Pelaajalauta

Yleinen => Laitteet, rauta ja ohjelmistot => Aiheen aloitti: migge - 13.06.2008 18:14

Otsikko: Netbookit
Kirjoitti: migge - 13.06.2008 18:14
Olen aika heikkona Asus Eee PC:n kaltaisiin laitteisiin. Kyseessä on siis erittäin pienikokoinen (painoa noin kilo) ja kohtalaisen edullinen (n. 300€) kannettava PC. Ensimmäisen sukupolven koneissa on tallennusmuistia vain 4 Gigaa flashia (myös 8 ja 2 gigan malleja), mutta sitä voi laajentaa muistikortein ja -tikuin. Kyseessä ei siis ole mikään multimediavarasto, vaan enemmänkin helposti mukaan otettava nettisurffilauta. Koneeseen on valmiiksi asennettuna Xandros Linux, mutta vastikään on julkaistu Eee:lle sopiva versio Ubuntusta, jonka pitäisi olla vieläkin kevyempi käyttis.

Eee PC on jo julkaistu maailmalla, mutta Suomeen sitä ei olla vielä kuin vasta nyt saatu Saunalahden ja Elisan kytkyjen liitteenä. Huuto.netissä tuota on kuitekin voinut tilata esim. Latviasta. Silloinkin hinta jää alle kolmensadan. Näppäimistö on tuolloin vain mallia UK, mutta mukana tulee ilmeisesti jonkinlaisia tarrasettejä, jolla näppiksen voi muuttaa.

Kyllä tätä täytyy ihan harkita. Kuinka kätevää tuo olisi ottaa mukaan reissulle kuin reissulle. Aikaisemmin haaveilin kännykästä, jossa olisi WLAN, mutta kokemusten perusteella ei tuo netin käyttö ole kovin miellyttävää puuhaa niinkin pieneltä näytöltä ja ilman kunnon näppäimistöä.

Laitteesta on julkaistu myös suuremmalla näytöllä varustettu toisen sukupolven versio, mutta se on jo hintavampi, joten osa ideasta kaatuu.

http://www.v2.fi/artikkelit/viihde/239/Asus-Eee-PC/

Otsikko: Re: Asus Eee PC
Kirjoitti: Kubs - 13.06.2008 22:50
Itse hankin jokunen viikko sitten 4 Gt Surf version, ja melkolailla positiiviset vaikutukset on jäänyt. Akkukesto on vaan aika lyhyt.

Helppo vaikka sängyssä surffailla ja mesetellä tai napata reppuun/ laukkuun mukaan.

Otsikko: Re: Asus Eee PC
Kirjoitti: JayeizH - 13.06.2008 23:12
Hitto toi olisi kyllä mukava. Olen miettinyt laitetta jonka saisi mukaan ja jolla pääsisi verkkoon. Tuo menisi laukun pohjalle suhteellisen hyvin.

Suurin epäilyksen aihe tuossa onkin sitten se akku. 3,5h on vähän ja 2,5h on jo todella vähän. Jos reissaa junalla se ei välttämättä riitä edes takaiseen matkaan. Linja-auto matkassa juuri ja juuri toisen siivun.
Sinänsä outoa tuo akkukesto koska laite on kuitenkin sen verran iso että se ei ihan takataskuun mene, joten sitä ei koko ajan kuljeta mukana. Joten seuraava vaihtoehto on matkustus. Ja 2,5-3,5h tuntia matkustuksessa on korkeintaan keskimääräinen aika. Minulle se on pieni.

Eli tuollainen laite missä akkukesto vähintään 5h, niin voisi harkita. 10h niin olisin jo aika valmis laittamaan rahaa pöytään.

Otsikko: Re: Asus Eee PC
Kirjoitti: migge - 15.06.2008 12:01
Itse hankin jokunen viikko sitten 4 Gt Surf version, ja melkolailla positiiviset vaikutukset on jäänyt. Akkukesto on vaan aika lyhyt.

Mistä hankit? Onko vinkkejä hankintapaikan suhteen?

Suurin epäilyksen aihe tuossa onkin sitten se akku. 3,5h on vähän ja 2,5h on jo todella vähän. Jos reissaa junalla se ei välttämättä riitä edes takaiseen matkaan. Linja-auto matkassa juuri ja juuri toisen siivun.
Sinänsä outoa tuo akkukesto koska laite on kuitenkin sen verran iso että se ei ihan takataskuun mene, joten sitä ei koko ajan kuljeta mukana. Joten seuraava vaihtoehto on matkustus. Ja 2,5-3,5h tuntia matkustuksessa on korkeintaan keskimääräinen aika. Minulle se on pieni.

Eli tuollainen laite missä akkukesto vähintään 5h, niin voisi harkita. 10h niin olisin jo aika valmis laittamaan rahaa pöytään.
Minua ei nuo akunkestot ole koskaan häirinneet. Varsinkaan mp3 -soittimissa ja kannettavissa tietokoneissa. Etenkin tässä tapauksessa käyttö muodostuu lyhyehköistä käyttösykleistä. Kotona jos tuota käyttää niin se olisi sitten piuhan päässä.

Otsikko: Re: Asus Eee PC
Kirjoitti: tombbi - 24.06.2008 20:29
Eli tuollainen laite missä akkukesto vähintään 5h, niin voisi harkita. 10h niin olisin jo aika valmis laittamaan rahaa pöytään.

http://eeepc.asus.com/fi/901.htm

"Up to 8 hours of battery life"

Otsikko: Re: Asus Eee PC
Kirjoitti: JayeizH - 24.06.2008 23:09
Eli tuollainen laite missä akkukesto vähintään 5h, niin voisi harkita. 10h niin olisin jo aika valmis laittamaan rahaa pöytään.

http://eeepc.asus.com/fi/901.htm

"Up to 8 hours of battery life"

My ou my, that´s sweet :) Mutta, tuo on painavampi, tehokkaampi ja varustelu on parempi kuin tuossa toisessa mallissa. Joten pienellä surffauksella saakin selville että tämä tarkoittaa sitä että hinta on varmasti 599€ tai enemmän. Eli liikaa minulle. Mutta hienoa kehitystä kyllä. Ei tässä kovin kauaa voi mennä kun noita 10h laitteita alkaa tulemaan.

Tuota 1,3MP kameraa en kyllä tajua. Pelkkää roskaa. Ja loppujen lopuksi speakeritkin on aivan turhat. 3,5mm kuulokeliitäntä vaan.

Otsikko: Re: Asus Eee PC
Kirjoitti: migge - 24.06.2008 23:19
Webbikameraksi nyt ei tarkempaa oikein tarvitsekkaan.

Kajaritkin ovat ehdottomat, jotta kuulokkeita ei aina tarvitse kaivaa esiin. Musiikin kuuntelu sitten erikseen.

Eeen kanssa täytyy nyt sitten miettiä vielä kun kilpailijoidenkin laitteita alkaa kivasti putkahtelemaan myyntiin. Esimerkkinä tuo Acerin malli Gigantissa, joka ei ole yhtään paha.

Otsikko: Re: Asus Eee PC
Kirjoitti: migge - 03.07.2008 18:18
Onneksi en ole lähtenyt hötkyilemään tämän kanssa. Acerin Aspire One on nimittäin osoittautunut kannattavammaksi hankinnaksi kuin Asuksen 700 -sarjalaiset. One julkaistaan vasta heinä- elokuussa ja hintaa sillä tulee olemaan n.319€. Se on noin 40€ enemmän kuin Asus, mutta sillä hinnalla saa suuremman ja tarkemman näytön, tuplasti enemmän muistia, nopeamman prossun ja seksikkäämmän ulkokuoren. Ainoastaan akun kesto ei ole tässä niin hyvä, mutta kuten todettua ei se minua niinkään kosketa.

360:n hankinta saa vieläkin odottaa. One menee tilaukseen heti kun mahdollista. Verkkis sitä myy jo ennakkoon.

Tässä vielä vertailua netbookkien välillä:
http://crave.cnet.co.uk/laptops/0,39029450,49297248-1,00.htm

Otsikko: Re: Asus Eee PC
Kirjoitti: Taist0 - 03.07.2008 19:15
Onkohan sitä 80gt:sta XP Aspire Onea tulossa suomeen asti. Netanttilastakin näyttää saavan samaa Linux mallia kuin verkkokaupasta hintaan 325€. Jotenkin houkuttelisi se XP malli enemmän isomman kovalevyn ja helpompien asennusten takia. Mutta kyllä tuo Linuxikin kelpaisi jos niitä saisi jo niillä 6-kennoisilla akuilla, kun akkuestokin olisi silloin sellaiset 6-7 tuntia.

Otsikko: Re: Asus Eee PC
Kirjoitti: migge - 03.07.2008 20:35
Itse ajattelin tulla ihan toimeen Linuxilla. Ei hirveästi ole kokemusta, mutta uskoisin että peruskäyttö sujuu ihan yhtä mutkitta kuin XP:lläkin.

Otsikko: Re: Asus Eee PC
Kirjoitti: JayeizH - 04.07.2008 14:03
Tässä vielä vertailua netbookkien välillä:
http://crave.cnet.co.uk/laptops/0,39029450,49297248-1,00.htm
Todella mielenkiintoisia laitteita. Tosin vielä kaipaisin sitä "oikeaa kannettavaa" mallia.

Alle 10" näyttö, eli silloin saataisiin paino kiloon tai alle. Akkukesto ehdottomasti vähintään 5h, kuten parhaimmissa malleissa onkin. Prosessori Atom 1,6ghz tasoa, vähintään 1GT muistia. Kovalevytilalla ei ole juurikaan väliä, kun laite olisi matkustusta varten, joten tavaran säilyttämiseen ei tilaa tarvita, mutta olisihan vähintään 20GT ihan hyvä olla. Ja totta kai 1,024x600 reso.
Tiedonsiirrosta wlan on itsestäänselvyys, mutta myös 3G-paikka varsin ja/tai WiMax olisivat plussaa. Tosin kun 3G-usbia saa liittymien mukaan kaupanpäälliseksi ja WiMax ei oikein tunnu Suomessa iskevän itseään läpi kuten @450 (ainakin mielikuva on sellainen), niin nekään eivät olisi välttämättömiä koska niistä tulee varmasti mukavasti hintaa lisää.

Mitään muuta turhaa kuten kameraa tai 100GT:n kiintolevyä ei tarvita. Loppujen lopuksi 3G ja WiMaxikin on turhaa pröystäilyä. 3G kun tällä hetkellä on Suomessa se millä voidaan surffata (periaatteessa) missä vaan ja niitä saa ilmaiseksi liittymän mukaan.

Ja tällä paketilla saisi olla hintaa alle 400€. Eli 350€ saisi miettimään laitetta tosissaan.

Tiukat kriteerit ja halpa hinta siksi koska tuohan ei ole mikään vakiolaite mitä käyttää. Kotiin ostan varmasti jossain vaiheessa 24" laajakuvan tietokoneelle ja pidän sitä siinä kuosissa että sillä pelaa pelejäkin ja murskaa numeroita. En todellakaan tyydy nuhapumppuun ja 10" pikkuruutuun kotona vakituiseen. Joten tuo kannettava olisi matkustelua, lomailua ja poikkeustilanteita varten. Joten en todellakaan maksa siitä 400€:a.

Otsikko: Re: Netbookit
Kirjoitti: migge - 04.07.2008 18:32
Mutta Aspire One suurinpiirtein täyttää nuo kriteerisi. Vakioakulla ei nyt viiteen tuntiin päästä, mutta kaippa sillekkin tuota 6-kennoisia alkaa sitten saamaan. Hinta verkkiksessä 317€.

3G on turhake.

Otsikko: Re: Netbookit
Kirjoitti: migge - 23.07.2008 17:40
Menin sitten varaamaan valkoisen Onen Mustasta Pörssistä. Ei sitä vain voinut vastustaa kun pääsin sitä hipelöimään. Leikin vielä sitä ennen siinä EEE:llä, mutta ainakin ensivaikutelmaltaan One on eri planeetalta. Näppiskin on käyttökelpoisen kokoinen.

Nyt vain odotellaan huomista kieli pitkänä. Ja jos palkka myöhästyy, joku kuolee.

Edt:

Tässä on tullut nyt pari päivää säädettyä uuden karhean Onen kanssa. Linuxin kanssa on ollut hieman ongelmia, mutta pikkuhiljaa on senkin perusrakenne alkanut hahmottumaan. Hieman säätöä vaati jopa skandinaavisen näppäimistön käyttöönottaminen. Linpus Linux käynnistyy kyllä erittäin nopeasti (15 sek) ja vaikutelma on muutenkin hyvin kevyt, mutta rajoittuneisuuden vuoksi on tähän pakko alkaa alkaa harkitsemaan Ubuntua ja siihen Netbook Remix -lisäpaketteja.

Itse laite on erittäin laadukkaan oloinen. Rakenne on vankka ja näppäimistö on tarpeeksi suuri, toisin kuin Asuksen EEE -malleissa. Näppäimistön kokoon ei juuri tarvitse totutella, vaan kymmensormijärjestelmällä voi huoletta paukutella. Tämänkin viestin kirjoitan Onella. Päädyin lopulta tähän siniseen malliin, jonka näppäimistö ja sisäkuoretkin ovat tummia. Valkoinen näppäimistö olisi vain tummentunut ajan myötä. Tuttua varmasti MacBookkien käyttäjille. Myös esteettisesti olen tyytyväinen laitteen ulkoiseen antiin. Kiiltävä kansi kauniilla värillä ja pienet punaiset yksityiskohdat saranan päädyissä ovat erityisesti mieleeni.

Näyttö on mukavan kirkas ja pikselikoko on hämmästyttävän pieni. Jos minulla olisi heikonpi näkökyky, voisi se olla jopa häirisevä tekijä, vaikka tietenkin kirjasinkokoa voi säätää ohjelmassa kuin ohjelmassa. Näin kyseessä on kuitenkin fyysiseen kokoonsa nähden yllättävän tilava näyttö, resoluution ollessa kivat 1024x600.

Pieni koko on kieltämättä erittäin hyvä asia kun kone lähtee matkaan mukaan, mutta ilman huonoja puolia ei sekään ominaisuus tule. Pikkuläppäriä on melko hankala pitää vakaasti sylissä, kun sitä joutuu lähestulkoon pitämään vain toisen polven päällä. Mielestäni kuitenkin huomattavasti järkevämpi ratkaisu tämä on kuin ns. raahattavat mallit.

Suosittelisin tätä kaikille, jotka ovat joskus kannettavaa harkinneet, mutta haluavat pitää pää-PC -käytön kotona isolla koneella. Netbook on hyvä nimitys läppärityypille, koska internet -käyttöön tämä on mitä mainion. Mediaa voi toki jonkinverran säilöä ja voihan tätä käyttää ihan .mp3 -soittimenakin, mutta parempaa ultramobiilia webbilaitetta ei ole, sanoivat iPhonen omistajat mitä tahansa.

Otsikko: Re: Netbookit
Kirjoitti: tiong - 31.07.2008 16:34
Jees, kävin eilen ostamassa uunituoreen Asus EEE 900:n varsin huokeaan 319 euron hintaan Kuopion Elisa Shopitistä. 5kpl valkeita malleja oli liikkeeseen tullut, yksi oli varattu joten jäljelle jäi vielä kolme.

Ensifiilikset laitteesta ovat varsin positiiviset. Laitteen koko on kyllä aivan uskomaton. Ei sitä tajua edes kuvista kunnolla. Siis täysiverinen Linux-tietokone, joka on vain hitusen dvd-koteloa isompi! (http://tng.kapsi.fi/eee900/IMG_0014.JPG)

Eniten ennakkohuolia aiheutti näppäimistö, joka on kieltämättä varsin pienikokoinen. Kirjoittaminen on vielä vähän hakemista, mutta yllättävän nopeasti tämä sujuu jo nyt. Välillä tosin tuntuu, että näppäimistö "hukkaa" jonkun painetun näppäimen ja joutuu sen takia korjailemaan. Mutta en kyllä olisi uskonut, että näin pienillä näppäimillä onnistuu kirjoittaminen näinkin nopeasti.

Niin ja tosiaan kyseessä on 16G malli ja akku on 4400mAh. Pitänee siis laitella heti jostain tehokkaampi akku tilaukseen. Tämä vakioakku kestää tasan tarkkaan sen luvatun kaksi ja puoli tuntia WLAN päällä.

Lisää kuvia osoitteessa http://tng.kapsi.fi/eee900/

ps. Tämänkin tekstin kirjoittelin parvekkeella läppäri sylissä ja kylmä juoma pöydällä.

Otsikko: Re: Netbookit
Kirjoitti: JayeizH - 31.07.2008 18:37

Ilmoitteleppa tänne jos löydät jonkun paremman akun siihen. Itsekkin kun sellaisen mielelläni hankkisin, mutta akkukesto ei vain tunnu riittävältä.

Otsikko: Re: Netbookit
Kirjoitti: migge - 31.07.2008 18:47
Asuksessa on kyllä omat hyvät puolensa, kuten parempi kosketushiiri ja suurempi flashi.

Oneen saa jo kuuden kennon akkuja suolaiseen 93 euron hintaan verkkiksestä. Lisäksi laitteen esteettisyys kärsii kun suurempi akku törröttää rumasti koneen takaosassa.

Otsikko: Re: Netbookit
Kirjoitti: Taist0 - 31.07.2008 19:25
Meneepäs vaikeaksi. Heti kun meinaa hommata tuon Aspiren niin huomaa täysin saman hintaisen ja tavallaan paremman kilpailijan. Pitää varmaan taas odottaa ja miettiä. Näille nykyisille akkukestoillekin varmasti nauretaan viimeistään kahden vuoden kuluttua.

Otsikko: Re: Netbookit
Kirjoitti: JayeizH - 31.07.2008 19:50
No jos ne akut ovat tyyliin "kapula koneen perseessä" niin se ei oikein kiinnosta. Joten odottelen vielä.

Ja Taist0, jos koneella ei ole kiire kannattaa ehkä sinunkin odottaa. Minulla kun ei ole kiire koneen kanssa ja nyt ovat muutkin valmistajat kiinnostuneet kyseisestä tuote ryhmästä, niin joulumarkkinoille tulee varmasti jonkinlainen uusi sukupolvi. Vaikka siis eihän atk-bisneksessä ikinä ole järkevää odottaa sitä seuraavaa :) Eihän siinä ole mitään järkeä. Mutta jos tuntuu että laitteet eivät ihan ole kohdallaan vielä eikä sillä ole kiire kannattaa ehkä odottaa. Eli minä katselen tilannetta varmaan uudestaan vajaan puolen vuoden päästä.

Otsikko: Re: Netbookit
Kirjoitti: migge - 31.07.2008 20:06
Tässä tapauksessa odottaminen ehkä kuitenkin kannattaa. Kyseessä on kuitenkin varsin tuore kategoria, jonka ongelmat alkavat vasta tulla ilmi. Jos ne eivät kuitenkaan haittaa, kuten minun tapauksessa, niin kannattaa jo mennä kauppaan kokeilemaan eri malleja.

Tässä vielä kuva Onen isommasta akusta:

http://www.aspireoneuser.com/forum/viewtopic.php?f=10&t=561

Otsikko: Re: Netbookit
Kirjoitti: Taist0 - 31.07.2008 22:49
Joo kyllä se on parasta odotella, että näkee millaista tavaraa nuo MSI:t sun muut puskevat markkinoille.

Olen tässä ollut kahden vaihtoehdon välillä, joko ostan miniläppärin ja säästän tuon pöytäkoneeni sellaiseen arkipäiväiseen käyttöön, tai sitten hommaan sellaisen perustehokkaan "oikean" kannettavan korvamaan tuon pöytäkoneen ja jätän sen miniläppärin oston tulevaisuuteen. Nykyisin kun en omassa käytössä tarvitse huutavaa pöytäkonetta ja pienikin näyttö riittää minulle vallan mainiosti, niin kannettava on sopivin vaihtoehto.  Ja vielä kun nykyiset myynnissä olevat 500 euron kannettavatkin ohittavat pöytäkoneeni tehoissa (tai ei nyt ehkä ihan kaikki), niin eipä sen puoleen ole ongelmaa.

Otsikko: Re: Netbookit
Kirjoitti: JasuPoju - 01.08.2008 11:44
Noniin nyt paloi hermo tuohon vanhaan kannettavan läjään ja netbookki on jo jonkun aikaa herättänyt kiinnostusta. Eli mikä bookki kannattaisi hommata kun käyttötarkoitukset ovat seuraavat: netissä surffailu(youtubessa, foorumeilla jne.), elokuvien katselu(usb-tikulta tai devulta) ja irkkaus/mesetys? Hintaa laitteelle saisi tulla mahdollisimman vähän ja lyhyt akkukesto ei haittaa kunhan nyt yli kahteen tuntiin riittäisi. Ja mistä saisi helpoiten ja edullisimalla?

Edit: Pienen researchin jälkeen täytyy sanoa, että Asuksen 901 malli vaikuttaisi parhaalta vaihtoehdolta. Hintaa tulee n. 50€ lisää 701 nähden mutta pidempi akkukesto ja parempi näyttötarkkuus ovat kyllä asioita, joista voi vähän ylimääräistä maksaakin. Nyt kun vielä löytäisi kaupa, josta nämä eivät ole loppu ja maksaisivat sen 319€...

Otsikko: Re: Netbookit
Kirjoitti: tombbi - 01.08.2008 12:59
Nyt kun vielä löytäisi kaupa, josta nämä eivät ole loppu ja maksaisivat sen 319€...
Ilmoittele, jos tulee vastaan! Sama kone hakusessa ;)

Otsikko: Re: Netbookit
Kirjoitti: migge - 01.08.2008 16:53
DVD:tä on vähän hankala katsoa näillä millään kun asemat puuttuvat. Muuten kyllä videot pyörii oikein komiasti. Ei ehkä mitään HD-matskua nykimättä, mutta muuten voi katsella youtube -pätkiä huoletta koko näytöltä.

Jos EEE on harkinnassa niin suosittelisin ainakin kokeilemaan sen näppäimistöä. Se kun on aikamoisen pieni, joten kaikki eivät siitä varmasti pidä. Aspire Onen näppis on n. 90% normi näppiksestä.

Toinen asia mikä on syytä tarkasti miettiä on käyttis. Linux kyllä toimii, mutta vaatii käyttäjältään perus PC-osaamisen lisäksi kärsivällisyyttä ja aikaa. Asensin omaan Oneen Ubuntun ja siihen operaatioon meni ajureiden asennusten, tweakkausten ja erehdysten kanssa kaksi iltaa. XP on varma ratkaisu, mutta lisää hintaa ja on hieman raskaampi.

Otsikko: Re: Netbookit
Kirjoitti: JasuPoju - 01.08.2008 19:20
Joo, kyllä se on nyt tämä Asuksen EEE 901. Ominaisuudet vakuuttivat ja pieni näppis on harjoittelulla  hanskassa. Tätä viestiäkin kirjoitan elisan kaupasta kun odottelen pääseväni tiskille ostamaan oman kappaleen. EEE:llä siis kirjoitan. :) Hyvältä tuntuu.

Otsikko: Re: Netbookit
Kirjoitti: tiong - 01.08.2008 19:28
Joo, kyllä se on nyt tämä Asuksen EEE 901. Ominaisuudet vakuuttivat ja pieni näppis on harjoittelulla  hanskassa. Tätä viestiäkin kirjoitan elisan kaupasta kun odottelen pääseväni tiskille ostamaan oman kappaleen. EEE:llä siis kirjoitan. :) Hyvältä tuntuu.

901:tä ei saa vielä Suomesta, kyseessä on 900-malli.

Otsikko: Re: Netbookit
Kirjoitti: JasuPoju - 01.08.2008 21:19
Joo, kyllä se on nyt tämä Asuksen EEE 901. Ominaisuudet vakuuttivat ja pieni näppis on harjoittelulla  hanskassa. Tätä viestiäkin kirjoitan elisan kaupasta kun odottelen pääseväni tiskille ostamaan oman kappaleen. EEE:llä siis kirjoitan. :) Hyvältä tuntuu.

901:tä ei saa vielä Suomesta, kyseessä on 900-malli.
Totta, epähuomiossa en huomannut asiaa.

Nyt kotiin päästyä on kyllä mainiot fiilikset tästä uudesta kapistuksesta. Näyttö ylätti selkeydellään, täytyy vielä koittaa katsella jotain leffaa niin näkee todellisuudessa näytön tarkkuuden. Näppis ei muuten haittaa mutta välillä jokin kirjain ei toimi vaan pitää painaa nappia uudestaan voimakkaammin. Toivottovasti tuo häviää uutudenkarheuden mukana. Koneen pieni koko on kyllä hämmästyttävä ja kyllä tämän voisi kuvitella ottavansa mukaan melkein reissulle kuin reissulle.

Otsikko: Re: Netbookit
Kirjoitti: JasuPoju - 01.08.2008 23:49
Tuplapost mutta ei voi mitään. Eli onko kukaan kokeilut asentaa sitä "kunnon" KDE-desktopia EEE:lle? Löysin hyvät ohjeet (http://www.saunalahti.fi/jaripepe/eee_pc/kde.html) miten komentorivin avulla saa KDE-deskin käyttöön mutta törmäsin seuraavanlaiseen ongelmaan: Eli kun kirjoitan tuon "apt-get updates" niin kaikki menee hyvin mutta kun kirjoitan seuraavan komennon, eli "apt-get install kicker" niin komentorivissä lukee, että "Pakettia ei ole saatavilla, mutta toinen paketti viittaa siihen. Tämä voi tarkoittaa paketin olevan vanhentunut tai saatavilla vain jostain muusta lähteestä. E:paketilla kicker ei ole asennettaa valintaa."
Tietääkö joku mistä moinen johtuu tai mitä asiale voisi tehdä? Onko jollain kenties sama ongelma? Auttaisiko BIOS päivitykset?

Kiitos jo etukäteen.

Otsikko: Re: Netbookit
Kirjoitti: tiong - 02.08.2008 00:42

Lisää /etc/apt/sources.list -tiedostoon seuraavat rivit (komennolla sudo pico /etc/apt/sources.list, tallennus ctrl+o)
deb http://update.eeepc.asus.com/p701 p701 main
deb http://update.eeepc.asus.com/p701/en p701 main

Tämän jälkeen päivitä paketit komennolla "apt-get update" ja sen jälkeen asenna kicker ja ksmserver.

Otsikko: Re: Netbookit
Kirjoitti: JasuPoju - 02.08.2008 10:54
Lainaus
Lisää /etc/apt/sources.list -tiedostoon seuraavat rivit (komennolla sudo pico /etc/apt/sources.list, tallennus ctrl+o)
deb http://update.eeepc.asus.com/p701 p701 main
deb http://update.eeepc.asus.com/p701/en p701 main

Tämän jälkeen päivitä paketit komennolla "apt-get update" ja sen jälkeen asenna kicker ja ksmserver.
Eli ensiksi kirjoitan "sudo pico /etc/apt/sources.list" näin? jonka jälkeen lisään tuohon perään koko tuon "deb http://update.eeepc.asus.com/p701 p701 main" ja "deb http://update.eeepc.asus.com/p701/en p701 main" -rivit? ja sitten tallenus ctrl+o?

Täytyy vain varmistaa, että ymmärsin oikein.

Edit Joo ongelma ratkesi sain KDE- deskin toimimaan mutta nyt nappaimisto ei enaa tue ääkkosia  :???: Mistas tallainen?
Edit2: Ei mitään enää, asetuksistahan se homma hoitui, että osaa olla avuton :)

Otsikko: Re: Netbookit
Kirjoitti: Joel-san - 02.08.2008 11:54
Eli ensiksi kirjoitan "sudo pico /etc/apt/sources.list" näin? jonka jälkeen lisään tuohon perään koko tuon "deb http://update.eeepc.asus.com/p701 p701 main" ja "deb http://update.eeepc.asus.com/p701/en p701 main" -rivit? ja sitten tallenus ctrl+o?
Joo. "sudo pico /etc/apt/sources.list" avaa tiedoston /etc/apt/sources.list rootin oikeuksilla (sudo) picoon (kirjoitusohjelma). Kys. tiedostoon lisätään rivit "deb http://update.eeepc.asus.com/p701 p701 main" ja "deb http://update.eeepc.asus.com/p701/en p701 main" ja lopuksi tallennetaan muutokset CTRL+O.

Otsikko: Re: Netbookit
Kirjoitti: JasuPoju - 03.08.2008 00:19
Noniin nyt kun on alkanut tämä käyttis vähän selkenemään niin täytyy kyllä todeta, että on tämä EEE vaan oiva laite. Tämä päivä on mennyt ohjelmia etsiessä/ladatessa/asentaessa ja lähes kaikki tarvittava on nyt käytössä. Hyvää ja graafisella käyttöliittymällä varustettua IRC-ohjelmaa en ole vielä löytänyt mutta en ole vielä selannut puoliakaan läpi synapticin tarjonnasta, anyways jos jollain on suositeltavaksi mircin tapaista niin kuulisin mielelläni. Kannettavuutta en ole vielä päässyt paljoa kokeilemaan, sillä tästä taloudesta uupuu wlan (naapurinkin yhteys on suojattu :( ). Contra III:sta(zsnes FTW) pelailin sohvalla jokusen tovin akun voimalla. Contra on muuten pirun vaikea. Voisi vähän "iltalukemiseksi" aloitella FF III tai VI, miten vaan.

Täytyy kyllä ensi viikolla ottaa kone messiin kaupungille, jotta näkee kuinka mukavasti tämä kulkee mukana. Missäs päin keskustaa on paras langaton verkko?

Otsikko: Re: Netbookit
Kirjoitti: Azu - 04.08.2008 18:44
Missäs päin keskustaa on paras langaton verkko?
Auttaisi tietysti melkoisesti, jos tietäisi kaupungin, josta on puhe. :)

Otsikko: Re: Netbookit
Kirjoitti: Fraeon - 04.08.2008 18:46
Missäs päin keskustaa on paras langaton verkko?
Auttaisi tietysti melkoisesti, jos tietäisi kaupungin, josta on puhe. :)

Katsot profiilista?

Otsikko: Re: Netbookit
Kirjoitti: Azu - 04.08.2008 19:08
Missäs päin keskustaa on paras langaton verkko?
Auttaisi tietysti melkoisesti, jos tietäisi kaupungin, josta on puhe. :)

Katsot profiilista?
Emmää muistanu että täällä on tuollasetkin hienoudet.  :(

Mutta tosiaan, kannattaa kokeilla josko Porin pääkirjastossa olisi wifi (Oulussa ainakin on). Joissain kouluissakin on kuin myös monissa kaupungin virastoissa. Ja yliopistolla on aivan varmasti.

Otsikko: Re: Netbookit
Kirjoitti: JasuPoju - 04.08.2008 23:35
No joo siis tarkoitin kyllä ihan pääkaupunkia kun siellä päin tällä hetkellä majailen :) Olisihan se pitänyt sanoa silti erikseen, my bad.

Otsikko: Re: Netbookit
Kirjoitti: migge - 05.08.2008 19:46
Pääkaupungin suhteen suurempi kysymys on että missä WLAN:it eivät häiritse liikaa toisiaan. Ilmaisia verkkoja löytyy keskustasta useita.

Kylläpä helpottui Onen käyttö kun hommasin halvan ja pikkuruisen hiiren kylkeen. Aspire Onen yksi suurimmista puutteista on kehno touchpad -hiiri.

Edit: Ubuntua olen jo jonkin aikaa käyttänyt, mutta vasta nyt sain aikaiseksi asentaa Netbook Remixin paketit. Mitään erityisiä uusia toiminnallisuuksia ei tuo lisää, mutta ainakin käyttis soveltuu paremmin pienelle näytölle.

(https://www.pelaajalauta.fi/files/15/Screenshot.png)

Otsikko: Re: Netbookit
Kirjoitti: tombbi - 06.08.2008 21:13
Pistin äsken 901sen ennakkotilaukseen! Parhaassa tapauksessa laite on jo kahden viikon päästä käsissä :P

411€ tulee yhteensä tuokin lysti kustantamaan.. Eee 399€ + 12€ toimitus ja postiennakko

Otsikko: Vs: Netbookit
Kirjoitti: echoes - 18.12.2008 21:03
Verkkiksestä hommasin Acer Aspire Onen, kun sen niin naurettavaan hintaan sai (199e). Hommasin helmenvalkoisen mallin ja onhan se erittäin tyylikkään näköinen vehje!

Laitteen tehoilla ja muistilla ei paljon brassailla, mutta kouluduunien tekemiseen ja netin selailuun se sopii mainiosti. Laitteessa on Linpus Linux-käyttöjärjestelmä, joka vaikuttaa alkuun erittäin yksinkertaiselta, mutta kätkee sisäänsä helvetisti ominaisuuksia. Suhteellisena Linux-noobina Firefox 3:sen asentaminenkin oli aluksi pientä säätöä, mutta ohjeilla sain sen asennettua.

Hiton tyytyväinen olen toistaiseksi ollut ja tuohon hintaan aivan loistava ostos!

Otsikko: Vs: Netbookit
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 18.12.2008 21:26
Verkkiksestä hommasin Acer Aspire Onen, kun sen niin naurettavaan hintaan sai (199e). Hommasin helmenvalkoisen mallin ja onhan se erittäin tyylikkään näköinen vehje!
Onhan Wiikin tyylikäs, mutta...............

Otsikko: Vs: Netbookit
Kirjoitti: JasuPoju - 16.04.2009 07:54
Osaako kukaan kertoa mistä saisi edullisesti ja luotettavasti EEE 900 netbookille uuden, tehokkaamman akun. Myykö Suomessa kukaan jälleenmyyjä vai täytyykö turvautua netistä tilaamaan. Alkaa tämä approx. 2h akkukesto olla vähän turhan lyhyt ja olen kuullut, että eee:lle on saatavilla 3rd party akkuja?

kiitos

Edit: no jos tuo oli liian vaikea kysymys niin mistä eee 900:en cpu speediä voi säätää? kuulemma auttaa akkukestossa jos sitä laittaa pienemälle? biosista luuisi saavan mutta en itse ainakaan löytänyt.

Otsikko: Vs: Netbookit
Kirjoitti: tombbi - 31.07.2009 13:03
Itellä oli ainakin 901:n mukana ohjelma, jolla sai säädettyä nopeutta pienemmälle. Saman ohjelman latasin uudestaan asuksen sivuilta kun asensin XP:n koneeseen. EDIT: Samaa ohjelmaa ei näköjään löydykkään 900-mallille..

http://support.asus.com/download/download.aspx?SLanguage=en-us

Näiden akkujen laadusta en tiedä sanoa kun en ole itse kokeillut, mutta hinta ainakin on kohtuullinen.

http://www.dealextreme.com/details.dx/sku.15973
http://www.dealextreme.com/details.dx/sku.17083

Otsikko: Vs: Netbookit
Kirjoitti: Joel-san - 02.08.2009 01:08
Tänä vuonna jossain vaiheessa on tulossa ARM-pohjaisia miniläppäreitä. Esimerkiksi tämä (http://www.netbookchoice.com/2009/06/05/video-pegatron-smartbook-with-freescale-cpu-hands-on/) Pegatronin erittäin tyylikäs ja ohut läppäri, jonka kehitystä olen seurannut silmä kovana tammikuusta lähtien, jolloin siitä ensimmäisen kerran ilmoitettiin. ARM-pohjaisina laitteina nuo vievät huomattavasti vähemmän virtaa kuin nykyiset x86-pohjaiset laitteet. Tuolle Pegatronille on lupailtu jopa kahdeksan tunnin käyttöaikaa pelkästään kaksikennoisella akulla. Hienointa tuossa on, ettei laite edes lämpene, mikä on aina häirinnyt minua läppäreissä. Hinnaksi on lupailtu $199.

Eniten kuitenkin odotan nettop-versiota tuosta (eli pientä pöytäkonetta, Asus Eee:stä tuli myös pieni pöytäkoneversio). Sitä itseasiassa demotaan tässä videossa (http://www.youtube.com/watch?v=TA4bjjr2gP0) (kelatkaa kohtaan 13:14). Pikkukone vie vain 2 wattia virtaa! Tuolla virrankulutuksella on lähes sama onko se päällä vai ei, joten siitä saisi täydellisen kotiserverin, jota voisi huoletta pitää päällä 24/7 omantunnon kolkuttamatta ja sähkölaskun muistuttamatta. Tota olen jo sen verta pitkään kuolannut, että olen suunnittelut Linuxin asentelun tuolle Apachen konffeja myöten. SSH-yhteydet, SVN-repositoriot, Samba-jaot, kaikki siistit jutut saisi sinne työnnettyä. Ehkä se voisi toimia Pelaajalaudan betaserverinäkin.

Otsikko: Vs: Netbookit
Kirjoitti: Ephram - 05.12.2009 10:57
Vaikka 13" Macbook löytyy, niin silti himppa netbookin ostamiseen on kasvanut kasvamistaan. Olisihan sillä kiva naputella muistiinpanoja luennoilla ja kulkisi mukavammin repussa kuin nykyinen yli kahden kilon mäkki, jota ei rehellisesti voi aidosti mobiiliksi oikein kehua.

Olen iskenyt silmäni HP:n 2140 Miniin (http://www.hp.com/hpinfo/newsroom/press_kits/2009/Mobility2009/Datasheet-Datasheet.HPMini2140.pdf)

Yksi asia, joka viehättää, on laitteen design. Se näyttää alumiini-casensa kanssa jopa vähän uusilta MacBook Pro -malleilta. Muutenkin ulkonäöllisesti se vaikuttaisi olevan harppauksen edellä muita netbookeja. Naurakaa tai älkää, mutta esteettisyys on tälläisissä laitteissa minulle yksi tärkeä hankintakriteeri.

Alle kolmella sadalla eurolla tuota tuntuisi jo saavan. XP Home -lisenssi tulisi mukana, mutta iskisin silmääkään räpäyttämättä sinne Ubuntun Netbook remixin.  :)

6 cellin akku jää ikävästi törröttämään laitteen ulkopuolelle, mutta samalla se mahdollistaisi yli 7 tunnin akun keston. Esteettisemmällä akkuratkaisulla (3 cell) kesto putoaa reiluun kolmeen tuntiin. Valintani olisi jälkimmäinen.

Otsikko: Vs: Netbookit
Kirjoitti: tiong - 05.12.2009 11:34

Heh, itse taas siirryin netbookista Macbookiin viime jouluna enkä ole päätöstä katunut hetkeäkään. Luentomuistiinpanojen naputtelu pienellä näppäimistöllä on yhtä tuskaa, nimimerkillä kokemusta on. Ihan yhtä kätevästi tuo muutaman tuuman isompi omppu kulkee mukana kuin netbookkikin.

Otsikko: Vs: Netbookit
Kirjoitti: migge - 05.12.2009 11:43
Luentomuistiinpanojen naputtelu pienellä näppäimistöllä on yhtä tuskaa, nimimerkillä kokemusta on. Ihan yhtä kätevästi tuo muutaman tuuman isompi omppu kulkee mukana kuin netbookkikin.
Höpöpöpö. Pienen totuttelun jälkeen onnistuu aivan yhtä helposti kuin normaalikokoisella näppäimistöllä. Eikä yhtä kannettavastakaan voida puhua, jos painoa kilo vähemmän. Sen sijaan kiinnittäisin huomiota netbookkien kohdalla kosketushiireen, joka on ainakin omassa Aspire Onessa liian pieni.