Vs: TV hankinta ja tekniikka
« Vastaus #810 : 08.04.2022 16:18 »
Vin
Jäsen
Viestejä: 1 340
Basaaripisteet: 1
Noh joko saapui ja kommentit? Yleensä OLED aiheuttaa viu vau vou -postauksen laudalle.
Saapui joitain päiviä tuon edellisen viestin jälkeen ja ihan jees fiilikset. Ero vanhaan on luonnollisesti valtava, vaikka en ole ottanut tuosta edes kaikkea vielä irti. Koko vaikutti alkuun valtavalta, mutta silmä tottui jo muutamassa päivässä uuteen, eikä tuo enää näytä mitenkään isolta. Ollut lähinnä tv-ja suoratoisto käytössä. Yhtään kirkkaampaa kuvaa en ole osannut kaivata, päinvastoin tuo vaikuttaa välillä liiankin kirkkaalta leffoja katsellessa. Esim täällä mainitussa Dyynissä kirkkaat kohtaukset olivat alkuun epämiellyttäviä katsella, pienen säädön jälkeen parempi. (Mutta minä kuulunkin siihen kastiin joka pitää läppärissäkin kirkkauden joko minimissään tai alimmalla kolmanneksella). Kalibrointi tuossa on Powerin jäljiltä, tuli kaupanpäällisinä. Olen käyttänyt lähinnä filmmaker-kuvatilaa, se on vaikuttanut omaan silmään parhaalta.
Kait minusta on tullut vanha, koska uusi telkkari ei saa aikaan kummempia viu vau vou-kommentteja. Tuossa tuo olkkarissa nököttää, näyttää nyt uudelta ja hienolta, mutta viiden vuoden päästä vanhalta. Muutenkin elektroniikan ostaminen on alkanut viime vuosina lähinnä ärsyttämään ajatuksena, ei tee mieli käyttää rahojaan nopeasti vanhenevaan tekniikkaan, mutta jossain määrin on vaan pakko.
Pelaajalauta-->Formulalauta-->Pakkotoistolauta-->Uhkapelilauta-->Turvapaikkalauta-->Hautalauta--> Deadzonelauta-->???
tallennettu
Vs: TV hankinta ja tekniikka
« Vastaus #812 : 14.07.2022 14:41 »
Gba
Jäsen
Viestejä: 2 918
Basaaripisteet: 0
Kuten muualla kirjoitin, 32"-27" OLED näyttö olisi minulle unelmien täyttymys, ja sellaisia siintää jo horisontissa (2-3 vuoden päässä?):
https://www.displayninja.com/best-oled-monitor/#AUO27″ – 32″ 4K High Refresh Rate OLED Displays
LG mentioned that high refresh rate OLED monitors are on the horizon, but there’s no word on anything specific, including release date or pricing.
A 27″ 1440p 240Hz W-OLED panel with HDR400 True Black certification appeared on some roadmaps, but no other information is available.
Moreover, AU Optronics plans to develop 32″ 4K 144Hz and 32″ 8K 120Hz OLED panels, but again, there’s no other information available than that.
Tuollaisesta olen haaveillut itsekin pitkään. Oikeastaan ainoastaan Hell Let Loosea tulee pelailtua 55" OLED:lla alle metrin päästä, jotta varmasti erottaa pusikosta pilkistävän pään. Muuten pelailut hoituu 27" pelinäytöllä. Paljon nautinnollisempaa, kun toiminta on pakattu kompaktisti. Elokuvissa tämä tosiaan ei ole niin oleellista, kun ei tarvitse itse olla mukana toiminnassa. Silti katsoin juuri lentokoneessa Samsungin OLED luurista täysin tyytyväisenä 4h elokuvia ja sarjoja, ei mitään ongelmaa, eikä millään tavalla vaikuta itsellä kokemukseen negatiivisesti. Varmaan yli 10 vuotta sitten jo kirjoitin viestin miten kuulokkeet + läppäri voittaa minkä tahansa muun kombon elokuvien katsomisessa.
You don’t gamble to win. You gamble so you can gamble the next day.
tallennettu
Vs: TV hankinta ja tekniikka
« Vastaus #819 : 14.08.2022 14:32 »
JayeizH
Kiistely on turhaa mutta hauskaa
Jäsen
Viestejä: 4 710
Basaaripisteet: 2
Kävin katsomassa midrange tason telkkaa vloppu/loma paikkaan. Ja yllätyin kuinka paljon paskaa myyjät puhuu. Suunnitelmissa oli Samsungin Q60A, AU8xxx, Sonyn X85J tai viimeisenä vaihtoehtona Samsung 55" Q70A jos 50" TV:tä ei löydy. Paikka on lahden lähellä, niin lähdin lahteen metsästämään.
Ensin kävin pari Prismaa läpi, kun ne on käytännössä ainoita paikkoja joista voi tehdä oikeita löytöjä. Kaupat laittavat aika itsenäisesti tarjoukset ja verkko ei läheskään aina näytä valikoimaa puhumattakaan hinnasta. Mutta molemmissa oli hyllyt suht tyhjä ja oranssit laputkin oli kadonneet.
Joten ei auttanu kuin mennä Giganttiin. Hinta haarukaksi sanoin 500€ ja kaveri meni koneelle. Löysi yhden mallin varastosta ja sekin oli LG lowend malli kovaan ylihintaan. Heitin sitten kakkosvaihtoehdon 55" Q70A:n ja kaveri meni takaisin koneelle. Olin katsonut verkosta että sitä pitäisi olla. Kaveri tuli takaisin ja sanoi että ei ole. Hiukan yllätyin, mutta ajattelin että olkoot. Se ei olisi ollut ideaalin kokoinen muutenkaan.
Seuraavaksi Power. Appivanhemmat olivat käyneet pari vloppua sitten ostamassa samasta paikasta telkun ja siellä käytännössä pakko myytiin kalibrointi mukaan, joka oli vielä tehty huonosti (kuva oli vihertävä, heitin itse käsin paremmat säädöt sisään). Joten odotuksena oli että kohta kustaan linssiin. Ei kyllä odotuksia petetty. Kysyin varaston tilannetta ja annoin saman hinta haarukan ja siellä oli kaksi mallia Philipsin PUS9006 ja Hisensen A7GQ. Myyjä ylisti Hisenseä ja sanoi että parempaa luokassaan en löydä. Ja Philipsiäkin löytyy, mutta siitä ei ole mihinkään. Hisensen kehuminen nousi aika koville kierroksille ja oli "todella hyvä. Niissä vain on luokkansa paras kuva. Ei vain ole Suomessa tunnettu merkki. Tuosta näkee vähän minkälainen kuva siinä on." ja näytti seinää. Siinä oli U8 sarjan TV. Eli ihan eri malli.
Kummastakaan ei ollu oikein kokemusta, vaikka eihän Hisense mikään tuntematon malli ollut ja olen kyllä kuullut että hinta-laatu on kova. Mutta myyjän jutut nosti vähän kulmakarvoja, joten en viittinyt ottaa sikaa säkissä ihan suorilta. Mietin että tulen takasin jos se onkin hyvä. Lähdin pois ja menin autoon selvittämään onko malleista mihinkään. Philipsistä ei löytynyt oikein mitään dataa, mutta Hisensestä löyty. On kuulemma valmistajan laadun huomioiden häpeäpilkku valikoimassa. TV on vain huono, eikä sitä kannata kenenkään ostaa.
Tiedän että myyjät osaa venyttää totuutta, mutta en muista että noin suoraa kusetusta olisi tullut eteen. Mietin vielä olisinko mennyt Gigantista tivaamana telkkua tai yrittänyt varata verkosta, mutta kello oli jo enemmän kuin suunnittelin niin lähdin meneen. Myönnän että tilanteesta teki vaikeampaa se, että varastot tuntuu olevan oikeasti aika tyhjiä. Missään ei varastoja oikein ollut ja hyllyt oli jopa tyhjiä. Jotain pulaa ilmeisesti on edelleen.
Mutta nyt onkin kovia päätöksiä kun mietin että tilaisiko vain Q60A:n verkosta kotio ja mietisi miten kuljettaisi itse perille, vai odottelisiko X85J tarjouksia. Vai odottaisiko suoraan Black Fridaylle ja nappaisi sieltä jonkun. Alkaahan tuossa 12v vanhassa 42" Philipsin 5605 mallissa ikä näkymään ja ghosting alkaa olemaan jo aika hurjaa, mutta kyllä sillä kuitenkin pärjää vielä. Kun katsoo tarpeeksi kaukaa. Ja oikeasti kyllä haluaisin sen 50" X85x -sarjan Sonyn On vain vähän turhan tyyris 899€ hinnallaan tällä hetkellä...
« Viimeksi muokattu: 14.08.2022 22:19 kirjoittanut JayeizH »
Jos ymmärrät lauseen tai sanan, se on yksi paskan hailee onko se yhdyssana vai ei.
TV hifistely, ei siksi että siitä olisi hyötyä, vaan siksi kun se on hauskaa.
Elämä on aivan liian lyhyt siihen, että ei myöntäisi että jotkut asiat vaan vituttaa.
tallennettu
Vs: TV hankinta ja tekniikka
« Vastaus #820 : 05.10.2022 22:02 »
JayeizH
Kiistely on turhaa mutta hauskaa
Jäsen
Viestejä: 4 710
Basaaripisteet: 2
Nyt on TV löytynyt vloppu/loma paikkaan: Sony 50" X85J
Nykyään tulee harvemmin säästeltyä tavaran ostamisessa jos todella haluan jotain. Mutta nyt kyseessä oli TV paikkaan jossa viettää aikaansa vain lomalla ja vloppuisin about kaksi kertaa kuussa. Joten alkuperäinen budjetti 500€ oli tiukka. Mutta annoin itselleni takaportin, että jos saan Sonyn X90j:n tai X85J:n halvalla, budjetti joustaa, about 100€:lla. Ja kun ostoksella ei varsinaisesti ollut kiire, niin hintojahan oli aikaa kytätä.
X85J oli Keravan Prismassa 899€ hinnalla joka tuntuu olevan tarjoushinta muualla. Sitten se laski 729€:oon jossa se pysy pitkään. Olin jo vähän luovuttanut että hinta laskisi ennen Blackfridayta. Joten mietin että odotellaan sinne, voi tulla jotain muitakin tarjouksia. Mutta eilen kävin huvikseni katsomassa olisiko hinta laskenut. Ja olihan se! 629€! Kotio ottamaan hyväksyntä hallitukselta, tänään ruokatauolla rahat tiskiin, ja iltapäivällä kuskaus kotio.
Nyt pitää vielä odotella pari viikkoa että pääsee testaamaan TV:tä, mutta hitto että kerrankin tuli ostettua hyvään hintaan jotain En ole nähnyt 50" X85J:tä missään alle 700€:lla. 50" X90J on itseasiassa ollut 699€:lla muistaakseni jossain. Mutta 50" X85J 629€, hieno diili Parempaa ei ihan helposti tähän hintaan löydä. Black fridayssa voi toki tulla uusia tarjouksia ja ehkä jostain kiven alta X85J mallistakin, mutta sitä ei vain voi tietää. Prismastakin nappasin viimeisen. Vaikka ei sillä, meikä harvemmin tekee näin kovia löytöjä, niin mielenkiinnolla odotan saanko sitä edes ehjänä päälle. Tai sitten on valmiiksi paskana paketissa
Jos ymmärrät lauseen tai sanan, se on yksi paskan hailee onko se yhdyssana vai ei.
TV hifistely, ei siksi että siitä olisi hyötyä, vaan siksi kun se on hauskaa.
Elämä on aivan liian lyhyt siihen, että ei myöntäisi että jotkut asiat vaan vituttaa.
tallennettu
Vs: TV hankinta ja tekniikka
« Vastaus #835 : 16.03.2023 23:13 »
JayeizH
Kiistely on turhaa mutta hauskaa
Jäsen
Viestejä: 4 710
Basaaripisteet: 2
Ei saakeli sentään, lätkäisin sitten tarjouksessa olleen 42" C2:n tilaukseen. 300 euroa halvempi kuin GR95, ja sen paneeli soveltuu konsolipelaajalle paremmin. Tuo koko vain hieman arveluttaa, enkä varmastikaan pysty pelaamaan sillä fps-pelejä ihan yhtä skarpisti, mutta toisaalta en minä mihinkään ALGS-turnaukseen ole koskaan menossa.
. Kiva kyllä nähdä, miltä 42" 4K OLED-ruutu lopulta näyttää.
Se siitä ylivertaisesta pienen näytön tuomasta immersiosta Vaikka ei sillä, varmasti hieno TV.
Ihan toisesta aiheesta. Tuunasin hiukan "luukkuani" (työ-/harrastushuone). Maalasin TV:n takana olevan seinän tummemmaksi ja ja heitin TV:n betoniseinään telineellä kiinni. Maalaukseen olen varsin tyytyväinen. Ja se oli valmistelujen jälkeen suht lepposta hommaa. Ja on vaan mukavampi kun TV:n takana on tumma tausta. Lisäsi fiilistä hiukan lisää.
Mutta se saatanan teline. Osuihan se ihan jees ja on TV suorassa, mutta jumalauta mikä homma siinä oli. Jo betoni seinään poraaminen oli kovaa puurtamista, mutta sitten kun huomaat että pari reikää on muutaman millin liian korkealla. Pienellä aherruksella ja vääntämisellä sain telineen kiinni seinään, mutta odotan koska telineeseen kohdistuva jännitys repii jotain jostain.
Ja sitten viimeinen koitos. TV:n saaminen telineeseen. Pelkkä 65" nostaminen yksin olisi jo tarpeeksi hankalaa, mutta TV:n irrottaminen LG:n jalasta oli oma hommansa. Ruuvit irti kun ei riittänyt. TV piti "vääntää" irti jalasta. Jollain insinöörillä on siinä kyllä välähtänyt. Yhdessä vaiheessa olin aivan varma että TV hajosi.
TV:n kun sai taiteiltua vielä sen jälkeen syliin, meinasi jännä kakka tulla, kun piti tukea töllöä koko kropalla mahdollisimman tasasesti ja samalla navikoida oikeaan suuntaan ilman kolhimista ja lopulta nostaa telineseen.
Loppujen lopuksi olen tähänkin suhteellisen tyytyväinen. TV on kuitenkin suorassa ja edelleen ehjä. Ja kyllähän se cool tossa seinällä. Lisäksi piuhojakin on helpompi käsitellä kun TV kääntyy ja TV taso on nyt vapaa laitteistolle. PS5 muuten näyttää makuultaa vielä isommalta kuin pystyssä. Saa nähdä jaksaako sitä katella noin vai heitänkö sen takaisin pystyy jossain vaiheessa.
Mutta jos vielä tulee betoniseinään telineen asennusta, maksan että joku muu asentaa sen. Niin paskat housussa sitä tuli tehtyä.
Jos ymmärrät lauseen tai sanan, se on yksi paskan hailee onko se yhdyssana vai ei.
TV hifistely, ei siksi että siitä olisi hyötyä, vaan siksi kun se on hauskaa.
Elämä on aivan liian lyhyt siihen, että ei myöntäisi että jotkut asiat vaan vituttaa.
tallennettu