Pelaajalauta

Yleinen => Popkeskustelu => Aiheen aloitti: Ephram - 07.01.2008 17:55

Otsikko: Conan
Kirjoitti: Ephram - 07.01.2008 17:55
(http://img220.imageshack.us/img220/5485/conanbannerihg6.jpg)

Conanin isännöimä maanmainio talk show on ollut tauolla kotvasen aikaan käsikirjoittajien lakon takia, mutta viimein tänä iltana suosittu punapää palaa kotimaisiinkin TV-ruutuihin. Koska käsikirjoittajat eivät ole tekemässä ohjelmaa, luvassa on entistä enemmän improvisaatiota. Monien mielestä "Conan on parempi kuin pitkiin aikoihin" tällä hetkellä. Näin jenkkilästä kantautuneet kehut kertoisivat. Kaiken lisäksi hänellä on varsin miehekäs "protesti-parta" kässärimiesten lakon takia.

Show tulee SubTV:ltä joka ilta. Esitysaika tuppaa vaan olemaan hieman hankala, sillä jaksot valuvat poikkeuksetta puoli yhden tietämillä, pahimmillaan jopa puoli kahteen. Tämän takia tulee varmasti ostettua DigiTV-Usb-tikku, jolla saan tehtyä tietokoneesta halvalla tallentavan digiboksin. Jaksot saa kätevästi talteen kovalevylle.

23.50 tapahtuu siis Conanin paluu tänä iltana. Aion sen kyllä katsoa.

Rupattelua siis itse ohjelmasta, vieraista, sketseistä jne.

Otsikko: Re: Late Night with Conan O'Brien (se palaa tauolta tänään!)
Kirjoitti: Riepu - 07.01.2008 18:23
Täytyy kyllä viimeistään uusintana katsoa. Viime aikoina "Conando" on  toistanut pahasti itseään sketsien kohdalta ja on tehnyt välillä jopa mieli itkeä. Toivottavasti nyt olisi todellakin parannusta luvassa. Parta on ainakin hyvin seksikäs :rollaus: Kauan olen Conania katsellut ja olen siitä suurimmaksi osaksi pitänyt, vaikka nuo sketsit ny tovatkin mitä ovat. Toivottavasti lähdetään parempaan suuntaan, jottei herran sekoiluihin täysin kyllästyisi.

Otsikko: Re: Late Night with Conan O'Brien (se palaa tauolta tänään!)
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 07.01.2008 18:46
Onko Rockband-juttu tässä jaksossa?

Otsikko: Re: Late Night with Conan O'Brien (se palaa tauolta tänään!)
Kirjoitti: Ephram - 07.01.2008 18:46
Toisto on aina ollut läsnä Conanin komiikassa. Joskus tiettyjä juttuja venytetään liikaa, joskus se taas toimii ihan hyvin.

Minä en osaa nähdä, että laatu olisi mitenkään laskenut tämän shown osalta. Sen sijaan katson asian niin, että Conanin ohjelma on tasalaatuinen talk show, joka elää pitkälti vieraistaan. Jos on kehnot vieraat, ei Conankaan pysty pelastamaan jaksoa oikeastaan mitenkään. Mutta sitten kun vierailla on oikeasti hauskaa ja juttelevat rennosti ja hauskasti, se vaikuttaa myös Conaniin ja tämän huumoriin yleensä positiivisesti.

Conan on ollut osa meikäläisen perjantai-ohjelmaa jo vaikka kuinka pitkään. Muutama olunen, naposteltavaa, Late night with Conan ja viikonloppu on valmiina starttaamaan! Kertakaikkiaan tunnelmallista.  :)

Lähettäkää ihmiset palautetta ja toivokaa Conania hitusen aikaisempaan ajankohtaan. Esim. alkavaksi 23.00 (http://www.subtv.fi/palaute.shtml?navi_info)

Lainaus käyttäjältä: Blassu
Onko Rockband-juttu tässä jaksossa?

Käsittääkseni kyllä.

Otsikko: Re: Late Night with Conan O'Brien (se palaa tauolta tänään!)
Kirjoitti: tuhis - 07.01.2008 19:11
Minusta laatu on laskenut aivan hirvittävästi kun vertaa niihin päiviin jolloin mukana oli Andy, mutta kattelisin silti sata kertaa mieluummin Conania kuin Lenoa tai muita kuvatuksia.

(http://home.tiscali.nl/~bjinc/Conan%20Obrien.jpg)

Otsikko: Re: Late Night with Conan O'Brien (se palaa tauolta tänään!)
Kirjoitti: migge - 07.01.2008 20:09
Rock Band -pätkä (http://kotaku.com/340226/conan-griefs-rock-band-playing-staffers-does-wicked-edith-bunker)

Täytyypä varmaan pitkästä aikaa katsoa sitten Conania tänä iltana, kun kerta lakkokin on loppunut. Laatu ohjelma.

Otsikko: Re: Late Night with Conan O'Brien (se palaa tauolta tänään!)
Kirjoitti: Frank - 08.01.2008 09:19
Jostain syystä katson Conania lähinnä huumorin vuoksi. Vieraat eivät niin hirveästi kiinnosta, kun yleensä en niitä tunne, eikä julkkisten touhut niin hirveästi muutamaa henkilöä lukuunottamatta kiinnosta. Ohjelman vitsit ovatkin usein iskeneet todella kovaa, joskin muutama pitkään jatkunut sketsi ei naurata juuri yhtään. Huvitti kyllä eilinen jakso juurikin impron takia. Vitsit kun perustuivat lähinnä sille, ettei vitsejä ole.

Otsikko: Re: Late Night with Conan O'Brien (se palaa tauolta tänään!)
Kirjoitti: Sharkie - 08.01.2008 13:17
Nyt en taas pitkään aikaan ole katsonut Conania, eikä se oikeastaan koskaan olekaan ollut sellainen ohjelma jota varten hakeutuu telkun ääreen vaikka maailman ääristä. Sen sijaan se on takuuvarmaa viihdettä - heikoimmillaankin - jota jää kyllä katsomaan jos sattuu sohvalla jo pötköttelemään. Ja ottaen huomioon, että nyt keväällä mulla ei ole opiskelua, ja töitäkin marginaalisesti, niin illat venyvät monasti pieniin tunteihin(ja aamut iltapäiviin) ja todennäköisesti Conankin sattuu usein hyvään saumaan.

Tervetuloa takaisin. :)

Otsikko: Re: Late Night with Conan O'Brien
Kirjoitti: Riepu - 08.01.2008 17:15
Tuli sitten katsottua tuo uusin suomessa näytetty jakso ja itse ainakin pidin paljon. Homma tuntui hieman "aidommalta" ja varsinkin alkupuoli oli todella viihdyttävä. Lakkotekemisiä näyttänyt pätkä oli myös sekä viihdyttävä, että mielenkiintoinen jollain tapaa. Kiva nähdä mimmoinen talo on sisältä päin. Muutenkin hieman erilainen meininki virkisti.

Otsikko: Re: Late Night with Conan O'Brien
Kirjoitti: AK-87 - 10.01.2008 14:24
Olipahan eilen kyllä mahtava jakso jälleen kerran, ja täytyy sanoa, että heti alkuun näytetty Walker, Texas Ranger-pätkä aiheutti helkkarinmoisen repeämisen, onneksi en juonut/syönyt sillä hetkellä mitään. On se Wa...eikun Chuck Norris kyllä äijä. Pakottaa katsomaan uusinnan :lol:

Otsikko: Re: Late Night with Conan O'Brien
Kirjoitti: finngamer - 10.01.2008 14:48
Ikävää lakkoileleville käsikirjoittajille, mutta kyllä Conan tässä todistaa että show on VÄHINTÄÄN yhtä hauskaa ilman heitä... ;)

Otsikko: Re: Late Night with Conan O'Brien
Kirjoitti: Masi - 10.01.2008 16:00
Ikävää lakkoileleville käsikirjoittajille, mutta kyllä Conan tässä todistaa että show on VÄHINTÄÄN yhtä hauskaa ilman heitä... ;)

Kyllä voisi sanoa,että show on peräti parempi ilman käsikirjoittajia.Conan ei tarvitse käsiksiä kun vauhtiin pääsee.Mukavampi katsella kun ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.

Otsikko: Re: Late Night with Conan O'Brien
Kirjoitti: JayeizH - 08.02.2008 10:11
Olipas taas hassu suomennos Conanissa eilen tulleessa jaksossa. Vieras puhui siinä mitä hänen lapsensa halusi joululahjaksi. No, suomentajan mukaan hän hallusi "WeeGamen". Ymmärrettävä erehdys jos/kun ei aiheesta tiedä, mutta hassu silti.

Otsikko: Re: Late Night with Conan O'Brien
Kirjoitti: Ephram - 08.02.2008 12:39
Kävin ostamassa eilen DigiTV-tikun Maciin ja se tarkoittaa sitä, että minäkin pääsen nyt taas nauttimaan säännöllisesti tästä ohjelmasta. Nykyään Conan kun tulee omaan makuuni vähän liian myöhään. Parempi ottaa jakso talteen ja katsella se seuraavana iltana ihan oman mieltymyksen mukaan.  Päiväuusinnat eivät taas tule kysymykseen, sillä jos niiden äärelle ehtiikin, ei päivällä ole se paras aika katsoa Conania.

Otsikko: Re: Late Night with Conan O'Brien
Kirjoitti: Ephram - 20.02.2008 11:56
Jotenkin käsikirjoittajien lakon loppuminen Conanin ollessa kyseessä HARMITTAA.  ;D

Kun lakko oli päällä, saatiin täysin satunnaista ja arvaamatonta matskua. Lakkoajan ohjelmat olivat mielestäni parasta Conania vuosikausiin. Ovathan nuo kynäillyt sketsit joskus hyviäkin toki, mutta Conan on parhaimmillaan aina päästeessään näihin ns. hulluttelukeikkoihin vaikka studion lavesteisiin. Improvisaatiolle on enemmän mahdollisuuksia. Täytyy sanoa, että jään kaipaamaan käsikirjoitusvajaata Conania.

Otsikko: Re: Late Night with Conan O'Brien
Kirjoitti: Sharkie - 20.02.2008 13:45
Täytyy sanoa, että jään kaipaamaan käsikirjoitusvajaata Conania.
Melkein joo. Varsinkin se kässärittömistä jaksoista tehty kooste oli järkyttävän hulvatonta matskua. :lol:

Otsikko: Re: Late Night with Conan O'Brien
Kirjoitti: Riepu - 21.02.2008 13:31
Olivat nuo lakon aikaiset jaksot kyllä mahtavia. Kulissien takana tehdyt jutut olivat samalla mieleenkiiintoisia ja helvetin hauskoja. Tai sitten huumorin tajuni on vain huono kun paavin valtikalla mätetään leivänpaahdinta. Toki sitä sai nauraa myös saksalaiselle diskolle ja muille ihme sekoiluille aina muihin ohjelmiin koukkimisesta kilpikonnien rakettiralliin. Toistoahan näistäkin jaksoista löytyi, mutta eipä ehtinyt haitata.

Eipä ole kuitenkaan nuo käsikirjoitetut jaksotkaan kamalilta ole vielä tuntuneet. Kyllähän Conania nyt muutebkin jaksaa aina katsella.

Otsikko: Re: Late Night with Conan O'Brien
Kirjoitti: Ephram - 22.07.2008 16:17
http://www.iltalehti.fi/viihde/200807227986759_vi.shtml

MTV3 on käynyt jo neuvotteluja Conanin The Tonight's Showsta. Mieshän siirtyy sinne 1.6.2009 alkaen. Toivottavasti ohjelma saataisiin ihan noin helposti näkymään täällä. Toki nykyään ulkomaisia sarjoja on helppo seurata "muita teitä", mutta se olisi niin vaivatonta katsoa sitä joka ilta maikkarilta.

Aikaisemman lähetysajankohdan on sanottu hieman siistivän Conanin komiikkaa, mutta se jää nähtäväksi.

Otsikko: Re: Late Night with Conan O'Brien
Kirjoitti: Riepu - 22.07.2008 16:25
En kyllä millään tahtoisi luopua Conanista,  mutta silti mietityttää, että kuinka "siistiä" siitä huumorista lopulta tulee. Tietenkään mitään oksentelevia Kermittejä ja masturboivia karhuja en (paljoa) kaipaa, mutta missähän jenkeillä menee se raja. Olisi sääli jos juontajan taso lähtisin huimaan laskuun.

Otsikko: Re: Late Night with Conan O'Brien
Kirjoitti: Sharkie - 22.07.2008 18:07
Masturboiva karhu on ehdottomasti vuosikymmenen kulttuuriteko.

Otsikko: Re: Late Night with Conan O'Brien
Kirjoitti: Ephram - 06.08.2008 23:54
Tänään luvassa eeppistä kamaa kun Triumph the insault comic dog alias herjahurtta vierailee ComicConissa ryöpyttämässä nörttejä.

00.35

Otsikko: Re: Late Night with Conan O'Brien
Kirjoitti: Kubs - 07.08.2008 12:32
Tänään luvassa eeppistä kamaa kun Triumph the insault comic dog alias herjahurtta vierailee ComicConissa ryöpyttämässä nörttejä.

00.35

Oli kyllä loistava tuo pätkä. Tuli repeiltyä kunnolla.  :)

Otsikko: Re: Late Night with Conan O'Brien
Kirjoitti: Qtulhu - 07.08.2008 14:46
Tänään luvassa eeppistä kamaa kun Triumph the insault comic dog alias herjahurtta vierailee ComicConissa ryöpyttämässä nörttejä.

00.35

Oli kyllä loistava tuo pätkä. Tuli repeiltyä kunnolla.  :)
Eipä. "Näen täällä niin paljon neitsyitä, että itsemurhapommittajakin tulisi kateelliseksi." :lol:

Otsikko: Re: Late Night with Conan O'Brien
Kirjoitti: Ephram - 07.08.2008 15:13
Puhumattakaan "Hulkin masturbointihanskasta"  :lol:

Otsikko: Vs: Late Night with Conan O'Brien
Kirjoitti: Ilkimys - 20.02.2009 19:08
Loppu lähenee  :( Jaksot vain paranevat loppua kohti, esim. eilen oli yks hauskimmista jaksoista pitkään aikaan. Bob Saget vieraana ja Conan riehuu kirveen kanssa. Parhaat pätkät vuosien varrelta ovat tosi hauskoja.. Haikeet fiilikset kummiskin.

Otsikko: Vs: Late Night with Conan O'Brien
Kirjoitti: Ephram - 21.02.2009 13:32
Alkaa tosiaan olla haikea fiilis, kun enää on jäljellä 3 uutta ohjelmaa täällä Suomessa. Eilenhän esitettiin jenkeissä late Night Conanin viimeinen jakso... Ja mitä nopeasti jenkkifanien fiiliksiä luin, niin ohjelma lähti tyylillä. 

Eilisessä ohjelmassa hyvästeltiin masturboiva karhu. Imperiumin vastaisku -viittaukset oli aika hauskoja.  :)  Niin se Conan väitti ettei moista huumoria saisi 23.30 timeslotissa esittää. Tästä voikin alkaa miettimään miten paljon Conan joutuu huumoriaan siistimään Tonight Showhun.

Subi muuten esittää keskiviikon viimeisen jakson jälkeen kuukauden ajan Conanin valittuja uusintoja, kärjessä kuuluisa Suomi-jakso. Mukavaa nähdä tuokin merkittävä pala maamme historiaa uudestaan.

Otsikko: Vs: Late Night with Conan O'Brien
Kirjoitti: JayeizH - 26.02.2009 15:38
Eilen olikin yllättävän tunteellinen jakso. Empä olisi uskonut että sitä päivää näkee, että Conan takertelee sanoissaan mutta näin vaan kävi. Mies piti lopuksi 5-10min jäähyväispuheen ja mitä pidemmälle se meni sitä hermostuneemmalta Conan vaikutti. Yhdessä kohtaa jo luulin että itsehillintä petti kun ääni alko väriseen siihen malliin :) Ei sillä että moittisin tästä. 16 vuoden homman päätyttyä tippa varmaan on linssissä, mutta yllätyin että Conan ei vääntänyt vitsiä loppuun asti vaan osoitti kiitollisuutensa silmin nähtäen tosissaan ja tunteella. Ja tämä oli kyllä hyvä päätös tälle ohjelmalle joka jää kyllä historiaan minun mielestä parhaimpana talk show:na. Ja heittihän Conan vielä loppuun siitä kun porukka puhuu kuinka Conanin pitää aikuistua ja hillitä juttujaan, mutta sanoi itse että Conan pysyy Conanina ja tuossa iässä on turha yrittää aikuistua.

Hieno päätös ja suurella mielenkiinnolla jään odottamaan sitä kun Conan aloittaa Tonight Show:ssa.

Otsikko: Vs: Late Night with Conan O'Brien
Kirjoitti: Cocki - 26.02.2009 17:03
Todellakin hyvä ohjelma sai hyvän päätöksen. Haikeaa oli meininki ja kuten JayeizH  jo sanoi niin hyvä puhe oli lopuksi. Itsellä meinasi kyynel tulla siinä Abe Vigodan vapautus kohdassa *herkkä kohtas snif*. Eniten kyllä tulee ikävä Conanin useita maskotteja ja nuita helvetin tyhmiä hahmoja kuten Masturboiva Karhu joka vain joka kerta saa nauramaan vaikka sitä samaa aina kierrätettiin. 16 vuotta hienoa ohjelmaa tekivät ja toivon että Conan jatkaisi Tonight Show:ssa samaan malliin.

Otsikko: Vs: Late Night with Conan O'Brien
Kirjoitti: JayeizH - 26.02.2009 18:08
Löytypä hyvä pätkä: Conan O'Brien - Inside the Actors Studio (http://www.youtube.com/watch?v=vP7LuYMhfYk&feature=related). Yhdeksään osaan pilkottu. Olen nyt muutaman katsonut ja ihan mielenkiintoista juttua. Kannattaa katsoa jos aihe kiinnostaa. Ja miksi ei kiinnostaisi kun tätäkin threadia luet ;)

Otsikko: Vs: Late Night with Conan O'Brien
Kirjoitti: JayeizH - 04.06.2009 10:42
Se on TÄNÄÄN!! Tonight Show with Conan O'Brien alkaa TÄNÄÄN!!! TV auki SubTV:ltä klo 00:05 ensi yönä.

Tai siis onhan se jo käytännössä alkanut Amerikoissa, mutta tänään jakso lähetetään Suomessa.

Otsikko: Vs: Late Night with Conan O'Brien
Kirjoitti: Ephram - 04.06.2009 10:48
Tätä on odotettu. Saapa nähdä onko Conanin huumori muuttunut yhtään ja mitä Andy kuuluttajan roolissa showhun tuo. Kaikkein härskimmät Late Nightin jutut jäävät pois, mutta toisaalta Conan sanoi itse, että 90% edellisen shown jutuista sopisi esitettäväksi myön aikaisempana ajankohtana.

Avausjakson vieraana Will Ferrel, Andy Richter sekä musiikkivieraana Pearl Jam

Täytyypä jossain välissä päivittää avausviesti ja otsikko.

Otsikko: Re: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Sharkie - 05.06.2009 01:14
No niin, sieltähän se tuli, ja minä pidin. Meininkiä oli tosiaan hillitty ainakin tähän ekaan jaksoon, ja veikkaan minäkin ettei mitään masturboivia karhuja ja muita kavereita enää paljoa nähdä, mutta pohjimmiltaan ohjelmassa on ihan samanhenkistä fiilistä ja huumoria. Conan on aina Conan. Enemmänkin uusi ajankohta, nimike ja puitteet(studio oli tosiaan staili) vain freesaavat oman show'nsa loppuajoista ehkä hieman kaavoihinsa kangistunutta Conania, ja eiköhän tästä vielä vauhtiin päästä. Mäkin tahdon tuommoiselle kiertoajelulle!

Andysta myös pisteet kotiin. Toivottavasti äijältä kuullaan enemmän läppää jatkossa(mä kun ainakin käsitin tästä, että se olisi siellä ihan vakkarina).

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: JayeizH - 05.06.2009 01:38
Damn! Gizmodo saitti huomasi Conanista mielenkiintoisen yksityiskohdan:

(http://cache.gawker.com/assets/images/gizmodo/2009/06/seriouslunch_conan.jpg)

Sattumaako?

EDIT: Tai siis ihan alunperin tuon huomasi Serious Lunch (http://seriouslunch.blogspot.com/2009/06/conans-new-stage-looks-like-super-mario.html).

Otsikko: Re: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Sharkie - 05.06.2009 01:40
 :lol: Kaikkea ne ajatteleekin. Vaan arvostaa on silti pakko.

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Ephram - 05.06.2009 10:33
4:3 pan-scan!?!?

Mitä helvettiä?

Subia tuskin on syyttäminen, sillä tälläistä materiaalia ovat tod.näk NBC:ltä kylmään pohjalaan paketoineet. Minun, ja monen muun fanin, äänekkäät "anamorfista laajakuvaa kiitos" karjaisut jätettiin tylysti noteeraamatta. Jälleen kerran.

Mikään itseään kunnioittava TV-ohjelma ei voi laittaa eetteriin herran vuonna 2009 moista 4:3-kuvasuhteen roskaa. Salkkarit erikseen, mutta kun kyse on Amerikan arvostetuimmasta talk showsta. Mutta ei kai heille ole mitään väliä, miten meikäläisten silmäparat kärsivät, kunhan siellä saavat herkutella 1080p-resoluution HD-laajakuvasta.

Noh, kymmenessä minuutissa pettymyksestä päästiin alustavasti yli, ja Conanin uusi showkin alkoi jo maistua. Irkku on edelleen iskussa, ja vaikka pahimmat hulluttelut oltiinkiin avausjaksoon hillitty, uskon niitä yhä tulevaisuudessa nähtävän.  Andyn ja Conanin sanailu alussa oli pakotetun oloista. Uskon avausjakson jännitykselläkin olevansa näppinsä pelissä.

Tänään sitten Tom Hanksia ruutuun. Mies on ollut aina hyvä vieras, joten mielenkiinnolla iltaa odotellessa.

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: JayeizH - 06.06.2009 11:10
Conan kommentoi "Super Mario" -taustaa. (http://www.youtube.com/watch?v=EJTavFU2854&eurl=http%3A%2F%2Fwww.v2.fi%2Fuutiset%2Fpelit%2F8288%2FConan-OBrien-kommentoi-Mario-taustaansa%2F&feature=player_embedded) Hyvää settiä :)

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: SOJ - 07.06.2009 14:07
Conan kommentoi "Super Mario" -taustaa. (http://www.youtube.com/watch?v=EJTavFU2854&eurl=http%3A%2F%2Fwww.v2.fi%2Fuutiset%2Fpelit%2F8288%2FConan-OBrien-kommentoi-Mario-taustaansa%2F&feature=player_embedded) Hyvää settiä :)

Ton linkin video on jo poistettu, mutta täältä pitäisi ainakin toistaiseksi vielä löytyä: http://www.youtube.com/user/Videopeliarkisto#all/uploads-all/0/VBMm6M8TSC8

Hauska pätkä.

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Ephram - 11.06.2009 18:04
Conanin katsojaluvut laskevat kuin lehmän häntä (http://www.iltalehti.fi/viihde/200906119759386_vi.shtml)

Keltainen lehdistö toki tykkää revitellä, mutta ei tilanne silti uuden juontajan kannalta paras mahdollinen ole. Olen aika yllättänyt. Ilmeisesti Leno on rapakon takana pidetympi kuin Conan.

Monen mielestä uusi Tonight Show ei ole isännnän ja käsikirjoitustiimin vaihtumisen jälkeen enää yhtä hohdokas kuin Lenon aikoina: hyvin käsikirjoitettujen vitsien tilalle on tullut Conanmaista hulluttelua ja "huonoa huumoria".

Saa nähdä miten tilanne etenee. Tänään luvassa muuten David Duchovny, herkkua vanhan filu-fanin sielulle.

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: zoukka - 11.06.2009 18:25
Conanhan oli "paskaviihteen" mestari. Vähän niinkuin Spede.

Tosin Speden jutut nauratti.

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 11.06.2009 18:50
Conanin katsojaluvut laskevat kuin lehmän häntä (http://www.iltalehti.fi/viihde/200906119759386_vi.shtml)

Keltainen lehdistö toki tykkää revitellä, mutta ei tilanne silti uuden juontajan kannalta paras mahdollinen ole. Olen aika yllättänyt. Ilmeisesti Leno on rapakon takana pidetympi kuin Conan.

Monen mielestä uusi Tonight Show ei ole isännnän ja käsikirjoitustiimin vaihtumisen jälkeen enää yhtä hohdokas kuin Lenon aikoina: hyvin käsikirjoitettujen vitsien tilalle on tullut Conanmaista hulluttelua ja "huonoa huumoria".

Saa nähdä miten tilanne etenee. Tänään luvassa muuten David Duchovny, herkkua vanhan filu-fanin sielulle.
Late Night with Conan O'Brieninkin ensimmäiset vuodet olivat hankalia. Ohjelmalla meni niin huonosti, että se meinattiin lopettaa heti alkuunsa. Conanin suosion romahtamisesta ei kai voida puhua, mutta Tonight shown kylläkin. Leno nyt vaan sattuu olemaan vähän vanhempien ihmisten suosikki.

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Gba - 11.06.2009 19:43
Öö jos Conanin showta ei katsota, niin kyllähän se kertoo juurikin Conanin suosion romahtamisesta. Showhan on yhtäkuin Conan.

Tuohan tulee eri aikaan kuin vanha Conan O´Brien show, ehkä katsojat eivät "löytäneet" ohjelmaa. Tosin Conan ja Conanin vitsit alkavat olla jo aika loppuunkuluneita, en ole itsekään pitkään aikaan enää seurannut hepun juttuja.

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: finngamer - 11.06.2009 20:16
Öö jos Conanin showta ei katsota, niin kyllähän se kertoo juurikin Conanin suosion romahtamisesta. Showhan on yhtäkuin Conan.

Siis Tonight Shown katsojaluvut laskevat, Conanin katsojaluvut varmaan nousivat moninkertaisiksi kun hän siirtyi ohjelmaslotilla aikaisemmaksi. On varmasti vieläkin paljon seuratumpi kuin Late Nightissa koskaan.

Mutta ei pomot tietenkään loputtomasti katso kehnoja lukuja, vaikka eivät tietenkään hätiköi. Uskoisin että Conanin siirtymä tehtiin vanhoille faneille mahdollisimman helpoksi ihan tarkoituksella (läpäthän on ihan samoja), uudet katsojat eivät kuitenkaan tykkäisi vaikka esittäisi ihan samoja juttuja kuin Leno. Eiköhän tuo sketsien taso tuosta kuitenkin pikkuhiljaa ala muokkautua.

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Ephram - 13.01.2010 00:03
RIP Tonight Show with Conan O'Brien (http://mediadecoder.blogs.nytimes.com/2010/01/12/conan-obrien-says-he-wont-do-tonight-show-following-leno/)

Avoimessa kirjeessään Conan selittää juurta jaksain miksi näin kävi. Kirjeen loppu kuitenkin luo toivoa: kyseessä ei ole lopettamisilmoitus, vaan punapää haluaa tehdä tiiminsä kanssa ohjelmaa jossakin "jossa sitä osataan arvostaa". FOX?

Tämä tuli silti yllätyksenä, en uskonut asioiden kärjistyvän näin. Conanin päätös on kuitenkin tietyllä tapaa ymmärrettävä, ja halu suojella maailman legendaarisimman talk shown perintöä ylevää.

Lopettaakohan Sub ohjelman esittämisen kun, oletettavasti, Leno ottaa ohjat? Ja mitä Conan oikeasti tekee seuraavaksi? FOX jo ehdi kommentoida, että Conan sopisi kanavalle erittäin hyvin.

Vielä: http://www.stara.fi/2010/01/12/conan-obrien-jattaa-nbc-kanavan/

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: JayeizH - 13.01.2010 12:54
Whou! Itse en ollut tälläisestä tietoinen ollenkaan! Saapa nähdä kuinka NBC sovittaa kaikki jakelusopimuksetkin joissa on mainittuna Conan O'Brien.

Vaikka sinänsä ymmärrän sen että Conan haluaa varjella Tonight Show:ta, mutta luulen että se ei kuitenkaan ole ainoa syy tai lähelläkään suurin syy. Ajan puskeminen keskiyöhön (tai käytännössä vähän yli) tekee statusmuutoksen show:lle. Periaatteessa Conanilla olisi sama show kuin aikaisemmin mutta nimi olisi vain Tonight Show. Itse en kyllä aivan käsitä mikä siinä nyt loppujen lopuksi on niin vaikeaa laittaa show:ta puolituntia myöhemmäksi, mutta pistän tämän sen piikkiin että en ymmärräkkään tv-kartan moninaisuutta...

Conanin tulevaisuus on kyllä mielenkiintoinen. En sitten tiedä kuinka hyvä veto olisi lähteä Foxille. Siitä lafkasta kun kuulee aina pahoja sanoja kuinka sielä rajoitetaan ohjelmistoa ja tuotantoa. Simpsoneita lukuunottamatta. Tosin tämäkin voi olla vain kuvan mikä on syöpynyt jutuista omaan päähän. Mutta toivotaan että Conan saa show (no sitä tuskin tarvii epäillä) ja että show saataisiin myös jollekkin Suomen kanavalle.

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 13.01.2010 13:23
Tietenkään "legendaarisen nimen varjelu" ei ollut ainoa syy. Conan pakotettiin valitsemaan: takaisin myöhempään ajankohtaan tai pois NBC:ltä. Olisi ollut aika nöyryyttävää valita ensimmäinen vaihtoehto. NBC osoittaa, että kuinka tyhmiä ovat. Ottavat takaisin paikalle Jay Lenon. Mutta mitäs sitten kun Leno oikeasti jää eläkkeelle? Kuka tilalle? NBC ja jenkit on tyhmiä.

Ei tullut yllätyksenä Conan-uutinen, sillä se oli jo tiedossa viime viikolla ja huhut ovat liikkuneet jo joulukuussa.

http://tv.gawker.com/5446744/late-night-wars-conan-obrien-david-letterman-continue-nbcjay-leno+bashing-leno-mostly-avoids-controversy  :lol:

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: migge - 13.01.2010 17:00
Ihmeellisiä nuo jenkit. Tonigh Show with Jay Leno oli todella kuiva tapaus. Ehkä Conanin huumori oli paikoin liian liberaalia keskiverto jenkkiyleisölle. Siksi onkin kummallista että puhutaan Foxista ja Conanista samassa lauseessa.

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Ephram - 13.01.2010 17:05
Siksi onkin kummallista että puhutaan Foxista ja Conanista samassa lauseessa.

Vaihtoehdot ovat aika vähissä, koska muilla suurilla kanavilla on jo omat talk showt. Ehkä Conan menee Lettermanin tilalle CBS:lle kun tämä jää eläkkeelle?

Toisaalta Conan voisi mennä jollekin kaapelikanavalle ja pistää toden teolla haisemaan!  8)  Mutta uskoisin, että tämä haluaa mieluummin enemmän näkyvyyttä isommalla kanavalla.

Aika näyttää miten tämä tilanne lopulta "pelataan". Se nyt on selvää, että kaikki jäljellä olevat jaksot pitää kattoa.

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: sleepy - 13.01.2010 18:00
Aika näyttää miten tämä tilanne lopulta "pelataan". Se nyt on selvää, että kaikki jäljellä olevat jaksot pitää kattoa.

Montako jaksoa on enää jäljellä, vai onko tuota edes tiedossa vielä?

Onhan tämä tosiaan aika naurettava tilanne ja on äärettömän vaikeaa ymmärtää miten joku voi katsoa mieluummin Lenoa, joka on tosiaan kaikkein parhaimmillaan kuiva.  Vaikka pidin enemmän Conanista Late Nightissa (vaikka Tonight Show olikin miehen unelmapaikka ja juuri se show mihin hän koko urallaan tähtäsi, niin silti Late Nightin pienempi budjetti pikku-studioineen oli ehkä se sopivampi ympäristö Conanille), niin Tonight Show oli ehdottomasti jotain mitä hän ansaitsi. Jos NCB tosiaankin nyt päättää antaa Conanin kävellä, niin tuskin häntä tuolla kanavalla enää nähdä.

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: JayeizH - 13.01.2010 18:31
Ihmeellisiä nuo jenkit. Tonigh Show with Jay Leno oli todella kuiva tapaus.
Olen katsonut muutaman jakson maxilta uutta Leno showta ja en kyllä ole minäkään löytänyt sitä taikaa mikä Lenosta on niin suositun tehnyt.

Ja tässä nyt on vielä toi NBC:nkin asenne hiukan outo. Lenollakin meni aikanaan pari vuotta että pääsi Lettermanin tasolle ja ohi katsojaluvuissa. Lenonkin show on ilmeisesti mennyt hiukan penkin alle joten NBC tekee jollain tapaa rajuja ratkaisuja ja luottaa enemmän Lenoon.

Jos suoraan sanotaan niin kaikista eniten kyllä haluaisin nähdä Jon Stewardin Daily Show täälläkin. Se on aivan hulvaton.

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Melfice_ - 13.01.2010 20:23
Jay Lenon suosiota ei kyllä voi ymmärtää. Onko menestyksen takana helvetin suuri leuka?

(http://1.bp.blogspot.com/_6RrxI2hupdk/Sv-W8jA5pPI/AAAAAAAAAWs/zbHIjDteYQI/s400/tonight-show-jay-leno.jpg)

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Ilkimys - 13.01.2010 23:37
Jay Lenon suosiota ei kyllä voi ymmärtää. Onko menestyksen takana helvetin suuri leuka?

(http://1.bp.blogspot.com/_6RrxI2hupdk/Sv-W8jA5pPI/AAAAAAAAAWs/zbHIjDteYQI/s400/tonight-show-jay-leno.jpg)

Tai kimeä pikkuorava ääni?

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Ephram - 14.01.2010 19:42
Ensi viikko jo viimeinen viikko Conania!?

http://twitter.com/SportsGuy33

Next week is Conan's final week hosting the Tonight Show. His staff is trying to book big guests so he goes out with a bang. It's true.

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Ilkimys - 14.01.2010 23:09
Shame..

Toivotaan CoColle hyvää tulevaisuutta toivottavasti uuden hauskan Shown parissa, jossa on vanhaa kunnon Conania.

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: kas - 15.01.2010 15:32
http://www.thedailybeast.com/blogs-and-stories/2010-01-14/conans-exit-confirmed/

Conanille erorahat ja oikeus työskennellä muilla kanavilla ennen vanhan sopimuksen loppua. Go CoCo!

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Ephram - 16.01.2010 23:10
http://www.thrfeed.com/2010/01/nbc-to-keep-cocos-masturbating-bear.html

Kaikki Conanin ohjelmista tutut hahmot ja sketsipalat jäävät NBC:n "omistukseen". Hyvä vai huono asia?

Sanoisin, että enemmän hyvä. Jos (kun) uusi show tulee, se alkaa täysin puhtaalta pöydältä. Raitistanee ilmaa ja pakottaa käsikirjoittajia luomaan jotakin oikeasti uutta, sen sijaan että keskityttäisiin luomaan samoja juttuja kuin aiemminkin.

NBC:n bossitkin on jo avannut sanaisen arkkunsa. Kovaa puhetta:

http://www.msnbc.msn.com/id/34880947/ns/entertainment-access_hollywood/

Niin, ja viimeisen viikon vieraslistakin alkaa muotoutua: Martin Scorsese maanantaina, Tom Hanks tiistaina. Lupaavaa.

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Vin - 18.01.2010 14:31
http://www.iltalehti.fi/viihde/2010011810949671_vi.shtml (http://www.iltalehti.fi/viihde/2010011810949671_vi.shtml)

Muuta suomeen, Conan.

Muuttaiskin ja lauantai iltaan maikkarille Tonigth Show niin kelpais.

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Ilkimys - 18.01.2010 19:23
http://v.youku.com/v_show/id_XNzYzNTM1NTY=.html (http://v.youku.com/v_show/id_XNzYzNTM1NTY=.html)

Cocoa on jo ikävä.. Vanha kunnon Late Night,

Otsikko: Re: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Sharkie - 18.01.2010 23:43
"Kids, you can do anything you want. Unless Jay Leno wants to do it too."

 :lol: Oh, Conan.

NBC:stä ja tästä tilanteesta revitään varmasti huumoria koko loppuaika. Loistavaa läppää jo nyt. Ja minustakin on tosiaan ihan hyväkin, jos kaiken tämän säädön jälkeen Conanin ja Late Night -köörin on pakko/mahdollista aloittaa ihan puhtaalta pöydältä uudella show'lla ja uusin ideoin. Hyvä tulee.

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Ilkimys - 19.01.2010 00:08
Viimeiset jaksot tulevat olemaan ja ovat kunnon läppää  :lol: Tällä hetkelläkin kokoajan, esim. NBC:n Olympialaiset. "Mäkihyppy voidaan keskeyttää kesken hypyn" jne

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Ephram - 19.01.2010 00:23
Helvetin hyvää settiä (http://www.dvdplaza.fi/forums/images/smilies/thumbsup2.gif)

Nyt pitää nauttia parhaista Conan-jaksoista aikoihin, kun vielä voidaan.

Classic Tonight Show Moments

Conan: Kylläpä aika lentää
Andy: En meinaa edes tunnistaa itseäni!

 :lol:

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Ilkimys - 19.01.2010 00:25
http://www.youtube.com/watch?v=_FNmWFD4oWg (http://www.youtube.com/watch?v=_FNmWFD4oWg)

Lenolle luu kurkkuun  8)

Otsikko: Vs: Re: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: finngamer - 19.01.2010 02:56
NBC:stä ja tästä tilanteesta revitään varmasti huumoria koko loppuaika. Loistavaa läppää jo nyt. Ja minustakin on tosiaan ihan hyväkin, jos kaiken tämän säädön jälkeen Conanin ja Late Night -köörin on pakko/mahdollista aloittaa ihan puhtaalta pöydältä uudella show'lla ja uusin ideoin. Hyvä tulee.

Joo, mietin vain jotain Foxia tai mitä vaan networkkia, että siitähän saisi valmiin konseptin itselleen ilman että tarvitsee ostaa sitä pois edelliseltä asemalta. Kaikki koossa jotain lavastajia myöten, sen kuin alkaa tekemään vain showta. Ja mikä tärkeintä, Conanin seuraavalla showlla on nyt sellainen mainostus alla että rahalla edes ei voi ostaa sellaista julkisuutta. Kaikkihan sitä katsovat ainakin alkuun.

Kyllä Conanista tullaan vielä tekemään kovia tarjouskilpoja.

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: JayeizH - 19.01.2010 10:05
Oli kyllä kovaa läppää viime öisessäkin Conanissa :) Parasta tässä on että vierailijat on mukana touhussa. Jos Conan tekisi tätä yksistään, siitä voisi saada ehkä hiukan ylevän kuvan, mutta kun vierailijat pistää niin pahaksi väliillä että Conan joutuu toppuuttelemaan heitä, niin isku on vielä kovempi.

Saa nähdä koska Conan saa uuden oman show. Kun muistelee viime vuotista siirtymä vaihetta joka oli kaikilla tiedossa jo vuosia, kesti useamman kuukauden. Joten kuinkahan nopeasti uusi show saadaan pystyyn. Pahimmillaan kesä on jo aika pitkällä että Conan saadaan uudestaan ruutuun. Vaikka olihan viime vuotisessa siirtymisessä se uuden studion rakentaminen (NBC actually used more time building this studio than using it :) Hyvä läppä eilen :) ), mutta silti hommassa on aika paljon muutakin kuin vain Conan saaminen kameran eteen. Saa nähdä...

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Ephram - 19.01.2010 12:34
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010/01/29731

Conanille erotuksesta 40 miljoonan dollarin kipurahat.

Eipä Conanin varmaan tarvitse tarjoilijan töihin mennä, kun laskee erorahat + mahdollisen uuden shown palkan siihen päälle. Tulee vahvasti mieleen Kimi Räikkösen potkut Ferrarilta.

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: migge - 21.01.2010 21:48
Saa nähä mihin Conan yltyy viimeisissä jaksoissaan kun meno on jo nyt tälläistä:

http://www.billboard.com/news/conan-spends-1-5-million-on-rolling-stones-1004060809.story#/news/conan-spends-1-5-million-on-rolling-stones-1004060809.story

 ;D

Otsikko: Re: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Sharkie - 21.01.2010 22:09
Satisfaction, indeed. :lol:

Nää jaksot on vaan pakko kattoa!

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Ephram - 21.01.2010 22:21
1. syyskuuta alkaen Conan voi, halutessaan, alkaa esittämään uutta showta. Tämä on yksi erosopimuksen ehdoista.

Ja tiedättekö mitä, Late Night with Jimmy Fallon alkaa TV5:llä (näkyy siis ilmaiseksi kanavapaikalla 10) helmikuun puolivälissä! Ei se Conan ole, mutta onpahan edes talk show -nälkään jotain mitä katsoa.

Ja mikä tärkeintä...
Spoileri (osoita katsoaksesi)

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Ephram - 28.01.2010 01:13
Conan lähti ruudusta tyylillä. Tunteikkaan kiitospuheen aikaan miehellä värähti ääni pariin otteeseen ja kyllä täällä kotikatsomossakin silmät meinasivat hikoilla. Conan on kerrassaan hieno ja erityinen viihdealan taitaja, jolle ei ole mennyt missään vaiheessa ns. keltainen neste päähän.

Fallonin showlla pitää nyt sinnitellä ja odotella syksyä, toivottavasti Sub nappaa Conanin uudenkin shown ohjelmistoonsa. Ja miksei nappaisi, Conan on kohtuullisen suuri osa Subtv:n myöhäisiltaa ja monille nuorille katsojille periaatteessa koko kanavan kasvot.

All I ask of you is one thing: please don't be cynical. I hate cynicism- it's my least favorite quality and it doesn't lead anywhere.

Nobody in life gets exactly what they thought they were going to get. But if you work really hard and you're kind, amazing things will happen.

i'm with coco (http://www.dvdplaza.fi/forums/images/smilies/thumbsup2.gif)

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 27.02.2010 21:43
Conan O'Brienilla Twitter-tunnus (http://twitter.com/ConanOBrien)!!

"I had a show. Then I had a different show. Now I have a Twitter account."  :lol:

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Ilkimys - 18.03.2010 12:41
Conan O'Brienilla Twitter-tunnus (http://twitter.com/ConanOBrien)!!

"I had a show. Then I had a different show. Now I have a Twitter account."  :lol:
Joo tuota on tullutkin seurailtua jo jonkin aikaa, hauskaa tavaraa :D

Coco on alkanut randomisti seuraamaan jotain naista Twitterissä :D

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Kabanossi - 18.03.2010 17:18
Coco on alkanut randomisti seuraamaan jotain naista Twitterissä :D

Joo sehän makso naikkoselle sen unelmahäätkin. Taidetiin peräti pyytää bestmaniksi. Ei ole tullut tietooni hyväksyikö kutsun.

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Ephram - 12.04.2010 20:23
http://news.yahoo.com/s/ap/20100412/ap_on_en_tv/us_tv_conan_o_brien

Conan TBS-kanavalle. Uusi show alkaa ilmeisesti marraskuussa.

Pääsi yllättämään, ei mennytkään foxille vaikka monet pitivät siirtoa käytännössä varmana.

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 12.04.2010 23:43
Hyvä valinta. Mahdollistaa varmaan vähän villimmän menon kuin Tonight Show.

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Ilkimys - 13.04.2010 01:44
Hyvä valinta. Mahdollistaa varmaan vähän villimmän menon kuin Tonight Show.
Eli vanhaa kunnon CoCoa.

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Kabanossi - 13.04.2010 19:02
Microsoftkin havitteli Conania. Olisivat halunneet pyörittää Conania Xbox Livessä, varmaankin Zunen kautta. Olis ollu aika pommi.  :lol:

V2.fi (http://v2.fi/uutiset/pelit/11158/Conan-OBrienin-paluu-olisi-saattanut-tapahtua-Xbox-Livessa/)

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Ephram - 01.09.2010 18:56
http://www.youtube.com/watch?v=WHeyO2W8aPU

Conan julkisti uuden shownsa nimen! Tulette yllättymään.  :lol:

Jo nyt tämä low budget -läppä puree minuun kympillä. Toivottavasti teamcoco julkaisee ennen shown starttaamista useampiakin youtube-settejä.

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: migge - 01.09.2010 19:33
Ai saakeli. Niin puree tännekkin. Conaw! :D

Lulz: http://yle.fi/uutiset/viihde/2010/09/jay_lenon_ohjelmalla_vahemman_katsojia_kuin_conan_obrienin_aikaan_1952817.html

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Ilkimys - 17.09.2010 14:53
Ai saakeli. Niin puree tännekkin. Conaw! :D

Lulz: http://yle.fi/uutiset/viihde/2010/09/jay_lenon_ohjelmalla_vahemman_katsojia_kuin_conan_obrienin_aikaan_1952817.html
Owned indeed.

Onko mitään tietoa näkyykö Kounani Suomessa ja millä kanavalla?

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Ephram - 21.09.2010 19:47
http://www.youtube.com/watch?v=uuhcDXyGrEI

 :lol: :lol:

Saisi muuten Sub jo ilmoittaa, että näyttävät CONANia ohjelmistossaan. Toivottavasti näyttävät.

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: sleepy - 21.10.2010 01:09
(https://www.pelaajalauta.fi/files/4/Näyttökuva 2010-10-21 kohteessa 1.06.17.png)

. . .jospa sitä menisi kohta nukkumaan.

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: ohjeah - 29.10.2010 20:53
Conanin uusin promovideo:  :lol:

http://www.movieweb.com/tv/TVaSYdcfgzKGeb/season-1-tv-spot-3

Otsikko: Re: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Riepu - 03.11.2010 19:02
Niinhän siinä sitten ilmeisesti kävi, ettei Conania näy Suomen televisiossa tämän vuoden puolella. Mitä nyt kuitenkin olen kuullut ainakin jollain tapaa MTV3:n ja Subin ohjelmistosta vastaavan henkilön maininneen, on show'n perään kysytty sentään kohtalaisen paljon ja ilmeisesti tammikuussa sitä voitaisiin yrittää Suomeenkin raahata ainakin oikeuksien osalta. Vähän harmihan tällainen odotus on, mutta onneksi internetti on olemassa.

Niin ja hieman esimakua tulevasta tarjonnasta antava Show Zerohan (http://www.youtube.com/watch?v=baa-dGj2LhQ) on ollut jo parin päivän ajan ulkona. Käykää kurkkaamassa.

Otsikko: Re: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 05.11.2010 13:06
Late Night dramasta on ilmeisesti kirjoitettu kirjakin.
http://www.amazon.com/War-Late-Night-Early-Television/dp/067002208X
Tekisi mieli pistää tilaukseen.

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Ilkimys - 08.11.2010 16:51
Tuo show ei ainakaan näy niiden kotisivulla täällä meillä suomessa, mitä nyt jotain parhaita paloja voi katsella.

Otsikko: Vs: Tonight Show with Conan O'Brien
Kirjoitti: Ephram - 08.11.2010 17:08
Joka aamu lähtee HDTV-rippi lataukseen ennen kuin kömmin suihkuun. Koulumatkoilla ehtii hyvin katsoa iPadilla Conania. Toivottavasti tätä ei kuitenkaan tarvitsisi montaa kuukautta tehdä, sillä showta olisi paljon mukavampi katsella joltakin kotimaan kanavalta iltaisin.

Huomenna näkee jo vähän millaisia linjavetoja uuden shown suhteen on tehty. Jänskää.

Otsikko: Vs: Conan (uusi show alkaa jenkeissä 8.11)
Kirjoitti: Iva - 08.11.2010 20:12
Voisit Epi laittaa tänne vaikka jonkun suositun linkin, josta vois tuon HD-riipauksen ladata, jos kohdalles siis osuu sopiva :)

Otsikko: Vs: Conan (uusi show alkaa jenkeissä 8.11)
Kirjoitti: Ilkimys - 09.11.2010 13:51
Noh katsoitko Epi ensimmäisen jakson?

Otsikko: Vs: Conan (uusi show alkaa jenkeissä 8.11)
Kirjoitti: Ephram - 09.11.2010 17:16
Noh katsoitko Epi ensimmäisen jakson?

Juu katsoin. Harvoinpa 45 minuutin koulumatka on mennyt niin nopeasti.  :)

Eli uusi Conan on tuttua kamaa aiempien Conan-ohjelmien katsojille. Jos kaverista pitää, niin uppoaa varmasti myös tämä uusin show. Vihaajia se ei taas käännytä.

Aloitus oli todella hupaisa ja otti kaiken irti Conanin riitautumisesta NBC:n kanssa. Myös Seth Rogen oli hauska vieras.

Vielä on vaikea arvioida lähteekö uusi show enemmän Conanin aiemman Late nightin linjoille, mutta se olisi kyllä mieluinen askel. Andyn roolia saisi kyllä vähän typistää, sillä en ole hänestä oikein koskaan digannut.

Ware-linkkejä en viitsisi julkisesti laitella, mutta jos ei googlen avulla löydä, niin voin YV:llä vihjaista oikeaan suuntaan.

Otsikko: Re: Conan (uusi show alkaa jenkeissä 8.11)
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 10.11.2010 09:43
Katsoinpa itsekin tuon ekan jakson ja samaa paskaahan se on mitä aiemminkin. Kaipa tuota voi silloin tällöin katsella kunhan siellä sattuu olemaan joku mielenkiintoinen vieras. TV:stä en kyllä missään nimessä jaksa katsella, niin paljon tekee mieli skippailla turhaa lässytystä.

Otsikko: Vs: Conan (uusi show alkaa jenkeissä 8.11)
Kirjoitti: Ephram - 10.11.2010 17:11
http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=2275323

Leno ja Letterman jäivät luvuissa ekan Conanin taakse. Ihan odotettuakin, sillä avausjaksot tuppaavat herättämään aina ihmisten kiinnostusta. Olisi tosin herkullinen tilanne, jos tämä asetelma jatkuisi myös tulevaisuudessa. NBC:n pomojen naama olisi näkemisen arvoinen...

Ja kohta toka jakso eetteriin. Tom Hanks on ollut aina mainio vieras, joten odotukset ovat korkealla.

Otsikko: Vs: Conan (uusi show alkaa jenkeissä 8.11)
Kirjoitti: Iva - 10.11.2010 17:29
Eka jakso oli ihan hauska. Varovaisesti aloittivat selkeesti. Alussa hyvää läppää menneisyydestä ja sen jälkeen tosi peruskauraa, mutta ei mitään säväyttäviä sketsejä tms. Oli ihan kiva katsoa pitkästä aikaa kuitenkin.

Otsikko: Vs: Conan (uusi show alkaa jenkeissä 8.11)
Kirjoitti: Japshumwaa - 10.11.2010 17:49
Hienoa että Andy on otettu sieltä pöntön takaa takaisin sohvalle. Ensimmäisen jakson parhaat heitot tuli juuri Andyn ja Conanin välillä. Monologit ei ole ihmeitä tarjonnut kahden ensimmäisen jakson osalta kun Conan on arvatenkin keskittynyt vanhalla ja uudella kanavalla naljailuun. Tokan jakson Tokyo Sandblaster huvitti.

Mitä noihin ensimmäisen jakson katsojamääriin tulee niin Conan suorastaan murskasi ns. kilpailijat tuossa ainoassa merkitsevässä ikäryhmässä eli 18-49. Conanilla 3,3M, Lettermanilla 1,3M ja Lenolla 950k. Saa nähdä miten Conan ja Tom Hanks veti yleisöä ja minne nuo luvut lopulta tulevat asettumaan.

Otsikko: Vs: Conan (uusi show alkaa jenkeissä 8.11)
Kirjoitti: Ilkimys - 12.11.2010 09:05
Jos joku viitsisi laittaa YV:llä linkin?

Otsikko: Vs: Conan (uusi show alkaa jenkeissä 8.11)
Kirjoitti: Ephram - 14.11.2010 12:24
Jengi lähetellyt postikortteja Conanille ja kertonut ettei uusi show näy Suomessa. Tämä poiki nyt hedelmää kun Conan noteerasi asian twitterissä: http://twitter.com/ConanOBrien/status/3571298848473088

 ;D

Otsikko: Vs: Conan (uusi show alkaa jenkeissä 8.11)
Kirjoitti: Ilkimys - 08.12.2010 17:34
Ohjelma on hyvin hauska! Mikäs on teidän mielestä paras jakso?

Itse pidin tosi paljon jaksosta jossa oli Harrison Ford. Haastattelusta ei meinannut tulla mitään Cocon repeillessä parin sekunnin välein. Ford on aina yhtä hauska. "Shit and die. In that order"

Otsikko: Vs: Conan (uusi show alkaa jenkeissä 8.11)
Kirjoitti: Noppa - 08.12.2010 17:42
Ohjelma on hyvin hauska! Mikäs on teidän mielestä paras jakso?

Itse pidin tosi paljon jaksosta jossa oli Harrison Ford. Haastattelusta ei meinannut tulla mitään Cocon repeillessä parin sekunnin välein. Ford on aina yhtä hauska. "Shit and die. In that order"
En ollut pitkään aikaan revenny niin pahasti ku sitä kattoessa :D Jokasesta Fordin kommentista repes totaalisesti!
Ja tosiaan Conan on hemmetin hyvä ohjelma, tosin riippuu välillä vieraista. Onneks pääsee edes osan jakson näkemään netissä, kun ei näköjään ole Suomeen pitkään aikaan rantautumassa.

Otsikko: Vs: Conan (uusi show alkaa jenkeissä 8.11)
Kirjoitti: Noppa - 22.12.2010 22:57
http://www.tbs.com/video/index.jsp?oid=238468 Astetta erikoisempi kaveri...

Otsikko: Vs: Conan (uusi show alkaa jenkeissä 8.11)
Kirjoitti: Ilkimys - 13.01.2011 16:34
http://www.tbs.com/video/conan.jsp?oid=239470 Uusi hitti Coco nimen keksimisen jälkeen!

Aiheutti suurta repeilyä  :lol:

Otsikko: Vs: Conan (uusi show alkaa jenkeissä 8.11)
Kirjoitti: Noppa - 17.01.2011 20:43
Toivottavasti pian nähdään the Flaming C leffana, pääosassa Chuck Norris tai muu vastaava jannu.
Jotenkin tätä uutta Conania katsoessa tuntuu että sillä on paljon hauskempaa kuin NBC aikoina, tai sitten vaan kuvittelen niin.

Otsikko: Vs: Conan (uusi show alkaa jenkeissä 8.11)
Kirjoitti: Vin - 02.03.2011 10:01
http://teamcoco.com/content/finlands-week-stream-continues-were-love-finland (http://teamcoco.com/content/finlands-week-stream-continues-were-love-finland)

CoCo jatkaa suomen tukemista  :)

Otsikko: Vs: Conan (uusi show alkaa jenkeissä 8.11)
Kirjoitti: Noppa - 02.03.2011 16:58
Itseasiassa toi koko jaksojen kattominen onnistui jo pari päivää sitten kun ihan piruuttani kokeilin C:

Otsikko: Re: Conan (uusi show alkaa jenkeissä 8.11)
Kirjoitti: Sharkie - 04.03.2011 20:56
LIVE COCO CAM -striimi (http://teamcoco.com/livecococam)

Viiden minuutin päästä pitäisi alkaa tapahtua. Näitä on kait ollut aiemminkin, ja joku saattaa tietää mitä Conan yleensä on näissä tarjoillut. Tai sitten ei tiedä. Itse en ole aiemmin sattunut katsomaan. We shall see.

EDIT. Ja hömppäähän siellä on. Suomihypetyksestä nyt irtoaa jonkun verran viihdettä.

Otsikko: Vs: Conan (uusi show alkaa jenkeissä 8.11)
Kirjoitti: Ephram - 10.04.2011 14:36
Conanin show palaa vihdoin Suomen televisioon (http://www.stara.fi/2011/04/09/conan-obrien-palaa-suomeen/)

Nyt peukut vain pystyyn sen puolesta, että kyseessä ei olisi MTV3 Maxin kaltainen maksukanava. Johonkin nelosen imagoon Conan saattaisi sopia aika hyvin, jos Sub ei sitten ollut halukas tuomaan showta takaisin.

Onkohan Conan tullut vähän ehdoissa vastaan, kun alunperin kotimaiset kanavajohtajat valittelivat, että TBS:n kanssa oli hankalampaa käydä neuvotteluja kuin aikoinaan NBC:n kanssa.

Otsikko: Vs: Conan
Kirjoitti: Ilkimys - 10.04.2011 15:03
Subi olisi hyvä, mutta Jim olisi myös hyvä ehdokas.

Otsikko: Vs: Conan (SuomiTV:llä alkaen 15.8 klo. 23:00)
Kirjoitti: Ephram - 01.08.2011 14:58
15.8 se sitten alkaa: Conan-show. Ohjelmapaikka on 23:00 ja sitä esitetään aluksi joka ikinen viikonpäivä. Kun ohjelma sitten saa kiinni jenkkitahdin (esitykset alkavat kesän alun jaksoista), siirrytään ilmeisesti näyttämään ohjelmaa neljä tai  viisi kertaa viikossa.

SuomiTV:n sivuilta löytyy jo Conanin tervehdys:

http://www.suomitv.fi/conan

Toivottavasti katsojia olisi sen verran, että ohjelma myös pysyy kanavalla. Omiin iltarutiineihini tämä tulee kyllä taas kuulumaan, sillä 23:00 on ihan jees esitysaika. Loppuaikoina ohjelmaa esitettiin Subilla monesti tunti tuota myöhemmin.

Otsikko: Vs: Conan (SuomiTV:llä alkaen 15.8 klo. 23:00)
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 01.08.2011 17:58
Erittäin jees. Subille suurta huutonaurua. Kanavan suosituimmat ohjelmat olivat aikanaan Raw, SmackDown! sekä Conanin show, joten mitä kanava tekee? Siirtää ohjelmat sellaisiin aikoihin, jolloin ainoat katsojat on pervot, jotka odottavat chatin alkua.

Otsikko: Vs: Conan (SuomiTV:llä alkaen 15.8 klo. 21:00 & 23:00)
Kirjoitti: Ephram - 08.08.2011 12:25
Huomasin vasta tänään, että tuo laittamani 23:00 ohjelmapaikka Conanille oli vain puoliksi oikein.

Conania nimittäin esitetään SuomiTV:llä joka päivä peräti kaksi kertaa illassa! Ensimmäistä kertaa jakso näytetään jo klo. 21:00 ja jos sen onnistuu missaamaan, sama episodi tulee ulos jo kahta tuntia myöhemmin, eli klo. 23:00.

On siis varaa valita kahden ohjelmapaikan väliltä. Aikamoista.

Enää viikko, ensi maanantaina starttaa.

Otsikko: Vs: Conan (SuomiTV:llä alkaen 15.8 klo. 21:00 & 23:00)
Kirjoitti: JayeizH - 08.08.2011 12:59

On muuten aika perskuleen mukava toi 21.00 lähetys. Vaikka ehkä 22.00 ja 00.00 olisi ollut parempi :) Koska jos nyt tulee hyvä leffa minkä haluaisi katsoa, conan voi jäädä katsomatta... Mutta joka tapauksessa, hieno juttu.

Mielenkiinnolla odotan myös SuomiTV:n uudistunutta ilmettä ja ohjelma karttaa. Aikaisemmin kun se tuntui olevan aikamoinen vitsi, kuten kanavan yli menevä sensuurikin. Conan on ainakin todella hyvä alku.

Otsikko: Vs: Conan (SuomiTV:llä alkaen 15.8 klo. 23:00)
Kirjoitti: kep - 12.08.2011 14:07
15.8 se sitten alkaa: Conan-show. Ohjelmapaikka on 23:00 ja sitä esitetään aluksi joka ikinen viikonpäivä. Kun ohjelma sitten saa kiinni jenkkitahdin (esitykset alkavat kesän alun jaksoista), siirrytään ilmeisesti näyttämään ohjelmaa neljä tai  viisi kertaa viikossa.

SuomiTV:n sivuilta löytyy jo Conanin tervehdys:

http://www.suomitv.fi/conan

Toivottavasti katsojia olisi sen verran, että ohjelma myös pysyy kanavalla. Omiin iltarutiineihini tämä tulee kyllä taas kuulumaan, sillä 23:00 on ihan jees esitysaika. Loppuaikoina ohjelmaa esitettiin Subilla monesti tunti tuota myöhemmin.
Sinänsä loistava juttu, mutta harmi vaan, että koko paska ajetaan alas varmaan kuukauden sisään (http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/yritysuutiset/?oid=20110886919).

Otsikko: Vs: Conan (SuomiTV:llä alkaen 15.8 klo. 23:00)
Kirjoitti: JayeizH - 12.08.2011 17:44
15.8 se sitten alkaa: Conan-show. Ohjelmapaikka on 23:00 ja sitä esitetään aluksi joka ikinen viikonpäivä. Kun ohjelma sitten saa kiinni jenkkitahdin (esitykset alkavat kesän alun jaksoista), siirrytään ilmeisesti näyttämään ohjelmaa neljä tai  viisi kertaa viikossa.

SuomiTV:n sivuilta löytyy jo Conanin tervehdys:

http://www.suomitv.fi/conan

Toivottavasti katsojia olisi sen verran, että ohjelma myös pysyy kanavalla. Omiin iltarutiineihini tämä tulee kyllä taas kuulumaan, sillä 23:00 on ihan jees esitysaika. Loppuaikoina ohjelmaa esitettiin Subilla monesti tunti tuota myöhemmin.
Sinänsä loistava juttu, mutta harmi vaan, että koko paska ajetaan alas varmaan kuukauden sisään (http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/yritysuutiset/?oid=20110886919).
Joo tämähän on aika selvä että tämä uudistus on hyvin pitkälti kaikki tai ei mitään filosofialla tehty. Kanava on kuitenkin supistanut lähetyksensä 21-24 väliselle ajalle ja antanut suurimmalle osalle ymmärtääkseni potkut, niin aika selvä juttuhan tämä on.

Tosin tämä tuntuu myös aika hullun yritykseltä ainakin sen perusteella kun käy kanavan nettisaitilla. Kanava aloittaa maanantaina ja ainoa ohjelma mitä on tosissaan markkinoitu tai edes mainitaan sivuilla on Conan. Sivun ulkonäöstä voisi ajatella että ainoa ohjelma on Conan. Eli markkinointipäällikkö on ainakin kussu homman ihan täysin. Melkein sääliksi käy kun ajattelee mitä sieltä tulee, mainostetaan uudistettua ohjelmistoa ja tästä ohjelmistosta tiedetään tasan yksi :lol: No eihän siinä onnea sille.

EDIT: Telkku.fistä näkikin pitkälle SuomiTV:n tarjontaa. Lähetykset alkaa 17.00 - 18.00 ja kestää 24.00 asti. Conania tulee tuosta siis 2h. Yksi ote ohjelmistosta: "Unelmien paksu poikamies"..... :lol: Toinen ote: "Heidi Klumin hullunkurinen perhe".... :lol: :lol: Kyllä sielä minusta yksi helmi pyörii maanantaina ja torstaina "West Wing". Mutta tuokin on vanha sarja ja löytyy jo hyllystä niin eipä tuosta erityisesti iloa saa...voihan se katsojia osaltaan tuoda.

Mutta selvästi kanavan suurin panostus on Conan ja muut on otettu kun ne on halvalla saatu.

Otsikko: Vs: Conan (SuomiTV:llä alkaen 15.8 klo. 21:00 & 23:00)
Kirjoitti: Ephram - 15.08.2011 12:10
Tänään on se odotettu päivä. Jaksot alkavat huhtikuussa Amerikassa esitetyistä. On kyllä siistiä nähdä taas Conania virallista kautta telkussa täällä.

Lainaus
Tänään Conanin vieraina Emma Roberts ja Damon Wayans sekä Scala & Kolacny Brothers. Jakso esitetty USA:ssa 18.4.2011.

Otsikko: Vs: Conan (SuomiTV:llä alkaen 15.8 klo. 21:00 & 23:00)
Kirjoitti: Ephram - 16.08.2011 11:19
Olipa siistiä nähdä, että SuomiTV saa Conania laajakuvasuhteella ja paljon paremmalla kuvanlaadulla kuin Sub aikoinaan. HD-digivirittimellisen television omistava kaveri tosin lähetti viestiä Conanin aikana, että ohjelma ei näy SuomiTV HD -kanavalla aidolla HD-resoluutiolla. Se olisi ollut aikamoinen mansikka kakun päällä.

Lainaus
Tänään Conanin vieraina Tina Fey, Sanjay Gupta sekä Plan B. Jakso esitetty USA:ssa 19.4.2011.

Otsikko: Vs: Conan (SuomiTV:llä alkaen 15.8 klo. 21:00 & 23:00)
Kirjoitti: JayeizH - 16.08.2011 12:34
HD:llä laatu oli minusta silti hyvää vaikka todennäköisesti skaalattu. Mutta huomasin yhden jutun tuossa joka alkoi häiritsemään pirusti. SuomiTV:n logo. Miksi sen pitää olla noin iso ja miksi se ei voi oikeasti olla sielä oikeassa ylänurkassa?! Kerran kun huomaat sen niin eihän sitä saa silmistä pois ollenkaan. Perkeleen ärsyttävää. Tai näin ainakin HD:n puolella.

Otsikko: Vs: Conan (SuomiTV:llä alkaen 15.8 klo. 21:00 & 23:00)
Kirjoitti: migge - 16.08.2011 12:41
HD -kanavalla kuva tietenkin hieman laadukkaampi, koska skaalattu ylös SD -resosta. Silti sääli etteivät saaneet natiivia HD -materiaalia tänne Suomeen asti, vaikka ei sillä nyt oikeasti kovin suurta merkitystä tässä kohtaa ole.

Otsikko: Vs: Conan (SuomiTV:llä alkaen 15.8 klo. 21:00 & 23:00)
Kirjoitti: Ephram - 19.08.2011 12:25
Heh, Joseph Gordon-Lewitt intoutui hauskasti eilisessä jaksossa rokkistaran rooliin ja rikkoi Conanin lasipöydän! Ei ollut kuulemma kässärissä tuollaista ja Conankin oli aidon hämmästänyt.

JGL on kyllä hieno mies.

Tänään ois sitten Will Ferrellin ja parranajouhkauksen toteutuksen aika.

Otsikko: Vs: Conan (SuomiTV:llä alkaen 15.8 klo. 21:00 & 23:00)
Kirjoitti: JayeizH - 19.08.2011 12:34
Heh, Joseph Gordon-Lewitt intoutui hauskasti eilisessä jaksossa rokkistaran rooliin ja rikkoi Conanin lasipöydän! Ei ollut kuulemma kässärissä tuollaista ja Conankin oli aidon hämmästänyt.

JGL on kyllä hieno mies.
Oli kyllä hienon spontaanisti vedetty headbang "kohtaus" :D Only in Conan ;)

Tänään ois sitten Will Ferrellin ja parranajouhkauksen toteutuksen aika.
En tajua mikä ihme tuossa Ferrelissa iskee, mutta vaikka kaverin vitsit ja eleet ovat yksinkertaisesti huonoja, niille nauraa aina. Eilisenkin videoviestin aikana tipuin ihan kiitettävästi yhdessä kohtaa.

Otsikko: Vs: Conan (SuomiTV:llä joka päivä klo. 21:00 & 23:00)
Kirjoitti: Ephram - 22.08.2011 17:05
I'm Thor!  :lol:

Luksusta saada uusi jakso Conania joka päivä. Eikä edes haittaa, että mennään vasta kevään jaksoissa. Täytyy rukoilla, että SuomiTV saa uuden ohjelmistonsa voimin vähän enemmän jalansijaa ja kanava vakiinnuttaisi paikkansa. Eihän tästä luksuksesta tohdi enää luopua.

Lainaus
Tänään Conanin vieraina John Krasinski, Blake Griffin sekä Ian Edwards. Jakso esitetty USA:ssa 5.5.2011.

Otsikko: Vs: Conan (SuomiTV:llä joka päivä klo. 21:00 & 23:00)
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 22.08.2011 19:23
Mua haittaa. Ei vaan jaksa noin vanhoja juttuja, varsinkin kun kaikki sisältää tuota Osama-paskaa. Esimerkiksi noi Al-Qaidan uusi johtaja -sketsit on olleet ihan surkeita. En nähnyt mitään hauskaa, mutta se ehkä johtuu siitä, että en ole jenkki. Ja parta takasin Conanille.

Otsikko: Vs: Conan (SuomiTV:llä joka päivä klo. 21:00 & 23:00)
Kirjoitti: JayeizH - 22.08.2011 22:51
I'm Thor!  :lol:
Toi on muuten helvetin hyvä läppä :lol:

Otsikko: Re: Conan (SuomiTV:llä joka päivä klo. 21:00 & 23:00)
Kirjoitti: Riepu - 22.08.2011 23:58
Ja parta takasin Conanille.
Parta oli kyllä hauska veto aikoinaan käsikirjoittajien lakon aikana ja sen uusi tuleminen oli myös kiva nähdä Conan-sarjan alkutaipaleella, mutta kyllä paluu vanhaan maistuu meikäläiselle taas vaihteeksi enemmän kuin hyvin.

Ja omalla kohdallanihan vanhat jaksot eivät ole pahemmin vielä onnistuneet ärsyttämään. Makoilinhan noihin aikoihin kuitenkin pääasiallisesti poterossa rynkky sylissä ja mulkku otsassa kauheasti yhtään sen enempää maailman menosta tietäen.

Otsikko: Vs: Conan (SuomiTV:llä joka päivä klo. 21:00 & 23:00)
Kirjoitti: Ephram - 23.08.2011 21:52
Kat Denningsin haastattelu oli aivan helmi!  :lol:

Tuli katottua sattumalta just pari päivää sitten Conanin mainitsema leffa Nick and Norah's Infinite Playlist, jossa Kat näyttelee Michael Ceran kanssa.  80-luvulla syntyneistä näyttelijätyttösistä Kat kuuluu kyllä ilman muuta suosikkieni listalle. Eikä toi haastis Conanissa ainakaan sitä kumonnut, mahtavan persoonallinen näyttelijätär.

Otsikko: Vs: Conan - FOX-kanavalla joka päivä
Kirjoitti: Ephram - 16.04.2012 10:11
SuomiTV:tä ei enää ole, nyt tilalla on Fox. Ja Conanin aikataulut on ehditty pistää uusiksi.

Conania esitetään nyt ensimmäisen kerran päivällä kuuden jälkeen, yleensä. 18.10.  Toinen esitys tapahtuu myöhään puolenyön aikoihin, yleensä 00.10.

Otsikko: Vs: Conan - FOX-kanavalla joka päivä
Kirjoitti: Laama - 16.04.2012 10:17
SuomiTV:tä ei enää ole, nyt tilalla on Fox. Ja Conanin aikataulut on ehditty pistää uusiksi.

Conania esitetään nyt ensimmäisen kerran päivällä kuuden jälkeen, yleensä. 18.10.  Toinen esitys tapahtuu myöhään puolenyön aikoihin, yleensä 00.10.

Hyvä homma.
Ehdinkin jo huolestua, että menetimmekö Cocon jälleen.

Otsikko: Vs: Conan
Kirjoitti: Ephram - 29.10.2014 09:15
http://www.youtube.com/watch?v=OFcqZwYlXno

Max Weinberg palaa Conanin rumpaliksi?! Pysyvästi? Kenelläkään lisätietoa asiasta?

On muuten tyhmää ettei show näy Suomessa tällä hetkellä millään kanavalla. Katsojaluvut tankkasivat SuomiTV:n/FOXin aikana aikalailla.