Pelaajalauta

Yleinen => Popkeskustelu => Aiheen aloitti: Ephram - 28.08.2007 17:04



Otsikko: Big Brother 2007
Kirjoitti: Ephram - 28.08.2007 17:04
Haluan kuulla mielipiteesi Big Brotherista, pidit siitä tai et.  Aiotko seurata BB-kautta kuinka tiiviisti?  Iltapäivälehtien sivuilta? Netistä? Subin tunnin koosteilla? Vai jopa 24/7 -palvelulla?   Uppoaako tämä aihe? Sinä päätät.


http://www.subtv.fi/bigbrother/



Asukkaat astelevat taloon tänä iltana ja samalla lähtevät kamerat surraamaan 24/7 -palvelun omaaville ihmisille. Itse en sellaisiin ainakaan vielä kuulu.  Sen sijaan huomenna olen tv:n ääressä kun on virallisesti ensimmäinen tv-päivä Big Brother 2007:ssa.

On mielenkiintoista nähdä millaisia ihmisiä talossa tänä vuonna nähdään. Subin BB-sivut päivittyvät tänä iltana myös asukkaiden profiileilla, joten siellä kannattaa käväistä jos asia vähänkin kiinnostaa.  Tekijät muuten vihjailivat tällä kaudella mukana olevan myös etnisiä vähemmistöjä. Mielenkiintoiseksi menee.

Big Brother on ihana piriste alkavaan syksyyn, joka kestää aina joulukuun alkupuoleen saakka. Tätä on oppinut syksyllä seuraamaan ja siitä nauttimaan. 


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Melfice_ - 28.08.2007 17:34
Kauheaa paskaa. Joutuu taas väkisin lukemaan lehdestä tai kuulemaan joltain että tyyliin joku julkisuudenkipeä ala-asteen opettaja on mennyt sinne ajettavaksi ja sitten joku äiti joutuu katsomaan telkkarista että tossa se meidän poika nyt riisuu housuja sammuneelta naiselta, tulipa tehtyä hyvää työtä kasvatuksen kanssa.

Hirveää sosiaalipornoa, jokaisen katsojan tulisi hävetä itseään. Veikkaan että torstaihin mennessä ensimmäisen alastonkuvat suihkusta ovat "vuotaneet" nettiin.

Jäikö keneltäkään epäselväksi mielipiteeni Big Brotherista?


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Ephram - 28.08.2007 17:40
Veikkaan, että et sinä niitä BB-juttuja väkisin lehdistä lue, vaan saattaa jopa ehkä pikkuisen kiinnostaa mitä talossa on tapahtunut.  ;D Vaikket ohjelmaa muuten yhtään katsokaan.



EDIT:  Kolme asukasta nyt sisällä. Muun muassa yksi tumma kaveri.

EDIT 2:  Joo-o, Subin sivut leikkaavat kiinni ja 24/7 feedit pätkivät.. kiva kiva.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: migge - 28.08.2007 19:55
Joo hyihyi, sosiaalipornoa, ihmiset on säälittäviä kun katsovat tätä, eikä niillä ole omaa elämää..... Blaablaa...


Ja paskat, ihminen on hyvinkin inhimillinen kun haluaa katsoa Big Brotheria. Jokaisella meistä on tirkistelyvietti, vaikka onkin jonkinlainen tabu yhteiskunnassamme.

Itse siis todellakin aion katsoa peruslähetyksiä subilta. Ohjelma kun on viihdettä sanan alkuperäisessä muodossa. Kaikki turha taiteellisuus siitä välistä poistettuna. Big Brotherin "eläminen", jolloin tuijotetaan nukkuvia asukkaita 24h, onkin sitten jo hieman outoa. Mielestäni ohjaajat ja leikkaajat osaavat hyvin koostaa viihdyttävän tunnin paketin päivän tapahtumista. Aivan sama vääristyykö siinä totuus vai ei. Edelleen, kyse on puhtaasta viihteestä.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Ephram - 28.08.2007 20:00
Mielestäni ohjaajat ja leikkaajat osaavat hyvin koostaa viihdyttävän tunnin paketin päivän tapahtumista.
Nämä ollaan hoidettu kyllä aivan erinomaisesti aina. Tunnin pituinen kooste on juuri sopiva ja siihen saadaan mahdutettua kaikki oleelliset tapahtumat.

BB:n kiinnostavinta antia on päiväkirjahuone. Varsinkin kun sinne tullaan purkaamaan sydäntään ja ärtymystään taloon ja sen asukkaisiin. Päiväkirjahuoneessa on koettu kahden edellisen kauden aikana paljon ikimuistoisia hetkiä, jotka ovat jopa tietyllä tavalla liikuttaneet minua.

Vastakkain asettelua parhaimmillaan: Olli sai puhua viime kaudella PK-huoneessa tyttöystävänsä kanssa puhelimessa ja vakuutti kyyneleet melkein silmissä rakastavansa tätä.  Muutama päivä ja mies oli Hannen kimpussa...


Asukkaita valuu nyt taloon, mutta subin sivut ovat tukossa ja pahasti.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: teidon - 28.08.2007 20:12
Eipä hirveemmin kiinnosta BB, ehkä sitä vähän tulee seurattuakin (jos ei muuten ni sen takia että sitä tunkee joka tuutista), mutta sanonpa silti että ainakin Sonera tarjoaa BB24/7:n ilmases (http://www.sonera.fi/TV/Maksu-TV/Big%20Brother%20-ohjeet) kaikille maksu-tv asiakkailleen. Palvelu pitää kuitenki tilata erikseen vaikka onkin ilmanen.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: AK-87 - 28.08.2007 20:32
Joo-o eipä pahemmin BB:t kiinnosta minuakaan. Ja ohjelman katsomisenkin pidän niin minimissä kuin voin, vaikkakin veikkaan, että kun sisko sattuu kotiin tulemaan (tai itse vierailen siellä päin) en pahemmin pysty tätä välttämään.

Mutta joutaa sinne minne kaikki muutkin tosi-tv pökäleet...


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: JayeizH - 28.08.2007 21:13
Vihaan koko ideaa. Joka puolella ei mitään muuta hehkutetakkaan kuin "beebeetä". Ja ei, sitä ei voi välttää. Se on iltapäivälehtien otsikoissa, tv-mainoksissa, radiomainoksissa, nettimainoksissa, joidenkin aikakausilehtien otsikoissa, ohjelmana jossain muodossa joka god damn päivä. Ja vettäkään ei enään viitsi ostaa ärrältä mukaan kun hinta nousee 50c "beebee" logon myötä. Naurettavaa pelleilyä sanon minä. Menee johonkin pippaloihin viikonloppuna niin näkee täysin samaa paskanjauhamista ja touhua ilmaiseksi. Ja jos mieli tekee voi liittyä itsekkin seuraan. Vuoden turhin julkkis -ehdokas määrä kyllä nousee aina "beebeen" myötä.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Melfice_ - 28.08.2007 21:49
Se on iltapäivälehtien otsikoissa, tv-mainoksissa, radiomainoksissa, nettimainoksissa, joidenkin aikakausilehtien otsikoissa, ohjelmana jossain muodossa joka god damn päivä.
Exactly. Markkinatalous rullaa beibit, mediakonsernit haippaavat kaikissa tiedotusvälineissä ristiin, informaatiotulva tukkii suonet. Olen hyvin ihmeissäni siitä että tällänen Get rich or die tryin'-meininki on hyvin yleistä Suomessakin. Onko ihmisillä oikeasti niin kova hinku siihen viidentoista minuutin julkisuuteen että suostuu lähtemään tälläiseen kuraan mukaan? Yksi kaverini (Joni B) pyrki ohjelmaan, videoklippi sai aika paljon suosiota ja nyt mies vielä odottaa josko pääsisi jälkikäteen ohjelmaan. Most disturbing.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Ephram - 28.08.2007 22:00
(http://img407.imageshack.us/img407/1689/bb2007tt6.jpg)


Kauheita kissoja!  Parhaimmat Suomen BB-naiset ikinä sisältää tämä kausi, ihan ylivoimaisesti. 

Jengi on kyllä tosi nuorta, vähän päälle parikymppisiä melkein kaikki.  Tuo tumma kaveri on kaikista vanhin.  Mielenkiintoista on seurata huominen kooste.




Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Xerobos - 28.08.2007 22:11
(http://www.bigbrother.fi/dav/mn/bigbrother/mn_kuvat/subtv/big_brother_2007/kilpailijoiden_profiilit/455152.jpg)

Tämä tyyppi on aivan selvästi panomies, joten täydelliset ainekset koko perheen viihteelle on olemassa.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: JayeizH - 28.08.2007 22:17
(http://img407.imageshack.us/img407/1689/bb2007tt6.jpg)

Kauheita kissoja!  Parhaimmat Suomen BB-naiset ikinä sisältää tämä kausi, ihan ylivoimaisesti. 

Pah...kissoja näkee kadulla ja jos paljasta pintaa haluaa netistä sitä löytää joka mieltymykseen. Tirkistelystä, liukuhihna pornoon.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Ephram - 28.08.2007 22:25
(http://img407.imageshack.us/img407/1689/bb2007tt6.jpg)

Kauheita kissoja!  Parhaimmat Suomen BB-naiset ikinä sisältää tämä kausi, ihan ylivoimaisesti. 

Pah...kissoja näkee kadulla ja jos paljasta pintaa haluaa netistä sitä löytää joka mieltymykseen. Tirkistelystä, liukuhihna pornoon.

Hei hei hei, minä asun PK-seudulla, Suomen kissalandiassa ja selaimen bookmarkit retkahtavat kohta rikki xxx.comin merkinnöistä. Kyllä mä tiiän!

Ulkonäkö on ensimmäinen asia tietenkin mikä tulee eteen kun uusia BB-asukkaita arvioi. Sitten alkaa pikkuhiljaa hahmottamaan tyyppien luonteenpiirteitä ja määrittämään omassa päässä ovatko ne mieluisia vai ärsyttäviä. Kuten tosielämässä, uuden ihmisen tapaamisessa kiinnittää aina eniten huomiota ensin ulkonäköön. Se on väistämätöntä.




Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Melfice_ - 28.08.2007 23:02
Hei hei hei, minä asun PK-seudulla, Suomen kissalandiassa
Turku. Johtuu varmaan Aurajoesta tai siitä että turkulaiset äijät ovat niin mulkkuja että jotenkin on kompensoitava.

Olisivat nyt laittaneet tonne jonkun 80+ eläkeläisen rähjäämään kepin kanssa.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: TseiTsei - 29.08.2007 10:39
Ei uppoa, mutta kuitenkin tulee seurattua pakosti iltapäivälehtien sivuilta. Paras versio Big Brotherista nähtiin Se on siinä -ohjelmassa, kun Juha Mieto ja Pertti Ukkola laiskottelivat samassa kopissa.

Olisivat nyt laittaneet tonne jonkun 80+ eläkeläisen rähjäämään kepin kanssa.

Se on siinä mainoksessa.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Frank - 30.08.2007 13:23
Pakko katsoa, kun ei televisiosta tule syksyllä muutakaan. Aiemmat tuotantokaudet on katottu, joten eihän sitä voi nytkään lopettaa.

Eniten kyllä ärsyttää kilpailijoiden taso. Tänä vuonna porukka on todella samanlainen, eikä erilaisia persoonia tunnu löytyvän. Kilpailijoiden keski-ikäkin ärsyttää aivan älyttömästi, koska olisin itse katsonut mielummin porukkaa, jossa sukupolvivaihtelut ovat oikeasti merkittäviä. Jos talossa olisi 18-vuotias homo ja yhdeksänkymppinen vanhoillinen sotaveteraani, oikea maahanmuuttaja (somali tai mustalainen), natsi, hippi, sekä muita kärjistettyjä henkilöitä, tämä kausi olisi ollut paljon kiinnostavampi. Nyt taloon on valittu noin 8 seksinnälkäistä sinkkua ja muutama seksinnälkäinen varattu, jotta saataisiin romanssit kukkimaan ja ihmiset syleilemään toisiaan hiprakassa.

Voi pyhä Nykänen, jos muuten antavat asukkaille joka ilta ilolientä. Jotain on nimittäin pielessä, jos asukkaista löytyy kiinnostavaa vain humalassa ollessaan. Uusiksi vain koko asukasheimo.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Ephram - 30.08.2007 14:49
Kieltämättä tulee mieleen, että BB07-porukka on valittu "nyt ne harrastaa varmasti seksiä" -periaatteella. Jengi on tosi nuorta, ne uskaltavat pistää itsensä likoon ja sekoilla enemmän. Tulee skandaaleja ja ne päätyvät lehtien sivuilla. Lopputuloksena lisää katsojia.

Ensimmäisen illan jälkeen ärsyttävimmäksi tyypiksi nousi Maria. Tuntuu melkoiselta tyhjäpää-blondilta, jonka ajatusmaailma on ensitutustumisen perusteella vähän vinoutunut. Tyttö näytti aika-ajoin talossa aika tuskallisia ilmeitä jo ensimmäisenä iltana! Saa nähdä putoaako jo piankin.

Kadi on savuavan kuuma pakkaus! Virosta nämä rotunaiset tulevat selvästi.  :)  Nainen tihkuu seksiä ja on minun mielestäni BB-historian sexyin naaras. Lisäksi hänellä tuntuisi olevan myös ajatusmaailma kohdallaan ja terveet periaatteet. Jatkossa nähdään onko niin.

BB-miehet tuntuivat aika latteilta. Todellisia äijiä ei mielestäni tällä kertaa ole mukana. Olisivat saaneet laittaa ehdottomasti särmikkäämpiä tapauksia tuonne. Liian kilttejä kauniita poikia liian paljon, näin siis ensimmäisen illan perusteella. 


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: migge - 30.08.2007 15:47
Vai että kilpailijoiden taso.... Aika paljon pystytte sanomaan lähinnä naamakertoimen perusteella. Nojoo, kyllä se Marian käytös minuakin nyppi ja kaikki on joko sinkkuja tai "suhteessa", mutta kuten aikaisemmissakin kausissa, oppii asukkaat "tuntemaan" vasta muutaman viikon jälkeen. Vielä on näytelmä-vaihde päällä.

Lainaus
oikea maahanmuuttaja (....tai mustalainen)
Korjaa jos olen väärässä, mutta eikai romanit ole maahanmuuttajia?


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Melfice_ - 30.08.2007 17:33
Joko siellä talossa on pantu?


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: PetriP-TNT - 30.08.2007 19:01
Joko siellä talossa on pantu?
Ei mutta tissit vilahti ruudussa jo.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Ephram - 30.08.2007 19:01
Joko siellä talossa on pantu?
Ei mutta tissit vilahti ruudussa jo.
Ööööö.. vahingossa onnistuin hankkimaan koneelle tästä kuvakaappauksen, koska kyseessä oli Kadi!   ;D ;D


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: AK-87 - 30.08.2007 20:23
Joko siellä talossa on pantu?
Ei mutta tissit vilahti ruudussa jo.
Ööööö.. vahingossa onnistuin hankkimaan koneelle tästä kuvakaappauksen, koska kyseessä oli Kadi!   ;D ;D

Hmm...väkisin tulee mieleen, että mitenkähän sen Ephin 40 päivän selibaatti enää onnistuu... ;)


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Tuulisti - 30.08.2007 22:31
Ääh, ei voisi vähempää kiinnostaa. Mutta miten vältät otsikoita, jotka kirkuvat joka ständillä "BB-TALOSSA KAKSI NAISTA PANIVAT... mieskilpailijaa halvalla".

Muuten en välittäisi koko roskasta, katsokoon ihmiset jos siitä kerran nauttivat ja oikea porno ei riitä, mutta ärsyttää että sellaisesta idioottimaisesta käytöksestä jota kilpailijat  osoittavat palkitaan niin paljon. Maailmassani on jotain vikaa, kun kännissä remuava idiootti askartelemassa jotain "tehtävää" on tuhansien sankari. (Ja kyllä, tiedän että tämä pätee muuhunkin julkkiskulttuuriin kuin BB:hen, mutta kyllä se BB:ssä on kaikkein groteskeimmillaan.)

Ihmettelen kyllä suuresti että HeinZ ei välitä BB:stä, sehän on huippusuosittua.  :P


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Ephram - 30.08.2007 23:10
Jo toisessa koosteessa porukka alkoi tuntua paljon paremmalta. Parin viikon päästä ollaan varmasti yhtä pahassa koukussa kuin viime kaudellakin.  Muuten, BB 07:ssa nämä nimeämiset ja niiden purku on hoidettu aiempia vuosia paremmin. Kaikkien perustelut ehdittiin käydä hyvin läpi eikä kiirehditty turhia eteenpäin. Nämä päiväkirjahuone-hetket kun ovat koostelähetysten ehdottomasti mielenkiintoisinta antia.

Marian ja Einarin joutuminen pudotusuhan alle oli aika odotettu juttu täällä päässä, varsinkin Marian varsinainen äänivyöry. Tyttö on aika pahassa jamassa jo toisena BB-päivänä.  Näinköjän joutuu jo tänä sunnuntana jättämään talon taakseen?  Television tänne puolen välittyi entistä pahemmin kuva yläasteaikoihin juuttuneesta aikuisesta pissiksestä. Onhan se melko julma yleistys, mutta siltä tällä hetkellä ehdottomasti tuntuu.

Tapaus Kadi: tytössä on ilmiselvästi voittaja-ainesta, samanlaista kuin Sarissa viime kaudella. Kadi on spontaani höpönassu, mutta myös erittäin naisellinen.  Kadi edustaa ihmistyyppiä, joka on 90% oma ihannenaiseni. Uskon ja toivon, että hän pääsee kisassa erittäin pitkälle ja kerää taakseen sankan fanijoukon. Tähän porukkaan nimittäin olen jo itse liittynyt. Ylivoimainen suosikkini tästä -07 porukasta tähän mennessä.


Niin, Saulihan on tunnustanut homoutensa ja Einari on ilmeisesti Bi. Lieneekö kisailijoiden joukossa vielä lisää seksuaalivähemmistöjen edustajia?


Tulevasta äänestyksestä (Maria vs. Einari) ei tulle kovinkaan tiukkaa. Eiköhän Maria ole ärsyttänyt jossain määrin todella monia kotikatsojia ja saanee päälleensä todellisen miinusäänien vyöryn.  Einari on sellainen harmiton perusnörttiä muistuttava tyyppi, joka ei varmastikaan ärsytä siinä mittakaavassa ihmisiä kuin Maria. Luulisin, että ero näiden kahden välillä tulee olemaan selvä Marian tappioksi.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Mrum - 31.08.2007 00:25
Ohjelmaa en seuraa, mutta tämä Einari  (http://www.youtube.com/watch?v=4EEZ_asZ2FU) on saanut jo aikamoisen fanikunnan intternetin maailmassa.

Uusi Olli Hokkanen? Jatkopaikka varmistettu?  :lol:


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: migge - 31.08.2007 14:57
Siis miten toi Kadi on muka hot? Muistuttaa jotain 90-luvun Kauniiden ja Rohkeiden perusblondia. Tylsä muija.

Miks noin paljon vaaleita?


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Melfice_ - 31.08.2007 14:59
Kas niin, nyt siellä on pantu jo jotain maajussia.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Ephram - 31.08.2007 15:19
Siis miten toi Kadi on muka hot? Muistuttaa jotain 90-luvun Kauniiden ja Rohkeiden perusblondia. Tylsä muija.

Miks noin paljon vaaleita?
Kadi on just semmonen tyttö, jota kääntyisin kadulla katsomaan pelkän ulkonäön vuoksi. Ja jos pääsisin myöhemmin itse ihmiseen tutustumaan, pitäisin entistä enemmän. Tuollainen persoonallisuus on kauheasti mieleeni. Pikkuasioista sitä vain viehättyy eikä oikein osaa perustella että miksi.

"Eph onkin oikeesti pinnallinen" vahvistettu!  ;D



Onkohan brunetet säästetty siihen "suureen käänteeseen". Kilpailijat kun loppuvat auttamatta kesken reilusti ennen loppua tätä putoamisvauhtia...


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: JayeizH - 31.08.2007 15:25
Tulevasta äänestyksestä (Maria vs. Einari) ei tulle kovinkaan tiukkaa. Eiköhän Maria ole ärsyttänyt jossain määrin todella monia kotikatsojia ja saanee päälleensä todellisen miinusäänien vyöryn.  Einari on sellainen harmiton perusnörttiä muistuttava tyyppi, joka ei varmastikaan ärsytä siinä mittakaavassa ihmisiä kuin Maria. Luulisin, että ero näiden kahden välillä tulee olemaan selvä Marian tappioksi.
No voi vidu. Isoimmat rinnat ja heti ulos. Olis nyt edes sen pakollisen suihkukohtauksen verran ohjelmassa mukana. Se kun on ainoa pätkä minkä BB:stä olen yleensä katsonut.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Ephram - 31.08.2007 15:28
Jayeuhsujz et saa puhua tollasia, sulla on gimmafrendi  ;D

Et ole ainoa joka on suihkukuvaa kaipaillut Mariasta...  :P


EDIT:

(http://img57.imageshack.us/img57/6362/aanestyseg7.jpg)



Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Frank - 31.08.2007 23:07
Lainaus
oikea maahanmuuttaja (....tai mustalainen)
Korjaa jos olen väärässä, mutta eikai romanit ole maahanmuuttajia?
Osa on niitäkin, ja osa on niitä, jotka majailevat Suomessa sallitun kolmen kuukauden ajan tuputtamalla ja pakkomyymällä rihkamaansa. Eivät päästä autoa jatkamaan matkaansa, ennen kuin kuski ostaa jotain. Onhan ne ensimmäiset mustalaisetkin Suomeen muuttaneet muista maista. Maahanmuuttajia osa siis.

En kyllä ymmärrä, miten joku voi pitää Kadista. Tosin, en tajua, miten kukaan on vielä voinut valita talossa olevista suosikkinsa, jos ei ulkonäköä oteta huomioon. Sen verran väritöntä, hajutonta ja feikkiä porukkaa, ainakin tähän astisen perusteella. Ainoa, joka oikeasti ärsyttää, on Einari. Hävettää olla syntynyt samana vuonna.  :(


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Ephram - 31.08.2007 23:29
Marian lähtö varmistuu entistä enemmän päivä päivältä. Miten ihmeessä nainen voi tuolla tavalla hajota tuonne? Kilpailijat ovat tuottajien mukaan käyneet läpi monimutkaiset psykologiset testit joilla varmistetaan ettei ihan ketä tahansa kelpuuteta mukaan. Mutta kun Marian hajoilua katselee tätä kyllä epäilee hieman.

Suurin osa ihmisistä on näköjään vielä tarkkailutasolla. Ei uskalleta päästää kaikkia luonteenpiirteitä irti, sillä liiallinen massasta erottuminen voisi tässä vaiheessa tietää nimeämispisteitä. Ehkä osa todellakin taktikoi juuri niin ja yrittää sulautua tuolla talossa siihen harmaaseen massaan. Varsinkin jos alkuvaiheessa onnistuu olemaan muita ärsyttämätön ja "liittoutumaan", niin elo talossa on turvattu pitkäksi aikaa eteenpäin. Mutta toki muullakin taktiikalla voi voittaa, sen muistamme jo BB:n ensimmäiseltä kaudelta kun Perttu joutui muistaakseni seitsemän kertaa äänestykseen ja selvisi joka kerta. Ihan siitä lopullisestakin sitten.  Perttu veti alusta asti rohkeasti omaa linjaansa eikä paljoa miettinyt mitä muut ajattelevat.


Einari on tällä hetkellä talon mielenkiintoisin persoona. Se on vain fakta. Muut miehet ovat sitä harmaata massaa, mutta Eikka on uskaltanut kokeilla kepillä jäätä heti ensimmäisellä viikolla. Eikalla on muuten ilmeisesti takanaan todella vaikea nuoruus, yrittänyt itsemurhaa 12-vuotiaana: http://irc-galleria.net/blog.php?nick=eino1suuri&month=2006-3


Kohti sunnuntaita ja ensimmäistä häätöäänestystä...





Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Frank - 01.09.2007 00:30
Einari on tällä hetkellä talon mielenkiintoisin persoona. Se on vain fakta. Muut miehet ovat sitä harmaata massaa, mutta Eikka on uskaltanut kokeilla kepillä jäätä heti ensimmäisellä viikolla.

Minulle taas välittyy Einarista epäaito kuva. Tuntuu kuin hän vetäisi showta, eikä olisi oma itsensä. Jo pelkkä puhetapa välittää minulle sellaisen tunteen. Voin toki olla väärässä, sitä en kiellä, mutta tältä tuntuu tällä hetkellä. Tosin eipä muutkaan talon asukkaat ole kovinkaan aitoa kuvaa vielä näyttäneet (en sitten ole vielä katsonut perjantain jaksoa ;) ).

Eikka ärsyttää aivan älyttömästi, ja siitä syystä en ole varma, tahdonko hänen tippuvan. Periaatteessa en tahtoisi epäaitojen ihmisten temmeltävän televisiossa, mutta periaatteessa Eikka on hyvää viihdettä. Rakastan nimittäin sitä, kun tosi-tv saa katsojan eläytymään. (Niin käy valitettavan harvoin, sillä kaiken maailman Selviytyjät ja Robinsonit on sellaista käsikirjoitettua kuraa, ettei katsojan tuntemuksille jää hirveästi tilaa.) Toivoisin oikeasti, että joku talon asukkaista hiiltyisi Einariin ihan tosissaan, jotta syntyisi edes jotain viihdettä. Halailun katsominen on tylsää, mutta sen sijaan riitelyt ja kiistatilanteet kiinnostavat minua erittäin paljon...

...taidan olla henkinen masokisti. :lol:


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: migge - 01.09.2007 13:39
Einari on tällä hetkellä talon mielenkiintoisin persoona. Se on vain fakta. Muut miehet ovat sitä harmaata massaa, mutta Eikka on uskaltanut kokeilla kepillä jäätä heti ensimmäisellä viikolla.
Ehdottomasti. Muut asukkaat selvästi pelkäävät Einaria koska hän on selvästi porukan järkevin ja älykkäin henkilö. Einari ärsyttää varmasti paljon niitä jotka eivät ole yhtä sinut itsensä kanssa. Toivottavasti Eikka ei tipu, muuten ottaa koko BB07 takapakkia reilusti.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Ephram - 03.09.2007 10:34
Täysin oikea ihminen tippui talosta. Maria kuitenkin oli henkisesti aika kovilla jo ensimmäisen viikon aikana ja oikeasti jo halusi lähteä. Nainen näytti helpottuneelta kun Vappu vihdoin kuulutti häädettävän nimen.

Ei Einarikaan mistään kansansuosiosta nauttinut, sen verran miinusääniä hän kuitenkin itselleen haravoi. Luulenpa, että jos Eikka joutuu äänestykseen kenen tahansa "tavallisemman" henkilön kanssa niin tekee erittäin tiukkaa selvitä siitä äänestyksestä. Onkin todella mielenkiintoista nähdä kenelle asukkaat nyt nimeämispisteensä antavat. Maria ja Einari olivat kuitenkin sen verran selviä maaleja viimeksi. Luulen, että Einari joutuu helposti uudelleen äänestykseen, mutta kuka (ketkä?) tekee hänelle seuraa? Se on täysin auki. Itse en ainakaan osaa siihen kysymykseen juuri yhtään mitään sanoa.

Kaiken kaikkiaan ensimmäinen viikko BB-talossa oli hyvä ja rutkasti mielenkiintoisempi kuin esim. viime kauden ensimmäinen viikko. Toivotaan, että asukkaat saavat mielenkiintoisen viikkotehtävän. Ja että selviäisivät siitä kunnialla ja siten saisivat rahaa käyttöönsä kaikkiin ns. pakollisiin hyödykkeisiin, kuten alkoholiin!  ;D




Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: JayeizH - 03.09.2007 12:50
Täysin oikea ihminen tippui talosta. Maria kuitenkin oli henkisesti aika kovilla jo ensimmäisen viikon aikana ja oikeasti jo halusi lähteä. Nainen näytti helpottuneelta kun Vappu vihdoin kuulutti häädettävän nimen.

Perse....sinne meni suihkukuvat.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Ephram - 03.09.2007 12:54
Täysin oikea ihminen tippui talosta. Maria kuitenkin oli henkisesti aika kovilla jo ensimmäisen viikon aikana ja oikeasti jo halusi lähteä. Nainen näytti helpottuneelta kun Vappu vihdoin kuulutti häädettävän nimen.

Perse....sinne meni suihkukuvat.
Maria kävi muuten suihkussa aina bikinit päällä. Tästä syystä ei kunnon matskua saatu.  Kaveri kertoi tämän..  ;D


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: JayeizH - 03.09.2007 13:01
Täysin oikea ihminen tippui talosta. Maria kuitenkin oli henkisesti aika kovilla jo ensimmäisen viikon aikana ja oikeasti jo halusi lähteä. Nainen näytti helpottuneelta kun Vappu vihdoin kuulutti häädettävän nimen.

Perse....sinne meni suihkukuvat.
Maria kävi muuten suihkussa aina bikinit päällä. Tästä syystä ei kunnon matskua saatu.  Kaveri kertoi tämän..  ;D
ARG!!!! >:( Mitä järkeä on sarjassa joka perustuu tirkistelyyn jos ei näe porukkaa edes alasti?? No....ei sillä että tämäkään jaksaisi useampaa tuntia kyrsiä.... :rollaus:


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Ephram - 04.09.2007 13:44
Eikka kävi jo eilen yöllä miettimässä vessassa peilin edessä miten saisi ihon epäpuhtauksia kuriin  ;D ;D

Aika ronkisti talossa puhutaan ja käyttäydytään jo tässä vaiheessa. Kaikki asukkaat ovat aikalailla siinä vielä mukana eikä se ole mitään yhden miehen showta, kuten Kakin käyttäytyminen viime kaudella. Tätä lie tuotanto hakenutkin?  Jos ei tällä kaudella nähdä "aikuisten leikkejä" niin johan on ihme.


Tänään BB Extrassa paljastetaan toinen uusista nimetyistä:

http://www.bigbrother.fi/bigbrother2007/uutinen.shtml?558204







Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: TseiTsei - 04.09.2007 22:24
Avatarista päätellen Eph on lyönyt vetoa Kadin voitosta suurilla summilla :lol:? Mutta NordicBet (http://www.nordicbet.com/?event=force_frames&path=selection&query=cmd%3Dget_categories%26categories_id%3D2107) näkee myös Kadin voiton todennäköisenä, sillä hänestä saa kaikista pienimmän kertoimen (3.00) BB:n voittajavedossa.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Ephram - 05.09.2007 16:38
Analyysit asukkaista nyt ensimmäinen viikon jälkeen:


Kadi

Ylivoimainen suosikkini. Tiedän vain muutamia jotka pystyvät samalla hetkellä olemaan ihania höpönassuja ja sekä että äärettömän naisellisia. Kadi kuuluu tähän ryhmään. Sekoilu päiväkirjahuoneessa "maskuliininen" sanan taivutuksen kanssa oli jokseenkin söpöintä mitä olen pitkään aikaan TV:ssä nähnyt. Tämä tyttö vieköön voiton!

Maxine

No juu, nättihän tuo on kuin mikä, mutta neidistä ei ole tullut esiin vielä mitään sen erikoisempaa. Hyvin, hyvin normaali 20-vuotias nuori nainen.

Piia

Oikeasti, talon persoonattomin asukas. Myötäilee muiden mielipiteitä minkä kerkiää eikä tunnu juuri omaavan omia sellaisia. Siltä se ainakin näyttää. Piian poissaoloa ei talossa huomaisi varmastikaan kukaan.  Toisaalta tälläinen "sveitsi-meininki" voi johtaa hyvinkin pääsemiseen pitkälle tässä skabassa. Kun ei ärsytä muita, myös häätöpisteet ovat kortilla.

Satu

Kaikista talon asukkaista Satu ärsyttää minua tällä hetkellä kaikista eniten. Siinä tytössä vain on jotain sellaista mistä en erityisemmin pidä. Aika tyhmää tälläistä on TV-ruudun kautta muodostuneen kuvan perusteella laukoa, mutta onhan se niinkin etteivät kaikki ihmiset voi tulla kaikkien toisten ihmisten kanssa toimeen. 22-vuotiaaksi käyttäytyminen on myös ajottain ollut melko lapsellista.

Tiina

Mukavalta vaikuttava nainen. Tiinassa on sellaista pehmeyttä ja herkkyyttä joista pidän paljon. Kuva hänestä on ehdottomasti enemmän positiivisen kuin negatiivisen puolella.

Aki

Piian ohella talon toinen myötäilijä, joka on lähes kyvytön ilmaisemaan omia mielipiteitä. Paitsi päiväkirjahuoneessa, jossa hän on pariin otteeseen yllättänyt. Odotin että Akista olisi kuoriutunut talon selvästi vanhimpana ihmisenä jonkinlainen johtajatyyppi, mutta sellaista emme taida häneltä nähdä. Pysyttelee mieluummin vähän takavasemmalla ja tarkkailee mihin suuntaan tätä peliä viedään.

Einari

Tuleeko hänestä nyt uusi Mira & Perttu; talossa epäsuosittu, mutta jonka katsojat nostavat kerta toisensa jälkeen takaisin peliin mukaan. Vaikea sanoa. Einari erottuu talossa hurjasti omalla persoonallisuudellaan, hänet on helppo huomata. Tästä voi olla, kuten sanottua, etua tai sitten haittaa. Pidän ehdottomasti Eikasta ja Kadin jälkeen hän on toinen suosikkini.

Henri

Jos BB07 olisi Lost, Henri olisi ohjelmassa Jack. Henkka on omaksunut talossa eräänlaista johtajan roolia ja kertoo mielellään muille kuinka asioita täytyy tehdä. Kaikki eivät vain näytä tästä pitävän.  Henri on ihan OK, mutta aika samanlainen kuin suurin osa muista miehistä talossa. Yksi suurempi mielenkiintoa luova aspekti on juurikin tuo halu johtaa laumaa ja tehdä päätöksiä.  Kukas se onkaan ollut aina tähän asti PK-huoneessa ilmoittamassa millä prosentilla viikkotehtävässä mennään?

Jarkko

Jäänyt todella pahasti taka-alalle. 26-vuotias nallekarhumainen, suomalainen perusmies. Ei erotu joukosta teoillaan eikä puheillaan, on turvallisesti harmaan massan seassa tällä hetkellä.

Sauli

Ihan symppis-tyyppi. Se tosiseikka, että hän on omien sanojensa mukaan homo, toi aluksi mielenkiintoa häntä kohtaan. Mutta ei hän tuon takia erotu muusta miesporukasta juurikaan.

Timo

Aika lipevä kaveri aika-ajoin. Ei kuulu suosikkien joukkoon tällä hetkellä, mutta en häntä erityisemmin inhoakaan. Sadun kanssa peuhaaminen voi olla kuitenkin kohtalokasta jos se ryöstäytyy käsistä. He ovat tällä hetkellä tajunneet, että jatkuva nuoleskelu ärsyttäisi muita talon asukeita varsin paljon.




Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: JayeizH - 05.09.2007 16:51
Tiedän että jos ei ole järkevää sanottavaa, kannattaa pitää turpansa kiinni, mutta ei *umalauta että analyysi jokaisesta BB-tyypistä viikon jälkeen! ARG!! Se ei ole niin hyvä ohjelma.
Ei mitään henkilökohtaista Epiä kohtaan...vihaan vain koko ohjelmaa. Pahinta tässä on että tyttöystäväni on alkanut katsomaan sitä. Ja asumme yksiössä!!! Elämä on kovaa joskus...



Joo pieni avautuminen tähän väliin...ehkä se johtuu siitä kun MTV3:n saitilta ei voi katsoa edes uutisia että naamalle pomppaa joku *itun BB-tyyppi joka on nyt tehnyt jotain skandaalia tai pan*ut sandaalia. Ei näin!


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: migge - 05.09.2007 17:07
Tiedän että jos ei ole järkevää sanottavaa, kannattaa pitää turpansa kiinni, mutta ei *umalauta että analyysi jokaisesta BB-tyypistä viikon jälkeen! ARG!! Se ei ole niin hyvä ohjelma.
Ei mitään henkilökohtaista Epiä kohtaan...vihaan vain koko ohjelmaa. Pahinta tässä on että tyttöystäväni on alkanut katsomaan sitä. Ja asumme yksiössä!!! Elämä on kovaa joskus...



Joo pieni avautuminen tähän väliin...ehkä se johtuu siitä kun MTV3:n saitilta ei voi katsoa edes uutisia että naamalle pomppaa joku *itun BB-tyyppi joka on nyt tehnyt jotain skandaalia tai pan*ut sandaalia. Ei näin!
Kummasti sinäkin tunnut pomppivan jatkuvasti "Big Brother 2007" -topicissa, vaikka vihaat ohjelmaa niin kovasti. Lakkaa valittamasta, kiitos.

Ja pienenä vinkkinä, ne uutiset kannattaa muutenkin katsoa YLE:n sivuilta.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: JayeizH - 05.09.2007 17:19
Tiedän että jos ei ole järkevää sanottavaa, kannattaa pitää turpansa kiinni, mutta ei *umalauta että analyysi jokaisesta BB-tyypistä viikon jälkeen! ARG!! Se ei ole niin hyvä ohjelma.
Ei mitään henkilökohtaista Epiä kohtaan...vihaan vain koko ohjelmaa. Pahinta tässä on että tyttöystäväni on alkanut katsomaan sitä. Ja asumme yksiössä!!! Elämä on kovaa joskus...



Joo pieni avautuminen tähän väliin...ehkä se johtuu siitä kun MTV3:n saitilta ei voi katsoa edes uutisia että naamalle pomppaa joku *itun BB-tyyppi joka on nyt tehnyt jotain skandaalia tai pan*ut sandaalia. Ei näin!
Kummasti sinäkin tunnut pomppivan jatkuvasti "Big Brother 2007" -topicissa, vaikka vihaat ohjelmaa niin kovasti. Lakkaa valittamasta, kiitos.

Ja pienenä vinkkinä, ne uutiset kannattaa muutenkin katsoa YLE:n sivuilta.

Tiesin että joku tarttuu tähän :D Että käyn täällä koko ajan. Tai no...miten se koko ajan nyt tulkitaan. Mutta, varmaan lopetan tässä topicissa pyörimisen. Tosin tämä tuntuu olevan aktiivisin topicci melkein...

Ja MTV3:n sivuilta siksi tulee katsottua uutiset kun on luukku sähköposti. Se heittää aina uloskirjautumisen jälkeen sopivasti etusivulle, josta näkee päivän otsikot.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Melfice_ - 05.09.2007 17:30
Haluaisin kuulla kaikkien käyttäjien analyysit kaikista Big Brother -asukkaista viikkojen 1, 4, 5, 8, 12 ja 16 jälkeen, kiitos. Psykoanalyysit vain parittomilta viikoilta.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Frank - 05.09.2007 23:53
Henri

Kukas se onkaan ollut aina tähän asti PK-huoneessa ilmoittamassa millä prosentilla viikkotehtävässä mennään?

Ellen täysin väärin muista, ensimmäisessä viikkotehtävässä prosentin kävi esittämässä Kadi. Täysin varma en ole, mutta tällainen mielikuva minulle on jäänyt. Toisekseen, viikkotehtäviä on ollut vasta yksi kokonainen ja toinen on paraikaa käynnissä. Sen perusteella en lähtisi leimaamaan Henriä pomoksi.

On kyllä totta, että Henri on ottanut johtajan roolin talossa. Ainakin Subin koosteiden perusteella Henri on ollut koko ajan jakamassa ohjeita, ja jos on asukkaiden puheisiin uskomista, on Henri todellakin porukan johtohahmo.

En nyt millään pahalla tätä sano, mutta huomasin analyysejäsi lukiessa pientä blondi-voittoista ajattelua. Talon ainoat tummatukkaiset naiset, Piia ja Satu saivat lähes pelkästään negatiivista tekstiä osakseen, kun taas jopa Piiaa värittömämpi Maxine sai sinulta ok-arvosanan. Mielestäni Piia on yksi talon viisaimmista ihmisistä. Tarkoitan sillä sitä, ettei hän ainakaan koosteiden perusteella ole lähtenyt muiden asukkaiden lapsellisiin puheisiin ja leikkeihin mukaan. Tällainen kuva on välittynyt minulle.

Sadunkaan parjausta en periaatteessa ymmärrä. Ilmeisesti minulla on mennyt lähetysten Satu-osuudet todella ohi, sillä ainakaan minä en ole huomannut, että hän käyttäytyisi sen lapsellisemmin kuin moni muu, kuten esimerkiksi Einari.

Ja Einarista puheen ollen, mielestäni hänen käytöksensä ja puheensa ovat tosiaan, Akin(?) sanoja lainatakseni, "lapsentarhakäytöstä". Einari selvästikin yrittää hakea huomiota ja hyväksyntää puheillaan. Ei siinä, etteikö muutkin talossa puhuisi seksistä, mutta eritoten Eikan puhuessa siitä, tulee vaikutus siitä, että hän ylpeilee asialla. "Olen 18 ja harrastan seksiä kolme kertaa viikossa. Myös junanvessassa miesten kanssa." Myös Eikan puhetapa on sellainen kuin hän kuvittelisi olevansa muiden yläpuolella. Hän yrittää puhua erittäin hienostuneesti, mikä tekeekin siitä lähinnä luonnotonta.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Ephram - 06.09.2007 11:14
En nyt millään pahalla tätä sano, mutta huomasin analyysejäsi lukiessa pientä blondi-voittoista ajattelua.
Jos tämä tarkoittaa sitä, että pidän enemmän höpsöttelevistä ja huumorintajuisista tytöistä kuin vakavista nipottajista, niin olet täysin oikeassa!  ;D

BB:ssä en jaa järkevyydestä juurikaan pisteitä. Ihmisen täytyy olla viihdyttävä ja jollain tapaa hauska.


Satu on ollut pari kertaa ihan sikalapsellinen. Esim. viikkotehtävässä ei voinut mennä tuota esterataa koska oli nähnyt jonkun kauhupätkän jossa oli vastaavanlainen. Tsiisus! Onko jollain mennyt todellisuus ja elokuvamaailma vähän sekaisin?


Halu olla lauman johtaja vei Henrin sitten äänestykseen Eikkaa vastaan. Hieman tälläistä skenaariota odotin, täytyy myöntää. Äänestyksestä tulee aiempaa mielenkiintoisempi, sillä Henri haluaisi kuitenkin pysyä talossa ja kyllä tuollaiselle perisuomalaiselle autohullulle miekkoselle jonkin verran varmasti äänestäjiä, plussa-sellaisia, löytyy.

Mutta uskon, että Einari pysyy viihdyttävyytensä takia talossa. Siitä tullee aika tiukka skaba kyllä ja aika likelle mennään, uskon minä.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Frank - 06.09.2007 14:22
Satu on ollut pari kertaa ihan sikalapsellinen. Esim. viikkotehtävässä ei voinut mennä tuota esterataa koska oli nähnyt jonkun kauhupätkän jossa oli vastaavanlainen. Tsiisus! Onko jollain mennyt todellisuus ja elokuvamaailma vähän sekaisin?

Ja sinullahan ei ole pelkoja? Kyllä minuakin välillä pelottaa monikin asia, vaikkei mitään vaaraa olisikaan. Se on täysin normaalia. En pidä kauhuelokuvista, koska minulla on vilkas mielikuvitus. Kyse ei ole siitä, että pelkäisin kauhuelokuvassa tapahtuvia asioita tai luulisin niitä todellisiksi. Se on enemmänkin sitä, että mielikuvitukseni muuttaa "pelottavat" asiat sellaiseen muotoon, että ne ovat käytännössä mahdollisia. Tarkoitan sitä, että kauhuelokuvat sun muut stimuloivat aivoja ajattelemaan jotain oikeasti pelottavaa. Ainakin näin olen itse tulkinnut.

Mielestäni kertomasi tapaus osoittaa vain Sadun olevan lapsenmielinen, ei lapsellinen. BB-talosta löytyy oikeasti monta muuta vieläkin lapsellisempaa.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Fraeon - 06.09.2007 17:07
"Olen 18 ja harrastan seksiä kolme kertaa viikossa. Myös junanvessassa miesten kanssa."

Hmmm...

Ehkä olisi aika katsoa BB:tä enemmänkin.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Tuulisti - 06.09.2007 18:09
"Olen 18 ja harrastan seksiä kolme kertaa viikossa. Myös junanvessassa miesten kanssa."

Hmmm...

Ehkä olisi aika katsoa BB:tä enemmänkin.
Ah, kuka ei haluaisi kuulla enemmän siitä kun miehet pökkivät toisiaan virtsaläikkäisessä ja hajuisessa kolisevassa metallikopissa samalla kun 50-vuotias tanakka konduktooritäti hakkaa vihaisesti ovea?


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: AK-87 - 06.09.2007 20:14
Ah, kuka ei haluaisi kuulla enemmän siitä kun miehet pökkivät toisiaan virtsaläikkäisessä ja hajuisessa kolisevassa metallikopissa samalla kun 50-vuotias tanakka konduktooritäti hakkaa vihaisesti ovea?

Kiitos tästäkin mielikuvasta :o

Toisaalta miksihän minäkin tätä ketjua luen... :???:


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Japshumwaa - 11.09.2007 23:08
Hesarin blogi (http://blogit.hs.fi/bigbrother/) kertoo ohjelmasta kaiken oleellisen.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Melfice_ - 13.09.2007 22:41
En ole katsonut minuuttiakaan. Väkisin jouduin silti kuulemaan, että taloon on tullut joku 23-vuotias orimattilalainen nainen. Itsehän olen asunut tuossa harmaassa pikkukaupungissa 15 vuotta, täytyy varmaan väijyä sen verran että pystyn määrittelemään onko mulla mitään makeita juoruja myytävänä Seiskalle tästä julkisuushuorasta.

Olen jalostanut ideaani omasta Big Brotheristani. Teemaa on viety enemmän esikuvaansa kohti. Kyseessä on futuristinen tosi-tv-ohjelma joka vie viihteen äärimmäisyyksiin. Mitä sitten jos hyvän viihteen tekemiseksi joudutaan polkemaan joitain vähemmän tärkeitä asioita. Yksilönvapaus, yksilön koskemattomuus, blaa blaa blaa.

Osallistujalista on jo valmis:
1) Jo aiemmin visioimani vähintään 85-vuotias huonokuuloinen eläkeläinen
2) Skitsofreenikko. Mitä pahemmin sekaisin, sen parempi.
3) Pirinisti. Mikään ei ole parempaa viihdettä kuin katsoa telkkarista kun joku on nitkuissa.
4) Viherpiipertäjä. Ei syö muuta kuin tofua ja ituja.
5) Metroseksuaali salibandyhinaaja. Ei luulisi olevan liian vaikea löytää, eiks näitä ole nykyisessäkin BB:ssä.
*Ja koska kansainvälisyys on se juttu niin ulkomailta haetaan seuraavat vaihto-oppilaat:*
6) Varg Vikernes.
7) Pietarilainen neo-natsi.
8) Rio de Janeiron slummeista joku oikeasti musta ja epätoivoinen ihminen. Löytyy jo kiveä heittämällä.

Safkaan LSD:tä. Viherpiipertäjälle lihaa. Jokaiselle oma puukko.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: despo - 13.09.2007 23:21
Idea omasta Big Brotherista...

Melficen idea kuulostaa jo aika hyvältä, tuota minäkin katsoisin  ;D

Otetaas itsekin sen verran osaa BB-keskusteluun, että en katso eikä tulisi mieleenikään katsoa. Suihkukohtaukset saattavatkin sitten olla asia erikseen...  :lol:



Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Ephram - 19.09.2007 10:13
Uusin "vanhempia ja lapsia" -viikkotehtävä on aika törkee helmi! Eilinen kooste nauratti melkein koko ajan.  Eläytymistehtävät ovat melkein aina BB:n parasta antia, kuten Espanjan loma viime kauden BB:ssä, jossa loisti Olli.

Mutta Sauli on kyllä ottanut eilisen perusteella roolinsa melkein täydellisesti hallintaansa. Veikkaan, että loppua kohti tulee silti kaikille rajua lipsuntaa rooleista ja aikuispiirteet alkavat ottaa valtaa itselleen.  Mutta, mahtavaa katseltavaa tämä viikko.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Frank - 22.09.2007 23:04
Tämän päiväinen jakso oli kyllä loistava. Ainakin sen loppupuolisko, jossa Aki huusi Kadille. Tuli Akin seksistinen ja tyhmä puoli esille.

"Sä olet mulle vain nainen! Mä jankutan sulle tästä lähin, koska sä oot mulle vain nainen! Minä olen mies!"

"Sä olet nyt kuule heikoilla hangilla! Sä olet nyt kuule heikoilla hangilla! Sä olet nyt kuule heikoilla hangilla! Sä olet nyt kuule heikoilla hangilla! Sä olet nyt kuule heikoilla hangilla! Sä olet nyt kuule heikoilla hangilla! Sä olet nyt kuule heikoilla hangilla! Sä olet nyt kuule heikoilla hangilla!"

Loistavaa! Säälittää tosin Kadin puolesta, mutta loistavaa viihdettä kertakaikkiaan. Aki on kyllä täysin takapuolesta.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: migge - 22.09.2007 23:07
Sympatiat tosiaan Kadille. Hyvin piti puolensa kun Aki intti lapsellisesti. Kumma kun muut eivät älynneet kuka tilanteessa se todellinen idiootti oli.

Noh, jos Aki on joskus äänestyksessä niin saa kyllä lähdöt.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 22.09.2007 23:11
No ei kyllä säälitä Kadin puolesta. Molemmat olivat pellejä. Aki oli täysin sekaisin, mutta jos miettii Kadin asennetta kokonaisuudessaan...

http://www.bbplaza.net/bbfi3.php?as=3 (http://www.bbplaza.net/bbfi3.php?as=3)
Heh, mistähän johtuu? ;)


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Frank - 22.09.2007 23:14
Noh, jos Aki on joskus äänestyksessä niin saa kyllä lähdöt.
Toivottavasti ei saisi. Minusta nimittäin on parempi, jos talossa on oikeita persoonia, eikä samanlaisia tolloja. Tosin Akihan myötäilee kaikkia, mutta jos hän jatkaisi tällä sekstitisellä ja konfliktinhakuisella linjallaan, Aki olisi yksi parhaimmista tänä vuonna. Mutta eiköhän hänkin jatka myötäilemistä piakkoin... :(

EDIT: Rocky on kyllä oikeassa. Kadin asenne haisee. Persoonakin on muuttunut alkuajoista lähes täysin. Taisi Tiinan ja Einarin lähtö harmittaa.
Tarkoitinkin lähinnä sitä, että hänen joutui kuuntelemaan seksististä ja lapsellista puhetta.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: migge - 22.09.2007 23:34
Tosin Akihan myötäilee kaikkia, mutta jos hän jatkaisi tällä sekstitisellä ja konfliktinhakuisella linjallaan, Aki olisi yksi parhaimmista tänä vuonna.
Mitä vit... Onks siinä jotain hyvää sun mielestä?


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Frank - 22.09.2007 23:39
Tosin Akihan myötäilee kaikkia, mutta jos hän jatkaisi tällä sekstitisellä ja konfliktinhakuisella linjallaan, Aki olisi yksi parhaimmista tänä vuonna.
Mitä vit... Onks siinä jotain hyvää sun mielestä?
Viihteelliseltä kannalta kyllä, ideologiselta ei. Mieluummin katselen konflikteja ja ihmisten yhteenottoja kuin halihalipusipusinaminami-meininkiä. Ensimmäinen kausi oli todella tylsä, mutta toinen oli jossain määrin kiinnostava, etenkin kun siellä oli Kaarlo, joka tulistui TODELLA helposti.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: migge - 22.09.2007 23:50
Kyllä niitä konflikteja syntyy ihan normaalienkin ihmisten välillä. Ite en ainakaan jaksa idiootteja katella.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Melfice_ - 22.09.2007 23:53
0 minuuttia katsottu.

Joko siellä on pantu?


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: migge - 23.09.2007 00:07
0 minuuttia katsottu.

Joko siellä on pantu?
Ohoon, kuule. Mut pysy vaan sen oikeen pornon parissa, saat enemmän irti.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Ephram - 23.09.2007 14:46
Eilen tuli sitten toistaiseksi paras ja mielenkiintoisin jakso BB07:sta.

Kyllä Akin pisteet laskivat monen silmissä. Lapsellista inttämistä ja todella sovinistista käyttäytymistä. Jostain kumman syystä näin Kadin täysin syyttömänä osapuolena tuossa. Toki Aki siinä oli oikeassa, että Kadi on ollut talossa laiskanpuoleinen viime aikoina. Mutta että se oikeuttaisi tuollaisen mesoamisen.

Uskon (ja toivon), että Heli lähtee tänään kotiin. Todella tylsää käyttäytymistä talossa eikä omaa mitään viihdearvoa. Heka sentään on hauska, sillä miehen jatkuva oman egon boostaaminen ja tarinat ovat hassunhauskaa kuunneltavaa.  http://rambo.banaanisaaret.com/

Jos mies voittaa kolmannen kerran putkeen äänestyksen, noussee keltainen neste yhä vahvemmin kupoliin!


EDIT:  http://www.youtube.com/watch?v=zx5hMj1t2kY&mode=related&search=


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Sharkie - 23.09.2007 16:50
Meillä näkyy 24/7. Suck on that, bitches!


Niin, siis jostain syystä digiboksin kautta näyttää kaksneliseiska pukkaavan, jos on mikään muu maksullinen kanavapaketti käytössä. Tässä tapauksessa se on Canal. Äiti esitteli yksi viikonloppu tuossa ylpeänä tilanteen, ja minä putosin täysin. Samana iltana pitikin sitten katsoa, kun ne ihmiset menivät nukkumaan. Ja 100% livenä! Sitä intensiteetin määrää.

Ei kyllä kiinnosta enää tämä kolmas BB tippaakaan. Ja eipä minulla sille ole aikaakaan. Kaupassa/sotkussa käydessä on kyllä mukava lukea Iltsarin kannesta niiden tuoreimmat dorkailut. Piristää kummasti.


Vieläkö Epillä muuten on haaveena päästä mukaan?


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Ephram - 23.09.2007 17:10
Vieläkö Epillä muuten on haaveena päästä mukaan?
On. Se on minulle valtava haave itseasiassa.

Tämä vuonna ei millään ehtinyt hakea mukaan, mutta ensi vuonna kylläkin jos 4. kausi tulee. Katsojalukujen johdosta niin taitaa tullakin.




Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: rinturi - 23.09.2007 17:26
Vieläkö Epillä muuten on haaveena päästä mukaan?
On. Se on minulle valtava haave itseasiassa.

Tämä vuonna ei millään ehtinyt hakea mukaan, mutta ensi vuonna kylläkin jos 4. kausi tulee. Katsojalukujen johdosta niin taitaa tullakin.



Mielenlujuuttakin on harjoitettu etukäteen, ettei vaan pääse käymään kuten Einarille.  :)


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Frank - 24.09.2007 00:20
Vieläkö Epillä muuten on haaveena päästä mukaan?
On. Se on minulle valtava haave itseasiassa.

Tämä vuonna ei millään ehtinyt hakea mukaan, mutta ensi vuonna kylläkin jos 4. kausi tulee. Katsojalukujen johdosta niin taitaa tullakin.
Kannatan! Epi Big Brotheriin vaikka väkisin!
En juurikaan sinua tunne, mutta sen perusteella, mitä olen täällä ja PB:llä viesteistä lukenut, voisin sanoa, että olisit kiinnostavampi tapaus kuin yksikään ensimmäisellä tai nykyisellä tuotantokaudella (Kaarloa ei kukaan voita :lol:). Mene siis rohkeasti ensi vuoden kastinkiin mukaan! ;)


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Ephram - 24.09.2007 15:03
Kaarlo oli tosiaan ihan kunkku  ;D


4 uutta asukasta eilen sisään. BB07:n "mallien hyökkäys" jatkuu. Tänä vuonna tuntuu siltä, että kilpailijat on yhä enemmän valittu ulkonäön eikä persoonien perusteella. Ihan satavarmasti ehdokkaina valintaprosessissa on ollut kiinnostavammankin tuntuisia ihmisiä, mutta hieman vaatimattomammalla ulkonäöllä.  Toisaalta taas luulisin, että oikeasti fiksut ihmiset pysyttelevät BB:n kaltaisesta ohjelmasta kaukana ja näin ohjelmaan siivilöityy tyhjäpäitä. 

Ens vuoden hakuprosessiin kyllä kyllä, menossa olen.


Noista uusista asukkaista Iranilais-syntyinen kaveri vaikuttaa mielenkiintoisimmalta. Saas nähdä miten "Borat" sulautuu joukkoon.  :)


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Japshumwaa - 24.09.2007 18:51
Toisaalta taas luulisin, että oikeasti fiksut ihmiset pysyttelevät BB:n kaltaisesta ohjelmasta kaukana ja näin ohjelmaan siivilöityy tyhjäpäitä.

Kuulin että joku näistä tyhjäpäistä kuvitteli lieden säätönappuloiden numeroinnin merkitsevän minuutteja... Tervetuloa elämään! On toki kaikkien kannalta parempi että näin uusavuttomat ihmiset ovat suljetussa, valvotussa ja periaatteessa turvallisessa ympäristöstä.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: SOJ - 24.09.2007 19:06
Saas nähdä miten "Borat" sulautuu joukkoon.  :)

Hehheh, luin kanssa just, että tuo pääsi sisään. Ei se muuten olisi liikuttanut, mutta oli samassa koulussa mun kanssa 2 vuotta. Täytyykin alkaa seuraamaan : P


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Frank - 24.09.2007 19:49
Noista uusista asukkaista Iranilais-syntyinen kaveri vaikuttaa mielenkiintoisimmalta. Saas nähdä miten "Borat" sulautuu joukkoon.  :)
Katsoin muuten ihan samaa. Ensimmäinen reaktio Farbodin taloon astumisen jälkeen: mitä ihmettä Borat tekee tuolla.  :lol:

Olisivat muuten voineet tälle tuotantokaudelle ottaa hieman vähemmän tyhjäpäitä ja enemmän vanhempia ihmisiä. Ikäkeskiarvokin taitaa olla jotain 23-24:n luokkaa, nopeasti arvioituna. Enemmän 40+, 50+ ja ehdottomasti 70+-vuotiaita, niin tämä tuotantokausi olisi ollut parempi.

Oletteko muuten tietoisia siitä, että eräällä Britti-BB:n tuotantokaudella BB oli testannut ja koetellut asukkaiden mielenterveyttä viikottain. Joku oli lopputuloksena jopa uhannut tappaa itsensä televisiossa.
Hollannissa taas on ollut teemakausia, joissa koko kauden ajan puolet asukkaista ovat asuneet luksuskämpässä ja toinen puoli alkeellisissa ja köyhissä oloissa. Myös jonkinnäköistä vankila-kautta on ollut, jossa puolet on ollut vankeina ja puolet vartioineet vankeja, jotteivat nämä karkaa. Miksi Suomen pitää mennä sieltä, missä aita on matalin ja välttää hyviä ideoita, jottei satuttaisi ketään? Vapaasta tahdostaanhan asukkaat talossa ovat, joten BB:tä ei voisi periaatteessa mistään henkisen kärsimyksen tuottamisesta syyttää. Asukkaillahan on täysi oikeus lähteä talosta muutoinkin kuin häätöäänestysten määräämänä.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Ephram - 24.09.2007 21:17
Tarjolla jälleen rakastettava ja äärimmäisen syvällinen analyysi talossa jäljellä olevista asukkaista, poislukien neljä uutuutta, sillä heitä ei alle 24 tunnin jälkeen ole vielä karvoihin katsominen.

Kadi

Otin heti ensimmäisen päivän jälkeen tämän Virolaiset juuret omaavan höpönassuliinin omakseni. Katson jotenkin tytön ilmiselviä puutteita ja heikkoksia läpi silmien, koska omasta mielestäni hän on niin persoonallinen ja kiva tapaus. Viime perjantain kahakka Akin kanssa jopa nosti Kadin pisteitä minun mielessäni, sillä tyttö lähti rohkeasti haastamaan Akin eikä sortunut sovinistimaisen käyttäytymisen alle. Kadissa on tarpeen tullen potkua.  Ikävästi hän vain laiskistuu kovin jos tekeminen ei ole hänelle mieleistä, sen olen huomannut. Tämä vienee Kadin lähiviikkoina (ehkä jo tällä viikolla) häätöäänestykseen, jossa ensimmäistä kertaa tämän kauden aikana sortunen lähettämään tekstiviestin tai pari.  :)   

Maxine

Joo ei oikein nappaa. Typerät rehentelyt rikkaalla poikaystävällä ovat tuoneet Maxin kovin pinnallisessa valossa esiin. Harvoin parikymppisen tytön arvot tosin ovat mitenkään erityisen hyvin kohdallaan, mutta Maxinen arvomaailma vain on minusta hieman vinksallaan. Viihdettäkään hänestä ei juurikaan irtoa, sillä hän ei osaa kertoa hauskoja vitsejä tai kiinnostavia tarinoita. Huolettoman luonteensa kanssa hän on silti kohtuullisen suosittu henkilö talossa enkä usko hänen joutuvan äänestykseen kovinkaan pian. Suosio talossa on hänen valttinsa.
 
Piia

Väritön henkilö edelleen. Helin kanssa niitä asukkaita, joiden tippumisesta en itse välittäisi pätkääkään. Piia saa pluspisteitä tosin siitä, että on aikuismaisemman tuntuinen ihminen kuin Maxine ja Kadi. Mutta BB-talossa tulisi ihmisen olla myös jollain tapaa viihdyttävä ja sitä kautta antaa itse ohjelmalle itsestään jotakin. Piia ei ole siihen toistaiseksi pystynyt.

Jarkko

Aluksi vähän näkymättömissä pysytellyt perussuomalainen nallekarhu on ottanut aimo loikkia kohti näkyvyyttä ja suosiotani. Jarkko viljelee hauskoja letkautuksia säännöllisesti ja mies säteilee sellaista rentoa fiilistä kauttaaltaan. Esim. tavalla miten hän artikuloi päiväkirjahuoneessa ja puhuu muille asukkaille. Veikkaan, että mies ei ota stressiä juuri mistään ja jos ottaakin, ei hän todellakaan näytä sitä millään ulkoisella tavalla muille. Petrannut silmissäni paljon.

Aki

Tässä välissä tekisi mieli sanoa, että viime perjantaisen jälkeen Aki hiihtelee hieman heikoilla hangilla, mutta tyylitietoisena kaverina en niin tee! OK, onhan se selvä että Aki menetti "sveitsi-taktiikalla" luodusta imagostaan viime perjantain mesoamisellaan todella ison ja merkittävän palan. Lähes kuukauden työ valui siinä mallikkaasti melkein kokonaan hukkaan.  Aki käyttäytyi toki liian sovinistisesti ja naista alentavasti, mutta tälläinen toi sen verran viihdettä tuohon iltaan, etten osaa sanoa onko se sitten hyvä vai huono asia. Todennäköisesti viihteellisyyden kannalta hyvä kuitenkin. Oli miten oli, Akin voittomahdollisuudet laskivat kyllä.

Sauli

On talossa äärimmäisen suosittu eikä ärsytä muita tippaakaan. Sauli tulee menemään pitkälle, todennäköisesti ihan finaalipäivään asti. Rento, vaahteramäen Eemelimäistä karismaa osaava hassuttelija, josta on todella vaikeaa löytää ärsyttäviä piirteitä. Ei hän mitään ikimuistoisen hauskoja vitsejä jatkuvasti lauo, mutta tasaisen hassu on hän.

Timo

Vonkaus ärsyttää, mutta aika-ajoin pelleilyt Akin ja Jarkon kanssa pistävät väkisinkin huvittamaan. Pissis-huumori ei silti ole kaikkien mieleen todellakaan. Suosittu talossa, joten tulee menemään Saulin tavoin erittäinkin pitkälle.

Heli

Paljasti ilmeisesti tänään olevansa Lesbo, nyt hän alkaa pudotella ässiä hihastaan kun selvisi putoamisesta. Oli miten oli, ei ole antanut taloon yhtään lupaamaansa säpinää ja ollut äärimmäisen tylsä. Joten näillä näkyminen saa lähteä. Ja jos seuraava äänestys on esim. Kadi vs. Heli, tietää miten siinä hommassa käy.








Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Frank - 24.09.2007 23:55
Vaikkei tuosta tämän päivän koosteesta vielä paljon mitään kuvaa uusista asukkaista saanut, jotain sentään irtosi. Saattavat olla vain ensivaikutelmia, mutta mitä väliä?

Tiina - Vaikutti todella teennäiseltä, eikä todellakaan stereotyyppiseltä brunelta. Yhtä blondi kuin muut talon naiset.

Niko - Yrittää pitää yllä räppi-imagoa. Siinä se.

Suvi - Ehdottomasti tylsin. Ei jää vielä yhtään mitään tästä tytöstä mieleen.

Farbod - Boratilla tuntuu olevan eniten persoonaa uusista asukkaista tällä hetkellä. Hän ei juo alkoholia (odotellaan bileitä), näytti todella vaivaantuneelta ja ihmettelevältä Akin esitellessä paljasta takapuoltaan muille asukkaille, puhuu kehno soomi, on OIKEASTI maahanmuuttaja (toisin kuin solarium-Aki), eikä osaa laittaa vuodevaatteita itse ( :lol:). Myös homofobisuus voi tuoda taloon todella paljon ("Pelottaa, kun Jarkolla taitaa olla menneisyydessä ollut miessuhteita. Pitää vielä nukkua sitä vastapäätä."). Farbod on tällä hetkellä ehdoton suosikkini uusista asukkaista. Saa nähdä, miten tilanne kehittyy.

Mutta kaiken kaikkiaan aika kehno uusi casting. Kaikki uudet ovat 20-24-vuotiaita, aika hajuttomia ja värittömiä hahmoja. Täysin samaa tasoa kuin talon muut asukkaat. Missä ihmeessä viipyvät ne 70-vuotiaat mummot tai 50-vuotiaat rasistit?


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Ephram - 25.09.2007 07:47
Fabo oli tosiaan hauska eilisessä koosteessa. Repesin aikalailla koskien noita kommentteja Jarkosta.  Ja koskapa miehellä on kokemusta stand up -komiikasta, mies laukoo aika hyviä vitsejä sopivilla ajoituksilla. Hän kerännee lisäksi tämän maan pizzanpyörittäjien je kebab-maakarien lukuisat äänet  :)

BB:n katsojaluvut nousussa (http://www.yle.fi/uutiset/pop/oikea/id70590.html)




Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Frank - 08.10.2007 00:12
Tänään mentiin kyllä hieman yli...
Martina Aitolehti astui taloon. (http://www.bigbrother.fi/bigbrother2007/uutinen.shtml?568659)

Eihän siinä mitään, että otetaan joku julkkis sekoittamaan kuvioita, mutta miksi ihmeessä joku Martina Aitolehti, jonka suurin saavutus on mediahuoraus ja salarakkaus? Tässä mentiin kyllä nyt metsään.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Melfice_ - 08.10.2007 00:52
HAH HAH HAH.
Martina Aitolehti sopii tonne muiden julkisuuteen-hinnalla-millä-hyvänsä ihmisten sekaan kuin nenä päähän! Todella isot propsit tästä Suomen Big Brotherille että saatiin tuokin typerä ämmä pois tavallisten ihmisten seurasta.

Ehdotankin että viimeistään seuraavalle tuotantokaudelle vetästään sellanen julkkisbb jossa kaikki b- ja c-luokan turhimmat julkkikset laitetaan taloon. Jutun juju on sitten se, että ohjelmaa ei lähetetä ulos miltään kanavalta ja talosta ei äänestetä ketään ikinä pihalle. Näin me tavalliset ihmiset saisimme olla rauhassa ilman Juha Mietoa, Roman Schatzia, Susan Kurosta ja Marika Fingerroosia.


Lainaus
Mulla on entuudestaan tosi kova fanijoukko takana. Mutta sen näkee sitten, on turha ennustaa.

EDIT: Toivottavasti Martina esittelee jossain vaiheessa niitä hienoja tatuointejaan; There were is mill, there is a road.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Fraeon - 08.10.2007 01:06
Martina Aitolehti (http://www.bigbrother.fi/bigbrother2007/uutinen.shtml?568659)

Kuka?


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Frank - 08.10.2007 01:12
HAH HAH HAH.
Martina Aitolehti sopii tonne muiden julkisuuteen-hinnalla-millä-hyvänsä ihmisten sekaan kuin nenä päähän! Todella isot propsit tästä Suomen Big Brotherille että saatiin tuokin typerä ämmä pois tavallisten ihmisten seurasta.
No jooh, taitaa BB olla paras tie mediahuorille saada lisää julkisuutta.

Lainaus
Ehdotankin että viimeistään seuraavalle tuotantokaudelle vetästään sellanen julkkisbb jossa kaikki b- ja c-luokan turhimmat julkkikset laitetaan taloon. Jutun juju on sitten se, että ohjelmaa ei lähetetä ulos miltään kanavalta ja talosta ei äänestetä ketään ikinä pihalle. Näin me tavalliset ihmiset saisimme olla rauhassa ilman Juha Mietoa, Roman Schatzia, Susan Kurosta ja Marika Fingerroosia.
Äläs nyt, ei Roman Schatz nyt NIIN turha julkkis ole. Tahtoisin itse asiassa lukea joitain hänen kirjojaan.
JulkkisBB:ssä on aina se huono puoli, että viisaat julkkikset ajattelevat tekosiaan kameroiden edessä. Olisi eri asia, jos sinne menisi julkkiksia, jotka eivät voisi vähempää välittää kameroista.

Lainaus
Lainaus
Mulla on entuudestaan tosi kova fanijoukko takana. Mutta sen näkee sitten, on turha ennustaa.
Who the hell does she think she is? Marilyn Monroe?

Martina Aitolehti (http://www.bigbrother.fi/bigbrother2007/uutinen.shtml?568659)

Kuka?
Salarakas ja mediahuora. 'Nuff said.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 08.10.2007 07:38
HAH HAH HAH.
Martina Aitolehti sopii tonne muiden julkisuuteen-hinnalla-millä-hyvänsä ihmisten sekaan kuin nenä päähän! Todella isot propsit tästä Suomen Big Brotherille että saatiin tuokin typerä ämmä pois tavallisten ihmisten seurasta.

Ehdotankin että viimeistään seuraavalle tuotantokaudelle vetästään sellanen julkkisbb jossa kaikki b- ja c-luokan turhimmat julkkikset laitetaan taloon. Jutun juju on sitten se, että ohjelmaa ei lähetetä ulos miltään kanavalta ja talosta ei äänestetä ketään ikinä pihalle. Näin me tavalliset ihmiset saisimme olla rauhassa ilman Juha Mietoa, Roman Schatzia, Susan Kurosta ja Marika Fingerroosia.


Lainaus
Mulla on entuudestaan tosi kova fanijoukko takana. Mutta sen näkee sitten, on turha ennustaa.

EDIT: Toivottavasti Martina esittelee jossain vaiheessa niitä hienoja tatuointejaan; There were is mill, there is a road.
Unohdit vanhat Salkkari-tähdet, Susanna Sievisen ja Teuvo Lomanin.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Ephram - 10.10.2007 17:22
Aitolehden lähettäminen taloon on ollut paras teko tuotannolta tähän mennessä. Se muija on luonut jo vaikka minkäkaista kaaosta tuolla talossa ja pistää hanttiin muille asukkaille. Ja se on piristävää, sillä sitä älytöntä myötäilyä ja nuoleskelua kesti yli kuukauden päivät. Ihan kaikkea Aitolehden suusta tullutta en pidä fiksuna, mutta oli mimmin jutuissa myös monesti pointit kohdallaan. Kuten se, että kyseessä ei ole tiimipelistä, jossa voittaisi joukkueena. Siellä voitetaan yksilönä. Ja siten olisi tärkeää tuoda omiakin mielipiteitä jalustalle, eikä vain miettiä talon sisäistä suosiota ja jättää sen takia vaikeita asioita sanomatta.

Toisaalta Martina voi toimia näin koska on jo julkisuuden henkilö. Oli miten oli, hänen saapumisensa jälkeen mielenkiinto ohjelmaa kohtaan on noussut omalla kohdallani tosi paljon. Hyvä hyvä!


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Frank - 11.10.2007 11:30
Noh joo, ainakin sen voi laskea saavutukseksi, että Martina on jo tähän mennessä onnistunut aiheuttaan konflikteja ja närää. Jotenkin minua huvittaa aivan joka kerta, kun jotkut muut asukkaat puhuvat Martinasta pahaa selän takana. :P

Jos meikä olisi talossa nyt, minulla olisi aivan varmasti napit vastakkain Martinan kanssa ihan koko ajan, enkä pitäisi hänestä ollenkaan. Vaikka hänellä on ihan hyviäkin mielipiteitä (suurin piirtein pelkästään tuo, ettei kyse ole tiimipelistä), mutta silti ketuttaa lähes kaikki hänen sanomansa. Ihan hyvä asukas siis.

En tosin vielä ole ihan varma, mitä mieltä loppujen lopuksi olisin. Martina kyllä saa ainakin jonkin verran aikaan talossa, mutta miksi ihmeessä sinne piti ottaa joku salarakas? Jos julkkiksen olisivat halunneet, niin niitä, joilta löytyy ihan OIKEITA ansioita julkisuuteen, löytyy tästä maasta todella paljon. Martina taas on pelkkä medialle itsensä myyvä julkisuudenkipeä turha "julkkis".


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Ephram - 11.10.2007 11:55
Siinähän se onkin. Ne, joilla OIKEITA ansioita on, eivät tuonne lähde mainettaan pilaamaan mistään hinnasta.

Eilistä koostetta katsoessani mietin, että Aitolehteä parempi sopan hämmentäjä olisi ollut ainostaan Nykäsen Masa  ;D



Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Frank - 11.10.2007 12:04
Siinähän se onkin. Ne, joilla OIKEITA ansioita on, eivät tuonne lähde mainettaan pilaamaan mistään hinnasta.

Eilistä koostetta katsoessani mietin, että Aitolehteä parempi sopan hämmentäjä olisi ollut ainostaan Nykäsen Masa  ;D
Juurikin Mattia minäkin tarkoitin. ;) Eihän hänellä nyt enää nykyään mitään suuria ansioita ole, mutta hei, Mattihan oli aikoinaan maailman paras mäkihyppääjä, jonka lasken kyllä aika suureksi saavutukseksi ja ansioitukseksi julkisuudelle. Kaikki toilailut voi tuon varjolla unohtaa.

Ja Matillahan ei ole mitään mainetta pilattavana. :lol:

Toinen, joka olisi voinut olla hyvä valinta, olisi ollut Nykäsen Mervi. Matin vaimolla ei kyllä ole oikeita ansioita julkisuuteen, mutta voi herranjestas, miten huvittavaa siitäkin olisi tullut. Muistan yhtenä vappuna, kun katsoin netistä klippiä, jossa sekä Matti että Mervi oli, jälkimmäinen oli niin änkyräkännissä kuin kukaan voi olla. Vaikka vain viikkoa aikaisemmin oli ilmoittanut, ettei enää viinaa vedä, videolla Mervi toivotteli puolen minuutin välein hyvää vappua. :lol:


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Melfice_ - 11.10.2007 15:54
Eihän hänellä nyt enää nykyään mitään suuria ansioita ole, mutta hei, Mattihan oli aikoinaan maailman paras mäkihyppääjä, jonka lasken kyllä aika suureksi saavutukseksi ja ansioitukseksi julkisuudelle. Kaikki toilailut voi tuon varjolla unohtaa.

Ja Matillahan ei ole mitään mainetta pilattavana.
I smell a paradox.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Sharkie - 14.10.2007 13:22
Katsoin taas eilen baarista tultuani muutaman kipeän minuutin ihmisten nukkumista 24/7:lta. Kaks sanaa: what the fuck!?


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Mr.Universum - 14.10.2007 15:00
Hhahahahaha luinpas triidiä läpi. Aitolehden suusta jotain järkevää, mielenkiintoista katsottavaa, hyvä sarja etc....

FUCK YOU!

Suljetaan joukko ihmisiä taloon, annetaan heidän kännätä, otetataan suihkusta tissi- ja pimppikuvia, itketään, nauretaan, huudetaan ja kaikkea muuta tuolta väliltä. Tuossa ohjelmassa ei ole mielestäni mitään järkeä ja aivan vitun tylsäkin vielä. Hieman tuohtuneena tätä kirjoitan, mutta en vaan voi ymmärtää tällaista roskaviihdettä. Tämä on yksi syy lisää jättää tv-lupa maksamatta.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Sharkie - 14.10.2007 17:07
Tämä on yksi syy lisää jättää tv-lupa maksamatta.
Joka poistunee muuten vuoteen 2010 mennessä. Kumma että jaksoivat näinkin pitkään pitää yllä tällaista lakisääteistä maksujärjestelmää, jota on kuitenkin mahdotonta(ja pitkälti luvatonta) valvoa. Nerokasta.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Melfice_ - 14.10.2007 17:48
Älkää nyt sotkeko hienoa ja mahtavaa Yleisradiota mihinkään Big Brotherin kaltaiseen roskaan.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Ilkimys - 15.10.2007 20:33
Nyt sitten se Martina on häippässyt talosta ja tietenkin otetaan taas uusi asukas hänen tilalleen...


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Xerobos - 15.10.2007 22:37
Nyt sitten se Martina on häippässyt talosta ja tietenkin otetaan taas uusi asukas hänen tilalleen...
Mervi taloon ja pöytä täyteen viinaa, niin alkaa Martinakin vaikuttamaan symppikseltä...


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Ephram - 17.10.2007 07:38
Taistelusta tulee helvetin tiukka, mutta itse uskon Kadin selättävän Timonkin.  Olen pitänyt tytön puolia ensimmäisestä päivästä alkaen, kyllä ottaa kupoliin jos suosikki tipahtaa.


Asiasta toiseen: Martinan päiväkirjahetki eilen oli ehkä koskettavin hetki Suomen BB-historiassa toistaiseksi. Silmänurkka kostui.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 17.10.2007 09:41
Martinan surutyö: Hiustenleikkuu- ja raidat.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Ephram - 29.10.2007 11:04
Eilen taloon asteli Suomen BB-historian vanhin asukas: 56-vuotias Riitta.  Miten n. 30 vuotta muita asukkaita vanhempi pärjää "teinien" ja "teinimielisten" keskellä? Tästä tulee herkullista!  ;D

Hyvä veto BB:ltä.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: TseiTsei - 29.10.2007 13:16
Vielä kun mukaan saadaan se 85-vuotias huonokuuloinen eläkeläinen ja ituja syövä viherpipertäjä, niin Melfice_ hommaa Big Brother 24/7:n.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Frank - 29.10.2007 18:05
Hyvä homma, että ottivat Riitan sisään. Tosin hetkeäkään en ole hänen tekemisiään vielä nähnyt, mutta muutos oikeaan suuntaan ehdottomasti. Ikää on tarpeeksi, vaikka sitä voisi olla hieman lisääkin.

Suurin pelko on, että Riitta osoittautuu samanlaiseksi tylsimykseksi kuin muut.  :rollaus:


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Ephram - 26.11.2007 22:25
Finaaliviikko alkoi. Joko Niko, Kadi, Riitta tai Sauli tulee viemään Suomen kolmannen Big Brotherin voiton.

Ensimmäisestä päivästä alkaen olen liputtanut Kadin puolesta ja niin teen finaalissakin, jopa parin tekstiviestin voimalla. Loppuäänestyksestä tullee tosin äärettömän tiukka, sillä viime sunnuntaina Kadi, Niko ja Sauli olivat kaikki samassa luvussa (+2)

Riitta voi olla todellinen jokeri, sillä BB:llä on paljon myös ikäihmisiä katsojina. Näin ollen nainen saattaa napsia ääniä yllättävänkin paljon.


Viime vuonna Sari lähti finaaliin selvänä ennakkosuosikkina ja veikin potin suvereenilla erolla Kariin. Tällä kertaa en usko moista ylivoimaa kenenkään eduksi syntyvän. Erot tulevat olemaan pieniä. 


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Frank - 26.11.2007 22:44
Tosiaan, onneksi tämäkin loppuu pian! Tässä on jo pari viimeistä viikkoa ollut olo, että eihän tätä jaksa kohta enää edes Seutulan Sepi. Toisaalta pelkään, mitä tulee ensiviikosta, kun ei enää iltoja valtaa Espoon talo. :rollaus:

Kadi on minun silmissäni laskenut osakkeitaan oikein roimasti. Varmasti ihan mukava tyttö, mutta ongelmat alkoholin kanssa ärsyttävät sen verran, ettei hän minusta voittoa ansaitsisi. Itse asiassa talossa olevista KUKAAN ei minusta voittoa ansaitsisi, vaikka ovatkin olleet siellä jo viikkoja ja osa kuukausia. Aika tylsiä tyyppejä.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Kabanossi - 26.11.2007 23:35
Riitta ftw!


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Ephram - 02.12.2007 22:47
Sauli on hyvä voittaja.  Elin Kadin matkassa ja kannustin neitoa aina ensimmäisestä päivästä lähtien, joten siltä kantilta katsottuna häntä tässä finaalissa kannustin. Jo alussa aistin, että tässä tytössä on potkua.

Kylmät väreet kulkivat selässä finaalin aikana moneen otteeseen ja silmänurkkakin pääsi kostumaan. Erityisesti Saulin isän reaktioita katsoessa ei voinut olla liikuttumatta.


Minulle tärkein tapahtui vasta finaalin lopussa kun Vappu varmisti "kaikki on vasta alussa".  Suomen Big Brother saa siis jatkoa ensi syksynä. Ja miksei saisi, kolmas kausi on ollut tähän asti menestyksellisin.


Hieno formaatti, hyvä kausi ja oivallinen voittaja.


Unelmani on edelleen elossa. Se, että vielä jonain syksynä astelisin Kivenlahden BB-talon ovesta sisään... Ihminen ilman unelmia on kuin täytekakku ilman kermavaahtoa.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Melfice_ - 03.12.2007 00:17
Katsoin finaalin ja äänestin Riittaa. Olen tuuliviiri ja takinkääntäjä.

Ei noilla kilpailijoilla ole kyllä pätkääkään huumorintajua. Ihmettelen:

1) Jengi kyynel silmässä

2) Faneja studiossa kylttien kanssa.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: Frank - 03.12.2007 00:48
Oli aika sama, kuka loppupeleissä voitti. Hienoa, että sen vei Sauli, mutten olisi ollut pahoillani jos joku muu olisi voittanut. Riitta tosin olisi ollut paras vaihtoehto.

Kiva kuulla, että ohjelma saa jatkoa ensi keväänä. Kiinnostavammat ja erilaisemmat asukkaat kyllä tekisivät terää. Muutenkin ohjelmaa voisi lyhentää muutamalla viikolla, kun nyt jo kolmena vuotena on lopusta jäänyt katsomatta kaksi-kolme viikkoa viimeistä viikkoa lukuunottamatta. Onneksi nyt on taas yli puolen vuoden tauko.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: JayeizH - 03.12.2007 11:03
KYLLÄ!!! KYLLÄ!!! KYLLÄ!!! SE LOPPU NYT!!!! Tätä pitäisi varmaan oikein JUHLIA! Huomena on kyllä yksi viimeisistä tenteistä nykyisessä opppilaitoksessa, joten taitaa suurempi juhliminen jäädä...voisi ostaa jotain kivaa tai syödä jotain hyvää tämän kunniaksi.


Otsikko: Re: Big Brother 2007
Kirjoitti: migge - 03.12.2007 13:06
Pääasia ettei Kadi voittanut. Ärsyttävä juoppoblondi.