Pelaajalauta

Yleinen => Popkeskustelu => Aiheen aloitti: Ephram - 24.01.2008 14:21

Otsikko: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 24.01.2008 14:21
Pienet ja mitättömät jutustelut & uutiset tv-sarjoja ja elokuvia koskien, joille ei kehtaa omaa aihetta perustaa, voi laittaa tänne.

Tsei Tsei Abrams nauttii Lostin ansiosta suurta arvostusta meikäläisen kirjoissa. Niinpä kun kuulin, että mies tuottaa uuden, mytologiapohjaisen tv-sarjan nimeltään Fringe (http://en.wikipedia.org/wiki/Fringe_(TV_Series)), niin vähintäänkin innostuin.  Innostus nousi nopeasti kattohirsien tasolle kun luin tämän:

Lainaus
J.J. Abrams has found the cast for his upcoming Fox crime series Fringe. Kirk Acevedo and Tomas Arana will play the two leads in the one-hour drama. The plot will revolve around a female FBI agent who teams up with a troubled scientist to hunt for paranormal phenomena. Alex Graves will be directing the pilot.

X-Files? Kylläpä vain. 90-luvun huippusarjaa on kopioitu yllättävän vähän. Ehkä juuri siksi, että oikeasti laadukkaan tv-sarjan tekeminen Salaisten Kansioiden hengessä ei todellakaan ole helppoa. Fringen tekijäkaarti vaikuttaa kuitenkin rautaiselta ja se, että sarjassa on vahva ja jatkuva mytologinen juonikaari, on hyvä asia. Vielä kun pilottiin upotetaan tv-maailmassa vaikuttavat 10 miljoonaa dollaria, niin innollahan tätä odotellaan.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Melfice_ - 24.01.2008 15:14
Lainaus
J.J. Abrams has found the cast for his upcoming Fox crime series Fringe. Kirk Acevedo and Tomas Arana will play the two leads in the one-hour drama. The plot will revolve around a female FBI agent who teams up with a troubled scientist...
Kumpi noista näyttelee sitä female FBI agenttia? Trannyjutut ovat aina hauskoja!

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 24.01.2008 16:08
Se mikä ennen tunnettiin nimellä "Bond 22" on nyt Quantum of Solace (http://news.bbc.co.uk/1/hi/entertainment/7206997.stm)

Mielenkiintoista. Kun nyt titteli juontaa juurensa Ian Flemingin lyhyt-tarinoista, niin onko itse elokuvaankin poimittu sieltä vaikutteita? Enivei, Uusi Bondi on meikäläisen top 5:ssä tämän vuoden odotetuimpien elokuvien kohdalla. Tulee olemaan kiinnostavaa nähdä Craig oikeasti BONDINA, eikä vain kyseisen agentin jonkinlaisena esimuotona. Sitä hän kiistatta Casino Royalessa elokuvan viimeisiä hetkiä lukuunottamatta oli.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: TseiTsei - 24.01.2008 16:24
Mielenkiintoista. Kun nyt titteli juontaa juurensa Ian Flemingin lyhyt-tarinoista, niin onko itse elokuvaankin poimittu sieltä vaikutteita? Enivei, Uusi Bondi on meikäläisen top 5:ssä tämän vuoden odotetuimpien elokuvien kohdalla.

Jos jatketaan Casino Royalen aloittamalla tiellä, niin vaikutteita kyllä otetaan. Casino Royale -romaanin juonen runko on melko sama kuin elokuvankin. Mooren Bondeissa (007 rakastettuni taisi olla ensimmäinen) Flemingin tarinoilla ei ole enää mitään vastaavuutta itse elokuvaan.

Ja tuo Quantum of Solace (Lohdun kvantumi) löytyy Flemingin novellikokoelmasta Erittäin salainen (For Your Eyes Only, 1960). Itsellä on kaikki Flemingin kirjoittamat Bondit hyllyssä, mutta tuon novellikokoelman lukemisesta on jo aika helkkarin pitkä aika. Pitää kesällä lukaista kaikki 14 opusta maratonina. ;D

EDIT: Jää sitten nähtäväksi, tehdäänkö vielä Erittäin salaisen "Riisikaapelista" ja Hildebrandin harvinaisuudesta myös elokuvat. Sittenpä onkin filmattu kaikki Flemingin kirjoittamat Bond-seikkailut. Jäljelle jäävät vain harvinaiset muistiinpanot Flemingin tulevista Bondeista, joita hän ei ehtinyt kirjoittamaan.

Tiedä sitten ruvetaanko Craigin aikakauden jälkeen filmaamaan muiden Bond-kirjailijoiden teoksia (Gardner, Benson ym.). Toivottavasti ei, sillä heidän teokset eivät vedä vertoja Flemingin alkuperäisille jännäreille (mitä olen lukenut sieltä täältä kyseisten herrojen romaaneja). Luultavasti elokuvakäsikirjoittajat Wade & Purvis jatkavat lestissään.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 25.01.2008 17:44
Family Guy: Blue Harvest. Ihan hulvatonta Star Wars parodiaa  ;D :lol: ;D Youtubesta paripätkää oon kattonu ja voi luoja kun jotkut on hyviä pätkiä. Voisi Play.comista tilata kun hinta laskee alle 10e.

Ja kyseessä siis on uusimman tuotantokauden pilotti jakso jonka pituus on noin 48min.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 31.01.2008 07:46
Lost jatkuu tänä iltana jenkeissä neljännen kauden jaksoin!

Sorry to be a tease, but I just got done watching screeners of the first two episodes of "Lost" season four, and all I can say is that the season three finale was no fluke. They've got their mojo back. I shall say no more until Thursday, but geeks get ready to feel very, very happy

Alan Sepinwall tekee kommentillaan jäljellä olevista odotuksen täyteisistä tunneista vieläkin rauhattomampia. Ainoa huono puoli tässä on nyt se, että Lostin 4. kausi jäänee 8 jakson mittaiseksi käsikirjoittajien lakon takia. Puuttuvat 8. jaksoa liitettäneen viidenteen kauteen, joka tekee sitten tosin siitä tosi muhkean 24 episodin setin.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: TseiTsei - 31.01.2008 11:24
(http://ecx.images-amazon.com/images/I/51nKwpc7rRL._SS500_.jpg)

Mitä helvettiä, Matlock on tulossa DVD:lle keväällä! (http://www.amazon.com/Matlock-Season-One/dp/B0012EM5EW/ref=pd_bbs_sr_1?ie=UTF8&s=dvd&qid=1201771283&sr=8-1) Eihän tuota tarvinnut odottaakaan kuin sata vuotta.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Turilas - 31.01.2008 12:06
Cdon.com listaa kevään julkaisuihin Nikke Knattertonin! Alustava julkaisupäivä 14.3. Nikke on kyllä legendaarisin tv-sarja. Netistä oon ladannut kaikki jaksot ja ne oon kattonu monta kertaa. Ei sitä Niken huumoria vielä penskana ymmärtänyt. ;) Toivottavasti alkuperäiset Jarmo Kosken dubbaukset ovat tuolla dvd:llä.

(http://static.cdon.com/001/604/1604123.jpg)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 31.01.2008 12:25
(http://img.photobucket.com/albums/v246/bghurricane12/robocop.gif)

Enää Alfredit lätylle niin taivas olisi maan päällä.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: finngamer - 31.01.2008 15:20
Lost jatkuu tänä iltana jenkeissä neljännen kauden jaksoin!

Sorry to be a tease, but I just got done watching screeners of the first two episodes of "Lost" season four, and all I can say is that the season three finale was no fluke. They've got their mojo back. I shall say no more until Thursday, but geeks get ready to feel very, very happy

Alan Sepinwall tekee kommentillaan jäljellä olevista odotuksen täyteisistä tunneista vieläkin rauhattomampia. Ainoa huono puoli tässä on nyt se, että Lostin 4. kausi jäänee 8 jakson mittaiseksi käsikirjoittajien lakon takia. Puuttuvat 8. jaksoa liitettäneen viidenteen kauteen, joka tekee sitten tosin siitä tosi muhkean 24 episodin setin.

Nelosen sivuilla lukee että neloskausi alkaa jo 13.3! Puolitoista kuukautta on varsin siedettävää, varsinkin jos vertaa siihen että sarja olisi voinut alkaa taas vaikka vasta syksyllä.

http://www.nelonen.fi/lost/

Tuossa neloskaudellahan tulee kolmoskauden vikan jakson tapaan olemaan sekä flashbackejä että flashforwardeja. Todella kutkuttavan tavan kertoa tarinaa tekijät keksivät, juuri kun katsojalle oli alkanut hiipiä mieleen että saako tästä sarjasta enää kolmen kauden jälkeen tarinaa kerrottua. Kyllä, Lost on edelleen parasta mitä TV:stä tulee.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 31.01.2008 15:23
Kyllä, Lost on edelleen parasta mitä TV:stä tulee.

Kuunnelkaa tätä kaveria!

Wow, 1,5 kuukauden viive on melkein historiallinen tälläisen suursarjan kohdalla. Saisi tulla tavaksi.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 31.01.2008 15:31
Lainaus
Kyllä, Lost on edelleen parasta mitä TV:stä tulee.

(http://i37.photobucket.com/albums/e86/PhoenixDark1/Eddie.gif)

(mä oon laiskalla tuulella tänään)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: migge - 31.01.2008 16:18
Tuossa neloskaudellahan tulee kolmoskauden vikan jakson tapaan olemaan sekä flashbackejä että flashforwardeja. Todella kutkuttavan tavan kertoa tarinaa tekijät keksivät, juuri kun katsojalle oli alkanut hiipiä mieleen että saako tästä sarjasta enää kolmen kauden jälkeen tarinaa kerrottua. Kyllä, Lost on edelleen parasta mitä TV:stä tulee.
Oli muuten jännä kikka. Luulin sitä flashforwardia flashbackiksi ja mietin koko jakson ajan että mihin ihmeen aikaan tämä sijoittuu. Hieno tapa lopettaa kausi.

Nelosen nettisivuilta näkisi sarjan vissiin vielä aikaisemmin, mutta en sitten tiedä millä kuvanlaadulla. Täytyy varmaan tarkastaa ensimmäinen jakso ainakin.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: AK-87 - 31.01.2008 16:45
Tuossa neloskaudellahan tulee kolmoskauden vikan jakson tapaan olemaan sekä flashbackejä että flashforwardeja. Todella kutkuttavan tavan kertoa tarinaa tekijät keksivät, juuri kun katsojalle oli alkanut hiipiä mieleen että saako tästä sarjasta enää kolmen kauden jälkeen tarinaa kerrottua. Kyllä, Lost on edelleen parasta mitä TV:stä tulee.
Oli muuten jännä kikka. Luulin sitä flashforwardia flashbackiksi ja mietin koko jakson ajan että mihin ihmeen aikaan tämä sijoittuu. Hieno tapa lopettaa kausi.

Sama. Onneksi kolmoskausi tosiaan parani loppuakohden reippaasti, sillä kovin tylsän puoleiseksi sarja meni 2. kauden aikana.

Vieläkun se Nelonen saisi sen verran aikaseksi, että Carnivalen 2. kaudenkin joskus. Voisivat siinä samalla jo uusia ensimmäisenkin kauden...

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: TseiTsei - 31.01.2008 17:03
(mä oon laiskalla tuulella tänään)

Tämä on jo sanottu varmaan sata kertaa, mutta Lostin jaksot kannattaa katsoa pötkönä. Pertti Peruskatsojaa ei varmasti nappaa toisen tuotantokauden randomilla valittu huilailee-jakso.

Nelosen Netti-TV:ssä Lostin uudet jaksot alkavat näköjään 7.2. Kyllä ne Tekstittäjä-Anterot ovat nykyisin nopeita! Plaah, sohvalta Lostit pitää töllöttää.

Lostin kolmannen tuotantokauden päätösjakso oli hyvä, mutta ei vielä mikään päänräjäyttäjä. Prolepsis ei ole edes mitenkään järin tuore kikka, mutta ihan mukavasti se toimi. Kyllä sarjassa on edelleen mahtavaa imua, toisin kuin esimerkiksi Paossa, joka olisi kannattanut lopettaa jo alun perin suunniteltuun toiseen tuotantokauteen.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 01.02.2008 08:36
Kyllä sarjassa on edelleen mahtavaa imua, toisin kuin esimerkiksi Paossa, joka olisi kannattanut lopettaa jo alun perin suunniteltuun toiseen tuotantokauteen.

Paul Scheuring sanoi, että ennen kuin yhtäkään minuuttia Paon ensimmäisestä kaudesta oli kuvattu, hänen päässään oli hahmotelma viidestä kaudesta. Mies siis väittää, että tietää tarkalleen mihin he ovat k.o sarjan kanssa pyrkimässä.

Prison Break ei ole erityisen hyvä, mutta silti sen verran viihdyttävä, että sitä on varsin helppoa katsoa popcorn-tunnelmissa.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Mrum - 01.02.2008 15:03
Noniin Lost starttasi....

Kyllä tykkäsin. Oli taas jännää kyllä. Tämä kausi taitaa olla sitten vähän edellisiä lyhyempi?

Kai muutkin katsoi?

// Siirsin parempaan ketjuun. ;)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 03.02.2008 22:28
Käsikirjoittajien lakko päätökseen ensi viikolla? (http://www.nytimes.com/2008/02/02/business/media/02cnd-writers.html?ex=1202619600&en=bdf485ec2a348d98&ei=5099&partner=TOPIXNEWS)

Minä tahdon Lostin täyden 16 jakson tuotantokauden. Minä tahdon 24:n. 7. kauden. DAMMIT!

Joten jos lakko ensi viikolla päättyy, minä humallutan itseni ylikäyneellä marjamehulla ja juhlin muutenkin erittäin villisti.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: tuhis - 03.02.2008 23:04
Mikäli kirjoittajien huolia ei nyt hoideta kuntoon, saadaan ongelma entistä eheämpänä tulevaisuudessa.

Nyt on hyvää aikaa sivistää itseä matskulla jota on missannut - 24:ään en tosin toivo kauden kautta. 6. oli paskempi kuin X-Filujen kausi 6, joka oli karmea.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: tuhis - 06.02.2008 09:39
Olen virallisesti hypessä.

Twin Peaks on aivan upea, joka tuli silti yllätyksenä vaikka tiesin että paljon voi odottaa. Muitten sarjojen referenssit TP:hen suurinpiirtein osasin yhdistää, sillä jonkun verran sarjan elementeistä tiesin, kuten esimerkiksi tuo kuuluisa tanssiva ja takaperin puhuva kääpiö agentti Cooperin unissa, josta on viittauksia mm. Simpsoneissa jaksossa jossa Mr. Burns murhataan ja Lisa toimii kääpipön roolissa. TP:ssä on aivan hillitön määrä tarinaa kerrottavaksi ja olen vähintäänkin yllättynyt jos puoliakaan kaupungin mielenkiintoisuuksista saadaan käsiteltyä jaksojen aikana - selittämättömät asiat pelkästään saavat sarjan elämään paljon aikaansa pitempään.

Tekisi mieli maratoonata koko homma, mutta täytyy maistella ja mietiskellä yksityiskohtia.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Turilas - 06.02.2008 10:32
Vieläkun se Nelonen saisi sen verran aikaseksi, että Carnivalen 2. kaudenkin joskus. Voisivat siinä samalla jo uusia ensimmäisenkin kauden...
Ei huolta! TV-maailmasta luin, että keväällä se alkaa. Lähetysaika vain oli jonain arkipäivänä 00.30... >:( Jep, eli dvd-boksit hankintaan. Nekin on vaan niin perkeleen kalliita.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Melfice_ - 06.02.2008 11:11
Hmm, aika yllättävää että tuhis joka kuitenkin käsittääkseni ymmärtää hyvän päälle (Babylon 5 on hyvä, kaukoidän elokuvat eivät) on elänyt niin tynnyrissä että näkee Twin Peaksin ja Dale Coopperin UNIMAALISUUDEN vasta nyt.

Kuka Pelaajalautalainen tunnustaa ettei ole nähnyt Twin Peaksia?
Kuka Pelaajalautalainen tunnustaa ettei pidä Twin Peaksista?

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 06.02.2008 11:13
Kuka Pelaajalautalainen tunnustaa ettei ole nähnyt Twin Peaksia?
Kuka Pelaajalautalainen tunnustaa ettei pidä Twin Peaksista?
Olen nähnyt. En pitänyt toisesta kaudesta.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: tuhis - 06.02.2008 11:23
Ei sitä kaikkialle ehdi. Arvostetuksi ja fanitetuksi sarjan olen aina tiennyt ja kun muinoin ensimmäinen kausi tuli DVD:lle, eikä toisen kauden julkaisusta ollut tietoakaan, lykkäsin paketin hankintaa kunnes kummatkin oli saatavina ekstroineen.

Nuorempana sarjasta palasia katselin mutten varmasti mitään tajunnut. Pari kohtausta hämärästi muistissa, kuten esimerkiksi tämä Cooperin loistava ajatus-käsi-assosiaatio, jossa oikea rikollinen saadaan selville luettelemalla syyllisten nimet ja heittämällä jokaisen kohdalla kivellä kannolle asetettua pulloa - sen nimen aikana jona pullo hajoaa on luonnollisesti syyllinen. Hillitöntä.

Yöllä tuossa sarjaa peiton alta katselin ja täytyy kyllä sanoa, että komediapitoisuudesta huolimatta muutamat kohdat iskivät hermoihin paljon enemmän kuin varsinaiset "horror" genren alle tituleeratut teokset. Syke nousi kun murhatun tytön äiti näki näyssään jonkun jäbän samassa huoneessa tms.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 06.02.2008 11:39
Lainaus
Syke nousi kun murhatun tytön äiti näki näyssään jonkun jäbän samassa huoneessa tms.

Joo mä en tiedä miten Lynch sen tekee, mutta pelkkä tyhjä huone ja kattotuuletin pelottaa minua enemmän Twin Peaksissa kuin "kauhuelokuvien" pahimmat shokkikohtaukset.

Nimimerkillä toipilaana vieläkin Eraserheadista.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: AK-87 - 06.02.2008 11:40
Vieläkun se Nelonen saisi sen verran aikaseksi, että Carnivalen 2. kaudenkin joskus. Voisivat siinä samalla jo uusia ensimmäisenkin kauden...
Ei huolta! TV-maailmasta luin, että keväällä se alkaa. Lähetysaika vain oli jonain arkipäivänä 00.30... >:( Jep, eli dvd-boksit hankintaan. Nekin on vaan niin perkeleen kalliita.

Ai kun kiva...noh, sentään näyttävät. Onhan se toki tullut jo nähtyä joskus pari vuotta sitten Canalilta, mutta olisihan tuo aika virkistää muistia. Vieläpä kun mielestäni toinen kausi paranti ykkösestä, joka siis sekin oli täyttä timanttia...

Kuka Pelaajalautalainen tunnustaa ettei ole nähnyt Twin Peaksia?

En ole nähnyt kokonaan. Olisinhan sen tuossa viime vuonna katsonut, muttakun piti siellä intissä pomppia, niin jäipä sitten taas näkemättä. Ja kun sieltä sun täältä ei kuitenkaan halunnut sarjaa katsoa.
Nauhalla tosin taitaisi jaksot olla (suurinosa ainakin)...

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 06.02.2008 12:41
Twin Peaks saa Blu-Ray käsittelyn tämän vuoden aikana. Ja oikeasti arvoisensa sellaisen, masterointeineen päivineen.

Niin paljon kuin haluaisinkin nähdä sarjan tällä hetkellä taas uudestaan, odotan silti uudella formaatilla julkaisua.  :)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 06.02.2008 13:14
Lynchin ohjaamista töistä pitää kyllä mainita Mulholland Drive, ja etenkin tämä kohtaus (http://www.youtube.com/watch?v=g6rqrGqj1C0). Huhhuh.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 06.02.2008 13:24
Lynchin ohjaamista töistä pitää kyllä mainita Mulholland Drive, ja etenkin tämä kohtaus (http://www.youtube.com/watch?v=g6rqrGqj1C0). Huhhuh.

Ei se ollutkaan Naomi Wattsin ja Laura Harringin tyttörakkaus-kohtaus  ;D

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 06.02.2008 13:44
Lynchin ohjaamista töistä pitää kyllä mainita Mulholland Drive, ja etenkin tämä kohtaus (http://www.youtube.com/watch?v=g6rqrGqj1C0). Huhhuh.

Ei se ollutkaan Naomi Wattsin ja Laura Harringin tyttörakkaus-kohtaus  ;D

:\

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 06.02.2008 14:12
Kuka Pelaajalautalainen tunnustaa ettei ole nähnyt Twin Peaksia?
Kuka Pelaajalautalainen tunnustaa ettei pidä Twin Peaksista?
En ole nähnyt. Kun uusinat pyöri piti alkaa sarjaa katsomaan, mutta ei koukuttanut ihan niin hyvin että olisin katsonut väkisin joka jakson esteistä huolimatta. Eli...pitäisi jostain kaudet ostaa varmaan. Tosin myönnän kyllä että en mitenkään innostunut ensijaksoista, vaikka ihan ok tuntui olevan.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: tuhis - 06.02.2008 23:51
TP:n ensimmäiset 3-4 jaksoa olivat aika rautaisia, mutta sittemmin on sattunut notkahdus. Enpä varsinaisesti pettynyt ole, sillä tätäkin tulee katseltua taatusti tasaisin aikavälein, mutta harmillisesti tuntuu siltä etät nyt liihotellaan alun nosteella kunnes palataan takaisin maan pinnalle. Ollut aika odottava fiilis, ikäänkuin kelattaisiin vain jotain tapahtumia ennen välttämätöntä, eikä yritetä lisätä soppaan mitään mitä ei ehdottomasti tarvita.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 07.02.2008 16:09
Ensimmäinen juliste julkaistu tämän vuoden lopulla ensi-iltansa saavasta uudesta Bond-seikkailusta: http://commanderbond.net/article/4861

(http://commanderbond.net/resources/sections/news/images/4861_qos_teaser/qos-teaser.jpg)

Raikas ja tyylikäs.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: finngamer - 07.02.2008 17:55
Twin Peaksin ykköskausi on kyllä aivan mahtavaa. Sopivan lupsakkaa menoa, on huumoria, donitseja ja kuumaa kahvia sekä hyvää draamaa. Taustalla kuitenkin uhkaavaa tunnelmaa, eikä sitä sen paremmin pysty tarkentamaan. Ehkä siinä se uhka juuri tuleekin.

Kakkoskaudella alkoikin sitten tapahtua, ja valitettavan monille katsojille olikin shokki ettei donitseja laiteltu riviin enää entiseen malliin. Tosin minusta huumoria ym. oli kakkoskaudellakin yllin kyllin, mutta se oli se muun Lynch-tavaran mukaantulo mikä lopulta sai sarjan katsojaluvut laskuun ja shown poikki.

Näin se aina menee suurten spektaakkelien kanssa. Alkuun ihmiset saadaan kyllä koukkuun, mutta kun tekijöiden todelliset visiot alkavat paljastua ja katsojat joutuvat ulos safety zoneltaan, vaihtavat ihmiset kanavaa. Vaikka vasta alkaa parhaat jutut tapahtua!

Twin Peaks, Matrix-trilogia... Lost?

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Gyro - 07.02.2008 18:14

Jaah, omasta mielestä ensimmäinen kausi oli helvetin hyvä. Sitä katsoi  vielä innolla ja kiinnostuneesti. Toinen kausi taas oli aika kuraa, en ymmärrä miksi tuota olisi pitänyt jatkaa. Sarjan ideahan oli tuo Laura Palmerin murhan selvittäminen. Sitten kun se ratkesi niin itsellä ainenkin meni kiinnostus sarjaa kohtaan. Toisen kauden loppuun katsominen oli aika työn takana, sen verran tylsiä jaksoja oli.

Ja lost on minusta mennyt kokoajan parempaan suuntaan. Ensimmäinen kausi oli hyvä, toinen kausi taas aika kuraa, kuten myös kolmannen kauden alku. Nyt taas kolmannen kauden loppu oli hyvä ja myös neloskausi näyttää ensimmäisen jaksan perusteella mielenkiintoisella.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: finngamer - 07.02.2008 18:20
Jaah, omasta mielestä ensimmäinen kausi oli helvetin hyvä.

Niinhän minäkin sanoin. Kuten oli myös ensimmäinen Matrix.

Sanoin vain, että kun meno menee Lynchimäiseksi tai Wachowskimaiseksi Lynchin tai Wachowskien elokuvissa, ihmiset yleensä pelästyvät. Vaikka juuri niin sen elokuvan kuuluukin edetä.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Qtulhu - 07.02.2008 18:52
Lynchan ei ollut paljoakaan mukana sarjan teossa toisella kaudella, vaan studion kanssa tuli erimielisyyksiä sarjan linjasta ja Lynch siirtyi taka-alalle. Lynch ei olisi halunnut selvittää Laura Palmerin murhaa ja halusi tutkia myös Twin Peaksin muita alueita. Studiolle tämä ei käynyt vaan se halusi selvittää murhan ja nopeampaa tempoa sarjaan ja näin lopulta kävikin, osin valitettavasti. Studion yritys saada ilmeisesti lisää katsojia kääntyi sitä itseään vastaan ja katsojaluvut laskivat. Kuten tiedätte sarja päätettiin lopettaa ja Lynch palasi ohjaamaan viimeisen jakson, joka onkin taas melkoista kultaa. Ykköskausihan on perin loistava koska siinä studio ei rajoittanut Lynchin visioita.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: sleepy - 07.02.2008 19:05
Sarjan ideahan oli tuo Laura Palmerin murhan selvittäminen.

Käsittääkseni Lynch ja Frostin (tai ainakin Lynchin) ideana oli alunperin viedä sarjan suuntausta pois sieltä Lauran puolelta, keskittyen enemmän niihin muihin kaupungin asukkaisiin.

Ei sillä, Cooperin hassuilut ja muut ensimmäisen kauden jutut olivat ehdottomasti sarjan parhainta antia. Bob pysyi silti pelottavana koko sarjan ajan. . .

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Gyro - 07.02.2008 19:09

Niin, eihän tuo murha ollut pääosassa oikeastaan missään vaiheessa, mutta sarjan taso silti laskin kun murha oli selvitetty. Viimeinen jakso tosin oli ihan hyvä ja loppu ratkaisu myös.  ;)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 07.02.2008 21:01

(http://commanderbond.net/resources/sections/news/images/4861_qos_teaser/qos-teaser.jpg)

Raikas ja tyylikäs.

Bond konetuliase kädessä on yhtä tyylikäs kuin apina smokissa. Eli Casino Royale tyylikäs.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: tuhis - 07.02.2008 23:02
Mjoo, kyllähän tuo ihan kelpoisan tekninen sutaisu on, ja itseasiassa sopii nykyiseen Bondiin kuin nyrkki perseeseen. Sitä olisi vain saanut hämääviä signaaleja jos ase ei Bondin kädessä olisi ollut prinssinakkia kummempi. Antaisivat koko konseptin jollekin arthouse jengille niin kenties puhaltaisivat jotain muuta kuin kiilloitettua pintaa tuohon sarjaan.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Cyrus - 08.02.2008 11:14
Historian eka Bond-leffa, jota kohtaan on mitään odotuksia. Täysin CR:n ansiosta.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: migge - 08.02.2008 11:40
Tulee tuosta julisteesta mieleen Casino Royalen loppukohtaus jossa Bond kostaa rakastettunsa kuoleman. Toivottavasti tämä uusi ei ole liian action-painotteinen, mitä tuo juliste antaisi odottaa.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: tetsuo - 08.02.2008 14:40
Käsikirjoittajien lakko loppunut. (http://www.cnbc.com/id/23057002) Loput Lostin 4. tuotantokaudesta ja 24:n 7. tk näyttää jo lupaavalta.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Dr. Scientist - 08.02.2008 14:45
Käsikirjoittajien lakko loppunut. (http://www.cnbc.com/id/23057002) Loput Lostin 4. tuotantokaudesta ja 24:n 7. tk näyttää jo lupaavalta.

Jes! Tuo lakko oli kyllä ärsyttävin asia elokuvateollisuuteen liittyen pitkään aikaan. En voi kuvata kuinka iloinen olenkaan. Hienoa että Lostin neljäs tuotantokausi voidaan kokonaisena näyttää. Toivottavasti myös Sarah Connor Chronicles näytetään kokonaan.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 08.02.2008 14:52
Käsikirjoittajien lakko on loppunut??!!

Tänään juhlitaan!  :lol:

(http://www.stlouisrealestatevoice.com/wp-content/uploads/Party_20Time_small.jpg)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: sleepy - 09.02.2008 14:56
Oletteko nyt aivan varmoja tuon lakon loppumisesta? En onnistunut pienen tutkimisen ja etsimisen jälkeen löytämään oikeastaan mitään varmistusta tuolle jutulle.

Oikeastaan ainut juttu mitä löysin, oli tämä juttu AICN:ssa (http://www.aintitcool.com/node/35555), jonka mukaan lakko ei olisi loppunut.

Jos lakko olisi loppunut, odottaisin Epin postaaman viestin kaltaisia juttuja jokapuolella nettiä, mutta en sellaisia nähnyt missään.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 09.02.2008 15:34
Kyllä se on loppunut:

http://www.variety.com/index.asp?layout=festivals&jump=story&id=2476&articleid=VR1117980589&cs=1
http://www.variety.com/article/VR1117980512.html?categoryid=14&cs=1
http://community.tvguide.com/blog-entry/TVGuide-Editors-Blog/Ausiello-%20%20Report/Wga-Strike-Favorite/800032698

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: tuhis - 09.02.2008 21:00
Twin Peaks saa Blu-Ray käsittelyn tämän vuoden aikana. Ja oikeasti arvoisensa sellaisen, masterointeineen päivineen

Lähde?

En edes tajunnut että olin jo kakkoskauden puolella. Ilmeisesti nuo notkahdusjaksot olivat sen alkua, sillä nyt on jo hyviä jaksoja tullut peräperää monta ja katselin levyn viisi, jossa on jaksot 11-14. Sarjan taustalla tapahtunutta en tiedä, mutta ei sarja ole niin valtavasti muuttunut etteikö se pitäisi otteessaan. Pienet erikoisuudet ovat harventuneet, mutta ihan laatua tämä on vaikkei Lynch ilmeisesti ole enää mukana häärimässä. Coopperin ja Hornen rakkaudenhumut pitävät otteessaan loppuun asti. Hienosti pelastettu hieman turhahkolta tuntuva tytär-Horne.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 10.02.2008 02:03
Twin Peaks saa Blu-Ray käsittelyn tämän vuoden aikana. Ja oikeasti arvoisensa sellaisen, masterointeineen päivineen

Lähde?

Samaan aikaan kun DVD-julkaisuista tiedotettiin, kerrottiin myös HD-versioiden olevan tulossa ja hyvin mahdollisesti vuoden 2008 aikana. Tätä tietoa ei kuitenkaan ole viime aikoina päivitetty, toivottavasti pitää yhä paikkana.  Mitään varmoja lähteitä ei ole siis ikävä kyllä antaa.

DVD-versioita tehdessä filmistä otettiin 2K-printit, eli masterointi on suoritettu myös 1080p-julkaisulle jo. Kuulemma DVD-versioiden kuva on jo ikäisekseen terävää ja roskatonta.  Masterointi onneksi ylipäätänsä oli mahdollista, koska Twin Peaksiin nyt ei tuotettu jaksoja niin mahdottoman paljoa. Ja Lynch itse oli ollut valvomassa masterointia ja uusia värimäärittelyjä. Kaikki on hyväksytetty maestrolla.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: tuhis - 10.02.2008 09:03
En kyllä löytänyt mitään HD-julkaisuun viittaavaa uutisointia, että kyllä sitä voi ihan hyvillämielin olla ostoksensa kanssa. En lähtisi hengitystä pidättelemään HD-julkaisun suhteen, sillä sarjalla kesti näinkin kauan tulla DVD:lle.

EDIT: Joo-o! Jakso 16 oli viimeistään semmonen TUJAUS että oksat pois. Onhan tästä kieltämättä hävinnyt lähes tyystin ne ykköskauden ihanat pienet outoudet, mutta perskeles että on pari komeata monoloogia ja aivomuljautusta tuotu tilalle. Karmiva sarja kun luurit päässä hämärässä valossa katselee, äänet kunnolla kovallansa. Ovat kyllä vetäneet Silent Hilliä äänitehostepuolen kanssa kauan ennen Yamaokaa ja tuon tappajan shöy tuntuu inhottavan intiimin pelottavalta kun normaalista TV-touhuiluista poiketen mies katsoo suoraan kameraan, hykertää mielisairaana ja kävelee kohti. Tekisi mieli katsella loppuun putkessa, mutta täytyy koittaa hillitä ja mietiskellä nähtyä.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Kubs - 11.02.2008 21:27
Warner paljasti tulevia Blu-Ray julkaisuja (http://fin.afterdawn.com/uutiset/arkisto/12879.cfm)

Matrix, Batmanit.. jne

Nyt voi HD-DVDt heittää romukoppaan.  :P

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 11.02.2008 21:42
Uudelleenmasteroitu Heat?! Uuu Beibe  ;D

Teräväpiirtoisia Bättiksiä ei voi odottaa niin ikään kuin vesi kielellä.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 14.02.2008 10:17
Al Pacino uudessa Bondissa?! (http://www.aintitcool.com/node/35606)

Lainaus
But the big news that he leaked was that Al Pacino would be taking part in filming. I was a little shocked as the cast has been revealed aready, but he said Pacino would play the head of the terrorist group introduced in CASINO ROYALE and QUANTUM OF SOLACE. Al is said to come to Pinewood in April-May to film what is said to be a brief cameo.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: tuhis - 14.02.2008 12:40
Hmm... Al Pacino. Uskottavuutta sarjalle joka on vain tylsiä räjähdyksiä ja vempaimia sen jälkeen kuin kulttitason raamit putosivat? Olihan tuo Casino Royale ihan hyvä toimintaleffana kyllä, ei sitä käy kieltäminen. Pacinon läsnäolo saattaa saada aikaan jotain joka nostaisi bondin Bondiksi. Kenties.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 14.02.2008 13:04
Hmm... Al Pacino. Uskottavuutta sarjalle joka on vain tylsiä räjähdyksiä ja vempaimia sen jälkeen kuin kulttitason raamit putosivat? Olihan tuo Casino Royale ihan hyvä toimintaleffana kyllä, ei sitä käy kieltäminen. Pacinon läsnäolo saattaa saada aikaan jotain joka nostaisi bondin Bondiksi. Kenties.

Minusta se nimenomaan vie huomiota "bondailusta". Ei ennen bondin kanssa samaan leffaan mahtunut kovin montaa suurta sielua.

Mutta kuten sanoit, eivätpä nämä enää Bond-elokuvia ole kuin nimeltään. Pidin itsekin toki CR:stä, mutta ei se ollut James Potkukelkkaa nähnytkään.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Cyrus - 14.02.2008 13:10
Kaikki ennen CR:ää tulleet Bondit on paskaa kylläkin.  :o

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 14.02.2008 13:17
Jokainen Tomorrow never diesin, World is not enoughin ja Die Another Dayn nähnyt varmaankin allekirjoittaa, että koko formaatti tarvitsi suurta muutosta. Olivathan ne tavallaan ihan kivoja popcorn-leffoja, mutta eivät promilleakaan enempää!

Casino Royale oli onnistunut buuttaus, parempaa en olisi voinut toivoa. Rankempaa ja synkempää toimintaa eikä pelkkiä teknisiä leluja.

Goldeneye 007 on kuitenkin silmissäni jonkin sortin pikkuklassikko ja viihdyttävä elokuva.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 14.02.2008 13:23
Kaikki ennen CR:ää tulleet Bondit on paskaa kylläkin.  :o

Kuten sun makusikin.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Cyrus - 14.02.2008 13:30
Niin siis olet toisin sanoen yhtä mieltä siitä, että Bondit ennen CR:ää on paskoja. :P

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 14.02.2008 13:31
Odotin Cyruksen sanovan: kaikki aikaisemmat Bondit: helvetin kovaa kamaa!  ;D

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Cyrus - 14.02.2008 13:32
Heh, en mä nyt sentään KAIKESTA pidä. :P Oikeesti kaikki aikasemmat Bondit on ihan hirveetä kuraa, CR uudisti koko leffasarjan mun silmissä ja sai odottamaan tulevia osia.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 14.02.2008 13:46
Ei, kyllä vain muutama viimeinen Bond oli paskaa. Ne vanhat ovat pirun aitoja, ja mullakin on sellainen pehmeä kohta sydämessä Goldeneyelle. On silti meikästä vähän harsh sanoa, että CR ei ole Bondia nähnytkään. Okei, arvoin minä samaa aikanaan itsekin, ja kyllä, välillä leffassa on pikkasen liian isot pallit heilumassa(vai voiko joku kuvitella Conneryn juoksemassa suoraan vaneeriseinän läpi?), mutta on se silti lähempänä Bond-henkeä kuin mikään vuosiin. Slick herrasmies, tyly kasinoympäristö, cut-down hullujen vempainten kanssa kikkailussa, verta itkevä pahis, ja - hassua kyllä yksi parhaista asiosta koko pätkässä - maailman aidoimman startticreditsit. Digaan sitä biisiä sekä niitä No One Lives Forever -agenttihenkeä huokuvia graffoja. Kun tämä pyörähti sen timantin kovan alun jälkeen käyntiin teatterissa, tiesin, etteivät rahat menneet tässä kuvassa hukkaan.

Ja joo, on se pelkkänä toimintapätkänäkin päräyttävä.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Cyrus - 14.02.2008 14:27
Aa, alkucreditit, ihan vitun uskomattomat CR:ssä. Se kappale + ruudulla näkyvä oli jotain uskomatonta. Muutenkin paras Bond-tunnari kevyesti.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 14.02.2008 22:10
http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1488358

Pacinon rooli  Quantum of Solacessa vahvistettu!

Pääsisipä Pacino sellaiseen kohtaukseen, missä hän luennoisi Bondille vakuuttavalla huuto-tyylillään. Mies kun on tälläisissä kohtauksissa parhaimmillaan, kuten vaikkapa Paholaisen Asianajajan suorastaan legendaariset 15 viimeistä minuuttia osoittavat.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Dr. Scientist - 15.02.2008 13:41
Jepujee! Uwe Bollin Far Crysta on tullut traileri:

http://www.gametrailers.com/player/30630.html (http://www.gametrailers.com/player/30630.html)

Whoa! Näyttääpäs hyvältä. Tuosta tulee varmasti mestariteos.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Dr. Scientist - 16.02.2008 00:00
Double!

Tulevasta X-Men Origins: Wolverine-leffasta on tullut ensimmäinen kuva eikä ole kyllä paha.

(http://moviesmedia.ign.com/movies/image/article/852/852176/x-men-origins-wolverine-20080214002451981_640w.jpg)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Melfice_ - 16.02.2008 10:49
Mä en kyllä tajua tätä ensimmäisistä promokuvista kostumista, oli kyse sitten Indiana Jonesista, Team Icon uudesta pelistä tai X-Menistä. Informaatioarvo satatuhattakaks.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Taist0 - 04.03.2008 16:45
MacGyver  :???:
(http://static.iltalehti.fi/viihde/macgyverlihoPP_vi.jpg)

Ainakin tämän jutun mukaan http://www.iltalehti.fi/viihde/200803047340042_vi.shtml (http://www.iltalehti.fi/viihde/200803047340042_vi.shtml)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 04.03.2008 22:46
MacGyver  :???:
Hoh, MacGyver tosiaan, Riku on selvästi yrittänyt palata kasikytäluvulle mulletin voimalla. Ja hodarin(tai mikälie sillä on kourassa). Ei se vaan enää toimi. Sääli.

Onneksi todellisuutta voi paeta onnistuneemmin dvd-boksien pariin.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 04.03.2008 22:59
MacGyver  :???:

Totta! Äijä on vain varjo entisestä. Käyttää nyt avaimia autossa. Kauas on tultu  :rollaus:

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 05.03.2008 01:19
Nyt Hollywoodissa pelotellaan näyttelijöiden lakolla (http://www.reuters.com/article/entertainmentNews/idUSN2948674020080304?feedType=RSS&feedName=entertainmentNews&rpc=22&sp=true)

Toivonpa kovasti ettei tuohon tilanteeseen ajauduttaisi. Käsikirjoittajien lakossa ja pysähtyneissä sarjatuotannoissa oli melkoisesti kestämistä.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: kas - 05.03.2008 13:03
MacGyver  :???:
Totta! Äijä on vain varjo entisestä. Käyttää nyt avaimia autossa. Kauas on tultu  :rollaus:
Ei voi olla totta, sehän vanhenee! o_o

Hei, se on kohta 60, kai se nyt saa rapistua.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 05.03.2008 13:53
MacGyver  :???:
Totta! Äijä on vain varjo entisestä. Käyttää nyt avaimia autossa. Kauas on tultu  :rollaus:
Ei voi olla totta, sehän vanhenee! o_o

Hei, se on kohta 60, kai se nyt saa rapistua.

Aivan. Se olikin pointtini. Annan rauhassa aikaa miettiä "miten niin".

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: kas - 05.03.2008 16:50
Itseasiassa viittasin myös Iltalehden uutisointiin, ehkä jopa enemmän kuin kommenttiisi. Ensi kerralla olen selkeämpi. : (

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 09.03.2008 23:38
(http://canadiantabloid.typepad.com/my_weblog/images/2008/03/05/mark_2.jpg)

Eka kuva Mark Wahlbergista Max Paynen kuteissa/roolissa.  Vaikka leffan ohjaaja onkin aika mitättömyys (muttei sentään Uwe), niin kyllähän tätä mielikseen odottaa. Valmista leffaa päästään ihailemaan siinä tämän vuoden lokakuun tienoilla.

Jos toiveen saa esittää, niin tääältä kuuluu sellainen, että älkää ihmeessä vesittäkö tätä PG13-käsittelyllä. Tehkää Maxin kostoreissusta oikein ikimuistoinen lahtausjuhla.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 10.03.2008 10:54
Rambo 5:ttä on alettu jo työstämään (http://www.moviehole.net/news/20080310_stallone_halfway_through_writi.html)

Kyllähän tämä kaikille niille jotka Rambo 4:ää rakastavat on aivan mahtava uutinen. Stallone on siis viemässä hahmoa erilaiseen genreen, joka saattaa tarkoittaa monenlaista.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 10.03.2008 11:05
Rambo 5:ttä on alettu jo työstämään (http://www.moviehole.net/news/20080310_stallone_halfway_through_writi.html)

Kyllähän tämä kaikille niille jotka Rambo 4:ää rakastavat on aivan mahtava uutinen. Stallone on siis viemässä hahmoa erilaiseen genreen, joka saattaa tarkoittaa monenlaista.

Äh...olisi vaan jättänyt tuohon neljänteen osaan. Se oli varsin sopiva päätös. Vaikka ei siinä ettei se hiukan kiinnostaisi :)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Frank - 11.03.2008 23:06
Lainaus
Vuosi vuodelta suositumpi Big Brother -kisa palaa Suomessa televisioihin jälleen syksyllä. Luvassa on hieman tuttua ja paljon uutta. Uuden kauden teemana on salaperäisesti "kuka sinä oikeasti olet?".

Ohjelman juontajina jatkavat Vappu Pimiä ja Janne Kataja, mutta muuten ohjelmassa puhaltavat muutoksen tuulet. Kokonaan uudistuneeseen BB-taloon etsitään asukkaita casting-kiertueella, joka starttaa 11. päivä huhtikuuta Helsingistä. Tällä kertaa kiertue ulottuu Lappiin asti, sillä Big Brother -tiimi matkaa Rovaniemellekin etsimään sopivia asukkaita taloon.

Uudella kaudella merkittävässä roolissa ovat tähtikartat ja astrologia. Tähtikuvioita tuijotellaan jo rekrytointivaiheessa ja asukkaiden valintaan osallistuu ihka oikea astrologi!

- Tästä tulee kaikkien aikojen BB, usko pois, juontaja Janne Kataja ilmoitti Subin pressitilaisuudessa.
Lähde: http://viihde.mtv3.fi/uutiset/televisio.shtml/622192?big_brother

Muistapa 11.4., Epi. ;)

Tämän (http://viihde.mtv3.fi/uutiset/televisio.shtml/622296?big_brother) mukaan tänä vuonna BB on myös kansainvälinen. Kilpailijavaihtoja virolaisten kanssa?

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Melfice_ - 12.03.2008 09:48
Lainaus
Uudella kaudella merkittävässä roolissa ovat tähtikartat ja astrologia. Tähtikuvioita tuijotellaan jo rekrytointivaiheessa ja asukkaiden valintaan osallistuu ihka oikea astrologi!
ASTROLOGY IS BULLSHIT.

... eli uppoaa varmaan kuin häkä kaikkiin bb-faneihin.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 12.03.2008 10:25
Lainaus
Vuosi vuodelta suositumpi Big Brother -kisa palaa Suomessa televisioihin jälleen syksyllä. Luvassa on hieman tuttua ja paljon uutta. Uuden kauden teemana on salaperäisesti "kuka sinä oikeasti olet?".

Ohjelman juontajina jatkavat Vappu Pimiä ja Janne Kataja, mutta muuten ohjelmassa puhaltavat muutoksen tuulet. Kokonaan uudistuneeseen BB-taloon etsitään asukkaita casting-kiertueella, joka starttaa 11. päivä huhtikuuta Helsingistä. Tällä kertaa kiertue ulottuu Lappiin asti, sillä Big Brother -tiimi matkaa Rovaniemellekin etsimään sopivia asukkaita taloon.

Uudella kaudella merkittävässä roolissa ovat tähtikartat ja astrologia. Tähtikuvioita tuijotellaan jo rekrytointivaiheessa ja asukkaiden valintaan osallistuu ihka oikea astrologi!

- Tästä tulee kaikkien aikojen BB, usko pois, juontaja Janne Kataja ilmoitti Subin pressitilaisuudessa.
Lähde: http://viihde.mtv3.fi/uutiset/televisio.shtml/622192?big_brother

Muistapa 11.4., Epi. ;)

Tämän (http://viihde.mtv3.fi/uutiset/televisio.shtml/622296?big_brother) mukaan tänä vuonna BB on myös kansainvälinen. Kilpailijavaihtoja virolaisten kanssa?

NOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: rinturi - 12.03.2008 11:26
(http://i31.tinypic.com/dhcwuq.jpg)

EEEEIIIIIIII! My Sassy Girlin länkkäriversion juliste. Tuota paskaa ei edes Ephram saa katsoa, vaikka siinä Elisha Cuthbert onkin.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 12.03.2008 11:53
RUAH. Huhhuh mitä paskaa! Toi slogan vielä. Ei helvetti.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Faiska - 12.03.2008 12:05
Onneksi jotkut elokuvat voi todeta paskoiksi jo julisteiden avulla.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: finngamer - 12.03.2008 12:51
Rambo 5:ttä on alettu jo työstämään (http://www.moviehole.net/news/20080310_stallone_halfway_through_writi.html)

Kyllähän tämä kaikille niille jotka Rambo 4:ää rakastavat on aivan mahtava uutinen. Stallone on siis viemässä hahmoa erilaiseen genreen, joka saattaa tarkoittaa monenlaista.

Äh...olisi vaan jättänyt tuohon neljänteen osaan. Se oli varsin sopiva päätös. Vaikka ei siinä ettei se hiukan kiinnostaisi :)

Joo, melkein itsekin olisin pitänyt nelosen hyvänä loppuna, mutta kun kerran on tulossa erityylinen elokuva, niin mikäs siinä sitten. Jotain Born on the 4th of July-tyylistä?

Stallonelle Oscareissa 2010 paras käsikirjoitus, ohjaus, pääosa ja paras elokuva!

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: AK-87 - 13.03.2008 00:39
Menköönpä nyt tänne, kun en jaksatämän takia aihetta aloittaa. Uutinenkin on vanhahko, mutta en muista tästä täällä mitään nähneeni.

Mutta siis uutta Terminaattoria (http://www.imdb.com/title/tt0438488/) pukkaa ja ensi-ilta on ensi vuonna. Ja ilmeisesti tämän olisi tarkoitus aloittaa uusi trilogia, joka keskittyy ihmisten ja koneiden väliseen sotaan. Sen verran on itse elokuvasta ollut juttua netissä, että ilmeisesti tarina keskittyisi enemmän uuden sankarin (Marcus) ympärille, mutta ilmeisesti jossain on taasen väitetty, että sekä Marcus että John Connor olisivat yhtäläisesti esillä.

Odotukset ovatkin nyt sekalaiset, sillä kun ohjaajan paikalla on McG, pitää miettiä sopiiko hän ohjaajaksi juurikin tälle elokuvalle. Ja käsikirjoittajat ovat samat kuin T3:ssa, mikä kyllä parani loppua kohden, mutta oli silti heikohko. Pientä toivoa antaa sentään se, että Christian Bale olisi siis John Connor, mikä ei ollenkaan vaikuta huonolta valinnalta, ja toinen eli Sam Worthington on taas itselle tuntematon, mutta mitä olen lueskellut, James Cameron oli itse ehdottanut McG:lle Worthingtonia, jolloin kyseessä saattaa hyvinkin olla hyvä valinta (ja samalla selvisi, että Cameron on ollut tähän enemmän osallisena, kuin T3:een).

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ramen Soup - 13.03.2008 16:57
Nyt näyttäisi olevan trendinä noiden kasari-ysäriklassikoiden jatko-osien teko. Ramboa, Indyä, Terminaattoria, Rockya... Ei vain voi olla vertaamatta TSH:n aikoihin vallinneeseen fantsu/eepiset historialeffat -trendiin. Miks kaikki tulee samalla kertaa, ihan tylsää.

Mitä seuraavaksi?

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Fraeon - 13.03.2008 17:05
Jenkkiversiot korealaisista leffoista?

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Dr. Scientist - 15.03.2008 01:13
Nähkää Edward Norton Hulkina:

http://incrediblehulk.marvel.com/ (http://incrediblehulk.marvel.com/)

(http://images.rottentomatoes.com/images/movie/gallery/1185769/photo_20_hires.jpg)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ilkimys - 15.03.2008 15:43
Mitäs muuten Eric Banalle kävi?

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 15.03.2008 18:07
Mitäs muuten Eric Banalle kävi?
Ensi vuonna Star Trek-leffassa ja tällä hetkellä varmaan odottelee 40-vuotisjuhlia, jotka ovat elokuussa. Miten niin?

Tuo uusi Hulk-leffahan ei mitenkään liity edelliseen.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 15.03.2008 18:34
Nähkää Edward Norton Hulkina:

http://incrediblehulk.marvel.com/ (http://incrediblehulk.marvel.com/)

Cool :D Traileri lupaa kunnon mäiskettä :)

EDIT: apple.comissa on uusi IronMan traileri. Minä pidin. Lisää mäiskettä :) Kunnon viihde-elokuvia.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Mrum - 25.03.2008 15:36
http://www.southparkstudios.com/

Nyt mahdollisuus katsoa joka ikinen esitetty South Park jakso ilmaiseksi verkossa erinomaisella laadulla ja vieläpä täysin laillisesti. Siitä vaan napsimaan, ehkä hauskimman tv-animaation parhaimmat palat (kaudet 7-10).

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 25.03.2008 16:01
Nyt?

Noi sivustot (mm. allsp) ovat olleet jo kauan pystyssä.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Mrum - 25.03.2008 16:09
Allsp yms. ovat fanien ylläpitämiä ja laittomia. South Park Studios on juuri avattu virallinen (laillinen) ja laatukin on paljon parempi, kun jaksoja ei jouduta uppimaan eri sivustoille.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Japshumwaa - 09.04.2008 10:03
Pysäyttäkää Boll (http://tinyurl.com/6pr23y)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 10.04.2008 10:19
http://v2.fi/uutiset/viihde/2667/Uwe-Boll-sota-jatkuu/

Boll for the win.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: echoes - 10.04.2008 10:24
http://v2.fi/uutiset/viihde/2667/Uwe-Boll-sota-jatkuu/

Boll for the win.

Loistava video!  :lol: :lol: :lol:

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: TseiTsei - 11.04.2008 19:24
(http://i27.tinypic.com/10e22kp.jpg)

Hyvältä näyttää. (http://www.mi6.co.uk/sections/articles/bond_22_prod_diary23.php3?t=qos&s=qos)

Craig on piiskannut itsensä yhtä hyvään kondikseen kuin Casino Royalessakin. Toivottavasti seuraava Craigin kommentti on kuitenkin aprillipilaa:

Lainaus
- Bond teki ennen kymmenen punnerrusta, poltti 50 tupakkaa, joi pullollisen “jotain” ja otti pillerin. Nyt kuvaamme elokuvan loppuun kohtauksen, jossa olen lihava. Teemme sen siksi, että en halua ihmisten muistavan vain ruumiillisesti hyväkuntoista Bondia, Daniel Craig perusteli The Mirror -lehden mukaan.

Craigin tiedot Flemingin Bondista on kyllä täysin viturallaan. Bond tekee From Russia with Lovessa 20 hidasta etunojapunnerrusta, mikä on varsin kohtuullinen tulos. Lisäksi Bond polttaa parhaimmillaan 70 savuketta päivässä. Ja Bond ei ole koskaan ollut mikään laardiperse (183 cm, 76 kg), vaikka elämäntavat eivät olekaan romaani-Bondilla ihan kohdillaan.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Kabanossi - 11.04.2008 19:27
Koskas tää oli tulossa teattereihin?

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: TseiTsei - 11.04.2008 19:50
Koskas tää oli tulossa teattereihin?

Briteissä 31.10 ja Suomessa luultavasti 7.11.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 06.05.2008 19:37
http://www.themovieblog.com/2008/05/macgyver-movie-in-the-works

 :o

Kauan huhutusta uudesta MacGyver-leffasta näyttää ehkä sittenkin tulevan totisinta totta. Jos Richard Dean Ardersson hyppää Angusin kenkiin, niin jukopliut olenko niin leffateatterissa ekana päivänä.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Dr. Scientist - 06.05.2008 23:02
http://incrediblehulk.marvel.com/ (http://incrediblehulk.marvel.com/)

Uusi kokopitkä traileri tulevasta The Incredible Hulkista. Toiminta näyttää kyllä äärimmäisen viihdyttävältä ja minulle riittäisi jo jos leffassa ei muuta tapahtuisi kuin että Hulk pistäisi paikkoja paskaksi. Tarinasta viis. Ainoa huolenaihe on ihmishahmojen liikakäyttö; Laittakaa nyt saatana Hulk ja Abomination tappelemaan koko leffan ajan niin johan tulee räimettä. Toivon oikeasti, että tästä tulee toiminnallisesti viihdyttävä leffa ja se riittäisi aivan hyvin. Tuskin tästä mitään Oscar-ehdokasta tulee mutta ketä kiinnostaa? Vielä pari kuukautta... Ainiin perhana, pitäisi se Iron Man vielä käydä katsastamassa.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 13.05.2008 12:14
Kauan huhutusta uudesta MacGyver-leffasta näyttää ehkä sittenkin tulevan totisinta totta. Jos Richard Dean Ardersson hyppää Angusin kenkiin, niin jukopliut olenko niin leffateatterissa ekana päivänä.
Heh, MacGyver-leffa olisi kyllä tosiaan jotain, mikä tullessaan olisi yksinkertaisesti pakko nähdä, vaikka sillä mitä todennäköisimmin pilaisi yhden tämän universumin suurista klassikoista. Uhkapeliä, sano.

Vaan eikös Riku oo läski liimaletti nykyään...? Kuntokuurille!

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 13.05.2008 12:21
http://incrediblehulk.marvel.com/ (http://incrediblehulk.marvel.com/)

Uusi kokopitkä traileri tulevasta The Incredible Hulkista. Toiminta näyttää kyllä äärimmäisen viihdyttävältä ja minulle riittäisi jo jos leffassa ei muuta tapahtuisi kuin että Hulk pistäisi paikkoja paskaksi. Tarinasta viis. Ainoa huolenaihe on ihmishahmojen liikakäyttö; Laittakaa nyt saatana Hulk ja Abomination tappelemaan koko leffan ajan niin johan tulee räimettä. Toivon oikeasti, että tästä tulee toiminnallisesti viihdyttävä leffa ja se riittäisi aivan hyvin. Tuskin tästä mitään Oscar-ehdokasta tulee mutta ketä kiinnostaa? Vielä pari kuukautta... Ainiin perhana, pitäisi se Iron Man vielä käydä katsastamassa.

Siis tuo trailerihan oli pahinta paskaa ikinä :lol:

Näyttäisi kuuluvan siihen kämäisempään supersankari- leffa kastiin. Ja miten nuo erikoistehosteetkin näyttivät noin helvetin tökeröiltä? Ikivanha Ang Leen Hulk näytti paremmalta ja siinä oli oikeasti yritystä sisällyttää genren leffoihin jotain muutakin kuin ryminää.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Dr. Scientist - 13.05.2008 23:03

Meinaatko että Ang Leen Hulk oli hyvä? Ja mitä vittua, eikö Hulk-leffassa juuri pitäisi olla pelkkää ryminää?

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 14.05.2008 08:09
No ei tuo ryminäkään kovin hyvältä vaikuttanut. Perus Dragonball heräämiset ja joku katsojien vihaama nilkki, joka saa supervoimat. Ja se Hulkin potkaisema äijä :/

Ja Ang Leen Hulk on yksi parhaista supersankari- leffoista, ellei se paras.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: tuhis - 14.05.2008 09:06
Ihan vitun paska maku tuli tuosta trailerista. Ihan vammaseksi muuttaneet koko tarinan. Ang Leellä oli sentään samanlainen sarjakuvamainen fiilis leffassa vaikka erilainen sekin oli kuin alkuperäinen Hulkin synty, mutta tuo Norttonin tähdittämä plötjäke on koitettu moukaroida johonkin hitechhollywood uskottavuuteen ala Bourne-leffat eikä Hulkki semmosia käsittelyitä tartte.

Hulkki synty pommista perkele.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 14.05.2008 09:35
Gammasäteilystä (Oliko se joku "Gammapommi"?) jos pilkkua viilataan, eli aivan kuten Leen Hulkissa.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: tuhis - 14.05.2008 11:43
Eikös se ollut joku hämäräjuttu tyyliin iskä oli räjähdyksessä tms ja Bruussin veriin kulkeutu perimän mukaan sitten jotain tjsp

Voi olla tietty että muistan väärin.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 14.05.2008 11:48
Eikös se ollut joku hämäräjuttu tyyliin iskä oli räjähdyksessä tms ja Bruussin veriin kulkeutu perimän mukaan sitten jotain tjsp

Voi olla tietty että muistan väärin.

Joo näinhän se meni. Brucen faija teki itsellään kokeita gammasäteilyn vai oliko jonkun aineen kanssa ja se sitten siirtyi Bruceen. Eli ei nyt ihan alkuperäisen tarinan jäljillä kuljeta.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 14.05.2008 11:53
Niin siis tarkoitin, että gammasäteily kuitenkin oli se voimien lähde. Ja leffassahan Bruce altistui niille epäonnistuneen kokeen aikana vähän kuin alkuperäinen Bruce sarjakuvassa kun pommi räjähti selän takana.

Ei se alkuperäinen jippo ehkä enää nykypäivänä toimisi kun mies seisoo ydärin vieressä ja takki vain vähän repalehtaa ;)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: tuhis - 14.05.2008 13:21
Toimii toimii kun otetaan huomioon että katsotaan leffaa vihreästä jättiläisestä joka pistää kaiken matalaksi.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 14.05.2008 13:30
Toimii toimii kun otetaan huomioon että katsotaan leffaa vihreästä jättiläisestä joka pistää kaiken matalaksi.

Niin kyllä minäkin toivoisin supersankari leffaa, jossa logiikka olisi heitetty romukoppaan täysin, mutta tuskinpa on heti tulossa.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Tan - 14.05.2008 16:07
Siis Ang Leen Hulkissa Brucen faija koittaa kehittää kuolemattomuusseerumia millä kasvaisi menetetyt raajat ja sen sellaiset takaisin tuosta vaan. Pisti sitä itteensä ilman näkyviä vaikutuksia, geeniperimä kuitenkin muuttui. Brucessa isäpapan seerumi ns. täydellistyi osaksi Brucea ja lapsuuden traumat+geeniperimä yhdessä gammasäteilyn kanssa toi sitten Hulkin esiin.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Fraeon - 14.05.2008 16:26
...ja seuraavassa Hulkissa moiset tarinat retconnataan kuitenkin eli tämä väittely on turha.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ilkimys - 15.05.2008 23:38
http://www.themovieblog.com/2008/05/macgyver-movie-in-the-works

 :o

Kauan huhutusta uudesta MacGyver-leffasta näyttää ehkä sittenkin tulevan totisinta totta. Jos Richard Dean Ardersson hyppää Angusin kenkiin, niin jukopliut olenko niin leffateatterissa ekana päivänä.

Leffan virallinen juliste:http://img338.imageshack.us/img338/1595/mcgra7.jpg (http://img338.imageshack.us/img338/1595/mcgra7.jpg) :rollaus:

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Koo - 15.05.2008 23:44

Ööh, joo.. Okei.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 25.05.2008 20:23
Lainaus käyttäjältä: TV Guide
Not that 24 fans needed to be made more excited/impatient for the long-delayed Season 7, Kiefer Sutherland at Fox's upfront presentation promised truly super-Bauered times ahead and in a way, you have the WGA-AMPTP feud to thank for it. "After so many postponements, I can assure you that none of us at 24 took for granted the significance of this upcoming season," the series star-producer said. "But the time allowed us to do something that has never been done before: create a map of the entire season before we started shooting. So I can tell you without hesitation, I know for a fact, that Season 7 is going to be the best season yet."

Niin, kyllähän te tiedätte, että meikä on näinä päivinä innoissaan melkein mistä vain 24-uutisesta. Vaikka kutoskausi meneekin huonoimpien kausien joukkoon sarjan sisällä, oli se silti ainakin omasta mielestäni yhä viihdyttävää ja hyvin tehtyä TV-actionia.

Tokihan Kiefer sarjaansa hehkuttaa, mutta kyllä tuosta silti aikalailla innostuin. Tällä kertaa on voitu laatia koko kauden kaari jo etukäteen, joten langat ovat pysyneet varmasti paremmin käsissä kuin aiemmin; alusta asti on tiedetty mihin homma etenee ja päättyy. Puolisen vuotta pitäisi vielä odotella tuoretta kaksneljää.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Cyrus - 25.05.2008 23:50
Joo toi on ehdoton mun mielestä, että tehdään etukäteen suunnitelma tällaseen sarjaan. Kutoskausi lässähti puolen välin paikkeilla todella pahasti ja juuri tämä suunnittelemattomuus varmasti isona syynä. Etukäteen suunnitellen pystyy tekemään varmasti huomattavasti parempaa jälkeä. Lupaava uutinen siis.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Azu - 28.05.2008 11:49
Peter Jackson on varmistanut, että Lord of the Rings trilogiasta työstetään Bluray-julkaisuja, mutta ei valitettavasti vielä tämän vuoden aikana.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: tuhis - 28.05.2008 12:01
Peter Jackson on varmistanut, että Lord of the Rings trilogiasta työstetään Bluray-julkaisuja, mutta ei valitettavasti vielä tämän vuoden aikana.

Hyvä juttu. Toivottavasti tulee kaikkien aikaisempien julkaisujen ekstrat ja muuta juttua. Eikös nimittäin tässä taannoin tullut joku uusi julkaisu noista, missä ei ollut mukana aikaisempien extendeddien megaekstroja, mutta sen sijaan jotain muuta särpää?

BR-julkaisuihin peesiin ehdottomasti ne Shoren täysimittaiset soundtrackit joita nytkin saa edukkaaseen 40-70 euron kappalehintaan. Sitten tietysti Gandalffin munakarvoja, muttei kuitenkaan kolmea Galadrielin pinpsajouhenta.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 01.06.2008 19:55
http://www.youtube.com/watch?v=ZAu4L5_Fl84

Ensi syksyn odotetuin sarjauutuus: Fringe, J.J Ambramsin uusin luomus.

Jos pitää X-Filesista (kuka ei?) ja Lostista (KUKA EI?!), niin tämä vaikuttaa äärettömän mielenkiintoiselta uutuudelta. Filut jättivät televisioon lentävän lautasen kokoisen aukon ja tässä on mahdollisuus tilkitä sitä.

Mytologiavetoinen kuin mikä, kuulemma.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: tuhis - 01.06.2008 20:06
Sehän on Charlie Conway/Pacey Witter!

Täytyy tarkastaa heti kun alkaa. Kavereitten kanssa juteltiin taannoin sarjoista ja tuliko tuon Dawson's Creekin kautta jotenkin puheeksi että millaista sarjaa tuo Joshua Jackson voisi tähdittää kun kaverilla on hieman best friend olemus, eikä niinkään pääprotagonistin otteita. Vähän samanlainen kuin Greg Grundberg (josta itse tykkään pirusti) - aika erikoista ettei sitä ole listattuna sarjan näyttelijöihin kun ottaa huomioon että on Abramssin bestis tms.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 03.06.2008 14:55
http://www.youtube.com/watch?v=ZAu4L5_Fl84

Ensi syksyn odotetuin sarjauutuus: Fringe, J.J Ambramsin uusin luomus.

Jos pitää X-Filesista (HELL YES!!!) ja Lostista (HELL NO!!!), niin tämä vaikuttaa äärettömän mielenkiintoiselta uutuudelta. Filut jättivät televisioon lentävän lautasen kokoisen aukon ja tässä on mahdollisuus tilkitä sitä.

Mytologiavetoinen kuin mikä, kuulemma.

Voisi olla ihan hyvä sarja kyseessä. Tosin juurikin tuo Lost kytkökset epäilyttävät. Voin jo kuvitella kuinka joka sarja päätyy cliffhangeriin ja kuinka missään jaksossa ei paljasteta mitään, vain keksitään uusi arvoitus että voidaan pidentää ja pidentää sarjaa. Ehkä voisi katsoa DVD:llä (tai olisiko jo BD?) kaikki kaudet niin ei välttämättä turhautuisi matkalla. Tosin ei se auttanut Lostissakaan....

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 05.06.2008 23:38
Hell yeah!!! Uusi Burton-Depp leffa ilmeisesti työn alla!! Dark Shadows (http://www.iesb.net/index.php?option=com_content&task=view&id=4997&Itemid=99). No...tämä "uutinen" on nyt vielä lähempänä huhua. Eli tällä hetkellä ei uskalla edes odottaa vielä. Vain toivoa. Toivoahan on aina.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 06.06.2008 20:21
En tiedä miksi, mutta viime päivinä Speed Racer on alkanut kuumottamaan. Pitäisikö sitä sitten huomenna astella teatteriin se katsomaan?

Autot eivät juurikaan kiehdo meikäläisen mieltä, eikä GCI-rikkaat leffat nouse yleensä arvotusasteikossani erityisen korkealle. Tämän logiikan mukaan minun pitäisi sylkeä Speed Racerin päälle. Mutta niin penteleen komealta se vain näyttää. Elokuvan maailma vaikuttaa mielikuvituksekkaalta ja värikkäältä. Lopputekstien tullessa ruudulle saattaa hengästyttää.

Työmatkalla aamulla luin Speed Racerin budjetin olevan hurjat 300 miljoonaa dollaria. Jähmetyin 10 sekunniksi, järkytyin suorastaan. Mietin, mikä ihme studio sallisi moisen budjetin tälläiseen elokuvaan?

Kaikkia kunnia uutislehti 100:lle työmatkojen viihdyttäjänä, mutta niin vain budjetti oli päässyt paisumaan lehden sivuilla oikeasta, joka on 120 miljoonaa dollaria. Melkoinen summa toki sekin, mutta huomattavasti järkevämpi.

Ja tästähän kaavaillaan Matrixin tapaan trilogiaa. Ainakin jos rahvas lippuluukuilla diggaa.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 07.06.2008 21:50
Ja tästähän kaavaillaan Matrixin tapaan trilogiaa. Ainakin jos rahvas lippuluukuilla diggaa.

No ainakin jenkeissä menestys on ollut pienoinen pettymys. Tiedä sitten muuta maailmaa... Iron Manin suuri suosio ilmeisesti otti tältä elokuvalta pois katsojia.  Kun muistelisin että jenkeissä Speed Racerin ensi-ilta oli Iron Manin toisella viikolla, ja Iron Man menestyi silloinkin paremmin.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 08.06.2008 21:08
Vihdoinkin. Olemme kotimaisen TV-viihteen saralla murroksen äärellä, mitä tulee ulkomaisiin TV-sarjoihin.

Ennen pidettiin itsestäänselvyytenä, että Suomessa sarjaa seurataan vuosi jenkkejä perässä. Nelonen aloitti Lostilla miellyttävän muutoksen ja 4. kauden finaali nähtiin vain viikko Amerikkalaisia jäljessä.

SubTV tekee ensi vuonna saman 24:n kanssa ja näyttää 7. kauden vain pienellä viiveellä Amerikan tahtiin nähden.

Sanomattakin selvää, että tälläisen kehityksen soisi yleistyvän. Ja varmasti yleistyykin, kun jaksoja voidaan liikutella rapakon yli rivakasti uusien tekniikkojen ansiosta.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 16.06.2008 21:17
Katsoin J.J Abramsin uutuussarjan, Fringen, piiiitkän pilottijakson. Virallisesti sarja alkaa Amerikassa 26. elokuuta.

Pidin näkemästäni monin tavoin: isoa, Lostin tyylistä mytologiaa on luvassa. Pilotin tuotantoarvotkin olivat TV-tasolla hulppeat. Mikään ei näyttänyt halvalta.

Katsellessani muutamaa kohtausta melkein luulin, että tämä olisi X-Filesin 10. kausi. Mutta vain muutassa kohdin. Tyylikäs introkin pyrkii samaan tunnelmaan kuin filut. Parasta kopioivat, ei siinä mitään.

Mutta hahmokaarti huolestuttaa. Fringen hahmoista yksikään ei vaikuttanut kovin kiinnostavalta. Scully ja varsinkin Mulder tuntuivat heti kättelyssä omaperäisiltä hahmoilta. Jos tässä Fringe jää jälkeen, se olisi sarjan kiinnostavuuden kannalta kohtalokasta. Ei Lostkaan toimisi niin hyvin ilman Desmondin, Sawyerin ja Saiydin kaltaisia persoonia.

Syksyn seurantalistaan taas uusi sarja...

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Cyrus - 16.06.2008 21:27
Juu, Fringe ja Dollhouse on seuraavat odotetut sarjat täällä suunnalla.

Tosiaan, hahmot ovat ehdottomasti avainasemassa mielestäni sarjassa kuin sarjassa. Huolestuttavaa kyllä osittain, mutta toisaalta vasta yksi jakso esitetty, joten eihän sitä vielä tiedä. Ei se Benkään ekan esiintymisensä jälkeen vielä muistaakseni kovin legendaariselta vaikuttanut. :p

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: tuhis - 17.06.2008 13:08
Fringen pilootti oli melko mitäänsanomaton. Teknisesti laadukasta työtä, mutta siinäpä se. Tällainen pilootti ei välttämättä saisi jatkoa ellei mukana olisi kirjainkombo J.J., sillä ei tässä oikein ollut mitään ennenkuulumatonta saatika televisiosarjatyössä sitä tärkeintä, eli koukkua.

Täysin ennalta-arvattavaa skeidaahan tämä oli, mutta pilootit ovat harvoin mitenkään erikoisia koska ns. showrunnerit ovat harvoin mitenkään erityisiä tekijöitä (vaikka statukseen kumma kyllä päästään lähes alinomaan kirjoittamalla liuta hyvää matskua telkkuriin). Pilootit näyttämällä telkkarissa nämä herrat toivovat että jotkut hyvät käsikirjoittajat ja tekijät innostuisivat aiheesta. Ehkä tämänkin kanssa käy niin että tulevat jaksot ovat parempia kuin ensimmäinen jakso. Ehkä ei. Tätä piloottia katsellessa ainakin teki mieli lopettaa katseleminen moneen otteeseen.

Hahmovalinnat olivat suht omituisia, sillä päähahmo oli täysin ilmeetön ja käsittämätön woman in a man's world kovistelijapalikka, eikä Joshua Jacksonin karisman laatu ole semmoista että tältä irtoaisi kovin uskottavat sweetheartit repliikkien perään. Päähahmon miesystävä (jonka kohtaloa ei taatusti kukaan arvannut) on näyttelijänä ulkoisesti täysin unohdettavan statistin oloinen. Lance Reddick on niin typecastattu tyyppi että varmasti lopettelee näyttelemisen jossain vaiheessa kun roolit ovat aina sitä yhtä ja samaa. Ainoat valopilkut olivat hullua tiedemiestä näyttelevä John Noble ja nopeasti ohitettu kähisevä Kirk Acevedo.

Oikeastaan ainut ihan siedettävä asia oli musiikit, mutta sekin johtui siitä että ne olivat Aliaksesta ja Lostista lähes nuotilleen kierrätettyä materiaalia.

Yhden jakson saatan sitten joskus katsella, mutta muuten saa jäädä omaan arvoonsa.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 17.06.2008 13:27
sillä ei tässä oikein ollut mitään ennenkuulumatonta saatika televisiosarjatyössä sitä tärkeintä, eli koukkua.

Kyllä minusta taas oli oikein vahvakin koukku. 

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Päähahmo oli tosiaan täysin mitäänsanomaton, ja se on se huoli mikä Fringen suhteen minulla on.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: tuhis - 17.06.2008 14:25
No, periaatteessa pilotista ei oikein jäänyt mikään kiinnostamaan niin etteikö se olisi hyvin pitkälle arvattavissa, eikä henkilöhahmotkaan jaksa kiinnostaa niin ei oikein jäänyt mitään erityistä syytä vartoa sarjaa.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Kiinnostavin asia pilotissa kuitenkin oli

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Aika näyttää. J.J. Abrams on kuitenkin semmoinen nimi etten jaksa mistään innostua sen ihmeemmin kun tiedän että juttuja venytellään niin pitkään että ne alkaa maistumaan myös paskalta. Hyvä oivaltamaan ns. viihdettä ja mielenkiintoisuksia, mutta harmi vaan että mies on myös ovela bisnesmies. Menee tarinankerronta vetkutteluksi ja tavallaan jää sitten se ydin kaiken muun moskan laimentamaksi sopaksi.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: 720 - 27.06.2008 12:24
Venäläiset tekevät remaken Commandosta. Voin jo kuulla ylistävät arvostelut:
http://www.worstpreviews.com/headline.php?id=9163&count=0

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: tuhis - 27.06.2008 12:41
Venäläiset tekevät remaken Commandosta. Voin jo kuulla ylistävät arvostelut:
http://www.worstpreviews.com/headline.php?id=9163&count=0

Muuten ihan hiton tynamiittia nuo musiikit mutta rummut on konetuubaa. Kunnon big band meininkiä melkein :)

Lupinnnn!

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Faiska - 27.06.2008 12:50
Ei vittu moottorikelkalla  :lol:

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 30.06.2008 12:59
http://www.themoviebox.net/movies/2008/NOPQR/Quantum-of-Solace/trailer.php

Uuden Bondin traileri!

Ja tätä odotetaan ihan kympillä. Traikku ei ainakaan laskenut odotuksia: näyttää Casino Royalelta, mutta lisätyllä toiminnalla.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Qtulhu - 30.06.2008 17:31
http://www.themoviebox.net/movies/2008/NOPQR/Quantum-of-Solace/trailer.php

Uuden Bondin traileri!

Ja tätä odotetaan ihan kympillä. Traikku ei ainakaan laskenut odotuksia: näyttää Casino Royalelta, mutta lisätyllä toiminnalla.
Näyttää kieltämättä hyvältä. Juuri tuo likaisuus ja toiminnan maanläheisyys miellyttää silmää. Intensiivistä olematta yliampuvaa. Brosnanin Bondeissa alkoi jo ärsyttää kaikki se hi-tech mikä niihin elokuviin oli tungettu. Parhaimmissa Bondeissa tuo hi-tech on aina ollut selvästi sivuroolissa ja on käytetty oikeita tai korkeintaan hieman lavastettuja kohteita tapahtumapaikkoina eikä luotu mitään jääpalatseja. Traileri näyttää sekä Casino Royalelta, että osin jopa 60- ja 70-luvun alun Bondeilta.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 30.06.2008 19:20
Näyttää kyllä yllättävän hyvältä tuo uusin Bond. Nosti odotuksia aika paljon. Ja Craig todellakin on Bond joka antaisi Brosnanin Bondille niin pataan. Qtulhu sanoi sen aika hyvin:
Juuri tuo likaisuus ja toiminnan maanläheisyys miellyttää silmää. Intensiivistä olematta yliampuvaa.
...
Traileri näyttää sekä Casino Royalelta, että osin jopa 60- ja 70-luvun alun Bondeilta.
Conneryn Bond tosiaan tulee mieleen.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Cyrus - 30.06.2008 20:40
Ai jumalauta kun oli kovaa kamaa toi traileri!

En pysty käsittämään miten yhtäkkiä seuraava Bond on odotetuimpien leffojen joukossa. Vuosi sitten jos joku olisi sanonut jotain vastaavaa minulle, olisin nauranut. :p

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 02.07.2008 01:00
Nyt se Dark Knight sitten on alkanut napsia niitä puolenkymmeniä tähtiä ja ylistäviä kommentteja. Liput varattu ensi-iltaan hyville paikoille, ei tässä voi odottaa jännittyneenä lepakko-päivää.

Niin, ja Kevin Smithin kommentit leffasta:

Lainaus
Without giving anything away, this is an epic film (and trust me: based on the sheer size and scope of the visuals and storytelling, that’s not an overstatement). It’s the “Godfather II” of comic book films and three times more earnest than “Batman Begins” (and fuck, was that an earnest film). Easily the most adult comic book film ever made. Heath Ledger didn’t so much give a performance as he disappeared completely into the role; I know I’m not the first to suggest this, but he’ll likely get at least an Oscar nod (if not the win) for Best Supporting Actor. Fucking flick’s nearly three hours long and only leaves you wanting more (in a great way). I can’t imagine anyone being disappointed by it. Nolan and crew have created something close to a masterpiece.

(http://img73.imageshack.us/img73/1623/suurishokkiot7.jpg)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 02.07.2008 01:06
Jep kauan tätä onkin odotettu. Begins teki hyvän vaikutuksen heti ekalla kerralla ja varmaan ainoa leffa minkä olen käynyt kattomassa teatterissa ypöyksin. Kannatti. Ei tosin toisella kertaa ihan niin kovaa iskenyt, mikä johtuu ehkä leffan rakenteesta toimia Batmanin syntynä. Mihinkään pahikseen ei kehittynyt minkäänlaista suhdetta. Variksenpelätti oli tylsä ja Ninja master piilossa.

Dark Knightissä tuskin tätä ongelmaa on ;)

On muuten aika creepyä nähdä Ledgerin suoritus kun tietää, että mies on jo manan majoilla.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Riepu - 02.07.2008 01:08
Harvoin nykyään mikään leffa alkaa innostamaan, mutta jotenkin Dark knight on alkanut kiinnostaa ja tästäkin kiitos kuluuu jostain kumman syystä jo pelkälle pahikselle. Pitäisi tuo Begins kyllä kyylätä ennen tämän näkemistä.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 02.07.2008 01:10
Olivat jotkut myös ihmetelleet leffan väkivaltaa ja sanoneet, etteivät ole koskaan nähneet yhtä intensiivistä mättöä PG13-pätkässä. Kummastelleet, miksei tippunut R-luokitusta.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 02.07.2008 01:19
No minä olen ainakin täällä Suomessa huomannut, että PG13 voi meinata ihan mitä tahansa paitsi miehen ja naisen sukuelimiä. No joskus niitäkin, sillä Sin Cityssä revittiin keltaiselta äpärältä pallit irti :x

Paljonko Silent Hillin ikäraja oli?

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 02.07.2008 01:26
Paljonko Silent Hillin ikäraja oli?

Sentään K-15.  :)    Jenkeissä R.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Faiska - 02.07.2008 12:08
Oliha No Country for Old Mankin K-13...  :rollaus:

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 02.07.2008 15:43
Mihis aikaan olet Epi menossa ja minnepäin? Itse varasin juuri liput Tennarin ykköseen klo 18:45.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 02.07.2008 16:00
Mihis aikaan olet Epi menossa ja minnepäin? Itse varasin juuri liput Tennarin ykköseen klo 18:45.

Sama lepakkopaikka, sama lepakkoaika.  :)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 02.07.2008 16:05
Nähdään sitten siellä, ehditään vähän hehkuttaa ennen leffan alkua  ;D

Innolla kyllä odotan tätä. Batman Begins iski varsin kovaa parisen vuotta sitten ja hieno nähdä, että tämä menee siitä todennäköisesti vielä ohi  :)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Azu - 03.07.2008 02:10
Hmmm... Jokohan se olisi aika katsoa Batman Begins. Voisi sitten ehkä rahatilanteen niin salliessa käydä katsomassa uusimman teatterissa.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: 720 - 03.07.2008 23:08
Varasin varmuuden vuoksi kahteen Yön Ritarin näytökseen liput. Pääasiallisesti siksi etten ole varma minä päivänä menen katsomaan mutta toisaalta myös siksi että jos on kaiken hypen arvoinen ja tekee mieli katsoa toiseen kertaan.. ;D

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 04.07.2008 15:17
Wall-E tällä hetkellä imdb:n listalla sijalla 9 (http://www.imdb.com/title/tt0910970/)

"Yksi hienoimpia saavutuksia elokuvahistoriassa"

Kun Pixarin uusin animaatio kerää tälläisiä kehuja ja kriitikot sekä tavalliset katsojat ovat elokuvaan aivan lääpällään, niin eihän tässä voi kuin odottaa innolla syyskuun kotimaan ensi-iltaa. Vaikka inhottavaahan se syksyä on näin keskikesällä venailla.

Ilmeisesti Pixar on ampunut kympin sijasta tällä kertaa yksitoista.

Niin, ja Frenditkin palaavat nyt sitten elokuvamuodossa. Sinkkuelämää-leffan menestyksen jälkeen se olikin kai väistämätöntä...

Miten olisi Everwood-elokuva? Jotkut haaveet ne vain ovat typerän epärealistisia. Mutta siksi niitä kutsutaankin haaveiksi!

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 04.07.2008 15:44
Lainaus
"Yksi hienoimpia saavutuksia elokuvahistoriassa"

Mitä helvettiä  :lol:

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Azu - 04.07.2008 16:13
Ööhhh... Okei? Ei ihan tullut ainakaan PS Store -trailereista mieleen, että "tässä se on: paras animaatioelokuva ikinä." Traileri ei nostattanut mielenkiintoa elokuvaa kohtaan juuri lainkaan. Kait tuo pitää sitten ihan mielenkiinnosta käydä katsomassa elokuvateattereissa syksyllä.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 04.07.2008 16:24
No valikoiva hype on aina valikoivaa hypeä. Näin itseasiassa juuri useita arvioita, joissa elokuvan monia alueita haukuttiin täysin paskaksi. Luvassa ilmeisesti "ihmiset on pahoja!" saarnaa trailereissa nähtyä "hiljaisuutta" ei kuulema itse elokuvassa ole paljoakaan.

Mutta siis kaikkia näiden leffojen pitää miellyttää, että niitä voidaan tehdä. Ei minulla siinä mitään ongelmaa ole.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 04.07.2008 16:26
Kyllähän odotukset ovat aivan helvetin korkealla WALL-E:ta kohtaan. Ilmeisesti pistää vielä Ratatouillestakin paremmaksi, joten kyseessä saattaa hyvinkin olla, jos ei muuta, niin ainakin paras länsimaalainen animaatioleffa. Brad Bird on äijä.

Rottentomatoes 96% (http://www.rottentomatoes.com/m/wall_e/)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 04.07.2008 17:27
Kannattaa nyt ottaa aina huomioon, että esimerkiksi IMDB:ssä elokuvan keskiarvo on lähes aina hyvin korkea sen tullessa. Kyllä se siitä vielä laskee..

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 04.07.2008 17:33
Mutta todella harvoin 20 000 äänen jälkeen ollaan 9.0:ssa.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 04.07.2008 17:36
Jos minä sanon, että se tippuu, niin se tippuu.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 04.07.2008 17:41
Jos minä sanon, että se tippuu, niin se tippuu.

Ja minä en sanonut etteikö se voisi tippua, sanoin, että todella harvoin 20 000 äänen jälkeen ollaan 9.0:ssa.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: 720 - 04.07.2008 18:56
Eiköhän se päädy jonnekin 8,5 tienoille eli kyllä se silti on kirkkaasti top-50:ssä.

Saa nähdä mihin TDK sijoittuu ensimmäisen viikonlopun jälkeen.  ;) En yhtään ihmettelisi vaikka se olisi fanipoikarynnäkön jälkeen jossain top-5:ssä.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Koo - 09.07.2008 23:23
Jotkut voi pitää Kummelia aivan amisten ja junttien huumorina, mutta tällä hetkellä se on minun mielestä parasta viihdettä, mitä Suomesta löytyy!
Edit: YouTube-versio! (http://uk.youtube.com/watch?v=JhEqS79iOlo)
Sanoo LVI-amis ;D

...oli vaan pakko.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 10.07.2008 13:07
Tulevasta Max Payne -elokuvasta on julkaistu ensimmäinen promokuva (olen about viikon myöhässä)

(http://www.film1.nl/images/plaatjes/44488.jpg)

Sitten kannattaakin tsekata uunituore TRAILERI (http://www.youtube.com/watch?v=JboQmDIdKWs).

Kyllähän minä käyn tämän erittäin suurella todennäköisyydellä katsomassa. Toivottavasti toimintajaksot ovat niin viihdyttäviä/ylilyötyjä kuin mitä traileri antaa ymmärtää. Tummanpuhuvasta Maxista saa hyvällä käsittelyllä luotua mainion hahmon, joskaan tuskin tässä siihen puoleen aikaa juurikaan uhrataan, annetaan mieluummin aseiden puhua.

Joskin trailerin jälkeen olen sitä mieltä, että Maxiksi olisi varmaankin parempiakin valintoja ollut kuin Wahlberg.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 10.07.2008 14:37
Hyi saatana :/

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Fraeon - 10.07.2008 15:05
Max Payne leffana on aika turha projekti. Ainakin eka peli itsessään on kokoelma kohtauksia eri toimintaleffoista vähän muokattuna. Onko sellaisesta mitään pointtia alkaa vääntämään jotain?

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 11.07.2008 14:35
Joskin trailerin jälkeen olen sitä mieltä, että Maxiksi olisi varmaankin parempiakin valintoja ollut kuin Wahlberg.
(http://i5.photobucket.com/albums/y154/Nakkikameli/bravuracris.jpg)

Ehkä tuohonkin rooliin olisi sopinut joku muu.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Teppo Holmqvist - 11.07.2008 17:04
Kannattaa nyt ottaa aina huomioon, että esimerkiksi IMDB:ssä elokuvan keskiarvo on lähes aina hyvin korkea sen tullessa. Kyllä se siitä vielä laskee..

Ja sitten on vielä paljon näitä taukkeja jotka survovat elokuville joko ykkösen tai kympin, eikä minkäänlaista välimaastoa ole olemassa. Lähinnä tuohon syyllistyvät lapset ja varhaisteinit.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: 720 - 14.07.2008 01:33
Max Paynen traileri näytti yllättävän hyvältä. Promokuvat ovat myös aika nannaa, pelien visuaalinen suuntaus näkyy myös leffassa:
http://www.firstshowing.net/2008/07/11/six-new-badass-max-payne-promo-photos/

Jostain syystä molemmat osat jäivät kesken(taisin olla vaan paska enkä pärjännyt), mutta taidan asentaa uudelle koneelle molemmat kohtapuoliin ja pelata pitkälle yöhön. Traileri toimi ainakin tällä tavoin. 8)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Cyrus - 19.07.2008 21:09
Joss Whedonin käsikirjottajien lakon aikana suunnittelema projekti katsottavissa netissä ilmaseksi tämän viikonlopun ajan:

http://drhorrible.com/ (http://drhorrible.com/)

Musikaali, mukana Neil Patrick Harris ja Nathan Fillion. DVD-julkasu myöhemmin ja iTunesista on jo ilmesesti ladattavissa.

Edit: Juu, kattelin. Ihan mahtava. :lol:

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Azu - 20.07.2008 05:27
Captain Hammer's here, hair blowing in the breeze!  :lol:

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: migge - 20.07.2008 12:20
Kannattaa nyt ottaa aina huomioon, että esimerkiksi IMDB:ssä elokuvan keskiarvo on lähes aina hyvin korkea sen tullessa. Kyllä se siitä vielä laskee..

Ja sitten on vielä paljon näitä taukkeja jotka survovat elokuville joko ykkösen tai kympin, eikä minkäänlaista välimaastoa ole olemassa. Lähinnä tuohon syyllistyvät lapset ja varhaisteinit.
Sama toimii myös peleissä. Peli on joko paska tai itse hesuksen toinen tuleminen.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 04.08.2008 00:26
DVD-julkaisu, jota olen odottanut viimeiset 4 vuotta, saattaa pian olla täyttä todellisuutta!

Everwood season 2 pian DVD:lle?! (http://www.tvshowsondvd.com/news/Everwood-Season-2/10215)

Totaalinaurettavaa, ettei Everwoodin laatuisesta sarjasta olla saatu kuin yksi kausi julkaistua. Olisi niin törkeän siistiä katsoa kaikki 2,3 ja 4 kauden jaksot DVD-laatuisena uudestaan. Toivottavasti uutinen pitää paikkansa ja viime vuosien paras perhedraamasarja saa laadukkaat julkaisut.

Luulin jo, ettei enää mikään uutinen tulevasta DVD-julkaisusta saa minua kiihtymään, mutta onneksi en mennyt vannomaan...

Täytyykin katsella taas 1. kausi uudestaan lähiviikkoina.

Kakkoskauden The Last of Summer & The Day is Done ovat kaksi kaikkien aikojen parhaimpiin kuuluvaa TV-sarjajaksoa. Piste.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: 720 - 04.08.2008 01:50
DVD-julkaisu, jota olen odottanut viimeiset 4 vuotta, saattaa pian olla täyttä todellisuutta!

Jumalauta, tämähän on toteutuessaan mukava yllätys. Eipähän yksikään sarja noin pahasti koukuttanut tai saanut 100% varmasti minua tv:n ääreen. Ostaisin.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Mixba - 04.08.2008 02:15
DVD-julkaisu, jota olen odottanut viimeiset 4 vuotta, saattaa pian olla täyttä todellisuutta!

Jumalauta, tämähän on toteutuessaan mukava yllätys. Eipähän yksikään sarja noin pahasti koukuttanut tai saanut 100% varmasti minua tv:n ääreen. Ostaisin.

Itse myös on tullut monet kerrat pohdittua jos sen 1. seasonin netistä tilaisi, mutta homma tähän mennessä aina kaatunut region koodaamattoman DVD soittimen puutostilaan. Onhan tuossa tuo PC, joka nykyään on telkkarissa kiinni, mutta se jostain kumman syystä amppaa kaiuttimista ulos myös ns. koneen omia ääniä television spiikkereistä ulos, tosin vain silloin jos katsoo DVD:tä(?). Ja tietokoneen näytöltähän en tuollasia suostu katsomaan.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: tuhis - 04.08.2008 12:14
Mitäs kuuluu Heroesin kolkkikaudelle?

Vastaanpa itte:

(http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/5/53/Heroes-Villains.png)

- Season three will open with a two-hour episode, set to air Monday, September 22, 2008

- The premiere of the third volume, "Villains", will be preceded by a one-hour clip show of the past two seasons

- a season three promo clip was released with hints at possible "inner villains" within the heroes

Toivottavasti homma pysyy jotenkin kasassa, vaikka Kringin alkuperäinen ajatus olikin valtava vaihtuvuus, ja kenties taaksepäin katsellessa sen olisikin toivonut toteutuvan. Täytyy tässä pikkuhiljaa maistella tämä sarja uudelleen ja toivottavasti tästä löytäisi jotain muutakin kuin ensimmäisen kauden alkujaksojen nosteen ja loppukauden laskun ja harmituksen. Harvoin tulee koettua semmoista huumaa enää nykyään telkkurin parissa kuin ykköskauden ensimmäisiä jaksoja katsellessa. Meikäläiseen nuo iskivät aivan helvetisti ja olin jo valmis toitottamaan tätä parhaaksi sarjaksi ikinä, mutta onneksi maltoin. Sarjaa ajatellessa tulee vaan mieleen pettymys, eikä niinkään että se olisi paska. Se ei vaan ollut sitä mitä se olisi voinut olla.

Toivottavasti kolmas repäisy on hyvä. Toivottavasti parit hahmot tapetaan heti sarjasta pois. Toivottavasti sarja saa samoilta tekijöiltä uuden soundtrackin yhtä mahtavaa matskua. Toivottavasti touhu ei oikeasti mene semmoiseksi ultracooliksi synkistelyksi mitä on tulevaisuudennäkymiä vilauteltu.

I wish.

(http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/d/d9/Heroes.S1.full.cast.jpg)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Kabanossi - 04.08.2008 14:58
Hrr. 18 jaksoa katsoin väkisin ekaa kautta. Sit pistin poikki ja loput jaksot koneelta veks. Muutamia ihan ok jaksoja siellä täällä. Muuten aika väsyttävää katsomista.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Azu - 04.08.2008 21:56
http://www.telegraph.co.uk/news/newstopics/celebritynews/2500038/Actor-Morgan-Freeman-seriously-injured-in-Mississippi-car-accident.html
 :(

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ramen Soup - 04.08.2008 22:06
http://www.telegraph.co.uk/news/newstopics/celebritynews/2500038/Actor-Morgan-Freeman-seriously-injured-in-Mississippi-car-accident.html
 :(

Dark Knight = bad karma

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: tuhis - 04.08.2008 22:14
http://www.telegraph.co.uk/news/newstopics/celebritynews/2500038/Actor-Morgan-Freeman-seriously-injured-in-Mississippi-car-accident.html
 :(

Dark Knight = bad karma

Mikäs heitto tuo on olevinaan?

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ramen Soup - 04.08.2008 22:27
http://www.telegraph.co.uk/news/newstopics/celebritynews/2500038/Actor-Morgan-Freeman-seriously-injured-in-Mississippi-car-accident.html
 :(

Dark Knight = bad karma

Mikäs heitto tuo on olevinaan?

Tuli vain mieleen. Ensin (?) leffan crew member, sitten Ledger, Nolanin pidätys ja nyt Freemanin onnettomuus. Toivon tietenkin ettei Freemanille kuitenkaan mitään vakavampaa olisi sattunut.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Fraeon - 04.08.2008 22:31

Lisätään listaan vielä Balen mamman hakkaamiset.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: tuhis - 04.08.2008 22:32
Joo, onhan se tietty noinkin.

Harmittaa hemmetisti kun on yksi tärkeimmistä paloista Hollywoodia. Toivottavasti vielä toipuu sen mitä pystyy, sillä tuon ikäisenä loukkaantumisista ei taida enää entiselleen palata.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 04.08.2008 22:34
http://www.telegraph.co.uk/news/newstopics/celebritynews/2500038/Actor-Morgan-Freeman-seriously-injured-in-Mississippi-car-accident.html
 :(

Dark Knight = bad karma

Mikäs heitto tuo on olevinaan?

Tuli vain mieleen. Ensin (?) leffan crew member, sitten Ledger, Nolanin pidätys ja nyt Freemanin onnettomuus. Toivon tietenkin ettei Freemanille kuitenkaan mitään vakavampaa olisi sattunut.

Eikös se ollut tosiaankin Bale joka pidätettiin, kuten Freijo sanoikin, eikä Nolan? Vai onko minulta mennyt jotain ohi?

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ramen Soup - 04.08.2008 22:37

Joo oikeessa olet, meni Chrisit sekaisin.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 05.08.2008 00:10
Eikös tämä alkuperäisen Alfredin näyttelijäkin kuollut pian jonkun Batmanin kuvauksien jälkeen. Olikohan se juuri Returns.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Tan - 05.08.2008 00:11
Eikös tämä alkuperäisen Alfredin näyttelijäkin kuollut pian jonkun Batmanin kuvauksien jälkeen. Olikohan se juuri Returns.
Ei, mies oli ainoa näyttelijä Jim Gordonin näyttelijän ohella (jos oikein muistan) ketä oli kaikissa Batmaneissa Burtonin ensimmäisestä Batman & Robiniin.  :lol:

Sekoitat luultavasti Desmond Llewelyniin joka oli Q 17 Bondissa ja kuoli kolarissa Maailma Ei Riitä elokuvan julkaisun jälkeen. Aikaa kaukaa haettu arvailu kylläkin.  :lol:

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 05.08.2008 01:48
Ei vittu taisin sekoittaa :lol:

Oli niissä samaa näköä.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: finngamer - 05.08.2008 01:57
Sekoitat luultavasti Desmond Llewelyniin joka oli Q 17 Bondissa ja kuoli kolarissa Maailma Ei Riitä elokuvan julkaisun jälkeen.

Tuo oli kyllä käsittämätön juttu. Tuossa vikassa elokuvassaan hän oli juuri esitellyt John Cleesen manttelinperijänään, ja sitten siinä oli se pahaenteinen kohtaus jossa hän laskeutuu hitaasti hissillä alas ja tokaiseen, että aina pitää olla varasuunnitelma...

Ja sitten menee vielä kuolemaan luonnottomasti.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 10.08.2008 22:35
Heroesin 3. kauden ensimmäisen jakson spoilereita luin, ei hyvältä näytä. Jos ne ovat totta, kausi alkaa suorastaan kiusallisissa merkeissä.

1. kausi on mahtava, yksi suosikeistani. Toinenkin on varsin katsottavaa materiaalia, vaikka selvästi häviääkin ensimmäiselle kaudelle. Ilmaista viihdettähän tämä on, joten tullee varmasti katsottua kolmoskauttakin vaikka sen laatu ei spoilereiden perusteella näytä ruusuiselta.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: tuhis - 11.08.2008 08:12
Lueppa mistä tahansa jutusta spoilerit, niin aina ne vaikuttaa paskalta. Eri juttu kun pääsee kontekstissa nämä kokemaan, mutta totta, sarja on ollut ihan ruvella jo pitkään. Ehkä paskat spoilerit ensimmäisestä jaksosta tarkoittavat sitä, että asioita nollataan. Ehkä ei. Näkee sitten kun viimeinen jakso on katsottu.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 17.08.2008 18:08
Kulta-Phelpsin menestys toi leffateattereille megatappiot (http://viihde.mtv3.fi/uutiset/muut.shtml/688711?peking).

Lainaus
Menestysleffaksi ja teattereiden "sisäänvetotuotteeksi" veikattu Tropic Thunder toi leffakassoihin kaikkiaan vain noin 8,25 miljoonan dollarin eli noin 5,6 miljoonan euron tulot ja jäi tavoitteistaan huimasti jälkeen.

En tiedä kuinka kova vaikutus Olympialaisilla on mutta nuo luvut ovat kyllä surkeita. Minusta on kyllä outoa että kesän Jack Black (Kung-fu panda) ja Robert Downey Jr. (Iron Man) hypen jälkeen leffa voi menestyä noin huonosti lippuluukulla.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Turilas - 22.09.2008 10:39
Matula meni naimisiin! (http://www.iltalehti.fi/viihde/200809228303540_vi.shtml)

Ooh, idolini Matula on avioitunut 29-vuotiaan opiskelijan kanssa. Millainen roolihahmo, sellainen näyttelijä pätee tähän tapaukseen, sillä Claus näköjään saa tosielämässäkin nuorta pesää. Onnea Matula!

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 22.09.2008 17:19
Eikö olisi juhlan kunniaksi avatarin vaihto, ainakin joksikin aikaa paikallaan mitä?

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Turilas - 22.09.2008 18:24
Sait ylipuhuttua minut. ;)

Muok: Eikä muuten ole hassumman näköinen tuo Matulan morsian (http://www.bild.de/BILD/unterhaltung/leute/fotos/g/gaertner-claus-theo/claus-theo-gaertner-freundin-sarah-9076353-mfbq,templateId=renderScaled,property=Bild,height=349.jpg). Niin sitä pitää, Matula!

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: tuhis - 22.09.2008 19:24
No on se aika hassun näköinen, kun satuit mainihemaan.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Frank - 27.09.2008 21:01
Human Tetris (http://www.youtube.com/watch?v=Ll2kajMH2u0) tulee Suomeen. (http://www.nelonen.fi/reikaseinassa/)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 12.10.2008 16:38
http://www.tvshowsondvd.com/news/Everwood-DVDs-Planned/10533

Lainaus
# < WHV > in order to go out of this chat with a BANG...
# < WHV > We want to announce
# < WHV > that
# < WHV > the 2nd season
# < WHV > of
# < WHV > E
# < WHV > E
# < WHV > E
# < WHV > E
# < WHV > EVERWOOD
# < WHV > is on its way in 2009.

Turha sanoa, että Epi-setä on nyt hyvin, hyvin, hyvin ONNELLINEN!

(jo aiemmin tästä huhuiltiin, mutta vasta nyt saatiin Warnerin virallinen kanta kuuluviin)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: 720 - 12.10.2008 17:14
Loistavaa, tätä on odotettu. :)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: 720 - 13.10.2008 20:24
Tuplat, mutta Confessions of a Shopaholic -trailerin loppu hajotti yllätyksellään sen verran että linkitetään tännekin:

http://www.worstpreviews.com/trailer.php?id=1215&item=0

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 14.10.2008 09:05
No hei hei. :lol:

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Azu - 20.10.2008 13:38
Joss Whedonin hetken kesällä ilmaiseksi netissä näkynyt Dr. Horrible's Sing-Along Blog julkaistaan DVD:llä mahdollisesti jo ennen joulua. Koskee luultavasti vain jenkki-julkaisua, mutta toivottavasti se saadaan pian myös Eurooppaan.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Edgeworth - 20.10.2008 14:00
Joss Whedonin hetken kesällä ilmaiseksi netissä näkynyt Dr. Horrible's Sing-Along Blog julkaistaan DVD:llä mahdollisesti jo ennen joulua. Koskee luultavasti vain jenkki-julkaisua, mutta toivottavasti se saadaan pian myös Eurooppaan.

Jesjesjesjesjesjesjesjesjesjesjesjesjesjesjes.

Eipä mulla oikeestaa muuta.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Cyrus - 22.10.2008 03:29
Joss Whedonin hetken kesällä ilmaiseksi netissä näkynyt Dr. Horrible's Sing-Along Blog julkaistaan DVD:llä mahdollisesti jo ennen joulua. Koskee luultavasti vain jenkki-julkaisua, mutta toivottavasti se saadaan pian myös Eurooppaan.

Loistava uutinen! Tuli katseltua se lähemmäs 20 kertaa ja DVD:tä onkin odoteltu. :) Katsotaan vaan, niin Eurooppaan tulee joskus kahden vuoden päästä..

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 08.11.2008 12:09
WALL-E oli niin timantti (ja Ratatouille, ja ihmeperhe ja..), että seuraavan Pixar-animaation, eli Upin, traileria odotellaan täällä suunnassa kuin humalaa nousevaa...

Hei, mitä ihmettä?! Voiko olla todellista?! Kyllä, kyllä se vain on.

Eli menkäähän tuonne (http://www.dumbdrum.com/dem-trailerspixars-latest-animated-masterpiece-up/) katsomaan Upin ensimmäinen traileri ja kiittäkää minua myöhemmin!  8)

Ai että odotanko innolla ensi vuoden toukokuuta? Silloin alkaa kesä ja silloin tulee Up! Niin, että siinähän vastausta kerrakseen moiseen hölmöön kysymykseen.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 08.11.2008 12:21
Dopeness.  :lol: Vaihteeksi taas inhimillistä huumoria Incrediblesin tyyliin. Tuskin tästä huonoa saa.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Azu - 10.11.2008 12:13
Transformers 2... eikun siis uus Terminator-leffa.

http://s18.photobucket.com/albums/b116/thedriftking/?action=view&current=terminator-salvation-ft1.flv

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Azu - 13.11.2008 06:00
No hohhoijjaa. Pari huonoa joskaan ei täysin odottamatonta "luotettavaa" huhua Lörds of the rinkulan Bluray-versioista. Ensinnäkin, ne julkaistaan vasta ensi vuoden lopulla (ei yllättävää) ja toisekseen ne ovat vielä tässä vaiheessa ne turhaakin turhemmat leffateatteriversiot trilogiasta (ei sinänsä yllätys, mutta pettymys kuitenkin). Sanovat, että EE-painoksia saa odottaa The Hobbitin ensi-illan paikkeille (= ainakin pari vuotta), jolloin olisi tarkoitus julkaista Mega Super Extended Bluray Edition -paketit kaikista, joiden pitäisi olla melekosta herkkua.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Tan - 13.11.2008 07:32

Hyvää kannattaa odottaa.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Azu - 13.11.2008 22:30
Hurraah, HBO on näyttänyt vihireää valoa Tulen ja jään lauluun pohjautuvalle TV-sarjalle, tai ainakin pilotin tekemiselle. Pitäis tulla kerrankin hyvä fantasia-sarja, kun HBO on sen takana ja George R.R. Martinkin kirjoittaa muutamia episodeja per kausi kirjoittaa episodin per kausi ja on yksi sarjan päätuottajista (jos nyt jatkuu yhtä kautta pidempään). Ei siis pitäisi tapahtua Legend of the Seekerin kaltaista kirjasarjan raiskausta (se ei ilmeisesti edes keskity samaan päähahmoon kuin kirjat ja on muutenkin kaunisteltu PG13 -versio).

Jos tuo saavuttaa minkäänlaista suosiota, niin tv-sarjan teossa edetään vuositahdilla 1 kirja = 1 kausi. Olettaen tietysti, että Martin saa kirjoitettua T&JL:n kolme viimeistä kirjaa loppuun seuraavan ~ kymmenen vuoden aikana, kestihän tuossa neljännenkin osan kirjoittamisessa se viisi vuotta ja siihen mennessä kun viides osa julkaistaan ehkä joskus keväällä 2009, niin neljännestä osasta on kulunut jo melkein neljä vuotta.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Koo - 20.11.2008 19:39
(http://thehotpotato.files.wordpress.com/2007/11/what-would-jesus-buy-poster-by-david-lachappelle.jpg)

Bassoradiossa oli tänään haastattelussa toi saarnamies, en ollut leffasta kuullukkaan. Tuottajan Morgan Spurlock & leffan nimi antaa odottaa hyvää. Älytöntä kuluttamista leffassa siis kritisoidaan, yleensä on tämän tyyppiset documenttikomediat iskenyt joten pakkohan tämä on nähdä. ''Osta osta osta, vittu en osta''

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 20.11.2008 22:51
Jos uusi XF-leffa tehdään, sen aiheena olisivat Alienit (http://www.movieweb.com/news/NEMT1QPVvFKxRM)

Niin sitä pitää. Tuollaisen ottaisin vastaan koska tahansa, vaikkei siltä voisikaan odottaa mitään kausien 1-5 laatua.

Mutta oikeasti, aiheessa lepää valtava kasa potentiaalia. Vuotta 2012 jollain tapaa käsittelevät elokuvat tulevat lähivuosina haalimaan yleisöä teatterit pullolleen. Alle siis jokin sitä korostava markkinointikampanja, niin ei tarvitse huolehtia edellisen elokuvan kaltaisesta tuloksesta lippukassoilla.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 20.11.2008 23:01

Hienoa! Uutta X-Filesia vaan peliin niin varmasti sen näkemisestä maksan. Pohja kun tuli lähes väkisin jo tämän uusimman osan kautta niin ei se nyt oikein huonompikaan voi olla. Jo se että siinä käsiteltäisiin alieneita riittäisi parempaan suoritukseen.

Minä en ollut edes tajunnut tätä vuoden 2012 potenttiaalia, mutta tuli jo aika selväksi että niitä tulee olemaan. Ensimmäisen aihetta käsittelevän elokuvan traileri kun ilmeistyi Applen traileri sivustolle tällä viikolla. Ja nimikin on suhteellisen kuvaava: 2012. Melkein pelottaa kuinka paljon aiheeseen liittyviä elokuvia oikein tulee, kun jo nyt on ensimmäiset tulossa. Ehkä vaikka uusi Indiana Jones?

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 20.11.2008 23:24
Meikä odottaa innolla noita 2012-leffoja. Armageddon, Deep Impact, Independence Day, Day After tomorrow ja monet muut katastrofipätkät ovat minulle ns. "guilty pleasure" -leffoja.  :)

Aika jees mainontaa muuten 2012-teaserissa: lopussa ei ilmoitetakaan nettisivua, vaan isketään kylmästi teksti "find out the truth, google search: 2012". Kyllä nimittäin sellaisiakin löytyy viljalti, jotka ovat välttyneet tältä maailmanloppu-spekuloinnilta. Aihehan sinänsä on kiinnostava niin skeptikolle kuin tosihörhöillekin.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Frank - 20.11.2008 23:27
Meikä odottaa innolla noita 2012-leffoja. Armageddon, Deep Impact, Independence Day, Day After tomorrow ja monet muut katastrofipätkät ovat minulle ns. "guilty pleasure" -leffoja.  :)
Minä taas odottelen noita leffoja ihan eri fiiliksillä. Etenkin, kun satuin syntymäänkin 12.12. 12 vuotta ennen milleniumia ja 24 (tupla-12) vuotta ennen joulukuuta 2012. :(

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Azu - 26.11.2008 09:17
Dr. Horrible's Sing-Along Blog DVD-paketin julkaisu on vain "[muutamien] päivien päässä." Eli voisi kuvitella, että ehkä ensiviikolla joulukuun alussa?

Seuraavaksi pitäisikin selvittää, onko DVD aluevapaa.  :???:

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Azu - 03.12.2008 00:46
Seuraavaksi pitäisikin selvittää, onko DVD aluevapaa.  :???:

OMGZOMGFOMGLOMG. (http://www.sc2pod.com/forum/images/smilies/smiley-worship.gif)Ehkä Jumala on sittenkin olemassa. (http://www.sc2pod.com/forum/images/smilies/smiley-worship.gif) Sanovat nimittäin Dr. Horrible devun olevan aluevapaa. (http://www.sc2pod.com/forum/images/smilies/smiley-worship.gif)

http://twitter.com/drhorrible/status/1034657716

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Cyrus - 03.12.2008 02:18
Mahtavaa!! :o

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Cyrus - 21.12.2008 23:00
Seuraavaksi pitäisikin selvittää, onko DVD aluevapaa.  :???:

OMGZOMGFOMGLOMG. (http://www.sc2pod.com/forum/images/smilies/smiley-worship.gif)Ehkä Jumala on sittenkin olemassa. (http://www.sc2pod.com/forum/images/smilies/smiley-worship.gif) Sanovat nimittäin Dr. Horrible devun olevan aluevapaa. (http://www.sc2pod.com/forum/images/smilies/smiley-worship.gif)

http://twitter.com/drhorrible/status/1034657716

http://www.amazon.com/Horribles-Sing-Along-Blog-Amazon-com-Exclusive/dp/B001M5UDGS/ref=pd_bbs_sr_1_s9_rk?ie=UTF8&s=dvd&s9r=8a585b431cf5caca011dec218d2416cc&itemPosition=1&qid=1229893093&sr=8-1 (http://www.amazon.com/Horribles-Sing-Along-Blog-Amazon-com-Exclusive/dp/B001M5UDGS/ref=pd_bbs_sr_1_s9_rk?ie=UTF8&s=dvd&s9r=8a585b431cf5caca011dec218d2416cc&itemPosition=1&qid=1229893093&sr=8-1)

Tilaukseen lähti. :)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 30.01.2009 10:46
Hahaa! He-Man elokuva etenee (http://www.comingsoon.net/news/movienews.php?id=52419) :) Sitten vaan rukoukset peliin että leffassa olisi Orco :)

EDIT: Ja jos tästä oli vielä jotain epäilystä niin nyt Stallonen suusta: Yeah, we are doing another 'Rambo' (http://www.comingsoon.net/news/movienews.php?id=52421).

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 19.02.2009 02:50
Muistatteko pikkupoikana, kun unelmoitiin että Arska ja Syltty olisivat joskus samassa toimintaleffassa? (http://www.slashfilm.com/2009/02/17/arnold-schwarzenegger-joins-slyvester-stallones-the-expendables/)

Mickey Rourke, Danny Trejo (Machete (http://www.youtube.com/watch?v=W8cCzltPD6Y)), Robert Knepper (Prison Breakin T-Bag), Jason Statham, Jet Li, Dolph Lundgren ja Forest Whitaker ovat myös mukana. Van Dammehan kieltäytyi, mutta se nyt onkin ihan nössö. Vielä Seagal taustalle sohimaan nahkatakissaan, niin historian kovin leffa on valmis.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 19.02.2009 10:07
Muistatteko pikkupoikana, kun unelmoitiin että Arska ja Syltty olisivat joskus samassa toimintaleffassa? (http://www.slashfilm.com/2009/02/17/arnold-schwarzenegger-joins-slyvester-stallones-the-expendables/)

Ja vähän vanhempana tajuttiin, että luojan kiitos sellaista leffaa ei koskaan tehty. Pitäähän tuo nähdä, mutta ei siitä mitään oikeasti tule kun noin monta mega-egoa on mukana.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Faiska - 19.02.2009 10:33
Tietäähän se mitä siitä syntyy kun syltty kirjottaa ja ohjaa...

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: kep - 19.02.2009 10:44
Tietäähän se mitä siitä syntyy kun syltty kirjottaa ja ohjaa...
Yksi lähivuosien parhaista toimintaelokuvista?  :???:

(http://akudaniy.files.wordpress.com/2008/02/poster-rambo-4.jpg)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 19.02.2009 10:52
Tietäähän se mitä siitä syntyy kun syltty kirjottaa ja ohjaa...
Yksi lähivuosien parhaista toimintaelokuvista?  :???:

Shokkiefektin jälkeen tuo on huonoin rambo. Luit oikein.

EDIT:

http://www.aintitcool.com/node/40169

Lainaus
Hey folks, Harry here... It seems there's a possibility that my source was a bit too exuberant about the certainty of Arnold Schwarzeneggar signing aboard. The whole thing is very dependent upon what happens with Arnold's primary gig as the Governor of California. As most of you know, California has been hit brutally by the financial nightmare that has descended upon the world. If you read DRUDGE or any of the papers in California, you can see a stern faced Arnold working with the California legislature to find a way to fix some of the insanity that's happening in that state. That's the primary job that Arnold is working on over the rest of his term as Governor. If there's some daylight in there somewhere, he might possibly find the time to do his friend, Stallone, a favor by being in THE EXPENDABLES. My source also tells me that if this miracle does come to pass, you'll find Arnie not as the Governor, but as something a bit more gritty, scarred and brutalized.

So... where are things? Well, let's just say - if a fucking miracle happens and California's economy turns around... we might have a miracle pairing on screen. However, if the nightmare in front of California stays murky... We may just have to wait for a brighter day. Let's all keep our fingers crossed for Sly & the state of California.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 19.02.2009 18:37
Tietäähän se mitä siitä syntyy kun syltty kirjottaa ja ohjaa...
Yksi lähivuosien parhaista toimintaelokuvista?  :???:

Shokkiefektin jälkeen tuo on huonoin rambo. Luit oikein.

Shokkiefektien jälkeen? Etkai sä nyt tosissaan katsonut sitä leffaa jotenkin kriittisesti? Rambo IV oli yhtä kuin veri ja suolenpätkät.

Niin ja btw, Rambo II > First Blood > Rambo IV > Rambo III

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Koo - 19.02.2009 18:57
No Rambo 2 nyt oli niin huono ettei jaksanut edes loppuun saakka katsoa. Ykkös- ja nelososa ihan viihdyttäviä. Mutta ei parasta missään kategoriassa, ei millään.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 19.02.2009 20:56
No Rambo 2 nyt oli niin huono ettei jaksanut edes loppuun saakka katsoa. Ykkös- ja nelososa ihan viihdyttäviä. Mutta ei parasta missään kategoriassa, ei millään.

Mitääh? Mitään muuta selitystä en keksi, kuin että olet liian nuori ja olet missannut VHS-aikakauden ja kaiken siihen liittyvän romantiikan. Voi sitä parhautta, kun näki ensi kertaa leikkaamattoman Robocopin tai katsoi Bad Tasten porukalla.

Ja Rambo II on täydellinen toimintaleffa. Tämä on fakta.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Koo - 19.02.2009 21:17
Kyllä mulla vhs-romantiikka on sydämessä. Eniten meillä edelleen kasetteja on.
Ja Bad Taste on tiukka leffa rakeiselta VHS:ltä katottuna, joo.

En tiiä, olinko jossain väärässä mielentilassa mutta melkein putkeen katsoin ekat kolme ramboa aikoinaan ja kakkonen ei säväyttänyt yhtään. Eiks se helvetti tippunu sinne viidakkoon.  :lol:

Ykkönen on ihan ässä toimintaleffa ja kolmonen jo huvittaa paskuudellaan. Kai se kagone pitää katsoa vielä joskus jos siitä jotain saisi irti sittenkin.

Edit: Sitä odotellessa että Doinkki tai joku muu hassuttelija tulee quoteemaan ''kakkonen ei säväyttänyt yhtään''

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Doinkki - 19.02.2009 21:52
En näe lainausta tässä yhdeydessä millään tavalla tarpeellisena.

edit: Rambo trilogy löytyy hyllystä ja Rambo IV oli vuoden 2008 paras elokuva. Eipä noita elokuvia tosin tullut katsottua pahemmin viime vuonna.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 19.02.2009 22:08
Rambo 2 ja 3 ovat turhakkeita, joita ilman elokuvamaailma olisi parempi paikka.

Kuten Commandonkin suhteen, muutan toki mielipidettäni kunhan saan nämä Rambeliinit katsottua rasvaisen ruoan ja olutvuorien ympäröimänä.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 20.02.2009 11:09
Siis tokalla kerralla IV:n viat jotenkin vasta paljastuivat. Teatterissahan olin ihan mehuissani. Palkkasoturit olivat vailla persoonaa/munaa, toiminta välillä huonosti toteutettua (tarkkuuskivääri lol) ja digitaaliset efektit vuodelta 1999. Ihan kauheata katsottavaa se iso räjähdys ja digitaalinen gore.

Kylän pommitus oli tosin todella hyvin tehty.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 21.02.2009 00:08
Ykkönen on ihan ässä toimintaleffa ja kolmonen jo huvittaa paskuudellaan. Kai se kagone pitää katsoa vielä joskus jos siitä jotain saisi irti sittenkin.
Itsehän en ensimmäistä edes laske varsinaiseksi toimintaleffaksi. Ja mitä inisette, että Rambo 2 ja 3 olisi saanut jäädä tekemättä? Rambo 3:sta en ala nyt kommentoimaan, mutta Rambo 2 on mainio actionleffa. Ja uusin Rambo on 2000-luvun paras elokuva.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 21.02.2009 00:16
Ja uusin Rambo on 2000-luvun paras elokuva.

 :o Tarkoitit vissiin "paras action-elokuva". Mikä sekin on aika ronskisti sanottu, mutta vielä järjen rajoissa.

Otsikko: Vs: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 21.02.2009 00:27
Ja uusin Rambo on 2000-luvun paras elokuva.

 :o Tarkoitit vissiin "paras action-elokuva". Mikä sekin on aika ronskisti sanottu, mutta vielä järjen rajoissa.
Paras elokuva.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 21.02.2009 08:50
Kukin tyylillään.

Otsikko: Vs: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Koo - 21.02.2009 13:01
Ja uusin Rambo on 2000-luvun paras elokuva.

 :o Tarkoitit vissiin "paras action-elokuva". Mikä sekin on aika ronskisti sanottu, mutta vielä järjen rajoissa.
Paras elokuva.

No jos katsoo vain amerikkalaisia white trash elokuvia niin kaipa tuon sitten ymmärtää.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: migge - 21.02.2009 13:06
Jotenkin tuntuu että kun laudalla väitellään elokuvista, ovat ne joko aivan paskoja tai maailman parhaita. Pystytte kyllä parempaankin.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Azu - 21.02.2009 13:36
Jotenkin tuntuu että kun laudalla väitellään elokuvista, ovat ne joko aivan paskoja tai maailman parhaita.
Tuo pätee kaikkeen, ei vain elokuviin.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 21.02.2009 16:07
Jotenkin tuntuu että kun laudalla väitellään elokuvista, ovat ne joko aivan paskoja tai maailman parhaita.
Tuo pätee kaikkeen, ei vain elokuviin.

Ketä kiinnostaa ne väliin tippuvat aiheet?

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Azu - 21.02.2009 16:14
Jotenkin tuntuu että kun laudalla väitellään elokuvista, ovat ne joko aivan paskoja tai maailman parhaita.
Tuo pätee kaikkeen, ei vain elokuviin.

Ketä kiinnostaa ne väliin tippuvat aiheet?
Joku 4/5 arvostelun saanu - eli ei siis maailman paras -luokkaan kuuluva - peli/leffa/levy on edelleen hyvä tuote. Pari pientä vikaa ehkä häiritsevät kokonaisuutta, mutta ne eivät tee koko kokemuksesta läpimätää ja niin huonoa, että sitä ei kannattaisi kokeilla. 3/5:n arvoinen tuote voi sekin olla ihan viihdyttävä tapaus, mutta siinä voi olla jo muutama isompikin vika. Ei kaikkien julkaisujen tarvitse olla maailmaa mullistavia ja virheettömiä mestariteoksia, jotta niistä voisi nauttia.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 21.02.2009 17:06
Totta. Mutta ei ketään silti kiinnosta lukea salkkarien juonikuvioita keskustelufoorumilla, vaikka siitä miljoonat ihmiset nauttivatkin.

Elä ota tätä elämää liian vakavasti mies.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Azu - 21.02.2009 17:26
Mutta ei ketään silti kiinnosta lukea salkkarien juonikuvioita keskustelufoorumilla, vaikka siitä miljoonat ihmiset nauttivatkin.
Sehän on sitten jo täysin eri asia, että ihmiset jostain syystä nauttivat paskastakin. :p Nythän oli lähinnä kyse siitäkin, että on olemassa niitä paskoja (Salatut Elämät, Kauniit & Rohkeat) ja parhaita (Monty Python, Angel, Babylon 5). On niiden välimaastossakin jotain, josta voi keskustella (ilman, että luokittelee kaiken Monty Pythonia huonomman paskaksi).

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Koo - 06.03.2009 18:42
Vähän alkaa jo jänskättää jos se Watchmen olisikin hyvä. Todennäköisesti ainakin parempi kuin TDK.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 06.03.2009 18:48
Vähän alkaa jo jänskättää jos se Watchmen olisikin hyvä. Todennäköisesti ainakin parempi kuin TDK.

Tuli juuri varattua liput parin tunnin päässä häämöttävään ensi-iltaan. Vielä en ole kylläkään ihan varma menenkö, mutta vähän hotsittaisi kun ei pitkään aikaan ole teatterissa ehtinyt käymään. Eikä tämä välttämättä ihan paska ole. Tuskin TDK:n veroinen kuitenkaan.

Otsikko: Vs: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Koo - 06.03.2009 18:55

No sarjakuva on niin hyvä pohja että aika kovasti on pitänyt perseillä jos juoni on huonompi kuin TDK:ssa, ja silleen.
Ohjauksesta ei tosin tiedä, 300 ei huono ollut, mutta mukautumiskykyä pitää Snyderiltä löytyä jos on onnistunut tämän kanssa.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: kep - 06.03.2009 19:22
Watchmen nähty päivänäytöksessä, ja kyllä minä olin ainakin tyytyväinen. Muutamien juttujen poisleikkaaminen ärsytti pienien tyylirikkojen ja yli-väkivaltaisuuden lisäksi. Kannattaa mennä katsomaan, mutta tyhjentää sitä ennen pää ennakkoluuloista elokuvaa kohtaan.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: kas - 06.03.2009 21:28
^Olisin pärjännyt hieman pienemmälläkin annoksella hohtavan sinistä mulkkua, mutta muuten aika katsottava pätkä.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 16.03.2009 11:23
Muistutuksena, että It's Always Sunny in Philadelphia (http://www.imdb.com/title/tt0472954/) alkaa keskiviikkona Subilla klo. 19:00. Paras komediasarja ikinä.

Huvittavaa, että sarjalle annettiin tällainen esitysaika, vaikka sisällöltään se kuuluisi pitkälle aamuyöhön, jonne kaikki hyvät sarjat yleensä tungetaan.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 16.03.2009 13:32
MacGyveristä elokuvasarja?! (http://www.imdb.com/news/ni0710384/)

Eipä mitään, kyllähän Knight Rider tuodaan myös lähivuosina valkokankaalle, jos eivät suunnitelmat täysin kaadu siihen, ettei uutta tv-sarjaa olekaan otettu vastaan niin raikuvin aplodein kuin alunperin luultiin.

MacGyver-elokuva on kuitenkin sellainen projekti, joka elää tai kuolee ikonisen päähenkilön esittäjään. Riku kun on jo sen verran vanha, ettei varmasti ole studiopomojen listoilla jos/kun Mäkikaivuriin aletaan castingia värkkäämään. Mistä löytyisi yhtä sympaattinen ja uskottavasti puhtoinen takatukkasankari pääroolia vetämään?

Mieluusti leffan kyllä ottaisin vastaan. Mitään "ne pilaa alkuperäisen sarjan" vastustusta ei täältä suunnalta irtoa. Lähdemateriaali on ainakin mielenkiintoista ja hyvinkin erilaista mitä tämänkin päivän sarjoissa/elokuvissa ollaan totuttu näkemään: pasifisti-toimintasankari ei ole hahmona kuluneimmasta päästä, ei todellakaan.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 16.03.2009 13:39

Joo, mäkin ottaisin Andersonin kera MacGyver-leffan ihan mielelläni vastaan. Ei sekään tietty takaisi hyvää pätkää vielä, mutta auttaisi paljon. Ilman Rikua proggis ei kuitenkaan kiinnosta pätkääkään. On tiettyjä hahmoja, joiden naamaa ei mennä vaihtamaan. MacGyver on sen listan kärjessä. Toisena tietty Ridge Forrester.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Qtulhu - 16.03.2009 18:11
Kyllähän tuo MacGyver-elokuva on mielenkiintoinen projekti, mutta jos pääosaa esittää joku muu kuin RDA laskee mielenkiinto huomattavasti eikä elokuva todennäköisesti menesty lippuluukuilla. Tai saattaahan se olla, että aika on ajanut täysin ohi Gyveristä eikä edes RDA pysty elokuvaa pelastamaan. Toivottavasti kumminkin nähtäisiin onnistunut siirto valkokankaalle ja elokuva joka kunnioittaa TV-sarjaa jämähtäjättä 80-luvulle. Suurin kysymysmerkki onkin RDA ja tämän mielenkiinto elokuvaa kohtaan tai sen puute. Myös miekkosen kunto ja ikä mietityttävät. Edes kuntoilemalla tuskin pystyy kummoisiin stuntteihin, mutta sitä varten onkin stunttimiehet. Ehkä joku nuorempi ja malttamattomampi sidekick olisi tarpeen tuomaan elokuvaan lisää vauhdikkuutta ja luonnollisesti oppimaan Angukselta maltillisempaa suhtautumista asioihin.

Muista vanhoista parroista ainakin Jack Dalton voisi leffassa esiintyä sillä onhan hahmon näyttelijä näytellyt viime vuosinakin aktiivisesti. Toinen henkilö voisi olla Murdock ellei tässä sitten lähdetä tekemään täysin modernia versiointia jossa vanhat parrat heitetään mäkeen. Siinä tapauksessa projekti epäonnistuu ainakin sarjan suurten fanien silmissä. Riippuu toki miten nuoremmat jampat suhtautuvat MacGyveriin ja onko heille vanhojen partojen mukanaolo tärkeää. Toki elokuva voidaan silti pilata vaikka vanhat parrat mukana olisivatkin tai se voi onnistua ilman heitä. Jälkimmäiseen vaihtoehtoon en tosin oikein usko.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Qtulhu - 16.03.2009 18:18
Voi helvettiläinen. (http://www.youtube.com/watch?v=moH12lWwN9o) :lol:

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: sleepy - 17.03.2009 12:08
Muistutuksena, että It's Always Sunny in Philadelphia (http://www.imdb.com/title/tt0472954/) alkaa keskiviikkona Subilla klo. 19:00. Paras komediasarja ikinä.

Tuosta on pakko muistaa katsoa edes pari jaksoa, Philadelphian nimi kun tulee melkein aina esiin Arrested Developmentin ja Curb Your Enthusiasm'in yhteydessä.

Wes Andersonin elokuvista kiinnostuneiden kannattaa varata pari tuntia vapaata ensi lauantailta koska miehen ensimmäinen ohjaustyö, Bottle Rocket, näytetään Nelosella viideltä. Nimeksi on käännetty varsin hämäävä "Lurjukset", josta ei voisi ikinä arvata elokuvan olevan Bottle Rocket.
Jos tuo elokuva sattuu iskemään, niin minulla olisi tuossa hyllyssä täysin turhaan lojuva Criterion Collectionin julkaisu leffasta, josta sattuu puuttumaan toinen, suurin osa extroista sisältävä levy. Voisin mielelläni päästä tuosta eroon pikkurahalla. . .

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 14.04.2009 19:41
(http://i196.photobucket.com/albums/aa140/closerpassionstronger/s2coverart.jpg)

Amazon (http://www.amazon.com/Everwood-Complete-Second-Treat-Williams/dp/B000LXH3SI/ref=pd_bbs_sr_1?ie=UTF8&s=dvd&qid=1239726192&sr=8-1)
16. kesäkuuta!

Ollaan sitä saatu odottaakin! Viitisen vuotta TV-esityksestään Everwoodin toinen kausi saapuu vihdoin DVD:lle.

Ja kansikin ylittää odotukset: faneille ikoninen kohtaus, jossa Ephram suutelee Amya metsäpiknikillä, koristaa kannen alapuolta.

Tahdon tuon setin käsiini NIIIIIIIIIIIIIIIN pahasti että se sattuu.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 16.04.2009 12:21
Uusin South Park jakso on Suomi-jakso. Tavallaan.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 24.04.2009 19:29
Kerrankin leffa, jota oikeasti odottaa.

Lainaus käyttäjältä: v2.fi
Uusi näytelty Turtles-elokuva virallistettu
Teksti: Jari Tapani Blassie Peltonen

Mirage on luopunut ajatuksesta tuottaa jatko-osa köykäisesti menestyneelle animaatiolle TMNT, ja virallistanut huhutun aikeensa tuoda teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat valkokankaille uuden näytelmäelokuvan myötä. 2011 ensi-iltansa saava filmi keskittyy kilppareiden syntytarinaan.

Elokuva perustuu Peter Lairdin ja Kevin Eastmanin alkuperäissarjakuviin, jotka olivat raadollisempia kuin myöhemmät lapsille suunnatut oheistuotteet.

Leonardoa, Raphaelia, Donatelloa ja Michelangeloa oletettavasti näyttelevät oikeat näyttelijät kumipuvuissa, sillä elokuvan tuottaja on arvaillut, että tietokonetehosteita käytetään elävöittämään hahmojen kasvonilmeitä. Aiemmin on arvailtu, että kilpikonnat toteutettaisiin kokonaan tietokoneella.
http://v2.fi/uutiset/viihde/5876/Uusi-naytelty-Turtles-elokuva-virallistettu/

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 24.04.2009 19:34

Cowabunga dude!!!!!!

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 10.06.2009 11:34
Yksi aliarvostetuimmista sarjoista palaa uusilla jaksoilla:

Futurama!! (http://www.findance.com/uutiset/7148/futurama-palaa-televisioon)

Tämä on kerrassaan mahtava uutinen. Olin niin pettynyt kun Fox päätti lopettaa aikanaan Futuraman kokonaan (ainakin sarjan osalta). Simpsonit kun on alkanut olemaan jo hiukan väsynyt ja sarjan huippu vuodet alkaa olemaan takana (ei sillä että sitä voisi huonoksi sanoa) Futurama oli mielestäni loppuun saakka hyvin viihdyttävä ja pirteä.

Tosin sarja tulee vasta ensi vuoden puolivälissä, joten ihan heti niitä ei nähdä, mutta tämä on ehdottomasti hieno uutinen.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Kubs - 10.06.2009 22:20

Oh yes! Futurama on loistava sarja. Iskee paremmin kuin Simpsonit, vaikkei sekään nyt huono sarja ole.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: ZepKi - 11.06.2009 12:47
Olin just pasteemassa tohon uutiseen linkkiä, mutta täällähän te jo hypetitte :D

WOOOOHOOOOOOO!

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Azu - 08.07.2009 21:00
(http://images.blu-ray.com/news/alien_boxset.jpg)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 09.07.2009 10:15
Lisää tarkkuutta mustuuteen.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 09.07.2009 12:20
Lisää tarkkuutta mustuuteen.

Sanoi ukki kun plasman osti!

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Tan - 09.07.2009 23:50
Lisää tarkkuutta mustuuteen.

Sanoi ukki kun plasman osti!
Tosimies ostaa kuvaltaan samantasoisen LED-tv:n nottei tarvitse pelätä hermeettistä sähkölaskua ja burn-iniä.  ;)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 24.07.2009 15:44
Comic-Con julkistuksia:

Alice in Wonderland Teaser (http://www.comingsoon.net/news/movienews.php?id=57436). Näyttää perus Tim Burton + Johnny Depp leffalta, eli eihän tästä VOI olla innostumatta :)

Pirates 4 Starts Shooting Spring '10! (http://www.comingsoon.net/news/movienews.php?id=57429)

Lisäksi paikalla pyörii Star Wars Vision julisteita. Mikäs tämä on? Voisiko tämä olla se uusi Star Wars MMO?

EDIT:

Wachowskien tuottaman ja McTeiguen ohjaaman Ninja Assassinin traileri. (http://www.v2.fi/uutiset/viihde/6582/Wachowskien-ja-McTeiguen-Ninja-Assassin-traileri-ja-juliste/) Näyttää visuaalisesti aika lupaavalta. Varmasti hienoa mättöä luvassa.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Tan - 24.07.2009 17:51
Lisäksi paikalla pyörii Star Wars Vision julisteita. Mikäs tämä on? Voisiko tämä olla se uusi Star Wars MMO?
Luultavammin tulevasta Live Action sarjasta kyse kuin The Old Republicista.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 24.07.2009 19:25
Lisäksi paikalla pyörii Star Wars Vision julisteita. Mikäs tämä on? Voisiko tämä olla se uusi Star Wars MMO?
Luultavammin tulevasta Live Action sarjasta kyse kuin The Old Republicista.
Ai niin damn sehän oli saanut tittelinkin jo: The Old Republic.  Hemmetti kun muisti ei pelaa nykyään ollenkaan. Ja olinhan tuosta live action sarjasta aikaisemminkin kuullut mutta yllätys että sekään ei mieleen tullut  :rollaus:

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Faiska - 25.07.2009 22:19
Comic-Coneilla heruteltiin myös uutta Tron leffaa, jonka Teaserin voi nähdä nyt hyvälaatuisena.

http://www.flynnlives.com/media/video/0xendgame.aspx (http://www.flynnlives.com/media/video/0xendgame.aspx)

(http://img.photobucket.com/albums/v291/jettjett/vlcsnap-323377.jpg)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Kabanossi - 20.09.2009 02:52
Harry Pottereista julkaistaan pidennetyt versiot (http://v2.fi/uutiset/viihde/7000/Harry-Pottereista-pidennetyt-versiot/) DVD:lle ja Blu-raylle. Mitään LOTR:n kaltaisia versioita on turha odottaa, pidennyket ovat kahden ensimmäisen, tänä vuonna julkaistavan elokuvan kohdalla seitsemän ja 13 minuuttia. Mukana on kuitenkin Pottereiden teosta kertova dokumentti, joka on ilmeisesti jaettu jokaiselle julkaisulle. Eli koko dokkarin nähdäkseen pitää ostaa kaikki elokuvat.

IMO hieno juttu. Olen pantannut elokuvien ostoa ja onneksi niin tein. Nämä menevät kyllä ostoon. :)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 20.09.2009 09:39
Aika hieno juttu. Joku puoli tuntia lisää materiaalia olisi ollut toki optimitapaus, mutta kyllä nuokin lisäminuutit tekevät faneille taatusti kauppansa.

Ja dokkaripuoli kiinnostaa yhtä lailla kuin LOTRinkin tapauksessa. Hienon fantasiamaailman rakentumisen seuraaminen on kiehtovaa katsottavaa.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 20.09.2009 10:30
Ja dokkaripuoli kiinnostaa yhtä lailla kuin LOTRinkin tapauksessa. Hienon fantasiamaailman rakentumisen seuraaminen on kiehtovaa katsottavaa.

Samoin. Pakkohan nämä siis on hommata. Sinänsä kyllä kyrsii hiukkasen koska leffat hyllystä löytyy jo. Ja aikanaan tuli ne ostettua kun en tälläisiä juttuja odottanut. Lähinnä siksi kun ajattelin että Potterin suurin kohderyhmä ei tälläisiä juttuja kaipaa. Olimpa väärässä. Ihan cool sinänsä että tälläisiä extroja tulee. Toivottavasti kyseessä on laadukkaan extrat. Viime aikoina olen alkanut arvostamaan LOTRin extroja muutenkin vain kuin laajuuden vuoksi. Monessa leffa on extroja hutaistu vain sen vuoksi mukaan että joku harrastaja tyhmänä ne sen vuoksi ostaisi. Kuten minä.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 14.10.2009 17:16
Finnkino pitää Helsingissä jonkun kauhuelokuva esitysputken tms. kuun lopussa (varmaan halloweenin kunniaksi) ja katsoin huvikseni yhden trailerin: Vampire Girl vs. Frankenstein Girl (http://www.youtube.com/watch?v=aAGMzxhk3Hg). Traileri on niin ristiriitaisen sekopäinen että ei oikeasti tiedä mitä siitä miettisi :D Veri lentää ihan pirusti ja jos jonkinlaista ruumiiden silpomista on, mutta elokuvan yleinen "valoisuus" ja 80-luvun TV-sarjojen teemamusiikkia muistuttava musiikin sävel, pistää vähintäänkin miettimään onko leffan ideoija aivan terve vai pitäisikö elokuvalle vaan nyt nauraa vai onko tämä ihan tosissaan tehtyä kauhua. Ja kaikesta huolimatta tuntuu että jos elokuvan katsoo niin siitä saa ikuisia traumoja vähintäänkin sen vuoksi että katsoi elokuvan alusta loppuun.

Traileri ainakin kannattaa katsoa :)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Kabanossi - 21.01.2010 05:10
Löysin lyhyen dokkarin (http://movies.yahoo.com/movie/1809804784/video/17711648) Avatarista. Pätkä käsittelee näyttelijöitä, maailman luomista, musiikkia, editointia, uusien laitteiden keksimistä jne. Ihan mielenkiintoista settiä. Jos elokuvaa katsoessa ei käynyt selväksi kuinka paljon töitä koko projekti vaati, niin vimeistään tuon katsottua sen tajuaa.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ilkimys - 21.01.2010 11:23
http://www.metalgearsolid.org/News/Latest/metal-gear-movie-cancelled.html (http://www.metalgearsolid.org/News/Latest/metal-gear-movie-cancelled.html)

Thank god..

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Kabanossi - 03.02.2010 15:51
Muistivathan kaikki, että Lost jatkuu tänään?!

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 03.02.2010 16:42
JEP! En vain tiedä, että miksi katson sitä.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 03.02.2010 16:55
KYLLÄ! Amerikan mummon VHS-kasetti pärähti juuri postiluukusta, joten kohta pitäisi katsella.

Ykköskausi tuli myös juuri kerrattua, joten hypekin on kohtalainen.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 04.02.2010 17:41
Muistivathan kaikki, että Lost jatkuu tänään?!
En. Enkä aio katsoa. Mutta sen myönnän että olen hiukan muuttanut mielipidettäni sarjasta. Ensimmäiset kaksi kautta on aivan paskaa. Mutta kolmannen ja/tai neljännen kauden paikoilla sarja muuttuu mielenkiintoiseksi. Vaikka se hiukan tuskaa olikin katsoa kaksi ensimmäistä, eikä kukaan selvä järkinen olisi sitä minun sijassa katsonut niin olen oikeastaan tyytyväinen että tuli katsottua kun kaikki lupailivat että se paranee loppua kohti.

Se miksi sarjaa ei tule katsottua nyt TV:stä on ihan siitä että jaksojen kerronta on sen verran paskamainen että joka jakson lopussa kyrsii kun se loppu. Joten sarja on paljon toimivampaa katsoa levyltä.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Kabanossi - 04.02.2010 17:49
Se miksi sarjaa ei tule katsottua nyt TV:stä on ihan siitä että jaksojen kerronta on sen verran paskamainen että joka jakson lopussa kyrsii kun se loppu. Joten sarja on paljon toimivampaa katsoa levyltä.

No aika moni sarjahan tuohon syyllistyy. Loppuun hitonmoinen cliffhangeri ja viikko odotusta kikkeli otsassa. Ja eka kausihan on hyvä, toinen ja kolmas niitä heikompia. Neljäs ja viides sitten parempia.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Gba - 04.02.2010 18:02
Muistivathan kaikki, että Lost jatkuu tänään?!
En. Enkä aio katsoa. Mutta sen myönnän että olen hiukan muuttanut mielipidettäni sarjasta. Ensimmäiset kaksi kautta on aivan paskaa. Mutta kolmannen ja/tai neljännen kauden paikoilla sarja muuttuu mielenkiintoiseksi. Vaikka se hiukan tuskaa olikin katsoa kaksi ensimmäistä, eikä kukaan selvä järkinen olisi sitä minun sijassa katsonut niin olen oikeastaan tyytyväinen että tuli katsottua kun kaikki lupailivat että se paranee loppua kohti.

Heh, mulla oli juuri toisinpäin. Kaksi ekaa oli parasta tv-viihdettä mitä on tehty, mutta sitten kolmannessa kaudessa homma lässähti, enkä enää jatkanut Lostin seuraamista. Näin kävi melko monelle. Olen yllättynyt, että kolmatta ja sitä seuraavia kausia pidät parempina kuin esimmäisiä. Täytynee imasta kaikki 6 seasonia ja katsoa putkeen, jos vaikka mielipide olisi muuttunut vuosien varrella.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Dr. Scientist - 04.02.2010 18:09
Jep, ykköskausi oli helvetin hyvä. Kakkos- ja kolmoskaudet sitten oli sellasta kuraa että huhhuh. Neljännen kauden puoliväliin jaksoin ennen kuin meininki alkoi puuduttamaan.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 04.02.2010 18:09
Syksyllä tulossa koko lost-sarjan sisältävä blu-ray-setti! Ellei liian paljoa päälle 150 euroa maksa, niin tilaan aika haipakkaa  8)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Kabanossi - 04.02.2010 18:21
Syksyllä tulossa koko lost-sarjan sisältävä blu-ray-setti! Ellei liian paljoa päälle 150 euroa maksa, niin tilaan aika haipakkaa  8)

Tiesin, että kannattaa pantata irtokausien ostamista.  :)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 05.02.2010 20:45
Heh, mulla oli juuri toisinpäin. Kaksi ekaa oli parasta tv-viihdettä mitä on tehty, mutta sitten kolmannessa kaudessa homma lässähti, enkä enää jatkanut Lostin seuraamista. Näin kävi melko monelle. Olen yllättynyt, että kolmatta ja sitä seuraavia kausia pidät parempina kuin esimmäisiä. Täytynee imasta kaikki 6 seasonia ja katsoa putkeen, jos vaikka mielipide olisi muuttunut vuosien varrella.

Laitoin tuossa "kolmos ja/tai neloskaudella" koska en muista tarkkaan missä vaiheessa sarja iski itsensä oikeasti läpi. Saattoi olla sitten neljännessä kaudessa. Ensimmäinen ja toinen kausi oli vain joten niin "mitään ei tapahdu" menoa että mielenkiinto meinasi loppua kesken. Joka jakso päättyi cliffhangeriin, ja joka jaksossa oli lisää arvoituksia ja sinänsä mielenkiintoisia asioita. Ja joka kerta kun ajatteli että "nyt se alkaa, nyt jotain oikeasti tapahtuu ja nyt selviää jotain" siirryttiinkin johonkin kauas menneisyyteen ja kerrottiin kuinka kuinka se kitara nyt on niin perkeleen rakas ja sitä pitää kuskata joka paikkaan (karkea ja kärjistetty esimerkki). Voisi varmaan sanoa että koko sarjaa rakennettiin 2-3 kautta jonka jälkeen se vasta alkoi.

Lisäksi nyt kun sarjaa on seurannut niin monet flashbackit oli loppujen lopuksi yhdentekeviä. Saihan niillä tietyissä tapauksissa hahmoja syvennettyä jne. mutta se turhautti sitten kokonaisuuden kannalta katsottuna. Varsinkin kun monesta hahmosta on tehty sitä kautta täysiä idiootteja. Yhdellä kädellä voi laskea hahmot joiden en ole toivonut kuolevan jossain vaiheessa sarjaa (kun niitä loppujen lopuksi aika urakalla on lahdattu).

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Koo - 06.02.2010 00:13
Ensimmäinen kausi Lostia oli ihan helvetin kultaista tavaraa, tai ainakin tuntui siltä. Tokaa kautta jakso katsoa melkeen joka jakson, kolmas ei enää kiinnostanut. Joskushan se pitää katsoa alusta loppuun että selviää oliko se nyt sitten mestariteos kokonaisuutena vai ns tekotaiteellista paskaa. Veikkaan jälkimmäistä.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 01.03.2010 21:00
True Blood alkaa tänään TV2:lla klo. 22.35. Yle näyttää hienosti molemmat jo valmistuneet kaudet putkeen, eli kaikki 24 jaksoa. Jenkeissä valmistellaan kautta numero 3.

Katsoin pari jaksoa aikoinaan ja sarja vaikutti timangilta. Jäin kuitenkin odottelemaan Ylen HBO-diilin myötä sen rantautumista Suomeen.

Pelottelivat perkeleet, kun viikko sitten levisi huhu, jonka mukaan Yle näyttäisi K15-version, jossa sarjan ronskit seksikohtaukset olisi saksittu pois ja väkivaltaa pehmennetty. Mutta onneksi se oli vain huhu, joten ihanat utareet ja hurme täyttävät sensuroimattomana TV-ruudun.

Niin, itse sarjahan on vampyyrimeininkiä, mutta ilman kliseitä. Twilight-fanit (joita tällä boardilla toki on runsaasti) saattavat ensialkuun järkyttyä sarjan karheudesta.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: teidon - 01.03.2010 22:17
True Blood on todellakin hyvä sarja. Molemmat kaudet nähnyt. Toisessa kaudessa tosin oli vähän turhan paljon yliluonnollisuuksia minun makuun. Kannattaapi tsekata, jos vampyyrit vähääkään iskee.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 08.03.2010 09:22
Nyt on Oscarit nähty. Ihan perusrytmillähän ne meni. Vaikka aika epäoikeuden mukaista tai tekopyhää niitä nyt on kommentoida kun todella moni on syystä tai toisesta katsommatta vieläkin. Mutta pakkohan sitä jotain on sanoa.

Suurin yllätys minulle oikeastaan oli Sandra Bullockin oscar. Tätä en olisi ikinä uskonut näkeväni. Myönnän, en ole nähnyt elokuvaa tai suoritusta, mutta Bullock on minusta ollut aina perusnäyttelijätär joka on hauskoissa ja/tai mitään sanomattomissa rooleissa. Tämä tuli aika puun takaa.

Vääryyksiksi voisin sanoa ainakin Inglorious Basterdsin laihan saaliin. Leffa on oikeasti vuoden parhaimpia ja oikeutetusti saikin miessivuosa Oscarin, mutta olisi sille voinut antaa ainakin yhden vielä lisää. Ohjaus olisi voinut olla varsin todennäköinenkin kategoria jos mukana ei olisi ollut kaikkien aikojen spektaakkeli, naisohjaaja ja tummaihoinen ohjaaja. Tuossa porukassa voitto oli vain käytännössä erittäin epätodennäköistä. Vähän sama juttu kävi viime vuonna kun Rourke olisi vielä helpommin ansainnut oscarin suorituksestaan mutta Sean Pennhän sen vei homo tulkinnallaan...

Toinen epäilyksen aihe on District 9. Tätä on hankala kommentoida koska en ole elokuvaa vielä(kään) nähnyt. Mutta uskallan sanoa sen verran mielipidettäni että kun kyseessä on kehuttu scifi-elokuva, olisi mielellään nähnyt että leffa olisi edes jostain oscarin saanut.

Itse gaalasta niin Alec Baldwin ja Steve Martin olivat varsin hassun hauska parivaljakko, vaikka kyllä se paras terä jäi puuttumaan ja voisin veikata että Steve Martin oli yksinään parempi. Muistelisin että Jon Steward oli aikoinaan pirun hauska ja olisi hienoa jos miehen saisi vielä takaisin. Billy Crystal oli myös aikoinaan hyvä, mutta kaverilla on jo niin pitkä "Oscar-ura" että ehkä se riittää. Ehdoton ykköstoiveeni olisi Robin Williams. Voi luoja siitä tulisi hauska show aivan varmasti!

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 08.03.2010 10:29
Pääasia, että Cameron ei voittanut parhaan ohjaajan tai tilkkutäkki-Avatar parhaan elokuvan pystiä.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 08.03.2010 11:39
Pääasia, että Cameron ei voittanut parhaan ohjaajan tai tilkkutäkki-Avatar parhaan elokuvan pystiä.
Mitäs mitäs :o Muistelin että epi odotti tätä elokuvaa heppi aivan ojossa. Tulikin mieleen että en muista miehen kommentteja leffasta. Menin siis katsomaan viimeksi nähtyjen elokuvien threadia eikä miehen arviota sielä näkynytkään! Mitäs tälläinen?! Oliko niin paha pettymys? Vai onko niin kova ylistys mielessä että et sitä kehtaa edes kertoa? Ihan muiden mielenkiinnosta voisit kertoa arviosi.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Dr. Scientist - 08.03.2010 14:37
Pääasia, että Cameron ei voittanut parhaan ohjaajan tai tilkkutäkki-Avatar parhaan elokuvan pystiä.

Juurikin näin. Ihan järjetöntä antaa edes ehdokkuuksia mistään muusta kuin erikoisefekteistä Avatarille.

Itsellekin tuli yllätyksenä Bullockin naispääosan pystin saaminen. Tais olla eka kerta kun näyttelijä saa samana vuonna sekä Oscarin että Razzien. Ja The Hurt Locker oli oikeasti ihan viihdyttävä teos, toisin kuin pari vuotta sitten montakin pystiä voittanut No Country for Old Men.

Otsikko: Vs: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Kabanossi - 08.03.2010 15:06
Itsellekin tuli yllätyksenä Bullockin naispääosan pystin saaminen. Tais olla eka kerta kun näyttelijä saa samana vuonna sekä Oscarin että Razzien.

Joo, tosin eri elokuvista. Avatarille meni ne odotetut pystit. Taisin jo joulukuussa sanoa, että leffa tuskin saa niitä halutuimpia pystejä ja niinhän siinä kävi. Hurt Locker pitää kyllä katsoa mahd. pian.

Katsoiko porukka lähetystä Neloselta? Tunsin suurta myötähäpeää studion väen puolesta. Jotenkin jäykkää ja kuivaa läppää. Ja ne 3D-lasit...   :rollaus:

Edit: Ja Stillerin Avatar-läppä (http://www.youtube.com/watch?v=3SG-H7G4IWg&feature=related)  :lol:

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Lohari - 08.03.2010 19:11
Pääasia, että Cameron ei voittanut parhaan ohjaajan tai tilkkutäkki-Avatar parhaan elokuvan pystiä.

Täysin samaa mieltä.

Olihan Hurt Locker ihan ok leffa, mutta ei se ainakaan minun kirjoissani esim. Inglourious Basterdsille pärjännyt millään, pari vuotta sitten montakin pystiä voittaneesta, erinomaisesta No Country for Old Menistä puhumattakaan.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 08.03.2010 21:39
Ihan oikein meni tuo Inglorious Basterdin oscari. Mistään muusta se ei olisi Oscaria ansainnutkaan. Bullockilta saisi ottaa Oscarin pois. Ei jäänyt mitenkään mieleen hänen suoritus. Muutenpa tuossa ei nyt mitään erikoisempaa vääryyttä tapahtunut. Onneksi A Serious Man ei saanut yhtään Oscaria. Ihan hyvin meni palkinnot tällä kertaa siis.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: migge - 08.03.2010 21:49
Ja The Hurt Locker oli oikeasti ihan viihdyttävä teos, toisin kuin pari vuotta sitten montakin pystiä voittanut No Country for Old Men.
Eyh... En ole tuota Hurt Lockeria nähnyt, mutta  No Country for Old Menin kyllä se on kyllä aivan mieletön elokuva. Oot kyllä aika yksin tämän mielipiteen kanssa.

Inglourious Basterdsille olisin minäkin antanut enemmän kunniaa. Yksi Tarantinon parhaista.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 08.03.2010 23:39
Basterds oli läppä leffa. Vielä läpämpi kuin Kill Billit. Viihdyttäviä kaikki tyynni, mutta eivät nämä nyt mitään hienointa elokuvaa edusta missään nimessä.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 09.03.2010 00:06
Basterds oli läppä leffa. Vielä läpämpi kuin Kill Billit. Viihdyttäviä kaikki tyynni, mutta eivät nämä nyt mitään hienointa elokuvaa edusta missään nimessä.

Toisin kuin kaikki muut oscar-ehdokkaat?  :lol:

Basterds oli näkemistäni ehdokkaista (Up, Up in the Air, The Hurt Locker, A Serious Man, District 9) helposti paras ja vieläpä paras Tarantino. Avatar on varmaan ihan kiva teatteriviihdepläjäys, Precious kalasteli läskituhkimotarinallaan ja Sandra Bulldogin leffoja ei katsota jo ihan periaatteesta (poislukien Speed ja Demolition Man).

Mutta joo, ei Tarantinon leffoille mitään kunnon oscareita anneta. Olivat ne kuinka hyviä tahansa.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 09.03.2010 00:23
Niin en mä nyt sitä väitäkään, että nuo muut mitään oscareita ansaitsisivat. Tai no miten se ottaa ja miten oscarit arvottaa. Suosituimpia leffojahan tuolla palkitaan. Cannesit on sit niille oikeille kuville.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 09.03.2010 09:51
Ja The Hurt Locker oli oikeasti ihan viihdyttävä teos, toisin kuin pari vuotta sitten montakin pystiä voittanut No Country for Old Men.
No Country for Old Menin kyllä se on kyllä aivan mieletön elokuva. Oot kyllä aika yksin tämän mielipiteen kanssa.
Oikeastaan minä olen kyllä samoilla linjoilla Dr. Scientistin kanssa (eli nyt meitä on kaksi?). En tiedä pitäisikö leffa katsoa uudestaan vai mitä, mutta minusta se ei vain ollut hyvä. Voin myöntää "ihan ok" tittelin ja olihan siinä Coenimaisia hauskojakin juttuja, mutta jotenkin koko leffa tuntui niin mitään sanomattomalta. Ne hetket jotka vietettiin murhaajaa seuraten oli leffan parhaimmistoa, mutta muuten...Jotenkin Tommy Lee Joneskin tuntui mitään sanomattomalta vaikka yleensä pidän miehen suorituksista ja leffoista.
Ja tällä kertaa nimi Coen tekee kannessa vain hallaa. Silloin kun odottaa jotain yhtä hyvää kuin aikaisemmistakin saman nimen omaavista leffoista, mutta eihän tämä mene mielestäni sinne asti millään.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Gba - 09.03.2010 14:30
Noi muut Oscarit nyt voi perustella vaikka mielenvikaisuudella, mutta onko raadissa myös sokeita? Bullockille parhaan naispääosan Oscar-palkinto. So sick.

Kun katsoo Oscar voittajien listaa, niin melko heikolta tuntuu viimevuoden elokuvatarjonta.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Kubs - 16.03.2010 11:21
Pienenä muistutuksena vaan, että nyt alkoi uusi sarja The Pacific, joka on Band of Brothers (Taistelutoverit) tekijöiden uusi 10-osainen minisarja. Jos sattuu joltain amerikan serkulta saamaan käsiin, niin kannattaa katsastaa.  ;)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 30.03.2010 23:29
Will Smith ilmeisesti messissä Independence Day 2:ssa. Ja 3:ssa! (http://www.google.com/hostednews/ukpress/article/ALeqM5hS9Rqk1ihJclSuUYFiUSSaU_Ukeg)

(http://www.dvdplaza.fi/forums/images/smilies/thumbsup2.gif)

ID4 on tunnetusti salainen paheeni, suosikkini katastrofileffoista. Olivat jatko-osat sitten miten cheesiä kamaa tahansa, niin otan ne vastaan riemumielin. Muutenkin tykkään avaruusolio-elokuvista kuin hullu puurosta.

WELCOME TO EARTH! 

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 31.03.2010 09:36
ID4 on tunnetusti salainen paheeni, suosikkini katastrofileffoista. Olivat jatko-osat sitten miten cheesiä kamaa tahansa, niin otan ne vastaan riemumielin. Muutenkin tykkään avaruusolio-elokuvista kuin hullu puurosta.
Minulla on samat fiilikset. Ensinnäkin leffa oli aikanaan varsin hyvin tehty, mutta oli myös hyvin viihdyttävä. On ollut hankinta listallakin kauan, mutta olen yrittänyt odotella rauhassa että saan BD-laitteiston niin voisin leffan jostain alelaarista etsiä.

Jatko-osat on aika varmasti viihdyttävää kamaa pelkästään siksi että Smith on mukana. Toivon vain että mukaan ei temmata mitään "tyhmää ja hauskaa kaduntallaajaa" joka huutaa, kiekuu ja heittää one-linereita rinnalla.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Dr. Scientist - 01.04.2010 15:54
Uus Expendables traileri: http://www.youtube.com/watch?v=C6RU5y2fU6s (http://www.youtube.com/watch?v=C6RU5y2fU6s)

ARSKAAAAA!!!!!!

Tästähän tulee vitun jeba.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 01.04.2010 17:29
Jotenkin hengettömältä näyttää edelleen. Kaikki vaikuttaa paperilla niin pirun hyvältä, mutta trailereista ei ole oikein mihinkään (mitä nyt näyttivät kaiken Arska-materiaalin mitä leffassa on).

Niin ja leffa saattaa olla PG-13.  :(

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 02.04.2010 12:38
Joo enpä näe mitään innostumisen arvoista tuossa trailerissa. Liikaa pääosan esittäjiä, joten ruutuaikaa todennäköisesti joudutaan jakelemaan kaiken hyvän maun vastaisesti.

Jos leffa olisi ollut synkempi (pappojen viimeinen kosto) pätkä, niin olisin voinut innostua. Eihän tuossa nyt varmaan edes kuole kukaan. Ja joku Steve Austin...

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 02.04.2010 22:52
Fringe palasi tauolta: S02E16, paras jakso sarjassa toistaiseksi. Täysin vertailukelpoinen X-filesin parhaimpien mytologiajaksojen kanssa.

S2 menee loppua kohti hienoon suuntaan.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 05.06.2010 11:22
Uusi Expendables-tiiseri (http://uk.movies.ign.com/dor/objects/14296365/the-expendables/videos/expendables_text_trl_2b_060310.html)

VÄHÄN harjaanjohtava. Tuosta saa käsityksen, että Willis ja Arska olisivat Syltyn rinnalla elokuvan päänäyttelijöitä!  :lol:

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 12.01.2011 23:22
Big Bang Theorylle ainakin kolme lisävuotta (http://tvbythenumbers.zap2it.com/2011/01/12/bazinga-the-big-bang-theory-renewed-for-three-years/78336)

Tykkään! Sarja ei ole TV:n parhaimmistoa, mutta se on sopivan kevyttä ja helposti sulavaa matskua, jota katsoo mielellään rentoutakseen vaikka päivän opiskeluiden/töiden jälkeen. Sellaistakin tarvitaan.

Toivottavasti onnistuvat pitämään sarjan jatkossakin suht hauskana. Pelko on, että vuosien varrella tietyt jutut alkavat toistamaan liikaa itseään. Sitä on jo nyt sarjassa havaittavissa, vaikka yllättävän hyvin tekijät ovat onnistuneet silti kiertämään liiallisen juttujen kierrättämisen.

Nörttikulttuurissa on mistä ammentaa. Ja kokoajan tulee lisää vempeleitä ja ilmiöitä, joista vitsailla.

Sarjan autenttisuus on sydäntä lämmittävää: yleensä tv-sarjoissa televisiossa pyörivä tuttu videopeli kuulostaa joltain ihan muulta kuin itseltään. Big Bang Theoryssä esimerkiksi Sheldonin pelataessa N64-emulaattorilla Super Mario 64:ää, kaikki pelit ääneet olivat alkuperäisestä pelistä lähtöisin.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: finngamer - 12.01.2011 23:27
Sarjan autenttisuus on sydäntä lämmittävää: yleensä tv-sarjoissa televisiossa pyörivä tuttu videopeli kuulostaa joltain ihan muulta kuin itseltään. Big Bang Theoryssä esimerkiksi Sheldonin pelataessa N64-emulaattorilla Super Mario 64:ää, kaikki pelit ääneet olivat alkuperäisestä pelistä lähtöisin.

Itseä taas harmitti taustatyön tekemättömyys, kun pojat kaivoivat Nintendo 64:n jostain esiin ja totesivat että voivat jatkaa Mario 64:n tallennusta muistikortilta. Mario 64 ei käytä muistikorttia vaan tallentaa pelikasetille.  >:(

Pieniä juttujahan nämä ovat, mutta käsikirjoittajan moka pilasi illuusiota supernörteistä. (Kuten minä ;) )

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 20.01.2011 19:36
Tuulen laakson Nausicaä eli lontooksi Nausicaa of the Valley of the Wind julkaistaan blu-raylla Suomessa 24. maaliskuuta. Ainakin Verkkis on ottanut valikoimiinsa ja pistin tilaukseen, vaikka en ole leffaa koskaan nähnytkään. Pitää varmaan tarkastaa vielä ennen julkaisua, että tykkäänkö.

Toivottavasti nyt julkaisevat myös muut Ghiblin leffat sinikiekolle tässä jossain vaiheessa. Eli lähinnä Totoro, Porco Rosso, Prinsessa Mononoke, Henkien kätkemä ja Liikkuva Linna tulevat nyt ensimmäisen mieleen omista toiveista.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Dr. Scientist - 21.01.2011 14:30
Nausicaä on mun mielestä yks Miyazakin heikoimmista leffoista, vaikka en ole sitä (kuulemma) huomattavasti parempaa mangaa edes lukenut. Tarina on jotenkin hajanainen ja ei ollenkaan tempaissut mukaansa toisin kuin muut Ghiblin leffat.

Muuten despire, oletkos katsonut noita Ghibli animaatioita DVD:llä, koska mun mielestä etenkin PS3:n upscalen kanssa katsottuna laatu on todella hyvää. Enpä tiedä miten Blu-Ray tuosta voisi enää parantaa. Itsellä ollut jo jonkin aikaa tavoitteena ostaa kaikki Miyazakin leffat DVD:nä (puuttuu vielä Ponyo ja Prinsessa Mononoke).

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 21.01.2011 14:44
Muuten despire, oletkos katsonut noita Ghibli animaatioita DVD:llä, koska mun mielestä etenkin PS3:n upscalen kanssa katsottuna laatu on todella hyvää. Enpä tiedä miten Blu-Ray tuosta voisi enää parantaa. Itsellä ollut jo jonkin aikaa tavoitteena ostaa kaikki Miyazakin leffat DVD:nä (puuttuu vielä Ponyo ja Prinsessa Mononoke).

Omistan DVD:llä ainoastaan Totoron ja Prinsessa Mononoken. Helvetin hyvältähän nekin näyttää, mutta kyllä nuo kaikki lempparit aion silti blu-raylle ostaa jossain vaiheessa. Varsinkin kun DVD:llä löytyy vasta nuo pari.

Otsikko: Vs: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 21.01.2011 14:54
Enpä tiedä miten Blu-Ray tuosta voisi enää parantaa.

Ihan helvetisti. Animaatiot ovat olleet ehkä visuaalisesti sykähdyttävimpiä kaikista leffoista, joita HD:na on tullut katsottua.

Mainitaan nyt Pixarin itsestäänselvyyksien lisäksi kaikki Disneyn leffat (Beauty and the Beast viimeisimpänä), Ghost in the Shellit, Cowboy Bebop -leffa, Miyazakin Ponyo ja The Castle of Cagliostro, Tekkonkinkreet, jne. Kaikki ovat olleet ihan eri luokkaa kuin DVD-versiot.

Odotan sitä päivää kun pääsen korkkaamaan Henkien kätkemän HD:na.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 21.01.2011 15:07
Animaatioista on tosiaan tullut nautittua varmaan eniten blu-ray formaatin leffoista, vaikka niitä en kovin montaa omistakaan. Viimeisimpänä juurikin Kaunotar ja Hirviö, joka oli todella upea.

Tuntuu olevan jokin yleinen luulo, että piirretyt eivät näyttäisi blu-rayllä yhtään paremmalta. Parikin kertaa olen kuullut tälläisen oletuksen. Tiedä sitten mistä tulee..

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Melfice_ - 21.01.2011 16:32
Kaunotar ja hirviö, eikös se nyt ole ainakin lapsille. Muksujenko kanssa katsotte?

Ja jos aiheesta pitää keskustella niin just nyt ei ole tulossa mitään itseäni kiinnostavaa elokuviin tai televisioon, olenko vaan ulkona kaikesta?

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 21.01.2011 16:50
Kaunotar ja hirviö, eikös se nyt ole ainakin lapsille. Muksujenko kanssa katsotte?

Höpö höpö, mahtava leffa, yksi Disneyn parhaista. Itse en tosin osaa elokuvaa ilman nostalgiahuuruja katsoa, mutta luulisi että suurin osa täältäkin on leffan skidinä nähnyt (poislukien Melfice, joka taitaa lähennellä jo neljänkympin kriisiä).

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 21.01.2011 18:18
Enpä Disneyn ja Pixarin leffoja voi katsoa kuin visuaalisen laadun kannalta enää. Ei se juoni eikä kerronta niissä tule koskaan olemaan muuta kuin lässynlässyn hampaatonta paskaa.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 21.01.2011 18:32
Enpä Disneyn ja Pixarin leffoja voi katsoa kuin visuaalisen laadun kannalta enää. Ei se juoni eikä kerronta niissä tule koskaan olemaan muuta kuin lässynlässyn hampaatonta paskaa.

Niin koska jokaikisen leffan täytyykin olla kerronnaltaan jotain diippiä sormenheristelypaskaa, jonka nähtyään voi tulla egoilemaan foorumeille ja näyttämään miten paljon paremmista elokuvista pitääkään.

Miten jokainen sun viesti on aina tota samaa "oon parempi kuin muut" -homoilua, oikeesti? Onko sulla niin huono itsetunto vai mistä kiikastaa?

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 21.01.2011 18:38
Se että esittämäni kritiikki Disney elokuvia kohtaan herättää noin suurta ärtymystä, kertoo kyllä enemmän sinun itsetunnostasi kuin minun egoilustani.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 21.01.2011 18:43
Se että esittämäni kritiikki Disney elokuvia kohtaan herättää noin suurta ärtymystä, kertoo kyllä enemmän sinun itsetunnostasi kuin minun egoilustani.

Ehei, jos sun itkuvirret kohdistuisi tosiaan vain Disney-elokuviin, niin tuskin täällä kukaan alkaisi ärtymään. Mutta kun kyse on joka vitun asiasta. Ehkä se on vain sitä synnynnäistä trollaamista tai jokin hipster-geeni, joka pakottaa vihaamaan kaikkea, mistä massat sattuvat pitämään.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 21.01.2011 18:59
Ehei, jos sun itkuvirret kohdistuisi tosiaan vain Disney-elokuviin, niin tuskin täällä kukaan alkaisi ärtymään. Mutta kun kyse on joka vitun asiasta. Ehkä se on vain sitä synnynnäistä trollaamista tai jokin hipster-geeni, joka pakottaa vihaamaan kaikkea, mistä massat sattuvat pitämään.

Hipster? Itkuvirret?

Ymmärtäisin pelkosi, jos oikeasti olisin joku massoja vihaava hippi, mutta kuten näet, olemme pelaajalaudalla, jossa monesti ilmaisen mielihyvääni massoille tuotettuja tuotteita kohtaan. Tietenkin yksi tapa katsoa maailmaa on nähdä sellaiset ihmiset kyynisinä ja surkeina tapauksina, jotka eivät enää lapsille suunnatuista elokuvista pidä, mutta en koe sen parantavan kenenkään elämänlaatua.

Toivottavasti pääset turhautumisestasi yli hyvä mies.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 21.01.2011 19:13

Selvästikin missaat pointtini joko tahallaan tai tahattomasti. Muistaakseni tätä samaa soopaa jauhettiin jossain Pixar-leffoja koskevassa ketjussa. Jos tosiaan väität, että Disneyn tai Pixarin leffat ovat vain lapsille suunnattuja elokuvia, niin olkoon sitten niin. Mutta tarviiko siitä(kin) tulla narisemaan naurettavan provosoivalla tavalla? "Lässynlässyn hampaatonta paskaa", anna mun kaikki kestää.

Miksi edes katsot näitä elokuvia? Luulisi että tässä viimeisen 20 vuoden aikana olisit jo tajunnut Pixar-elokuvien suuntauksen, puhumattakaan Disneystä, joka on suoltanut animaatioita viimeiset 70 vuotta. Ei ne sun takia ala muutamaan suuntauksiaan, onneksi.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 21.01.2011 19:49

Wau joudut kestämään kommenttia, joka on noinkin "provosoivaa", suo toki anteeksi. Henkilökohtaisesti en pidä kiertoilmaisuista ja tykkään sanoa, jos jossakin mättää. Disney elokuvat ovat hampaattomia. En minä noin itsestään selvää kommenttia ota siltikään takaisin.

Lainaus
Miksi edes katsot näitä elokuvia? Luulisi että tässä viimeisen 20 vuoden aikana olisit jo tajunnut Pixar-elokuvien suuntauksen, puhumattakaan Disneystä, joka on suoltanut animaatioita viimeiset 70 vuotta. Ei ne sun takia ala muutamaan suuntauksiaan, onneksi.

Quottaanpa itseäni, kun jäi näköjään lukematta:

Lainaus
Enpä Disneyn ja Pixarin leffoja voi katsoa kuin visuaalisen laadun kannalta enää.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Kabanossi - 21.01.2011 22:27
Kaikki Disneyn klassikkosarjan leffat on tarkoitus hankkia blu-rayna. Jo julkaistuista omistan kaikki. Kuvanlaatu on kyllä upeaa.

Näitä leffoja on tullut penskana katsottua ja haluan, että omat mahdolliset lapset näkevät ne myös. Ja onhan se kiva omistaa jotain, joka on itselleen ollut tosi tärkeää lapsena.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 21.01.2011 22:39
Näitä leffoja on tullut penskana katsottua ja haluan, että omat mahdolliset lapset näkevät ne myös. Ja onhan se kiva omistaa jotain, joka on itselleen ollut tosi tärkeää lapsena.

Tässä on myös yksi syy, miksi nämä parhaimmat Disneyt, Ghiblit, Muumit ym. animaatiot tulee hankittua. Ne on itse ollut lapsena tärkeitä ja hienoja. Ja jos sitä jälkikasvua joskus tulee niin itse ainakin mieluummin istutan ne katsomaan Totoroa, kuin sitä aivotonta lastenviihdettä mitä sieltä telkkarista nykyään suuremmaksi osaksi tulee.

Tietysti siihen mennessä ehtii varmaan katsomaan ne itsekin aika monta kertaa  :)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 21.01.2011 23:08
Aikuisviihdettä lapsille.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Melfice_ - 22.01.2011 10:13
Sitten joskus kun teillä on lapsia ja te näytätte niille kaikkea mistä olette itse diggailleet pienenä niin kyllähän se lasten mielestä on seniiliä ja vanhanaikaista paskaa. Päätyvät vielä koulukiusatuiksi.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: migge - 22.01.2011 10:22
Ei mua ainakaan kiusattu koulussa, vaikka katoin Lumikki ja seitsemän kääpiötä lapsena, silloin kun kyseinen elokuva oli n. 50 vuotta vanha. Meni hyvin He-Manin rinnalla.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 22.01.2011 10:53
Kyllä sitä itsekin katsoi pienenä vanhoja piirrettyjä. Flintstones, Pink Panther, Tom and Jerry ym. ja hyvin kelpasi. Nykyään en jaksa enää katsoa noita Pixarin tai Disneyn uusia piirrettyjä, mutta joitakin niitä vanhempia voi silloin tällöin katsoa. Ghiblit ovat nyt täysin yliarvostettua paskaa Mononoke Himeä lukuunottamatta.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Doinkki - 23.01.2011 14:23
Syy miksei Disney ole koskaan kummemmin napannut piilee laulukohtauksissa. Ne ovat aina olleet tarpeetonta, mukaanahdettua paskaa. Aladinin kävin tosin muksuna katsomassa teatterissa. Se oli hieno kokemus. Etenkin kun jökötin niskat jäykkänä eturivissä.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Tan - 23.01.2011 15:18
Syy miksei Disney ole koskaan kummemmin napannut piilee laulukohtauksissa. Ne ovat aina olleet tarpeetonta, mukaanahdettua paskaa. Aladinin kävin tosin muksuna katsomassa teatterissa. Se oli hieno kokemus. Etenkin kun jökötin niskat jäykkänä eturivissä.
http://www.youtube.com/watch?v=tjwtn59ZQQQ :)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Doinkki - 23.01.2011 19:33
Syy miksei Disney ole koskaan kummemmin napannut piilee laulukohtauksissa. Ne ovat aina olleet tarpeetonta, mukaanahdettua paskaa. Aladinin kävin tosin muksuna katsomassa teatterissa. Se oli hieno kokemus. Etenkin kun jökötin niskat jäykkänä eturivissä.
http://www.youtube.com/watch?v=tjwtn59ZQQQ :)

Ah, no Loirihan se olikin. Ilmankos tosta onkin jäänyt paremmat muistot.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 24.01.2011 11:04
Syy miksei Disney ole koskaan kummemmin napannut piilee laulukohtauksissa. Ne ovat aina olleet tarpeetonta, mukaanahdettua paskaa. Aladinin kävin tosin muksuna katsomassa teatterissa. Se oli hieno kokemus. Etenkin kun jökötin niskat jäykkänä eturivissä.
http://www.youtube.com/watch?v=tjwtn59ZQQQ :)
Kukaan ei ole dubannu mitään hahmoa ikinä niin hyvin kuin Loiri lampun hengen. Eikä kukaan tule ikinä tämän parempaa dubbausta tekemään (kova mutta aiheellinen oletus ;) ). Ainoa piirretty minkä voi ihan mielellään katsoa dubattuna.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 24.01.2011 12:58

Tähän on kyllä edelleen mainittava, että Disneyn Herkules on hersyvän hauskaa kamaa suomeksi. Läppä taipuu kotimaiseen siinä paljon keskimääräistä paremmin. Mikä ei toki muuta sitä, että tämä Loirin suoritus on loistava.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Tan - 29.01.2011 15:15
Syy miksei Disney ole koskaan kummemmin napannut piilee laulukohtauksissa. Ne ovat aina olleet tarpeetonta, mukaanahdettua paskaa. Aladinin kävin tosin muksuna katsomassa teatterissa. Se oli hieno kokemus. Etenkin kun jökötin niskat jäykkänä eturivissä.
http://www.youtube.com/watch?v=tjwtn59ZQQQ :)

Ah, no Loirihan se olikin. Ilmankos tosta onkin jäänyt paremmat muistot.
Kyllä ne laulukohtaukset ovat ihan olennainen osa Disneyn piirrettyjä klassikkoja. Eivät tarpeetonta paskaa. Taidanpa laittaa muutamia esimerkkejä suomeksi, Disney-pätkien suomidubit kun ovat kautta linjan olleet erittäin laadukkaita.
http://www.youtube.com/watch?v=Kx-RaX4OeQM Lisää Loiria
http://www.youtube.com/watch?v=8eF4aCpyQ1c Zero to hero = Nollasta pollaan? Miten tuon nyt kääntäisi.
http://www.youtube.com/watch?v=Rgjh5HI7ifA Pocahontas
http://www.youtube.com/watch?v=AOW85Ye_E7A Pirkka Pekka -b
http://www.youtube.com/watch?v=P8Xw4qneIHo Keisarin uudet kuviot
http://www.youtube.com/watch?v=VV9_SvArcWE Tarzan

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ilkimys - 27.03.2011 20:37
http://www.stara.fi/2011/03/27/simpsonit-sarjaa-sensuroidaan-ympari-eurooppaa/

Mun mielestä kaikki tälläinen sensuuri on turhaa.. Ei se asia parane unohtamalla.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 01.08.2011 23:59
http://www.deadline.com/2011/08/fox-moving-fast-on-die-hard-5-with-short-list-of-directors-vying-to-shoot-in-russia/

Eli Fox laittamassa pyörät toden teolla pyörimään Die Hard 5:n suhteen: kuvaukset alkavat jo tänä syksynä? Vitosessa John McCLane palloilee ilmeisesti Venäjällä poikansa kanssa ja sotkeutuu johonkin paikalliseen konfliktiin. Yllättäen.

Vielä jouluaatto tapahtumapäiväksi ja Shia Labeouf McClane junioriksi niin we are good to go!  ;D

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 02.08.2011 10:27
Tulee olemaan varmaan ihan täyttä paskaa. Nukahin kesken Die Hard 4:n, koska se oli niin surkea.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 11.10.2011 15:26
Ensimmäiset kuvat Iso-Arskasta Expendables 2:n kuvauksissa!

http://globalarnold.com/wps/?p=808

(http://globalarnold.com/wps/wp-content/uploads/2011/10/zx620_1173294.jpg)

Arska näyttää vieläkin täysin uskottavalta action-rooleihin. Toivottavasti Syltylle ja Arskalle on kirjoitettu maukkaita yhteisiä kohtauksia.  8)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 18.11.2011 23:58
Kaikki nuo toimintatähdet yhdessä... Tippa tulee melkein linssiin. Vaikka elokuva olisi miten huono tahansa, on se pakko käydä katsomassa jo tuon castin takia.

(http://i.imgur.com/6eN1M.jpg)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 19.11.2011 11:23
Kaikki nuo toimintatähdet yhdessä... Tippa tulee melkein linssiin. Vaikka elokuva olisi miten huono tahansa, on se pakko käydä katsomassa jo tuon castin takia.
Myönnän, elokuva on kyllä pakko nähdä oli se hyvä tai huono :) Onhan tästä 80-, 90 -luvulta asti haaveiltu ;D Vaikka myönnän että kyllähän sitä vieläkin vähän Wesley Snipesia ja Mel Gibsonia castiin haaveilee...mikään ei riitä ;D

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 19.11.2011 12:59
En halua tuhota hyviä muistoja näistä hepuista.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: ZepKi - 19.11.2011 16:06
Vaikka juliste nyt ei aito taida ollakaan, pitääkös toi päivämäärä paikkansa?

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 19.11.2011 16:32
Julisteen aitoudesta en muuten tiedä, mutta kaveri oli linkannut tuon Facebookissa Terry Crewsin kuva-albumista.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: migge - 19.11.2011 22:07
CJSHAJSUHFSJD ASHUFSJHD on varsinkin erittäin lupaava ohjaaja. Myös muut julisteesta ilmi tullut tuotantopoppoo vakuuttaa.  :rollaus:

Ykkösen näin joskus, kun taisi cable open viikonloppuna tulla. Oli aika keskinkertainen rymistely, jossa tärkeintä oli ilmeisesti vain saada mahdollisimman monta toimintanaamaa ruutuun. En usko että kakkonenkaan maistuu yhtään sen paremmalta.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Gba - 20.11.2011 12:19
The Expendables pitää nimenomaan nähdä teatterissa. Leffa on visuaalisesti ja audiovisuaalisesti sellainen äijjä pläjäys, että ei tunnelma voi olla yhtään mitään kotisohvalla 32" telkusta.

Kakkonen on varmaan ihan saatanan kova, kuten ykkönenkin oli. Teatterissa tämä on pakko nähdä. Varmaan ainoita puhtaita action-leffoja mistä pidän.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 20.11.2011 13:00
Samaa mieltä Gba:n kanssa. Parhautta.

TV-sarjoista muuten kannattaa pistää mieleen, että Ricky Gervaisin ja Stephen Merchantin uusi sarja Life's Too Short on alkanu.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: MasterTK - 20.11.2011 13:06
Siis aivan pakko nähdä elokuvissa ja myöhemmin testata kotona omalla kotiteatterilla. Jo ykkösessä äänet olivat sitä kuokkaa, että parvekkeen lasit meinasivat rymistä alas. Aivan sama mikä juoni on tai onko sitä ollenkaan. Pääasia että näkee noiden heppujen ampuvan porukkaa hautaan jatkuvalla syötöllä. Omapan on häpeänsä, jos joku odottaa jotain muuta. Ei tällaisia leffoja mennä katsomaan odottaen jotain uutta ja ihmeellistä.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 20.11.2011 13:26
Komppaan kolmea edellistä ja sanon itsekin ykkösosan olevan parhautta.

Ei se ehkä mitään Shakespearea ole, eikä sen tarvikaan olla mutta harvoin noin munakasta toimintaa pääsee seuraamaan. Ei voi unohtaa sitä laituri ja lentokonekohtausta, kun sen kerran leffateatterissa näki  :)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 24.11.2011 23:07
The Dark Knight Rises -elokuvasta eli Christopher Nolanin Batman-trilogian viimeisestä osasta on julkaistu pari kuvaa:

Ei mitään isoa spoileria, jos tietää elokuvan pääpahiksen:
Spoileri (osoita katsoaksesi)

Juonesta pientä uutista:
Spoileri (osoita katsoaksesi)

Hieman arvailuja juonen kulusta:
Spoileri (osoita katsoaksesi)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 15.12.2011 12:58
http://www.youtube.com/watch?v=7rkdTcQLwZ4

Edit:
The Dark Knight Rises traileri vuosi nettiin (paska laatu tosin tässä versiossa)

http://www.dailymotion.com/video/xmzwkp_the-dark-knight-rises-trailer-vo_shortfilms

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: IPlayer - 18.12.2011 07:20
Mietin että laittaisiko tämän peli- vai pop-puolelle, mutta laitan tänne koska leffa(!) ;D ;D

http://www.youtube.com/watch?v=20xsntIVokk&list=FLCioFIVb16siXJn-Mj4UUlg&index=2&feature=plpp_video

By Takashi Miike (Audition, Ichi The Killer yms.) Tämän kuun Pelaajassa olikin pieni juttu elokuvasta, Nipponin ensi-ilta 11. Helmikuuta 2012. Itseltäni on jäänyt koko sarja pelaamatta (d'oh), mutta muistamani mukaan laudalta löytyy reiluhkosti AA-faneja. Hervotonta menoa. 8)

EDIT: Jahas, katsokaa mieluummin Tuben omalta sivulta suoraan, kun ainakaan itsellä ei tekstitykset näy upotetussa videossa.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 19.12.2011 11:56
Parempilaatuinen versio tuosta vuotaneesta Batmanin trailerista, mikäli jotakuta kiinnostaa  :)

http://boxofficebuz.com/images/movies/827/videos/Normal/darkknightrisesbootleggedtrailer-Normal.mp4

Virallinen HD-versio:

http://trailers.apple.com/trailers/wb/thedarkknightrises/

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 21.12.2011 20:18
Virallinen versio Ridley Scottin Prometheus-elokuvan trailerista tulee julki huomenna, mutta vuotaneita ja huonolaatuisia versioita on jo nähtävissä ympäri internetiä.

Katsoin yhden sellaisen ja se laittoi housut pyörimään jaloissa. Nousi korkealle vuoden 2012 odotuslistalla, joka ei ole vähäpätöinen lista. Dark Knight Rises, The Hobbit part 1, Prometheus... Jos vuosi 2012 jää ihmiskunnan viimeiseksi, lähtee ainakin Hollywood pamauksella.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 22.12.2011 21:27
Prometheuksen traileri 1080p muodossa:

http://www.mediafire.com/?1vxhixyv9a3x9v9

En edes ollut kovin tietoinen tästä ennenkuin vähän aikaa sitten, mutta vaikuttaa kyllä ihan kiinnostavalta  :)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: bËst - 28.12.2011 12:33
Ohan tuossa Ex2:ssa tuota testosteronia ihan kiitettävästi, mutta enpä tiijä tuleeko siltikää katottua. Enemmän tänä vuonna kiehtoo tuo Batmani. kiinnostaa saada vähän vertailukohtaa, että oliko Dark Knight lähellä täydellistä elokuvaa ainoastaan Heath Ledgerin roolisuorituksen ansiosta, vai pystyykö combinaatio Nolan-Bale pitämään tason yllä uudessa Dark Knight Rises leffassakin.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Kabanossi - 11.01.2012 18:31
Kauan odotettu Iron Sky on tulossa vihdoin huhtikuussa teattereihin! Sitä ennen järjestetään kuitenkin Iron Sky kiertue, joka vierailee usealla eri paikkakunnilla. Halukkaat pääsevät näkemään elokuvan ennakkoon, saavat vain kiertueen aikana jaettavan t-paidan ja signeeratun julisteen. Lisäksi leffan jälkeen järjestetään 45 minuuttia kestävä kyselysessio. Hupi kustantaa 25€. Itse ajattelin käydä Turussa katsastamassa rainan ennakkoon, osuu sopivasti synttäripäivällekin.  :) Annan mielelläni tukeni näin kauan työstetylle (lähes) kotimaiselle kunnianhimoiselle elokuvalle.

Jos mietit mikä ihmeen Iron Sky niin häpeä!

http://www.ironsky.net/site/tickets/

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Laama - 11.01.2012 19:33
Ohan tuossa Ex2:ssa tuota testosteronia ihan kiitettävästi, mutta enpä tiijä tuleeko siltikää katottua. Enemmän tänä vuonna kiehtoo tuo Batmani. kiinnostaa saada vähän vertailukohtaa, että oliko Dark Knight lähellä täydellistä elokuvaa ainoastaan Heath Ledgerin roolisuorituksen ansiosta, vai pystyykö combinaatio Nolan-Bale pitämään tason yllä uudessa Dark Knight Rises leffassakin.
Älä unohda Tom Hardya.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 09.02.2012 14:35
(http://www.v2.fi/images/entertainment/news/12710/pic1.jpg)

Linkki (http://www.v2.fi/uutiset/viihde/12710/Schwarzenegger-ja-Stallone-sairaalasta-hautaan/)

 :)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: LeFwee - 09.02.2012 15:48
http://www.youtube.com/watch?v=Py_IndUbcxc&list=PL9830AEE76D4E17FD&index=1&feature=plcp

Tämä. On. Pakko. Nähdä. ;D
 
Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 02.04.2012 17:27
Ashton Kutcher on Steve Jobs (http://www.iltasanomat.fi/viihde/ashton-kutcherista-tuleva-paarooli-steve-jobs/art-1288459505272.html)

Elkää nyt pilatko tätä tai tehdä tästä mitään leppoista komediaa. Kaikkien aikojen merkittävimmästä toimitusjohtajasta kertovan elokuvan pitää olla hyvä. Odotan Social Networkin kaltaista hyvyyttä, en yhtään vähempää.

EDIT: ei perkule, huomasin vasta nyt että alun alkujaan tämä oli uutisoitu 1.4.... Ei siis parane vielä uskoa tähän.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Kabanossi - 02.04.2012 18:23
EDIT: ei perkule, huomasin vasta nyt että alun alkujaan tämä oli uutisoitu 1.4.... Ei siis parane vielä uskoa tähän.

Macrumorsin (http://www.macrumors.com/2012/04/01/ashton-kutcher-to-play-steve-jobs-in-upcoming-indie-film-jobs/) uutisen mukaan tuo Kutcherin leffa ei ole Jobsin elämänkerran elokuvaversio, johon Sonylla on oikeudet. Tämä Kutcherin leffa olisi joku indietuotanto ja samassa lähteessä sanottiin, että ottivat riskin kertoessaan asiasta aprillipäivänä mutta vakuuttavat sen olevan totta.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Solid Snake - 03.04.2012 00:39

Elkää nyt pilatko tätä tai tehdä tästä mitään leppoista komediaa. Kaikkien aikojen merkittävimmästä toimitusjohtajasta kertovan elokuvan pitää olla hyvä. Odotan Social Networkin kaltaista hyvyyttä, en yhtään vähempää.

En nyt halua olla mikään Rocky_Balboa, mutta kamoooooon.....

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 03.04.2012 07:20
Toivon vain, että tekevät todenmukaisen elokuvan ja näyttävät kaikille millainen mulkku Jobs oli. (Tunsin hänet henk. koht. niin tiedän sanoa.)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Fraeon - 04.04.2012 01:12
Pirates of Silicon Valley?

Siinä Jobs on kyllä aikamoinen vatipää.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 08.04.2012 10:43
http://www.stara.fi/2012/04/08/elisha-cuthbert-24-elokuvaan/

Elisha mukana 24-leffassa! (http://www.dvdplaza.fi/forums/images/smilies/thumbsup2.gif)

Mä haluan myös Carlos Bernardin jossain muodossa tähän. Tony Almeida oli niin mahtava hahmo, pisti vihaksi miten 7. kauden lopetus meni.

http://www.almeidaisgod.com/

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 03.05.2012 20:56
http://www.youtube.com/watch?v=XQf3YP8p85I

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 03.05.2012 22:50
Aikamoista pappaenergiaa :lol: Vaikka ei sillä, tuleehan tuo olemaan joka tapauksessa must see.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 17.05.2012 19:23
(http://www.007.com/wp-content/uploads/2012/05/SKY_DIGI_ONLN_TSR_1762D363.jpg)

Seuraavan Bondin juliste, teaseri on vissiin tulossa ensi viikolla MiB3:n yhteydessä. Kaikki mitä tästä leffasta on näkynyt (vuotaneet kuvat ym.) antavat kyllä odottaa hyvää leffaa  :)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Vin - 17.05.2012 19:52
Syytä olisi parantaakin viimeisimmän Bond-leffan jäljiltä. Casino Royale oli mielestäni vielä ihan hyvä mutta Quantum of Solacea hyvä jos tunnisti bond-leffaksi. Jos ei muuta niin kaikki ne Bond-leffojen perinteet takaisin käyttöön. My name is Bond, James Bond-heitto vaan kuuluu elokuvasarjaan, piste :)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: MasterTK - 17.05.2012 19:59
Quantum of Solacen editointi ja kuvaus oli ehkä paskinta mitä muistan näkeneeni vähään aikaan. Kaikki toimintakohtaukset pomppii millisekunnin välein otoksesta toiseen ja puolistakaan ei edes tajua mitä niissä tapahtuu.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 17.05.2012 20:37
Taisi olla se käsikirjoittajienkin lakko samoihin aikoihin hankaloittamassa toimintaa. Mutta ihan hyvä leffa se silti on, ei mulla ole siitä mitään valitettavaa. Viihdyttävää toimintaa. Ei toki yllä Casino Royalen tasolle.

Tässä leffassa yksi kiintoisampia seikkoja on se, että M:llä pitäisi olla varsin iso rooli ja hänen ja Bodin suhdetta käsitellään aiempaa syvällisemmin.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 17.05.2012 20:57
Joo, mä taisin kans nukahdella kesken Quantumin, ei pitänyt otteessaan lainkaan. Casino Royale taas on yksi lemppari-Bondeistani - ja yksi lähivuosien makeimpia toimintaleffoja yleensäkin. Odotellaan siis varauksella.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Juhohfin - 21.05.2012 15:00
James Bond: Skyfall

http://www.youtube.com/watch?v=24mTIE4D9JM

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 21.05.2012 16:49
Kattelin tuon teaserin tuossa aiemmin ja täytyy sanoa, että olen hemmetin innoissani. Tämä varmaan kiilaa omalla kohdalla vuoden odotetuimmaksi leffaksi.

Edit:
Ainiin, lokakuussahan tulee myyntiin:

(http://p.playserver1.com/ProductImages/0/7/7/4/0/1/8/2/28104770_500x500_1.jpg)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: sleepy - 06.06.2012 23:48
Disneyn videopeliaiheinen animaatio Wreck-It Ralph näyttää hämmentävän hyvältä! (http://www.youtube.com/watch?v=btB8tb8fLYM&feature=youtu.be)

Videopeli-teemaa ainakin tuon trailerin perusteella käsitellään oikein mukavalla otteella ja mukana näyttää olevan videopelihahmoja aikalailla laidasta laitaan. Ja on ihanaa, että elokuva oikeasti uskaltaa painottaa videopeliviittauksensa enempi 80-luvun arcadepeleihin. Jotenkin vaikea uskoa, että Disneyn tekemän 3D-animaatioelokuvan trailerissa on Q*Bert-vitsi!

(edit. kirjoitin Q*bertin väärin T_T )

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 07.06.2012 00:43

Oih, tätä pätkää voi jo arvostaakin! Toivon vain, etteivät hyvät läpät ja viitteet rajoitu vain näihin tässä nähtyihin kohtauksiin.

(Veikkaan myös, että Talking Headsin soiminen trailerissa oli sekin jäbälle plussaa. :b)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Vin - 07.06.2012 11:15
Olipas hauska ja jotenkin lämminhenkinen traileri. En ollut tuosta leffasta kuullutkaan ennen, mutta pitää pitää muistissa tästä lähin :)

Otsikko: Vs: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: sleepy - 07.06.2012 12:27
(Veikkaan myös, että Talking Headsin soiminen trailerissa oli sekin jäbälle plussaa. :b)

Ei tuosta haittaa ainakaan ollut! Naama oli :3-lukemilla kun tuo tuttu bassokuvio alkoi soimaan. . .

Elokuvan viralliselta sivulta (http://disney.go.com/wreck-it-ralph/) löytyy kivana kuriositeettina elokuvan päähahmon asuttama peli, 'Fix-It Felix Jr.' Ihan kiva peli, turhan helppo ja antelias antamaan lisäelämiä 80-luvun arcadepeliksi, ehkä?

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 07.06.2012 12:32
Ihan hauska idea, mistähän lienevät saaneet päähänsä. Pitää pitää mielessä :)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: migge - 08.06.2012 11:38
Odotukset Tarantinon uusinta kohtaan ovat korkealla, etenkin loistavan Inglorious Basterdsin jälkeen.

Traileri:

http://www.youtube.com/watch?v=rC8VJ9aeB_g

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Kabanossi - 08.06.2012 12:11
Juu, Kill Billejä lukuun ottamatta Tarantinon leffat uppoaa meikäläiseen todella kovaa. Tältä odotan myös paljon.  :)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Aivis - 08.06.2012 12:47
Mun mielestä Basterds on ehkä Tarantinon heikoin lehva, paitsi se alku, joka on täydellisyyttä.

Tuo teaseri ei ihan samallalailla vakuuttanut, kuin aiempien elokuvien. Vaikuttaa jotenkin liian valmiiksipureskellulta actionpläjäykseltä Tarantinon elokuvaksi, mutta odotan yllättyväni positiivisesti.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: saska - 08.06.2012 12:51
odotan yllättyväni

(http://i.imgur.com/3u22f.png)

ps. disneyn pelileffa vaikutti rehdiltä

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 08.06.2012 15:10
Kyllähän tuossa kiinnostus heräsi. Tarantinon leffat ovat olleet omaan makuun, ehkä Reservoir Dogsia lukuunottamatta. Pitää varmaan käydä katsastamassa jahka ilmaantuu teatteriin  :)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 08.06.2012 15:26
Odotukset Tarantinon uusinta kohtaan ovat korkealla, etenkin loistavan Inglorious Basterdsin jälkeen.

Voi kyllä. Tarantinon rakkaus spagetti-westerneihin on ollut pitkään tiedossa, ja jo se tekee tästä odottamisen arvoisen tapauksen. Mies on useissa leffoissaan, mm. Kill Bill 2:ssa, leikkinyt kovasti länkkärifiiliksillä, ja on mukava viimein nähdä, miten genre äijän käsissä taipuu. Toki Django Unchained tulee olemaan huomattavasti överimpi ja kieli poskessa tehty leffa kuin vaikkapa Leonen klassikot, eikä niiden tasolle nyt oikein voi päästä kukaan, mutta odottaisin/toivoisin tulevalta leffalta myös oikeasti hienoja ja hillittyjä hetkiä. Tyyliin tiivistunnelmainen Basterdsin alku.

Kohtalaisen kova leffavuosi tosiaan tulossa!

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 08.06.2012 15:42
Ei ole sentään Ennio Morricone säveltämässä biisejä tähän, niinkuin edelliseen leffaan? Sopisi vain erittäin hyvin Morriconen kappaleet kun on kyseessä länkkäri  :)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 08.06.2012 15:53
Ei ole sentään Ennio Morricone säveltämässä biisejä tähän, niinkuin edelliseen leffaan? Sopisi vain erittäin hyvin Morriconen kappaleet kun on kyseessä länkkäri  :)

Enpä tosiaan tiedä tuosta. Olisi erittäin kovaa kakkaa!

Otsikko: Vs: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: finngamer - 08.06.2012 16:57
Ei ole sentään Ennio Morricone säveltämässä biisejä tähän, niinkuin edelliseen leffaan? Sopisi vain erittäin hyvin Morriconen kappaleet kun on kyseessä länkkäri  :)

Ei säveltänyt mitään uutta Inglouriosiin, Tarantino oli vaan valkannut olemassaolevia biisejä leffaan.

Mutta toivottavasti siis vähintään tämä toistuu Djangossakin.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 28.07.2012 16:33
(http://i.minus.com/iltxwNboiJZQa.gif)

Like a boss!

Uusi traileri pitäisi ilmeisesti tulla yleiseen levitykseen lähipäivinä..

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 31.07.2012 16:16
Kuten tuli luvatuksi:

http://www.youtube.com/watch?v=vgr2syY_OU4

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Minna - 01.08.2012 14:05
Näyttäisi taas siltä, että taattua Bond meininkiä on luvassa. Trailerin perusteella vaikuttaa erittäin lupaavalta. Bond-leffat nyt ovat muutenkin aina parantuneet Daniel Graigin myötä, joten sopii odottaa tältä leffalta myös samaa. Uusi Q nähdään myös, joten mikäs tässä. Leffaa odotellessa. Ja vain ja ainoastaan täydellä positiivisella mielenkiinnolla.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 10.09.2012 16:35
Saisko tästä hirveän hypetyksen ja hehkutuksen aikaseksi Pelaajalaudalle?

Spoileri (osoita katsoaksesi)

http://www.youtube.com/watch?v=JwfCRAtkYEI

Alkaa ensi viikolla.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Aivis - 10.09.2012 17:05
No jaa, taas paperilla mielenkiintoinen konsepti on pilattu paskalla juonella ja näyttelijöillä. Voisi yhtähyvin olla joku Summerin teinisarja.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Dr. Scientist - 10.09.2012 17:05
Revolutionin premissi vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta mutta saa nähdä kauanko menee ennen kuin tekijät päättävät lisätä jotain yliluonnollista paskaa tohonkin. Kai sitä voisi ainakin pari ekaa jaksoa yytsiä, saattaapa sitä yllättyä positiivisestikin.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Tan - 10.09.2012 17:47
Kyllä on lähtökohdat tuolle sarjalle niin ylitsepääsemättömän järjettömät että huhhuh.  :lol:
Sähkö häviää maailmasta? Eli ei voi esiintyä salamointiakaan? Hankaussähköä? Minkäänlaisia varauksia? Parista magneetista ja käämistä rakennettu sähkögeneraattori ei sekään toimi? Ei tuolle voi keksiä mitään tvsarja-järjelläkään uskottavaa selitystä.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 02.10.2012 00:01
Pätkä Adelen Bond -kappaleesta (http://soundcloud.com/clu-5/adele-let-the-skyfall-james). Ei nyt ensi kuulemalla oikein säväytä. Pari hyvääkin kohtaa on, mutta yleisesti liian poppimainen ja..."korkea" sävel. Jotenkin päähän pompahti Twilight tästä. Joka ei ole ikinä hyvä juttu. Mutta ollaan muutenkin hiukan sivussa Craigin Bondin fiiliksestä. Craigin Bond on aina tuntunut vähän karummalta, tummemmalta ja realistisemmalta kuin esim. Brosnanin ja Mooren Bond. Tämä tuo mieleen juuri opiskelemassa olevan teini Bondin joka työskentelee MI6:lle opiskelun ohessa ja on niiq tosi ihq :rollaus:

No joo analysoin ehkä hiukan liikaa ensimmäiseltä kuulemalta :) Ehkä tähän tottuu. Vai mitä?

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Gba - 02.10.2012 00:05
Todella paska kappale, varsinkin lyriikat tuntuu niin tekemällä tehdyiltä. Liikaa yritystä. Todella paska bond-biisi, vaikka Adele onkin tämän hetken kovimpia pop-laulajia. Kuulosta enemmän joltain Kei$ha the slutin tekemältä renkutukselta.

edit: oon nyt kuunnellu tän repeatilla 5 kertaa, kuulostaa vähän paremmalta, mutta tuskin tästä mikään Bond-klassikko tulee.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 02.10.2012 00:46
Kuuntelematta voin sanoa, ettei tule voittamaan Cornellin Casino Royale -biisiä. (http://www.youtube.com/watch?v=Nfc9GLxlhEw) Täydellinen Bond-intro, loistava Bond-leffa. Pitäisi katsoa taas.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ilkimys - 02.10.2012 09:14
Joo ikävä kyllä tulee mieleen enemmänkin Twilight kuin Bond.  

Mielestäni Craigin edellisissä Bondeissa oli loistavat intromusiikit, tämä ei kuulu niihin. Odotin kyllä jotain synkempää/rosoisempaa tunnelmaa.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 02.10.2012 09:51
Löysin toisen (http://soundcloud.com/ifyouck/adele-skyfall-preview-james). Veikkaan että tämä on aito. Paljon Bondmaisempi. Ja paljon parempi. En oikein tiedä mistä tuo aikaisempi oli tuonne tullut :rollaus: Samasta lähteestä otin eilen illalla tuon aikaisemman. Okei lähde oli kyllä dome.fi, mutta kuitenkin. Mutta tämä sopii paljon paremmin Bondiin. Varsinkin Craigin Bondiin.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 02.10.2012 10:07

Kuuntelin ihan ensimmäisenä tämän version ja pidin paljon. Mielestäni paras Bond-tunnari sitten Goldeneyen.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 11.10.2012 08:31
Loppuvuoden odotetuin leffa on saanut uuden julisteen:

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Hienoiset Final destination -vibat tulee tuosta.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 11.10.2012 10:19
Loppuvuoden odotetuin leffa on saanut uuden julisteen:

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: migge - 11.10.2012 16:56
"Kehen luottaa, kun ei voi luottaa kehenkään"

Siis, oikeesti?

(http://cdn.crushable.com/files/2012/08/1_I_Dont_Want_to_Live_on_This_Planet_Anymore-s500x282-295658-580.jpg)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Kraidi - 11.10.2012 16:58
Missä Seppo?

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: migge - 11.10.2012 17:07
Palataas takaisin aiheeseen.

http://www.youtube.com/watch?v=tgPAQnQAcpk

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 11.10.2012 17:17
Tuo Tarantinon seuraava on kyllä näyttänyt koko ajan erittäin lupaavalta.

Vähän ohi ketjun aiheen, mutta tuli varattua liput Skyfallin ensi-iltaan. Tai oikeastaan aamuun, kun illalla on menoa. Kaikesta päätellen luvassa on kovaa kamaa :)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Partajeesus - 11.10.2012 17:37
Tuohon nightmareen liittyen on pakko todeta taas kerran, että minkä hemnetin takia noihin nimiin pitää keksiä joku suomalainen alanimi.  Antaisivat sen leffan nimen olla mitä on eikä väkisin keksiä siihen jotain paskaa lisäksi. Myös "suomennokset" on melkein aina väärin. Eniten varmaan vituttaa dark knight jonka suomennos on yön ritari.
Tosin pahempiakin löytyy kuten sleepers joka suomessa on nimellä katuvarpuset. Siis mitä helvettiä.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 11.10.2012 17:57

Mites Eddie Murphyn Metro --> "Tuhannen tilanteen mies"

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Fraeon - 11.10.2012 19:39
Tuohon nightmareen liittyen on pakko todeta taas kerran, että minkä hemnetin takia noihin nimiin pitää keksiä joku suomalainen alanimi.  Antaisivat sen leffan nimen olla mitä on eikä väkisin keksiä siihen jotain paskaa lisäksi. Myös "suomennokset" on melkein aina väärin. Eniten varmaan vituttaa dark knight jonka suomennos on yön ritari.
Tosin pahempiakin löytyy kuten sleepers joka suomessa on nimellä katuvarpuset. Siis mitä helvettiä.

En nyt tähän käännösjuttuun ota muuta kantaa kuin sen, että suora käännös on lähes kaikissa tapauksissa huonompi kuin lokalisaatio.

Otsikko: Vs: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Vin - 11.10.2012 19:45
Tuo Tarantinon seuraava on kyllä näyttänyt koko ajan erittäin lupaavalta.

Vähän ohi ketjun aiheen, mutta tuli varattua liput Skyfallin ensi-iltaan. Tai oikeastaan aamuun, kun illalla on menoa. Kaikesta päätellen luvassa on kovaa kamaa :)
Pari viimeisintä bondia olen käynyt katsomassa ensi-illassa/ensi-illan tuntumassa ja taidan käydä katsomassa tämänkin. Trailerit olen jättänyt tarkoituksella suurelta osin väliin.

Toivottavasti parantaa ja paljon Quantum of Solacesta. Tahtoisin kaikki bond-teemat takaisin olivat ne kuinka käytettyjä hyvänsä.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 12.10.2012 07:45
Tänään sattui tulemaan tuo uuden Bondin biisi radiossa. Ihan OK kamaa se oli, mutta olihan se pakko pistää kunnon bondi-biisit soimaan kun töihin pääsi.

http://www.youtube.com/watch?v=W1-yaZYw-w4

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: blindside - 12.10.2012 17:53
Ensi viikon keskiviikkona Tennispalatsi 11 on jonkinlainen Looper-ennakkonäytös:

https://www.finnkino.fi/Websales/Show/379394/?dt=17.10.2012&area=1002

Varasin liput.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Gba - 17.10.2012 02:24
Tuo JayeizHin aiempi linkki ei enää toimi, mutta arvostelin siis itse sen väärän kappaleen.

Tässä Adele kopio: http://www.youtube.com/watch?v=Bc6pBRb6g9Q&feature=related

Ja tässä se aito biisi : http://www.youtube.com/watch?v=84y_1BVTIX8

Onhan tuo aito melko bondmainen, kuten JayeizH sanoikin. Ei tosin erotu kovinkaan edukseen aiemmista biiseistä. Vähän liian tasapaksu. Harmi, Adelelta olisi odottanu huomattavasti enemmän.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Turpo - 22.10.2012 21:49
Kutkuttava seuraava jakso tule olemaan Dexterissä.  :o

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 22.10.2012 21:54
Kutkuttava seuraava jakso tule olemaan Dexterissä.  :o

Ennakkovideon perusteella? Ite en kato niitä, mutta uusin kausi on kyllä neljän ekan perusteella helkkarin kovaa kamaa. Uusin jakso toistaiseksi kauden paras.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Turpo - 22.10.2012 21:55
Kutkuttava seuraava jakso tule olemaan Dexterissä.  :o

Ennakkovideon perusteella? Ite en kato niitä, mutta uusin kausi on kyllä neljän ekan perusteella helkkarin kovaa kamaa. Uusin jakso toistaiseksi kauden paras.
Juu, jakson lopussahan on aina se ennakkovideo.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 22.10.2012 21:57
Kutkuttava seuraava jakso tule olemaan Dexterissä.  :o

Ennakkovideon perusteella? Ite en kato niitä, mutta uusin kausi on kyllä neljän ekan perusteella helkkarin kovaa kamaa. Uusin jakso toistaiseksi kauden paras.
Juu, jakson lopussahan on aina se ennakkovideo.

Välttelen niitä tarkoituksella ja laitan aina pois päältä jakson kun tekstit alkaa valua ruudulle. Kiva lähteä sitten uuden jakson kimppuun neitseellisen tietämättömänä, vaikka eihän ne nyt suuria twistejä niissä koskaan naamalle hiero.  :)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Turpo - 22.10.2012 22:07

Näytti vaan harvinaisen hyvältä seuraava jakso. Lisään tässä jutuillani samalla sinunkin tuskaa...vain viikko enää  ;D

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Tan - 26.10.2012 11:24
(http://i.imgur.com/WXd3l.jpg)

The Legend of Conan
http://www.deadline.com/2012/10/arnold-and-conan-the-barbarian-reunited-universal-reboots-action-franchise-with-schwarzenegger/ (http://www.deadline.com/2012/10/arnold-and-conan-the-barbarian-reunited-universal-reboots-action-franchise-with-schwarzenegger/)

Ai ai ai, hunajata hunajata.  ;D
Arnold palaa Conanin rooliin. Conan the Destroyer ja Jason Momoan reboot sivuutetaan täysin. Pyritään uskollisuuteen alkuperäiselle.
Kyllä unelmat joskus käyvät toteen. :lol:

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 26.10.2012 12:25
Uskomattoman siistiä! ;D Tuo King Conan -konsepti on kummitellut meikäläistä vuosikaudet ja nyt se vihdoin tapahtuu. FUCKING HELL!

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Dr. Scientist - 26.10.2012 21:44
Woooooooow! Tosi cool juttu. Helvetin hienoa nähdä Arskan tekevän kunnon comebackin. Vielä se terminaattori rooli ja voi kuolla onnellisena.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: migge - 30.10.2012 22:11
Mitä: http://updates.kotaku.com/post/34651238315/disney-buys-lucasfilm-star-wars-episode-7-coming-in

http://www.reuters.com/article/2012/10/30/disney-lucas-idUSL3E8LU5AC20121030

https://thewaltdisneycompany.com/blog/disney-acquire-lucasfilm

THIS SHIT IS ACTUALLY HAPPENIN!

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Tan - 30.10.2012 22:57
Nyt on kyllä aika iso pommi ja suoraan puskista. ILM ja Skywalker Sound myytiin samalla. Hollywoodin paras cgi-lafka ja paras audio-lafka on nyt siis Disneyn omistuksessa. Mitäköhän tarkottaa pitkällä tähtäimellä. Vai tarkottaako mitään.

Edit: Parastahan tässä on, että Kingdom Hearts 3:ssa on sitten Marvel ja Star Wars maailmat.  :lol:

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 31.10.2012 09:31
Hiukan pelkoon sekoittuvalla toiveikkuudella odottelen mitä sieltä tulee. Disneyllä on tehty paljon hyviäkin ratkaisuja kuten Jack Sparrow, Tron ja Marvel elokuvat todistavat, mutta jos tässä lähdetään Jar Jar Binksin suuntaan samalla tyylillä kuin Narnia leffoihin, homma voi kusea aika pahasti...

Loppujen lopuksi kun miettii, Lucasin imperiumi lähti aika "halvalla". Ajattelee kuitenkin kuinka paljon siihen sisältyy ja hinta oli "vain" 4 miljardia dollaria. Kun vertaa pienempään kokonaisuuteen Marveliin josta maksettiin 3 miljardia dollaria. Ja vielä pienempään Pixariin jos maksettiin peräti 7 miljardia (!!!) dollaria. Eli Pixar ostettiin samalla rahalla kuin Marvel ja Lucasfilm yhteensä O_O Onhan se tietty niinkin että osto hetkellä Pixar varmaan tuotti eniten rahaa.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 31.10.2012 10:31
Episodi seiskaan, kasiin ja ysiin Hamill, Ford ja Fisher heilumaan, niin pankkeja räjäytellään. Ja sitten vaikka Labööffiä ja jotakin kivannäköista mallitypyä kosiskelemaan nuorempia katsojia. Ei voi kuin onnistua.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ilkimys - 31.10.2012 12:02
Edit: Parastahan tässä on, että Kingdom Hearts 3:ssa on sitten Marvel ja Star Wars maailmat.  :lol:
Kelpaisi kyllä myös Indy maailmatkin  ;)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 31.10.2012 16:23
Taas harmittaa se, ettei sarjoja/saagoja/mitään malteta ikinä lopettaa ajoissa ja kunnialla. Star Warsin tapauksessa jo uudempi trilogia oli aika floppi, vaikka Revenge of the Sith pelastaakin paljon. Vaan oli osa leffoista susihuonoja tai ei - ja oli aiemmat versiot raiskattu cgi-muokkauksilla tai ei - niin ainakin ympyrä sulkeutui nätisti. Mutta ei, tietenkään brändiä ei voitu jättää rauhaan. Hirveät antipatiat jotenkin tätä uutta tulijaa(tai uusia tulijoita, trilogiahan sieltä kuitenkin rytisee) kohtaan. Kiteyttää kamalan kivasti kaiken, mikä modernissa viihdetuotannossa on vialla. Disney & Lucas, y u so rapists?

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 31.10.2012 16:50
Jengillä tuntuu olevan hirveät antipatiat tätä hommaa kohtaan. Tosiasiahan on se, että vielä on ihan mahdoton sanoa millaista kamaa sieltä on tulossa. Uusi trilogiahan voi olla vaikka miten hyvä. Eipä tuolta Lucas Filmsiltäkään ole mitään järkevää Star Warsiin liittyvää tullut vuosiin, suurelta osin kiitos Lucasin itsensä. Vanha trilogia on raiskattu CGI:llä ja "uusi" trilogia on ihan kuraa jne..

Nyt kun Lucas itse on niin sanotusti poissa pelistä voi tapahtua ihan mitä vain. Joko Disney kusee koko homman ihan täysin tai sitten uusi trilogia on pirun hyvä ja ehkä vanhatkin leffat voitaisiin julkaista uudelleen ilman "parannuksia". Hyvällä tsägällä Star Wars kokee renesanssin, kun hommaan saadaan tuore näkökulma ja meininki uuden omistajan myötä.

Eli en nyt ihan näe, että miten tämä on niin kauhea asia ottaen huomioon, että mistään ei vielä tiedetä mitään ja Lucas on itsekin raiskannut tuotoksiaan ihan kybällä viimeiset parikymmentä vuotta..

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 31.10.2012 17:04
Eli en nyt ihan näe, että miten tämä on niin kauhea asia ottaen huomioon, että mistään ei vielä tiedetä mitään ja Lucas on itsekin raiskannut tuotoksiaan ihan kybällä viimeiset parikymmentä vuotta..

Voihan sieltä toki hyviäkin leffoja tulla, mutta ikävä kyllä todennäköisempää on, että heppiä vaihtamalla raiskaus vaan sattuu entistä enemmän.

Ja pääasia nyt oli se, että pakkoko näissä vuosikymmeniä vanhoissa leffoissa on kenenkään rypeä. Pätee kaikkiin jatko-osien jatko-osiin. Näin esimerkiksi tuossa taannoin uuden Die Hardin trailerin. Eiköhän se tule katsottua(traileri oli itseasiassa sangen viihdyttävä) mutta kyllä mua periaatteesta harmittaa ihan kauheasti, että timanttinen klassikkoleffasarja on vesitetty uusilla keskinkertaisilla rahastusjatkareilla. Better to die young than to fade away. Minua ei myöskään vakuuta argumentti siitä, että tuotteen päälle on ehditty jo paskoa ja siksi mikä tahansa uusi projekti ei voi ainakaan pahentaa asiaa. Kyllä se voi. Tottakai aina on se tsäänssi, että sieltä tulee jotain oikeasti siistiä ja gloorian palauttavaa, mutta vaikeahan siihen on uskoa. Tässä asiassa olisin toki mielelläni väärässä.

Kunniakkaat lopetukset ja tuoreet ideat, niitä kaivataan. Kaikessa.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Tan - 31.10.2012 17:17
Edit: Parastahan tässä on, että Kingdom Hearts 3:ssa on sitten Marvel ja Star Wars maailmat.  :lol:
Kelpaisi kyllä myös Indy maailmatkin  ;)
Ai perskele, olet oikeassa.  ;D

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 31.10.2012 19:11
Itse olen hiukan hämmentynyt siitä kuinka paljon kritiikkiä Disneyn uusin hankinta aiheutti. Kukaan ei ole varsinaisesti ollut tyytyväinen mitä Lucas teki sarjalle, niin en oikein tiedä miten tämä voisi olla pahempi. Ei sieltä kuitenkaan mitään suuren budjetin Mikki Skywalker elokuvaa tule. Mitä pahaa seurasi Disneyn ja Pixarin liitosta? Tai Disneyn ja Marvelin? Ei mitään. Pikemminkin päinvastoin. Lisäksi Pirates of the Caribbean ja uusi Tron luovat ihan positiivisen kuvan siitä mitä Disney tekee. Totta kai jonkinlaisia ohi lyöntejäkin on, esim. Narnia. En ole koskaan oikein pitänyt näistä. Todella tylsiä ja mitään sanomattomia.

Ja en oikein niele niitäkään argumentteja että Star Warsia ei saisi tehdä lisää. Universumihan on helvetin hieno ja mahdollisuuksia täynnä. Lucas käytti sitä lähinnä lasten ja esiteinien rahojen viemiseen. Avengersin ja Batman trilogian menestyksen huomioiden, ihmettelisin jos Disney toisi Star Wars: Legend of Jar Jar Binks -elokuvasarjan. Totta kai Disney on enemmän kokoperheen viihteen tuoja kuin verisen toiminnan, mutta en usko että Star Wars edes k16 leimaa tarvisi. Esim. Batman trilogian ikäraja on 12v. Samoin Avengersin ikäraja on 12v ja LOTRin. Ja ei sen puoleen, alkuperäisten Star Warsien ikärajat on 7v, 12v ja 7v. Star Warsin paluu voi oikeasti olla hieno juttu.

Mutta totta kai uusi elokuva voi mennä kumpaan suuntaan vaan. Itse olen kuitenkin varsin positiivisin mielin ja ennen kaikkea odottavalla fiiliksellä. Lucasin käsissä Star Wars vain mätäni. Nyt sieltä tulee jotain muutakin kuin animaatiota! Vaikka ei sillä, voisi Pixar tästäkin jotain hienoa keksiä  ;D

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Gba - 31.10.2012 19:55
Itse en ymmärrä ollenkaan tätä kritiikkiä. Eihän se ole keltään pois vaikka tehtäisiin miljoona jatko-osaa. Niitä ei viimeisimpien tietojen mukaan ole pakko mennä katsomaan, jos ei kiinnosta. Ei uudet leffat pilaa vanhoja. Fanit saavat lisää materiaalia, oli se huonoa tai hyvää, parempihan se on, kuin ei saisi mitään. Eikä Disney oikeastaan voi mennä pieleen tän projektin kanssa, kattokaa nyt niitä vanhoja leffoja, kuka vois mokata enää pahemmin.  :)

Hinnasta olen eri mieltä. Aivan järkyttävän kalliilla lähti. Hyvin on Lucas onnistunut luomaan jättimäisen (ehkä jo kuplan?) odotusarvon tolle firmalle, joka ei nyt ihan viimevuosina ole vissiin mitään megamassituotoksia tuottanut.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 31.10.2012 20:16
En itsekään ymmärrä puhetta, että uusi osa jotenkin pilaisi aiemmat. Jos uusi sattuu olemaan täydellinen takapuoleen tunkeutuminen laadullisesta näkökulmasta, niin ei se orginaaleja tee huonommiksi.

Sama kun söisi helvetin hyvän pizzan eikä enää koskaan tilaksi samaa koska "alkuperäinen oli loistava ja pelkään että tämä seuraava on roskaa". 

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: echoes - 31.10.2012 20:40
Hinnasta olen eri mieltä. Aivan järkyttävän kalliilla lähti. Hyvin on Lucas onnistunut luomaan jättimäisen (ehkä jo kuplan?) odotusarvon tolle firmalle, joka ei nyt ihan viimevuosina ole vissiin mitään megamassituotoksia tuottanut.

Onhan toi myyntihinta kallis, mutta pitää muistaa kuinka helvetin kauan sieltä on tullut tasaista (ja vitun suurta) massia, niin eipä se nyt niin ihmetytä. Mikäli leffoja tehdään jatkossa tiuhempaan tahtiin on vuosien kuluessa on sieltä odotettavissa aika saatanan kovaa massia jatkossakin. Ja pitkään. Lisäksi lisensoinnit ym. mahdollistaa kovan tuoton jatkossakin. Ei toi Star Warsin suosio noin vain hiivu.

Itselle ei oikeastaan väliä, että Disney rupeaa näitä tuottamaan. Eipä ne leffat ainakaan kovin paljon paskempia voi olla. En näe, että tässä olisi mitään menetettävää sarjan fanienkaan kannalta. Tosin Disney tuottanut myös hirveätä kuraa viimeisinä vuosina, joten eipä ole odotuksetkaan kovin korkealla.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 31.10.2012 21:21
Hinnasta olen eri mieltä. Aivan järkyttävän kalliilla lähti. Hyvin on Lucas onnistunut luomaan jättimäisen (ehkä jo kuplan?) odotusarvon tolle firmalle, joka ei nyt ihan viimevuosina ole vissiin mitään megamassituotoksia tuottanut.
Siis Star Warsihan myy tuotemerkkinä lähes jokaiselle alle 60v. sukupolvelle mitä tällä planeetalla on. Ja Disneyn käsissä tuotteet tulevat varmasti lisääntymään. Ja siis Lucasfilmin tytäryhtiöitä ovat Industrial Light and Magic, LucasArts ja Skywalker Sound. Nämä tuli luonnollisesti kaikki diilissä mukana. Sen myönnän että rahan tulo ei varmaan ollut nykyään ihan niin huimaa mitä voisi olla, mutta varmasti rahaa tulee koko ajan ja lisätienestit odottavat vain esim. Star Wars lisenssin parempaa hyödyntämistä.

osin Disney tuottanut myös hirveätä kuraa viimeisinä vuosina, joten eipä ole odotuksetkaan kovin korkealla.
Jos tarkoitat Disneyn elokuvia, kuten Race to Witch Mountain, niin näitä nuoremmalle väestölle suunnattuja elokuvia on ollut aina. Mutta en nyt muuten sanoisi että Disney mitään "hirveätä kuraa" olisi viime vuosina tuonut. Samoin elokuvat John Carter ja uusin PotC. Oliko huippuja? Ei. Oliko hirveätä kuraa? Ei. Pixarin ja Marvelin elokuvat todistavat että Disney osaa laittaa oikeat henkilöt ruoriin, varsinkin näiden tytäryhtiöiden tapauksessa. Sitten vain toivotaan parasta ja pelätään pahinta :)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Melfice_ - 31.10.2012 21:22
Uudet Star Warsit, katsomatta paskaa.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 06.11.2012 08:44
http://ylex.yle.fi/uutiset/popuutiset/nahdaanko-harrison-ford-viela-han-solon-roolissa

Alkuperäinen trio saatetaan kuin saatetaankin nähdä EP7:ssa 2015!

Vähänkö olisi legee.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 06.11.2012 09:29
http://ylex.yle.fi/uutiset/popuutiset/nahdaanko-harrison-ford-viela-han-solon-roolissa

Alkuperäinen trio saatetaan kuin saatetaankin nähdä EP7:ssa 2015!

Vähänkö olisi legee.
No jos saadaan kunnon roolit. Fordilta löytyy karismaa ja veijarimainen katse, mutta toiminta voi olla hankalaa. Vaikka onnistuihan se Indyn tapauksessa ihan jees. Fisheriä nyt ei ainakaan toimintaan. Hamillin tapauksessa toiminta voisi onnistua, kun ajattelee Alec Guinnessin ja Christopher Leen suoritusta. Leen suoritus nyt oli pelkkää leikkausta ja stunttia, mutta voisin kuvitella että Hamill olisi vähän vetreämpi. Vaikka onhan mies niin pöhöttynyt, että voisihan se vähän hassua olla. Mutta vaikka toimintaa ei olisi, niin nämä sivuosissa sitoisivat uudet kyllä mukavasti vanhoihin osiin.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 06.11.2012 14:47
Minulla ei ole mitään vastaan uusia Star Wars -leffoja, mutta olisin toivonut ennemmin sarjalle jonkinlaista spinoff-sarjaa. Jedin paluu oli loppu Star Warsille. Darth Vader kuoli, kaikki päättyi onnellisesti ja ihmiset oli iloisia. Miten tuosta voidaan enää jatkaa?

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Fraeon - 06.11.2012 15:03
Minulla ei ole mitään vastaan uusia Star Wars -leffoja, mutta olisin toivonut ennemmin sarjalle jonkinlaista spinoff-sarjaa. Jedin paluu oli loppu Star Warsille. Darth Vader kuoli, kaikki päättyi onnellisesti ja ihmiset oli iloisia. Miten tuosta voidaan enää jatkaa?

Vaikkapa näin... (http://en.wikipedia.org/wiki/Thrawn_trilogy)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 09.11.2012 18:00
http://www.youtube.com/watch?v=oc0x-jiewTE

Arskan seuraavasta leffasta uusi traileri

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 12.11.2012 22:05
Mikä olisi SW: Episodi 7:lle vielä suurempi juttu kuin alkuperäisen sankaritrion paluu? Aivan.

http://www.express.co.uk/posts/view/357610/Darth-Vader-to-be-resurrected

Tämä alkaa mennä aivan mielipuoliseksi! Ei auta muu kuin seurata suurella mielenkiinnolla mitä tästä lopulta tuleekaan.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 04.12.2012 10:57
(http://i.imgur.com/tzk1w.jpg)

Uusi juliste Supermies-elokuvasta. Hahmo ei ole ikinä kuulunut mun lemppareihin, mutta tätä leffaa tulee kyllä jossain määrin seurattua. Trailerit ovat kuitenkin näyttäneet kiinnostavilta ja Chris Nolan tuottamassa.. Ehkä tästä saadaan seuraava "Batman-trilogia"  :)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Noppa - 09.12.2012 13:59
Jaa-a, saas nähdä minkälainen pätkä, kun Teräsmies on hahmona tajuttoman tylsä. Tyyppiin ei tehoa mikään paitsi kryptoniitti, ja tadaa, mikäs kivenmurikka viholliselta aina löytyykään. No trailerin perusteella saattaa tullakin ihan katsottavaa kamaa ja tuo juliste kyllä herättää mielenkiintoa. Nolan on tietysti plussaa.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 11.12.2012 16:13
Tänään pitäisi vissiin tulla vielä ihan täyspitkä traileri uudesta Teräsmiehestä. Saas nähdä mitä ovat saaneet aikaan.

Tässä vielä toinen teasereista, en muista onko koskaan postattu tänne:
http://www.youtube.com/watch?v=Zld8i2mRxb0

Edit:
Tulihan se sieltä:
http://www.youtube.com/watch?v=KVu3gS7iJu4

Ei tosta nyt vielä mitään hirveitä viboja tullut, mutta kattoo mitä tulee..

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 14.12.2012 01:16
Rottenwatch!

Vuoden odotetuin leffa, Django Unchained, on 21 arvostelun jälkeen 100% (http://www.rottentomatoes.com/m/django_unchained_2012/):ssa! Tämäkään QT:n leffa ei siis tule olemaan huono. Harmi, ettei ihan ehdi Suomeen tämän vuoden puolella.

Hyvin menee myös Zero Dark Thirty -leffalla, joka kertoo Osama bin Ladenin metsästyksestä. 30 arvostelun jälkeen 100% (http://www.rottentomatoes.com/m/zero_dark_thirty/) FRESH! Ohjaajana The Hurt Lockerista Oscar-pystin voittanut Kathryn Bigelow. Vuoden parhaat leffat -listoilla melkeinpä parhaiten tähän asti pärjännyt pätkä, joten saattaa hyvinkin viedä tärkeitä pystejä helmikuun Oscar-gaalassa.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Dr. Scientist - 14.12.2012 01:44
Zero Dark Thirty kiinnostaa kyllä paljon, The Hurt Locker oli loistava sotajännäri. Harmi että tämänkin ensi-ilta suomessa vasta tammikuun lopussa.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 19.07.2013 19:22
Tasan kahden viikon päästä ensi-illassa Del Toron Pacific Rim. Itse en ole mitenkään erityisen tarkkaan seurannut elokuvan kehitystä, mutta trailereita on tullut toki katseltua. Näyttäähän tuo aika messevältä ja juuri sellaiselta leffalta, joka pitää kokea teatterissa. Pakko mennä katsomaan, kun tyttöystävänkin mielestä näyttää siistiltä  :lol:

Pistetään vielä läjä siistejä giffejä lopuksi ;)
Spoileri (osoita katsoaksesi)
Spoileri (osoita katsoaksesi)
Spoileri (osoita katsoaksesi)
Spoileri (osoita katsoaksesi)
Spoileri (osoita katsoaksesi)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 30.07.2013 10:06
Tuli varattua liput tuonne Pacific Rimin näytökseen perjantaille töiden jälkeen. Tennari 1 ja 3D nyt sitten, kun oli paras ajankohta. Sarjalipuilla kun maksaa, niin hinnan puolesta ihan sama kuitenkin. En sitten tiedä, että onko tuo 3D tässä kovin kummoinen, mutta eipä siitä haittaakaan pitäisi olla..

Edit:
Varasinpas sittenkin vielä liput 2D-näytökseen, koska ilmeisesti se olisi kuitenkin se parempi versio. Pitää nyt päättää kumpaan menee..

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: migge - 23.08.2013 08:46
Eih: http://mobile.theverge.com/2013/8/22/4649490/ben-affleck-is-the-next-batman

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 23.08.2013 09:05
Ei paniikkia, muistakaa Ledger ja...

Voi paska se on Assfleck! Kaikki on menetetty. Batmanin elokuvaperintö hävitetty, taika kadotettu. Toivoa ei ole.

Joel schumacher seuraavan trilogian puikkoihin?  ;D

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Wyrkk - 23.08.2013 10:22
Olis ollu mieluummin vaikka Syltty tai Statham, mutta Affleck, eih.
Vaikea kuvitella Batmaniksi, mielestäni Josh Brolin olisi ollut hyvä Batman vanhana.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 23.08.2013 12:09
Matt Damon robiniksi?

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: migge - 23.08.2013 14:59
Tosin seuraava Batman taitaa olla joku Batman versus Superman sekamelska, joten lienee jo muutenkin katsomatta paskaa.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ilkimys - 24.08.2013 09:37
Jep.. Aluksi olin että mitä vittua taas WB, ettekö oppineet Batman & Robinista mitään..
Jostain syytä tämä kuva antoi jotain toivoa:

(http://static.squarespace.com/static/51b3dc8ee4b051b96ceb10de/t/52178c53e4b04422e0405517/1377274966333/batman___ben_affleck_by_alemarques21-d6jdd8k.jpg?format=750w)

Fanien muokkaamia kuvia Afflektista Batmanina: http://geektyrant.com/news/2013/8/23/ben-affleck-batman-art-is-already-on-the-web (http://geektyrant.com/news/2013/8/23/ben-affleck-batman-art-is-already-on-the-web)

En ole ikinä oikeen pitänyt Benistä ja Daredevil oli nuorena hyvä elokuva. Käsittääkseni Afflecktilta on tullut ihan hyviä elokuvia?

Pitääpäs tutustua kyseisen herran viimeaikaiseen tuotantoon ja katsoa onko tyyppi vielä yhtä ärsyttävä.

Traileria / kuvia odotellessa.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 24.08.2013 10:37
Siis Affleckin viime aikaiset leffathan ovat varsin hyviä. Kyllä se näytellä ja ohjata osaa, vaikka onkin tehnyt paljon kuraa nuorempana.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 26.08.2013 09:15
Mutta ei silti sovellu supersankariksi kuten Daredevil osoitti. Ei tuo tuleva leffa kyllä kiinnosta yhtään. Dark Knight -trilogiakin menee kategoriaan yliarvostetuimmat ikinä.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 26.08.2013 10:54
Mutta ei silti sovellu supersankariksi kuten Daredevil osoitti.
Harvemmin tulee oltua samaa mieltä mutta nyt olen. Affleck on joissain rooleissaan ihan hyvä, paikoitellen jopa loistava. Mutta supersankarina? Ehkä ei. Voihan kaveri tietty yllättääkin. Yllättihän Ledgerkin aika huimalla tavalla. Jos on edes vähän Ledgerin tasoista yllätystä mukana, Affleck saattaa toimia. Mutta eihän kaveria Batmanina osaa kuvitella.

Vaikka sen kyllä sanon, että Daredevilissä oli aika moni muukin asia päin persettä kuin Affleck. Eli pelkästään Affleckin viaksi sitä leffaa ei voi laskea.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 04.10.2013 23:23
Alfonso Cuarón Gravity (http://www.imdb.com/title/tt1454468/) saattaisi hyvinkin olla yksi 2000-luvun mestariteoksista. Näin ainakin vois päätellä, kun lukee arvosteluja elokuvasta: Metacritic 96 (http://www.metacritic.com/movie/gravity/critic-reviews) & Rottentomatoes 98% (http://www.rottentomatoes.com/m/gravity_2013/).

Esimerkiksi James Cameron sanoi, että: "I was stunned, absolutely floored. I think it’s the best space photography ever done, I think it’s the best space film ever done, and it’s the movie I’ve been hungry to see for an awful long time. (http://www.reddit.com/r/movies/comments/1loaxl/james_cameron_on_gravity_i_was_stunned_absolutely/[url=http://I was stunned, absolutely floored. I think it’s the best space photography ever done, I think it’s the best space film ever done, and it’s the movie I’ve been hungry to see for an awful long time.)"

Cuarón edellinen leffahan oli Children of Men, joka oli audiovisuaalisesti omaa luokkaansa, joten ei tämä suitsutus nyt ihan puskista tule.

Pakkohan tämä on kokea teatterissa isolta screeniltä 3D:nä.

http://www.youtube.com/watch?v=ufsrgE0BYf0

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 04.10.2013 23:41
Alfonso Cuarón Gravity (http://www.imdb.com/title/tt1454468/) saattaisi hyvinkin olla yksi 2000-luvun mestariteoksista. Näin ainakin vois päätellä, kun lukee arvosteluja elokuvasta: Metacritic 96 (http://www.metacritic.com/movie/gravity/critic-reviews) & Rottentomatoes 98% (http://www.rottentomatoes.com/m/gravity_2013/).

Teaseri vaikutti minut jo aikaa sitten, että filkka on nähtävä, mutta noin kovaa haippia en silti odottanut. Jännä nähdä, mihin leffasta on.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 07.11.2013 18:20
http://www.youtube.com/watch?v=3MuXrN8L9ro

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: IPlayer - 12.12.2013 00:00
http://www.youtube.com/watch?v=QjKO10hKtYw

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 03.03.2014 09:12
Vuoden huonoin leffa voitti 7 oscaria. Kertonee jotain painavaa tuosta akatemiasta  :lol:

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Tan - 03.03.2014 10:20
Vuoden huonoin leffa voitti 7 oscaria. Kertonee jotain painavaa tuosta akatemiasta  :lol:
Makunsa kullakin. Viime vuoden elokuvista kuitenkin Gravity 3D:nä onnistui parhaiten irroittamaan allekirjoittaneen todellisuudesta. Ympärillä oleva teatteri ja hälinä unohtuivat tehokkaasti, ja elokuvakokemukseen todella uppoutui. Edellinen samaisessa yhtä hyvin onnistunut elokuva oli omalla kohdallani Life of Pi 3D:nä.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 03.03.2014 10:25
Gravityn Oscarithan tuli selkeästi siitä kuinka hyvin elokuva on toteutettu, ei varsinaisesti siitä kuinka hyvä elokuva on. Tästä kielii pääosa -Oscareiden meno muualle ja se että Paras Elokuva meni muualle. Ymmärtääkseni Gravityn toteutusta on kuitenkin kehuttu, vaikka elokuva onkin ilmeisesti vähän mitä on. Vai olenko väärässä?

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 03.03.2014 10:33
Makunsa kullakin. Viime vuoden elokuvista kuitenkin Gravity 3D:nä onnistui parhaiten irroittamaan allekirjoittaneen todellisuudesta. Ympärillä oleva teatteri ja hälinä unohtuivat tehokkaasti, ja elokuvakokemukseen todella uppoutui. Edellinen samaisessa yhtä hyvin onnistunut elokuva oli omalla kohdallani Life of Pi 3D:nä.

Juurikin näin.

Gravityn Oscarithan tuli selkeästi siitä kuinka hyvin elokuva on toteutettu, ei varsinaisesti siitä kuinka hyvä elokuva on. Tästä kielii pääosa -Oscareiden meno muualle ja se että Paras Elokuva meni muualle. Ymmärtääkseni Gravityn toteutusta on kuitenkin kehuttu, vaikka elokuva onkin ilmeisesti vähän mitä on. Vai olenko väärässä?

Toteutuksesta täydet pisteet. Eikä se mikään paska leffa muutenkaan ollut.

http://www.youtube.com/watch?v=rCm3FYp4hdI

Matthew McConaughey ansaitsi myös parhaan miespääosan pystin. Tai ainakin veti hyvän roolin Dallas Buyers Clubissa.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 03.03.2014 10:34
Joo efektit palkitkoon minun puolestani ei siinä mitään. Mikään muu osa-alue ei kehuja ansaitse.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: finngamer - 03.03.2014 13:17
Kaikki tekniset palkinnot kuuluikin Gravitylle mennä, oli mahdollisesti parhaimman näköinen ja kuuloinen leffa ikinä. Musiikki-Oscaria en olisi laittanut sille, mutta ei sekään nyt täysin pieleen mennyt. Ohjaus taas... no, onhan tuollaisen erikoistehostekasan nipussa pitäminen varmasti valtava haaste, mutta sellaisessa jos missä on enemmän merkitystä tiimillä.

Mutta 12 years a Slave voitti vuoden parhaan, joten pitänee olla tyytyväinen. Toivoin todella paljon ettei elokuva, joka ei ollut edes ehdolla käsikirjoituksesta voittaisi parasta elokuvaa, onneksi näin ei käynyt.

Älkää käsittäkö väärin, tykkäsin Gravitysta todella paljon. Alkoi vain ärsyttää se hillitön suitsutus jota se sai ihan ilman meriittejä. Tweettasinkin tästä, että jos Michael Bay olisi tehnyt TÄSMÄLLEEN saman leffan, olisi se leimattu vain puolentoista tunnin toimintakohtaukseksi, joka oli teennäinen ja tylsä. Nyt siitä haettiin jotain elämän tarkoitusta, kun kääriydytään sikiöasentoon ja Clooney mainitsee Ganges-joen.

Mutta menkää ehdottomasti katsomaan teatteriin nyt kun varmasti sai Oscareiden myötä jatkoaikaa. Kyseessä on teknisesti elokuvan merkkiteos, joka ei tule tuntumaan miltään kotisohvalla. 3D:kin on parasta sekä teknisesti että käytöltään, kuin missään muussa leffassa.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Vin - 03.03.2014 13:52
Käykäähän myös katsomassa tuo 12 years a Slave. Katsomisen, ja ajattelemisen arvoinen elokuva.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Gba - 03.03.2014 15:35
Vuoden huonoin leffa voitti 7 oscaria. Kertonee jotain painavaa tuosta akatemiasta  :lol:

No joo, mutta tosiaan pelkkiä teknisiä Oscareita. Sisällöstä ei vissiin napsunut ainuttakaan. Ihan oikeaan osoitteeseen meni noi tekniikka Oscarit. Brad Pittki sai elämänsä ensimmäisen. Muuten meni kaikki ennakkosuosikeille, onneksi en betsaillut.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 03.03.2014 16:19
Vuoden huonoin leffa voitti 7 oscaria. Kertonee jotain painavaa tuosta akatemiasta  :lol:

Voi jeesus taas näitä zoukan överiliioitteluita: GRAVITY OLI VUODEN HUONOIN ELOKUVA. Ja kertoo ilmeisesti myös jotain elokuvakriitikoista, kun leffa oli yksi viime vuoden arvostetuimpia (http://criticstop10.com/). Mutta kriitikoista ja tunnustuksista viis, GRAVITY OLI VUODEN HUONOIN ELOKUVA -ZOUKKA.

Mutta joo, olen tyytyväinen Gravityn saamiin pysteihin, oikeaan osoitteen meni jokainen mielestäni. Itse olisin vielä antanut sen parhaan elokuvan oscarin, mutta joitakin viime vuoden leffoja on vielä näkemättä. Tuskin kuitenkaan herättävät minussa sellaisia tunteita kuin Gravity. Ainutlaatuinen elokuvaelämys, jonka tulen muistamaan pitkään.

Tosin Roger Deakins ei saanut Gravityn takia vieläkään pystiä parhaasta kuvauksesta. Uskomatonta. Ja Inside Llewyn Davis olisi helposti mahtunut ehdokkaaksi kymmenen parhaan elokuvan joukkoon. Before Midnightista puhumattakaan. Älytöntä, että kaikkien aikojen parhaan leffatrilogian päätösosa sai vain yhden ehdokkuuden.

Matthew McConaughey ansaitsi myös parhaan miespääosan pystin. Tai ainakin veti hyvän roolin Dallas Buyers Clubissa.

Kyllä! Ja aivan mahtava puhe jeesusteluista huolimatta. Mies nousee ryminällä omien lempinäyttelijöiden joukkoon. Dallas Buyers Club ei sinällään ollut mikään ihmeellinen leffa, mutta Jared Leton ja Matthew McConaugheyn roolisuoritukset nostivat elokuvan tasoa selkeästi.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 03.03.2014 21:13
Karkeasti sanottuna Matthew McConaugheyn kaikki roolit ovat samasta miehestä. Niin hyvässä kuin pahassa. Hyvässä siinä että McConaugheyn syvän etelän karisma huokuu, sanoisiko "Hollywoodmaista" ystävällisyyttä. Itse olen miehestä kaikesta huolimatta aina pitänyt. Tämä karisma ja etelä on niin vahvasti miehen persoonassa kiinni että tämä paistaa joka roolista läpi. Tosin tämä voi olla harkittuakin, joihinkin kun se tehoaa. Pahimmillaan tämä toistoa. Miehen elokuvat vain kertovat saman kaverin eri elämän vaiheista. Jotkut vaiheet ovat mielenkiintoisempia ja/tai paremmin kerrottuja. Ehkä Reign of Fire on suurin poikkeus muista rooloista, mutta on samalla myös mielestäni huonoin.

Tosin myönnän että en ole nähnyt Dallas Buyers Clubia vielä, joten tämä voi olla poikkeus sääntöön, kuten The Wolf of Wall Street ja True Detective. Mutta tutulta ainakin Dallas Buyers Club trailereiden perusteella tuntui. Siltikään en kritisoi McConaugheyn oscaria. Oli aikakin että mies sai kunnon roolin, jolla karisma pääsee oikeuksiinsa.

Se mikä voisi olla todellinen irtiotto McConaugheyn repertuaariin ja olisi mielenkiintoisen ristiriitainen, on jonkin pahiksen rooli. Tietty tässäkin rooli pitäisi olla hyvin kirjoitettu.

Mutta kun miehen elokuvista olen aina pitänyt, niin tämä todellakin oli erittäin mukava yllätys. Ja puhe oli hieno. Etelän "hollywoodmaisen" ystävällisyyden mukaan. Yksi niistä neljästä mieleen jääneestä jutusta mitä gaalassa oli. Kolme muuta olivat Bill Murrayn heitto Harold Ramisin ehdokkuudesta, U2 esiintyminen ja Kevin Spaceyn Frank Underwood veto. Siinä on muuten mies joka osaa tehdä ne pienet tärkeät erot rooleihinsa. Ennen kuin mies sanoi mitään valkoisesta talosta huomasi kuka oli ottanut kropan "haltuun".

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 04.03.2014 07:37
Niistä uusista elokuvista mitä katsoin viime vuonna, Gravity oli ylivoimaisesti huonoin. Sinällään kovassa seurassa painii kun nykyään katsoo vähemmän leffoja ja näin ollen kuorii kermat päältä. Kyllä Jonze olisi parhaan ohjauksen ansannnut tai vaikka Coenit. 12 years a slave oli shokeeraava, mutta näin jälkikäteen elokuva on alkanut tuntua huonommalta omassa päässäni.

Gravity osoitti vain sen, että minkään luokan efekteillä ei voi peitellä juustoista käsikirjoitusta ja huonoja roolisuorituksia.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Aivis - 04.03.2014 10:12
On Gravity minunkin mielestäni hieman yliarvostettu, mutta ymmärrän sen viehätyksen ihmisissä. Itselleni Gravityn henkeäsalpaavimmat ja jännittävimmän kohdat tapahtuivat alun puolessa tunnissa, ja tämänjälkeen aloin menettämään kiinnostustani hiljalleen. Erinomaisen elokuvan tunnistaa osittain siitä, että sen voi katsoa monta kertaa uudelleen, kokea aina eritavalla ja löytää jotain uutta. Gravityn voisi kokea uudelleen ehkä vielä kerran 3D:nä elokuvissa, ja ne ekat 30 min maksimissaan. Juonen ja hahmojen puolesta ei ole oikeastaan minkäänlaista uudelleenkatsomisarvoa.

Mutta ehkä se siinä onkin, että Gravityä ei oikeastaan katsota perinteisessä mielessä, vaan se koetaan. Tavallan täysin eri genreissä mennään kuin mikään muu viimevuoden elokuva. Minua se ei vielä saanut mukaan teknologiahypejunaan, mutta katsotaan mitä seuraavaksi keksivät.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: bËst - 05.03.2014 16:25
Teknisen puolen pysteistä se oli täysin kyvykäs kilpailemaan, mutta mistään sisällöllisistä tai näyttelijäsuorituksista jaettavista palkinnoista leffalla ei mielestäni ollut mitään jakoa kilpailla. Onhan se kuitenkin eri asia näyttää hyvältä kuin olla oikeasti hyvä. Kylläpä moni missikin on ulkoisesti tosi tyylikäs mutta semmoinen luuranko että en sänkyyni raahaisi.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Gba - 19.03.2014 00:33
Game Of Thrones NYC Premiere (https://live.facebooklive.com/videos/412/game-of-thrones-nyc-premiere) LIVE!

Fanaatikoille läpändeerausta.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: migge - 29.04.2014 21:27
http://starwars.com/news/star-wars-episode-7-cast-announced.html

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Kubs - 28.07.2014 11:32
Sam Raimi + Bruce Campbell = ?

No Evil Dead tv-sarja tietty.

Linkki Domen uutiseen. (http://dome.fi/viihde/ajankohtaista/comic-con-2014-groovy-bruce-campbell-palaa-ashin-rooliin-evil-dead-tv-sarjaa-varten)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 28.07.2014 11:45
Sam Raimi + Bruce Campbell = ?

No Evil Dead tv-sarja tietty.

Linkki Domen uutiseen. (http://dome.fi/viihde/ajankohtaista/comic-con-2014-groovy-bruce-campbell-palaa-ashin-rooliin-evil-dead-tv-sarjaa-varten)

Parhautta!

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 26.08.2014 13:35
http://www.emmys.com/awards/nominees-winners (http://www.emmys.com/awards/nominees-winners)

Emmyt jaettu, Breaking Bad voitti. Matthew McConaugheynille olisin suonut sen pystin True Detectivestä (tai Jon Hammille vihdoin ja viimein Mad Menistä), mutta minkäs teet, kun Bryan Cranston on Bryan Cranston.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 26.08.2014 13:42
http://www.emmys.com/awards/nominees-winners (http://www.emmys.com/awards/nominees-winners)

Emmyt jaettu, Breaking Bad voitti. Matthew McConaugheynille olisin suonut sen pystin True Detectivestä (tai Jon Hammille vihdoin ja viimein Mad Menistä), mutta minkäs teet, kun Bryan Cranston on Bryan Cranston.

Tässä tämä suurin rikos:
Outstanding Lead Actor In A Comedy Series - 2014
Jim Parsons as Sheldon Cooper

Ei saatana, miksei saman tien Aston Kutcherille? No eihän siellä ollu muita ehdolla kuin Ricky Gervais, Don Cheadle, Louis C.K. ja Will H. Macy.

Onneksi sentään Sherlock Holmes sai voittoja.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: MasterTK - 28.08.2014 10:34
Katoin eilen Spartacuksen loppuun. Siis paras ja viihdyttävin tv-sarja mitä olen ikinä katsonut. Budjetti on murto-osa jostain Game of thronesin vastaavasta, mutta GOT ei ole mitään tämän rinnalla. Ihan käsittämättömän aliarvostettu sarja. Missään ei puhuta tai mainita koko sarjasta. Jos en olisi vahingossa Netflixistä löytänyt ja ruennut katsomaan, niin en olisi varmaan koskaan katsonut. Kaikkialla vaan otsikoissa Game of thronesit ja jotkut Breaking badit.

Sarjasta voi katsoa vain ekan kauden ja se olisi silti loistava. Meinasin lopettaa katsomisen kun sarjan päänäyttelijä kuoli syöpään ja tilalle tuli uusi tyyppi, mutta onneksi katsoin loppuun. Melkein koko ajan jotain juonenkäänteitä ja tapahtumia loistavaan lopetukseen saakka. Alun halvat CGI-efektitkin muuttuivat sarjan aikana parhaiksi verimätöiksi mitä olen televisiossa nähnyt.

Parhautta mitä parhautta.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 24.09.2014 13:41
True Detectiven 2. tuotantokauden pääosanesittäjät on selvillä:

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 06.10.2014 18:57
Koska "Sekalaiset HELVETIN ISOT JA MAHTAVAT uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja" -ketjua ei löydy, postataan tämä tänne:

http://www.youtube.com/watch?v=nNHsA4WIFvc&channel=SHOWTIME

Taidanpa keittää tämän uutisen kunniaksi itselleni kupin kahvia (http://youtu.be/5PcoMrwEa5o).

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Doinkki - 06.10.2014 22:36
Taidanpa iskeä mulkun kouraan tuon kunniaksi.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 07.10.2014 12:22
Voi elämäni kevät, tämä saattaa hyvinkin olla merkittävintä, mitä telkkarissa on ikinä tehty! Vastine Shenmue 3:lle, tai jotain.

(http://soepic.pl/stor/items/02dc7f5381bc0765f.png)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 16.10.2014 11:43
Jaa, Stevestä tehdään näköjään toinen elokuva. Christian Bale Jobsiksi. (http://variety.com/2014/film/news/christian-bale-in-talks-to-star-in-jobs-1201330878/) Is it just me, vai onko Sonysta isosti tulossa tällainen toisten yritysten leffalafka? Toisaalta leffan kirjoittaa nähtävästi Aaron Sorkin, eli ehkä se pitää kuitenkin katsastaa.

Otsikko: Vs: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 16.10.2014 12:32
Jaa, Stevestä tehdään näköjään toinen elokuva. Christian Bale Jobsiksi. (http://variety.com/2014/film/news/christian-bale-in-talks-to-star-in-jobs-1201330878/) Is it just me, vai onko Sonysta isosti tulossa tällainen toisten yritysten leffalafka? Toisaalta leffan kirjoittaa nähtävästi Aaron Sorkin, eli ehkä se pitää kuitenkin katsastaa.
Muistelisin että tästä projektista ilmoitettiin ensi kertaa jo aikoja sitten, en yllättyisi jos olisi ollut samoihin aikoihin kun Jobs -leffasta. Alunperin ohjaajaksi kaavailtiin Fincheriä, mutta se kaatui sitten lopulta.
Jos nyt tässä ei ole kyse jo eri versiosta...

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 31.10.2014 15:33
Odotus Interstellaria kohtaan on kasvanut täällä jo aikamoiseksi!

En ole nähnyt elokuvasta yhtään traileria enkä ole lukenut siitä oikeastaan mitään ennakkoon. Tämä on aivan kutkuttava asia! En ole todennäköisesti koskaan kyennyt pysymään näin hyvin mediapimennossa jonkin suuresti odottamani elokuvan kanssa.

Synopsiksen toki pääpiirteissään tiedän. Laatu SciFi ei puiden oksilla kasva ja kun sitä vielä ohjastaa Nolan ja leffalla on pituutta melkein kolme tuntia, niin on selvää että odotukset ovat varsin suuret.

Edelleen, en todellakaan tiedä miten hyvin tämä vertautuu k.o elokuvaan, mutta esimerkiksi Contact - Ensimmäinen yhteys on minusta helkkarin kovaa SciFiä. Mikä mielenkiintoisinta, siinäkin näyttelee McConaughey.  :)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: migge - 31.10.2014 18:16
Joo, mulla myös aivan liian suuret odotukset Interstellaria kohtaan. Trailerit toki katsottu kaikki ja ensi-iltaan flabat varattuna. Näyttelijät, ohjaus, teema, kaikki puhuu aika kovan kokemuksen puolesta. Alkuasetelmat tuovat jossain määrin Space Odyssey 2001 mieleen.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 03.11.2014 09:53
Mistäs muuten saa tällä hetkellä halvimmat sarjaliput Finnkinoon? Onko missään mitään hyvää tarjousta? Interstellar ja Hobitti pitää kuitenkin käydä katsastamassa.

Otsikko: Vs: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 03.11.2014 10:12
Mistäs muuten saa tällä hetkellä halvimmat sarjaliput Finnkinoon? Onko missään mitään hyvää tarjousta? Interstellar ja Hobitti pitää kuitenkin käydä katsastamassa.

NetAnttilassa oli ainakin hyvä erä: alennuskoodin kanssa 8 lipulle tuli hintaa 56 euroa, eli 7 euroa per leffa. Superpäivän hinnalla siis kaikkiin näytöksiin ja kaikkiin kellonaikoihin. Loppuivat aika nopeasti.

Ei taida kovin usein tavallista halvemmalla Finnkinon lippuja saada oikein mistään kaupasta.

Tavallinen hinta 8 lipulle on 78 € eli yhdelle leffalle tulee hintaa 9,75 €. Onhan se silti selvää säästöä, etenkin jos viikonloppuisin on tapana käydä leffassa. PK-seudulla viikonloppunäytökset maksavat jo 13,5-14 € per kerta!

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 03.11.2014 10:21
Tavallinen hinta 8 lipulle on 78 € eli yhdelle leffalle tulee hintaa 9,75 €. Onhan se silti selvää säästöä, etenkin jos viikonloppuisin on tapana käydä leffassa. PK-seudulla viikonloppunäytökset maksavat jo 13,5-14 € per kerta!

Nuo hinnat alkaa kyllä olemaan sikamaisia. Tallinnan puolella oli perjantai-iltanäytös femman. Toki siellä nyt on kaikki halvempaa ja toisaalta liksatkin varmaan eri luokkaa, mutta silti 1/3 meidän hinnasta samalla valuutalla lähes naapurimaassa tuntui semimerkittävältä.

Itse käynkin nykyään pääasiassa päivänäytöksissä, jos vain suinkin pääsen. Niin, ja 3D-näytösten ajoittainen välttely on alkanut jo muuttua boikotiksi, ihan jo hintojen vuoksi. Yhdeksän kertaa kymmenestä kokemus on edelleen parempi perinteisessä mallissa, eli tekniikan tukeminen tällaisenaan on ihan yhtä tyhjän kanssa. Pari kolme sellaista Gravity-tyyliin oikeasti toimivaa leffaa olen nähnyt, eli kyllä sillä makeita juttuja saa tarvittaessa aikaan. Usein efekti ei kuitenkaan joko istu genreen tai on teknisesti huonoa. Yleensä molemmat.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 03.11.2014 10:38
Harmittaa myös, että yleensä 3D-näytökset saavat parhaat salit ja ajankohdat kun taas 2D-näytöksiä laitetaan pienempiin saleihin. Espoossa saattaa olla, että löytyy 3D-versio, mutta jos haluaa nähdä 2D:nä, on suunnattava stadiin.

Gravity toimi hemmetin hyvin, mutta mitään muuta vastaavaa en ole nähnyt. En sano, että olisin nähnyt kasapäin 3D-elokuvia, joten lähinnä kuulopuheiden varassa olen sen suhteen, että se on ollut tähän asti toimivin näyte siitä tekniikasta.

Joten... Kiitos Nolanille, että Interstellar ei ole lähtenyt tähän mukaan vaan näen siitä 2D-version helposti isossa salissa!

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 03.11.2014 11:03
Harmittaa myös, että yleensä 3D-näytökset saavat parhaat salit ja ajankohdat kun taas 2D-näytöksiä laitetaan pienempiin saleihin. Espoossa saattaa olla, että löytyy 3D-versio, mutta jos haluaa nähdä 2D:nä, on suunnattava stadiin.

Näinpä. Itsekin käyn tosi paljon leffassa extempore-pohjalta, jos olen liikenteessä ja tajuan päivässä lojuvan parin kolmen tunnin vapaan välin. Siinä hetkessä valikoima on muutenkin rajallinen ja ikävän usein ne mielenkiintoiset tapaukset sattuvat olemaan juuri 3D-versioita.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 03.11.2014 11:05
Onneksi itse saan työpaikalta 250€ virikeseteleitä vuodessa. Nykyisillä kiskurihinnoillakin saa aika ahkerasti käydä elokuvissa, että saa tuon käytettyä.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 03.11.2014 11:08
Mä voin ottaa niitä ylimääräsiä kyllä.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 03.11.2014 11:19
Ne on henkilökohtaisia  8)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 03.11.2014 11:25
Ne on henkilökohtaisia  8)

Ei aina. Joskus käyttänyt tuttujen kortteja, oma nimi vaan alle  :)

Mutta tuo nyt olikin vitsi.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: migge - 03.11.2014 13:35
Mullaki 360€ virike-etua. Sillä käy leffassa ja salilla kivasti.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 03.11.2014 15:05
Edelliseen aiheeseen liittyen, en ole minäkään katsonut Interstellarista kuin ekan teaserin (upea!) ja vissiin ekan trailerin. En ole halunnut nähdä liikaa etukäteen. Nyt tosin on alkanut pulpahdella kuvia nettiin ja mainoksia alkaa näkymään. Ollut jo pitkään koko vuoden melkeinpä odotetuin leffa, kiitos juurikin tuon ekan teaserin.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 03.11.2014 15:39
Aletaan olla niissä lukemissa, että Interstellar on pettymys, jos valkokangas ei hyppää syliin, ota poskeen ja tunge miljoonaa euroa taskuihin.  :o

Joku kotimainen journalisti muuten lohkaisi, että kyseinen elokuva olisi yhtä uraauurtava kuin Avaruusseikkailu 2001, yhtä jännittävä kuin Alien ja yhtä koskettava kuin E.T. Tuon kommentin näin vilaukselta ja sen kautta voimmekin palata tämän viestin ensimmäiseen lauseeseen.

Huh huh sentään.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 03.11.2014 15:43
Varmasti hyvä elokuva, mutta Nolanin leffat saavat aina osakseen järkyttävää hypeä. Vituttaa kun piti kuunnella viimeisin traileri elokuvateatterissa. Spoilasi todella paljon leffan tapahtumia.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 03.11.2014 15:55
Se ihan eka teaseri ei onneksi käytännössä spoilaa mitään. Itse leffastakin taitaa näkyä vain muutama sekunti ja loppu on jotain stockki kuvaa. Tuo yhdessä musiikin ja Matthew McConaugheyn puheen kanssa vaan nostaa ainakin mulla ihon kananlihalle.  Instant hype.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 03.11.2014 16:23
Kannattaa nyt varmaan pysyä vielä nahoissaan, tuskin tämä nyt - ainakaan näiden ensimmäisten arvosteluiden perusteella - miksikään jeesusleffaksi nousee: Rottentomatoes 74% (Average Rating 7.5) ja Metacritic 76, IMDb:ssä tosin 9.5, kun Nolan-fanipojat ovat naputelleet leffalle kymppiä sitä edes näkemättä. Sama porukka on nostanut The Dark Knightin TOP250-listan sijalle 4, Inceptionin sijalle 13 ja The Dark Knight Risesin sijalle 51. Insomniaa lukuun ottamatta kaikki muutkin Nolan-leffat löytyvät ko. listalta, eli IMDb-käyttäjien mielestä mies on paras ohjaaja ikinä. :lol:

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 05.11.2014 07:48
Steve Jobs -elokuva menetti Balen (http://www.v2.fi/uutiset/viihde/19156/Steve-Jobs-elokuva-menetti-Balen-harkitsee-Rogenia/). Saa nähdä tuleeko tästä elokuvasta mitään.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 13.11.2014 14:06
Hunger Games: Mockingjay part 1, ensi viikolla!

Nämä elokuvat eivät ole millään muotoa mitään klassikoita, mutta minua ne viihdyttävät. Yksi asia ylitse muiden ajaa silti minua leffateatteriin: Jennifer Lawrence. Fanien ei tarvitse pettyä tälläkään kertaa:

Lainaus
everyone’s favourite actress Jennifer Lawrence is on fire, to use the franchise's metaphorical image. Able to handle the mental damage, pulling us in and conveying many emotions all at once, not only do we continue to empathise with her but we embark on a more dangerous journey with her. Lawrence endures the trials and tribulations, taking them into her flesh and using that to propel Katniss into a determined fighter. She is delicate yet passionate, fiery yet pained and all the while, continues to showcase humanity and disaster, making her a heroine we can instantly recognise and travel with.

Lainaus
Once again Jennifer Lawrence captivates. Every flinch of fear, revulsion and guilt delivered with subtlety and projected on that familiar face – contemporary Artemis with bow, strength and grace. Though Katniss Everdeen may not quite qualify as feminist icon she is unquestionably a refreshing and empowering example for audiences coming of age in a superhero-heavy world. Take note, Hollywood.

Lainaus
The real star of it all is Lawrence, though. Mockingjay illuminates the tortured soul of its heroine more clearly than before, and this gives Lawrence the scope to invest Katniss with a haunted anguish to accompany her intense conviction. She's magnetic from first frame to last, giving her most complete big-screen performance in a career already full of blisteringly charismatic turns.

Lainaus
Part 1 holds up, mostly, with Jennifer Lawrence doing some proper heavy lifting.

Lainaus
Jennifer Lawrence has really grown into the [role] of Katniss, and has seen it develop for determined teen to a young woman having to face up to political machinations, the horror of war and the truth behind her affections. She is the charismatic presence that holds this rather flailing film together, and it is through her eyes that the true horror of President Snow’s rule is revealed.

Lainaus
Jennifer Lawrence continues to be stunning as Katniss, a hero who is at once iconic and deeply human.

Tänä viikonloppuna kahden aiemman osan uudelleenkatselu ja sitten ensi viikolla ensi-iltaan teinilaumojen kanssa  :o 8)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 19.11.2014 10:50
Rovio ja Supercell tuottavat Kalevala-aiheisen elokuvan. (http://www.mtv.fi/uutiset/it/artikkeli/rovio-ja-supercell-tuottavat-kalevala-aiheisen-elokuvan/4539910)
Peter Vesterbacka: Olette varmasti kuulleet Star Warsista ja Taru sormusten herrasta? Tämä samantapainen, mutta se perustuu Kalevalaan ja se on paljon isompi. Se on trilogia...

What the... O_o

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Vin - 19.11.2014 11:03
Teaserinkin ovat jo ehtineet väsätä. Menee nippa nappa Bunny The Killer Thing:n ohi kaikessa huikeudessaan.

https://www.youtube.com/watch?v=Lpwdg6MXWFE

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 22.11.2014 10:43
Pitäisi varata liput Hobittiin ja Finnkinon sivut tapansa mukaan aivan solmussa.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 22.11.2014 12:08
Pitäisi varata liput Hobittiin ja Finnkinon sivut tapansa mukaan aivan solmussa.

Joo, oli kyllä. Tuon ja muun hässäkän kanssa meni ne Tennari 1:n enskariliput sivusuun. Nyt menossa Tennari 2:n 2D-enskariin, mikä on itse asiassa teknisesti enemmän mun mieleen. Ykköseen oltiin menossa lähinnä isoimman salin ja fiiliksen vuoksi, kun sillä on sellainen pääenskaristatus, eli jengi on sopivasti Keski-Maa-päissään. Toivottavasti cosplay-hörhöjä ja hurraahuutelijoita eksyy myös kakkoseen.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 22.11.2014 12:23
Itse varasin myös 2D-näytökseen liput. 3D HFR on kieltämättä ihan siisti, mutta lähinnä mietityttää siinä se, että saa efektit näyttämään feikeiltä. Edellisen Hobitin loppua pilasi aika pahasti se, että niin moni efekti näytti kovin tökeröltä. Tosin en nyt tiedä, että olisiko näyttänyt sen paremmalta 2D:näkään..

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: migge - 04.12.2014 21:49
Kylläpä uusi Terminator vaikuttaa paskalta.

http://www.youtube.com/watch?v=mmRMA24I7OQ

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 15.12.2014 17:22
http://www.thedailybeast.com/articles/2014/12/12/exclusive-sony-hack-reveals-jennifer-lawrence-is-paid-less-than-her-male-co-stars.html?

Lainaus
There’s also an interesting email exchange between Pascal and Brian Helgeland, screenwriter of the planned Cleopatra biopic, with Pascal suggesting that Helgeland dump Angelina Jolie in favor of Lawrence—an idea Helgeland says he’s given some thought to.

(http://www.elle.com/cm/elle/images/uz/elle-katniss-black-shadow-02-lgn.jpg)

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 25.03.2015 16:30
http://www.youtube.com/watch?v=EWU0D9K1g5E

Arska yrittää seuraavaksi näköjään draamaa. Tiedä yhtään mitä tulee, mutta pakko katsoa koska Arska.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 08.04.2015 19:37
Kuulitte varmaan, että Twin Peaks -visiosta haluttiin leikata sen verran, että Lynch poistui projektista takavasemmalle (https://twitter.com/DAVID_LYNCH/status/584855237946552320). Mikä taas luonnollisesti tarkoittaa, ettei aikaan saada minkäänlaista todellista saagan päätöstä. Huonoin kulttuuriuutinen ikinä.

http://www.youtube.com/watch?v=BO934i9uO1c

Saas nähdä, saavatko vielä taivuteltua eri osapuolet puhaltamaan yhteen hiileen. Tämä sarja jos mikä ansaitsee päättyä oikein.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 09.04.2015 20:16
True Detectiven kakkoskauden eka traileri näkyvillä sarjan Facebook-sivulla, käykääpähän katsomassa.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 09.04.2015 20:33
True Detectiven kakkoskauden eka traileri näkyvillä sarjan Facebook-sivulla, käykääpähän katsomassa.

Tänks. Kesäkuun 21. päivä alkaa siis jenkeissä. Can't wait!

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 12.04.2015 18:12
Game of Thronesin 5. kauden neljä ekaa jaksoa on vuotanut nettiin. Kannattaa varoa siis spoilereita. Oikeastihan tuo vitoskausi starttaa tänään jenkeissä.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Gba - 12.04.2015 21:41
Latasin samantien ja kyllähän näitä katsoo, kuvanlaatu itselle ihan riittävä. Toki HD:na tulee katseltua sitten vielä toisen kerran. Ei pelkoa, että taso olisi laskenut, erinomaista viihdettä jälleen kerran.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: tetsuo - 12.04.2015 22:20
Parhaasta sarjasta tulossa vihdoin Blu-Ray julkaisu eikä kukaan ole kertonut minulle? Tulee kyseinen boksi ostettua heittämällä vaikka jo omistan sarjan dvd:llä ja katoin sen viimeks reilu vuosi sitten. 1.6. merkitään kalenteriin. Kyseessä siis The Wire.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 12.04.2015 22:24
Parhaasta sarjasta tulossa vihdoin Blu-Ray julkaisu eikä kukaan ole kertonut minulle? Tulee kyseinen boksi ostettua heittämällä vaikka jo omistan sarjan dvd:llä ja katoin sen viimeks reilu vuosi sitten. 1.6. merkitään kalenteriin. Kyseessä siis The Wire.

Saa nähdä miltä se 16:9 konversio näyttää.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: tetsuo - 12.04.2015 22:33
Parhaasta sarjasta tulossa vihdoin Blu-Ray julkaisu eikä kukaan ole kertonut minulle? Tulee kyseinen boksi ostettua heittämällä vaikka jo omistan sarjan dvd:llä ja katoin sen viimeks reilu vuosi sitten. 1.6. merkitään kalenteriin. Kyseessä siis The Wire.

Saa nähdä miltä se 16:9 konversio näyttää.

Heti piti kattoa jotain comparison videota, ei onneks ole kuvaa mitenkään cropattu. Hyvä syy säilyttää tuo dvd-boksi.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 18.04.2015 15:41
Damn it's real :D
BB-8 (https://www.youtube.com/watch?v=A_K10fX9DSY)

Alkaa olemaan pikku hiljaa aika kova hype päällä tämän elokvuan suhteen.

Uusimman trailerin (https://www.youtube.com/watch?v=wCc2v7izk8w) on varmaan kaikki nähnytkin. Trailerin alku on ehkä parasta mitä on tullut vähään aikaan nähtyä.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Kubs - 12.05.2015 15:19
Uusi Mad Max Fury Road on saanut kriitikoilta hyviä arvosanoja. Trailereiden perusteella on kyllä helvetin komeeta ja kahelia menoa. Ehdottomasti pitää nähdä teatterissa.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 14.05.2015 14:00
Uusi Mad Max Fury Road on saanut kriitikoilta hyviä arvosanoja. Trailereiden perusteella on kyllä helvetin komeeta ja kahelia menoa. Ehdottomasti pitää nähdä teatterissa.

RT vissiin 99% tällä hetkellä (nousua parin päivän takaa) ja katsojien kommentit olleet erittäin kehuvia. Lauantaina olisi tarkoitus katsoa, en vain tiedä että olisiko 2D vai 3D parempi..

Mad Max ygönen tuli katsottua eilen, mutta en nyt siitä juuri perustanut. Kakkosen pitäisi vissiin olla parempi. Kolmosen olen joskus nähnytkin.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 14.05.2015 14:12
Huomenna olisi tarkoitus mennä katsomaan 3D-näytös. Gonna be good!

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 14.05.2015 14:34
Ohjaajan mielestä 2D on parempi (tottakai se on). Onko tuota edes kuvattu 3D'nä?

Mad Max ygönen tuli katsottua eilen, mutta en nyt siitä juuri perustanut. Kakkosen pitäisi vissiin olla parempi. Kolmosen olen joskus nähnytkin.

Kakkonen on loistava, en kyllästy ikinä sen katsomiseen.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Kubs - 14.05.2015 14:36
Sunnuntaina pitäisi myös mennä katsomaan. 2D näytökseen menossa, en kyllä usko, että 3D tuo mitään lisää tähän elokuvaan.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 14.05.2015 15:01
Tuskin sitä on 3D:nä kuvattu, kun ei melkein mitään nykyään ole. Kaikki on tehty jälkikäteen.

Voisi vaan mennä testaamaan sitä Tennari 1:n passiivi-3D:tä, mutta en tiedä jaksaako. 2D toimii.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 14.05.2015 15:56
Ohjaajan mielestä 2D on parempi (tottakai se on).

Quotea, kiitos. Aika outoa, jos ohjaaja on jossain sanonut, että "menkääpä katsomaan elokuvani halvempaan hintaan".

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 14.05.2015 17:32
Ohjaajan mielestä 2D on parempi (tottakai se on).

Quotea, kiitos. Aika outoa, jos ohjaaja on jossain sanonut, että "menkääpä katsomaan elokuvani halvempaan hintaan".

Gaffissa näin linkin, en ala sitä metsästämään. Ja tietenkin ohjaaja tykkää alkuperäisestä kuvauksesta eniten, jos on nin tool että on pakko kehua jotain 3D'tä niin se on asia erikseen.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 14.05.2015 18:27
Ohjaajan mielestä 2D on parempi (tottakai se on).

Quotea, kiitos. Aika outoa, jos ohjaaja on jossain sanonut, että "menkääpä katsomaan elokuvani halvempaan hintaan".

Gaffissa näin linkin, en ala sitä metsästämään. Ja tietenkin ohjaaja tykkää alkuperäisestä kuvauksesta eniten, jos on nin tool että on pakko kehua jotain 3D'tä niin se on asia erikseen.

Sä se et sitten osaa kirjoittaa yhtään viestiä ilman ylimielistä provokaatiota, missään. Ohjaaja olisi "tool", jos hän vähättelisi julkisesti oman elokuvansa 3D-toteutusta, kun siellä on monipäinen, leipätyötään tekevä porukka toteuttamassa ko. osa-aluetta.

Anyway, tuossa (https://twitter.com/labuzamovies/status/596131196276375553) se quote, kesti minuutin googlata. Katsotaan leffa sitten Blu-rayltä "niin kuin se kuuluu katsoa".

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 14.05.2015 23:13
Joo helvetin kova leffa. Kyllähän tästä muutama suvanto löytyy ja pari kauneusvirhettä sieltä täältä mutta ne tärkeimmät asiat on pidetty kunnossa. Jumalaton äänimaailma, aivan älyttömät toimintakohtaukset ja mahtava visuaalinen design aina jokaisesta pääkalloksi kaiverretusta mutterinpäästä pahisten vaatteiden yksityiskohtiin. Leffan kuvaus erottuu nykyleffojen geneerisestä ja hajuttomasta virtuaalikameratyöskentelystä kuin yö päivästä. Hulluja zoomeja, nopeutuksia, toiminta on koko ajan suoraan naamalla ja sitten välillä ihaillaan todella näyttäviä maisemia ja tietenkin kolareita.

Viiskauttaviis ja täydellinen vastakohta Age of Ultronin tuhkamunaisuudelle. Pesi hyvin sen paskanmaun mikä Marvel kikkareesta jäi suuhun.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 15.05.2015 20:19
Joo, olihan se ihan järkyttävän kova leffa, joka jää kyllä historiankirjoihin. Enpä muista toista leffaa, jonka energiatasot olisivat tätä luokkaa, leikkauksia oli mahdutettu varmaan ME-määrä yhteen kaksituntiseen. Hienoa, että Millerin kaltaisia visionäärejä nousee takaisin pinnalle.

Huhhuh!

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: migge - 17.05.2015 16:31
Tuskin sitä on 3D:nä kuvattu, kun ei melkein mitään nykyään ole. Kaikki on tehty jälkikäteen.
Piti ihan tutustua aiheeseen, kun rupesi kiinnostamaan. Tuli vastaan kätevä check-list: http://www.realorfake3d.com/ Näemmä jälkituotetut 3D -leffat ovat tosiaan tekniikan kehityksen myötä nostaneet suosiota. Aito 3D on kuitenkin edelleen se parempi vaihtoehto. Jälkituotetuissa sitä usein huomaakin kuinka itse objektit ovat litteitä. Itse kuitenkin pidän kolmiulotteisuudesta elokuvissa, niin teatterissa kuin kotona. Ehkä jatkossa tulee kuitenkin vain käytyä tsiigaamassa ja ostettua leffa 3D:nä mikäli se on näin myös kuvattu tai jos lisäulottuvuus sopii elokuvaan (esim Gravity).

Edit: SW: The Force Awakens vähän yllättäen 2D:nä kuvattu.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 17.05.2015 16:54
No en tiedä mitä yllättävää siinä on. Tavalliset ihmiset eivät älyä mikä on 3D'nä ja 2D'nä kuvatun ero kun lopputuotteess kuitenkin vain lukee se 3D. Parempihan se leffa on aina perinteisellä kuvalla ilman mitään rahastuskikkailua. Lopputuote on paras mahdollinen näin ja firma saa silti nyhdettyä rahat pois ihmisiltä lisäämällä satunnaista skeidaa lentämään kohti kameraa.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 17.05.2015 20:46
http://twitchfilm.com/2015/05/cannes-2015-news-george-miller-on-mad-max---id-see-it-in-3d.html (http://twitchfilm.com/2015/05/cannes-2015-news-george-miller-on-mad-max---id-see-it-in-3d.html)

Mitä mieltä Miller on oikeasti tästä 2D/3D-jupakasta. Mielestäni 3D oli oikein pätevästi toteutettu, kunhan silmät tottuivat hieman pimeään kuvaan. Täytyy vielä ylistää Mad Maxiä, leffa pyörii edelleen mielessä, enkä malta odottaa että pääsen katsomaan tämän uudelleen.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Kubs - 18.05.2015 00:35
Mad Max nähty ja olihan se huikeaa katseltavaa. Visuaalisesti hieno, komeita stuntteja, paljon räjähdyksiä, kitaramies.. hullua menoa. Parituntinen kului kuin siivillä ja muikean hymyn siivittämänä. Näin tehdään toimintaelokuva. Pitää kyllä toistamiseen nähdä, viimeistään sitten blu-rayltä.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 10.07.2015 17:19
http://www.youtube.com/watch?v=fwPZk_G3YWg

Varmaan hauskin ComicCon-paneeli minkä olen ikinä nähnyt. Conan juontajana oli nappivalinta.

Täytyy sanoa, että hype tätä elokuvaa kohtaa on aivan järkyttävää. Nämä kuukaudet ennen marraskuun loppua tulevat olemaan hienoja ja odotuksen täyteisiä.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 17.07.2015 17:14
Kaksi todella kovan luokan leffaa tulossa vuoden viimeisinä päivinä. Suomeenkin? Toivon todella niin, mutta epäilen näiden lipuvan selvästi ensi vuoden puolelle täälläpäin.

Joyta odotan pikkuriikkisesti enemmän.

http://www.youtube.com/watch?v=SN4MLMHET7w

http://www.youtube.com/watch?v=QRfj1VCg16Y

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 17.07.2015 21:15
Tuo The Revenant täytyy ehdottomasti käytä katsomassa.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 16.12.2015 23:27
Terminator 2 3D tulossa teattereihin 25-vuotisjuhlavuotenaan. (http://www.theverge.com/2015/12/16/10297570/terminator-2-judgement-day-3d-james-cameron)

Ei haittaa edes tuo 3D gimmick, jos tosiaan pääsee katsomaan Terminator vittu 2:sen elokuvateatterissa! Tämä on se leffa, jonka olen aina halunnut nähdä isolta kankaalta. Edelleen ehkäpä se kaikkien aikojen kovin toimintaleffa - Die Hardin, Aliensin ja uuden Mad Maxin ohella, jos ei muuta.

Loppuun vielä kaikkien aikojen paras teaseri:

http://www.youtube.com/watch?v=HgV7-MJwUBw

EDIT: Tämä tarkoittaa toivon mukaan myös sitä, että saadaan vihdoin remasteroitu T2 blu-raylle.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 31.12.2015 16:19
Mad Max oli ylivoimainen ykkönen tämän vuoden CriticsTop10-listalla (http://criticstop10.com), kuten kuuluukin. Innolla odotan helmikuista Oscar-gaalaa, jossa leffa tulee häviämään parhaan elokuvan pystin jollekin Oscar bait -jöötille, jos se nyt saa edes ehdokkuutta. Onneksi Millerillä pitäisi sentään olla ihan hyvät saumat parhaan ohjaajan Oscariin. Ihan uskomaton ohjaus mieheltä.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 21.05.2017 17:18
It's happening again.

Huomenna se vihdoin jatkuu, Twin Peaks nimittäin. David Lynchin viimeiseksi ohjaustyöksi jäävä sarjan päätöskausi, jonka jokaisen jakson on Lynch itse ohjannut. Näyttelijäkaarti on päätä huimaava ja kaikki merkit viittaavat siihen, että tämä tulee olemaan kaikkien aikojen TV-tapaus - ainakin niille, jotka sarjaa tai Lynchin elokuvia fanittavat.

HBO Nordicista pystyy sarjaa seuraamaan ja neljä ensimmäistä jaksoa ilmestyy huomenna.

Tämä kertausvideo kannattaa katsoa, jos sarjan tapahtumat ovat päässeet unohtumaan:

http://www.youtube.com/watch?v=dxUC8QH8miU

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 26.05.2017 17:24
Neljä ensimmäistä jaksoa katsottu ja täyttä timanttia ollut joka jakso. Sitä tuttua Twin Peaks -fiilistä ei sarjassa hirveästi enää ole, vaan fiilis on enemmänkin Eraserheadin, Lost Highwayn ja Mulholland Driven sekoitus. Tämä ei itseäni haittaa pätkääkään, pääasia että saa katsella Lynchin luomusta 18 jakson verran.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: sleepy - 08.06.2017 13:46
Sitä tuttua Twin Peaks -fiilistä ei sarjassa hirveästi enää ole, vaan fiilis on enemmänkin Eraserheadin, Lost Highwayn ja Mulholland Driven sekoitus.

Ja Fire Walk With Me vielä tuohon mukaan!
Sain neljän ensimmäisen jakson jälkeen aikaiseksi vihdoinkin korkata Entire Mystery-boksista Fire Walk With Me'n (jonka olen viimeksi nähnyt vuosia ja vuosia sitten) sekä Missing Piecesin. En tiedä miksi, mutta leffan Teresa Banks-osuus nousi minulle kaikesta Twin Peaks-materiaalista suosikikseni ja tähän asti ainakin uusien jaksojen FBI-osuuksissa on ollut samaa tunnelmaa, josta olen tykännyt suuresti. Vaikka jättimäisesti näytttelijäkaartista Chris Isaak ja Kiefer taisivat puuttuakin, niin silti elättelen toivoa että herrat voisivat näyttäytyä uusissa jaksoissa!

Mutta joo, parhaalla tavalla "best of-Lynch"-tavaralta tämä sarja tuntuu, joka sopii minulle mainiosti. Neogaffissa muistaakseni joku mainitsi, että Lynch olisi pistänyt näihin uusiin jaksoisin pieniä aineksia elokuvista jotka ovat jääneet tekemättä, kuten Ronnie Rocketista tai Lynchin ja Frostin sarjasta Saliva Bubblesta joka miehet suunnittelivat ennen Twin Peaksista. Ronnie Rocket varsinkin on jotain josta Lynch on aina tuntunut olevan kovin kiintynyt, joten hienoa että projekti saa edes jollain tavalla vihdoinkin mahdollisuuden päästä eloon.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 07.11.2017 05:53
Kysykää toinen toisiltanne, pienissä mielissänne: miksi Amazonin videopalvelun pitäisi kiinnostaa juuri sinua? Tällä hetkellä siellä kun ei ole mitään, joka saisi minut painamaan tilaa-nappia, vaikka palvelun saakin ensimmäiset 6 kk hintaan 2,99€ (jonka jälkeen 5,99€).

Mutta...

https://tvweb.com/lord-of-the-rings-tv-series-amazon/

Hyvä luoja...

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 07.11.2017 12:02
Fox on ilmeisesti myynnissä ja Amazon on yksi ostaja ehdokkaista. Tämä diili jos tapahtuu, Amazonin streampalvelu saa aika kovan valikoiman kamaa. Ei sillä että LOTR-sarja yksinään ei riittäisi....

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 14.11.2017 06:08
https://movieweb.com/lord-of-rings-amazon-series-new-stories-prequel/

Se on nyt virallista: Amazon tuottaa juonilinjoiltaan ennennäkemätöntä LOTRia, joka kuitenkin yhä pohjaa Tolkienin alkuperäisiin kirjoituksiin. Jätetäänkö elokuvissa nähdyt hahmot sivuosiin tai jopa kokonaan pois?

Amazonilla on LOTR, Netflixillä Witcher, HBO valmistelee GoT-sivusarjojaan; fantasian fanit piehtaroivat sokerissa lähivuosina.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Kabanossi - 08.12.2017 18:15
Jurassic World: Fallen Kingdom ei ainakaan trailerin (https://www.youtube.com/watch?v=vn9mMeWcgoM) perusteella vakuuta. Edellinen Jurassic World menestyi muistaakseni ihan hyvin, joten sitä tehdään, mikä myy. En tiedä, jaksanko edes vaivautua teatteriin katsomaan. Ensimmäinen elokuva oli ja on edelleenkin niin hyvä, että sen tasolle tuskin ikinä ylletään. Kilpailijoitakaan ei ole oikeastaan näkynyt. Jos näkyisi, olisi niiden vaikeaa syrjäyttää se kuva dinosauruksista, jonka Jurassic Park omaan mieleen on syövyttänyt. T-Rexin "kuuluu" näyttää ja kuulostaa siltä kuin se Jurassic Parkeissa esitetään.  :)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Gba - 11.12.2017 01:11

Muhun kyllä iskee noi uudemmatkin Jurassic Parkit. En sitten tiedä johtuuko se nostalgiasta (hyvin todennäköistä) vai elokuvien laadusta. Edellisen näin Manilassa IMAX -teatterissa ja viihdyin koko elokuvan ajan. Ykkösen tasolle nyt ei tietenkään päästä millään, jo ihan senkin takia että nyt ollaan kyynisiä aikuisia ja kaikkeen tottuneita. Lapsena leffat olivat "harvinaista" herkkua kun käytiin R-kioskilta vuokraamassa paskaalaatuinen (sen laadun tajusi jo lapsena) VHS, joka väpätti oikein kunnolla TV:ssä. Teatteriin menen ton uudenkin katsomaan ja täytyy toivoa, että Itäkeskukseen ehtivät saamaan sen IMAX:n kunnon kalliilla premium lipuilla, jotta eivät jonnet ja muut äänekkäät pellet pilaa elokuvaa. Kävin viime viikolla leffassa ja piti oikein pyytää nuorta kyldduuri pariskuntaa olemaan hiljaa kun niin kovaan ääneen keskustelivat.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Kabanossi - 30.01.2018 10:27
HBO:n Handmaid's Talen yhdeksän ensimmäistä jaksoa katsottu, illalla sitten ensimmäisen kauden viimeinen jakso. Huhtikuussa alkaa toinen kausi.

Sarja sijoittuu johonkin lähitulevaisuuden Yhdysvaltoihin, jonka uskonnolliset hörhöt ovat ottaneet haltuun. Maailmaa vaivaa syntyvyysongelma, ja tämä Jaakobin pojat -ryhmittymä ottaa ohjat omiin käsiin. Presidentti ja hallitus kumoon, kansalle tiukka kuri, perinteiset arvot ja naisilta kaikki oikeudet pois. Ne harvat hedelmälliset naiset valjastetaan synnytyskoneiksi.

Parhaimpia sarjoja vähään aikaan. Hyvä tunnelma ja mielenkiintoinen dystopinen tarina. Tapahtumat etenevät rauhallisesti, ja katsojalle paljastetaan sopivin väliajoin, mitä on tapahtunut. Näyttelijävalinnatkin onnistuneita. Vahva suositus.

Jostain syystä nämä dystopiset tarinat kiinnostavat meikäläistä. Onko heittää hyviä leffa-, sarja- tai kirjasuosituksia?

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Melfice_ - 30.01.2018 14:58
Onko heittää hyviä kirjasuosituksia?
Handmaid's tale.

1984, vaikka loppu onkin jo vähän happoinen.

Eikös leffapuolelta se Equilibrium (Cubic) ollut ainakin toiminnallisesti ihan tuore 2000-luvun alkupuolella ennen kuin Christian Balesta tuli megatähti?

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 30.01.2018 18:10
Children of Men (2006) ja Gattaca (1997) nyt ainakin ovat erinomaisia dystopisia leffoja, joita kaikki eivät ole nähneet. Robocop (1987) kuuluu yleissivistykseen. Akira (1988) on visuaalisesti hienoimpia elokuvia ikinä, mutta sen juonessa ei ole päätä eikä häntää. Brazil (1985) ja 12 Monkeys (1995) kannattaa katsoa, jos Terry Gilliamin tyyli uppoaa. Joidenkin mielestä Dark City (1998) on parempi kuin The Matrix (1999), mutta itse en ole leffaa nähnyt.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Vin - 30.01.2018 22:12
Vahva suositus Children of Men leffalle täältäkin. Yksi parhaista elokuvista joista kukaan ei tunnu tietävän mitään.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 12.03.2018 07:11
Tomb Raider ensi-illassa perjantaina, ennakkonäytöksiä torstaina.

Imdb:n kävijäarvostelut (!) kertovat, että kyseessä on poikkeuksellisen hyvä videopelielokuva. Siispä tämä tulee olemaankin poikkeuksellisen huono videopelielokuva.

Tiedä häntä, mutta tämä kiinnostaa kyllä, vaikka uudet Tomb Raiderit ovat jääneet toistaiseksi pelaamatta, enkä niitä vanhojakaan jaksanut läpi asti setviä. Ne kun sisälsivät liian paljon pulmanratkontaa silloiselle pelaajaegolleni.

Kuka menee viikonloppuna katsomaan?

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 23.03.2018 22:48
https://areena.yle.fi/tv/ohjelmat/30-888 (https://areena.yle.fi/tv/ohjelmat/30-888)

Teeman elokuvafestivaalin päätähtenä on David Lynch. Siellä on mm. Eraserhead, Fire Walk with Me ja The Art Life -dokkari katsottavissa.

Kulttuuriteko.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 12.04.2018 10:16
Laitetaan vaikka tänne. Sisäinen itseironiani repesi kun katsoin Simpsoneiden pätkän jossa julkistetaan Tunnelcraft movie  :lol:

http://www.youtube.com/watch?v=VkRcZ1WaFnw

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Gba - 22.04.2018 00:19
Westworldin kakkoskausi pamahtaa eetteriin 23.4.2018 Suomen HBO:lla!

Varmasti GOT:n jälkeen odotetuin sarja itselleni. Ihmettelen vain miten vähän tästä on ollut hypeä vai olenko vain itse elänyt tynnyrissä. Ainoa mainos mikä tulee heti mieleen on naamakirjan mainoshelvetin seasta bongattu HBO Nordicin suomenkielinen mainos.

Traileri (https://www.youtube.com/watch?v=sjVqDg32_8s)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 16.05.2018 07:06
http://mesta.net/everwood-sarja-saattaa-tehda-paluun/

Tämä olisi jotakin.

Chris "Starlord" Pratt toki kirjoitettaisiin sarjasta jonnekin hiiteen, koska miehestä on kasvanut aivan liian suuri tähti pienen ruudun vakirooliin – ehkä pieni cameo olisi kuitenkin mahdollinen? Ellei tämä sitten todella rakasta Brightin hahmoa, ja halua takaisin intohimosyistä.

Povasin aikoinaan tietenkin Gregory Smithistä ja Emily VanCampista suuria filmitähtiä, enkä nähnyt Prattin uran lähtevän lentoon. Olin siis jälleen melkein täysin oikeassa tulevaisuuden povaamisessa.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Gba - 01.09.2018 16:31
Cobra Kai (https://www.imdb.com/title/tt7221388/)

Karate Kid -leffasarjalle jatko-osa Youtuben Premiumissa - Cobra Kai. Katsoin ekan kauden suoraan putkeen. Kaksi ekaa jaksoa näkee ilmaiseksi ja loput Premiumin kautta. Täynnä nostalgiaa. Ei varmaan uppoa jos ei Karate Kidit ole katsottuna ja lapsuuden ykkösleffoina, tai ehkä uppoaakin. Rotten Tomatoes 100% ja audience score 95%. Välillä kohtaukset on teinielokuville tyypillisen kiusallisia, mutta ei onneksi kokonaisuutta pilaamaan. Suosittelen kylllä kaikille 80-luvulla syntyneille.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 04.09.2018 17:40
Henry Cavill on Geralt Rivialainen aka Noituri (https://twitter.com/io9/status/1036984437983072257?ref_src=twsrc%5Etfw%7Ctwcamp%5Etweetembed%7Ctwterm%5E1036984437983072257&ref_url=https%3A%2F%2Fs9e.github.io%2Fiframe%2Ftwitter.min.html%231036984437983072257)

Liputin itse enemmän Josh Hollowayn puolesta, mutta eiköhän Superman myös handlaa roolin – huomattavasti isompi nimenäkin, kun Josh niitti maineensa periaatteessa LOSTilla.

Louhivatko tekijät kunnioittaen koko hienon kirjasarjan potentiaalin? Oikeita sanoja on sanottu, oikeita miehiä ja naisia pestattu ja kultaisia lupauksia annettu. Ensimmäisen kauden näkemiseen voi kuitenkin mennä vielä parikin vuotta.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 04.09.2018 17:46

Hmm aika erikoinen valinta, mutta voi toki toimia hyvinkin. Ei näistä koskaan tiedä etukäteen. Lisää vähän ryppyjä ja harmaa tukka, vaikka kasvonmuodot eivät aivan samanlaiset olekaan. Ainakin Cavill on ilmeisesti sarjan fani.

Mutta aika ison nimen ovat tosiaan saaneet tähän. Ilmeisesti budjetissa ei säästellä. Tai sitten kaikki budjetti menee Cavillin liksaan  :P

Tässä olisi kyllä kova sauma Netflixille saada GoT:in veroinen sarja itselleen. Kirjoja lukeneet tietävät, miten rikas tarina kaiken takana on ja siitä kyllä riittää vaikka miten loistavaan sarjaan, jos se vain tehdään kunnolla.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 04.09.2018 17:56
Nörtit tulevat läpsyttelemään toisiaan tissiposkilleen nettikahviloissa puolustaessaan omaa suosikkiaan lähitulevaisuuden sarjoista; HBO:n GOT-Prequel! Netflixin Witcher! Amazonin Lord of the Rings!

Sitten sisään tulee mystinen muukalainen, joka tilaa tiskiltä maidon sijasta Lapin kullan, ja häipyy varjoihin.

"Häntä sanotaan Samoojaksi."
"Miksi?"
"Koska... koska hän katsoo niitä kaikkia kolmea sarjaa."
Hiljaisuus.
HBO:n GOT-Prequel! Netflixin Witcher! Amazonin Lord of the Rings!

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 04.09.2018 22:40
Se on aika todennäköistä että meikäläisellä tulee olemaan jossain vaiheessa noi kaikki palvelut jos samaan aikaan pyörivät. Ja päälle vielä formula. Se tekee 60€ kuussa suoratoistopalveluita :rollaus: Silti mieluummin maksan niistä kuin waretan, kun se on vaan niin paljon helpompaa kun siitä maksaa. Toki hyvästä viihteestä maksaa jo periaatteesta mielellään. Tai no, formula on ehkä eri juttu, kun mietitään Suomen lähetysten kokonaislaatua.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Partajeesus - 04.09.2018 22:45
^ Odotat, että sarjoista on kaikki kaudet tehty ja otat palvelun vasta sitten ja keskityt vain siihen yhteen sarjaan kerrallaan. Jos muu tarjonta ei kiinnosta niin tuossa säästää aika helvetisti rahaa ja lisäksi voi katsoa ihan omaan tahtiin.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 23.01.2019 09:53
Lainaus
Black Panther (Kevin Feige, Producer)
BlacKkKlansman (Sean McKittrick, Jason Blum, Raymond Mansfield, Jordan Peele and Spike Lee, Producers)
Bohemian Rhapsody (Graham King, Producer)
The Favourite (Ceci Dempsey, Ed Guiney, Lee Magiday and Yorgos Lanthimos, Producers)
Green Book (Jim Burke, Charles B. Wessler, Brian Currie, Peter Farrelly and Nick Vallelonga, Producers)
Roma (Gabriela Rodriguez and Alfonso Cuaron, Producers)
A Star Is Born (Bill Gerber, Bradley Cooper and Lynette Howell Taylor, Producers)
Vice (Dede Gardner, Jeremy Kleiner, Adam McKay and Kevin Messick, Producers)

Nauran, jos Black Panther voittaa parhaan elokuvan Oscarin. Naurattaa tosin toi pelkkä ehdolla oleminen jo. Voiko olla läpinäkyvämpää paskaa?

Otsikko: Vs: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 23.01.2019 15:18

Naureskelin samaa. Marvelin liukuhihnamäiskeillä nyt ei ylipäätään ole mitään meriittejä tuolle listalle, mutta Oscar Academy koittaa taas nuoleskella tummempia perseitä.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: MasterTK - 23.01.2019 17:11
Oma suosikkini, kun leffateatterissa tuli mainos, jossa tummaihoinen akka oli pilkillä jossain erämökillä. Piti siihenkin mainokseen saada se kiintiölaku mukaan. Alkaa olla jo niin huvittavaa.  :lol:

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Gba - 23.01.2019 18:09
Oma suosikkini, kun leffateatterissa tuli mainos, jossa tummaihoinen akka oli pilkillä jossain erämökillä. Piti siihenkin mainokseen saada se kiintiölaku mukaan. Alkaa olla jo niin huvittavaa.  :lol:

No juuri tämä, vaikka tuota sanaa nyt en itse käyttäisi. Tämä tietona syyttäjälle ja Fobballe jo valmiiksi, niin ei tarvitse käräjille asti mennä.

Nykypäivänä firmat pelkäävät leimaantuvansa ja siksi on helpompaa palkata suoraan etnisesti valtaväestöstä eroavia henkilöitä markkinointiin. Jos katsoo vaikka vaatemerkkejä, niin ei tule kyllä yhtään vastaan jossa olisi pelkkiä valkoisia malleja. Sama omassakin firmassa, melkein jokainen korkean profiilin mainoskasvo joka on palkattu edustaa etnisesti muuta kuin valtaväestöä. Sinänsä tässä ei ole mitään väärää ja ymmärrän hyvin pörssiyhtiöitä, riskejä ei kannata väärissä paikoissa ottaa ja kannattaa aina kannattaa vallalla olevaa trendiä. 90-luvulla se oli kiintiöhomo joka iskettiin joka sarjaan ja leffaan, nyt maahanmuutto on se päivän sana.

Se on harmi jos niinkin keskinkertainen elokuva kuin Black Panther palkitaan vääristä syistä. Suvaitsevaiston narratiiviinhan kuuluu, että yleistää ei saa - paitsi jos kyse on valkoisesta heteroseksuaalista miehestä, tällöin aikaisemmat saavutukset (Oscar palkinnot valkoisten heteromiesten elokuville) ovat kollektiivinen taakka koko ihmiskunnan valkoisille miehille ja heitä tulee rangaista ja antaa tasinkoa pigmentiltään tummemmille ohjaajille ja näyttelijöille. Ennustankin Oscarvyöryä oikeaan kehoon syntyneille henkilöille.

No Oscarit vissiin on vähän kuin Euroviisut, politiikkaa, joten olkoon niin. Kertoimenlaskijat tosin ennustavat Roman voittoa. Olisiko tässä nähtävissä vastaisku Trumpille? No en tiedä, elokuva vissiin on oikeastikin erinomainen (en ole nähnyt)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 23.01.2019 21:27
Kiintiöhomoja tarvittiin. Tänä päivänä vakavalla naamalla homottelevia löytyy vain jostain puolangan metsistä. Viihteellä on valtava vaikutus massoihin.

Black Panther oli 1/5 leffa ja sen ehdolla oleminen vie Oscareilta sen viimeisenkin uskottavuuden murusen. Roma:han on laudan suosikkiohjaajan Alfonso Quaronin tekele. Gravityn jälkeen en ole katsomassa mitään miehen leffoja.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 23.01.2019 22:23
En tiedä kuinka yllättynyt Black Pantherin ehdokkuudesta lopulta pitäisi olla, koska katsoja lukujen saalistus on ollut joka vuosi, sanoisiko räyhkeämpää. Mutta jos genre mitenkään maistuu, eihän Balck Panther mikään huono elokuva ole. Vähintäänkin siis silloin jos tarkastellaan omassa genressään. Ei mikään vuoden elokuva tietenkään, mutta aikalailla yhtä suuri vitsi on Bohemian Rhapsody tuolla listalla. Itse en ole sitä nähnyt, mutta mitä on lueskellut sitä ei kannata katsoa jos ei ole bändin fani. Molemmat on ihan samasta syystä listalla: Hyvät katsoja luvut.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 24.01.2019 08:06
Oli se toimintaleffanakin aivan sysipaska.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 24.01.2019 08:47
Erityisesti se lopputaistelu oli niin tökerö CG-mättö.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 24.01.2019 09:40
Ihanan monenlaista asiaa. Tuohon politiikkaan yleisesti sanon vain sen, että jos kokee henkilökohtaisena loukkauksena, että isolla näyttämöllä puidaan välillä yleistävin sanankääntein historiallisia epäkohtia, joiden vaikutukset ovat nähtävissä edelleen, niin kannattanee tosiaan suosiolla muuttaa sinne puulämmitteiselle mökille pilkkihommiin. Jänkhällä ei joudu vahingossakaan katsahtamaan sisäänpäin ja miettimään, päteekö tämä kritiikki omaan toimintaan vai ei. Tolkun Ihmisillä™ ei ole oikeasti tässä maailmassa mitään hätää, kunhan vain osaa katsoa läpi kaikkien ääriliikkeiden habatuksen. Se, että joku yksilö vetää asian överiksi, ei tee koko aiheesta naurettavaa tai tarpeetonta, ja ehdottomuus sekä ennakkoluulot ovat aina hanurista, tulivat ne mistä suunnasta tahansa.

Black Panther oli oikein hyvä supersankarielokuva. Sillä on vahva oma (visuaalinenkin) identiteetti, osaava näyttelijäkaarti ja yhteiskunnallinen sanoma, joka istuu Marvel-universumiin eikä astu leffan viihdyttävyyden tielle. Lopputaistelu on tosiaan aika sieluton tietokoneshow, mutta toisaalta useimmat supersankarifilkat kompuroivat grande final -telemarkin kanssa. #skybeam

Mikäli aika oli nyt viimein kypsä supersankarioscarehdokkuudelle, Infinity War olisi varmasti monen mielestä ollut ansaitsevampi tapaus. Taidokkaasti rakennettu kokemus, joka nostaa genren parhaat puolet esiin ja ländää tarinallisesti asioita, joiden ei oikeasti pitäisi olla edes mahdollisia. Filkka on ehdottomasti omankin 2018-listan kärkipäässä. Mutta, palkitsemisen suhteen IW on itse asiassa aika hankala tapaus, sillä yksittäisenä elokuvana se ei yksinkertaisesti toimi. Ilman usean elokuvan taustatietoja kokemuksesta katoaa leijonanosa, eikä se ole perinteisesti hyvän elokuvan merkki. Olisi siis melko hassua nähdä elokuvaa palkintopalleilla. Marvel-kontekstissa IW on kuitenkin huikea saavutus. Endgame ei voi tulla liian nopeasti.

Oscar-gaala taas on aina ollut politiikan ja insider-kulttuurin kehto. Akatemia pitää hyvin tietynlaisista elokuvista ja vanhojen alan miesten kerho on alkanut avata näkemyksiään vasta, kun valintojen epäkohtien ilmeisyys saavutti kriittisen pisteen. Aiempien valintojen pohjalta on esimerkiksi pomminvarmaa, että parhaan elokuvan ehdokkuus napsahtaa, jos teet historiaan pohjautuvan elokuvan näyttelijästä tai elokuvien tekemisestä. Lisäksi ehdokkaat ratkaisee lopulta suurimmaksi osaksi kampanjaraha, terveisin Netflixin 20 miljoonan Roma-kamppis. Ei kovin jännittävä pohja palkintogaalalle, eivätkä tämän vuoden poliittiset valinnat siis eroa kummemmin aiemmista.

Minua ei henkilökohtaisesti hierrä, että Black Panther on saanut ehdokkuuden osittain kulttuurimerkityksensä vuoksi, vaikka voittaa sen ei pitäisi. Suoraan sanottuna BlacKkKlansman voisi puolestani viedä potin, vaikka esim. Green Book ja Roma ovat vielä näkemättä, ja molemmista olen hyvää kuullut. Eniveis, maailmassa jossa Crash on Oscar-palkittu vuotensa parhaana elokuvana, ei näitä taida kannattaa liian vakavasti ottaa. :D

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Melfice_ - 25.01.2019 22:12
Oma suosikkini, kun leffateatterissa tuli mainos, jossa tummaihoinen akka oli pilkillä jossain erämökillä. Piti siihenkin mainokseen saada se kiintiölaku mukaan. Alkaa olla jo niin huvittavaa.  :lol:
Nolaat lähinnä itsesi noilla lakujutuilla. Mitä väliä on jonkun ihmisen ihonvärillä mainoksessa? Kannattaa ehkä vielä miettiä minkä takia se herättää sinussa voimakkaita ajatuksia.
Ehkä se on joku 80-luvulla syntyneiden lasten juttu että ajatellaan automaattisesti että musta ihminen on ulkomaalainen ja outo. Yhteiskunta on onneksi mennyt 30 vuodessa sen verran eteenpäin ettei nykyajan lapset taida ajatella samalla tavalla kun meillä on kaikenvärisiä suomalaisia.

En ole nähnyt Black Pantheria. Kävin viime vuonna katsomassa yhden elokuvan teatterissa, se oli "Three billboards outside Ebbing, Missouri".

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 26.01.2019 12:31
Kävit kattoo sen vuoden parhaan leffan, ei paha.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 26.01.2019 13:37
Samaa olin kans toteamassa, että eipä paljoa paremmin olisi voinut yhtä leffaansa valita.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 26.01.2019 21:47
Ihanan monenlaista asiaa. Tuohon politiikkaan yleisesti sanon vain sen, että jos kokee henkilökohtaisena loukkauksena, että isolla näyttämöllä puidaan välillä yleistävin sanankääntein historiallisia epäkohtia, joiden vaikutukset ovat nähtävissä edelleen, niin kannattanee tosiaan suosiolla muuttaa sinne puulämmitteiselle mökille pilkkihommiin. Jänkhällä ei joudu vahingossakaan katsahtamaan sisäänpäin ja miettimään, päteekö tämä kritiikki omaan toimintaan vai ei. Tolkun Ihmisillä™ ei ole oikeasti tässä maailmassa mitään hätää, kunhan vain osaa katsoa läpi kaikkien ääriliikkeiden habatuksen. Se, että joku yksilö vetää asian överiksi, ei tee koko aiheesta naurettavaa tai tarpeetonta, ja ehdottomuus sekä ennakkoluulot ovat aina hanurista, tulivat ne mistä suunnasta tahansa.

Niin tai sitten vaan naurattaa kun keskinkertainen Marvel-leffa nostetaan jalustalle täysin poliittisista syistä. Ei mitään henkilökohtaista. Ainoastaan läpinäkyvää Oscar-pelleilyä. Ts. voit postata ton saarnaamisen jonnekin sisun forumille.

Ihan sama mikä Marvel-leffa olisi ollut Oscar ehdokkaana parhaaksi leffaksi, olisin nauranut. Nyt vain vielä valitsivat sen huonoimman 2018 Marvel-leffoista.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 28.01.2019 10:10
Yritin kyllä jakaa postaukseni väliboldauksilla aiheittain selkeisiin osioihin, mutta silti oli näemmä jäänyt kokonaisuus vähän epäselväksi. Pahoittelut tästä! Vaihdan sulle tähän alas oikean lainauksen, niin pysyy keskustelu loogisena:

Black Panther oli oikein hyvä supersankarielokuva. Sillä on vahva oma (visuaalinenkin) identiteetti, osaava näyttelijäkaarti ja yhteiskunnallinen sanoma, joka istuu Marvel-universumiin eikä astu leffan viihdyttävyyden tielle. Lopputaistelu on tosiaan aika sieluton tietokoneshow, mutta toisaalta useimmat supersankarifilkat kompuroivat grande final -telemarkin kanssa. #skybeam

Mikäli aika oli nyt viimein kypsä supersankarioscarehdokkuudelle, Infinity War olisi varmasti monen mielestä ollut ansaitsevampi tapaus. Taidokkaasti rakennettu kokemus, joka nostaa genren parhaat puolet esiin ja ländää tarinallisesti asioita, joiden ei oikeasti pitäisi olla edes mahdollisia. Filkka on ehdottomasti omankin 2018-listan kärkipäässä. Mutta, palkitsemisen suhteen IW on itse asiassa aika hankala tapaus, sillä yksittäisenä elokuvana se ei yksinkertaisesti toimi. Ilman usean elokuvan taustatietoja kokemuksesta katoaa leijonanosa, eikä se ole perinteisesti hyvän elokuvan merkki. Olisi siis melko hassua nähdä elokuvaa palkintopalleilla. Marvel-kontekstissa IW on kuitenkin huikea saavutus. Endgame ei voi tulla liian nopeasti.

Oscar-gaala taas on aina ollut politiikan ja insider-kulttuurin kehto. Akatemia pitää hyvin tietynlaisista elokuvista ja vanhojen alan miesten kerho on alkanut avata näkemyksiään vasta, kun valintojen epäkohtien ilmeisyys saavutti kriittisen pisteen. Aiempien valintojen pohjalta on esimerkiksi pomminvarmaa, että parhaan elokuvan ehdokkuus napsahtaa, jos teet historiaan pohjautuvan elokuvan näyttelijästä tai elokuvien tekemisestä. Lisäksi ehdokkaat ratkaisee lopulta suurimmaksi osaksi kampanjaraha, terveisin Netflixin 20 miljoonan Roma-kamppis. Ei kovin jännittävä pohja palkintogaalalle, eivätkä tämän vuoden poliittiset valinnat siis eroa kummemmin aiemmista.

Minua ei henkilökohtaisesti hierrä, että Black Panther on saanut ehdokkuuden osittain kulttuurimerkityksensä vuoksi, vaikka voittaa sen ei pitäisi. Suoraan sanottuna BlacKkKlansman voisi puolestani viedä potin, vaikka esim. Green Book ja Roma ovat vielä näkemättä, ja molemmista olen hyvää kuullut. Eniveis, maailmassa jossa Crash on Oscar-palkittu vuotensa parhaana elokuvana, ei näitä taida kannattaa liian vakavasti ottaa. :D

Niin tai sitten vaan naurattaa kun keskinkertainen Marvel-leffa nostetaan jalustalle täysin poliittisista syistä. Ei mitään henkilökohtaista. Ainoastaan läpinäkyvää Oscar-pelleilyä. Ts. voit postata ton saarnaamisen jonnekin sisun forumille.

Ihan sama mikä Marvel-leffa olisi ollut Oscar ehdokkaana parhaaksi leffaksi, olisin nauranut. Nyt vain vielä valitsivat sen huonoimman 2018 Marvel-leffoista.

No jaa, en minä nyt tätä kannanottoa mitenkään saarnaavaksi kokenut. Pointti lähinnä oli, että Oscarit ovat aina olleet politiikan näyttämö, kampanjointipelin tulokset vain hieman vaihtelevat aikakaudesta toiseen. Lisäksi Akatemia palkitsee usein elokuvia ja tekijöitä helpommin, jos kuolo on korjannut mestarin tai jos uran päätepiste on muuten lähellä (ns. viimeinen mahdollisuus palkita -momentti). Black Pantherin kulttuurimerkitystä vuonna 2018 ei oikein voi kieltääkään, joten vaikka täydellisessä maailmassa ehdokkaat olisivat puhtaasti ne laadukkaimmat ja vaikuttavimmat elokuvateokset ilman mitään ulkoisia tekijöitä, näin ei oikeastaan ole koskaan ollut.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Gba - 15.04.2019 19:33
GOT alkoi (ei sisällä spoilereita)

Jumaleissön on se vaan hieno sarja. Onnistuu pitämään otteessaan alusta loppuun. Ahdistaa kyllä hieman voiko tän jälkeen enää tulla mitään yhtä hienoa, mutta samat fiilikset oli Lord of The Rings elokuvien jälkeen. Eiköhän sieltä joskus vielä jotain yhtä hienoa fantasiaa saada. Siihen asti täytyy vain nauttia tästä viimeisestä kaudesta. Varmaan ainoa sarja jossa laatu on pysynyt korkealla kaudesta toiseen.

Alkosta saa muuten GoT viskiä (bongattu lautalaistenkin ig:stä).

https://www.alko.fi/tuotteet?SearchTerm=game+of+

Vähän mietin tuota Lannisterin Lagavulinin 9 vuotiasta. Ainakin omaan makuun varmasti paras. Sopivasti savua. Hinnassa on kyllä GoT lisää, mutta sarjan suurena fanina turha ulista.  ;D

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 15.04.2019 21:58
Edellinen kausi oli niin ripulia, että ei mitään odotuksia uusimman suhteen. Jospa sieltä saadaan muutama siisti toimintakohtaus ja parit hyvät tissit ruutuun.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 23.04.2019 21:15
https://www.yahoo.com/lifestyle/avengers-endgame-reviews-greatest-movie-151216201.html

Lainaus
Imagine the best possible version of #AvengersEndgame and somehow the film still surpasses all expectations. I cried 5-6 times. It’s the most emotional, most epic, MCU film. A tribute to ten years of this universe and holy shit the great fan service in this movie. Soooo good.

Lainaus
This can't be understated: #AvengersEndgame is everything you want it to be and more. I am absolutely floored. A perfect reflection on the last 11 years that pays off everything in the best way possible. Without question my new favorite Marvel Cinematic Universe film. Stunned.

Lainaus
So I just saw #AvengersEndgame, and you guys aren’t ready for shiiiiit. All the theorizing didn’t prepare you for this. I cried a lot, I flung my hands in the air and screamed out loud. It’s incredible.

Supersankarileffojen Citizen Kane on huomenna täällä. 24 tunnin sisään tiedän itsekin, mitä elokuvasta ajattelen. Hype!

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 24.04.2019 09:22
Saatana! On niin vaikeaa tuo elokuvissakin käynti nykyään että joudun odottamaan vähintään ensi viikkoon ennen kuin on edes mahdollista nähdä Endgame. Pahimmillaan joudun katsomaan sen kolmen viikon päästä peruskankaalta, kun tämä luonnollisesti huutaa IMAXia. Voipi käydä niin että otan töistä lomaa ja käyn katsomassa sen keskellä päivää ensi viikolla. Tässä vaiheessa hype (ja oma yleinen mielenterveys) pakottaa radikaaleihin toimiin.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 24.04.2019 10:05

Itse olin kans vähän jo luovuttanut sen kanssa, että pääsisi kärkikahinoissa katsomaan. Miljoona rautaa tulessa ja näytökset tuntui täyttyneen heti. Vaimo veti kuitenkin ässän hihasta ja oli varannut yhden lipun täksi illaksi Tennarin ISENSEEN (vanha Scape). Siellä siis, nahkapenkki hikoamaan ja kädet ilmaan! (Sillä pienellä kaviaatilla, että päivän viimeinen työkeikka ei jotenkin venähdä.)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: migge - 24.04.2019 11:27
Eiköhän tuo pyöri IMAX-kankaalla jokusen kuukauden. (Oli muuten aika vaikuttava kokemus kun Cpt. Marvellin kävin katsomassa.)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 24.04.2019 12:34
Tietty jos katsojaluvut pyörii korkealla, niin miksi ei pyörisikin useamman viikon. Mutta pistänyt sen varaan että pyörii ;D

Ja IMAX oli kyllä yllättävän vaikuttava kokemus. Kävin myös Captain Marvelin katsomassa ja jopa 3D tuntui aika coolilta siinä. Vielä odotan että saadaan HFR leffa sinne 3D:nä niin voidaan olla parhauden äärellä. Cameronin Avatarien jatko-osat ilmeisesti tämän kokemuksen tuo.

Sitä aikaisemmin mietti miksi porukka menee vielä katsomaan Interstellaria IMAXiin, mutta pakko se on myöntää että kävi itselläkin mielessä ensimmäisen IMAX -leffan (Captain Marvel) jälkeen mielessä että "saatana se voisi olla cool".

Ainoa miinus on ne perkeleen nahkapenkit. En tajua mikä niissä on luksusta. Joka kerta kun niissä istuu, ylös noustessa tuntuu että olisi leffan alussa kussut housuunsa ja leffasta lähtiessä olisi kusisen kosteat housut. Hajukin melkein yhtä paha. Endgameen pitää varmaan laittaa räsyhousut jalkaan ja polttaa ne kotona.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 24.04.2019 16:02
Piti mennä katsomaan sunnuntaina vaimon kanssa, mutta Pääsiäisen sekoittamana en tajunnut mikä päivä on ja en päässyt varailemaan lippuja kuin vasta pari tuntia myöhässä. Nyt on sitten varattu liput tiistaille, perkele.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 24.04.2019 16:56
Ilokseni voin kertoa, että työpäivä ei venähtänyt. Pian starttaa!

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 24.04.2019 18:25
Ehkä tyydyttävin leffa, minkä olen koskaan nähnyt. Joidenkin juonilinjojen yhteenpunonnoille on vaikea löytää sanoja. 10 vuotta taputellaan yhteen todella onnistuneesti.

Mutta Endgame ei todellakaan ollut sellainen, mitä odotin sen olevan...

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 30.04.2019 21:39
Ehkä tyydyttävin leffa, minkä olen koskaan nähnyt. Joidenkin juonilinjojen yhteenpunonnoille on vaikea löytää sanoja. 10 vuotta taputellaan yhteen todella onnistuneesti.

Mutta Endgame ei todellakaan ollut sellainen, mitä odotin sen olevan...

Samat mietteet.

Sellaisen mielenkiintoisen huomion tein, että aika nuorta oli porukka ainakin meikäläisen näytöksessä. Osa porukasta ei varmaan ollut edes syntynyt silloin kun MCU starttasi.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Gba - 05.05.2019 16:33
GoT:n kolmas jakso. Olipahan paska ja toisaalta ihan ok yhtäaikaa. Kaikki on tän varmaan jo nähneet, mutta laitetaan spoiler -tagien alle silti.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 05.05.2019 17:48
Ite vasta kakkosjakson katsoin ja meni omalla listallani paskimpien GoT jaksojen kärkeen. Ei terve mitä paskaa.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: MasterTK - 05.05.2019 20:10
Suurin ongelma GOT-sarjassa, joka on ollut jo nähtävissä pari viimeistä seasonia, että koko sarja joudutaan vetämään kelauksella loppuun. Tuomionpäivä jota odotettu vuositolkulla, on ohi yhdessä jaksossa, jossa kukaan merkittävä henkilö ei kuole. Oli arvattavissa jo ajat sitten. Monta ekaa seasonia rakennettiin hitaasti ja varmasti eeppiset puitteet kaikelle, mutta vaatisi lukuisia kausia lisää, että kaikki saatais purkkiin mukavasti. Pelkästään sota kuolleita vastaan olisi vaatinut yhden kauden ainakin. Nyt kyseessä muutaman jakson lopetuskausi, josta "tuhlattiin" pari ekaa jaksoa pelkästään hahmojen fiilistelyyn.

Onhan tuo silti ollut kyllä varsin hieno sarja virheineenkin. Aikalailla puhdasta viihdettä, jota ei kannata liian syvällisesti miettiä.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 05.05.2019 23:51
Onhan noissa ollu vikansa. Kasi kauden jaksoissa siis. Mutta yleisesti olen pitänyt kyllä.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Tumman kuvan kritisoiminen johtuu varmaan siitä että monella on paska TV. Itse olen joutunut tähän segmenttiin myös ja paikoitellen se oli todella perseestä. Sopi kyllä sinänsä hyvin ja oli tunnelmaltaan varmasti parempi näin, mutta TV:n varjojen erottelu eli tumman sävyt on parempi olla kunnossa että valaistus ajaa asiansa.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: MasterTK - 06.05.2019 11:03
Tumman kuvan kritisoiminen johtuu varmaan siitä että monella on paska TV. Itse olen joutunut tähän segmenttiin myös ja paikoitellen se oli todella perseestä.

Jep, se johtuu juurikin tuosta. Ja vaikka olisi hyväkin telkkari, niin ihmiset käyttävät ties mitä vivid ja dynamic contrast -roskaa päällä, joka vääristää kuvaa täysin. Elokuvien color grading -tyypit ovat iät ajat joutuneet taistelemaan kyseisen asian kanssa ja siitä syystä aivan liian usein yökohtaukset näyttävät epärealistiselta roskalta, koska niissä nostetaan valaistuksen tasoa reippaasti ylöspäin. Se mikä näyttää referenssimonitorilla tai kalibroidussa TV:ssä hyvältä, saattaa näyttää ihan miltä sattuu muilla ruuduilla.  Viime jaksossa oli vedetty aika tinkimättömällä linjalla hahmojen valaistus, eikä koitettu korostaa kaikkea lampuilla, mistä plussaa.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: saska - 06.05.2019 11:39
Oikea ongelma noissa pimeissä kohdissa on hbo:n kuvanlaatu/bitrate, joka puraisee (liikkeen lisäksi) juuri noista pimeistä kohtauksista detaljit pois. Aivan käsittämätöntä että vaikka kuva on paperilla full hd niin käytännössä vastaa jotain kymmenen vuoden takaista youtubelaatua.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: finngamer - 06.05.2019 13:24
Ite vasta kakkosjakson katsoin ja meni omalla listallani paskimpien GoT jaksojen kärkeen. Ei terve mitä paskaa.

Yllättävää. Kakkosjakso kuitenkin oli parasta pitkään aikaan, niin hyvää fiilistelyä.

Ei kaiken viihteen tarvitse olla pelkkiä räjähdyksiä! ;)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 06.05.2019 14:17
Ite vasta kakkosjakson katsoin ja meni omalla listallani paskimpien GoT jaksojen kärkeen. Ei terve mitä paskaa.

Yllättävää. Kakkosjakso kuitenkin oli parasta pitkään aikaan, niin hyvää fiilistelyä.

Ei kaiken viihteen tarvitse olla pelkkiä räjähdyksiä! ;)

Itse nautin kanssa kakkosjaksosta erittäin paljon, monia palkintoja pitkistä hahmonkehityksistä.

Kolmosessa on omat ongelmansa, joista osalle on selvät syyt. Aika paljon oli myös sellaista, mistä itse diggasin, vaikka kaikki eivät. Tärkeimpänä kuitenkin, kautta on vielä jäljellä, joten kaikki definitiiviset päätelmät tulevat nyt liian aikaisin.

Illalla taas uutta jaksoa putkeen, kunhan lapsi on sammunut!

Oikea ongelma noissa pimeissä kohdissa on hbo:n kuvanlaatu/bitrate, joka puraisee (liikkeen lisäksi) juuri noista pimeistä kohtauksista detaljit pois. Aivan käsittämätöntä että vaikka kuva on paperilla full hd niin käytännössä vastaa jotain kymmenen vuoden takaista youtubelaatua.

Uskon kanssa, että tämä on se suurin ongelma. Varmasti päin honkia kalibroidut telkut ja vanhoilta tableteilta katselut ovat haitanneet porukkaa kanssa, mutta kauneusvirheitä oli kyllä myös kunnossa olevalla kalustolla. Onko kyse sitten edelleen siitä, että HBO:n sovellustarjonta on vaan jumissa luokituksessa shit tier - mihin on jo vuosien varrella totuttu - vai onko kyse enemmän siitä, että kovan kysynnän vuoksi matskua on varsinkin ekoina päivinä pakko ampua eetteriin vaatimattomampana ettei pipeline kiehu yli? En osaa sanoa.

Viimeisen päälle fyysiseltä medialta ja kunnon TV:llä katsottuna tämä voi hyvin olla yksi upeimpia TV-sarjajaksoja koskaan, teknisesti/valaistuksellisesti. Tällainen tinkimättömyys ei vaan ikävä kyllä oikein istu massakulutukseen nykytekniikalla.

Otsikko: Vs: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Gba - 06.05.2019 16:34

Netflixillä tämä ongelma on vissiin korjattu niin, että mediaa voi ladata offline tilaan katseltavaksi ja kuvanlaatu pysyy täten parempana? HBO:lla ei taida vastaavaa olla. Sinänsä kyllä läppä, kun kyseessä on maailman kallein ja hienoin tv-sarja ja sitten katsellaan kahden markan striimejä kusisilta näytöiltä.

Kakkosjaksolle kanssa peukku. Pidän itse eniten dialogipohjaisista elokuvista ja tv-sarjoista. Päätön toiminta kiinnosti viimeksi lapsena, jos silloinkaan. Nyt nelosjakson kimppuun   :)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 06.05.2019 18:51
Ite vasta kakkosjakson katsoin ja meni omalla listallani paskimpien GoT jaksojen kärkeen. Ei terve mitä paskaa.

Yllättävää. Kakkosjakso kuitenkin oli parasta pitkään aikaan, niin hyvää fiilistelyä.

Ei kaiken viihteen tarvitse olla pelkkiä räjähdyksiä! ;)

Teoriassa jakso olisi voinut olla hyvä. Dialogi vaan oli todella köykäistä fanipalvelua ja näin monen hahmon yhtäaikainen interaktio paljasti uudempien kausien kässärien heikkoudet. Hahmot ja niiden väliset keskustelut tuntuivat  todella epäuskottavilta, juurikin siltä, että ne eivät olleet luonnollisesti toistensa seurassa vaan toistivat jotain läpinäkyviä fanipalvelurivejä.

Innolla odotan kolmatta jaksoa, jota kaikki ovat haukkuneet. Monesti se tarkoittaa, että itse tykkään :b

EDIT:

Jassoo, nyt on kohuttu kolmas jakso nähty ja alamäki senkun jatkuu.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 07.05.2019 22:39
Saattaisin ihan varalta vielä toviksi laittaa spoilertageihin jos joku on ollut näissä jopa HeinZia hitaampi.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 07.05.2019 23:12
Neljäs jakso:

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Ei tätä paskaa voi edes paatunein fani enää puolustaa.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Gba - 08.05.2019 23:15
Neljäs jakso:

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Ei tätä paskaa voi edes paatunein fani enää puolustaa.

Pakko olla zoukkan kanssa samaa mieltä ekaa kertaa sataan vuoteen.

Lisäksi:
Spoileri (osoita katsoaksesi)

Noh, odotellaan 20-30v ja tästä tehdään onnistunut remake?

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 08.05.2019 23:48
Veneillä seilaus ja neuvottelu kohtaukset tosiaan laski jakson tasoa, vaikka muuten pidin kyllä. Mutta sanoin tämän jo edellisestä jaksosta:
"Se johtui lopulta typerästä ämmästä. Ne perkeleet ujutti sellaisen sarjaan kuitenkin."

Ja nyt niitä on jo kaksi.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Gba - 09.05.2019 01:24
Veneillä seilaus ja neuvottelu kohtaukset tosiaan laski jakson tasoa, vaikka muuten pidin kyllä. Mutta sanoin tämän jo edellisestä jaksosta:
"Se johtui lopulta typerästä ämmästä. Ne perkeleet ujutti sellaisen sarjaan kuitenkin."

Ja nyt niitä on jo kaksi.

Tarkoitat niillä ämmillä varmaan näitä käsikirjoittajia.  :)

Dany forgot about the Iron Fleet (https://youtu.be/ahoHDU0T44I)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: finngamer - 09.05.2019 12:05
Täyttä paskaahan

Spoileri (osoita katsoaksesi)

oli, mutta ihmisillä on nyt vähän hämmennystä muuten maantieteellisesti ja strategisesti.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Jo viime kaudellahan kaikki realismi etäisyyksistä heitettiin pois, kaikki kohtaamiset voi olla heti seuraavana päivänä missä tahansa päin maata.

En siis puolustele kirjoittamista yhtään, parit faktat vaan hakusessa ihmisillä.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 09.05.2019 16:12
Veneillä seilaus ja neuvottelu kohtaukset tosiaan laski jakson tasoa, vaikka muuten pidin kyllä. Mutta sanoin tämän jo edellisestä jaksosta:
"Se johtui lopulta typerästä ämmästä. Ne perkeleet ujutti sellaisen sarjaan kuitenkin."

Ja nyt niitä on jo kaksi.

Tarkoitat niillä ämmillä varmaan näitä käsikirjoittajia.  :)

Dany forgot about the Iron Fleet (https://youtu.be/ahoHDU0T44I)

En. Ämmillä tarkoitin niitä ämmiä. Kirjoittajat on "Ne perkeleet".

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Gba - 09.05.2019 17:11
Täyttä paskaahan

Spoileri (osoita katsoaksesi)

oli, mutta ihmisillä on nyt vähän hämmennystä muuten maantieteellisesti ja strategisesti.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Jo viime kaudellahan kaikki realismi etäisyyksistä heitettiin pois, kaikki kohtaamiset voi olla heti seuraavana päivänä missä tahansa päin maata.

En siis puolustele kirjoittamista yhtään, parit faktat vaan hakusessa ihmisillä.

Tää oli tosiaan toinen asia mitä ihmettelin, siis miksi

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Mut joo, kaikki mitä sarjassa on tapahtunut nyt kahdeksannella kaudella olisi voinu tehdä vaan niin paljon uskottavammin. Harmittaa helkkaristi itseä nämä epäloogisuudet ja teleporttailut. Olisin niin paljon mieluummin katsonut hidasta matkaamista jaksotolkulla, olisivat vaikka tehneet useamman kauden lisää.  :)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 09.05.2019 17:25
Kausien lisääminen olisi toki ollut ihanteellista. Se ei kuitenkaan ollut mahdollista, ja jo pari kautta sitten kaikille oli varmasti selvää, että kiire tässä paketoinnissa auttamatta tulee. Sen oireita nähdään nyt, ja niiden voi joko antaa haitata tai sitten ei.

Itse palaan asiaan tarkemmin viimeisen jakson jälkeen, sillä vasta lopetus laittaa kaiken muun kontekstiin.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: migge - 17.05.2019 15:18
Hieman epäonnistuneelta tämä viimeinen kausi on tuntunut. Viime jaksosta jäi vahvasti verkkokalvoille sortuvat muurit ja kadut valtaava liekkimeri. Käsikirjoittajien kiireellä tappamat päähenkilöt eivät oikein aiheuttaneet mitään tuntemuksia. Suurin ongelma tässä on kuitenkin räikeä tempomuutos. Tapahtumaähky ja hahmojen pomppimiset ympäri Westerosia poikkeavat aika merkittävästi aikaisemmista kausista, joissa mukana oli jaksoja joissa ei tuntunut tapahtuvan juuri mitään, mutta tunnelmaa oli sitäkin enemmän.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: MasterTK - 18.05.2019 10:22
On kyllä sääli miten sarja vedetään loppuun näin. Ensin vuosikausia rakennetaan eeppisen mittasuhteet ja sitten vedetään pikaisesti pois kaikki. Ehkä tekijöiltä katosi jaksaminen ja haluavat päästä tekemään muuta, tai ehkä ovat vain muuten täysin hukassa, kun ei ollutkaan enää kirjoja valmiina, joiden perusteella tehdä sarjaa. Olisi vaatinut vielä useamman kauden, jotta koko setti saadaan järkevästi pakettiin.

Sarja on kuitenkin suosiossa ja katsojien määrässä ollut jatkuvasti vain nousussa, joten ei ainakaan rahan puutteeseen pitäisi kaatua. Sen vielä ymmärtäisi jos katsojamäärät romahtavat ja halutaan lakaista homma maton alle.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 18.05.2019 10:54
Laitetaan nyt kaikki spoiler tageihin varmuuden vuoksi.
Spoileri (osoita katsoaksesi)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Gba - 18.05.2019 17:25
Hyvin vahvasti samat fiilikset mitä yllä olevat ovat kirjoittaneet. Kauheaa katseltavaa kun heitetään rotkoon useamman kauden hahmojenkehitys todella hätäisillä kuolemilla. Noh uusia sarjoja kohti. GoT:n viimeinen kausi on jo menetetty. Viimeisen jakson katson silti, onhan sarja ollut itselle se tärkein ja suurin koko olemassaolonsa ajan. Pitää muistella vain niitä hyviä hetkiä ja kausia.

HBO:n juuri alkanutta Chernobyl-sarjaa ylistetään kaikkialla (https://www.hs.fi/nyt/art-2000006107477.html). HS kirjoitti ihan kelpo jutun uudesta Chernobyl sarjasta. Tätä on kehuneet aivan kaikki. Monet Temptation Island -tason scheissea katsovatkin ovat laittaneet viestiä "hei kato tää". Hype on todella kova. Mielenkiintoinen sarja ja tapahtuma siinäkin mielessä, että nää tapahtumat on varmasti vaikuttaneet melkein kaikkien meidän elämään ihan solutasolla. Suurin osa lautalaisista taitaa olla syntynyt joskus 80-90 luvulla ja laskeumat lensivät myös suomeen asti. Näitä tsernobyl -mustikoita ja sieniä on koko lapsuus ja elämä syöty. ;D

Traileri (https://www.youtube.com/watch?v=s9APLXM9Ei8)

Rotten Tomatoes tällä hetkellä 95% ja audience score 98%, ihan semi ok luvut.  (GoT:n luvut S08:lla 71% ja 40%)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 18.05.2019 22:29
Chernobyl on kyllä aika hyvä.

Otsikko: Vs: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Gba - 19.05.2019 12:43
Chernobyl on kyllä aika hyvä.

Kannattaa muuten olla tarkkaan ton HBO:n kanssa. Ihmettelin kun aloin katsomaan kakkosjaksoa, että onpa tuttu jakso ja miten tässä voi olla näin pitkään takaumia edellisestä jaksosta. Tajusin jossain 10min kohdalla, että olin katsonut tokan jakson ensin ja nyt pitää aloittaa ekasta jaksosta uudelleen, koska HBO:n PS4:n softa ainakin aloitti suoraan kakkosjaksosta kun aloin katsomaan sarjaa. Tain näin ainakin asian itselleni selitän, koska en muuta selitystä keksi miten helvetissä olen aloittanut kakkosjaksosta  :lol:

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: MasterTK - 19.05.2019 13:04
Koko HBO:n sovellus on hirveää kuraa joka alustalla. Luulis niillä olevan massia laittaa se joskus kuntoon, mutta samaa roskaa edelleen.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 20.05.2019 23:01
No niin...

Spoileri (osoita katsoaksesi)
Spoileri (osoita katsoaksesi)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 20.05.2019 23:33
Tylsä ja turvallinen lopetus. Myös totuttuun tapaan aivan epälooginen ja aikaisempien kausien vastainen, mutta tämä oli varmasti jo kaikilla tiedossa aiempien jaksojen perusteella.

Onneksi tämä paska on nyt taputeltu.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: migge - 21.05.2019 10:35
Viimeinen jakso oli hyvä.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Edit: Laudan parasta-paskaa -arvosteluasteikko elää ja voi hyvin kun tätä aihetta lukee. :D

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 21.05.2019 14:16
George R.R Martin tapatti paljon henkilöhahmoja.

Mutta D&D pistivät paremmaksi, ja tappoivat koko ohjelman!

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Kabanossi - 21.05.2019 14:34
Game of Thronesista on täällä sanottu jo aika lailla kaikki. Mulle sinäänsä ihan sama, millainen loppuratkaisu on. En ole mikään sarjan fani, mutta tulipa nyt seurattua. Varsinkin kun tiesi, että tähän kauteen päättyy.

HBO:n tilaus oli pitkään katkolla, mutta Game of Thronesin vuoksi aktivoin sen pariksi kuukaudeksi. Pitihän käytetystä rahasta ottaa ilo irti, joten päätin aloittaa kaikkien aikojen suosikkisarjani alusta. The Wire - Langalla ensimmäinen kausi tuli katsottua viikossa, ja on tuo vaan loistava.

Sarja kertoo 2000-luvun alun Baltimoren huumeiden vastaisesta sodasta. Sarja ei ole sen enempää poliisisarja kuin rikossarjakaan, vaan kaikille osapuolille annetaan aika lailla saman verran ruutuaikaa. Ensimmäisellä kaudella touhua seurataan lähinnä poliisien ja jengiläisten näkökulmasta. Myöhemmillä kausilla tuodaan mukaan enemmän politiikkaa ja sen sellaista.

Sarjassa kiehtoo, miten tarinaa kerrotaan. Tekijöiden mukaan sarjaan on haettu neutraalin dokumentin fiilistä. Edes rikollisten touhuja ei varsinaisesti tuomita, vaan jää oikeastaan katsojan päätettäväksi, kuka on paha. Rikollisetkin esitetään inhimillisinä. Myöhemmillä kausilla yritetään jo antaa vähän syitä, miksi ihmiset ajautuvat mukaan huumebisnekseen. Sarja kritisoikin rivien välistä amerikkalaista yhteiskuntaa.

The Wire luo tunnelmaa hienosti ja näyttelijöiden lisäksi voisi sanoa Baltimoren kaupungin olevan sarjassa tärkeässä roolissa. Leikkaus on rauhallista ja sarjassa kuullaan paljon kaupungin ääniä, minkä lisäksi sarjassa kuultava musiikki on enimmäkseen jostain kohtauksessa nähtävästä lähteestä, kuten auton radio jne. Ensimmäisen 13 jakson aikana kuullaan kaksi tai kolme kertaa kohtaukseen lisättyä musiikkia. Tunnelma on siis loistava ja katsojan on helppo kuvitella olevansa seuraamasta tapahtumia sivusta. Sarjaa on käsikirjoittanut poliisi ja toimittaja ja iso osa tapahtumista sekä hahmoista perustuu enemmän tai vähemmän oikean maailman tapahtumiin ja henkilöihin. Sarjasta kyllä huomaa, että tekijät ovat tienneet, mitä tekevät.

Leikkaus on rauhallista, mutta niin on myös sarjan rytmi ylipäätään. Rikosten ratkominen vie aikaa. On hienoa seurata, miten pala palalta päästään lopputulokseen ja siinä sivussa kehitetään hahmoja. Näyttelijät hoitavat hommansa loistavasti. Oikein hämmästyttää, miten paljon hahmojen ilmeet kertovat. Kaikkea ei aina sanota ääneen, vaan on erityisen tärkeää seurata kuulon lisäksi myös silmin, mitä sarjassa tapahtuu. Tiedän ihmisiä, jotka oikeasti vain laittavat sarjoja taustalle pyörimään ja touhuavat samalla jotain muuta. The Wiren kohdalla menettää aika ison osan sarjasta.

En tiedä, monettako kertaa katson The Wireä, mutta hyvin imaisi taas mukaansa. HBO:n tilaus jatkuu kyllä niin pitkään, että kaikki viisi kautta on katsottu läpi. Katsokaa.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: MasterTK - 21.05.2019 15:38
Vika jakso oli paljon parempi kuin odotin. Ei suurempaa valittamista, mitä nyt taas suoraan warppailtiin ajassa kohtuullisia määriä. Huono vika kausi ei myöskään vähennä kokonaisuutta mitenkään ratkaisevasti. Yhteen sarjaan mahtui mieletön määrä tarinoita ja hienoja hetkiä.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 21.05.2019 16:06
Suurin yksittäinen asia millä viimeisestä kaudesta olisi mielestäni saanut paremman...
Spoileri (osoita katsoaksesi)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 22.05.2019 12:24
Nyt kun GoT on loppu, voikin katseet siirtää Netflixin Witcheriin, jonka pitäisi tulla palveluun vielä tänä vuonna. Ehkä ensimmäinen traileri julkaistaan nyt E3:n aikaan?

Tekijät ovat onneksi luvanneet olla hyvin uskollisia romaaneille. Jos osaavat sovittaa lähdemateriaalin oikein, sarjalla on mahdollisuus olla samaa kaliiperia, mitä Thrones kausilla 1-4.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 22.05.2019 14:30
Nyt kun GoT on loppu, voikin katseet siirtää Netflixin Witcheriin, jonka pitäisi tulla palveluun vielä tänä vuonna. Ehkä ensimmäinen traileri julkaistaan nyt E3:n aikaan?

Tekijät ovat onneksi luvanneet olla hyvin uskollisia romaaneille. Jos osaavat sovittaa lähdemateriaalin oikein, sarjalla on mahdollisuus olla samaa kaliiperia, mitä Thrones kausilla 1-4.

Alkuunhan Cirin rooliin kaipailtiin "värikkyyttä", joten olen vielä hieman skeptinen lähdemateriaalin kunnioittamisen kanssa. Toki tekijät voivat olla, mutta viimeinen sanahan on Netflixillä, jossa yksi pomo potkittiin pois, koska sanoi väärän sanan.

Lainaus
Friedland apparently used the word in front of groups of employees, including some black employees, during two discussions about sensitive words. That's more than a little ironic, but it also shows the tone deafness.

Hastings does a pretty good job of describing succinctly the history and current use of the word. Bottom line, if black people or black artists want to use the word, that's their prerogative. But people who look like me (I'm white) just shouldn't use it. If you're white and absolutely have to refer to the word for some unusual reason--if you're writing an article like this one, for example--just call it the N-word. We all know what word you mean.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Gba - 30.05.2019 13:28
Fissioreaktori (https://fissioreaktori.wordpress.com/2019/05/19/spoiler-alert/) blogissa suomalaiset teknologian tutkimuskeskuksen (VTT) tutkijat kommentoivat Chernobyl TV -sarjaa. Huikean mielenkiintoinen blogi ja iso kiitos kirjoittajille. Suosittelen kaikille sarjan faneille, ja niille jotka eivät vielä ole sarjaa katsoneet, niin samantien HBO päälle. Tämän vuoden paras sarja ylivoimaisesti.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: MasterTK - 04.06.2019 17:45
Chernobyl katsottu ja oli aikalailla täyttä tavaraa alusta loppuun. Todella mielenkiintoinen ja niin hyvin kerrottu kaikki, että uppoaa vaikka aihe ei jostain syystä kiinnostaisikaan.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 05.06.2019 00:34
Viimenen jakso oli hajottavaa kamaa.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: despo - 05.06.2019 08:36
Chernobyl oli kyllä alusta loppuun 5/5.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 20.07.2019 10:20
Seuraava GoT on melkein täällä:

http://www.youtube.com/watch?v=cSqi-8kAMmM

Tätä myydään mahtipontisuudella, mutta romaanien tyylin kanssa tämä jonkin verran särähtää. Witcher-sarja perustuu nimenomaan kirjoihin, eikä peleihin, joita Sapkowski avoimesti ylenkatsoo. Toivottavasti kirjojen hienovarainen huumori on onnistuttu säilyttämään sarjassakin.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Kabanossi - 05.11.2019 17:28
Applen suoratoistopalvelu Apple TV+ aukesi kuluttajille viime perjantaina hyvin rajallisella valikoimalla. Hintaa tuolla on 5,99€/kk, mutta lähes minkä tahansa uuden Apple-laitteen ostajat saavat TV+ -jäsenyyden vuodeksi veloituksetta. Apple Music -opiskelijatilaajat saavat kaupan päälle TV+ -tilauksen, eli musiikki ja videopalvelu yhteensä 4,99€/kk. Jos ei näistä kumpikaan osu omalle kohdalle, voi kuka vain kokeilla palvelua viikon verran maksutta.

Noin teknisesti palvelu toimii todella hyvin. Toisto alkaa nopeasti, ei ole katkeillut, kelaaminen on nopeaa ja kuvanlaatu on hyvä. Käyttöliittymä kaipaa kyllä viilaamista. HBO Nordicin kaltaista kuraa ei onneksi ole tarjolla. Applen laitteiden lisäksi palvelu on tullut/tulossa LG:n, Samsungin ja Sonyn telkkareihin sekä selainversiona, eikä tuo varmaan siihen jää. Huhujen mukaan todella laajaa tukea tavoitellaan, ihan kuin Netflix.

Entäs se valikoima? No, tarjolla ei ole oikeasti juuri mitään. Muutama TV-sarja ja olisiko yksi dokumenttielokuva. Osa sarjoista tarjoaa alkuun vain kolme jaksoa ja loput lisätään palveluun viikottain. Ennen palvelun julkistamista keväällä pidettiin aika varmana, että Apple lisensoisi palveluunsa sisältöä muiltakin toimijoilta, mikä näin alkuun olisi tietysti ollut kiva. Niin ei käynytkään, vaan Apple todellakin uskalsi lanseerata palvelunsa suorastaan säälittävällä valikoimalla. Näin osakkeenomistajan näkökulmasta Applen ratkaisu luottaa ainoastaan omaan/ostettuun tuotantoon herättää kyllä luottamusta. Jo nyt on tiedossa, että palveluun on tasaisesti tulossa uusia elokuvia ja sarjoja, ja uutiset/huhut vain kiihtyvät. Muun muassa Band of Brothersin tyylistä sarjaa ilmataistelusta on huhuiltu. Villeimmät huhut kertovat jonkin kokonaisen studion ostamisesta, jolloin palveluun tulisi kertaheitolla lisää sisältöä.

Palvelu tulee saamaan ainakin seuraavat pari vuotta osakseen naurua valikoimansa osalta, mutta Applea tuskin kiinnostaa. Rahaa tuolla ei taota varmaan vuosiin, vaan palvelua parannetaan ja valikoimaa lisätään kaikessa rauhassa ja kas vain, kasassa on varteenotettava kilpailija markkinoille.

Oma valinta ensimmäiseksi sarjaksi palvelusta oli See, jota tähdittää mm. Jason Momoa. Sarjassa suurin osa ihmiskunnasta on kuollut virukseen ja henkiinjääneet sokeutuivat. Yhteiskunta on aika alkukantainen heimoineen ja sen sellaisineen. Ikävimmät huhut kielivät, että Applen ylin johto haluaisi sensuroida palvelussa julkaistavia sarjoja, mutta Seen perusteella näin ei ole. Ajoittain sarja muistuttaa Game of Thronesia, joten huhut sensurointihalusta näyttävät osoittautuneen vääriksi. Onneksi näin.

Ennakkoon vähän huoletti, miten sarja pelkästään sokeilla hahmoilla voisi toimia, mutta yllättävän hyvin. Näin kolmen ekan jakson perusteella on aika vaikea sanoa, mihin sarja on menossa. Taustalla ei varsinaisesti ole mitään suurta juonta eikä hahmoilla ole mitään varsinaista päämäärää, jota kohti pyrkiä. Osa hahmoista on kyllä aika yksiulotteisia, tylsiä suorastaan. Sarjan tahti on noin muuten aika rauhallinen, joten jo nyt kolmen jakson jälkeen on päässyt ärsyttämään rasittava klisee, miten joku hahmo selittää ääneen toiselle jo asiasta tietävälle jotain oleellista tietoa vain siksi, että katsoja sen saisi tietää. Tuo tuntuu vaivaavan tällaisia "eeppisiä" sarjoja, missä nyt poikkeuksetta joku kantaa kaunaa jostain asiasta, mikä pitää tietysti ääneen sanoa. Herätti tuo sen verran mielenkiintoa, että katson ihan mielelläni loppukauden.

Seuraavaksi katsontaan For All Mankind, joka kertoo maailmasta, jossa Yhdysvallat ei ollutkaan ensimmäisenä Kuussa, eikä Kuulaskeutuminen päättänyt avaruuskilpaa. Alkuasetelma on ainakin kiinnostava.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 08.11.2019 22:43
Hitto oon kyllä hieman kateellinen, kun en fanita mitään niin paljon kuin Kabanossi Applea tai Epi Nintendoa/Applea. Noh, toisaalta vihaan niitä varmaan samalla intensiteetillä, joten ying&yang toteutunee hyvin.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Gba - 15.12.2019 21:22

Exit - Norjalainen tosipohjainen kohudraama (https://areena.yle.fi/1-50328145)

Norjalainen musta komedia liike-elämän porsaista. Ukot vetää koksua, huoria ja viinaa. Elävät ikuista vappua, koska keskinkertainen sosiaalidemokraattinen elämä saa oksennuksen nousemaan kurkkuun, kuten yksi heistä vapaasti mukaillen toteaa. Hauska sarja ja enempi komedia, kuin draama. Sen verran överiksi vedetään, vaikka myyntivalttina on koitettu väittää sarjan kuvaavan todenmukaisesti nousukkaiden elämää Norjassa. Suosittelen. Moni tuttu katsoi suoraan 8 jaksoa päivässä. Itselläkin viimeiset menossa.

Gold Rush Suomi (https://www.dplay.fi/ohjelmat/gold-rush-suomi)

Katsoin aikoinaan kaikki Gold Rushit, kun jenkkipunaniskat kävivät Klondiken ja Afrikan maat koluamassa kaivinkoneillaan. Sama setti, mutta Suomessa. Eka jakso oli ihan mukavaa erämääelämää ja kullankaivajan arkea Lapissa. Ostin Dplayn tämän sarjan takia, 4,99e/kk. Pakko päästä joskus itsekin kaivamaan kultaa, siinä on sellaista vanhan ajan meininkiä.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 22.12.2019 13:03
Tulin vain kertomaan, että odotuslistan kärjessä on tällä hetkellä tiukasti 1917 (https://youtu.be/YqNYrYUiMfg). Kun näin tästä trailerin, olin että ui juma. Kun nyt luin parit ensimmäiset kriitikoiden kommentit, olin että UI JUMA. Tammikuuta odotellessa.

Scarfilla varmaan kans jo liput ja vaipat varattuina? Kuulemma eritoten Deakins ylittää itsensä jälleen, minkä ei kai pitäisi enää olla mahdollista. Sen lisäksi, että tarinankuljetuksen, hahmokehityksen ja äänisuunnittelun kerrotaan kaikkien olevan alan parhaimmistoa pitkään aikaan.

(Tämän ohella odotan todella paljon Parasitelta (https://youtu.be/5xH0HfJHsaY).)

Otsikko: Vs: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 22.12.2019 17:51

(https://gifimage.net/wp-content/uploads/2018/06/you-have-my-attention-gif-6.gif)

Jonkin julisteen näin 1917:stä Redditissä hiljattain, enkä ajatellut leffasta sen enempää. Mutta nyt kun mainitsit Deakinsin nimen, niin kiinnostus heräsi samantien, vaikkei maailmansotaleffat aiheeltaan hirveästi housuunpaskomisefektiä aiheuttakaan.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 22.12.2019 20:16
Joo, nimenomaan Deakins edellä ajattelin, että tämä voisi teikäläistä kiinnostaa. Tähän mennessä näkemäni arviot antavat ymmärtää, että komeaa kamaa luvassa. Tosin mielenkiintoiselta tapaukselta kuulostaa muutenkin, kunhan nyt ei sotaelokuvia ihan ajatuksen tasolla vihaa.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Gba - 25.12.2019 22:28
A Christmas Carol (HBO 2019) (https://www.imdb.com/title/tt7686464/?ref_=tt_urv)

Olipas positiivinen yllätys HBO:lta. Uusintaversio Charles Dickensin klassikosta Saiturin joulu. Ihan alkuun pakko sanoa, että mikäli päädyt katsomaan tämän version, niin unohda ne aiemmat kokonaan äläkä odota mitään vastaavaa tältä. Minisarja (3 jaksoa) on jakanut mielipiteet täysin kahtia, IMBD puolet antaa sarjalle 1/10 ja toinen puoli 10/10. Nyt keskiarvo on 7.0/10. Osalle sarja siis uppoaa täysin ja toinen puoli vihaa.

Itselle tämä upposi. Katsoin aaton aattona putkeen kaikki kolme jaksoa. Itselle tämä on paras versio Saiturin joulusta. Synkkä ja tunteisiin vetoava. Mikään iloinen lasten tarina ei ole kyseessä, siitä muistuttaa k15 merkintä kyljessä. Ebenezer Scroogen elämää taustoitetaan ihan eri tavalla, kuin alkuperäisessä tarinassa ja tämä tekee tarinasta inhimillisemmän. Ainoa mikä häiritsi, niin lievä poliittinen korrektius kun piti kiintiöt täyttää, ei oikein sopinut 1800-luvun englantiin uskottavuudensa puolesta, mutta tämä tosiaan oli aivan minimalistinen miinus.

9/10 oma arvosana - joulutunnelmaa parhaimmillaan.  :)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 14.01.2020 09:49
No niin, joka vuosi täysin väärin menevät Oscarit ovat pian taas täällä! Mitäs ajatuksia ehdokkaista (https://oscar.go.com/nominees)?

Itsellä noin niinkuin päällimmäisenä projektina on katsoa vielä muutama Best Picture -ehdokas. Aiemmin mainitut 1917 ja Parasite ovatkin jo olleet vahvasti listoilla tämän kuun ensi-iltoja odotellessa. Lisäksi Jojo Rabbit on ehdoton tärppi, ja Marriage Storysta kuuluu kanssa hyvää - plus sitä ei tartte edes raahautua teatteriin katsomaan, mikä isämoodissa palkitsee.

Parasta elokuvaa povaisin Tarantinolle ihan vaan siistä syystä, että akatemia tykkää, kun leffat kertoo näyttelijöistä. Näin mutulla sanoisin, että oma toive menee lopulta tuonne 1917-Parasite-akselille, mutta kuten sanottua, katsotaan nyt leffat ensin. :D

Cinematography-kategoriassa Deakins on varmasti vahvoilla, mutta soisin kyllä oikein mielelläni tämän myös The Lighthouselle, jonka sain viimein katseltua viime viikolla. Täysin eri maailmasta kuin Deakinsin työnäytteet, mutta upeaa, kouriintuntuvaa kuvausta siitä huolimatta. Ja kova leffa muutenkin.

Mitäs muuta? Ohjaaja? Voiko Scorsesen statusta voittaa tässä? Jossain teknisissä kategorioissa soisin mielelläni palkinnon Ford v Ferrarille, sillä sen kisasekvenssien kuvaus, leikkaus ja äänimaailma ovat kaikki ensiluokkaisia ja vievät katsojan saumattomasti mukaan autohurmokseen.

Ai niin, ja skabojen ääniharavahan oli Joker yhteensä yhdellätoista (11) ehdokkuudella. Moraalinen voitto Heath Ledgerille, joka aurasi omalla roolisuorituksellaan aika isosti aikanaan tietä sille, että "sarjakuvaleffatkin" mahtuisivat jossain vaiheessa mukaan mittelöihin. Montako pystiä napsuu himaan?

PS. Olen myös ihan messissä Laudan pienessä Oscar-pääkategorialotossa, mikäli foorumin neljää muuta aktiivikäyttäjää kiinnostaa. :b

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: migge - 14.01.2020 13:23
Hyvät ehdokkaat. Oikeastaan Frozen 2:n puuttuminen animaatiokategoriasta ihmetyttää. Kyseessä on kuitenkin parempi leffa kuin esim Rise of Skywalker. Kehno Netflixin Klaus on sitten taas jostain syystä ehdokkaana.

Once upon a time in Hollywood tuli viimeksi katottua, ja yllätti kyllä laadukkuudellaan. Edes jalkafetissikohdat eivät pilanneet kokonaisuutta. Irishman ei ole imo ihan ehdokkuuden arvoinen. Legendanäyttelijät vetävät keskitason suoritukset ja tarina venytetty väkisin maratonmittaiseksi. Ikäänkuin se olisi laadukkaan elokuvan merkki. Kovasti Irishman yrittää olla laadukas elokuva.

Paras elokuva: Joker (1917 voi olla kans, en ole vielä nähny)
Miespääosa: Joaquin Phoenix (Joker)
Naispääosa: Scarlett Johanson (Marriage Story) (tosin en oo muita nähny)
Miessivuosa: Prad Pitt (Once upon a time in Hollywood)
Ohjaus: Todd Phillios (Joker)

Otsikko: Vs: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Gba - 14.01.2020 22:54
No niin, joka vuosi täysin väärin menevät Oscarit ovat pian taas täällä! Mitäs ajatuksia ehdokkaista (https://oscar.go.com/nominees)?

Itsellä noin niinkuin päällimmäisenä projektina on katsoa vielä muutama Best Picture -ehdokas. Aiemmin mainitut 1917 ja Parasite ovatkin jo olleet vahvasti listoilla tämän kuun ensi-iltoja odotellessa. Lisäksi Jojo Rabbit on ehdoton tärppi, ja Marriage Storysta kuuluu kanssa hyvää - plus sitä ei tartte edes raahautua teatteriin katsomaan, mikä isämoodissa palkitsee.

Parasta elokuvaa povaisin Tarantinolle ihan vaan siistä syystä, että akatemia tykkää, kun leffat kertoo näyttelijöistä. Näin mutulla sanoisin, että oma toive menee lopulta tuonne 1917-Parasite-akselille, mutta kuten sanottua, katsotaan nyt leffat ensin. :D

Cinematography-kategoriassa Deakins on varmasti vahvoilla, mutta soisin kyllä oikein mielelläni tämän myös The Lighthouselle, jonka sain viimein katseltua viime viikolla. Täysin eri maailmasta kuin Deakinsin työnäytteet, mutta upeaa, kouriintuntuvaa kuvausta siitä huolimatta. Ja kova leffa muutenkin.

Mitäs muuta? Ohjaaja? Voiko Scorsesen statusta voittaa tässä? Jossain teknisissä kategorioissa soisin mielelläni palkinnon Ford v Ferrarille, sillä sen kisasekvenssien kuvaus, leikkaus ja äänimaailma ovat kaikki ensiluokkaisia ja vievät katsojan saumattomasti mukaan autohurmokseen.

Ai niin, ja skabojen ääniharavahan oli Joker yhteensä yhdellätoista (11) ehdokkuudella. Moraalinen voitto Heath Ledgerille, joka aurasi omalla roolisuorituksellaan aika isosti aikanaan tietä sille, että "sarjakuvaleffatkin" mahtuisivat jossain vaiheessa mukaan mittelöihin. Montako pystiä napsuu himaan?

PS. Olen myös ihan messissä Laudan pienessä Oscar-pääkategorialotossa, mikäli foorumin neljää muuta aktiivikäyttäjää kiinnostaa. :b

Hah jep, melkein samat läpät mahtuisi muutaman hengen whatssap ryhmään. Suvantovaihe menossa lauadan elämässä.  :)

Betsit:

Paras elokuva:
The Joker

Todennäköisin voittaja Once Upon A Time in Hollywood

miggeä kompaten, pakko ihmetellä The Irishmanin valintaa ehdokkaaksi. Tässä taas nähdään se tosiasia, että sillä kuka sanoo on suurempi merkityis kuin mitä sanotaan ja elokuvissa kuka näyttelee. Samat muijat ja jätktä kategorioissa vuodesta toiseen. Jokeria en ole nähnyt, kun en halua pilata hyvää elokuvaa elokuvateatterikokemuksella, vaan katson sen sitten kotona täydessä hiljaisuudessa ja pimeydessä kuulokkeet korvilla, kunhan tulee katsottavaksi.

Paras naispääosa:
Margot Robbie

Olisiko METOO:lla vielä vetoa? Laitetaan rahat siihen ja haetaan ylläriä.

Varma voittaja Laura Dern (Marriage Story)

Paras miespääosa:
Joaquin Phoenix (Joker) (kerroin 1,05)

River Phoenixin Stand By Me:n jälkeen olen seurannut pikkuveljenkin edesottamuksia tarkemmin ja tuosta porukasta ehdoton suosikki kankaalle. Jokeri edelleen katsomatta, mutta muiden reaktioista päätellen herätti tunteita.

Ohjaus:
Sam Mendes (1917)

Ei kahta sanaa ja kivitalo tähän.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 14.01.2020 23:56
Ihan mutulla heitän kun en ole (tänäkään vuonna) nähnyt näistä yhtäkään.

Paras elokuva
Marriage Story
Kuullu aika paljon kehuja tästä. Omaleimainen tarina ymmärtääkseni, joten silläkin vahvoilla.

Naispääosa
Scarlett Johansson

Miespääosa
Phoenix tai Pryce
Phoenix on kuulemma huima ja Pryce on uransa ehtoo puolella, joten sanoisin 50/50 kummalle.

Ohjaus on paha, voi olla mikä vaan. Tai no tuskin Scorsese.

Sovitettu käsikirjoitus
Joker varsinkin jos Phoenix ei saa Jokerista.

Alkuperäinen käsikirjoitus
Tarantino

Miessivuosa
Lista on kuin suoraan 90-luvulta Pittiä lukuunottamatta. Kai se Pescille menee kun mies uhkasi että enää ei kameran eteen tule. Tämäkin kai oli poikkeus.

Naissivuosa
Laura Dern
Olisi mieletöntä jos Scarlett Johansson saisi pääosa ja sivuosa Oscarit :lol: What can I say, tämä nainen on aina vedonnut meikäläiseen ja kun näin Iron Man2:n punapää Johanssonin vaivuin parin päivän transsiin.

Leikkaus
Le mans 66

Äänioscarit
Le mans 66
Uskaltaisin sanoa että aika no brainer.

Kuvaus
Sama tässä, The Lighthouse.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Gba - 06.02.2020 17:37
Logged in (https://areena.yle.fi/1-50409258)

Yle Areenasta loistava dokumenttisarja nuorista suomalaisista syrjäytyneistä miehistä. Viisi tarinaa siitä miten elämä on heitellyt ja miten pelaaminen toimii pakopaikkana heille. Pelaamista ei onneksi esitetä syynä syrjäytymiselle vaan dokkarissa oikeasti dokumentoidaan elämää, eikä tuputeta mitään valmista ideologiaa.

Katsoin putkeen koko sarjan yhtenä päivänä,
suosittelen vahvasti!

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 10.02.2020 12:38
No niin, ironisesti arki vei taas sen verran mennessään, että en ehtinyt Oscareita virallisesti veikkailemaan. :D Aika monta filkkaa sain sentään katsottua ns. pakollisista!

Nopeana summauksena:

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 25.08.2020 21:32
No just :lol: Mä en kyllä ikinä tule tottumaan näihin CGI:llä tehtyihin "anime" sarjoihin. Mikäköhän vika Castlevanian tyylissä oli  :rollaus: Peliä en ole pelannut, mutta vähän odotin tätä kun peliä on kehuttu. En oikein voi sanoa että odottaisin enää.
http://www.youtube.com/watch?v=ngebNhckOc8

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Aivis - 26.08.2020 00:56
Kyllähän tuo vaikuttaa jopa aika uskolliselta lähdemateriaalille  :lol: Juustoineen kaikkineen.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 11.12.2020 05:59
https://ew.com/tv/obi-wan-kenobi-series-update/

Hayden näyttelee Disneyn Kenobi-sarjassa Vaderia!

Ottaen huomioon Mandalorianin laadun, odotukset ovat tätä sarjaa kohtaan melko järjettömät. Nyt siinä esiintyy vielä voimiensa huipulla oleva Vader, joka ehkä nähdään jakamassa vihaansa Rogue Onen loppukohtauksen tyyliin. Disneyllä on tässä jälleen suuri mahdollisuus tehdä jotakin ikimuistoista.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 11.12.2020 09:10
Kenobi sarja on kyllä se mitä odotetaan. En tiedä osaako Christensen hoitaa hommaa kotiin, mutta mitä Disneys sarjoja on katsonut, niin muuten sarjoihin ainakin panostetaan pirusti. Käytännössä 12h elokuvia.

Tuli The Falcon and the Winter Soldier sekä Loki ensitrailerit myös viime yönä. Ja päälle vielä Wandavisionista uusi traileri. Joka on kyllä hyvin hämärä teos...

Samoin uusi Star Wars sarja julkistettiin trailerin kera: Star Wars Andor.
http://www.youtube.com/watch?v=wXPEKJoAf90

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 19.01.2021 22:21
Raised by the Wolves ollu ihan hyvää sci-fiä muutaman jakson perusteella, mut jälleen kerran alusta eli HBO itse aiheuttaa raivokohtauksia kun kuvanlaatu on jotain uskomatonta pikselimössöä ja appi lagailee välillä. Meneeköhän vielä useakin vuosi kunnes saavat tuon paskan kuntoon.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Kabanossi - 20.01.2021 07:40
HBO Max taitaa tulla Eurooppaankin syksyllä. En oo HBO Nordicia vähään aikaan tilannut. Jaksan odottaa tuota Maxia.

https://www.broadbandtvnews.com/2020/12/03/hbo-max-to-expand-into-europe-by-the-second-half-of-2021/

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: migge - 22.01.2021 12:35
Onhan tuon HBO:n kuvanlaatu parantunut ihan merkittävästi sitten GoT:in. Tai ainakin chromecastilla pelaa varsin hyvin.

Sarjojen osalta HBO on kyllä ylivertainen ja sisällön vuoksi näitä kannattaa kuitenkin tilailla. Zoukan mainitseman Raised by the Wolvesin lisäksi suosittelisin Alex Garlandin Devs -sarjaa, joka on hyvin Ex Machinamainen ja sopivalla tavalla erikoinen. Nick Offerman loistaa tässä. Breaking Bad -nälkään menee Your Honor, jossa Bryan Cranston näyttelee jälleen kunniallisesta asemasta moraalisesti luisuvaa henkilöä. Vaikka tässä loppu vähän töksähtää, on ihan kiva että tehdään hyviä minisarjoja sen sijaan että venytetään ideaa useammalle tuotantokaudelle. Minisarjoista puheenollen, onhan jokainen jo varmasti nähnyt Chernobylin?

Heivatkaa siis ne Disney plussat ja Netflixit ainakin hetkeksi sivuun ja tilatkaa HBO.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: zoukka - 22.01.2021 19:51
Kyllä tää HBO menee taas jäihin kk jälkeen, kuvanlaatu sattuu fyysisesti silmiin. DVD laatua maksimissaan.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Kubs - 30.01.2021 10:41
Zack Snyderin ohjaajanversio Justice Leaguesta tulossa myös HBO Nordicille 18.3. Kai tuo pitää ihan mielenkiinnosta katsastaa.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 30.01.2021 13:43
Alkuperäinen jäi puoliväliin, kun tuli parempaa tekemistä, eikä näemmä ollut tarvetta palata filkan pariin. Eli vaikka kulttuurianekdoottina uusioversio kiinnostaa, saattaa tämäkin jäädä vahingossa väliin.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Gba - 05.03.2021 20:32
Exit sarjan eka kausi oli täyttä timanttia alusta loppuun. Jos et ole katsonut ekaa kautta, olet missannut yhden parhaista norjalaisista sarjoista ikinä. Erinomainen musta komedia.

Kausi 2 tuli noin tunti sitten Areenaan: https://areena.yle.fi/1-50328145

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 17.03.2021 18:44
Office!

Olin nähnyt tästä vuosien varrella vaikka miten monta legendaarista meemikuvaa, mutta en ollut ennen tätä vuotta nähnyt yhtään jaksoa sarjasta. Aloitin katsomisen heti, kun se lisättiin Netflixiin ja nyt olen katsonut viimeistä kautta lukuunottamatta sen kokonaan.

Todella viihdyttävä sarja, jota on kiva katsoa ennen nukkumaanmenoa jakso tai kaksi. 22 minuuttiset menevät kuin siivillä ja koko cast alkaa nopeasti tuntumaan kuin vanhoilta ystäviltä. Tämä on yksi harvoja sarjoja, joiden parissa olen monet kerrat röhönauranut holtittomasti ääneen, eikä siihen todellakaan tarvita mitään taustanauruakaan.

Jokainen toimistossa työskennellyt kykenee varmaan tunnistamaan shown arkkityypit ja läskiksi lyödyt tilanteet. Mitä tutumpaa se maailma on, sitä huvittavampana Officen potentiaalisesti näkee.

Creed on varmaan yksi TV-historian oudoimmista ja samalla hulvattomimmista hahmoista. Miehestä ei ota mitään selvää ja jokainen lyhyt kohtaus tämän ympärillä onkin oikea kultahippu omituisuutta ja veret seisauttavaa kummallisuutta.

Steve Carrell on tietenkin itseoikeutetusti Pomo, tai Maailman Paras Pomo, kuten hänen mukissaan lukee. Hahmo muuttuu kuitenkin paljon kausien edetessä. 1. kaudella Michael Scott on enemmän suora rivityöntekijöiden "vihollinen", pelkkä piikki lihassa ilman yhtään pehmentävää ominaisuutta. Myöhemmillä kausilla tähän löydettiin parempi tasapaino. Scott on mielestäni hulvattomillaan kausilla 2,3 ja 4.

Arvatkaa mitä tämän jälkeen luvassa? No Parks and Recreation tietenkin!

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Gba - 21.03.2021 12:49
Selviytyjät Suomi

(https://www.pelaajalauta.fi/files/68/image_2021-03-21_122958.png)

Realityohjelmat on käytännössä katsomatta paskaa. Poikkeuksen tekee Selviytyjät. Alkuperäistä sarjaa on tehty jo 40 tuotantokautta vuodesta 2000 alkaen. Suomen castaus on onnistunut suhteellisen hyvin tällä kaudella. Alunperin nimilista vaikutti "meh" -tier sekoitukselta elämänkalluja ja b-listalaisia. Joalin ainoana kansainvälisen tason tähtenä. Silti tästä kaudesta on tullut yksi parhaista, varsinkin suomen mittapuulla. Erityisesti betamies Aki Turbo Mannisen itkupotku-ulinat on olleet erinomaista viihdettä. Yllättävän kovaa menee monelle tv-ammattilaiselle tunteisiin kisat ja juonittelut, viihteen kannalta hyvä juttu. Oli pakko hommata Ruutu+, jotta pääsee katsomaan jaksot etukäteen ja Selviytyjät Extra jälkilätinät. Suplasta on myös kuunneltu 1h mittaiset Selviytyjät -podcastit. Eli koukussa ollaan.

Suosittelen!

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 22.03.2021 09:55
Ei siellä oikeasti ole poikkeuksia, kaikki on paskaa ;) ;D Järjetöntä draaman ja tirkistelyn hakuisuutta ilman oikeaa järkeä. Mutta kyllä meillä jokaisella syntisiä heikkouksia saa olla. Meikällä se(ne) on Vain Elämää ja The Voice of Finland. No okei TVoF on vähän "katotaan jos nyt on aikaa", mutta Vain Elämää jaksot tuli katottua Ruudusta eukon kanssa jos (kun) ei sattunut pääsemään lähetyksen aikaa TV:n ääreen.

Vain Elämää on siitä mielenkiintoinen, että siinä kuulee paljon biisien taustoja, keikkatarinoita ja kohtaamisista muiden artistien kanssa. Tosin monet taustat laskee biisin hienoutta eikä nosta sitä. Lisäksi siinä on paljon vanhoja kappaleita, joten nostalgiastakin on kyse. Ja myönnän senkin että joskus siinä tulee hyviä versiointeja jotka päätyy omalle soittolistalle (niistä synneistä joskus toiste). Tietty jotkut artistit saa korvat vuotamaan verta ja jotka osaa pilata parhaimmatkin biisit. Esim. Antti Tuiskun vedot on jäänyt radiota lukuunottamatta katsomatta. Saa siitä tykätä, minä en. Ja jotkut on niin sekasin ja rikki että ihmettelee miten noi selviää yhteiskunnassa. Esim. Mikael Gabriel on sellainen. En ole kaveria seurannut ikinä, mutta sen jutut oli paikoitellen valkotakki kamaa. Kaveri tarvitsisi terapiaa enemmän kuin kerran kuussa. Eli paljon artisteista kiinni. Ja joskus menon järkevyys on perusTosiTV tasoa, eli joskus on otsa punaisena facepalmeista.

TVoF omaa ihan hyviä vetoja silloin tällöin, niin sitä tulee katsottua sen takia. Ja saan jotain kieroa huumoria valamentajien keskenäisestä naljailusta. Osa on selvästi käsikirjotettua tai jotenkin suunniteltua, mutta välillä tulee hyviä spontaaneja heittoja. Mutta tässä on paljon sitä amerikan tyylistä läpinäkyvää diipadaapa ylistystä. Voisi sanoa että alkuaikoijen Idolsin vastakohta, jossa sanottiin aika suoraan että "toi oli ihan hirveää", niin tässähän harvoin sanotaan mitään oikeasti suoraan.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Vin - 23.03.2021 09:12
Tunnustan katsoneeni Vain Elämää viime kauden ja Big Brotherin kaksi edellistä kautta. Ja saatan vilkuilla Bb:n tulevaisuudessakin. Temppareiden yms rinnalla Bb vaikuttaa järkiohjelmalta.

Selviytyjissä en ole koskaan pitänyt siitä juonitteluaspektista, enkä sen takia jaksa sitä katsoa. Jos se olisi oikeaa "selviytymistä" josta putoaisi aina heikoin pois se voisi kiinnostaa enemmän.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 23.03.2021 09:29
En edes muista milloin olisin viimeksi katsonut mitään ns. normikanavilta. Varmaan joskus vuosi sitten mummolassa.

Otsikko: Vs: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Partajeesus - 23.03.2021 17:06
En edes muista milloin olisin viimeksi katsonut mitään ns. normikanavilta. Varmaan joskus vuosi sitten mummolassa.

Meitsi nyppäsi antennijohdon irti seinästä joskus 5-6 vuotta sitten kovalla ukkosella enkä ole sen jälkeen sitä takaisin laittanut.
Jouluna kuitenkin yleensä tulee altistuttua perus kanavien "viihteelle" joko broidin tai vanhempien luona ja ihan samaa paskaa sieltä aina tuntuu tulevan.
Mulle riittää netflix varsin hyvin ja viimeksi sieltä tuli katsottua the queen's gambit kun sitä niin kovin io techin puolella kehuttiin.

Sarja kertoo orvoksi jääneestä tytöstä josta tulee shakin ammattilainen joka kuulostaa tylsältä, mutta koko sarja tuli katsottua parissa illassa ja on kyllä kaikki kehunsa ansainnut.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Gba - 24.03.2021 19:26
Tuskinpa kukaan meidän ikäluokasta enää katsoo perinteistä TV:tä sen lähetysten aikataulujen mukaan. Itse lopetin joskus teininäa kokonaan television katsomisen ja jatkossa on striimipalveluista katsottu kaikki. Heinzin Vain Elämäät on toki katsottu kaikki kaudet, mutta muuten suomalaisen tv:n tuntemus on todella heikkoa. Elisan tuottama Downshiftaajat oli erinomainen ekat kaksi kautta, mutta sitten lässähti. Kimmoa on myös katseltu jonkun verran.

Areenasta noita katsoo, kun katsoo. Nyt sinne on ilmestynyt kohuttu huumedokumentti Lost Boys (https://areena.yle.fi/1-3501010). Ensimmäinen osa Reindeerspotting oli erinomainen huumevalistus siitä mihin homma voi pahimmillaan johtaa. Jatko-osa on toki vieläkin surullisempi, mutta dokumenttielokuvana heikompi. Kyllä nää on silti kulttuuritekoja ja sitä parasta kontenttia mitä nuorille pitää näyttää, mihin se homma voi pahimmillaan johtaa. Nykypäivänä huumeita vedetään moninkertaisesti verrattuna johonkin 1990 -lukuun. Varsinkin essoja ja amfetamiinia 5-6 kertaa enemmän kuin ysärillä. Toki suurimmalla osalla se pysyy viihdekäytössä, mutta kyllä noita rappionistejä on aivan jäätävä määrä suomessa.

(https://thl.fi/documents/10531/4441357/Kuvio_huumeidenk%C3%A4ytt%C3%B6.jpg/831d6ad5-0f69-4bd0-a2dc-21eb400be63f?t=1550567919530)

Kannabista tai muita aineita joskus elämänsä aikana kokeilleiden tai käyttäneiden osuudet 15–69-vuotiaassa suomalaisessa väestössä vuosina 1992–2018, %. THL

Lähde: https://thl.fi/fi/tilastot-ja-data/tilastot-aiheittain/paihteet-ja-riippuvuudet/huumeet/suomalaisten-huumeiden-kaytto-ja-huumeasenteet

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 15.09.2021 21:01
Applen TV+-palvelussa on pääosin pelkkää roskaa, mutta nyt sinne oli ilmestynyt ”9/11: Inside the President’s War Room” -dokkari WTC-iskuista. Haastateltavana Yhdysvaltain silloisen hallinnon porukkaa aina Dick Cheneystä ja Condoleezza Ricesta George W. Bushiin. Sisältää myös paljon ennennäkemätöntä materiaalia iskuista.

Pelkkiä kylmiä väreitä dokkarin alusta loppuun. On edelleen vaikea uskoa, että jotain tuollaista on oikeasti tapahtunut. Never forget.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Ephram - 17.09.2021 07:17
https://www.gematsu.com/2021/09/castlevania-advance-collection-rated-for-ps4-xbox-one-switch-and-pc-in-taiwan

Tätä trilogiaa odotan, olen pelannut näistä vain GBA:n ensimmäisen Castlevanian, ja se oli mainio, melkein SOTN:n tasoa. Julkistus lienee lähellä ja julkaisu ehkä jo tänä syksynä? Jos Nintendo saa Directin ulos tässä kuussa, niin ehkä sisältyy siihen. Switch-yleisö tulee ainakin ottamaan lämpimästi tämän vastaan.

EDIT: Väärä ketju! Jos joku mode jaksaa, niin voi siirtää tämän viestin ja Doinkin vastauksen pelihypeketjuun.  :)

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Doinkki - 17.09.2021 10:19
Laitan ehdottomasti hankintaan.

Vieläkin kyrsii kun joskus vuonna 2005 tjsp. tilasin Puolenkuunpeleistä Castlevania Double Packin GBA:lle (sisälsi Harmony of Dissonancen ja Aria of Sorrowin). Ei koskaan tullut perille, tosin en kylläkään aktiivisesti tiedustellut homman suhteen kun muistaakseni postiennakolla tilasin. Enpä sen koommin ostanutkaan mitään kyseisestä puljusta.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Kabanossi - 18.09.2021 09:50
Applen TV+-palvelussa on pääosin pelkkää roskaa, mutta nyt sinne oli ilmestynyt ”9/11: Inside the President’s War Room” -dokkari WTC-iskuista. Haastateltavana Yhdysvaltain silloisen hallinnon porukkaa aina Dick Cheneystä ja Condoleezza Ricesta George W. Bushiin. Sisältää myös paljon ennennäkemätöntä materiaalia iskuista.

Pelkkiä kylmiä väreitä dokkarin alusta loppuun. On edelleen vaikea uskoa, että jotain tuollaista on oikeasti tapahtunut. Never forget.

Kiitos suosituksesta. Tuli katsottua. Hienosti toteutettu, miten pääsi seuraamaan presidentin mukana tuon päivän kulkua.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Gba - 18.09.2021 21:48

+1

Tuli katsottua myös. Enpä muista milloin olisi viimeksi dokumentti aiheuttanut kylmiä väreitä, tuskin koskaan. Toisaalta nauroin myös ääneen yliannostus kohtauksessa. Muuten oli pala kurkussa ja viha pinnassa usein. Tuntui kuin olisi itse ollut Bushin paikalla.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: migge - 19.09.2021 19:05
Jos aihepiiri kiinnostaa niin myös Netflixistä löytyy pätevä 9/11-sarja: Käännekohta 9/11 ja sota terrorismia vastaan. https://www.netflix.com/fi/title/81315804 Toimii ihan hyvin myös recappina Afganistanin nykytilanteeseen asti.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 26.10.2021 12:58
HBO Max -kuukausitilaus saatavilla marraskuun loppuun asti puoleen hintaan 4,49€/kk.

https://www.hbomax.com/subscribe (https://www.hbomax.com/subscribe)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 26.10.2021 13:01
Onko tästä dataa, että toimiiko vain uusille tunnareille, vai wörkkiikö myös, jos on ennestään Nordic-tunnarit olemassa?

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Scarf - 26.10.2021 13:10
*Tarjous on voimassa 26.10.2021 alkaen aina 30.11.2021 saakka ("Tarjousaika"). Tarjous koskee ainoastaan uusia HBO Max -tilaajia. Tarjous soveltuu yksinomaan kuukausittain automaattisesti uusiutuvaan HBO Max -tilauspakettiin. Tarjous on saatavilla osoitteessa hbomax.com, Google Playssä, LG:ssä sekä Xbox- ja PlayStation -alustoilla. Tarjous on voimassa vain Suomessa, Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa, Andorrassa ja Espanjassa. HBO Maxin voi tilata ainoastaan vähintään 18 vuotta täyttänyt henkilö. Tarjouksen voi hyödyntää vain yhden kerran per henkilö ja ainoastaan Tarjousaikana. Tarjousta ei voi yhdistää muihin HBO Maxin tarjouksiin. Kelpoisuusedellytykset täyttävät asiakkaat, jotka hyödyntävät tarjouksen, saavat viidenkymmenen prosentin (50%) alennuksen silloin voimassa olevasta paketin kuukausimaksusta (mukaan lukien soveltuvat verot) tarjouksen kattamalla alueella. Alennus soveltuu ainoastaan niin kauan kuin asiakas ylläpitää kuukausittaista tilauspakettia voimassa olevalla maksutavalla ja toimii muutoinkin HBO Maxin käyttöön liittyvien ehtojen ja käytäntöjen mukaisesti. Tilaukset eivät ole siirrettävissä. JOS MISSÄÄN VAIHEESSA PERUT TILAUKSEN, MUUTAT TILAUSTA TAI JOS ET YLLÄPIDÄ VOIMASSA OLEVAA MAKSUTAPAA, MENETÄT TÄMÄN TARJOUSEDUN.

Tuota tarkempia ehtoja en löytänyt.

Kuulemma uusi Dyyni näkyy tuolla jenkki-VPN:llä, pitää kokeilla.

EDIT:

Lainaus
Kiitos vinkistä, tilasin tämän. On ollut tavan HBO Nordic joskus aikaisemmin, silti sai tarjouksen linkistä tilattua samalla spostilla + maksutiedoilla tämän maxin 4,49€/kk.

Noin sanoi joku io-Techin foorumilla.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 26.10.2021 15:03
Check. Tuo ehtojen "koskee ainoastaan uusia HBO Max -tilaajia" olisi aika suoraviivainen RIP, ellei harmaa alue olisi juuri siinä, että lasketaanko vuosia kuolleena olleen Nordic-tilin omistaja uudeksi vai vanhaksi asiakkaaksi Maxin puolella. FB:ssä tuli kans nyt mainos vastaan ja siellä kommenttikenttä oli täynnä valmiita Nordic-asiakkaita harmistumassa, että uusille asiakkaille tarjoillaan tässä puoleen hintaan -kuukausimaksua iäksi samalla, kun vanhoille asiakkaille tarjottiin vain kalliimpi tarjoustilaus, joka piti maksaa koko vuodeksi kerralla. Eli yleisesti tämä on nähtävästi ymmärretty niin, että toimii vain aidosti uusille HBO-asiakkaille (eli maileille), minkäänlaisen aiemman tilin omaavat pitäkööt tunkkinsa.

However. Alunperin ajattelin, että tähän voisi tarttua ensi kuun puolella, sillä seuraavan viikon tai parin aikana ei näillä näkymin kauheasti ehdi katsella. Mutta, kiinnosti sen verran teknisesti, että testasin nyt suosiolla itse - ja läpihän se näyttää menneen vanhalla Nordic-tiliin liitetyllä maililla. Eli ainakin, jos ei ole koskaan Maxin puolelle kirjautunut / tilaustaan siirtänyt, niin homma futaa myös vanhoilla Nordic-käyttäjillä. Olettaisin, että tilaus ei kestä olla aktiivisena valmiiksi, mutta mistä näistä tietää.

Summa summarum, tattis tipsistä! Voi viimein katsella Snyder Cutin, Frendien reunionin ja pari rikosdokkaria ainakin pois alta. Mutta varmasti tilaus kyllä silti katkeaa jossain vaiheessa, vaikka olisikin nyt puoleen hintaan forever, sillä ei näille yksinkertaisesti riitä joka kuukausi aikaa kaikille kilkkeille.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: migge - 26.10.2021 17:33
HBO Max -kuukausitilaus saatavilla marraskuun loppuun asti puoleen hintaan 4,49€/kk.

https://www.hbomax.com/subscribe (https://www.hbomax.com/subscribe)
Mahtavaa. Kiitos vinkistä. Pysyvä 50% ale napsahti sähköpostilla, jolla on ollut joskus Nordic -tilaus.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: saska - 26.10.2021 20:43
Olipa näppärä tipsi, olisin tilannut kalliimmalla jos ei olisi vinkattu.

Dune kannattaa katsoa teatterissa mikäli mahdollista. Juonellisesti ei mitenkään erikoinen mutta tajunnanräjäyttävän upea visuaalinen elämys. Eli teatterikamaa.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 26.10.2021 20:48
Joo, ehdottomasti teatteriin, ainakin kerran. Sit voi katsoa muut kerrat jostain muualta. Dune on tosiaan erittäin upea ja onnistunut sovitus, jolle soisi nyt kaiken mahdollisen tuen, jotta projektin loputkin pätkät saadaan maaliin.

Itse katsoin ekan kerran filkan paikallisessa teatterissa, mutta voipi olla, että joutuu pyörähtämään vielä IMAXissa toisen kierroksen.

Otsikko: Vs: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: JayeizH - 27.10.2021 08:50
Meinasin jo että jää tilaamatta tuo HBO Max jopa tuohon hintaan, mutta huomasin että sillä on Matrix -leffat on 4K HDR laadulla (https://help.hbomax.com/us/Answer/Detail/000001167). Pakko varmaan tuon takia ottaa tilaukseen :lol: Poltellu jo fyysiset versiot hetken. Ja kyllä, tehosteet on osin vanhentuneet todella huonosti, mutta sarjalla on hetkensä.

Kokonaisuudessaan tuo 4K HDR lista on aika pieni. Ja en ymmärrä miksi tuossa ei ole sarjoja. Onko tosiaan niin että esim. GoTia ei 4K HDR laadulla saa? Todella erikoista. On todella hämmentävää että vain Netflix tuntuu tajuavan teknisen laadun merkityksen ja oikein korostaa 4K tukea.

Nyt täytyisi varmaan lopettaa joku noista muista streamaus palveluista. Apple TV+ on aika turha, mutta Ewan McGragorin Long Way -dokkarit on vielä osin katsomatta ja kiinnostaisi. No, Formulat loppuu taas kohta ja siitä saa suurimman ryöstön kuitattua hetkeksi pois.

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 27.10.2021 08:51
Nyt täytyisi varmaan lopettaa joku noista muista streamaus palveluista. Apple TV+ on aika turha, mutta Ewan McGragorin Long Way -dokkarit on vielä osin katsomatta ja kiinnostaisi. No, Formulat loppuu taas kohta ja siitä saa suurimman ryöstön kuitattua hetkeksi pois.

Alkaa olemaan jo tässä tilanteessa.
(https://i.redd.it/d3423w2g5ur21.jpg)

Otsikko: Re: Sekalaiset pienet uutiset ja hype koskien elokuvia ja TV-sarjoja
Kirjoitti: Sharkie - 28.10.2021 12:19
Vielä en ole mitään oikeita sisältöjä ehtinyt katsoa, mutta täytyypä heti sanoa, että Maxin myötä HBO:n käyttökokemus ainakin loikkasi kilometrin eteenpäin. Vieläkin ihmetyttää, miten Nordicista ei saatu edes miljoonasta hyvästä esimerkistä matkimalla toimivaa oikein ikinä, vaikka ne kaikkein eniten Geneven sopimusta rikkoneet synnit jossain vaiheessa saatiinkin kitkettyä. Ja siis ei toki Maxikaan täydellinen ole, mutta on sujuvuus ja kamppeiden asettelu silti aika paljon mainiompaa. Kehtasin jopa tablettiin asentaa.

Ja mitä tulee tuohon tarjonnan pirstaloitumiseen, niin eipä se tosiaan uusi "ongelma" ole. Onneksi aika ei kellään meistä riittäisi kuin murto-osaan kaikesta kiinnostavasta, vaikka kuinka olisivat yhden ikonin takana, joten hyvin helppo pitää 1-2 tilausta voimassa kerrallaan ja vaihtaa laivaa aina, kun parhauden vaaka keikahtaa toisen lafkan suuntaan.

Pitipä muuten taas pari anime-kilkettä, joita ei rahalla päässyt katsomaan mistään, yrittää nauttia ns. ihan vaan netistä, ja yh, mitä hommaa. Virallinen ja maksullinen palvelu/taltiointi ennemmin kuin tuo säätö, any day. Oikeasti hyvät, ja jopa ihan vaan kohtalaiset, käyttökokemukset ovat näemmä hemmotelleet miehen pilalle.