!

4/5

Modesty Blaise

Elokuva, jossa suuri osa ajasta vietetään pelaamalla rulettia panttivangin ja ryöstäjän kesken samalla puhuen panttivangin menneisyydestä, on joko älyttömän loistava tai todella tylsä. Omalla kohdallani fiilikset jäivät jälkimmäisen paikkeille.

Juonensa osalta leffassa ei iskenyt oikeastaan mikään. Päähenkilön menneisyys on kieltämättä ihan jännä, mutta se ei silti tarjonnut oikeastaan mitään uutta ja ennen näkemätöntä. Vain vanhoja kliseitä orvosta tytöstä ja vanhasta viisaasta miehestä. Itse "pahis" onkin sitten vielä tylsempi.

Tapahtumat leffasta meni myös haukotellen. Alku vielä lupaili toisenlaista meininkiä, mutta "panttivankidraaman" alettua tylsistyi homma täysin. Ainoana piristeenä nähtiinkin aivan lopussa ollut toimintakohtaus, jolle pikemminkin nauroi jos vain enää jaksoi.

Lyhyesti siis: tylsä leffa.

Incredible Hulk

Spidermanin ansiosta mielenkiinto sarjisleffoihin kasvoi, ja vielä kun muistaisin peräti pitäneeni aikoinaan siitä vähän vanhemmasta Hulkista, niin pitihän tämäkin katsastaa.

Olen hieman ennakkoon tutkiskellut ihmisten mielipiteitä leffasta ja ilmeisesti vastaanotto ei ole ollut hassumpi. Itsenikin on myönnettävä, ettei tässä ole kyseessä yhtään hassumpi tekele. Meininki ei ollut silkkaa mättöä ja Hulkin örinää, vaan mukana oli myös hahmojen välistä kanssakäymistä. Omalla kohdallani kuitenkin moisesta "nauttiminen" meni hitusen hieman vaikeaksi, sillä en oikein saanut hahmoista kiinni. Leffan alkutapahtumat kun kuvataan pikaisesti alkutekstien aikana, kunnes yks kaks pompataankin lähes keskelle kaikkea. Näin ollen hahmot tuntuivat jääneen hieman ontoiksi, kuin myös muutamat kohtaukset.

Mutta kuten jo sanoin, ei tässä ole mikään järkyttävä tekele. Mitään valtaisia kiksejä se ei kuitenkaan ainakaan itselleni tuottanut, muttei myöskään mitään suuremman luokan haukotuksia. Perus ok-tasoinen leffa siis.

From Dusk Till Dawn 3: The Hangman's Daughter

Karmaisevan toisen osan jälkeen pelotti suorastaan laittaa leffa ylipäätänsä pyörimään, mutta onneksi meininki oli jälleen lähempänä ensimmäistä Dusk Till Dawnia. Tapahtumat voi jakaa jälleen kahteen osaan, hahmot ovat asteen kiintoisampia ja muutenkin kaikki toimintaa ja muita myöten vain tuntui jälleen paremmalta. Ainoa häiritsevä tekijä onkin, että vaikka leffa onkin kuin ensimmäinen osa, ei se silti yllä aivan samaan tasoon. Tämä ei kuitenkaan paljoa haittaa, jos leffat katsoo järjestyksessä. Mikä vain nimittäin maittaa From Dusk Till Dawn II:n jälkeen.

Grand Theft Parsons

Pidän paljonkin komedioista tai vähänkin vastaavista, sillä niissä ei yksinkertaisesti tarvitse joskus ajatella sitten yhtään. GTP olikin siksi mukavaa katseltavaa. Juoni ei ollut mikää erikoinen, eikä leffaa olla pituudellakaan pilattu, mutta silti tämä upposi todella hyvin. Ei tästä oikein muuta voikkaan sanoa. Mukava leffa tylsiin hetkiin.

The Last Legion (http://www.imdb.com/title/tt0462396/)

The Last Legion on heikosti tehty Troy ja Lord of the Rings -elokuvien risteytys.

Roolitus mietityttää. Yksikään pääosan esittäjistä ei omaa tarpeeksi karismaa kantaakseen suurelokuvaa harteillaan. Paikka paikoin The Last Legionia on kiusallista katsella. Kohokohdiksi tarkoitetut, eeppisellä ilmalla tekohengitetyt kohtaukset lässähtävät alkutekijöihinsä.

Satumaisiin näkymiin on rahaa palanut rutosti. Mutta siinä missä Peter Jackson osasi käyttää LOTR-trilogiassa pienoismalleja hienosti hyväkseen, on Last Legionin maisemat täytetty usein nolon huonoilla CGI-efekteillä.

Budjetti 67 miljoonaa dollaria ja elokuva tienasi rahaa ensimmäisenä viikonloppunaan Amerikassa 2 miljoonaa. Lippuluukuillakin karmea pettymys, siis.

1/5


Things We Lost in the Fire (http://www.imdb.com/title/tt0469623/)

Oscar-gaala alkaa todellakin olla pelleilyä; Things We Lost in the Fire jätettiin tylysti huomioitta. Rikollista, sillä se on todella upea elokuva.

Se on niin aito. Halle Berry, Benicio Del Toro ja David Duchovny puhaltavat kaikki roolihahmoihinsa käsinkosketeltavaa inhimillisyyttä. Elokuva on kuin hyvä kirja ja se saa tuntemaan kuin katsoisi ikkunasta naapurien tekemisiä eikä käsikirjoitettua draamaa.

Aikajanalla hypähtely on tuttu trikki, mutta harvoin palasten järjestystä on mietitty näin hyvin.

Täydet pisteet annan, koska tämä elokuva kosketti minua myös henkilökohtaisista syistä. Kun näin aitoa ja sydäntäsärkevää menetystarinaa katsoo, en jää tunteettomaksi. Koin henkilöhahmojen tuskan.  Things We Lost in the Firen kaikki osat tuntuvat lähes täydellisiltä. Se on elokuvan keinoin kerrottua draamaa parhaimmillaan ja aidoimmillaan.

Ja vaikka ehkä tietyt muut ohjaajat olisivat vesittäneet elokuvan liian synkäksi, ei Susanne Bier ole kävellyt samaan miinaan: yltiösynkistelykään ei ole isoina annoksina maistuvaa.

5/5


EDIT:

Fucking Åmål (http://www.imdb.com/title/tt0150662/)

Vau. Tälläinenkin elokuva oli jäänyt näkemättä. Katsoa se on pitänyt jo moneen otteeseen, sillä teki mieli tarkistaa onko kaikki Fucking Åmålia ympäröivä hehkutus mennyt oikeaan osoitteeseen.

Ja onhan se. Loistavasta teinielokuvasta on kysymys.

Lukas Moodysson saa nuorista ruotsalaisnäyttelijöistä häikäisevän paljon irti. Miehellä on selvästi silmää lahjakkuuksille. Näyttelijäkaarti on kautta linjan erinomainen eikä yhtäkään heikkoa lenkkiä mahdu mukaan. Elokuva tuntuu hyvin realistiselta kuvaukselta teinien keskinäisistä suhteista.

Ja vaikken itse mikään bilehile kultaisina teinivuosinani ollutkaan, niin epävarmuuden ja itsensä etsimisen maailma on silti vielä vahvasti muistojen sopukoissa. Fucking Åmål on omiaan muistuttamaan vähän varttuneemmalle katsojalle miten raadollista nuorten yläasteikäisten elämä on.

Valokeilassa olevien teinien suhde on koskettavan aidosti kuvattu, eikä sitä ole jenkkityylisesti liikaa koristeltu. Ja aivan, tyttörakkauttahan se, mutta tuskin syy miksi elokuvaa niin hehkutetaan. Täytyypä katsoa tämä heti toisen kerran Moodyssonin kommenttiraidalla ja tutustua pian myös ohjaajan muihin töihin. Uskon pitäväni myös niistä.

4/5


EDIT 2:


Step Up (http://www.imdb.com/title/tt0462590/)

Heti kärkeen todettakoon, että tiedän tanssimisesta yhtä paljon kuin kala kaurapuurosta ja olen siinä yhtä hyvä kuin apina kirjoittamaan runoja tietokoneella. Suurinpiirtein. Päätin kuitenkin antaa tälle tanssieokuvalle mahdollisuuden kun nyt leffan kakkososakin pyörii teatterissa. Eihän sitä tiedä, jos sitäkin kömmin katsomaan, jos tämä vain on riittävän hyvä. Jos ei muuta, niin subbari putsautuu takuulla pölystä munakkaiden biisien yltyessä koville desibelirajoille.

Yllättihän tämä hitusen. Kliseinen juoni on helposti ohitettavaa peruskauraa, mutta pätevät tanssiliikkeet ja tanssijat tekevät tästä melkeinpä paremman kuin mitä osien summa on. Näyttelijöiden tanssahtelu on todella vakuuttavaa ja jo extrojenkin perusteella on helppo kuvitella sitä miestyötuntien määrää mikä liikkeiden hiomiseen on uponnut. Ja ottojakin kuvauksissa on täytynyt ottaa todella, todella monia. Tälläinen tanssinyyppäkin osaa siis arvostaa touhuun kuluvaa työtä.

Varsinkin kun nykyään monet asiat voi kuitata sanomalla "se on tietokoneavusteista". Step Upin loppuun saakka hiotut tanssikuviot eivät sellaista ole, vaan ne on ihan oikeasti työllä, tuskalla ja rakkaudesta tanssiin luotu.

Näyttelijät osaavat onneksi tanssimisen ohella vähän näytelläkin. Kliseisiä hetkiä tulkitaan hyvin eikä näyttely pistä missään kohtaan silmään. Perusvarmaa työtä.

Tämä on vaikea arvottaa! Tanssahtelu on monesti niin maagisen näköistä, että ruudun tapahtumia seuraa herpaantumatta. Mutta kyseessä ei ole musiikkivideo, vaan kokopitkä elokuva, jonka juonenkin pitäisi kantaa. Se kantaa juuri ja juuri välttävästi, ikävä kyllä.

Step Up ei siis mielestäni ole toivottoman huono. Se sai jopa kiinnostumaan Step Up kakkosesta. Parempi kuin mitä odotin.



2,5/5

Vetäisin Kill Billit samaan päivään. Volume 1 heti kun heräsin ja pienen jaloittelun jälkeen Vol 2 pihvin, uutispottujen ja vehnäoluen kera. Melko voimakas kokemus, vaikka vol1 olikin jo vähän liiankin tuttu. Loistava kokonaisuus kuitenkin ja toimi näin nopeasti katsottuna erittäin hyvin. Yksittäinen leffahan näiden piti jossain vaiheessa olla.

Vol1 tuntui lähinnä sample-levyltä, mutta elokuvan muodossa. Suunnilleen jokaisen kohtauksen voi jäljittää johonkin honkkariin, westerniin tai animeenkin. Eipä siinä, tapa se on tämäkin tehdä elokuvaa ja en ymmärrä miksi jotkut jaksavat siitä Tarantinolle tillittää. Miehellä kuitenkin on taitoa ja näkemystä ja kokonaisuus toimii. Vol2 oli jo lähempänä "oikeaa" elokuvaa ja minusta se parempi puolisko. Täynnä hienoja hetkiä hauta-arkusta ja Pai Meistä aina Billin eeppiseen kuolemaan. Tuli mieleen länkkäreiden viimeiset showdownit, jossa katsoja kyllä tietää kuka kuolee, vaikka jännitys onkin tapissaan. Bill on jo kuollut noustessaan tuolilta kuten länkkäreiden pahikset lyijyn palanen sydämessään. Ja olihan se lopun "aka mommy" aika loistava veto.


Melkein tekisi mieli vetää sama kohtelu Ghost in the Shelleille, kun muutenkin on kakkonen himottanut katsoa. Saa nähdä pystyykö sulattamaan enää yhtään lisää parhautta pariin päivään...

Grave of the fireflies (http://www.imdb.com/title/tt0095327/)

Sitä on sanottu yhdeksi sydänsärkevimmistä tarinoista mitä elokuvien/animaatioiden saralla on nähty. Mutta silti se iski voimakkaasti, muutti asuntoni jättimäiseksi kylpyammeeksi. Kyynelmeren jälkeen voikin pohtia, mitä ihmeen taikuutta sitä äsken tulikaan nähtyä.

Se on selvää, että Grave of the fireflies on "feel good" elokuvien sataprosenttinen vastakohta. Tälläistä tekee helvetin pahaa katsella! Luin tarinoita, joiden mukaan elokuvan kohtaukset ovat jääneet ihmisten mieliin piinaamaan jopa kuukausiksi, jotkut tarvinneet jopa psykiatrin apua. Kerronta tässä leffassa on niin vahvaa, koska sodan julmuudet peilataan viattomien lasten ihmettelevistä silmistä. Ratkaisu, joka tekee elokuvasta piinallisen katsoa.

Mutta niin se menee, että hyvät elokuvat ovat usein hyvin raskaita kokemuksia. Toiselle katselukerralle ei jää tilausta - ainakaan lähiaikoina.

On tarinoita, jotka liikuttavat. On tarinoita, jotka tuovat kyyneleet silmiin. On tarinoita, jotka hajottavat katsojansa henkisesti täysin.

Grave of firefliesin jälkeen tajusin, että viimeiseenkin kategoriaan olen viimeinkin löytänyt elokuvan.

4,5/5

Makeispurkki on kyllä jäänyt vähän piinaaman tuon leffan jäljiltä :(

Koko Setsuko on jäänyt vähän piinaamaan. :(

Ostin Sakuma drops -purteloita Japanista vain ja ainoastaan Grave of the Fireflies:in takia. Sniff. ;(

Mä taidan pitää ykkösestä enemmän, vaikka on tietty selvää että molemma volat ovat perkeleen hyviä elokuvia. Ykkösessä on vaan sitä Tarantinon fanihenkeä, jotain kummaa särmää, outoutta ja monipuolisuutta juuri sopivassa suhteessa. Kuvasuunnittelu on puhdasta kultaa ja kaikki osiot animepätkästä lähtien ovat juuri siellä ja sellaisia kuin pitää. Alku on järkyttävän vahva, leffan aikana toiminta on tylyä, ja splatterointia keventävä keinot(eritoten Crazy 88-kohtauksessa) nokkelia. Eeppisen hienoja hetkiä ja kuvia, kuten Oreen Ishii-mätön lumimaisema, tarjoillaan kovalla syötöllä, ja loppu on kanssa sellaista shokkiefektointia että itku pääsee. Musiikki on tietty vähintään puolet kokemuksesta, ja lopussa melkeinpä enemmän: siinä panhuilu-biisissä on jotain, mikä särkee sielua.

Toisaalta kakkonen on eheämpi, tyynempi ja vaikuttava kokonaisuus sekin, aina katkeraan loppuun asti, mutta samalla se on myös tavallisempi. Yhdessä leffat ovatkin sitten mitä ilahduttavin kokonaisuus. Mainittakoon myös, että näiden pätkien soundtrackit ovat niitä harvoja pakkohankintoja, yleensä mä kun en leffalevyjen ostamista harrasta. Uskomatonta settiä, molemmissa.

Wanted (http://www.imdb.com/title/tt0493464/)

Aivot narikkaan, popcorn-astia käteen ja häpäilemättömästä kesäviihteestä nauttimaan! Wanted on juuri niin vauhdikasta ja paikka paikoin ylilyötyä toimintaa kuin uskalsinkin toivoa. Erittäin viihdyttävä pätkä, joka ei kuitenkaan omaa yhtään uudelleenkatseluarvoa. Mutta toisaalta, miksi sen edes pitäisi? Tälläisenään virne leffateatterista poistumisen jälkeen oli kasvoillani komia.

James McAvoy on pyyhkinyt Skottiaksentin huuliltaan ja on niin jenkkiä, niin jenkkiä esittäessään Wesleytä, joka leffan alussa on vielä kuin kuka tahansa meistä; nössö, päämäärätöntä ja epäpalkitsevaa työtä tekevä huomaamaton mitättömyys. Kun Wesleyn elämään astuu nainen nimeltä Fox, puhaltavat suuret muutoksen tuulet.

Toimintaa on elokuvassa vähintääkin riittävästi, ja mikä parasta, se on usein todella hienon näköistä - CGI ei myöskään pistä pahasti silmään. Viimeisen puolen tunnin mättö yltää huimiin mittasuhteisiin ja loppu on kaikinpuolin tyydyttävä sekä onnistunut. Hei, eihän tää nyt ollutkaan mikään huono?!

No ei. Wanted on komian näköistä paukuttelua, jonka juonikin kantaa hyvin läpi elokuvan. Se ei tunnu lähtevän harhapoluille. Se ei myöskään ole niin ennalta-arvattava kuin mitä trailereista olisi voinut päätellä.

3/5

Wantedin olen juuri huomenna menossa katsomaan.  8) Täytyy toivoa etteivät trailerit ole paljastaneet kaikkea toimintaa.

Tässä parin päivän aikana on tullut nautiskeltua elokuvista. Päätin palata ajassa viime kesään ja katsella viime kesän blockbustereita.

Transformers
Tuli katsottua varmaan viidennen kerran tämä. Elokuva on äärimmäisen nautittava. Se on yksi parhaista puhtaista viihde-elokuvista joita olen nähnyt. Toiminta on näyttävää ja perseelle potkivaa, eikä Samin ja Mikaelan loveshit ota missään vaiheessa yliotetta ja pääse ärsyttämään. Itse asiassa, yllättävää kyllä, karikatyyrimaiset hahmot ja improvisoidut(?) vitsit eivät ärsytä vaan tekevät tästä entistä viihdyttävämmän. 
Kun tämä on monta kertaa nähty niin voi kyllä todeta käsikirjoituksen vilisevän täynnä aukkoja ja epäloogisuuksia. Koodinpurkajien juonikuvio on tosin oikeastaan turhaa täytettä, alle parituntisena tämä olisi entistä mahtavampi. Jos sen juonikuvion leikkaisi pois, kuten myös Frenzy-robotin, olisi tässä tiiviimpi ja kenties vielä toimivampi paketti. Mutta vitut, onhan tämä silti helvetin viihdyttävä.
4+/5

Die Hard 4.0
Muistan antaneeni tälle arvosanaksi 4,5/5 kun kävin kirjoittamaan arviota ensi-illan jälkeen. Ihan niin kovaa arvosanaa en antaisi enää, mutta silti tässä on jotain iskevää. Onko se sitten Bruce Willis, yliluonnolliseksi äityvä toiminta vai silkka äijämeininki? En tiedä, ehkä tämä vaan on sen verran hyvällä tunnelmalla ja hienolla kuvauksella ladattu leffa, että jälkimaku on erinomainen. Tässäkin käsikirjoitus on kaukana loistavasta, mutta jos tätäkin katsotaan silkkana popcorn-kamana, ei se pilaa katselunautintoa. Ilman Die Hard -nimeä tämä saisi varmasti parempia arvosteluja, koska myönnettäköön, on tämä pirun kaukana alkuperäisestä DH:sta.
4/5

Spider-Man 3
Tämä leffa oli varmaankin odotetuin pätkä omalta osaltani ikinä. Seurasin Superherohypen foorumeita päivittäin reilun parin vuoden ajan odottaessani leffan ensi-iltaa. Kun se saapui...oli tuloksena lievä pettymys muttei suinkaan katastrofi.
Spider-Man 3:ssa on valtava määrä potentiaalia. Kun lukee alkuperäisistä suunnitelmista, voi vain kuvitella miltä suunnitelmat olisivat valkokankaalla näyttäneet: leffan piti sijoittua keskelle talvea, elokuvia piti olla kaksi ja Venomin sijasta toinen vihollinen oli Vulture. Onneksi vihollinen oli kuitenkin Venom, Vulture ei mielestäni ole filmattava hahmo. Kaksi elokuvaa olisivat varmasti toimineet paremmin kuin tämä ylipitkä sillisalaatti.
Mutta niin, se potentiaali. On ainekset tehdä visuaalisesti upein elokuva ikinä, tarinassa on todella mustia hetkiä ja ainekset synkkään sekä eeppiseen tarinaan. Nämä eivät kuitenkaan täyty. Mitä ihmettä Raimi on oikein ajatellut laittaessaan elokuvaansa

Spoileri (osoita katsoaksesi)

hihkuvia lapsia joka toiseen kohtaukseen, lopun intensiivisen toimintakohtauksen katkovat uutistenlukijat ja pikkutytön, sekä jazzklubi-kohtauksen. Viimeisessä on toki pointtinsa sen näyttäessä Peterin olevan itsevarma, mutta silti edelleen nolo ja tyylitön nörtti. Kuitenkin se tuntuu pirun irralliselta ja turhaltakin kohdalta. Lopun vaimonhakkaus olisi voitu hoitaa paremmassakin kohtauksessa. Liikaa komediaa koko leffa täynnä. Mustaa hämistä olisi myöskin mielellään nähnyt enemmän toiminnassa.

Suurin vitutuksen kohde löytyy vihollisosastolta: Venom. Hahmoa pohjustetaan loppupeleissä aika vähän ja itse Venom on ruudussa muutaman minuutin.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Sääli että Eddie vielä kuolee lopussa(vaikka ruumista ei nähdäkään.), sillä Venom olisi käynyt mahtavaksi pääviholliseksi neljänteen osaan.

Kun neljäs osa saapuu teattereihin toukokuussa 2011, toivoisin näkeväni joitakin muutoksia:
-

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Kerrankin vihollinen voisi olla kaappaamatta Mary-Janea, tämä toistuu joka leffassa ja alkaa jo vähitellen vituttaa.

- Kunnon vihollisvalinnat. Ei kolmea vihollista, vaan maksimissaan kaksi. Itse haluaisin nähdä nelosessa Kravenin ja Liskon, seuraten sarjakuvan Kraven's Last Hunt -tarinaa.
- Ohjaajan vaihdos? Sam Raimi ei ole huono ohjaaja, mutta SM3:n ohjauksessa olisi ollut paljon parannettavaa. Toki esimerkiksi kakkososa hipoi täydellisyyttä mutta silti toivoisin näkeväni Raimin mieluummin vaikka tuottajana. Itse ehdottaisin uudeksi ohjaajaksi D.J. Carusoa, Disturbian ja tulevan Eagle Eyen ohjaajaa. Visuaalinen tyyli muistuttaa hiukan Raimia, mutta hän osasi ainakin pitää Disturbiassa vitsit ja jännityksen juuri oikealla tavalla toisistaan erossa.
Hämiskin viihdytti ja oli hetkittäin todella hyvä, jopa SM2:ta parempi.
3,5/5

Wanted

Ei iskenyt muhun sitten lainkaan. Odotin aivot narikkaan-toimintaa, ja sitä sainkin mutta Wanted ei ollut niin viihdyttävä kokonaisuus kuin oletin sen olevan. Soundtrack on korvia vihlovaa, dialogi on aikakautemme hirveintä(koita laskea fuck-sanat leffan aikana), päähenkilö on paska(näyttelijä ja roolihahmo). Mutta se tärkein eli toiminta on toteutettu ihan mukavasti ja sitä seurasi mielellään. Mutta kun kaikki muu on paskaa niin leffasta pitäminen oli välillä hyvin vaikeaa.

2/5

Babel (http://www.imdb.com/title/tt0449467/)

Babel on todella loistava elokuva.

Monta tarinalinjaa yhteen elokuvaan sisällyttävä teos on varmasti ollut ohjaajalleen haaste hallita. Mutta Alejandro Iñárritu ei olekaan mikä tahansa ohjaaja, vaan puhtaan lahjakkuutensa ansiosta sai Babelista luotua väkevän draaman, jossa toimii ihan kaikki.

Eri tarinoita kertova elokuvan pääteema on erilaiset kulttuurit ja ihmiset. Yksi tarina sijoittuu Japaniin, toinen Marokkoon, yksi Yhdysvaltojen ja Meksikon rajaseudulle. Elokuvan alkupuolella en ollut ratkaisusta ollenkaan varma, mutta palapelin loksahdettua kohdalleen voin vain kiittää ohjaajaa erinomaisesta työstä. Kertomukset nivoutuvat yhteen hienolla tavalla, eikä niiden välillä liikkuminen ole missään kohtaan sekavaa. Epäkronologisen kerronnan huomioon ottaen se on saavutus.

Aavikon yllä paahtava aurinko, Tokion öinen, Lost in Translationmainen maisema; visuaalinen ilme Babelissa häikäisee. Elokuvassa on käytetty onnistuneesti temppuja, jotka vievät katsojan entistä syvemmälle roolihahmojen maailmaan. Kuuron tytön elämää kuullaan ajoittain täysin hiljaisena. Pikkujuttu, mutta vaikuttaa elokuvassa katsojaansa vahvasti.

Brad Pittkin muistuttaa, miksi hän on kovan luokan näyttelijä. Yksi kohtaus on niin tunteisiin vetoava, että jokainen varmasti jollakin tavalla liikuttuu. Ja tämä on myös näyttelijän ansio, ei pelkästään käsikirjoituksen.


5/5

Michel Gondryn Science of Sleep.

En yleensä pidä tämän tyyppisistä elokuvista koska ne vaikuttavat aina kyynikon silmiin cheesyiltä ja noh suoraan sanottuna fantasiaelokuvilta. Gondry kuitenkin todisti tällä leffalla, että on muutakuin kuin keksijä ja askartelija. Mies on ilmiömäinen käsikirjoittaja ja ohjaaja! Leffa pyörii Stephane hepun ympärillä ja päässä. Mies tapaa tytön nimeltä Stephanie ja elokuvan aikana ihastuu tähän. Mikä aluksi näytti kerronan lennokkuudelta ja sillä leikkimiseltä paljastuukin pikkuhiljaa Stephanen lipsumiseksi todellisuudesta uniin. Alussa selvät kontrastit alkavat sekoittua elokuvan myötä ja lopussa unta ja todellisuutta on hankala erottaa. Kerronta ei kuitenkaan ikinä kärsi tästä ja tunteet vaihtuvat nopeasti ja ääripäästä toiseen kun hahmojen kohtalot tuntuvat kietoutuvan toisiinsa, samalla kiitäen yhtä kauemmas toisistaan.

No hattua pitää ohjaajalle nostaa, sillä liikutuin moneen kertaan elokuvan aikana. Minusta näyttelijät olivat täydellisiä rooleihinsa ja yleiset ärsytyksen aiheet oli kierretty kaukaa. Elokuva ei ollut ennalta-arvattava, saarnaava eikä tasan mihinkään muottiin sopiva. Helvetti jos on pakko ruveta arvottamaan niin sanoisin, että vuoden 2006 paras elokuva ja heittäen.

Eternal Sunshine of the spotless mind oli melko tajunnan räjäyttävää kamaa ja niin Science of Sleepkin. Miksi odotinkaan näin kauan, että katson tämän.