Pelaajalauta

Yleinen => Pelikeskustelu => Aiheen aloitti: Solid Snake - 14.05.2012 13:23

Otsikko: E3 2012
Kirjoitti: Solid Snake - 14.05.2012 13:23
E3-messut järjestetään tänä vuonna 5.-7. kesäkuuta. Tuttuun tapaan varsinaiset julkistukset nähdään E3-lehdistötilaisuuksissa, joita järjestetään pitkin viikkoa. Tämän vuoden lehdistötilaisuudet menevät seuraavassa järjestyksessä:

(http://news.animaxent.com/wp-content/uploads/36081.jpg)

E3 2012 - Lehdistötilaisuudet:

4.6 maanantai:

Microsoft Klo: 20:00
Electronic Arts
Ubisoft
Sony Klo: 04:00

5.6 tiistai:
Nintendo Klo: 19:00

Nintendo on siis tänä vuonna jättäytynyt viimeiseksi. Toisin sanoen siis kilpailijat eivät ehdi reagoimaan Wii U -paljastuksiin omissa lehdistötilaisuuksissaan. On tunnettu fakta, että lehdistötilaisuuksissa nähtäviä paljastuksia mietitään viimeisille minuuteille asti. Joskus joku julkistus jätetään pois tai vaihtoehtoisesti lisätään mukaan ohjelmaan muutamia minuutteja ennen varsinaisen show'n alkamista.

Veikkaukset:

Microsoft:

Hyvin todennäköisesti Kinect on suuressa osassa show'ta. Microsoftin arvellaan keskittyvän Kinectiin ja sen peleihin hyvin runsaasti tulevina vuosina. Laitteesta suunnitellaan myös seuraavan Xboxin vetonaulaa. Kannattanee siis valmistautua näkemään ihmisiä heilumassa lavalla.

Halo 4 nappaa varmasti ison osan lavashow'sta. Koska Halo viime vuonna lopetti show'n, on hyvin mahdollista, että tänä vuonna ohjelma alkaa Halo 4 -pelikuvalla. Ja onhan Halo loistava show'n avaaja. Tämä peli on todennäköisesti ensimmäinen asia, jonka tulemme näkemään E3-messuilla.

Jokaisena vuonna täytyy nähdä vähän yllätyksiä, mutta tänä vuonna on vaikea keksiä mitä Microsoft voisi esitellä. Ehkä uusi Project Gotham Racing Turn 10:ltä? Joku tuleva 3rd party on napattu nyt yksinoikeudeksi? Saako esim. Gears of War uuden osan?

Microsoft on jo sanonut, ettei seuraavan sukupolven masiinaa tulla vielä esittelemään. Show'n aloittajana Microsoftilla on kuitenkin huikeat paineet, sillä Sonyn ja Nintendon paljastuksistahan ei vielä tiedetä. Voisiko olla, että Microsoft kertoisi esimerkiksi show'n päätteeksi esittelevänsä uuden Xboxin ensi vuoden E3-messuilla? Vai näemmekö konsolia jo tänä vuonna?

Sony:

Sony ottaa lavan haltuun toisena konsolivalmistajista. Siellä on varmasti katsottu silmä kovana Microsoftin antia ja nyt on aika vastata samalla mitalla.

Tänä vuonna Sony on tiukan paikan edesssä. PlayStation Vitan on pakko näyttää ihan järjettömän hyvältä. Myynnit eivät ole olleet ihan toivotunlaiset, eikä pelejäkään kauppojen hyllyillä ole turhan montaa. Nintendo tulee todennäköisesti räjäyttämään 3DS:n julkistuksilla pankin, joten Vitalla täytyy nyt olla todella hyvä julkistusten katras, jotta homma kääntyy Sonylle suotuisaksi.

PlayStation 3 -osastoa edustanee Last of Us, Sly 4, God of War: Ascension ja ehkä Last Guardian. Gran Turismo 6:n esittely olisi todellinen pommi ja ihan mahdollinen jopa. PS3:n yksinoikeusjulkistukset eivät näytä yhtään hullummilta.

PlayStation 4 -vihjailut tai jopa oikea info voi olla hyvinkin totta tämän vuoden E3:ssa. Varmasti pääpaino on kuitenkin PS3:lla, jolla vuosia lienee vielä mittarissa, mutta en ihan kamalasti yllättyisi, jos vähän seuraavasta PlayStationista jo puhuttaisiin.

Nintendo:

Nintendolla on Wii U:n kanssa kädet täynnä töitä. Hc-pelaajien pelikonsoliksi mainitulle Wii U:lle pitäisi olla nyt näytettävänä iso kasa hc-pelejä. Nintendo-fanit odottavat Kid Icarusta, Star Foxia, Zeldaa, Metroidia, Mariota ja niin edelleen. Tämä kaikki ei millään voi toteutua, mutta silti vanhat fanit pitäisi saada tyydytettyä.

Metroidin uuden osan esittely tuntuu minusta suhteellisen mahdolliselta. New Super Mario Bros. Mii ja Pikmin 3 on jo vahvistettu. Olisiko sitten Super Smash Brosin jatko-osan aika?

Kiinnostavaa myös nähdä mitä 3rd partyja Wii U:lle esitellään. Ehkäpä Nintendo on hankkinut Treyarchin esittelemään Black Ops II:ta nimenomaan Wii U:lla. Tai mahdollisesti Assassin's Creed 3:n esittely hoidetaan Nintendon tapahtumassa. Joku iso 3rd party Nintendon on pakko hankkia tapahtumaan.

3DS:llä odotan suurta pelivyöryä. Nintendo tulee pumppaamaan resursseja käsikonsolipuoleen varmasti todella rajusti ja se näkyy E3-messuilla varmasti. Ehkä laitteesta julkistetaan myös uusi malli, jossa on kaksi analogitikkua, kirkkaampi näyttö, sirompi muotoilu ja niin edelleen.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Kabanossi - 14.05.2012 13:33
Microsoft noudattanee tuttua kaavaa. Heti kärkeen Call of Dutyn esittely jota seuraa tunti Kinect-paskaa ja loppuun traileri vuoden isosta yksinoikeudesta, joka sattuu tänä vuonna olemaan Halo. Johonkin väliin ujutetaan jokunen uusi yksinoikeudella Xboxille tuleva latauspeli.

Nintendolta haluaisin nähdä uuden mallin 3DS:stä, sitä ennen en konsolia osta. Wii U kiinnostaa paljon, toivottavasti saadaan jotain todella mielenkiintoisia pelejä.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 14.05.2012 14:17
XBLA. Ainoa asia mikä MS:n puolelta tällä hetkellä jaksaa kiinnostaa. Ensi vuonna sitten on jo eri meininki, kun pääsevät esittelemään uutta laitetta.

MS:n E3
* Kinect paskaa -> no se on paskaa
* Liven uudet ominaisuudet -> ainoastaan jenkeille
* Pelit -> 3rd party pelit ja Halo ei kiinnosta

Jäljelle jää XBLA.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: JayeizH - 14.05.2012 15:45
Matra ja odotus on vähän sama kuin joka vuonna: Täysin uusia pelejä tai unohdettuja sarjoja kehiin. M$:ltä voisi tulla Killer Instict ja Kameo. Sonylta vaikka Jak&Dexter. Nintendo on käyttänyt kiitettävästi vanhaa hahmo galleriaa laidasta laitaan. Vaikka puuttuuhan sieltä WiiU:lle mm. Star Fox lentely, Luigi's Mansion ja oikea Kid Icarus seikkailu. Tosin WiiU tuntuu jotenkin minulle ehkä väärältä sijoitukselta tällä hetkellä. Ehkä normaalia erottuvampi Zelda tai retro Mario voisi muuttaa mielen. Tosin, nyt FF-retro huuruissa (FF8:ia 76h pelattuna O_o) jos E3:ssa tulee ilmoitus "perinteisestä" JRPG:stä WiiU:lle, eli Final Fantasy pelistä julkaisuun (FFXV?), voi olla että konsoli menisi ostoon suoraan julkaisussa.

Tosin tuolle "Retro-JRPG:lle" vastapainona, olisi aika kova veto jos sieltä tulisi oikeasti yksin pelaamisen riemuvoitolla ja parhaudella ratsastava 2D -Mario. Tällöin voisi jälleen kukkaron nyörit heltyä. 3D Mario tuskin aiheuttaa mitään värähdystä tai heltymistä...

Tosin voi olla että E3:t jää kokonaan katsomatta  :rollaus: Vittu.... :/

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Sharkie - 14.05.2012 16:06
Nintendolta haluaisin nähdä uuden mallin 3DS:stä, sitä ennen en konsolia osta.

Näin, tämä kiinnostaa minuakin eniten. Lite-tyyppinen malli lähtisi varmasti taas julkaisussa ostoon, ja pelaaminen voisi taas hetkeksi painottua enemmän tuonne reissun päälle. Nyt onkin tullut merkittävän paljon pelattua kotikonsoleita.

Muuten ei ole mitään suurempia odotuksia, vaan mennään pitkälti sellaisella "katsotaan mitä tulee" -mentaliteetilla. Mahdolliset uudet konsolitiedot ja WiiU-yksityiskohdat ovat toki mielenkiintoisia. Niin, ja Last Guardiania voisivat koittaa rykäistä valmiiksi, ettei pelistä tulee seuraavaa Duke Nukem Foreveriä(vaikka valmistuihan sekin, lol).

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Vin - 14.05.2012 16:59
Peli-innostus laskenut sen verta rajusti tässä kohta vuoden mittaan että tuskin tulen seurailemaan koko eekolmosia. Syssymmällä julkaistava Assassin's Creed 3 on tällä hetkellä ainoa peli jota odottelen ja siitä nyt tippuu traileria sun muuta matskua (joita niitäkin seurrailen suht laiskasti) kummiskin pitkin kesää niin sen takia lienee turha messuja kyttäillä. Joku Gran Turismo 6, tai joku muu "pommi" saisi ehkä kiinnostuksen heräämään. Samaten PS4 tiedonmuruset. Onkohan GTA:sta toivottavissa mitään traileria tai jotain uutta tietoa?

Laudalta varmaan lueskelen tärkeimmät uutiset ja julkaisut.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Solid Snake - 14.05.2012 18:05
Grand Theft Auto V on kyllä jännittävä tapaus. Periaatteessa se peli on Rockstarin silmissä suurempi kuin E3. GTA-infot tupataan usein antamaan erillään pelimessuista.

Sitten taas, on hyvin mahdollista, että joku konsolijulkaisija on maksanut siitä, että saa GTA V:n omaan lehdistötilaisuuteensa.

GTA V:stähän ei ole vielä edes kerrottu alustoja, joka on aika outoa. GTA IV:n ilmoitettiin heti tulevan PS3:lle ja Xbox 360:lle, trailerit ilmestyivät näiden konsoleiden kauppapaikkoihin jne. GTA V:n alustat eivät ole selvillä vielä. Onko Rockstar solmimassa jotain tietyn mittaista yksinoikeusdiiliä GTA V:n kanssa vai mikä tässä on homman juju?

Toivottavasti GTA V:stä saadaan lisää infoa E3-messuilla.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: finngamer - 15.05.2012 00:06
5.6 tiistai:
Nintendo Klo: 22:00

Sorry, sanoinkin tämän sulle väärin, on klo 19.

Sony keskittynee Vitaan, Microsoft Kinectiin. Eli Nintendo siis kiinnostaa eniten, yllätys. Olen tyytyväinen kunhan näytetään vakuuttavaa pelikuvaa parista 3rd party pelistä ja kerrotaan mitä Retro Studios on puuhannut. Kaikki muut on plussaa.

No, Wii U:n hinta toki kiinnostaisi, kuin myös nimenvaihto. :)

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Minna - 15.05.2012 08:32
Joo, kyllähän näitä tulee taas seurattua minkä pystyy. Tuskin kovin paljoa, mutta täytyy sitten jälkikäteen lueskella jne.

GTA V:sta olisi tosiaan kiva kuulla edes jotain pientä. Uusi traileri tai edes pari uutta kuvaa olisi ihan ok. Onneksi Last of Us on mukana. Vähän odotellutkin jo pelistä jotain uutta. Gran Turismo 6 olisikin ihan mukava pommi. PS4:llä ei niin itsellä ole kiire, mutta jos siitä pientä tietoa tulee, niin kyllähän sekin kelpaa. Kyllähän tässä kuitenkin kohta ne uudet konsolit alkaa kutkuttamaan, vaikkei tosiaan mikään kiire ole.

Kyllä tässä ihan mielenkiinnolla messuja odotellaan, varmasti sieltä jotain mielenkiintoista löytyy. Hassua, että taas kohta vuosi kulunut edellisistä E3:sta.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Aivis - 15.05.2012 13:25
Nintendo tietenkin kiinnostaa jälleen eniten. Uusi Metroid ja mahdollinen nimenvaihdos ehkä eniten kiinnostavat. En odota uutta Zeldaa tai Marioa, mutta toivotaan että saadaan edes jotain kunnon pelikuvaa siitä, mihin laite kykenee.

Sonylta kiinnostaa oikeastaan vain The Last Guardian.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Kraidi - 15.05.2012 13:42
Sonylta kiinnostaa oikeastaan vain The Last Guardian.

Toivon todella ettei tästä tule samanlaista projektia kuin Duke Nukem Foreverista tai Beyond Good and Evil 2:sta. :/

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: IPlayer - 15.05.2012 14:56
Tosin, nyt FF-retro huuruissa (FF8:ia 76h pelattuna O_o) jos E3:ssa tulee ilmoitus "perinteisestä" JRPG:stä WiiU:lle, eli Final Fantasy pelistä julkaisuun (FFXV?), voi olla että konsoli menisi ostoon suoraan julkaisussa.

Tästä saattoi olla taannoin puhetta jo, mutta jotenkin tuntuu siltä että Square-Enix on pantannut tietoa siitä Versus 13:sta siksi, että se ehkä nimetään FFXV:ksi. Peli tulee kuitenkin olemaan aivan järjettömän iso ja mittakaava täysin pääsarja-FF:n veroinen. Nomura & Co. sanoivat joskus että eivät halunneet tehdä Versuksesta pääsarjan peliä sen kuulemma synkkien teemojen, tarinan ja pelityylin vuoksi. Minusta Versus olisi täsmälleen sellainen tuuletus mitä FF-sarja ylipäätään tässä vaiheessa kaipaa.

Lisäksi koko XIII-brändi on vääntänyt turdia Final Fantasyn maineen päälle siihen malliin, että miksi edes nimetä peli 13:ksi, kun sillä ei ole mitään tekemistä koko alkuperäisen 13-tarinan tai maailman kanssa (okei, jotain samaa mytologiaa ja luomiskertomuksia mutta whatever). Sitäpaitsi se joku FF Agito XIII:kin PSP:lle uudelleennimettiin Type-0:ksi.

Fabula Nova Crystallis, my ass. :lol: Tämä kaikki tietysti MuTu-tuntumalla, mutta varsin vahvalla sellaisella. Toivotaan että pelistä saadaan vihdoin uutta tietoa eekolmosilla. Viimeksi pelistä saatiin uutta tietoa sen traikun muodossa mitä, viime vuoden tammikuussa?

Edit: Plus vielä Squaren puheet siitä että "FF15 voi tulla olemaan toimintarope"...miltä Versus ainakin minusta hyvin selkeästi näyttää.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: JayeizH - 15.05.2012 15:21
Edit: Plus vielä Squaren puheet siitä että "FF15 voi tulla olemaan toimintarope"...miltä Versus ainakin minusta hyvin selkeästi näyttää.
No se siitä toivosta :/ Vaikka ei sillä, FF Versus tuntuu ihan mielenkiintoiselta projektilta ja onhan siinä potentiaalia. Mutta sehän on tosiaan "tuuletus" sarjaan, eikä "paluu juurille". No ehkä FFXVI sitten...

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: IPlayer - 15.05.2012 15:35
Edit: Plus vielä Squaren puheet siitä että "FF15 voi tulla olemaan toimintarope"...miltä Versus ainakin minusta hyvin selkeästi näyttää.
No se siitä toivosta :/ Vaikka ei sillä, FF Versus tuntuu ihan mielenkiintoiselta projektilta ja onhan siinä potentiaalia. Mutta sehän on tosiaan "tuuletus" sarjaan, eikä "paluu juurille". No ehkä FFXVI sitten...
Enpä tiedä. Ei FF toisaalta minulle pelkkiä ATB-vuorotappeluita edusta. :) Jos ylipäätään saadaan maailma, tarina, rakenne, pelattavuus, musat ja kaikki muu kuntoon niin toimintaropemaisuus voi olla minusta ihan toimivakin ratkaisu. Ja toisaalta onhan se uudistuminen aina ollut yksi Final Fantasyn tavaramerkeistä.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: migge - 15.05.2012 16:22
E3:t ovat olleet viimeisen muutaman vuoden ajan pettymyksiä, joten nyt odotukset ovat melko alhaiset. Nintendo varmasti kertoo uutta tietoa Wii U:sta ja näyttää oikeaakin materiaalia peleistä, mutta en usko että Wii U jaksaa yllättää kovinkaan positiivisesti. Näin se vain valitettavasti on ollut aiemminkin Nintendon laitejulkistusten kohdilla viimevuosina.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Solid Snake - 15.05.2012 17:39
Muutaman vuoden ajan? Minä merkitsisin omiin kirjoihin korkeintaan kaksi viime vuotta pettymyksiksi.

Viime vuoden Wii U -esittely meni ihan täysin läskiksi. Se oli täysin luokaton esilletuonti lehdistötilaisuudessa. Itse laitteessa ei toki ollut mitään vikaa, vaan siinä, miten se lehdistötilaisuudessa esiteltiin.

Viime vuonna nähty 3DS-valikoima oli vaikuttava, mutta pelaajat haluavat E3-messuilta isoja pelejä. Kannettavat saavat olla vain lämmittelyä.

Sony ja Microsoft tuntuivat olevan 2011 täysin unessa. Sony näytti paljon Vita-pelejä, paljasti laitteen hinnan jne. mutta ylempi sääntö pätee myös Sonyyn. PS3:lle näytettiin ihan päteviä nimikkeitä, mutta valikoimaa vaivasi yllätyksettömyys.

Microsoft näytti myös yllätyksettömiä jatko-osia, sekä aivan liikaa Kinectiä.

Vuonna 2010 Nintendo esitteli Skyward Swordin, joskin tuo esittely meni vähän puihin toimimattoman tekniikan vuoksi. Nintendolla oli myös Donkey Kong Country Returns, 3DS:n ensiesittely + laitteelle runsaasti pelejä. Ei missään nimessä paska show, joskaan kotisohvalta 3DS:ää ei oikein päässyt kokemaan.

Sonylla oli paljon jatko-osia, Killzone, GT, Infamous, MotorStorm jne. sekä paljon Movea ja jonkun verran PSP:tä. Viimeiseksi pommiksi jätettiin Twisted Metal, joka ainakin itselle oli pettymys. Ei mikään kaikkein paras esitys.

Microsoftilla oli runsaasti Kinectiä, taisi olla reilusti yli puolet show'sta. Alku vaikutti lupaavalta, kun tykitettiin Fable III, Gears 3, Halo: Reach jne. mutta loppu läsähti melko totaalisesti.

2009 taas oli ihan täyttä kultaa. Microsoft nosti Alan Waken jälleen parrasvaloihin, tapahtumassa esiteltiin Left 4 Dead 2, Crackdown 2, Halo 3: ODST, Halo Reach, uusi Banjo, tuolloin mielenkiintoiselta vaikuttava Project Natal, Hideo Kojima asteli lavalle... Todella hyvä show.

Sony ei paljoa jälkeen jäänyt, vaikka heidän show'ssa olikin vähän enemmän ilmaa välissä. Last Guardian, MAG, Heavy Rain, God of War III, Uncharted 2, MGS: Peace Walker, Final Fantasy XIV (vaikka olikin MMO) jne. Todella hyvää kamaa.

Myös Nintendolla oli hyvä show. Super Mario Galaxy 2 oli varmasti se kovin, mutta oli siellä New Super Mario Bros. Wii, Metroid: Other M sekä mielenkiintoisia DS-nimikkeitä. Määrässä jäätiin kilpailijoiden alle, mutta laadullisesti silti kova show.

Sanoisin, että 2011 oli ihan selkeä pettymys, katsoi sitä mistä suunnasta tahansa. Varmaankin huonoimpia E3-messuja anniltaan.

E3 2010 Nintendo loisti, Sonya vaivasi yllätyksettömät ja jo nähdyt jatko-osat ja Microsoft alitti riman totaalisesti tekemällä E3:sta Kinect-show'n.

E3 2009 oli kaikilta loistava esitys. 2008 vuoden messut olivat mini-E3:t, mutta sielläkin saatiin ihan hyvää kamaa, mutta nyt oma muisti ei niin pitkälle kanna.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: JayeizH - 15.05.2012 18:05
Myös Nintendolla oli hyvä show. Super Mario Galaxy 2 oli varmasti se kovin, mutta oli siellä New Super Mario Bros. Wii, Metroid: Other M sekä mielenkiintoisia DS-nimikkeitä. Määrässä jäätiin kilpailijoiden alle, mutta laadullisesti silti kova show.

Nintendon 2009 E3 showta kuvaa mielestäni parhaiten alla oleva kuva.
Spoileri (osoita katsoaksesi)

Eli sehän oli aika älytöntä kamaa joiltain osin :) Tosin muistan kyllä vieläkin kuinka perseelleni lensin kun Sony julkisti FFXIV:n ja kuinka perseelleni lensin uudestaan kun tajusin että kyseessä on MMO :rollaus:

Vaikka pelaaminen on jäänyt viime vuosisna pienemmälle, E3 on aina tapaus jonka aikana hypetytään jopa peleistä jotka eivät paljon kiinnosta lopulta. Se on show jossa kaikkea hypetetään lähes kaikkea ja jokainen tiedonmuru ahmitaan innolla. Ja legendoja syntyy niin hyvässä kuin pahassa (Wall Guy, Riiiidge Raceeeer, jne). E3 herättää sen jo hävinneen lapsen omassa päässä. 2009 E3 on itseasiassa aika hyvä esimerkki. Metroid Other M oli huiminta mitä oli tullu vuosiin ja riemun kiljahduksia pääsi kun peli lävähti ruutuun. Onkin siis ironian huipentuma, että en ole vieläkään pelannut itse peliä, parin minuutin testiä enempää. Mutta, E3:ssa se oli niin helvetin kova juttu.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Fraeon - 15.05.2012 18:58
Hämmentävää lukea asennetta, jonka mukaan käsikonsolipelit ovat vain välipaloja ja vähemmän oikeita verrattuna näihin megaluokan AAA-peleihin. Omalla kohdalla juuri ne käsikonsolitarjonnat ovat viime vuosina olleet huomattavasti paljon parempia kuin pääkonsolien isot pelit. Keskimäärin omaleimaisemmat ja haastavammat pelit vetoavat ainakin omalla kohdalla enemmän kuin riskittömät AAA-setit. Microsoftillakin mielenkiintoisimmat julkistukset ovat lähes poikkeuksetta olleet viime vuosina juuri Trialsin tyylisiä XBLA-pelejä.

Eniten tulee kuitenkin odotettua, mitä Konami tarjoaa.

(http://media.giantbomb.com/uploads/1/10483/1408186-bez_tytu_u_large.jpg)

You will be sucked... (http://www.youtube.com/watch?v=f6OCnvvkSLM)

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Solid Snake - 15.05.2012 20:34

Käsitit asian vähän väärin. Tuskin kukaan ladattavia pelejä tai käsikonsoleita dumaa, mutta mitä julkistuksen eeppisyyteen tulee, joku uusi AAA-nimike PlayStation 3:lle tuntuu vain isommalta jutulta, kuin "nämä 25 Vita-peliä julkaistaan ennen joulua" -montaasi.

Kummastakohan tälläkin foorumilla puhuttaisiin enemmän, jos vaikkapa Nintendon tilaisuudessa esiteltäisiin ensin 3DS:n tulevat pelit, ja sitten demottaisiin GTA V:tä Wii U:lla.

Lainaus
Eniten tulee kuitenkin odotettua, mitä Konami tarjoaa.

(http://media.giantbomb.com/uploads/1/10483/1408186-bez_tytu_u_large.jpg)

You will be sucked... (http://www.youtube.com/watch?v=f6OCnvvkSLM)
Piti kyllä oikein silmiä hieraista, kun aikanaan tuota Konamin tilaisuutta katsoi. Se oli alusta loppuun sellaista tykitystä, ettei paremmasta väliä  :lol:

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: migge - 20.05.2012 10:37
Muutaman vuoden ajan? Minä merkitsisin omiin kirjoihin korkeintaan kaksi viime vuotta pettymyksiksi.
Tarkoitin että laitejulkistukset ovat olleet Nintendolla hyvin pitkälti kaikki pettymyksiä viime vuosina. Aina itse Wiistä lähtien.

Wii U:n ohjainta on pistetty uuteen uskoon. Erituisen mukava uudistus on nuo analogiohjaimet. Käsikonsolilaitteelle sopivasta analogilevystä on luovuttu. Nähtävästi ohjaintikkujen ahjo ei ole enää kahdeksankulmainen vaan pyöreä, kuten se on kaikissa aiemmissa Nintendon kotikonsoleissa ollut. Lähdelinkissä muut uudistukset.

(http://www.blogcdn.com/www.joystiq.com/media/2012/05/wiiutabletredesignheader.jpg)

http://www.joystiq.com/2012/05/19/redesigned-wii-u-tablet-shown-off-by-tt-games-qa-guy/

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 20.05.2012 11:42
Hyi helevetti.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Noppa - 20.05.2012 20:30
Nähtävästi ohjaintikkujen ahjo ei ole enää kahdeksankulmainen vaan pyöreä, kuten se on kaikissa aiemmissa Nintendon kotikonsoleissa ollut. Lähdelinkissä muut uudistukset.
Pakko viilaa pilkkua, Cubessa se oli kahdeksankulmainen.
Pyöreä ahjo on mielestäni aina sopinut analogeihin paljon paremmin kuin tuo vähän epämukava kahdeksankulmio.

Mietityttää, että tuleeko tuo olemaan tosiaan langatonohjain, kun luulisi kuvan lähettämisen kuitenkin vievän aika paljon tehoja. En kyllä tiedä tarkkoja speksejä laitteesta, joten kai olen väärässä.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: migge - 20.05.2012 20:42
Nähtävästi ohjaintikkujen ahjo ei ole enää kahdeksankulmainen vaan pyöreä, kuten se on kaikissa aiemmissa Nintendon kotikonsoleissa ollut. Lähdelinkissä muut uudistukset.
Pakko viilaa pilkkua, Cubessa se oli kahdeksankulmainen.
Huonosti muotoiltu lause multa. Meinasin juurikin sitä että Nintendon aikaisemmissa konsoleissa on ollut tuo kulmikas ahjo.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Bill Duke - 24.05.2012 09:22
Tuo wiiuun ohjain on kyllä ruma.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Kabanossi - 25.05.2012 14:24
http://www.thesixthaxis.com/2012/05/25/gaikais-e3-invite-all-but-confirms-ps3-streaming-partnership/

Viime päivinä on liikkunut huhuja, että Sony ja Gaikai esittelisivät E3-messuilla pleikkarilla toimivan pelistreamauspalvelun. Se on vähän epäselvää koskeeko tuo PC-pelejä vai Sonyn konsoleiden pelejä. Yllä olevan uutisen mukaan Gaikai on lähettänyt lehdistölle kutsuja pressiinsä ja kutsussa on ollut jotain vihjailua pelaamisen mullistamisesta konsoleilla.

Jännänä yksityiskohtana Sony palkkasi jonkin aikaa sitten jonkun ihmisen, jonka pitäisi tiedottaa tarkemmin mitä Playstation Networkin huoltokatkojen aikana oikein tehdään. Tähän asti on vain puhuttu huoltotöistä. Homma ei kuitenkaan ole muuttunut mihinkään ja tässä kuluvan vuoden aikana on ollut todella paljon huoltokatkoja. Yksi per viikko ei edes riitä. Internetin salaliittohörhöthän spekuloivat heti, että olisiko näillä katkoilla tekemistä Gaikain integroimiseen PSN:n kanssa.

Parhautta vai paskaa? Rockyn ei tarvitse vastata.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Solid Snake - 31.05.2012 23:12
No niin, huomenna sitten Konami aloittaa kello 8:30 Suomen aikaa. We will be sucked!

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Ephram - 01.06.2012 07:23
Woah, huomenna! Tämä tuli niin äkkiä. Itseäni ei Konamin tekemiset kiinnosta niin paljoa, että jaksaisin nousta livenä seuraamaan, mutta aamupäivällä kyllä tulee kahlattua läpi kooste tapahtumista.

Tiistai on itselleni ehdottomasti odotetuin messupäivä, yllättäen.

E3 ja WWDC, hieno aika vuodesta.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Solid Snake - 01.06.2012 09:00
http://www.youtube.com/watch?v=brqasHJCuoM

Tuolta voi katsastaa Konamin show'n, joka on muuten tänäkin vuonna nauhoitettu video, ei oikea live-tapahtuma.

Ja jos ei jaksa koko hommaa katsoa, tässä vielä videon aikataulu:

2:43 Social games

4:50 ProEvoSoccer 2013

10:00 Zone of the Enders HD

12:25 Metal Gear 25th Anniversary

15:14 Metal Gear Rising

23:00 Mega64

26:40 Castlevania: Lords of Shadow 2

29:53 Castlevania: Mirror of Fate

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 01.06.2012 09:38
Olisko jotain tiivistelmää jollain tosta Konamista? Ei pysty töissä kattelemaan videoita, mutta kiinnostaisi tietää mitä MGS:stä ja Castlevaniasta sanottiin..

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Riepu - 01.06.2012 10:52
Rising vuoden 2013 alussa,näyttää edelleen ihan kivalta ja leikkely on edelleen mukana. Vesimeloneitakin voi ilmeisesti vielä viipaloida.

Lords of Shadow 2:n alustoja ei paljastettu (ilmeisesti kuitenkin PS3, X360, Vita, Wii U), mutta Gabriel riehuu aika kivassa CGI-trailerissa. Myös ilmeisesti uutta päähenkilöä vähän vilautellaan. Mirror of Fatesta julkaistiin vastaavasti hikinen teaseri, mutta siitä tosin tiedetäänkin jo aika paljon.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Kabanossi - 01.06.2012 11:11
Aika tylsä tuo Risingin traileri. Näyttivät lähinnä yksittäisiä tappoja, olisin mieluusti nähnyt vähän pidempiä gameplay-pätkiä. No julkaisuun on vielä aikaa, joten kyllä se hype ehtii kasvamaan. Vielä ei kuitenkaan tullut sellaista must have fiilistä.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 01.06.2012 11:34
Jees. Oliko tuosta MGS 25th juhlapäivästä mitään? Ei vissiin ole tulossa mitään erikoisempaa sitten, kun ei ole näkynyt mitään uutista.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Fraeon - 01.06.2012 13:51
Konamilla tavallaan ammutaan omaan nilkkaan: tästä esinauhoitetusta pätkästä ei jäänyt oikein mitään mieleen. Jopa toi Mega64-pätkä oli haukotuttava. En tiedä, miten siinäkin onnistuttiin. Konamin 2010 pressi oli aivan järkyttävän amatöörimäinen, mutta juuri siitä syystä se jäi kaikkien mieleen.

Noh, en tiedä onko sillä kummoistakaan väliä muutenkaan, kun eivät julkistaneet mitään mainitsemisen arvoista. LoS2 nyt taisi olla ainoa, mistä näimme uutta materiaalia edes jossain kapasiteetissa.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Solid Snake - 01.06.2012 15:04
Sitäkin Konamilta kyllä ihmettelen, miten täydellisesti moni hyvä asia on pilattu tässä sukupolvessa.

Pro Evolution Soccer oli edellisessä sukupolvessa parhautta. Tässä sukupolvessa tiimille ei ole juuri kehitykseen rahaa tai resursseja liiennyt, siitäkin huolimatta, että kyseinen sarja on ollut Konamin suurin rahasampo jo vuosia. Metal Gear Solidia suurempi. MGS4:n tekemiseen kyllä käytettiin hirmuinen määrä rahaa, mutta PESiin ei tukea liiennyt. Esim. EA Sports sen sijaan pisti kunnolla resursseja next-gen FIFAan ja niinhän siinä kävi, että aiemmin myynneissä FIFAa kyykyttänyt PES ei enää pystynyt kilpailla, ei laadussa, eikä myynneissä.

Silent Hill on toinen. Silent 2 ja 3 ovat molemmat helposti edellisen sukupolven priimaa. No toki, The Room oli jo heikompi tekele, pitkälti eri ihmisten tekemä, eikä sen kai ollut alun perin edes tarkoitus olla Silent Hill, mutta ei sen väliä. Nelonenkin oli vielä ihan kelpo. Mutta nyt Homecoming ja Downpour tässä sukupolvessa ovat olleet täysin toista luokkaa, siis sanalla sanoen reilusti huonompia pelejä. Taas yksi pilattu laatusarja Konamilta.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: JayeizH - 01.06.2012 17:26
Aikamoista jo toinen viesti tänään.

Konamin pressin ehdin tuossa jokunen tunti sitten katsastamaan ja oikeastaan pidin Risingin menosta. Myönnän että en ole peliin perehtynyt pätkääkään lukuunottamatta uutisia että sellainen on tulossa ja että kyseessä on PlatinumGamesin mättö. Joten pelimekaniikka voi vielä iskeä päin kasvoja. Mutta meno näyttää hyvältä ja näytetyn pätkien perusteella touhu on muutakin kuin "perussilpomista". Lupaavaa siis.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 01.06.2012 18:16
Castlevanian traileri oli aika siisti. CGI:tä toki pelkästään, mutta nostatti kyllä fiiliksiä. Varsinkin kun lopussa näytettiin, kuka pelin päähenkilö tulee todennäköisesti olemaan. Can't wait!

Jos joku ei ole nähnyt. Spoilaa sitten aika pahasti LoS:n loppuratkaisun:
http://www.youtube.com/watch?v=vUcUz5Vo6iw

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Solid Snake - 02.06.2012 00:32
Electronic Artsin line-up näyttää melko hyvältä. NeoGafin ketjusta napsaisen tähän listan EA:n E3-peleistä:
Lainaus
To be shown at EA presser

    Battlefield 3 DLC
    Medal of Honor: Warfighter
    Crysis 3
    Madden NFL 13
    FIFA 13
    Star Wars The Old Republic
    SimCity
    Dead Space 3
    Need for Speed Most Wanted
    Facebook game
    titles not yet announced

To be at EA's booth

    Battlefield 3 DLC
    Medal of Honor: Warfighter
    Crysis 3
    Madden NFL 13
    FIFA 13
    NBA LIVE 13
    NCAA Football 13
    NHL 13
    Star Wars The Old Republic
    SimCity

Urheilujatko-osat sieltä odotetusti löytyvät ja näille varmasti EA antaa jonkin verran tilaa tilaisuudessa sekä osastolla, mutta luulisin, että tärkeämmät pelit ovat suuremmassa osassa.

Nuo julkistamattomat tittelit toki kutkuttelevat melko paljon. Mirror's Edge 2 olisi poikaa. Ykkönen on erinomainen peli, jossa oli omat heikkoutensa, jotka kakkosessa voitaisiin korjata.

Olisikohan myös aika kertoa Respawnin pelistä jotain?

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 02.06.2012 16:08
Saisko taas tarkennusta tuohon Sonyn pressitilaisuuden aikaan? Onko se su-ma yönä klo 04 vai ma-ti yönä klo 04? Aloitusviestiä voi taas viime vuoden tapaan nimittäin tulkita kahdella eri tavalla.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Riepu - 02.06.2012 16:09
Tiistaiaamu.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: migge - 03.06.2012 10:25
Nintendon kohdalla kannattaa pistää ylös peräti kolme ajankohtaa.

Wii U:n tiedonjyväsiä saadaan selville jo ensi yönä klo 1:00 kun Iwata kertoo laitteesta uudessa Nintendo Direct -jaksossa: http://www.nintendo.com/nintendo_direct

Varsinaisen E3 -presentaation (5.6. klo 19:00) jälkeen on luvassa vielä Software Showcase 7.6. klo 4:00. Ilmeisesti Nintendolla on paljon asiaa.  :rollaus:

http://e3.nintendo.com/

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Solid Snake - 03.06.2012 19:46
Aika paljon on etukäteen E3:n uutisista jo pudoteltu. Uusi Gears of War paljastui äskettäin, sittemmin Forza Horizon, Vitan Assassins Creed 3: Liberation jne.

Nintendo esittelee ensi yönä Wii U:ta Suomen aikaan yhdeltä. Lieneehän se valvominen miltei pakollista ja kovasti toivon, että jotain järkevää näytetään. Tuskin tähän kovia paukkuja ladataan, kyllä ne säästetään tiistaille, mutta ehkäpä jotain kiintoisaa kuitenkin on luvassa.

Alan Waken jatko-osa on nyt ollut huhuissa, kun Sam Lake twiittasi asiaa koskien.

Lainaus
It's all true. "It will happen again, in another town, a town called Ordinary." It's happening now. http://bit.ly/N7bfBW

Voisin itse heittää ihan villeinä veikkauksina, että tänä vuonna tullaan näkemään ainakin:

GTA V -yksinoikeussopimus

Jonkinlainen soppari jonkun konsolin yksinoikeuden suhteen. Tarkoittaako se sitten esim. kuuden kuukauden yksinoikeutta vai pelkkää DLC:n yksinoikeutta, on vaikeampi veikata, mutta joku soppari lienee kehitteillä.

Hurjin skenaario olisi tietenkin täydellinen yksinoikeus Wii U:lle, täppärin näyttöä käytettäisiin Chinatown Warsin tavoin jne.

Half-Life 3 / Episode 3

Olisi hurjaa, jos salaisuus olisi pysynyt näin täydellisesti pimennossa, mutta onhan sitä hurjempaakin nähty. Tätä nyt on joka vuosi odotettu, joten täytyy sitä jatkossakin odottaa. Ehkäpä tänä vuonna!!

Gran Turismo 6 / GT Vita

Ei olisi mikään kaikkein suurin yllätys, sillä onhan peli jo kehitteillä. Veikkaan, että jossain muodossa tästä puhutaan, joko sitten näytetään logo ja Yamauchi selittää viisi minuuttia siitä, miten Gran Turismoa PSonella kehitti vain kymmenen tyyppiä ja nyt tiimi on 200 henkilön kokoinen. Tai ehkä Polyphony tekeekin Vitalle GT-peliä?

Wii U:n hinta ja julkaisutiedot

Olisin pettynyt, jos ei kuultaisi, mutta pelkäänpä, ettei kuulla. Mutta nyt kun heitellään villejä arvauksia, veikkaan, että laite lähtee 299-349 ja ilmestyy marraskuun lopulla.

Joku toinen next-gen-alusta

Vaikka onkin epätodennäköistä, että PS4:ää ja Xbox 3:a sen enempää esiteltäisiin, veikkaan, että ainakin toinen kertoo alustavasti suunnitelmistaan. Ehkäpä jopa paljastaa, milloin seuraavan konsolin julkistus tapahtuu.

Shenmue III / Shenmue Collection

Jälkimmäinen voisi olla ihan oikeasti totta, ensimmäinen olisi todella hurjaa kamaa. Tätä nyt on pakko odottaa jokaisilta E3-messuilta.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: migge - 03.06.2012 20:17
Niin, siis Nintendo Direct on etukäteen nauhoitettu infocasti Wii U:sta. Ei voida siis puhua ihan omasta tapahtumasta. :)

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Vin - 03.06.2012 20:26
GTA V herättää jo valmiiksi sellaisia odotuksia, että jokin yksinoikeus soppari melkein pelottaa. :)

Saattaisi muuten olla ihan jokunen nolla siinä summassa jolla jokin laitevalmistaja saisi ostettua GTA:n täyden yksinoikeuden omalle konsolilleen.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Solid Snake - 03.06.2012 20:41
Niin, siis Nintendo Direct on etukäteen nauhoitettu infocasti Wii U:sta. Ei voida siis puhua ihan omasta tapahtumasta. :)
Joo, huomasin itsekin vähän kirjoittaneeni väärin asiasta. Mutta ei se oikeastaan mitään muuta.

Vin: Se on silti outoa, ettei GTA V:n alustoista ole kerrottu mitään. GTA IV:n alustathan kerrottiin heti samantien. Voihan olla, että Rockstar leikkii salamyhkäistä asian suhteen, jotta saisi vähän keskustelua pelinsä ympärille, mutta voisin melkein väittää, että tälla tavoin on jätetty ovi avoimeksi, mikäli joku tarjoutuisi maksamaan muutamia dollareita siitä, että GTA V saadaan vaikkapa muutamankin kuukauden yksinoikeudella tietylle konsolille.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: migge - 03.06.2012 20:48
https://twitter.com/NintendoAmerica/status/209327223646334976

Saas nyt nähdä jaksaako tuota varten edes valvoa. Kuitenkin vain joku hehkutuspätkä, josta ei saa mitään konkreettista irti.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: saska - 03.06.2012 21:03
heitetää tähän nyt läpällä jotai enemmän tai vähemmän lennokasta, että voin sitte jälkeenpäin kehuskella kuinka kaikki oli tiedossa jo etukäteen. eli tämmösiä yllätyksiä siä esitellään:

1. retro studios + zelda + wiiu
2. rocksteadyn seuraava batman
3. 3ds lite

noi nyt itteäni eniten kiinnostaisi ja jokaiseen on vielä aika hyvät tsäpöt.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Kraidi - 03.06.2012 23:12
TPS-Metroid tutkiskeluelementeillä!

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Kabanossi - 03.06.2012 23:29
Henkilökohtaisesti odotan Nintendon julkistuksia eniten. Konsolin lopulliset speksit ja ominaisuudet toki kiinnostaa mutta uuden ohjaimen mahdollisuudet ovat vielä aika hämärän peitossa. Jos homma jää "inventory ohjaimen ruudulla" tasolle niin hohhoijaa, mutta en nyt vielä tuomitse. Jos Nipa tuo Marion ja Mario Kartin ennen joulua myyntiin niin saatan ostaa konsolin heti. Kyllä tämä muutaman vuoden Mariottomuus alkaa jo tuntua.  :) Vähän vaihtelua kaipaan. Joku Nintendon pomo taisi muuten aikasemmin keväällä sanoa, että Wii U:n hintaa ja julkaisupäivää ei paljasteta messuilla. Ai niin ja 3DS Lite kiitos.

MS:lta en odota juuri mitään, Halo 4 tiedetään ja varmasti tulee pelattua paljon. Noin muuten MS:sta on tullut todella tylsä. Genin alussa tuli hurjasti uusia pelejä ja jopa yksinoikeuksia. Nyt kun on käynyt selväksi, että PS3 ei saanut niskalenkkiä niin MS voi unohtaa yksinoikeudet ja luottaa siihen, että muut tekevät Xboxille pelejä. Tämä ei ollut genin alussa itsestäänselvyys. Alan Wake 2 olisi kiva ylläri tosin. Eka peli oli ihan ok mutta kaipasi pientä hiomista sieltä sun täältä ollakseen mestariteos. Mutta toivon melkeinpä salaa, että tuo olisi seuraavan sukupolven konsolille. Piilee minussa kuitenkin pieni graffahoro.

Sony vähän sama kuin MS. Sonylla on kylläkin paljon enemmän yksinoikeuspelejä mutta harva niistä kiinnostaa mua. Last Guardian ehkä ainoa, God of War hiukan. Kiinnostaa myös nähdä mihin suuntaan PlayStation plussaa viedään.

Ne kaikkein odotetuimmat pelit ovat kuitenkin GTA V ja Half-Lifen jatko. GTA on sentään tulossa, mutta koska ja mille alustoille? GTA IV ei ollut ihan odotetunlainen mestariteos. Teknisesti ihan ok ja nyt jo neljä vuotta julkaisunsa jälkeen ihan kivan näköinen peli. Sisältö kuitenkin puuttui. Päätarinan ulkopuolella ei ollut juuri mitään kivaa tekemistä, näistä GTA kuitenkin tunnetaan. Lisärit ja etenkin Gay Tony näyttivät kuitenkin mihin Rockstar pystyy. Red Dead Redemption oli upea peli sisältönsä suhteen, maailma oli todella rikas ja elävä. Eiköhän GTA V ole vähintäänkin samalla tasolla.

Half-Lifen jatkosta tuskin kuullaan mitään, Valvekin saattaa odotella uusia tehokonsoleita. Tai sitten eivät. Joka tapauksessa yksi odotetuimpia pelejä. Valve tekee omaan makuun aivan loistavia pelejä. Halffikset, Left 4 Deadit ja Portalit ovat täyttä timanttia.

Myöhäisedit:

(http://i.imgur.com/qEi7m.png)

Hmm....

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: JayeizH - 04.06.2012 01:36
Siis WiiU Pro Controller on ihan cool ei siinä, mutta...en voinut välttyä pieneltä wtf fiilikseltä. Muutenkin koko presentaatio antoi sellaisen kuvan että tablet -ohjain on ennen kaikkea navigointia varten. No, kai sieltä tiistaina tulee ihan pelejäkin mitkä käyttää tablettia.

3rd party pelit saivat kyllä lupaavan parannuksen Pro Controllerista. Joka muuten näyttää aika paljon X360 -ohjaimelta...

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Solid Snake - 04.06.2012 01:40
Todella yllättävä sijoittelu analogitatilla. Ja kyllä se näyttää paljon XO:n ohjaimelta.

Ja hei, Wii U:n tatit ovat painettavia! Tämä on varmasti tullut kehittäjiltä, sillä Nintendo harvoin kopioi muiden ideoita.

Yhteisöominaisuudet näyttivät ihan jänniltä, tosin tuskin ihan kamalasti tulee käytettyä. Ja onko muuten taas niin oletettava, että friendcodeista ei vain päästä eroon?

Kaiken kaikkiaan hyvää esittelyä konsolista, joskin ne näytellyt videot aiheuttivat kyllä vääränlaista naurua.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: saska - 04.06.2012 02:16
Näyttää siltä että nintendo on vielä pelissä mukana. Viittaan tällä siis tuohon Wii U:n communitysysteemiin, joka vaikuttaa esittelyn perusteella täysosumalta. Esimerkkikeissi: tuollaisella pelin sisäisellä foorumilla pystyisi kätevästi sopimaan peliseuraa nettipeleissä jotka ovat jo "kuolleet". Viestin saavat vain ne joita peli enää siinä vaiheessa kiinnostaa ja vain ne. Ei siis mikään hässäkkä jossa viestit hukkuvat johonkin facebookin syövereihin tms. Mikäli nintendo siis tekee sen fiksusti.

Pakko varmaan pudistella pölyt Nintendofaniklaseista ja hypettyä tästä touhusta taas. My body is ready.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 04.06.2012 05:56
Ohjain näyttää varsin hyvältä verrattuna tämän sukupolven virityksiin. Toisaalta on kyllä niin paljon 360:n ohjaimen näköinen, että..

Konsolin hölmö nimi vissiin säilyi?

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: MasterTK - 04.06.2012 07:36
Lähes suora kopio Xbox 360-ohjaimesta, mutta eipähän olisi voineet kopioida parempaa ohjainta. Klikattavat tatitkin ja vasen tatti ei ole enää invapaikalla keskellä alhaalla Classic controllerin tai Dual shockin tapaan. Selvästi täytynyt tulla vähän toiveita asiasta muilta kehittäjiltä. Oikeasta tatista en osaa sanoa vielä mitään. Periaatteessa se saattaa olla fps-peleihin paremmalla paikalla, mutta ABXY-napit taas huonommalla. Voi olla vähän totuttelua, kun tuolleenpäin ne eivät ole vielä koskaan olleet missään ohjaimessa.

Huhuh, en voi uskoa että monen vuoden jälkeen voi taas pelata Nintendon konsolilla, jossa on inhimmillinen ohjain. Vielä uusi F-Zero HD, niin itken onnesta.

EDIT: Näköjään se tabletti-ohjain toimii universaalina kaukosäätimenä ja hiiri/näppäimistö-yhdistelmänä  televisioissa. Ihan hyvä lisäbonus. Yhdellä ohjaimella voi vaihtaa kanavat, selata telkkarilla nettiä, säätää vahvistinta jne. Peleistä voi näköjään ottaa screenshottejakin kesken pelin ja lähettää kavereille. >_>

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: migge - 04.06.2012 08:19
Wii U Pro Controller näyttäisi olevan vaihtoehto halvemmalle kakkosohjaimelle. Ilmeisesti sitä näyttöä ei sitten läheskään kaikissa peleissä tarvitse. Näyttäisi muuten ohjain sisältävän kiinteän akun ja micro USB -portin.

Konsolin sosiaaliset ominaisuudet vaikuttavat mielenkiintoisilta, lisättiin sitä sitten kaveri koodilla tai nimimerkillä.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Kraidi - 04.06.2012 08:29
Tuo ohjain näyttää ihan toimivalta, mutta toivottavasti se ei ole yhtä kevyt ja ontto kuin Wiin Classic Controller Pro. Jämäkkyys olisi siis plussaa tässä tapauksessa. Harmi että nimi näyttäisi pysyvän edelleen samana, vaikka onhan Nintendolla jo useampi Game Boy, DS:t ja NES sekä SNES (jos tiedätte mitä tarkoitan).

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 04.06.2012 09:02
Tuli vaan mieleen, että jos tuota markkinoidaan HC-peleille, niin jääkö monesta sitten pois kunnon tuki tuolle tabletille?

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Kabanossi - 04.06.2012 10:01
(http://img.gawkerassets.com/img/17oodw0nf5g62gif/original.gif)

Ei mua ainakaan haittaa tuo ohjaimen muotoilu. Oikean tatin ja nappien sijoittelu on kyllä todella outo mutta katsotaan sitten loppuvuodesta miten tuo toimii käytännössä.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: finngamer - 04.06.2012 10:26
Potentiaalia on parhaaseen ohjaimeen ikinä. Cuben ohjaimesta pidän, mutta Xbox 360:llä vaan on paras muotoilu. Tosin eipä tuosta kuvasta näe millainen ohjain on alapuolelta, ääriviivat eivät merkitse mitään.

Oikean analogin paikka on teoriassa nyt täydellinen sillä se on symmetrinen. Kaikkeen tietenkin tottuu, mutta jos kaksi muuta ohjainta ovat toisenlaisia, niin voi tulla vieroitusoireita aina kun vaihtaa konsolia. Jos tuo ristiohjain on samanlainen kuin Wiin Pro Controllerissa, on se kutakuinkin täydellinen.

Hyvä myös, että analogien klikattavuus on viimein mukana. Se olikin Sonyn ainoa oma idea mitä peliohjaimiin tulee (ja siis erinomainen sellainen). Tuon ominaisuuden esittelystä on 15 vuotta ja kolme konsolisukupolvea, samalla tahdilla olisi suonut Sonynkin kopioivan analogitikkuja, rumblea ja liikkeentunnistusta Nintendolta. ;)

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Solid Snake - 04.06.2012 10:39
Mitä Sony on muka kopioinut? Ei näytä yhtään samalta.

(http://www.nextn.es/wp-content/uploads/2012/03/wiimote-vs-move.jpg)

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 04.06.2012 14:54
Saksalainen pelikauppa on listannut sivuilleen Diablo 3:n PS3-version. Sinänsähän Blizzard ei ole ikinä virallisestu julkistanut konsoliversiota mutta siitä on ollut puhetta. Sinänsä Sonyn konsoli on mahdollinen, sillä Sony ei ole niin tiukka muiden verkkopelijärjestelmien suhteen kuin MS.

Olisi aika pommi, jos Diablo 3 tulisi yksinoikeudella PS3:lle. Noh, ehkä ensi yönä ollaan jo viisaanpia..

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Solid Snake - 04.06.2012 15:12
Kuinka moni meinaa katsastaa nuo EA:n ja Ubin tilaisuudet? Itse melkein harkitsen, josko tänä vuonna jättäisi väliin. Ei siellä koskaan mitään niin isoa kuitenkaan tule.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 04.06.2012 15:22
Mä skippaan ainakin. Ei siellä koskaan mitään kiinnostavaa ole niin paljon, että jaksaisi koko shown katsoa. Sen yhden kiinnostavan trailerin voi katsoa myöhemminkin.

Sonyn pressin kanssa olen vähän vaiheimma. Toisaalta se on melkeinpä kiinnostavin, mutta töihin pitää herätä jo 5:30. Ehkä herään "vähän" aiemmin ja katson sen. Kerran vuodessahan nää vaan on :P

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: JayeizH - 04.06.2012 15:46
Mietin kyllä hetken että katsoisiko kaikki, mutta kai se on joskus pakko nukkuakkin. Ja tuskimpa sieltä nyt mitään ihmeellistä tulee. Beyond Good & Evil 2 voisi olla jees.

Sonyn pressi tulee kyllä katsottua niin täytyy varmaan tulla koneen ääreen puolta tuntia aiemmin ja katsoa EA:lta ja Ubilta tulleet trailerit. Helppo nousta ylös kun on isyyslomalla, nukkuu muutenkin melkein koko ajan toinen silmä auki ;D Kunhan jannu nyt vain osaisi nukkua edes sen 2-3h 03-06 välillä...

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Kabanossi - 04.06.2012 19:30
Xboxin Dashboardin kautta pyörivä streami toimii hyvin ja kuvanlaatu on hyvä. En tiedä onko tuo vain Gold-jäsenille mutta dashboardilla oli tarjouks 1kk Live Goldia 1€. Tarttukaa kiinni.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Fraeon - 04.06.2012 19:31
19:30

Nyt alkaa.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: teidon - 04.06.2012 19:36
http://www.twitch.tv/gamespot

Tuolla näkyy kaikki pressit livenä. Lisäksi TwitchTV näyttää jotain omaa showta: http://www.twitch.tv/e3

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 04.06.2012 19:38
Jaa, eiks se ollutkaan klo 20:00?  :rollaus:

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Fraeon - 04.06.2012 19:38
En tiedä kyllä mitä tasan tarkkaan odotin Halo 4:ltä, mutta jotain vähän uskaliaampaa kuin mitä nyt tarjoiltiin.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 04.06.2012 19:44
Oisivat nyt voineet keksiä jotain tuoreempaa Splinteriin, kuin terroristit Lähi-Idässä  :rollaus:

Ja tietysti Kinect!

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Scarf - 04.06.2012 19:46
Buahahah! Esiskripattua rambopaskaa potenssiin ääretön. Voi, Ubisoft...

E: Spy vs. Mercs -moninpeli tulossa sentään takaisin. Olisin innoisani, jos ei elettäisi nykyaikaa, jossa kaikki moninpelit on sitä samaa juokse tai kuole -skeidaa.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: MasterTK - 04.06.2012 19:47
Täydellinen esimerkki mihin nykytoimintapelit ovat suurimmaksi osaksi menossa. Tuolla ei ole enää mitään tekemistä splinter cellin kanssa. Käsittämätöntä paskaa.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: migge - 04.06.2012 19:48
Ja sitten EA:n urheilupelisaarnaa. Onpas taas tylsä MS:n briiffi. Noh, ainakin on uusi Gears vielä tuloillaan.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 04.06.2012 19:49
Ja sitten EA:n urheilupelisaarnaa. Onpas taas tylsä MS:n briiffi. Noh, ainakin on uusi Gears vielä tuloillaan.

Hei äläs nyt, tässä välissä voi hakea safkaa  ;D

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Cyrus - 04.06.2012 19:51
Halo 4 näytti ainakin tälleen offscreen ipadilla helvetin hienolta ja vaikutti tunnelmalliselta.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 04.06.2012 19:52
Lisää Fablea?!

Paljonko ne oikein aikoo lypsää tuota..?

Edit:
Olisi muuten niin pommi, jos tulisi uudesta boxista jotain

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Fraeon - 04.06.2012 19:53
Fable: Hadooooooooken Edition.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Lanttu - 04.06.2012 19:53
Kauan on kyllä Splinter Cell tullut siitä, mihin joskus siinä rakastuin. En tosin vieläkään ole pelannut kuin kahta ensimmäistä, ja ensimmäinenkin jäi kesken loppumetreillä. Pitäisi vaan lainata alkuperäinen Xbox kaverilta, ja yrittää löytää puuttuvat osat sille. Ainakaan ensimmäisessä osassa ei ohjaimet toimi PC:llä, ja tämä on niitä harvoja ammuskelua vaativia pelejä joita en hiirellä ja näppiksellä halua pelata (portaittainen hiipiminen/juoksu on tuskaista).

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 04.06.2012 19:57
Tähän mennessä kiinnostavin on ollut Halo 4 ja siitäkin näin vain vikat 20 sekuntia  :lol:

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Solid Snake - 04.06.2012 20:01
Perkele, piti alkaa 20:00, missasin Halo 4:n, saatana! Noh, ehtiihän sen myöhemminkin katsastamaan.

Splinter oli aika toimintapainotteinen. Vähän näyttää peli nykyään erilaiselta  :lol:

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: migge - 04.06.2012 20:01
Toivottavasti jollekkin konsolille alkaisi saamaan Spotify -clienttiä.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 04.06.2012 20:02
Ihan kivasti alkaa olemaan noita videojuttuja Boxilla, mutta eipä taas koske muuta kuin jenkkejä

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Solid Snake - 04.06.2012 20:04
En vieläkään tajua miksi kasuaaleille on muka helpompaa sanoa "full screen", kuin painaa ohjaimesta yhtä nappia. Käyttäähän ne samat kasuaalit pc:täkin sujuvasti.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: migge - 04.06.2012 20:05
En vieläkään tajua miksi kasuaaleille on muka helpompaa sanoa "full screen", kuin painaa ohjaimesta yhtä nappia. Käyttäähän ne samat kasuaalit pc:täkin sujuvasti.
Tollasissa broadcast -palveluissa kätevä ku ei tarvii kaukosäädintä ettiä.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: MasterTK - 04.06.2012 20:05
En vieläkään tajua miksi kasuaaleille on muka helpompaa sanoa "full screen", kuin painaa ohjaimesta yhtä nappia. Käyttäähän ne samat kasuaalit pc:täkin sujuvasti.

Sama juttu Wiimoten kanssa melkein missä tahansa pelissä. Kaikki on vain monimutkaisempaa ja epätarkempaa. Yksinkertainen napin painallus korvataan epämääräisillä liikekuvioilla.

Tässä pelejä odotellessa. Urheilua ja mainoksia tähän mennessä tullut. Ms tunkee varmaan kohta peleihin mainoskatkotkin.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: migge - 04.06.2012 20:09
Windows 8 ja WP integraatioita ajetaan nähtävästi vahvasti multimediaominaisuuksiin. Mielenkiintoista nähdä tuleeko peleihin mitään vastaavaa.

Vuoden 2013 mielenkiintoisin peli tällä hetkellä: http://kotaku.com/5915519/gears-of-war-judgment-sets-the-xbox-360-on-fire-next-year

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Solid Snake - 04.06.2012 20:10
Itsellä on kaukosäätimet aina löydyksissä :D

Niin paljon kun hc-pelaajat inhoaakin tätä kamaa, mitä MS juuri nyt näyttää, seuraa tapahtumaa kuitenkin useat mainstream median edustajat, joille tämä on pelejä isompi juttu. Sen siitä saa, kun ala kasvaa liikaa.

Nyt tietenkin jos loppu show on pelkkää Kinectiä, taidan itsekin sulkea striimin ja odottaa ensi yötä.

Mutta kyllä noista videopalveluista voin sanoa, että jenkeissä Xbox olisi ihan toinen laite.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: MasterTK - 04.06.2012 20:18
En enää edes tiedä mitä helkkaria tapahtuu.  :lol:

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Solid Snake - 04.06.2012 20:19
Oho, nettiselain XO:lle. Vähän kilpailijoita jäljessä.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 04.06.2012 20:20
En siltikään ymmärrä, että miksi yksikseen höpiseminen olohuoneessa olisi jotenkin järkevämpää/nopeampaa/kätevämpää kuin näppäimistölle kirjoittaminen  :rollaus:

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Fraeon - 04.06.2012 20:21
Tässä pelejä odotellessa. Urheilua ja mainoksia tähän mennessä tullut. Ms tunkee varmaan kohta peleihin mainoskatkotkin.

Sony patentoi mainoskatkot peleihin jo.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: echoes - 04.06.2012 20:24
No perkele tämähän alkoi tänään. Striimi tulille --->

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 04.06.2012 20:27
Uusi Tomb Raider näyttää kyllä todella hyvältä, vaikka aikamoiset Uncharted-vibat tuleekin  :)

Edit:
Katoin eka, että toi Ascend on joku RTS kun oli niin kämäsen näkönen..

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Scarf - 04.06.2012 20:39
Ja Resident Evil -sarjakin lopullisesti raiskattu.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: MasterTK - 04.06.2012 20:39
3D-angry birds.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 04.06.2012 20:41
South Park lienee kiinnostavin tähän mennessä, jos Haloa ei lasketa..

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: echoes - 04.06.2012 20:41
On kyllä helvetin tylsiä nää trailerit, kun pitää änkeä jotain muka jännää ADHD-rytinää täyteen. Rupeaa hieman haukotuttamaan tämä väkisten väännetty actionsuhina.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 04.06.2012 20:44
Ja lisää tanssia?  :lol:

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: MasterTK - 04.06.2012 20:44
On kyllä helvetin tylsiä nää trailerit, kun pitää änkeä jotain muka jännää ADHD-rytinää täyteen. Rupeaa hieman haukotuttamaan tämä väkisten väännetty actionsuhina.

Siis toivon totisesti että tuo Re6-pätkä oli vain joku yksittäinen alkuintro pelistä, jolla koitetaan saada jenkkiteinit ostamaan peli.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Solid Snake - 04.06.2012 20:45
Jos Splinteria haukutaan siitä, että se on ihan erilainen kuin sarjan ensimmäiset osat, mitä Tomb Raiderista voidaan sanoa?

South Parkia odottelen innolla. Ressa näytti siistiltä. Tuskin koko peli on tuollaista actionia, varmasti on rauhaisampaa menoa. Jenkkiyleisö haluaa nähdä juuri tuollaisia räjähdyksiä ja isoa menoa.

Tällä hetkellä ei olla ihan minun omalla alueellani, kun jotain Dance Centralia esitellään.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 04.06.2012 20:48
Oikeesti, nää on vaan vuosi vuodelta hirveämpiä. Sony ja Nintendo pelastakaa ja näyttäkää jotain hyvää  :/

Edit:
Odotin jo jotain tiukkaa lopetuspaljastusta, mutta eihän se ollutkaan kuin Call of Duty: Terminator  :/

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Solid Snake - 04.06.2012 20:51
Black Ops II on nähtävästi viimeinen "pommi".

Tokihan peli nyt myy hirvittäviä määriä, mutta kamoon!

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Faiska - 04.06.2012 20:54
Jaahas. Halo 4 näytti fps-räiskinnältä. Splinter Cellissä oli vielä toi Convictionin autoheadshot-mekaniikka. Re6 oli ehkä esityksen kiinnostavin. Ja jos toi ns. pommi oli Black Ops 2, nii aika säälittävää.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 04.06.2012 20:58
CoD näyttää ihan paskalta. Alkaa väsymään aika pahasti tää sarja..

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: MasterTK - 04.06.2012 20:59
Toivottavasti tämän jälkeen näytettäis vielä Modern Warfare 4:sta jotain videota. Paskin E3-show koskaan.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: sleepy - 04.06.2012 21:00
Luultavasti kuulin väärin, mutta ihan kuin vihollinen olisi syttyessään sanonut "okay, I'm on fire!" Tomb Raiderin demossa. Olisi hienoa jos olisin kuullut oikein!

Tuo Twisted Pixelin teaseri Lococyclestä oli ehkä se kiinnostavin juttu, mitä tässä esityksessä ollaan näytetty. Toki Halo 4:kin näytti oikein kivalta, mukavaa vaihtelua näihin muihin toiminta- ja räiskintäjuttuihin, jotka tuntuivat olevan vähän liian älytöntä pomppimista ja räiskimistä.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Cyrus - 04.06.2012 21:02
Halo 4 näytti FPS-räiskinnältä, joka uskaltaa tehdä omaa juttuaan, eikä vain kopioi kaikkia satoja muita räiskintöjä, jotka ovat kaikki toistensa kopioita. Konferenssin ylivoimanen ykkönen ja nousi korkealle odotuslistalla.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Fraeon - 04.06.2012 21:03
Tjaa. LocoCycle, Tomb Raider ja Usher.

Loput: paskaa. Pitää nyt vielä katsoa jaksaako sitä kello neljän Sony-spesiaalia katella. Luvassa ainakin montaaseja.

Halo 4 näytti FPS-räiskinnältä, joka uskaltaa tehdä omaa juttuaan, eikä vain kopioi kaikkia satoja muita räiskintöjä, jotka ovat kaikki toistensa kopioita.

Kyllä siihenkin olisi toivonut jotain vähän uskaliampaa. Siis menemättä siihen, että kopsataan Call of Dutyä ja kumppaneita. Näytti just samalta, mitä Reach ja 3 tarjosi aiemmin.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: echoes - 04.06.2012 21:06
Eipä tästä jäänyt mitään käteen. Todella mielikuvituksetonta huttua.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Ephram - 04.06.2012 21:07
Missasin mikkisoftan pressin, mutta ei ilmeisesti haitannut juurikaan?

Koska Sonyn pressi alkaa? Luin GAFista jokin aika sitten, että streamin näkee myös Playstation networkista konsolista suoraan, ainakin jenkeissä. Toivottavasti moinen toimii täällä euroopassakin.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Fraeon - 04.06.2012 21:08
Missasin mikkisoftan pressin, mutta ei ilmeisesti haitannut juurikaan?

Koska Sonyn pressi alkaa? Luin GAFista jokin aika sitten, että streamin näkee myös Playstation networkista konsolista suoraan, ainakin jenkeissä. Toivottavasti moinen toimii täällä euroopassakin.

Kello neljältä yöllä.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: saska - 04.06.2012 21:12
Tulin puolituntia myöhässä ja jos ei sen aikana tullut kermaa, niin oli kyllä uskomatonta jöötiä tämä mikkisoftan setti. Ei yhtäkään ittelleni mielenkiintoista peliä tai muutakaan yllätystä.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 04.06.2012 21:12
Ei ollut kyllä mitään uutta kiinnostavaa paljastusta, mikä on pettymys.

Halo 4 näytti hyvältä, mutta olisin silti ottanut tämän mieluummin seuraavan sukupolven laitteelle. Epäilen, että saavatko tästä tarpeeksi tuoreen tuntuisen.

Tomb Raider näytti pirun hyvältä kaikkine tuhoutuvine ympäristöineen, mutta olihan sekin jo tiedossa.

South Park-peli kiinnostaa ja Trey Parker ja Matt Stone vetivät varmaan shown parhaat läpät lyhyen puheensa aikana.

GeoW ei nostattanut suurempia tunteita, kun kolmas osakin on vielä pelaamatta..

RE6 näytti ihan OK:lta, vaikka ymmärrän miksi sarjan pitkäaikaisia faneja vituttaa. Oli vähän ADHD-meininki..

Black Ops 2 on niin väsynyt, ettei jaksa kiinnostaa. Hirveää jöötiä ja sekamelskaa vaan.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: JayeizH - 04.06.2012 21:12
Vou...siis vou. Aivan uskomatonta. M$ on todellakin olohuoneessa eikä pelihuoneessa. Pelit ottivat pressistä korkeintaan 1/3. Ja mitä pelejä siinä oli? Ei mitään. Tomb Raider on varmasti jees, mutta traileri/gameplay -pätkä oli naurettava. WiiU:n tabletille iskettiin kyllä aika hyvin takaisin.

Voi voi kuinka joku uusi Rare -peli tai Killer Instict tai Kameo olisi piristänyt tuota pressiä. Jotenkin tuli sellanen fiilis että pelituotannossa ollaan siirrytty jo seuraavaan sukupolveen. Tarjonta oli pidemmälti surkeaa.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Solid Snake - 04.06.2012 21:13
Suorastaan alkoi hengästyttämään tuon trailerinipun jäljiltä. Koko ajan lentää miljoona luotia ilmassa, joka paikassa räjähtelee, pilvenpiirtäjiä kaatuilee jokaisessa videossa.

En vain voi kehua tätä pressiä. Pari kiinnostavaa peliä, joiden trailerit eivät kuitenkaan olleet parhaita mahdollisia. Viimeiseksi pommiksi Call of Duty on aika vitsi. Tähän asti CoD on ollut keskellä show'ta. Lopussa odotan jotain pommia, en mitään jokavuotista sotapelin esittelyä.

Voi vain toivoa, että Sony pistää tänä yönä paremmaksi.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Kabanossi - 04.06.2012 21:20
Nojoo meille "pelaajille" aika tylsä pressi. Muille kuin pelialan lehdistölle oli ihan hyvä kattaus siihen mihin Xboxilla taipuu. Sieltä suunnasta tulee varmaan aika ylistävää kommenttia.

En jotenkin osannut innostua mistään. Nyt alkaa oikeasti tulemaan liikaa tuota mähinää ja mäiskettä. South Park uppoaa meikäläiseen ihan täysillä, joten odotan peliltäkin paljon. Noin muuten ei oikein mikään peli synnyttänyt positiivisia tunteita.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Solid Snake - 04.06.2012 21:28
Valtaväestön media saa tästä irti enemmän. Hc-pelaajat suuttuvat, sillä E3 oli ennen hc-pelaajien juttu, jota ollaan nyt viemässä vähän kyseenalaiseen suuntaan.

Microsoftin show't ovat nyt useamman vuoden olleet vähän toiselle ryhmälle suunnattuja ja totta helvetissä tämä aiheuttaa vastareaktion pelaajissa ja niin kuuluukin!

Mutta sitten kun vielä esiteltyjä pelejä ei esitellä kunnolla, vaan ruudulla on hirmuista pauketta, räjähtelyä, luoteja ja vastaavaa tavaraa, jonka seasta itse peliä ei näe oikeastaan ollenkaan, aletaan mennä jo liikaa väärään suuntaan. Esim. Tomb Raiderin traileri oli alusta loppuun juuri sellaista Hollywood-höttöä, joka ehkä näyttää siistiltä, mutta noissa kohtauksissa pelaaja ei saa itse osallistua pelin kulkuun kuin hyvin minimaalisesti.

Ja Call of Duty viimeisenä paukkuna on jo melkoinen vitsi. Samaa settiä se peli on joka vuosi. Myydään sitä tietenkin ihan järjettömästi, mutta ei se asiaa juurikaan auta. Pelaajat haluavat nähdä jotain edes vähän yllätyksellistä.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: sleepy - 04.06.2012 21:34
Valtaväestön media saa tästä irti enemmän.

Hieman tarkemmin sanottuna Amerikkalainen valtaväestön media. Tälläisille Eurooppalaisillehan suurin osa näistä parin viime vuoden Mikrosoftin konfrenssien ei-peli-jutuistahan on sellaisia joita ei tämän maanosan Xboxeista tulla ikinä näkemään. Tai jos tullaan, niin hyvin silloinkin puhutaan hyvinkin karsitusta versioista.

Ihan mielellänihän minä käyttäisin Xboxiani ties minkälaisena super-viihdelaitteena, jolla näkee uusimmat elokuvat ja sarjat tuosta noin ihan kohtuullisilla hinnoilla, mutta aika turha tuollaisesta on kai haaveilla.

Mutta juu, aika pöhkö konfrenssihan tuo oli. Ei ollut edes oikein mitään hölmöjä mokia tai mitään vastaavaa. No, Trey oli ihan hassu. Mutta kaikenlaiset BAM!-kaltaiset meme-jutut loistivat poissaolollaan :(

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 04.06.2012 21:47
Oli niin paska pressi, että ostin SNES:in..

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Aivis - 04.06.2012 22:06
Huh, Halo 4 vaikutti kyllä kovalta. Odotukset koko peliä kohtaan oli vähemmän kuin nolla, mutta nyt innostuin kovasti. Pisti harkintaan hommata boxi uudelleen jostain vaikka käytettynä.

Muuten ei mitään ihmeellistä taaskaan Microsoftilta. Sonyn pressi kiinnostaa, mutta en tiedä jaksanko valvoa :(

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Noppa - 05.06.2012 00:08
Sivusilmällä seurasin EA:n pressiä. Parhaiten jäi mieleen uusi NFS Most Wanted. Olisipa se Burnout Paradise 2, gameplay oli niin Paradisea, mutta ilman törkeitä stuntteja.
Muuten oli perus Facebook social EA sports kamaa. Harmi, ettei lopussa tullut mitään yllätyspommia.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Noppa - 05.06.2012 02:35
Oho, Ubi pääsi yllättämään uudella IP:llä, Watch Dogs. Eikä ollut edes FPS. Jopa melko pitkää gameplayta esitettiin, todella siistin näköinen peli, kannattaa pitää silmällä.

Wii U:ta tuettiin kivasti. Rayman Legendsissä pääsee pelaamaan jopa 5 tyyppiä, yhden käyttäessä ohjaimen ruutua hassun olennon ohjaamiseen, joka auttaa muita pelaajia.
Sitten on Zombi U... joka on luultavasti typerimpiä nimiä pelille. Tästä pelistä on vaikea sanoa mitään, kun esiteltiin vain CGI pätkä. Oikeasti, Zombi U?

AC3:sta tuli kivat Red Dead vibat. Pitkästä aikaa AC, joka on oikeasti todella kiinnostava.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: saska - 05.06.2012 02:40
Ubisoftilla tähän mennessä parhaat setit. Rayman esiteltiin todella kovalla gameplay pätkällä, WiiUn zombipelin cgi traileri oli komea (vaikkakin matkittu dead islandilta) ja se lopun hakkerointipeli vaikutti todella mielenkiintoiselta ideatasolla. Farcry näytti häröilytunnelmallaan raikkaalta tuulahdukselta - tuli vahvat Apocalypse Now fiilikset. En ole kyllä aikasempia Farcryitä pelannut etten tiedä onko siinä oikeasti mitään pelisarjalle raikasta, mutta jokatapauksessa minä tykkäsin.

Reilun tunnin päästä Sony ja huomenna vielä Nintendo.

E: tuosta watchdogsista vielä: minusta se näytti liian hyvältä ollakseen totta. jäi mietityttämään, kuinka paljon tuosta esittelyvideosta oli skriptattua ja kuinka paljon aitoa magiikkaa. kahtellaan.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Faiska - 05.06.2012 02:40
Watch Dogs oli kyllä positiivinen ylläri. AC3:n metsäympäristöt olivat mukavan virkistäviä kaupunkien jälkeen. Tykkäsin myös Far Cry:n trippailumeiningeistä.

Edit: ai niin ja Rayman vakuutti myös. Ubisoftilla ehdottomasti parhaat setit tähän mennessä.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 04:00
Toivon totisesti, että Sony ei petä koska tähän aikaan herääminen ei ole mitään herkkua..

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 04:12
Ellen Page näyttelee Quantic Dreamin uudessa pelissä, Beyond. Kaikki nörtit tais just tulla housuihinsa  ;)

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 04:45
Assassin's Creed 3:n meritaistelut näyttää aika tiukalta  :)

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 05:08
Sonyn pojat höpisee taas kyllä ihan liikaa lämpimikseen..

Edit:
Eipä tullut loppuun mitään pommia. The Last of Us näytti kyllä erittäin hyvältä, mutta sehän oli jo tiedossa.

Olisi kiva, jos E3:lla nykyään kerrottaisiin jostain uusista peleistä, mutta kaikki paljastetaan viimeistään edellisenä päivänä jolloin yllätysmomenttia ei enään ole..

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: JayeizH - 05.06.2012 05:42
Olihan se hiukan parempi kuin M$:n pressi. Jo GoWinkin ansiosta. Mutta hiukan kylmäksi jätti tämäkin pressi. Ei mitään todellista jymypaukkua. Beyond yritti kovasti, mutta jostain syystä tämäkin jätti kylmäksi. Niin odotin vielä viimeistä traileria joka olisi tuonut wtf -fiiliksen (hyvässä mielessä), mutta... turha odotus. GoW oli jees ja toi hiukan innostusta. Ja Wonder Book (vai mikä olikaan)? No...okei. Kai tämän voi pistää pakolliseen Move -osuuteen.

Kaksi pressiä mennyt, enkä vieläkään ole hypettynyt. Mihin on kadonnut E3 yllätykset?! Kunnon perseelleen lento -fiilikset?! Niin ajattelin että nyt kun on tämän sukupolven joka konsoli tässä taloudessa, saisin kunnollisen sokean hype -fiiliksen päälle ja WiiU:n tulon voisi ohittaa olan kohautuksella. Nyt tuntuu kuin M$ ja Sony olisivat säästäneet itseään Nintendolle. Ja mihin helvettiin on kadonneet kaikki fantasiat tai ei-niin-realistiset-tyylit? GoW oli pieni piristys, mutta tämä oli sarjan neljäs osa "pääkonsolilla", niin hiukan odotin jotain muutakin. Hitto kun on vähän petetty fiilis... Jos Nintendo vaan keskittyy peleihin pressissään, nämä messut on helppo voitto. Ja prkl että se WiiU pitää kuitenkin hankkia vielä tätä menoa! X360 ja PS3 tarjonta tuntuu olevan sen verran yhdentekevää/sitä samaa. No, aina on vanhat pelit tietty...

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Solid Snake - 05.06.2012 05:50
Zombi U näytti melko mielenkiintoiselta Ubisoftilla. Toki mitään ei vielä oikein nähty, mutta zombi-peli Wii U:lle riittää jo saamaan minut innostuneeksi. Ubisoftilla oli esillä muutenkin suhteellisen kattava line-up.

Sonyn pressin missasin osittain, kun en herännyt. Nähtävästi suuria pommeja ei tullut. Last of Us oli sitä mitä odotinkin. Näyttää Unchartedilta uudella teemalla.

Gof of War oli hieno, mutta aika helvetisti tuota taistelua on mukana. Jotenkin tuntui siltä, että tuohon turtuu aika äkkiä, kun joka sekunti tulee ruudulle uusi pieksettävä jättiläinen.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 06:04
(http://i.imgur.com/mFUxG.gif)

Onkohan tänäkin vuonna tämä meininki?

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: saska - 05.06.2012 06:19
on kyllä niin osuva gif että ihan hävettää

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 05.06.2012 06:22
MS:n pressi oli juuri sitä mitä odotin, mutta ei sitä mitä toivoin. XBLA:n tulevaa linjastoa ei näytetty juuri ollenkaan.

Jenkeille tuossa oli nyt hieman enemmän annettavaa, kuten aina. Olisihan se kiva katsella Netflixia, NHL:ää ym. boxilta, mutta tänne Suomeen eivät saa edes sitä helvetin Youtube-kanavaa tai Indie-pelejä hommattua. Ruotsissa on molemmat.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Edgeworth - 05.06.2012 06:24
Tuo Sonyn pressi oli semmonen perusjees paketti. Ainoat mitkä oikeesti kiinnosti oli Playstation All-Stars, Last of Us ja Beyond. PSASBR kiinnostaa lähinnä sen takia, koska SSB-genre on pahasti aliedustettu. Hyviä ideoita erottuakseen Smashista, kuten scoretussysteemi, mutta näillä näkymin ei tule mitään suurta pommia pelistä. Ei ainakaan nimirintamalla riitä haastamaan alkuperäistä.

Last of Us näyttää edelleen yhtä hyvältä kuin ennenkin, mutta ei mitään uutta. Joelin brutaalius yllätti, mm. kävi suoraan tyyppien kimppuun yhtään utelematta millä miellellä ovat liikenteessä. Beyond kiinnostaa, mutta lähinnä juonen takia. Beyond-peliä tuskin ostan, mutta leffan voisin käydä kattomassa. Ei sillä että mulla mitään pleseä muutenkaan olisi.

Jotenkin tuli vähä sellanen fiilis että Sony yrittää nyt epätoivosesti saada lisää asiakkaita noilla AssCreed-konsolikomboilla, ilmasilla plussilla ja mitä nyt muuta selittikään. Varmaankin vähän pakko yhtiön viime aikojen ongelmat huomioon ottaen.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 06:31
Sanon sen edelleen, että yksi isoimmista ongelmista varsinkin Sonyn kohdalla on se että kaikki vuotaa aina etukäteen. Mitään isoa pommia tai yllätystä ei jää, kun käytännössä kaikki tiedetään viimeistään edellisenä päivänä. Esimerkiksi nyt tuo Vitan AssCreed. Ei sillä että mua kiinnostaisi, mutta tuostakin saatiin tieto jo eilen. Sama homma oli viime vuonnakin.

Nintendon vahvuus on siinä, että he saavat pidettyä kaiken salassa jolloin niitä ylläreitä riittää tilaisuuteenkin asti. Ihan eri filis kuulla ne paljastukset siellä, kuin edellisellä viikolla jonkun vuotaneen kuvan perusteella..

Otsikko: Vs: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Edgeworth - 05.06.2012 07:23
Sanon sen edelleen, että yksi isoimmista ongelmista varsinkin Sonyn kohdalla on se että kaikki vuotaa aina etukäteen.

Tämä. Tänä vuonna tuon Vitan AssCreedin lisäksi vuosi ainakin Ellen Pagen naama Beyondin logolla varustettuna ja PSASBR:n uudet hahmot.

Lainaus
Nintendon vahvuus on siinä, että he saavat pidettyä kaiken salassa jolloin niitä ylläreitä riittää tilaisuuteenkin asti. Ihan eri filis kuulla ne paljastukset siellä, kuin edellisellä viikolla jonkun vuotaneen kuvan perusteella..

Tänä vuonna on vielä plussaa kun Nipalla on noita tilaisuuksia käytännössä kolme: Vähän aika sitten julkaistu Nintendo Direct-pätkä, tänään tuleva e3-konferenssi ja huomenna tuleva software-konferenssi. Ainoa yhtiö jonka pressiin valmistaudun kuin leffailtaan.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: MasterTK - 05.06.2012 08:12
Sony hemmotteli Vitaa oikein urakalla.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Minna - 05.06.2012 08:13
Näkiskös nuo vielä jostain? Vaikuttaa etten kauheasti ole missannut mutta Last Of Usin olisin halunnut nähdä.

Edit// Löytyi.

Last Of Us näytti hyvältä, kuten pitikin. Beyond vaikutti mielenkiintoiselta, mutta hankala kyllä sanoa siitä vielä mitään. Watch Dogs herätti kyllä taas mielenkiinnon todella. Erittäin mielenkiintoiselta vaikuttaisi. Siinä peli joka ehkä eniten nousi esille, ja josta alan kyllä odottelemaan lisää.

Otsikko: Vs: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: JayeizH - 05.06.2012 09:50
Sanon sen edelleen, että yksi isoimmista ongelmista varsinkin Sonyn kohdalla on se että kaikki vuotaa aina etukäteen. Mitään isoa pommia tai yllätystä ei jää, kun käytännössä kaikki tiedetään viimeistään edellisenä päivänä. Esimerkiksi nyt tuo Vitan AssCreed. Ei sillä että mua kiinnostaisi, mutta tuostakin saatiin tieto jo eilen. Sama homma oli viime vuonnakin.

Nintendon vahvuus on siinä, että he saavat pidettyä kaiken salassa jolloin niitä ylläreitä riittää tilaisuuteenkin asti. Ihan eri filis kuulla ne paljastukset siellä, kuin edellisellä viikolla jonkun vuotaneen kuvan perusteella..
Ongelma on siinä että suurempaa vuodettavaa ei ole. Minä olin aika pimennossa joka asiasta, kun ei ole tullut seurattua viime aikoina peliuutisia. Beyondista nyt näin kuvan, mutta en osannut edes odottaa sitä kun niin ohi mennen se jossain tuli silmiin. Samoin kaikki BlackOpsit tms. on mennyt aivan ohi, mutta näitäkin tulee 2-3 vähintään joka toinen vuosi, niin eipä siinä kauheasti voi hypettyä. GoWista en ollut kuullut myöskään mitään ja se oli pieni piristys, mutta näitäkin on jo niin paljon että ei se nyt paljon pulssia nostanut...

Ongelma ei ole se että paljastuksia tulisi aikaisemmin, vaan se että niitä ei kummoisesti edes ole.

Last Guardian oli muuten taas jossain. Ei sillä että sekään olisi yllättänyt yhtään. Vai jokos se on peruttu?

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Minna - 05.06.2012 10:15
Nintendon pressin voisi tänään yrittää katsoa. Jos ottas vähän illalla ylitöitä pois, niin voisi lähteä ajoissa töistä tietokoneen ääreen. Ettei ihan kaikki pressit jäisi uusintojen pariin.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 10:43
(http://i.imgur.com/bNN7Y.jpg)

 ;D

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Noppa - 05.06.2012 11:31
Wonderbook on must have jokaiselle plegettäjälle!

The Last of Us on taattua Naughty Dogia. Tavaroiden yhdisteleminen on mielenkiintoinen lisä. Gameplay oli siitä mielenkiintoinen, miten vihollinen reagoi tyhjän aseen ääneen ja lähestyessään Joelia tekoälykaveri hyökkää vihollisen kimppuun. Saas nähdä, miten lopullisessa pelissä tekoäly reagoi eri tilanteisiin ja ääniin.

Beyond vaikuttaa ihan hauskalta, kunhan siinä olisi enemmän pelattavuutta kuin Heavy Rainissa, mutta epäilen suuresti. Ellen Page on ihku.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Fraeon - 05.06.2012 12:42
En odottanut Ubilta mitään... ja sieltä tuli Watch Dogs. Olkoonkin, että homma näytti errrrrittäin skriptatulta — tämmöisiä yllätyksiä enemmän! Sonyn pressi oli taas montaaseja, mähinää... ja Wonderbook? No okei, Beyond taisi olla se ainoa vähän kokeellisempi juttu. Siitä oli kiva nähdä demontynkää; tällä kertaa luvassa on selkeästi enemmän Fahrenheitiin päin kallella olevaa settiä.

http://www.youtube.com/watch?v=0dTOnyp58NM&feature=player_embedded

EDIT: Minneköhän katosi se isot jymypaukut viimeiseksi tyylin politiikka? The Last of Us ois voinut olla se, millä shown startata. Sama MS:n kanssa: miksi helvetissä lopettaa show Black Ops II:lla? Joojoo, se on iso räiskintä ja sillä tavalla, mutta se tulee olemaan aivan kaikella ja kaikki tietää, miltä Call of Duty näyttää.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Solid Snake - 05.06.2012 13:25
Ei ollut GTA V:tä kummankaan pressissä. Sehän voi tarkoittaa vain sitä, että Nintendo esittelee GTA V:n!

Tai sitä, ettei GTA V:tä näytetä missään :(

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Scarf - 05.06.2012 15:28
Harmillista, joskin ymmärrettävää, että Sony on antanut niskalaukauksen Vitalle. Loistava laite, joka jää hyllyyn, koska pelejä ei ole eikä näköjään tulee.

3DS Liteä odotellessa.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 16:12
http://www.youtube.com/watch?v=-pUhraVG7Ow

AssCreed 3:n CGI-traileri on varsin tyylikäs jälleen kerran, vaikka jäänkin yhä kaipaamaan Viimeinen Mohikaani -elokuvan tunnaria  :P

http://www.youtube.com/watch?v=gZrklEy9ohQ

Ja näyttää itse pelikuvakin aika törkeän hyvältä. Sarja alkoikin osoittaa väsymisen merkkejä, joten todella hyvä että saadaan vähän tuoreempaa meininkiä  :)

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: PiPe - 05.06.2012 16:44
Itseä AC3 ei oikein onnistunut vakuuttamaan. Tokihan pelissä on paljon uutta kuten metsästäminen ja uusia aseita sekä tappoanimaatioita yms. Silti tuli vähä semmonen fiilis, että olenko nähnyt tämän jo aikaisemminkin. Noh, ehkä vanhassa vara parempi.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Edgeworth - 05.06.2012 17:07
Ei ollut GTA V:tä kummankaan pressissä. Sehän voi tarkoittaa vain sitä, että Nintendo esittelee GTA V:n!

Tai sitä, ettei GTA V:tä näytetä missään :(

Eiköstä GTA V:lla ollu vielä se tilanne ettei sille ole vielä julkaistu alustoja? Joku jossain päin interwebsiä vähän povaili että Rockstar pimittää viimeseen asti josko joku konsolivalmistaja haluaisi maksaa oikeuksista saada muutaman kuukauden yksinoikeusaikaa.

Grand Theft Auto V: Only for Nintendo Wii U
(http://i24.photobucket.com/albums/c49/jakec1506/DDramaticChipmunk.gif)

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Aivis - 05.06.2012 17:32
Peppu-uskontunnustuksen taistelusysteemi ainakin vaikuttaa paremmalta kuin aikaisemmin, ainakin näennäisesti enemmän variaatiota ja vähemmän valmisanimaatioa. Myös kiipeilyssä näyttää olevan enemmän mahdollisuuksia.

Tänään Nipan pressi, eikai sitä voi muuta sanoa kuin my body is ready...

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: migge - 05.06.2012 18:17
Ubisoftilta tosiaan maukas kattaus. Zombie U ei kerro trailerin perusteella mitään, mutta näin The Walking Deadista innostuneena kiinnostaa nyt tämänkin. Täytyy toi Watch Dog laittaa myös korvan taakse - gameplay oli ainakin mukavan erilaista. Ehkä vähän Deus Ex -vibat tuli.

Sonyn kiinnostavin nimike on God of War. Tuttua menoa, mutta pakkohan noi on kaikki hommata.

Vartalo alkaa pikku hiljaa olemaan valmis sille kaikista lupaavimmalle pressille.

Edit: Aika pornohan toi on mustana: http://kotaku.com/5915850/black-wii-u-gamepad-makes-an-appearance-on-nintendos-e3-stage

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 18:48
NeoGAF:in puolella olleiden kuvien perusteella nuo Wii U:n mustat ohjaimet on vaan pianolakattuja eli aikamoiset sormenjälkitahrat on luvassa. Hyvä puoli tuossa ohjaimessa on se, että ohjain ladataan ilmeisesti USB-kaapelilla DS3:n tapaan.

http://www.neogaf.com/forum/showthread.php?t=476952

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: migge - 05.06.2012 18:54
Hyvä puoli tuossa ohjaimessa on se, että ohjain ladataan ilmeisesti USB-kaapelilla DS3:n tapaan.
Joo, mitä todennäköisimmin. Mikro Usbi -portti näkyi myös siinä Pro Controllerissa olevan.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 19:00
Tuosta Watch Dogsista oli muuten vähän spekulointia, että olisi tulossa vasta seuraavan sukupolven laitteille. Sitä kuitenkin demottiin PC:llä ja näyttää sen verran hyvältä, että ihme jos pyörii nykyisillä konsoleilla..

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: migge - 05.06.2012 19:02
Tää toimii: http://e3.nintendo.com/presentation/index.html

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: teidon - 05.06.2012 19:04
http://www.twitch.tv/gamespot

Toimii ainakin itsellä hyvin, 720p resoluutio.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 19:05
http://www.twitch.tv/gamespot

Toimii ainakin itsellä hyvin, 720p resoluutio.

Bugitti vaan aluksi aika pahasti. Toi Nintendon oma toimii tosi hyvin ja kuvanlaatu on erittäin hyvä.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Kraidi - 05.06.2012 19:06
PIKMIN 3!

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: MasterTK - 05.06.2012 19:07
Ei räjähteitä, ei ammuskelua.. Pikmin HD. Aivan kuin eri maailmasta heti alkuun koko touhu. Heti yksinoikeuspeli alkuun ja menee ostoon.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 19:08
Jos Retrolta tulisi uusi Metroid, niin voisin olla kiinnostunut tästä masiinasta..

Saa nähdä mitä ilta tuo tullessaan  :)

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: migge - 05.06.2012 19:10
Vissiin aika tutustua Pikmin -maailmaan. :)

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Aivis - 05.06.2012 19:10
Pikmin näyttä törkeän hyvältä.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 19:13
Pientä kuittailua MS:ää kohtaan, kun kehutaan näyttävänsä vain pelejä ja jätetään Netflixit ym. myöhemmäksi  ;D

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: MasterTK - 05.06.2012 19:17
Jes, Rumble! Pieni, mutta niin tärkeä asia. Mitenköhän molosti tuo ohjain maksaa erikseen? >_>

EDIT: paskempi versio batmanista heilutuksilla.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Scarf - 05.06.2012 19:31
Juu, oli kyllä niin gimmick tuo Batman. Miksi edes pitää näitä ikivanhoja pelejä käännellä laitteelle. Toivottavasti Aliens: Colonial Marinesista olisi tulossa materiaalia.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 19:31
Ensi miitissä pelataankin DS:n Pictochatin sijaan Wii U:n Scribblenautsia? Vois tulla kauheeta jälkeä..

Oho, Trine 2 ja ME3 tulee. Eipä tosin mikään noista tulevistakaan peleistä näyttänyt juuri nykyisiä masiinoita paremmalta, mikä on vähän sääli..

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: sleepy - 05.06.2012 19:33
Tank! Tank! Tank! on. . . huikea nimi pelille.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Kraidi - 05.06.2012 19:34
Reggie sanoi sen uudestaan!

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: migge - 05.06.2012 19:35
Toistaiseksi ei tosiaan mitään yllätyksiä pelitarjonnassa. En välttämättä usko että loppuvuonna jaksaa kiinnostaa vuoden vanhojen pelien uusintajulkaisut.

Toivottavasti tää Fit -esittely ei kestä kovin kauaa...

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 19:38
Näyttäisivät nyt jotakin, mistä näkee kunnolla paljonko tossa masiinassa on tehoja. Ei ole hirveästi apua noista 3rd party multiplattareista, kun minkään kehitys ei ole alkanut Wii U:lla ja kehitys menee enemmänkin PS360:n ehdoilla.

Uusi Metroid tai jotain, mikä ottaisi kaiken hyödyn irti raudasta  :rollaus:

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Minna - 05.06.2012 19:39
Joo, en osaisi kuvitella itseäni kaveriporukalla tuota vetämään.. Tai saataisiinpahan vaihtelua työporukan kanssa pidettäviin tykyiltamiin..  :P

No joo, ei oikein vielä mitään innostavaa.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: migge - 05.06.2012 19:39
Näyttäisivät nyt jotakin, mistä näkee kunnolla paljonko tossa masiinassa on tehoja. Ei ole hirveästi apua noista 3rd party multiplattareista, kun minkään kehitys ei ole alkanut Wii U:lla ja kehitys menee enemmänkin PS360:n ehdoilla.

Uusi Metroid tai jotain, mikä ottaisi kaiken hyödyn irti raudasta  :rollaus:
Eikö se nyt ole ollut selvää että liikutaan samassa teholuokassa?

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 19:40

No yhdet sanoo, että on tehokkaampi, toiset sanoo että samaa tasoa ja kolmannet sanoo että ei ole yhtä tehokas. Todennäköisesti jotain samaa tasoa, mutta olisihan se nyt kiva nähdä mihin tämä laite pystyy..

Otsikko: Vs: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Minna - 05.06.2012 19:40
Tuosta Watch Dogsista oli muuten vähän spekulointia, että olisi tulossa vasta seuraavan sukupolven laitteille. Sitä kuitenkin demottiin PC:llä ja näyttää sen verran hyvältä, että ihme jos pyörii nykyisillä konsoleilla..

Jos näin on, niin sainpahan uuden syyn miksi seuraavan sukupolven laite pitää hommata. Tällä hetkellä ainut pakko saada -peli!

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: echoes - 05.06.2012 19:41
Noiden Mariojen graafista asua voisi pikkuhiljaa ruveta päivittelemään...

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 19:48
Toi Lego City taitaa olla se Wiin GTA  ;)

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Minna - 05.06.2012 19:49
Lego City näytti kyllä ihan hauskalta, voisin kuvitella itseni pelaamassa tuota  :)

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 19:52
Just Dance 4, tais tulla vessatauon aika  :)

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: MasterTK - 05.06.2012 19:54
Ubisoftin ukko lavalla ei tiedä koskaan mitään hyvää. Täyttää sontaa suoltavat. Ja eiköhän kaikille tullut pointti perille että tuota läpyskää voi käyttää kakkosruutuna.

Pikmin edelleen parasta mitä on näytetty.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Kraidi - 05.06.2012 19:55
En halua uskoa että laittoivat parhaimman paukun heti alkuun. :(

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Minna - 05.06.2012 19:56
Oliko se Pikmin noin suurin piirtein missä kohtaa? Voisi kattoo sitten myöhemmin. Missasin alun, kun en heti päässyt töistä.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 19:57
Oliko se Pikmin noin suurin piirtein missä kohtaa? Voisi kattoo sitten myöhemmin. Missasin alun, kun en heti päässyt töistä.

Tais olla ihan ensimmäinen asia, mistä puhuttiin.

Kohtahan tää loppuukin. Jotain pommia saisi tulla kyllä, muuten aika pettymys.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: MasterTK - 05.06.2012 20:00
Tuskin tulee mitään. Korkeintaan joku Wii sports -tyylinen pikakyhäelmä, joka demottaa laitetta.

Otsikko: Vs: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Minna - 05.06.2012 20:01
Oliko se Pikmin noin suurin piirtein missä kohtaa? Voisi kattoo sitten myöhemmin. Missasin alun, kun en heti päässyt töistä.

Tais olla ihan ensimmäinen asia, mistä puhuttiin.

Okei, kiitti. Täytyy katsoa tuo alku sitten uusintana.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 20:03
Mitäs tää nyt taas on, ei oikein vakuuta..

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Scarf - 05.06.2012 20:03
Paskaa tämäkin show eikä kiiinnostus noussut laitetta kohtaan pätkääkään. Edes Pikmin ei itseäni kiinnosta. Ennustan tässä ja nyt, että Wii U on samanlainen floppi kuin Wiikin hc-pelaajien näkökulmasta.

Soccer momit kyllä tuo ihan tarpeeksi sitä massia Nintendon pussiin, kun tätäkin muovirämpylää osataan markkinoida oikein 12-vuotiaille ja lihaville naisille.

PS4 ja uusi Xbox, älkää pettäkö.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: migge - 05.06.2012 20:05
Vähän turhan paljon löpinää yhdestä minipelistä. Ihan kiva jos tulee konsolin mukana, mutta muuten ei jaksa napata.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Minna - 05.06.2012 20:05
Kohtalaisen rasittavaa kuunnella..

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: MasterTK - 05.06.2012 20:06
Mikähän siinä on kun aina pitää kaikki ominaisuudet rautalangasta vääntää. Laitteenahan WiiU vaikuttaa huipulta, mutta missä uusi Metroidi, Zelda, uusi IP tai mitä tahansa. Paper Mario 3Ds varmaan koko shown paras peli. E3:sta tullut näköjään joku vajekeille suunnattu tilaisuus.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 20:06
Joo, olin jo varovaisen kiinnostunut laitteesta mutta eipä ainakaan vielä ole tullut yhtään hyvää syytä ostaa. Säästellään sitten Sonyn ja MS:n seuraavien masiinoiden varalle..

Ellei sitten taas käy näin:
Spoileri (osoita katsoaksesi)

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Kraidi - 05.06.2012 20:06
Tää ei nyt ollut ihan sitä mitä odotin shown loppuun... otetaan taas takapakkia viimeisen kolmen vuoden eekolmosista.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: sleepy - 05.06.2012 20:06
Pac-Man Vs?

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 20:07
Niin mikä tää Nintendo Land oli? Joku PlayStation Home-klooni?

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: sleepy - 05.06.2012 20:09
Mikä ihmeen pointti tuolla viimeisellä Nintendo Land-pätkällä oikein oli? Ooh, Nintendo!

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 20:09
Toi ZombiU oli edes vähäsen kiinnostava, mutta kuitenkin taas Red Steel uudestaan  :rollaus:

Otsikko: Vs: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: MasterTK - 05.06.2012 20:10
Toi ZombiU oli edes vähäsen kiinnostava, mutta kuitenkin taas Red Steel uudestaan  :rollaus:

Näytti kyllä käsittämättömän paskalta. Liekkö Retro Studiosilla tai muilla edes vielä mitään kunnollista näytettävää. Paskimmat E3-messut koskaan.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: echoes - 05.06.2012 20:12
"It's all about the games"

Ja sitten ei juuri mitään.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: JayeizH - 05.06.2012 20:12
WTF!!!!!!!!!???????????  :o

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 20:12
Toi ZombiU oli edes vähäsen kiinnostava, mutta kuitenkin taas Red Steel uudestaan  :rollaus:

Näytti kyllä käsittämättömän paskalta. Liekkö Retro Studiosilla tai muilla edes vielä mitään kunnollista näytettävää.

Kun ei ole mitään muuta näytillä, niin paskakin voi erottua edukseen  ;D

Nyt se loppu. Nintendo i is disappoint...

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Kraidi - 05.06.2012 20:12
Mitä helvettiä.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: MasterTK - 05.06.2012 20:13
Ei hintoja, ei pelejä ei mitään tietoa mistään.. ja laiteko julkaistaan loppuvuodesta? o_o

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 20:13
(http://horatio.naurunappula.com/screen/4c/9a/4c9afb1682f5d070/0/487587.jpg)

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: migge - 05.06.2012 20:15
Olipas taas harvinaisen surkeat eekolmoset.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Aivis - 05.06.2012 20:16
Huoh :(

Pikmin ja ZombiU oikeastaan ainoat kiinnostavat. Ihme nössöilyä taas Nintendolta, kun puhutaan että hc-pelaajia ei ole unohdettu, mutta 95% koko pressistä pelkkää casuaalia.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: miittiparoni - 05.06.2012 20:17
Hyi perkele! Alku oli ihan jeppis mutta vittu vika tunti on ollut ripulia mikä valuu ulos Mastertk:n kyrvästä. hyi että!!! Vittu joku Hintendo land lopetti shown!!!

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 20:18
Miten voi olla, että kaikilla kolmella oli ihan paskat pressit?

Nintendolla oli sentään vikat E3:t ennen laitteen julkkaria ja mitään ei saatu, mitä paskaa? Olisi pitänyt olla 1,5h tuntia pelkästään uusia superhyvännäköisiä pelejä mutta sen sijaan saatiin jotain Just Dance 4:sta  :???:

No ensi vuonna sitten olisi paras olla kunnon tykitys PS4:sta ja Xbox 720:sta..

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: MasterTK - 05.06.2012 20:18
3DS:lle varattu oma tilaisuus huomiseksi, mutta silti sen muutaman sekunnin pelivideot paper mariosta, luigista ja castlevaniasta oli parasta mitä näytettiin.

Siis olen aivan varma että ensi vuonna tulossa vielä paskempaa. Nintendo veti niin paljon rahaa Wiin kasuaalisontaidealla, että MS ja Sony tulevat uiden perässä.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 20:18
Hyi perkele! Alku oli ihan jeppis mutta vittu vika tunti on ollut ripulia mikä valuu ulos Mastertk:n kyrvästä. hyi että!!! Vittu joku Hintendo land lopetti shown!!!

wat

Otsikko: Vs: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: MasterTK - 05.06.2012 20:19
Hyi perkele! Alku oli ihan jeppis mutta vittu vika tunti on ollut ripulia mikä valuu ulos Mastertk:n kyrvästä. hyi että!!! Vittu joku Hintendo land lopetti shown!!!

wat

Hajosin. >_>_>>

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 20:20
3DS:lle varattu oma tilaisuus huomiseksi, mutta silti sen muutaman sekunnin pelivideot paper mariosta, luigista ja castlevaniasta oli parasta mitä näytettiin.

Muuten ihan kiva jos tuo laite kiinnostaa, mutta tulee pelattua niin vähän millään käsikonsoleilla että saisi olla joku TODELLA kova peli että saisi mut ostamaan 3DS:n (tai Vitan). DS Litekin pölyttyy kaapissa..

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Edgeworth - 05.06.2012 20:26
No olihan se vähän pettymys, viimeset kymmenen minuuttia odottelin sitä viimeistä jytkyä tyyliin e3 2004, mutta katellaan sitten ilotulitusta. Reggienaattorin ilmeestäkin huomasi kun poistui että olisi kaivannut jotakin pommia loppuun. Nyt kun on saatu tuo sydämeltä, on mainittava että Wii U kyllä kiinnostaa yhä enemmän ja enemmän. Nuo konsolin mukana tulevat minipelit vaikuttavat rennon hupasilta pelailla ja konsolin käyttiksessä on potentiaalia loistavuuksiin. Ei, en ota meikän Nipa-laseja pois silmiltä.

Paper Mario ja Luigi's Mansion tulee olemaan Day 1 ostoksia, mutta muut pelit oli vähän meh. Eka pikmin oli hauskaa puurtamista, joten voisihan sitä antaa kolmosellekin tilaisuuden. ZombiU vaikutti kiinnostavalta, mutta tosiaan haiskahtaa Red Steel-efekti.

Reggien puheita on aina hyvä kuunnella, mutta tällä kertaa käsis ei antanut miehelle kunnon paukkuja. Muutamat läpät (My body was ready!) toimi, varmaan improlla, mutta ei päässyt build-uppaamaan mitään uutta konsoli-Zeldaa tms.

EDIT: Ei nyt ihan e3-uutisia, mutta Mass Effectin virallinen Facebook-sivu julkasi justiinsa tiedon että Mass Effect 3 tulee Wii U:lle julkasussa. En kyllä ihan ymmärrä miksi, mutta kai se EA siitä muutaman dollarin voittaa.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: migge - 05.06.2012 20:28
Jotain hälyyttävää on kyllä tapahtumassa pelialalla. Niin sanotut hc-pelit on rahasampojen hyödyntämistä joka vuotisilla jatko-osilla. Vaihtoehtona on pelaajia aliarvoivat casuaalipelit ja jumppaohjelmistot. Todella pettynyt olen Nintendoon, sekä muihin pelitaloihin.

Pitäsköhän vaan pelata Diablo 3:a lopun elämää.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: JayeizH - 05.06.2012 20:28
Gametrailersin SpikeTV lähetys paljastaa kohta uuden WiiU pelin. "Huge game from big developer" tai jotain sinne päin. Tosin Reggie valehteli niin päin naamaa pressin alussakin (pelkkiä pelejä ja paljon pelejä WiiU:lle koko pressin ajan. Right...), joten en nyt yllättyisi jos tämä olisi jotain yhden tekevää...

EDIT: Niin ja linkki streamiin: http://www.gametrailers.com/netstorage/e3/live.html

EDIT2: Nyt alko Reggien haastattelu.

PlatinumGamesilta O_o !! Tosin mitään ei oikein kerrota kuitenkaan...

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 20:30
Sieltä tulee varmaan joku Wii Fit Sports Leisure Resorts 2 U.

Nykyään noi "big developerit" voi olla ihan mikä tahansa paskapuljuja kun yrittävät vaan saada klikkejä..

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: MasterTK - 05.06.2012 20:36
Siis WiiU:ssa itsessään ei ollut mitään vikaa. Se tablettiohjain vaikutti oikein hyvältä ja aina löytyy vielä se normaalikin Xbox-ohjain. Mutta pelithän ne kiinnostaa ja itse odotin jotain Retro Studiosin HD-Metroidia, Zeldaa, F-Zeroa, Xenobladen tekijöiden yllätystä tms. mutta sain Nintendon Landin. >_>

Onhan se hienoa että tulee kaikki maailman Tekkenit, Mass Effectit ja muut 3rd party roskat Nintendon konsolille, mutta en ole ostanut niitä tähänkään mennessä millekään muullekaan konsolille, enkä osta WiiU:llekaan.

Nintendolla oli aivan täydellinen tilaisuus iskeä tähään väliin. Ps3:n tehoinen laite kaikenlaisine uusine ominaisuuksiseen, kilpailijoita huomattavasti etuajassa, ja vieläpä mahdollisesti edullisen hintaisena. Otetaan 3rd partyjen pelit mukaan, sekoitetaan mukaan noita hirveästi myyviä demotuspelejä ja räjäytetään lopuilta aivot päästä uusilla Nintendon omilla HD-peleillä. Aivan kuin N64-aikoihin uutta analogia esiteltiin Mario 64:llä, eikä millään minipelikokoelmalla.

Mutta ei siis mitään. Onkohan koko laite aivan keskeneräinen vielä vai mikähän tässä nyt on? Ja mitä helkkaria Nintendo on tehnyt edes viime vuosien ajan? Eihän niiltä ole tullut edes mitään pelejä? Onko ne jossain Raxissa tuhlaamassa vaan DS:stä ja Wiistä saatuja rahoja?

Peliala kahlaa tällä hetkellä uskomattomassa paskassa. Pelkkiä jatko-osia ja sekalaista paskaa suolletaan. Haloja kymmenen yhden konsolin aikana ja Gears of wareja miljoona.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: migge - 05.06.2012 20:36
Lasketaankohan siihen 23 peliin kaikki Nintendo Landin minipelit.  :rollaus:

Siis WiiU:ssa itsessään ei ollut mitään vikaa. Se tablettiohjain vaikutti oikein hyvältä ja aina löytyy vielä se normaalikin Xbox-ohjain. Mutta pelithän ne kiinnostaa ja itse odotin jotain Retro Studiosin HD-Metroidia, Zeldaa, F-Zeroa, Xenobladen tekijöiden yllätystä tms. mutta sain Nintendon Landin. >_>
Kiteyttää aika hyvin. Potentiaalia olisi niin paljon, mutta ei niin ei.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 20:38
Koko shown mielenkiintoisin uusi peli on tosiaan Ubisoftin Watch Dogs. Näyttää kiinnostavalta ja graafisesti erittäin hyvältä. Toivottavasti nyt tuovat tuon uudelle sukupolvelle, koska tuo ei tule kyllä noin hyvän näköisenä pyörimään näillä nykyisillä.

(http://h13.abload.de/img/akselw.gif)

(http://www.abload.de/img/a68ih7.gif)

(http://i.minus.com/ibsL8hhImV1BWO.gif)

http://images.gamersyde.com/image_watch_dogs-19381-2527_0002.jpg
http://images.gamersyde.com/image_watch_dogs-19381-2527_0003.jpg

Edit:
MasterTK tiivisti tosiaan aika hyvin. Ei mitään vikaa laitteessa, mutta oli vaan niin paska pressi ja hukattu tilaisuus...

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: echoes - 05.06.2012 20:40
Toi Nintendo Land oli kyllä aika läppä, näytti harvinaisen paskalta. Graafisesti kuin joku uuden Raren b-pökäle. ZombiU:kin näytti CGI:lta, joten ei siltäkään suurempia voi tässä vaiheessa venailla.

Joku Metroid toimisi niin täydellisesti tolla ohjaimella kun voi scannata ym. Olisivat nyt edes jonkun uuden 1st partyn näyttäneet. Tuleeko konsoli siis tänä vuonna markkinoille? Aika vähän syitä ostella ainakaan tässä vaiheessa.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: spike - 05.06.2012 20:41
mikäs platinumin wii u peli oli

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 20:42
Ja miksi shown isoin 3rd party -peli oli Batman: Arkham Cityn gimmick-versio? Onhan se (alkuperäinen) loistava peli, mutta mieluummin olisivat voineet esitellä jonkun pelin jota kaikki eivät olisi jo pelanneet läpi. Esim. Aliensin..

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Minna - 05.06.2012 20:45
No joo, Pikmin vaikutti ihan kohtuulliselta. Se ja Lego City jäi Nintendon pressistä käteen. Mutta kyllä tuo Watch Dogs vaan koko ajan vetää puoleensa. Se oli ehdottomasti mielenkiintoisin plus näytti myös hyvältä.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Kraidi - 05.06.2012 20:46
Mihin ihmeeseen mahtoi jäädä tämä salaperäinen Retro Studiosin kehittämä peli?

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 20:47
Sleeping Dogs vaikuttaa myös ihan kiinnostavalta ja tulee juuri sopivasti hiljaiseen elokuun aikaan. Saa nähdä onko siitä mihinkään

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Minna - 05.06.2012 20:49
Jep, Sleeping Dogs kiinnostaa myös. Toivottavasti ei petä.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 20:49
Platinumin Wii-peli:

http://e3.nintendo.com/games/#/wiiu/projectp-100

Jos odotitte jotain Bayonettan tyylistä, niin pettymys on luvassa..

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Kraidi - 05.06.2012 20:51
(http://e3.nintendo.com/data/games/wiiu/nintendo-land/4.jpg)

Zelda Wii U.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 20:54
(http://i.imgur.com/AlW3a.png)

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Faiska - 05.06.2012 20:56
Jaah Hideki Kamiyan ohjaama toi Platinum Gamesin peli.

(http://e3.nintendo.com/data/games/wiiu/projectp-100/2.jpg)

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Scarf - 05.06.2012 20:57
Jaah Hideki Kamiyan ohjaama toi Platinum Gamesin peli.

Kiitos Jeesus, että käyttää voimavaransa tähän eikä esim. Bayonetta 2:een!

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Kraidi - 05.06.2012 21:00
Tulee vähän mieleen Viewtiful Joe noista hahmoista. Kai se voi olla ihan ok.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: sleepy - 05.06.2012 21:02
Ooh, Project P-100 näyttää hirmu hienolta!

Mieluummin minä tuollaisen otan kun jatko-osan Bayonettalle ¬_¬

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Aivis - 05.06.2012 21:07
P-100 näyttää kyllä kivalta, vähän Viewtiful joen ja jotenkin katamarin sekä pikminin vibat lähtee aika vahvasti.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: zoukka - 05.06.2012 21:08
Bayonetta 2'han tapettiin jo aikoja sitten.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Fraeon - 05.06.2012 21:09
Miksei tätä esitelty siellä konferenssissa?

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Scarf - 05.06.2012 21:10
Ooh, Project P-100 näyttää hirmu hienolta!

Mieluummin minä tuollaisen otan kun jatko-osan Bayonettalle ¬_¬

Nintendo 64 -peliltä näyttävän pelin, joka tulee myymään tasan kaksi kappaletta, oikeasti? Miksei näitä tätäkin olisi voitu tehdä vaikka 3DS:lle. Bayonetta 2 yksinoikeudella Wii U:lle sen sijaan olisi saanut hc-pelaajien huomion.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Kraidi - 05.06.2012 21:10
Miksei tätä esitelty siellä konferenssissa?

Siksi ettei se varastaisi showta Nintendo-tivolilta.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Fraeon - 05.06.2012 21:10
http://www.youtube.com/watch?v=XPjUO2YSjn0

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: zoukka - 05.06.2012 21:12
Niin ja en todellakaan osta WiiU'ta julkaisussa. Vitankin voi jo täysin kuopata ihan samaan paskaan sotkeutui, kuin psp'kin aikanaan.

Onneksi on PC.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Kraidi - 05.06.2012 21:15
Pikmin 3, Mariot ja tuo Platinum Gamesin uusi peli kyllä lämmittävät mieltä paljon, mutta silti... miksi näin? Tällainen aloitus konsolille? 3DS:lle ilmoitettiin heti läjäpäin erilaisia nimikkeitä ja Wiillekin tiedettiin aikoinaan olevan tulossa uusi Metroid, Mario, Paper Mario ja Super Smash Bros. jos oikein muistan. Miksi ihmeessä Retro Studioskin pimittää peliään noin kiivaasti? Jokin pieni teaser olisi riittänyt ihan hyvin jos ei muuta.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 21:21
Tuli mieleen tämä eilen näkemäni GIF. Jos ei olisi niin totta, voisi olla hauskakin..

(http://i.imgur.com/r7GJs.gif)

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: migge - 05.06.2012 21:34
http://e3src.nintendo.com/wiiu/

Tulee mieleen ihan Applen speksilistat. Mitään ei juuri kerrota. Noh, ainakin ulkoiset USB -kovot kelpaavat.

Otsikko: Vs: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: JayeizH - 05.06.2012 21:44
Platinumin Wii-peli:

http://e3.nintendo.com/games/#/wiiu/projectp-100

Jos odotitte jotain Bayonettan tyylistä, niin pettymys on luvassa..

Ei jumalauta!! Mitä vittua Nintendo!!?? Tämäkö on HC-pelaajien miellyttämistä?! Kehittäjällä on Bayonetta, Vanquish, Metal Gear Rising ja MadWorld ja tyydytte tälläiseen peliin lafkalta?! WTF?! Ja siis koko maailman HC-pelaajat tuijotti tätä tilaisuutta ja lavalle otettiin minipelirykelmä NintendoLand!!?? Ei jumalauta ja tästä olisi saanut niin helposti saatanan kovan esityksen mutta kun ei!

Ja mikä hitto E3:ia vaivaa? Ei keltään kolmelta isolta mitään kunnon jymypaukkua? Ei edes yritystä! Prkl kun on niin kusetettu olo taas vaihteeksi. Ja tuntuu että tämä on sama juttu joka vuosi nykyään.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Vin - 05.06.2012 21:47
Enpä tainnut hirveästi menettää vaikken eekolmosia tätä threadia lukuunottamatta seuraillutkaan.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: migge - 05.06.2012 21:47
E3:t ovat olleet viimeisen muutaman vuoden ajan pettymyksiä, joten nyt odotukset ovat melko alhaiset. Nintendo varmasti kertoo uutta tietoa Wii U:sta ja näyttää oikeaakin materiaalia peleistä, mutta en usko että Wii U jaksaa yllättää kovinkaan positiivisesti. Näin se vain valitettavasti on ollut aiemminkin Nintendon laitejulkistusten kohdilla viimevuosina.

Otsikko: Re: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: despo - 05.06.2012 21:56
Ei muuten oikein kyllä täsmää toi ketjun alaotsikko sitä mitä nyt ollaan nähty  :/

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Kabanossi - 05.06.2012 22:03
Pitää varmaan oikeasti siirtyä PC-pelaajaksi. Latauspalvelut pursuavat mitä erikoisempia ja puoli-ilmaisia isompia ja pienempiä pelejä. Vähän vaihtelua tälle nykyiselle konsolimassalle.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Minna - 05.06.2012 22:35
Katselin tuossa juuri The Last of Us - Surviving the Enf of the Worl Demo -videon ja entistä mielenkiintoisemmaksi käy. Peli näyttää ja vaikuttaa erittäin hyvältä. Selkeä Naughty Dog -fiilis tästä tulee mutta ei haittaa, se fiilis on hyvä. Kohtahan tästä voisi luoda oman topikinkin  ;)

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: Solid Snake - 05.06.2012 22:38
Ei se nyt ihan putkeen mennyt.

Alussa olin tosi liekeissä. Pikmin oli upea. Scribblenauts oli mieluinen yllätys. Arkham City, Mass Effect 3 ja kumppanit ovat jo vanhoja pelejä, joista on vaikeaa sen kummemmin intoilla. Hyvä, että Nintendollekin tulee näitä, mutta kyllä ehdottomasti Ass Creed 3, Colonial Marines, Tekken Tag 2 ja muut vielä julkaisemattomat pelit, jotka toivottavasti nähdään Wii U:lla samaan aikaan kuin muilla laitteilla, ovat kiinnostavampia, sillä niitä en ole vielä läpäissyt. Mutta hyvää kamaa kuitenkin pääosin.

Super Mario Bros. U näytti ihan hyvältä. En tiedä onko tässä nyt jo liikaa samaa, sillä onhan tämä jo kolmas sarjan peli, eikä kamalasti erilaiselta näytä, mutta varmasti sen parissa sen yhden läpipeluukerran plus muutaman moninpelit viihtyy. Varmasti ostan.

Mutta lupaavan alun jälkeen koko homma meni perseelleen. Toki Sing, Wii Fit U ja vastaavat siellä olivat, kuten odotettiinkin, eikä se oikeastaan menoa haitannut, mutta se Nintendo Landin ylipitkä esittely lopussa alkoi jo vähän haukotuttamaan. Mutta ainahan Nintendon lopussa jonkun pommin ujuttanut mukaan, joten kyllä tämän jaksaa!!

Paitsi, että ei. Nintendo Land oli viimeinen juttu. Oli pakko hieraista silmiä, kun ilotulikseen show päättyi. Oliko Nintendo Land oikeasti parasta mitä Nintendolla oli esitellä Wii U:lla? Toki, siinä alussa oli muutama kiinnostava peli, mutta ei tämä nyt varsinaisesti mikään "SHUT UP AND TAKE MY MONEY" -esitys ollut.

Käsittämätöntä, ettei lopussa voitu vaikka sanoa, että Wii U ilmestyy loppuvuoden aikana, hinta paljastetaan myöhemmin ja Retro Studios kehittää Metroid Primea konsolille. Olisi sekin jättänyt paremman maun suuhun.

Olen hyvin pettynyt siihen, miten Nintendo Wii U:n on esille tuonut. Konsolin tehoista tiedetään vain se, että HD-grafiikkaa tulee ruudulle. Niitä tehoja olisi pitänyt esitellä uusien Nintendo-sarjojen avulla. Miltä Metroid näyttää, kun vääntöä löytyy? Tämä on uusi konsoli, jolla aioitte vielä hetki sitten ottaa hc-pelaajien suosion takaisin.

Jos ensi vuonna nähdään PS4 ja Xbox 3, voi Nintendolla olla jo liian myöhäistä alkaa esitellä miltä Wii U:n Metroid näyttää, tai miten hienoa vettä on Wave Race U:ssa. Tässä Nintendon oli tarkoitus vakuutella, että Wii U kannattaa ostaa tänä jouluna, ja saada sitä lumipalloa pyörimään. Ei pyöri!

Tottakai Wii U:lle edelleen tulee hyviä pelejä. Uudet Zeldat, Metroidit, Mariot ja kumppanit ovat tottakai työn alla. Mutta jotain suurta näytettävää on oltava muutama kuukausi ennen julkaisua, vaikka näytettävien pelien julkaisu tapahtuisikin vasta myöhemmin. Tai päättäkää show vaikka sitten vahvistukseen, että Wii U on todellakin tulossa loppuvuonna. Hitto nyt jouduin epäuskoisena katsomaan PlayStation Home -kopion ilotulistusta.
__________

Jos koko messujen antia tarkastellaan, en oikein tiedä mitä sanoa. Ehkä peliala ei ole enää entisensä. Tomb Raider oli ennen vanhaan paikkojen tutkimista, oikean tien etsimistä, taistelua villipetoja vastaan jne. Nyt pelissä edetään hurjaa vauhtia hengenvaarallisesta tilanteesta toiseen, ja vaikutetaan vain hieman ruudun tapahtumiin. Splinter Cell taas oli varjoissa kärsivällistä odotusta, oikean reitin etsimistä, jotta Samia ei huomattaisi. Nyt pelissä edetään hurjaa vauhtia hengenvaarallisesta tilanteesta toiseen, ja vaikutetaan vain hieman ruudun tapahtumiin.

Toisin sanoen kaikki pelit ovat kuin Uncharted 2.

Otsikko: Vs: E3 2012 - Paskimmat messut ikinä?
Kirjoitti: saska - 05.06.2012 22:54
Itse panin merkille kuinka monessa pressitilaisuuden peliesittelyssä näytettiin kun hamo meni semmoisella zip-line vehkeellä. Tomb raiderissa mentiin semmoisella ja ainakin kahdessa ellei kolmessa muussa pelissä näytettiin tämmöinen kohta. Olisiko ollut jotain far cryita tai crysiksiä.

Se on vaan niin kiva vertauskuva tästä e3:n ja nykypelien meiningistä: kyyti on kovaa, lineaarista ja koko ajan mennään alaspäin.  ;D

Otsikko: Vs: E3 2012 - Paskimmat messut ikinä?
Kirjoitti: Solid Snake - 05.06.2012 23:02
Unohtui ihan kertoa  :lol:

ZombiU:stä ehdin jo vähän hypettyä, kun se Ubisoftin tilaisuudessa vaikutti sellaiselta traagiselta zombi-tarinalta, jossa toivo on mennyttä, mutta ihmiset koettavat selviytyä.

Kun sitä Nintendon tilaisuudessa esiteltiin, se näytti kikkapeliltä, jossa ei juuri syvyyttä ole. Tyypillistä Ubin vartissa kasattua julkaisupelisontaa, joka ei kelpaa mihinkään.

Noh, kun messut nyt näin paskat oli, kai Laudalla jatkossakin voidaan keskittyä raportoimaan omista treenisessioista, kiistelemään kuolemantuomiosta ja juttelemaan Formuloista  :(

Otsikko: Vs: E3 2012 - Paskimmat messut ikinä?
Kirjoitti: MasterTK - 05.06.2012 23:06
Ottaa taas vaihteeksi kaikki nykykonsolipelit niin päähän että taidanpa iskeä Dreamcastin ja Chu Chu Rocketin päälle ja paukuttaa sitä aamuun saakka.

Otsikko: Vs: E3 2012
Kirjoitti: Solid Snake - 05.06.2012 23:48
Varmaan tulen loppuelämäni ostamaan kaikki pelikonsolit mitä kauppoihin tuodaan, mutta tätä menoa uusien pelien pelaaminen rajoittuu kyllä todella hurjasti.

Jos suunta jatkuu tällaisena, ehkäpä sitä sitten täytyy vain keskittyä pelaamaan helvetisti vanhoja pelejä. Pelattavaa historian hämäristä kyllä löytyy runsaasti. Uusilla konsoleilla sitten vain ne ihan kaikkein hehkutetuimmat pelit.

En vain voi vieläkään uskoa, että vuoden suurimman pelitapahtuman anti oli tässä.

Wii U todennäköisesti on edelleen ensimmäisen päivän ostos, mutta tähän asti olen ollut jokaisesta uudesta kotikonsolista enemmän innoissani, kuin Wii U:sta olen nyt.

Edit:
Niin, ja niille, jotka odottavat Wii U:n myyvän samalla tavoin kuin Wii myi. Itse en usko. Wii oli E3-messuilla todellinen show stealer aikanaan. Nintendo oli salamyhkäisyydellään ja rehvakkaalla vallankumoushehkutuksella kasannut järkyttävän hypen laitteen ympärille. Ennakkohehkutus oli PS2-tasoa.

Wii U voi toki edelleen menestyä, mutta se ei ole sanottua. Itse en näe Wii U:n ympärillä yhtään niin isoa kohua, kuin Wiin ympärillä oli kuusi vuotta sitten. Wiin ensiesittelyt menivät myös huomattavasti vakuuttavammin, kuin Wii U:n.

Toki suuren yleisön liikkeitä on aina vaikea ennustaa, mutta mitkään merkit eivät viittaa siihen, että Wii U olisi napannut kansan huomion itselleen edeltäjänsä tavoin.

Otsikko: Vs: E3 2012
Kirjoitti: saska - 06.06.2012 00:27
Platinum Gamesin Wii U-pelin gameplayta (http://www.youtube.com/watch?v=V9YjceHWgC8)

Vaikuttaa ensijärkytyksen jälkeen taatulta PG laadulta. Eiköhän sieltä kermaa tule taas.

Otsikko: Vs: E3 2012
Kirjoitti: Faiska - 06.06.2012 01:07
Wat? Tuostahan tuli heti Wii-u:n kiinnostavin peli. Ois kyllä kaivannu demonstraation konferenssissa.

Otsikko: Vs: E3 2012
Kirjoitti: finngamer - 06.06.2012 01:10
Melkoinen pettymyshän Nintendon(kin) pressi oli, mutta pääosin kai siksi että oli syytä hypettyä. Kaikki oli kohdallaan: vuoden hiljaisuus julkistamisen jälkeen, Miiverset esitelty ennen pressiä ja 3DS tulossa myöhemmin omassa tilaisuudessaan, lupaus että HC:eita kosiskellaan... Puoli tuntia homma oli raiteillaan mutta sitten tuli Fit, Sing ja Dance. Ymmärrettävää, sillä näillä tehdään aika paljon rahaa, mutta kun loppuhuipennus oli minipelikokoelma (vaikkakin siisti sellainen), niin petetty fiilishän siinä jäi.

Taisi Nintendo silti voiton viedä, ainakin kolmesta isosta. Varsinkin kun 3DS:n pelit tulevat siihen vielä päälle huomenna. Pikmin 3 näytti aivan upealta ja pitkästä aikaa tulee Mariokin julkaisupeliksi. Edellinen sellainen oli Nintendo 64:llä, vaikka 3D-Mario olisikin toki ollut isompi juttu. "Normaaleja" third party pelejä esitellyt montaasi oli mukavaa katseltavaa, vaikka olikin vanhoja pelejä. Kummasti se Mass Effect 3:kin antaa lupausta tulevasta ja Trine 2 oli peräti hieno yllätys.

Nintendon olisi ollut niin helppo saada koko netti tyytyväiseksi. Ainekset heillä siihen oli: jo pelkästään se olisi riittänyt, että Batmanin sijaan olisi demottu JULKAISEMATTOMIA pelejä kuten Assassin's Creed III:ea ja Aliens Colonial Marinesia. Heillä oli jopa videot valmiina, joissa kerrotaan miksi nämä multiplattarit ovat parhaimmillaan Wii U:n uniikilla Game Padilla.

http://e3.nintendo.com/videos/#/Developer-Interview-Assassins-Creed-3
http://e3.nintendo.com/videos/#/Developer-Interview-Aliens-Coloniel-Marines

Jos nämä olisi sijoitettu pressin loppuun pienellä pelidemolla ryyditettynä, kukaan tuskin valittelisi pressin laadusta. Isompiakin pommeja olisi toki silti suonut tulevan, kuten Retro Studiosin seuraava peli jonka on pakko olla jo kohtalaisen kehittyneessä vaiheessa, mutta nyt pitää vain ihmetellä Nintendon tietoista valintaa jättää pressi tällaiseksi. Jopa Project P-100 olisi ollut hieno lopetus, vaikka päätynee pienen piirin kulttipeliksi. "Platinum Games" ja "exclusive" olisivat silti olleet rautaa kuulla.

Vanha vitsi E3:n jälkeen jo useampana vuotena: "Gamescomissa sitten varmaan tulee paljon uutta". Tosin voihan olla, että Nintendo pitää oman Nintendo World -tapahtumansa Japanissa taas tänä vuonna, kuten se piti vuonna 2006 Wiin ja vuonna 2011 3DS:n takia.

Otsikko: Re: E3 2012
Kirjoitti: despo - 06.06.2012 06:33
Olisko nyt kuitenkin pitänyt antaa koneelle joku muu nimi kun kohderyhmällä menee jo laitteet sekaisin?  :rollaus:

Lainaus
Will Nintendo's forthcoming Wii U controller breathe new life into its aging Wii console?

Hard to say at this point, but the Wii U is a solid accessory that will bring a fresh element to Nintendo gaming.

http://edition.cnn.com/2012/06/05/tech/gaming-gadgets/wii-u-demo-e3/

Edit:
Kotakun mukaan Wii U Gamepadin akku kestää vain 3-5 tuntia.

Lisäksi GAFfin puolella oli juttua, että Nintendolla olisi ollut mm. traileri Retron uudesta pelistä, mutta se skipattiin sen 3DS-pätkän takia. Mahdoton tietää, mutta aika hemmetin typerää jos on totta..

Otsikko: Vs: Re: E3 2012
Kirjoitti: MasterTK - 06.06.2012 08:06
Olisko nyt kuitenkin pitänyt antaa koneelle joku muu nimi kun kohderyhmällä menee jo laitteet sekaisin?  :rollaus:

Lainaus
Will Nintendo's forthcoming Wii U controller breathe new life into its aging Wii console?

Hard to say at this point, but the Wii U is a solid accessory that will bring a fresh element to Nintendo gaming.

http://edition.cnn.com/2012/06/05/tech/gaming-gadgets/wii-u-demo-e3/

Tässä taas syy miksi kaikki väännetään nykyään rautalangasta. Ihmisten loputonta idioottimaisuutta ja tyhmyyttä ei voi koskaan kuin ihmitellä.

Otsikko: Vs: E3 2012
Kirjoitti: Aivis - 06.06.2012 09:46
Platinum Gamesin Wii U-pelin gameplayta (http://www.youtube.com/watch?v=V9YjceHWgC8)

Vaikuttaa ensijärkytyksen jälkeen taatulta PG laadulta. Eiköhän sieltä kermaa tule taas.

Kyllä. Clover/PG on siitä hieno studio, että aina tulee jotain uutta ja erillaista, säilyttää laadun eikä nuoleskele kenenkään peppua. Kyllä kelpaa!

Otsikko: Vs: E3 2012 - Innovation Unveiled
Kirjoitti: sleepy - 06.06.2012 09:49
Olen kai hirmu myöhässä tämän kanssa, mutta menkööt, kun ei tätä kukaan vielä tänne ketjuun pistänyt. Intelligent Systems kehittää Wario Waren tapaista Game & Wariota (http://e3.nintendo.com/games/#/wiiu/game-wario), joka näyttää ihan kivalta!

Nintendo 64 -peliltä näyttävän pelin, joka tulee myymään tasan kaksi kappaletta, oikeasti? Miksei näitä tätäkin olisi voitu tehdä vaikka 3DS:lle. Bayonetta 2 yksinoikeudella Wii U:lle sen sijaan olisi saanut hc-pelaajien huomion.

Ei jumalauta!! Mitä vittua Nintendo!!?? Tämäkö on HC-pelaajien miellyttämistä?! Kehittäjällä on Bayonetta, Vanquish, Metal Gear Rising ja MadWorld ja tyydytte tälläiseen peliin lafkalta?! WTF?! Ja siis koko maailman HC-pelaajat tuijotti tätä tilaisuutta ja lavalle otettiin minipelirykelmä NintendoLand!!?? Ei jumalauta ja tästä olisi saanut niin helposti saatanan kovan esityksen mutta kun ei!

Älkääs nyt :( Kun sieltä nyt sentään tulee joku uusi ja oikeasti kiinnostavan näköinen peli, niin heti itketään ja vingutaan jatko-osaa. Senkin tylsät!

Otsikko: Vs: E3 2012
Kirjoitti: Aivis - 06.06.2012 09:55
Mutku ne on niin HC!  :(

Otsikko: Vs: E3 2012
Kirjoitti: Ephram - 06.06.2012 11:22
Nintendon konferenssi jätti täälläkin pahan jälkimaun, mutta kyllä WiiU silti konsolina herättää vieläkin meikäläisen kiinnostuksen. Mario ja Pikmin 3 julkaisuun ja laitteen hinnaksi karvan alle 300 euroa ja se alkaa olla siinä.

Lopetus Nipan pressillä oli kyllä jäätävä.

Otsikko: Vs: E3 2012
Kirjoitti: Doinkki - 06.06.2012 11:36
Oooh, toi 3DS:n Castlevania on kai sittenkin 2D-pelimekaniikalla toimiva!  8) Olisi ollut tosin kiva nähdä himpun verran enemmän gameplayta kuin 5 kämäistä sekuntia..

Muutoin aika helvetin paskat messut btw.

Otsikko: Vs: E3 2012
Kirjoitti: JayeizH - 06.06.2012 13:12
Seuraavaan vuoteen ei messujen perusteella tule juurikaan pelattavaa... No, X360:n tuli hommattua vasta muutama kuukausi sitten niin onhan ainakin aikaa käydä vanhoja pelejä sitten läpi. Ja ei sillä että ei nyt olisi muutenkin jo jonossa aika montakin peliä.

New Super Mario Bros. U voisi olla kyllä hyvä. Perinteinen 2D Mario, sellaista salaa toivoinkin (ja muistaakseni julkisestikkin). Mutta tähänkin on puheiden perusteella naitettu niin täysin tuo moninpeli, että epäilen että itseni kaltaiselle yksinpelaajalle siitä ihan niin paljon hupia irtoaa, kuin esim. DS:n New Super Mario Brosista.

Vaikka voisihan sitä laittaa SNESiin kiinni nurkasta löytyvään 28" putkitöllöön ja siirtyä tuonne Retroketjun puolelle. Kuitenkin löytyy A Link to the Past ja Mario All Stars laitteelle. Ja Turtles in Time on ollut päässä "joskus ostan" tilassa jo about 20 vuotta.

Otsikko: Vs: E3 2012
Kirjoitti: MasterTK - 06.06.2012 13:48

New Super Mario Bros. U voisi olla kyllä hyvä. Perinteinen 2D Mario, sellaista salaa toivoinkin (ja muistaakseni julkisestikkin). Mutta tähänkin on puheiden perusteella naitettu niin täysin tuo moninpeli, että epäilen että itseni kaltaiselle yksinpelaajalle siitä ihan niin paljon hupia irtoaa, kuin esim. DS:n New Super Mario Brosista.

En tiedä kuinka moni täällä on pelannut Wiin New Super Mario Brossia, mutta se on siis oikeasti ihan helkkarin hyvä peli ja huomattavasti parempi kuin DS:n vastaava, pelasi yksin- tai moninpelillä. Kenttäsuunnittelu on todella paljon parempaa ja haastetta reilusti enemmän. Jos on homebrew-Wii, niin kenttiä voi tehdä itse loistavalla kenttäeditorilla jossa puuhasteltavaa riittää loputtomiin.

Siis tuosta irtoaa todennäköisesti paljon enemmän hupia kuin DS:n New Super Mario Brossista yksinpelaajallekin. Moninpeli on vain erinomainen lisä tuohon peliin.

Otsikko: Vs: E3 2012
Kirjoitti: Aivis - 06.06.2012 13:51
Kun taas 3DS:n NSMB2 näyttää aika tylsältä. Ja mitä helvetin coins, coins everywhere -paskaa siihenkin ollaan ängetty.

Otsikko: Vs: E3 2012
Kirjoitti: Solid Snake - 06.06.2012 14:29
NSMBW on reilusti parempi kuin DS:n NSMB, mutta että haastavampi? Vitut! Ihan samalla tavalla siinä juostaan kaikki kentät päästä päähän kuin DS:lläkin.

Ja mitä näihin kahteen uuteen NSMB:iin tulee. U näytti hyvältä. Oli itseasiassa paikoin tosi makean näköinen. Tuo NSMB 2:n kolikkorumba ihmetytti, mutta katsotaan mitä se on.

Se, että tuleeko New-sarjan pelejä jo hieman liikaa, onkin sitten toinen juttu. Ehkä uusi graafinen ilme ja uudet teemat voisi olla jo poikaa.

Otsikko: Vs: E3 2012
Kirjoitti: Kraidi - 06.06.2012 14:52
Minusta molemmat näyttivät mainioilta. Tykkäsin jopa paljon tuosta 3DS:n NSMB:n kolikkoteemasta, vaikka odotin sille tyyliin jotain New Super Mario Worldia. Galaxyista en ole koskaan välittänyt kummemmin, jokin niissä on mielestäni vain niin laimeaa... mutta nämä nykyiset 2D-Mariot ovat kyllä parhautta.

Otsikko: Vs: E3 2012
Kirjoitti: Noppa - 06.06.2012 15:02
Se, että tuleeko New-sarjan pelejä jo hieman liikaa, onkin sitten toinen juttu. Ehkä uusi graafinen ilme ja uudet teemat voisi olla jo poikaa.
New Marioille voisi tosiaan tulla päivitystä tuohon ulkoasuun. Ei se mitenkään ruma ole, mutta jotenkin tuntuu siltä että Nintendo on mennyt siitä, missä aita on matalin. Vähän liian "puhtaan" näköistä. Ekoissa Marioissakin ulkoasu muuttui pelien välillä, miksei näissä?

Otsikko: Vs: E3 2012
Kirjoitti: JayeizH - 06.06.2012 15:20
Hitto mähän olen tainnu missata sitten hyvän 2D Marion. Alko oikein poltteleen saman tien. Ei toi Wiikään ole kummoisesti ollu käytössä viime aikoina...Hitto täytyy varmaan mennä huomenna katteleen mistä ostaisi. Vai prkl meniskö tänään samantien...

Täähän kyllä nostaa WiiU:n statustakin samantien jos meininki on samanlaista...

Otsikko: Re: E3 2012
Kirjoitti: Riepu - 06.06.2012 17:42
Oooh, toi 3DS:n Castlevania on kai sittenkin 2D-pelimekaniikalla toimiva!  8) Olisi ollut tosin kiva nähdä himpun verran enemmän gameplayta kuin 5 kämäistä sekuntia..
Pelinhän on alusta asti sanottu painottuvan juuri tutkimiseen ja juuri sivulta kuvattuun meininkiin, joten tämän suhteen ei pitäisi olla suurta huolta, vaikka 3D-toimintaa onkin ilmeisesti myös mukana. Lähinnä meikäläistä on mietityttänyt, miten MercurySteamilta sujuu tällainen tyyli.

Otsikko: Re: E3 2012
Kirjoitti: despo - 06.06.2012 19:34
http://www.youtube.com/watch?v=UVX0OUO9ptU

Onkos porukka jo nähnyt tämän Squaren tekniikkademon siitä, miltä seuraavan sukupolven Final Fantasy voisi näyttää?

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Otsikko: Re: E3 2012
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 06.06.2012 21:52
Hienolta voi näyttää juu. Harmi vain, että sisältö on 100% varmuudella sitä paskaa mitä FF8:n jälkeen Squarelta on tottunut näkemään.

Otsikko: Vs: E3 2012
Kirjoitti: Fraeon - 06.06.2012 22:14
Final Fantasy: Modern Warfare varmistettu.

Otsikko: Vs: E3 2012
Kirjoitti: Ephram - 07.06.2012 15:46
http://www.youtube.com/watch?v=mzH0Zt5bPpM

Ainakin Mario näyttää helvetin hyvältä. Oma viehätyksensä on siinä, että näkee Nintendon pelit nyt ensimmäistä kertaa virallisesti teräväpiirtona. Dolphin-emulla se on toki ollut mahdollista jo pitkään, mutta kaikkien mieleen ne eivät ole. Sitäpaitsi tuo näyttää vielä paremmalta kuin Wiin New Super Mario Dolphinilla HD-resoluutiossa.

Ja tässä Pikministä vielä video:

http://www.youtube.com/watch?v=t4ZBpcY99m4

Otsikko: Vs: E3 2012
Kirjoitti: ZepKi - 07.06.2012 23:09
Näyttää kyllä pirun hyvältä! Mutta pakko myöntää etten usko Nintendoa tukevani seuraavassa konsolisukupolvessa. Oishan se ihan kiva saada aina välillä nostalgiapläjäys tai mukava seikkailupeli/tasohyppely, mutta hyviä yksinpelejä löytyy muiltakin plattareilta ja valitettavasti uskon myös, ettei Nintendolla tule taaskaan kunnon yhteisöllistä nettitukea olemaan.

Mukavaahan olisi kokea uudet Mariot ja Zeldat, mutta verkko-ominaisuuksista on vaan liven myötä kehkeytynyt välttämättömyys.

Otsikko: Re: E3 2012
Kirjoitti: despo - 08.06.2012 06:21
Hienolta voi näyttää juu. Harmi vain, että sisältö on 100% varmuudella sitä paskaa mitä FF8:n jälkeen Squarelta on tottunut näkemään.

Final Fantasy: Modern Warfare varmistettu.

Eipä tuota kovin kiinnostavan näköiseksi voikaan kehua. Lähinnä itseä kiinnostaa tuo graafinen ulkoasu. Jos ensi sukupolven pelit näyttävät tuolta niin aijai  :)

Otsikko: Vs: E3 2012
Kirjoitti: Minna - 08.06.2012 09:10
Jep, Mario näytti kyllä todella hyvältä. Mukavan vauhdikkaalta menolta näytti, kyllä kelpaisi.

Otsikko: Vs: E3 2012
Kirjoitti: migge - 08.06.2012 10:11
Päästiinpä ainakin kaverikoodien näppäilemisestä, vaikka mun mielestä ehkä se pienin ongelma Nintendon nettipelaamisessa.

http://www.konsolifin.net/nintendo/uutiset/4096/

Edit: Mutta sitten vastaan tulee jotain tällästä: http://www.joystiq.com/2012/06/07/miiverse-messages-will-be-subject-to-moderation-before-posting/

Otsikko: Vs: E3 2012
Kirjoitti: Tan - 08.06.2012 10:29
Päästiinpä ainakin kaverikoodien näppäilemisestä, vaikka mun mielestä ehkä se pienin ongelma Nintendon nettipelaamisessa.

http://www.konsolifin.net/nintendo/uutiset/4096/

Edit: Mutta sitten vastaan tulee jotain tällästä: http://www.joystiq.com/2012/06/07/miiverse-messages-will-be-subject-to-moderation-before-posting/
NeoGAFin puolelta tuli luettua kasa kommentteja siitä, miksi tuo ei voi toimia. Nintendon pitäisi perustaa kasapäin datakeskuksia ympäri maailmaa 24/7 moderointia varten, löytää tarpeeksi aivokuolleet sensuroijat jotka jaksavat tuota hommaa tehdä, ja vielä tusinoilla eri kielillä. Koko hommasta muodostuisi vaan peli, jonka tavoitteena olisi saada jotain pervoa sensuurin läpi.  :lol: Joku taisikin tarkentaa, että sensurointi kohdistuu vain siihen boottinäkymään, missä leijuu niitä kuvakkeita satoine Mii-hahmoineen. Tiedä sitten onko asia noin. Kyllä Nintendon pitäisi tajuta laittaa vastuu kuluttajan harteille. Kysyisivät profiilin luonnin yhteydessä onko täysi-ikäinen ja haluaako filtteröimätöntä materiaalia näkyviin. Tai asettaa, että vain kavereiksi hyväksyttyjen viestit näkyvät.

Otsikko: Vs: E3 2012
Kirjoitti: zoukka - 08.06.2012 13:27
Nipa voi pelkällä nettipalvelullaan tappaa tuon konsolin. Itse en ainakaan vaivaudu, jos ei oikeasti tehdä isoja harppauksia 3DS'n ja Wiin käymäläliittymistä.

Otsikko: Vs: E3 2012
Kirjoitti: Aivis - 08.06.2012 14:01
Jaa, itseeni nuo nettiominaisuudet ei paljoa vaikuta ostopäätökseen. Tietenkin olisi älyttömän siistiä, jos Nipa saisi toimivan nettipeliyhteisön luotua Mario Karttien, Smashien ynnä muiden ympärille, mutta yksinpelejä sekä sohvamoninpelejähän nipan koneilla pelataan.

Otsikko: Vs: E3 2012
Kirjoitti: zoukka - 08.06.2012 22:58
No samalla puhun tietenkin vanhojen pelien saatavuudesta ja hinnoittelusta.

Otsikko: Vs: E3 2012
Kirjoitti: JayeizH - 09.06.2012 22:21
WiiU pelit E3:ssa 720p ja 60fps (http://wiiudaily.com/2012/06/wii-u-games-run-in-720p/).

Pelit ovat tietysti vasta ensimmäisen aallon pelejä ja vielä keskeneräisiä, joten tämä on ehkä ylireagointia. Mutta ei voi olla hämmästelemättä kun itse Nintendonkin pelit ovat vain 720p. Tämä siis tarkoittaa että WiiU:n rauta ei heitäkkään ihan noin vaan 1080p resoa, kun minä oletin 1080p reson olevan itsestäänselvyys. Tilanne on aikalailla sama siis kuin X360:n ja PS3:n julkaisussa. Silloinkaan ei muistaakseni 1080p pelejä näkynyt, mutta ajan myötä niitä on tullut.

Käytännössä tämä tuskin paljon merkitsee, mutta en voi olla myöntämättä että olen hiukan pettynyt. Olin aika varma kaikista huhuista huolimatta että WiiU heittää helposti 1080p resoa ruudulle. Eli 1080p 60fps pelit tuskin tulevat olemaan WiiU:n valikoimassa. 720p 60fps F-Zero kylläkin. Alan siis pikkuhiljaa kallistumaan siihen että WiiU on tehoiltaan X360:n ja PS3:n tasoa, eikä enempää.

Alkaa tuntumaan että Nintendolla on ollut hiukan ongelmia WiiU:n kanssa. Pelivalikoima viime vuoden hypestä huolimatta laiha, ei 1080p pelejä ja uuden ohjaimen hyödyntäminen yllättävän pientä. Kun ajatellaan Wiin E3 esiintymistä ennen marras- joulukuun julkaisua, ero on huima. Onhan tilannekkin tietty eri, mutta olisin kuvitellut että Nintendo olisi jotain "ässää" lyönyt pöytään. Jos Nintendo meinaa saada WiiU:n ja pelejä ulos jouluksi, voi tulla kiire.

Otsikko: Vs: E3 2012
Kirjoitti: migge - 09.06.2012 22:33
Käytännössä tämä tuskin paljon merkitsee, mutta en voi olla myöntämättä että olen hiukan pettynyt. Olin aika varma kaikista huhuista huolimatta että WiiU heittää helposti 1080p resoa ruudulle. Eli 1080p 60fps pelit tuskin tulevat olemaan WiiU:n valikoimassa. 720p 60fps F-Zero kylläkin. Alan siis pikkuhiljaa kallistumaan siihen että WiiU on tehoiltaan X360:n ja PS3:n tasoa, eikä enempää.
Eiköhän teholuokka ole ollut selvää jo vuoden päivät.

Silti, 60fps720p on loistava suoritus. Yltääkö moni XB360/PS3 edes lähellekkään tätä?

Otsikko: Vs: E3 2012
Kirjoitti: ohjeah - 09.06.2012 22:52
Jotenkin tuntuu, että Nintendon olisi kannattanut tuohon konsoliin hieman enemmän paukkua laittaa. PS3 ja Xbox alkavat olla jo vanhoja, ja varsinkin hc-pelaajat, joita Nintendo nyt puheidensa mukaan yrittää kosiskella takaisin janoavat tehokkaampaa rautaa. Tuntuu, että nyt olisi ehkä ollut aika hyvä sauma saada konsolia menemään kaupaksi satsaamalla nimenomaan silkkaan tehoon ohjainkikkailujen sijasta.

Tuommoisenaan Wii U ei tarjoa ps3:n ja x360:n omistajille liiemmin syitä konsolia hankkia, kun multiplattarit tulevat olemaan joko samanlaisia tai korkeintaan marginaalisesti kilpailijoita nätimpiä. Tuntuukin melkeinpä, että hc-pelaajia varten tehdyn konsolin sijaan Wii U on vain päivitys Wiin omistajille, joka tuo sen hetkeksi grafiikoissa samalle viivalle kilpailijoiden kanssa. Kuitenkin vuoden tai parin päästä, kun kilpailijat saapuvat markkinoille tippuu Nintendo taas tyystin kelkasta ja on jälleen omien peliensä varassa.

Tietysti, jos tuo ohjain muodistuu todelliseksi myyntivaltiksi ja hienoksi ominaisuudeksi, niin tilanne on aivan toinen, mutta tähän mennessä nähdyn perusteella tuo nyt ei liiemmin vielä ole vakuuttanut..

Otsikko: Vs: E3 2012
Kirjoitti: Solid Snake - 09.06.2012 22:52
Minulle Wii U:n esittely oli karmea pettymys. Katsastakaapa Nintendon E3 2006 vuoden show, joka siis oli puoli vuotta ennen Wiin julkaisua.

Nintendon ympärillä oli ihan järjetön hype tuohon aikaan, siis oikeasti samaa luokkaa kuin PS2:n hype. Näissä hypeissä yhteistä on se, että molemmat konsolit olivat hehkutettuja niin pelilehdissä ja pelaajien keskuudessa, että valtavirran median ja jokamiehen parissa. PS2 kamalan tekniikkahehkutuksiensa ansiosta, ja Wii ensin mystisen vallankumouksen, ja sittemmin heilutusohjaimensa ansiosta.

Kun näitä konsoleita pääsi ensimmäistä kertaa testaamaan, olivat jonot ihan järjettömät. Se tuntui olevan sellainen juttu, joka on vain pakko kokea. Wii U:sta ei mielestäni voi sanoa samaa. Kone ei aiheuttanut mielestäni edes kohtalaista hypeä, ennemminkin sellaisen olankohautuksen. Tietenkin tämä voi olla siinä mielessä hyvä asia, ettei heti tule ainakaan isoa pettymystä, kun konsolin hankkii, mutta laitemyynnin kantilta katsottuna tämä tuskin on ihannetilanne.

Ja mitä varsinaisiin peleihin tulee, Wii U:n tilanne ei näytä huonolta. Varmasti jos E3:n pelit saadaan julkaisuun tai ennen joulua, pelaajien kyllä kelpaa. Mutta uuden konsolin julkistuksen yhteydessä kaipaisi edes paria peliä, joita voisi hypettää ja odottaa ihan järjettömällä innolla, vaikka niiden julkaisu olisikin sitten vähän kauempana. Vaikka valikoimaan kuuluikin Pikmin 3 ja Super Mario Bros. U, joista jälkimmäisen edeltäjät ovat olleet todella kovia hittejä, ei varsinaisia hypepelejä kuitenkaan esitelty. Olisi pitänyt ainakin yksi sellainen peli tulla, jonka ympärillä voi käydä kiivata keskustelua ja unelmoida siitä, miltä sen pelaaminen lopulta tuntuisi. Metroid Prime 3 tai vastaava jättinimike.

Nintendo ei myöskään tehnyt sitä, mitä olisin todella paljon odottanut. Käyttänyt viimeisen kuuden vuoden aikana tahkoamiaan miljoonia siihen, että joku iso tuleva yksinoikeuspeli olisi nyt Wii U:n yksinoikeus. Odotin oikeasti, että juuri tällaisilla vedoilla niitä hc-pelaajia olisi houkuteltu, kuten Nintendo lupasi tehdä.

Vaikka Wii U:n julkaisupelivalikoima voikin olla todella kova, Pikminin ja Marion voimin, on konsolista silti vaikea repiä tällä hetkellä sitä älytöntä intoa irti, joka uudesta tulevasta konsolista pitäisi irrota.

Vielä vähän pelottaa se, että ensi vuoden messuilla, tai ehkä jo Wii U:n julkaisun aikaan, Sony ja/tai Microsoft esittelevät omia laiteitansa, jotka tottakai jättävät tehoissa Wii U:n kauas taakseen. Ettei tässä taas kävisi niin, että parin vuoden kuluessa kaikki 3rd partyt ovat taas siirtyneet kauas pois Nintendon tehottoman konsolin parista.

Otsikko: Vs: E3 2012
Kirjoitti: JayeizH - 09.06.2012 23:18
Eiköhän teholuokka ole ollut selvää jo vuoden päivät.
No en nyt noin sanoisi kun juttua on oikeasti ollut molempiin suuntiin. Ja vaikka Nintendo ei paljon tehoihin perusta, olisin kuvitellut että tehoissa mennään X360:n ja PS3:n ohi jo ihan siksi että pelien kääntäminen olisi helpompaa (eli halvempaa).

Silti, 60fps720p on loistava suoritus. Yltääkö moni XB360/PS3 edes lähellekkään tätä?
En nyt varmaksi tiedä/muista, mutta jotenkin muistelisin että ainakin Bayonetta, Gran Turismo 5 ja God of War 3 olisivat näitä. Forzakin taisi olla 60fps720p. Googlella hiukan etsiskelin, mutta mitään selvää listaa ei tuntunut löytyvän. Mutta mielestäni näitä on kyllä ollut, eli en pidä WiiU:n 60fps720p tasoa mitenkään loistavana suorituksena. Ihan ok sinänsä. Mutta odotan kuitenkin että edes 30fps1080p -pelejä tulisi...Pikmin 3 olisi mielestäni voinut hyvin olla tälläinen.

Otsikko: Vs: E3 2012
Kirjoitti: Ephram - 10.06.2012 09:36
Mitenköhän on, onkohan Pikmin 3:lla selkeät Wii-juuret? Peli näyttää vähän siltä, että sitä oltaisiin ensin kehitetty alkuperäiselle Wiille ja myöhemmin vaihdettu konsolia. En sano, että peli näyttäisi mitenkään rumalta, mutta kyllä esimerkiksi vähän nykykonsoleita tujummalla raudalla voisi saada graafisesti maukkaampaakin jälkeä aikaan. Ensimmäisen sukupolven peli tietenkin kyseessä vasta.

Otsikko: Vs: E3 2012
Kirjoitti: migge - 10.06.2012 10:51
Mitenköhän on, onkohan Pikmin 3:lla selkeät Wii-juuret? Peli näyttää vähän siltä, että sitä oltaisiin ensin kehitetty alkuperäiselle Wiille ja myöhemmin vaihdettu konsolia. En sano, että peli näyttäisi mitenkään rumalta, mutta kyllä esimerkiksi vähän nykykonsoleita tujummalla raudalla voisi saada graafisesti maukkaampaakin jälkeä aikaan. Ensimmäisen sukupolven peli tietenkin kyseessä vasta.
Huomasin myös saman. Kun vertaa suoraan Pikmin 2:een näyttää siltä että resoluution lisäksi ainoastaan tekstuurien tarkkuus on kasvanut. Objekteja ja artefakteja on kutakuinkin samanverran ruudulla kuin Gamecube -pelissä.

Veikkaisin että Nintendon kokemattomuus HD-konsolien saralla nostaa päätään. Wii -tehotasoisella konsolilla saadaan jo ällistyttävää tulosta (Galaxyt jne) aikaan - menee varmaan jokunen vuosi ennen kuin Nintendo säväyttää grafiikoillaan Wii U:lla. Ellei sitten vahvasti panosteta konsultaatioon.