Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
Jäikö aktivointisähköposti saamatta?

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan

 
Vaalea Tumma
Sivuja: [1]
Tulostusversio
Aihe: Vuoden parhaat pelit ja kovimmat pettymykset 2021  (Luettu 1043 kertaa)
Vuoden parhaat pelit ja kovimmat pettymykset 2021 « : 02.01.2022 21:29 »
Partajeesus Jäsen Viestejä: 1 087 Basaaripisteet: 0 Profiili Tällaista ei vielä ollut joten päätin laittaa aiheen pystyyn.
Mulla on oikeastaan kaksi listaa jossa ekana on parhaat vuonna 2021 julkaistut pelit ja sen jälkeen ne mun oikeat vuoden pelit sekä pettymykset.
Nyt ei lasketa pisteitä jotta saadaan se ultimaattinen totuus selville vaan tämä on ihan perus lista.

Vuonna 2021 julkaistut vuoden pelit.

1: Life is strange: true colors
LiS 2:n jälkeen en odottanut oikein mitään enkä katsonut edes arvosteluita spoilerien pelossa joten sitäkin hienompaa oli huomata kuinka deck nine onnistui taas vetämään sarjan pois siitä suosta johon don't nod sen päästi.
Ärsyttävän lapsenvahti simulaattorin sijaan meillä on oikeasti pidettävä päähahmo, peli keskittyy taas yhteen kylään ja mitään äärimmäisen typeriä päätöksiä ei tehdä kuten kakkosessa jossa jätkät lähti karkuun kun joku syytti niitä varastamisesta kun olisi voitu vaan mennä sinne kauppaan takaisin kysymään myyjältä.

Pelin supervoimana toimiva empatia kuulostaa paperilla ihan naurettavalta, mutta toimii käytännössä erittäin hyvin vaikka ei ykkösen ajan manipulointia voitakaan.
Vaikka pelissä on lähinnä kaksi lopetusta joihin liittyvät päätökset tehdään vasta aika lopussa niin se ei tarkoita etteikö tarjolla olisi myös vaikeita päätöksiä joilla on seuraamuksia.
Tai no ehkä tuolta tuntuu jos pelaajalta itseltään ei löydy sitä empatiaa vaan kohtelee kaikkia hahmoja hälläväliä asenteella.
Tämä on myös reippaasti paremman näköinen mitä aiemmat osat, mutta onnistuu silti säilyttämään pelin tyylin ja soundtrack on jälleen rautaa vaikka en tuollaista pelin ulkopuolella pahemmin kuuntelekaan.

Jaettu 2 sija: Resident evil village ja DC super hero girls: teen power
Kaksi aivan erilaista peliä ja ressa on tietenkin se hiotumpi ja teknisesti parempi, mutta super hero girlsin pelaaminen oli hauskempaa enkä osaa päättää kumpi on toista parempi.

Ressa korjasi oikeastaan kaiken mistä en tykännyt seiskassa. Maailma on kiinnostavampi, pahikset on parempia, inventaario on parempi, pelattavuus on parempi.
Jopa Ethan itse on parempi, mutta toisaalta Chris on sitten sellainen idiootti, että voisi vaan palata lyömään niitä kiviä :D
Ainoa asia jota kaipasin oli vr tuki, mutta toisin kuin seiska niin tätä oli ilo pelata ilmankin sillä nyt tähtäys oli huomattavasti parempi.

DC super hero girls sitten taas perustuu saman nimiseen animaatio sarjaan joka sai alkunsa 2019.
Ostin pelin kun sen halvalla sai, mutta koska sen saaminen kesti ja kesti gigantin mokan takia niin ajattelin vilkaista millainen se sarja on ja kaikki 52 jaksoa tuli katsottua parissa illassa.
No okei ne kestää vaan 12min joten tuo ei ole ihan sellainen maratooni mitä voisi luulla, mutta se iski kuitenkin kovaa joten odotin peliä vielä enemmän eikä se pettänyt.
Onhan se simppeli ja tarina valitettavasti ei sovi mihinkään kohtaan sarjaa vaikka tässä olisi ollut hyvä tilaisuus syventää jotain sarjan asioita.
Pelaaminen on kuitenkin hauskaa ja hahmot on ihan kuten sarjassa ja myös samat ääninäyttelijät on mukana.

3.sijan kohdalla mä huijaan ja heitän hitman trilogian, koska kolmosen kautta voi pelata myös kahden aiemman pelin tehtävät ja se on myös ainoa tapa päästä pelaamaan ne vr moodissa joka on se ainoa tapa jolla tätä on tullut pelattua.
Eka hitman jonka jaksoin pelata läpi oli kaikkien vihaama absolution, mutta mä tykkäsin niistä lineaarisemmista kentistä ja muutenkin oli aina selvää mitä pitää tehdä.

Tuon jälkeen hitman 3 oli seuraava jonka pelasin ja heti tietenkin vr moodin kautta joka telee pelistä vaan vaikeamman sillä minimappia ei ole eikä vihollisia näe seinien läpi etkä voi edes piilotella kulman takana ja napata ohi menevää vartijaa kuten assassins creedissä.
On ihan eri homma piilotella vartijoilta puskassa ja nähdä vaan se puska saatikka pelata telkkarin kautta ja nähdä ihan kaikki mitä ympärillä tapahtuu.

Tehtävien vapaus on myös ihan omaa luokkaansa, mutta silti on edelleen selvää mitä sun pitää tehdä eikä tehtävässä voi epäonnistua jos olet liian hidas vaan aina on joku tapa hoitaa kohde pois päiviltä ja niitä tapoja on todella monta joista osa on ihanan sadistisia.
Jos pelaa koko trilogian niin tähän saa helposti kulumaan kymmeniä tunteja ja on tavallaan huvittavaa ajatella, että mä olen pelannut tätä enemmän mitä moni muu on pelannut vaikka skyrimin vr versiota.

Ne oikeat vuoden pelit.

1.Cyberpunk 2077

Meitsi ei seurannut pelin kehitystä sen jälkeen kun katsoin sen 2018 e3 esittelyn joten en ollut tietoinen siitä kuinka pelissä piti olla tuunattavia autoja, asuntoja ostettavaksi ja vaikka mitä.
Mä ostin pelin esim skillupin arvostelun perusteella ja se sanoikin, että silloin kun peli toimii niin se todellakin toimii ja silloin kun se ei toimi niin....no kaikkihan sen tietää.

Otin kuitenkin riskin kun sitä 200e erikoisversiota sai 80e hintaan enkä katunut sillä itse paketti ja sisältö oli ihan hemmetin hienoa eikä peli itse ollut yhtään sen huonompi.
Olihan siinä graafisia bugeja, mutta ei mitään peli-iloa haittaavaa ja päälimmäisenä yli 100 tunnin pelaamisen jälkeen mieleen jäikin upea kaupunki, monet hyvät questit sekä kiinnostavat hahmot ja loistava dialogi sekä lopetukset joista pari sai jo silmäkulman kostumaan.
Mä en edes kaipaisi ps5 päivitystä jotta haluaisin aloittaa tämän uudestaan. Mulle riittäisi new game+ joka antaa mun säilyttää kaiken mitä olen saanut ekalla kierroksella ja pelaisin koko pelin uudestaan ihan vaan räiskimällä kun viimeksi olin hiiviskelevä hakkeri.

2. Shenmue 3

Jatkoa saatiin odotella yli 10 vuotta ja sain aika pitkälti sitä mitä halusinkin sillä peli on vanha tuttu shenmue. mutta nyt se näyttää modernilta säilyttäen kuitenkin tutun tyylinsä ja varsinkin kamera on niin helvetisti parempi mitä ennen.
Kaikki muu on just sitä mitä pitääkin ja edelleen ihmettelen miksi niin moni sarjan fani haukkui tämän ihan paskaksi kun tämä on just sitä mitä shenmuen kuuluu olla.
Vai onko kyse siitä, että ne vanhat pelit on siellä omissa muistoissa paljon parempia kuin mitä ne oikeasti olikaan, who knows.

Toki sivutehtävät olisi voitu merkata paremmin ja tarina olisi voinut saada jo päätöksensä sillä mä olen aika varma, että tämän huonon menestyksen johdosta ei saada enää uutta osaa ellei taas järjestetä kickstarter kampanjaa ja kolmosesta oikeasti tykänneet sijoita vielä enemmän rahaa mitä viimeksi.

3. Disaster report 4

Voisi kuvitella, että selviytyminen kuvitteellisessa japanilaisessa kaupungissa maanjäristyksen jälkeen olisi tylsää, mutta onneksi tämä peli ei ota itseään vakavasti kuin pari kertaa.
Tarjolla on hyvällä tavalla älytön seikkailu jossa pelaaja yrittää ensin selvitä jotenkin ja hetken päästä myy jollekkin "elämän pelastavia laastareita" 100 000 yenin hintaan, värvää ihmisiä hämärään kulttiin ja pyytää alueen pormestaria vaihtamaan koko pelin nimen kiitokseksi parantavan veden lahjoittamisesta, joka tietenkin oli sadevettä.

Pettymykset:

Halo infinite

Mä lasken itseni kohtalaiseksi halo faniksi sillä melkin joka pelistä on ostettu erikoisversio ja halo 4:n kohdalla hommasin jopa sen limited edition konsolin vaikka edellinenkin kone edelleen toimi.
Myös muutama kirja ja muuta kamaa löytyy ja yleisestä mielipiteestä poiketen halo 4 oli mulle sarjan paras peli ja myös halo 5 oli ihan jees.
Infiniten kohdalla en katsonut mitään kampanjaan liittyvää sillä se kuitenkin tuli gamepassiin heti julkkarissa joten mitäpä sitä turhaan itseään spoilaisi ja kai se ihan perus hyvä halo kuitenkin on.

No ei ollut. Pelattavuus on parasta koko sarjassa, mutta tarina on paskaa.
En minäkään vitosen lopetuksen fani ollut, mutta silti ajatus siitä kuinka seuraava iso vastus olisikin Cortana, sen hallitsemat guardian robotit sekä moni muu tekoäly jotka pystyy hallitsemaan ihmisten aluksia ja avaruusasemia oli kuitenkin varsin kutkuttava.
No kaikki tuo heitetään romukoppaan ja käsitellään muutaman minuutin välivideon aikana ja taas meillä on pahiksena joku omaa ääntänsä aivan liikaa rakastava brute.
Peli ei oikeastaan selitä mitään ja ihan tarkoituksella kiertelee noiden asioiden ympärillä ja usein pelaaja luulee, että no nyt pian saadaan tietää seuraava iso mysteeri ja eiköhän sieltä tule märkä rätti naamaan sillä peli pitää kaikki isot asiat pimennossa ihan loppuun asti.
Mä olen katsonut tästä ties kuinka monta arvostelua ja ainoa joka tuon mainitsee on easy allies eli entinen gametrailers porukka ja melkein kaikki muut kehuu tarinaa ja mä en vaan voi käsittää sitä.

Kirsikkana kakun päällä halo 4:n Cortanan kasvoanimaatiot on paljon paremmat mitä infiniten weaponilla ja se on sentään vanha xbox 360 peli.
Avoin maailmakin on sitä samaa metsää ja "sivutehtävät" on ripoteltu ubikaavan mukaan eri puolille karttaa ja on sitä samaa propagandatornin tuhoamista ja sotilaiden vapauttamista.

tallennettu
Vs: Vuoden parhaat pelit ja kovimmat pettymykset 2021 « Vastaus #1 : 03.01.2022 06:50 »
Ephram Gyro Man Jäsen Viestejä: 7 635 Basaaripisteet: 0 Profiili Hyvä kun duunasit tämän ketjun partis! Olen pyöritellyt mielessä näitä, viime vuosi oli todella hyvä, sillä listalle tuntuu olevan tunkua.

Palaan asiaan.  :)
www.mikkoijas.fi – Kirjailijan koti
tallennettu
Vs: Vuoden parhaat pelit ja kovimmat pettymykset 2021 « Vastaus #2 : 03.01.2022 11:29 »
Ephram Gyro Man Jäsen Viestejä: 7 635 Basaaripisteet: 0 Profiili Huh huh! Hyviä pelejä tuli vuonna 2021 pelkästään Switchille tolkuttomasti. Häiritsee, että joudun pudottamaan viiden kärjestä mm. Cruisin Blastin. Kilpailu tänä vuonna vain oli niin äärimmäisen kovaa, että vaikeita ratkaisuja piti tehdä. Tässä kuitenkin viiden kärki:

1. Metroid Dread

Moni peli tällä listalla on aikarohmu. Metroid Dread ei varsinaisesti sitä ole, sillä sen kohdalla ei logissani komeile erityisen korkeita lukemia. Se on kuitenkin mitä parhain esimerkki pelistä, jossa laatu on korvannut määrän. Dread on mielestäni aivan yhtä hyvä kuin Prime ja Super, ja tulee todennäköisesti vielä nousemaan pelaajien arvostuslistalla sitä mukaan kun sille kertyy vuosia mittariin.

Pelattavuudeltaan tämä on herkullisin Metroid ikinä. Vakaahko 60fps, todella reagoiva Samus ja herkullinen liikerepurtuaari tekevät pelaamisesta yhtä juhlaa. Tämän ansiosta speedrunnerit pystyvät pelaamaan pelin läpi tavoilla, joista kaltaiseni tavallinen kuolevainen voi vain haaveilla.

Metroid on palannut.  

2. Monster Hunter Rise

Tämän ja SMTV:n arvottaminen on melko hankala paikka. Rankkasin kuitenkin Risen sen yläpuolelle hiuksenhienosti. Tämä oli itselleni ensimmäinen Monsu, joka todella avasi suuren arvostuksen sarjaa kohtaan. Peli elää vieläkin ja saa uusia viikkotehtäviä ja tulevana kesänä suuren laajennuksen, joka on hienoa.

Pidän pelistä melko pitkiäkin taukoja, mutta aina Risen pariin lopulta palaa parantelemaan Bow-buildia ja suorittamaan uusia, peliin ilmestyneitä tehtäviä. Pelattavuus on aivan mahtavaa, verkkopeli toimii hienosti ja peli on visuaalisesti yksi näteimpiä Switch-pelejä. Kova paketti.

3. Shin Megami Tensei V

Vajaan 60 pelitunnin jälkeen olen läpäissyt SMT V:stä arviolta 70%.

Atlus on rakentanut hienon konseptin ympärille yhtä hienon pelimaailman, joka kuitenkin ottaa hieman hittiä Switchin teknisistä rajoituksista johtuen. Onneksi kyseessä on kuitenkin roolipeli, jossa ei tarvita supernopeita refleksejä tai nopeaa reagointia.

Parasta pelissä on kenttäsuunnittelu, jossa Atlus on pääpiirteittäin myllännyt koko SMT-sarjan päälaelleen; se ammentaa enemmän Monolithin Xenoblade-peleistä kuin edeltäjistä, mistä tykkään paljon. Jokainen suuri alue on kuin oma dungeon, jossa on paljon korkeuseroja ja reittejä, jotka vievät vaihtoehtoisen kerättävän luokse. SMT-pelit tunnetaan vaikeudestaan, mutta ainakin Normal-tasolla ahkera kentissä koluaja huomaa pian olevansa jopa semisti ylivertainen vihuihin nähden. Ja hyvä niin, tästä tykkään aina roolipeleissä.

4. Bravely Default II

Bravely II avasi RPG-vuoden komeasti helmikuussa. Ladoin siihen nopeasti 70-80 pelituntia ja ihastuin tapaan, miten pelissä voi kehittää hahmoja täysin haluamikseen. On uskomatonta, että Bravely II:n ja SMT V:n laatuiset roolipelit sattuivat samalle vuodelle. Tämä todella avaa sitä kuvaa, miten hieno pelivuosi 2021 kokonaisuutena oli.

5. Mario Party Superstars

Kuten aiemmin kirjoitin, Super Mario Party oli oivallinen askel oikeaan suuntaan. Mario Party Superstars kuitenkin on se peli, joka lopullisesti palauttaa sarjan laadun osien 1-3 tasolle. Ja kaikki mitä piti tehdä siihen päästäkseen oli täydellinen paluu juurille kera perusteellisen puunauksen – mitään muuta ei tarvittu.

Toivottavasti peliin saada vielä lisääkin lautoja, mutta sekin mitä pelissä on, riittää monen, monen riemukkaan peli-illan tarpeisiin. 15-20 kierroksen pelit menevät kuin siivillä, sillä pelaaminen itsessään on juuri niin hauskaa kuin mitä wanhojen sarjan osien pelaaminen aikoinaan.

MPS on vuoden 2021 paras party-peli, hand down.

....................................................

Muut maininnat (eli pelit, joita ei julkaistu teknisesti ensimmäistä kertaa vuonna 2021, mutta joita pelasin paljon ja joista pidin)

Apex Legends

Switch-versio julkaistiin monen viivästyksen jälkeen maaliskuussa 2021. Silloinkin huomasi, että EA ja Panic Button laittoivat sen ulos yksinkertaisesti siksi, ettei sen julkaisua kehdannut enää siirtää. Peli oli nimittäin maaliskuussa teknisesti aika kaukana siitä, mitä se tänä päivänä on.

Doom Eternalin kaltaisia porttauksia tehnyt Panic Button teki kuitenkin mitä siltä odotettiin: se paranteli Apexin Switch-versiota kulissien takana ja vähin äänin päivitys päivitykseltä. Nykyisessä versiossa input lagia on saatu pudotettua niin paljon, että tätä nykyä Apex saattaa olla reagoivin 30fps:n peli, mitä konsolilla on tarjolla. Keskimääräinen fps ja resoluutio ovat myöskin saaneet boostia verrattuna aiempaan.

Se tekniikasta. Apexia on riemukasta pelata, sillä sen mekaniikat ovat syvällisiä, hauskoja ja palkitsevia, kun niitä alkaa hallita. Gunplay on suunnilleen parasta ikinä, ja tämä yhdistettynä loistavaan gyro-tähtäykseen vetää minut matseihin päivä toisensa jälkeen.

Minecraft Dungeons

Ei liene salaisuus, etten ole koskaan juuri piitannut Minecraftista. Tai ainakaan vielä se ei ole imaissut minua mukaansa. Se on makuuni ehkä liian päämäärätön eikä palkitse tutkimista sillä tavalla, mistä peleissä pidän. Ymmärrän kyllä syyt sen suosioon.

Dungeons on MC-universumiin pohjaava Diablo-klooni, joka oli julkaisussaan melko sisältököyhä, mutta vuoden 2021 loppuun mennessä tilanne on sen suhteen muuttunut radikaalisti: alueita, tehtäviä ja loottia on vaikka muille jakaa, ja 4 euroa maksavalla Adventure Passilla saa avattavakseen lisää kosmeettisia herkkuja. Oman buildin parantelu, jatkuvasti kovenevat vaikeusasteet ja herkullisen superlootin etsintä muodostavat koukuttavan gameplay loopin, johon Adventure Pass oli se viimeinen kirsikka.

En rehellisesti sanottuna olisi koskaan uskonut pitäväni tästä pelistä näin paljon. Ehdoton suositus kaikille Diablon tyylisistä peleistä pitäville, siinäkin tapauksessa, jos Minecraft ei ole missään vaiheessa uponnut.
www.mikkoijas.fi – Kirjailijan koti
tallennettu
Vs: Vuoden parhaat pelit ja kovimmat pettymykset 2021 « Vastaus #3 : 08.01.2022 00:41 »
edn Jäsen Viestejä: 18 Basaaripisteet: 1 Profiili Pelivuosi 2021 oli sanalla sanoen keskinkertainen. Useampikin peli oli osastoa "ihan jees", mutta yhtään viime vuosien mestariteosta (katson teitä Hades / Disco Elysium / Cyberpunk 2077) ei tullut vastaan ja kaikissa oli jotain "vikaa".

Resident Evil Village oli perusvarmaa suorittamista, mutta seiskan mainion tyylillisen irtioton (ja erinomaisen PSVR-moodin) jälkeen juurikin "ihan jees".

Super Mario 3D World on yksi suosikkimarioistani, mutta koska kyseessä on täysi uudelleenjulkaisu (ja bonuksena mukana tuleva Bowser's Fury on jälleen sitä ihan jees -osastoa), niin ei mitaleita tällekään.

Vuoden next genein next gen -pelin titteli mennee Ratchet & Clank: Rift Apartille - tämä peli jos mikä on suunniteltu uusi sukupolvi edellä; RTX + 60 FPS, ei käytännössä lainkaan lataustaukoja ja pelimekaniikka jossa koko ruudun tekstuurit vaihdetaan silmänräpäyksessä toiseksi. Erityisesti lataustauottomuutta ja sen huomioimista pelillisesti ei voi hehkuttaa liikaa. Harmi vaan, että lopulta kyse on pelistä, jonka pelasin läpi jo jotakuinkin 20 vuotta sitten.

Ajopelit eivät ole oikein koskaan iskeet, pois lukien Mario Kart -tyylinen kaahailu, ja sitä oli tänä vuonna tarjolla poikkeuksellisen paljon. Cruis'n Blast on vauhdikas överiksi vedetty muutaman illan makupala jossa eniten ärsyttää alustan rajoitukset ja sisällön vähyys. Forza Horizon 5 olisi kertakaikkisen upea peli jos se ei olisi "täsmälleen sama" peli viidettä kertaa putkeen (+ dude bro -meininki alkoi siepata tosissaan). Hot Wheels Unleashed on antaumuksella tehty lisenssipeli jossa riittää pelattavaa mutta jonka kenttien kuvasto alkaa aika pian toistaa itseään.

Metroid Dread ei ollut huono peli sekään, mutta lopulta iso pettymys. Emmit ja niiden one hit kill -mekaniikka ei iskenyt ja vaikka pelissä ei ollut mitään varsinaista vikaa niin se ei vain noussut sarjan huippujen joukkon. 3DS:llä Bravely Defaultit kolahtivat aikanaan kovaa ja odotin Bravely Default II:lta paljon, mutta lopulta kyse oli täsmälleen saman kaavan toistosta kolmannen kerran ja päädyinkin skippailemaan koko tarinan ja keskittymään jobien grindaukseen. Tämäkään peli ei ole huono mutta jälleen kova pettymys ja tässäkin Switchin rajoitteet (= latausajat) ärsyttivät enemmän kuin pitäisi.

Lopuksi disclaimerina potentiaalisesti parhaat pelit joita en vielä pelannut; Loop Herossa on kiinnostava idea, mutta jäin odottamaan Switch-versiota jota en sittemmin ehtinyt hankkimaan. Returnal vaikuttaa peliltä joka joko iskee täysillä tai jää kesken ensimmäisen "pomon" jälkeen. Deathloopin kohdalla täysin sama, eli näiden kanssa täytyy vielä palata asiaan.

Negailusta huolimatta viihdyin jokaisen pelaamani pelin parissa, mutta vaikea kuvitella, että pelivuodesta 2021 kovin suuria lauluja tullaan jälkipolville laulamaan. Oikeasti jälleen kerran koviten iski FFXIV ja Endwalker, mutta lopulta sekin on tuhansia tunteja pelatun yli kymmenen vuotta vanhan pelin lisäosa.


« Viimeksi muokattu: 08.01.2022 01:02 kirjoittanut edn »
tallennettu
Re: Vuoden parhaat pelit ja kovimmat pettymykset 2021 « Vastaus #4 : 11.01.2022 11:58 »
Sharkie Valikoiva pelaaja. Moderaattori * Viestejä: 3 137 Basaaripisteet: 5 Profiili Viime vuosien trendillä jatketaan siinä mielessä, että vuoden aikana oikeasti julkaistuja pelejä pelasin melkein nolla. Katamari Damacy Reroll saisi tässä melkein pisteet, mutta ikävä kyllä sen PS4-julkaisu oli jo loppuvuodesta 2020. Noh, pelasin silti, ja aivan kiva nostalgiatrippi oli tämä. Taitaa silti Katamari Forever olla se kattavin ja kivoin Katamari-julkaisu kautta aikain, ainakin omissa kirjoissa.

Se ainoa oikeasti 2021-peli, johon kynteni iskin, oli Hades. (Ja siis tämäkin on a technicality, kun nimenomaan pleikkari- ja boksiversiot pelistä tulivat tänä vuonna.) Taitaa olla oma lempi-roguelikeni sitten Rogue Legacyn, ja Supergiantin pelikirjastosta tämä nousee arvoasteikollani sijalle kaksi heti Bastionin jälkeen. Todella toimiva kokonaisuus kaikin puolin: hahmon kontrollointi on pienen totuttelujakson jälkeen luontevaa, pelin tyyli tosi viehättävä, ja ensiluokkainen panostus elävään tarinaan, kiinnostaviin hahmoihin sekä ääninäyttelyyn pitää homman mielenkiintoisena rundi toisensa perään. Maailmoja/kenttäteemoja voisi olla hieman enemmän, mutta muuten grindaus ei käy kovinkaan helposti puuduttavaksi. Varsin mukavasti pelityyliä muuttavista aseista on myös tuossa kiiteltävä, ja eri vaihtoehtojen käyttämiseen on tarpeeksi porkkanoita jopa kaltaiselleni helposti ekaan lemppariin jumiutuvalle pelaajalle. Ansaitsee suitsutuksensa!


Mitenkäs sitten ne vanhemmat pelit? Laihaa on sielläkin, sillä vuonna 2021 vähästä vapaa-ajasta suurin osa sattui menemään elokuvien, sarjojen ja sarjakuvien parissa - erityisesti anime ja manga kiinnostivat nyt. Katselin tuossa verrokiksi vuosien 2019 ja 2020 paras peli -keskustelut (viime vuonna tällaista ei tainnut olla, vaan tilalla oli konsolisukupolvimuistelo), ja niissä olivat mulla vahvasti edustettuina Destiny 2 ja Hollow Knight. Huvittavaa sinänsä siis, että Hadeksen lisäksi taisin pelata vuonna 2021 eniten nimenomaan Destiny 2:sta ja Hollow Knightia. Molemmissa oli sitten viime näkemän reilusti tekemistä edelleen (D2 tietty kehittyy jatkuvasti) ja kun kerran erehtyi loikkaamaan fiilistelemään, sinnepä niitä tunteja taas holahti. On kovia pelejä, ja Destiny 2 näyttäisi jatkavan aktiivikierrossa vielä ainakin tovin taas, kiitos helmikuun jättiexpansionin.

Muita padin jatkeena pyörineitä vanhuksia olivat muun muassa:
  • Journey - Ihana matka edelleen.
  • Thumper - Tosi kiehtova ja tunnelmallinen rytmipeli, jota en kuitenkaan jaksa jostain syystä pelata ihan kauheasti putkeen. Pari leveliä täydelliseen suoritukseen vuodessa tuntuu olevan hyvä tahti, kai tämä joskus menee läpi näinkin.
  • The Last of Us II - Tätäkin pikkuhiljaa pelaillaan vaimon kanssa. Tarinan puolesta pitänee naputella loppuun, mutta vähän työlästä jotenkin on. Ykkönen koukutti ja piti mukanaan myös pelipuolella ihan eri tavalla.
  • Super Meat Boy - Lisää ikuisuusprojekteja! Mulla on ollut pidempään haaveena saada tämä joskus 100% läpi laastareineen ja warp zoneineen, ja tällä targetilla oon pelannut peliä on-off jo vuosia. Nelisen maailmaa on täysin kaluttu, mutta nyt alkaa meininki loppua kohti olemaan sitä tasoa, että saatan jossain vaiheessa todeta pelin teknisen läpipeluun ja jo siihen päälle läpi käymäni kiirastulen riittävän. Katsotaan. Vaan kävi miten kävi, onhan tämä eräs pelihistorian kovimpia 2D-tasoloikkia, jossa kaikki on tehty nimenomaan sarjauudelleenyrittämisen kannalta täysin oikein. Harvassa pelissä kestää ottaa yhtä paljon iskua naamariin putkeen ennen kuin on pakko ottaa paussia.

Nyt joulu-tammikuun aikana selvästi jokin vaihe vaihtoi silmää ja pelaaminen on ottanut isompaa roolia arjessa kuin koko viime vuonna ennen tätä. Pari viime vuoden kovinta missattua helmeä onkin jo kaivettu wishlistille tai kirjastoon alennuksista, ja lisäksi pidän paria tämän vuoden lupaavaa julkaisua jo silmällä. Ehkäpä 2022 nähdään Sharkien telkussa enemmän pelejä kuin pitkään aikaan!?


« Viimeksi muokattu: 11.01.2022 13:39 kirjoittanut Sharkie »
"Why don't you glue yourself to the television set, completely ignore me, and play Nintendo until you're too tired to make love?"
tallennettu
Vs: Vuoden parhaat pelit ja kovimmat pettymykset 2021 « Vastaus #5 : 11.01.2022 19:44 »
saska Jäsen Viestejä: 643 Basaaripisteet: 2 Profiili Pelasin viime vuonna jäätävän määrän pelejä joista vain kaksi oli uusia: Guilty Gear Strive ja Forza Horizon 5. Näistä Strive on valintani vuoden peliksi - vaikka mukaan luettaisiin kaikki vanhat pelit. Niistä jotain mainintoja:

Celeste: Paras 2D tasoloikka ikinä. Tämä olisi voisi olla vuoden peli riippuen mille pistää painoarvoa: Striven nautinnolliset yli 300 pelituntia vs Celesten vähän nautinnollisemmat 50 tuntia.

TLOU2: Ehkä paras tarina missään pelissä - tosin itselläni on tähän kategoriaan muutama contender. Jäi päähän kummittelemaan ja asiaa hautomalla sai jopa lisää irti toisella läpipeluukerralla.

Doom-pelisarja: Pelasin viime vuonna ensimmäistä kertaa ikinä Doom 1, 2, 64 ja 3. Enpä ollut osannut aavistaakkaan kuinka paljon näistä saisinkaan irti. Pelisarjahan on täyttä hurmosta jo ekasta osasta lähtien! Kolmonen vähän jumitti, minkä johdosta en myöskään onnistunut pelaamaan koko pääsarjan kaikkia pelejä viime vuonna. Tämän vuoden puolella olen kuitenkin nyt jo kerennyt pelaamaan Doom 2016, joka olikin pari vuotta ainoa Doom jonka olin pelannut (otin tällä kertaa vaikeamman vaikeustason). Seuraavaksi Eternal.

THPS1+2 ja Civ6: Kummassakin yli 150h kellossa eli tuli vähän kokeiltua ainakin.
tallennettu
Sivuja: [1]
Tulostusversio
Siirry:  

Pelaajalauta 2007-2022
Powered by SMF 1.1.16 | SMF © 2006-2008, Simple Machines