Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
Jäikö aktivointisähköposti saamatta?

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan

 
Vaalea Tumma
Miksei pelaaminen aina maistu, vaikka tykkää peleistä?
Peliharrastuksen parissa tulee aina välillä ristiriitainen olo. Viimeksi näin kävi eilen, kun lomalaisen tavoin havahduin illalla tietokoneen äärestä, ja päätin että jotain oikeaa aktiviteettia - johon ei siis lueta feissarin selailua, laudan refreshaamista tai xkcd:n random-napin painelua - pitäisi keksiä. "Niin, nythän sitä olisi kerrankin aikaa pelata." Yleensä arjen kiireet hoitavat huolella sen, ettei ehdi/jaksa kotikonsolia paljoa pyöritellä, joten luulisitte varmaan minun olleen riemuissani, kun kunnon sessarille olisi pitkästä aikaa tilaa agendassa. Liekki ei kuitenkaan ottanut syttyäkseen. Ensin kävi mielessä MGS3, jonka läpipeluu aiemmin syksyllä starttasi, mutta tuntui, etten jaksa keskittyä siihen. Entäpä DS, tuo luottolaitteeni? "Meh, kaikki muu on pelattu paitsi uusin Layton, ja siitä on kyllä nyt niin ähky että." Hetken kikkailtuani päädyin lopulta tuplaklikkaamaan Half-Life 2:n ikonia työpöydällä, koska se tuntui helpoimmalta tieltä pelaamisen pariin. Hyvän yrityksen torpedoi kuitenkin se, että Steam päätti usean minuutin ajan päivittää sekä itseään että peliä ennen sen käynnistämistä. Tänä aikana muistin, minkälaiseen helvetilliseen tower defence -kohtaan olin Halffiksessa viimeksi jäänyt, ja masennuin hieman. Kuin vahingossa - muttei kuitenkaan vahingossa - unohdin Halffiksen toistaiseksi ja siirryin katsomaan mitä muuta Steamilla olisi tarjota. Pari ostettua, kokeilematonta seikkailupeliä näytti löytyvän, joten töräytin koneelle Ben There, Dan Thatin, ja käynnistin sen. Parinkymmenen minuutin jälkeen käteen jäi (tarkoituksella?) kauhean näköinen, vaikkakin ihan hauskasti genren kliseillä mässäilevä indieseikkailu. Ei oikein imaissut sisäänsä, toisin kuin vaikka Machinarium tai Monkey Islandit. Suljin pelin, selailin vielä hetken Steamin alepelejä, ja suljin viimein ohjelman. Loppuilta menikin PATV:n uusimpia jaksoja katsoessa. Nukkumaan mennessä tunsin, kiitos yltiöromanttisen PAX-jakson, suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta kaikkia peleistä kiinnostuneita kohtaan, ja samalla häpesin salaa sitä, etten ole aktiivisemmin ja konkreettisemmin mukana kulttuurissa. Siis pelaten, nimenomaan.

Yhä useammin huomaan valitsevani leffan tai tv-sarjan iltani ratoksi pelaamisen sijaan. Ne ovat vaivattomampia, ja pitkän päivän jälkeen on monesti saamaton olo. Tämä on siis kait vielä ymmärrettävää. Mutta kun täysin vapaana päivänäkin pelaamisen aloittaminen tuntuu työltä, vaikka mainiota pelattavaa olisi vaikka kuinka, alkaa vähän huolettaa. Enkö enää nautikaan peleistä niin kuin ennen? Onko minusta tulossa *gasp* kasuaalipelaaja? Ja ennen kaikkea, miksi murhehdin viihteestä näin paljon? Kyse kun ei kuitenkaan ole siitä, ettenkö pelaisi taikka pitäisi siitä. Kuten sanottua, on DS liikkuvana ihmisenä - ja kotioloissakin helppoutensa ansiosta - erittäin kovassa käytössä. Kavereiden kanssa pelaaminen on taattua parhautta, ja muutenkin minulla on aina hauskaa kun padi käteen eksyy. En myöskään osaa olla seuraamatta ja kommentoimatta pelikentän tapahtumia, ja innostun edelleen uusista kovista peleistä. Ehkä kyse on vain kaavoihin kangistumisesta. Nykypolven konsolin hankinta on venynyt ja venynyt sillä verukkeella, että solu-asuntoon ei sitä ja isompaa telkkaria ole mitään järkeä hankkia. Varsinkaan, kun tyttöystävältä löytyvät molemmat, ja siellä voi ne pakolliset uutuudet toistaiseksi kokea. Kuitenkin oma konsoli olisi oma konsoli, ja aktivoisi varmasti ostamaan ja pelaamaan. Ellei kyse olekin juuri informaatioähkystä. Pelejä julkaistaan järkyttävää tahtia, kaikille alustoille, eikä kenenkään ole mahdollista kokea niitä kaikkia. Auttaisikohan, jos pyrkisi olemaan valikoivampi ja keskittyisi rauhassa yhteen kahteen peliin kerrallaan.

Voi toki myös olla, että tajunnanvirta meinaa vain riistäytyä uomistaan eikä mulla oikeasti ole mitään hätää. Kello on kuitenkin 03.33 ja jouluherkkuähky vaikuttaa kaikkeen tekemiseen vieläkin. Nyt tehdään näin: Painun nukkumaan, keitän aamulla herättyäni kupillisen teetä, pyyhin pölyt tuosta PS2:sta ja laitan Subsistencen tulille. Katsotaan sitten, mitä se sanoo. DS:lle on uutta pelattavaa jo tilattu, ja tyttöystävän NESistä voin viikonloppuna hakea sitä lapsenmielisyyttä tähän elämään. Game on, bitches!



Eipä vissiin, onhan se tämäkin tapa korkata blogi. Tervetuloa syvien asioiden äärelle. :b Katsotaan saanko kirjoitettua joskus toistekin. Mikäli niin käy, teen sen toivottavasti punaisen langan kera.
14 kommenttia
Sharkie 05.01.2011 12:59
Kaikilta hyviä pointteja. Sneikki koosti omankin tilanteeni aika osuvasti: peli-illat kavereiden kanssa - joissa tosiaan pelataan esim. Rock Bandia tai Buzzia -  ja helposti lähestyttävät pelit ylipäätään ovat nykyään kovinta huutoa, mutta tulee silloin tällöin niitä isoja nimikkeitäkin, jotka on pakko kokea ja jotka tulee ahmittua hyvällä halulla. Heavy Rain oli mullekin todella kova tapaus, ja veikkaan että Red Dead Redemption toimii kans, kunhan sen jostain saan ostettua. Myös se on totta, että vanhoista jo pelatuista laatupeleistä on helppo innostua. Nostalgia toimii. Echoesia mukaillen - ja kuten jo useasti olen maininnut - on DS ehkä parasta mitä pelirintamalla on vuosiin tapahtunut. Kosketusnäyttö ja kannettava formaatti ovat innoittaneet pelejä, jollaisia ei muilla konsoleilla näy. Pelattavaa on riittänyt upeasti, ja se sopii sekä lyhyisiin että pitkiin sessioihin, reissun päällä tai kotona. Zoukkaa voin taas komppailla tuossa PC:n indie-genressä. Lähinnä Steamin kautta ovat monet raikkaat peli-ideat löytäneet tiensä koneelleni, eikä niiden kanssa tehotkaan tuota surua.

Pelien suurtarjonnasta on siis tietty se hyöty, että kaikkiin mielialoihin löytynee jotain sopivaa viihdettä. Ja toki joskus on ihan okei olla pelaamattakin, kun tätä ei työkseen tee. :b Faktahan se on, että homman luonne muuttuu iän myötä, eikä siinä mitään pahaa ole. Kunhan edes ripaus sinne tänne mahtuu lapsuudenkin peli-intoa, jaksaa arkea kyllä painaa.

Gba 05.01.2011 01:53
Itsellä nettipokeri tappoi moneksi vuodeksi konsolipelaamisen. Siitä sai samantien kaiken mitä pelaamiselta oli halunnut, jännityksen, vihan, ilon, jopa surun tunteen, kaikki nämä vieläpä todella nopeasti ja useasti pottien vaihdellessa omistajaa. Mikään peli ei oikein tuonut enää sitä samaa tunteiden myrskyä, mitä 200e hävitty tai voitettu potti toi. Pitkään aikaan en pelannut konsoleilla mitään, ostin kyllä pelejä, mutta niin Twilight Princess, kuin uusin Mariokin jäi muutamaan tuntiin, eivät aiheuttaneet mitään fiiliksiä, tylsää "grindausta" ajattelin.

Nykyään pokeri on tappanut kaikki tunteet rahaa kohtaan, eikä menetetty tai voitettu raha tunnu juuri miltään, pokeria pelaa vain rahan takia, enää siitä ei jännitystä saa ja "oikeat" pelitkin ovat jälleen alkaneet maistua enemmän. Silti se on jättänyt addiktion peleihin, joista saa palkinnon nopeasti. Nykyään pidän enemmän urheilupeleistä ja muista mainstream kategoriaan putoavista tekeleistä, joissa pelisessiot ovat lyhyitä. Uusimman Grand Theft Autonkin aloitin, mutta sekin vaikutti hieman liian eeppiseltä omaan nykymakuun.


 
zoukka 04.01.2011 11:19
Tässähän on käynyt niin, että enää ei ole tarvetta tappaa aikaa videopeleillä. Siksipä niistä eliminoituukin todella suuri osa, koska siihen tarkoitukseen ne pääasiassa suunnitellaan. Heti kun tämä rakenne paljastuu, tipahtaa ainakin itselläni pelihalut nolliin ja peli lähtee kiertoon.

Onneksi genrejä kuitenkin riittää ja näin tuoreena PC pelaajana olen päässyt tykittämään RTS pelejä suoniini. Myös alati kasvava indie skene on hieno juttu ja sieltä yleensä löytyvät nämä taidehermoja kutkuttavat tapaukset.
echoes 03.01.2011 20:43
Itselläkin on ollut kyllä samanlaisia fiiliksiä. Nämä uudet suuremman budjetin pelit eivät kiinnosta enää juuri ollenkaan, vaan konsolissa tulee pyöritettyä suurimmaksi osaksi arcadeporttauksia, XBLA-pelejä ja pienemmän budjetin räpellyksiä. Jotenkin hieman ärsyttää suurten pelien loputon hypettäminen, jatko-osien määrä ja pelien mielikuvituksettomuus. Eipä ole hirveästi tullut tässä genissä vastaan sellaisia pelejä, mitä jaksaa vääntää tuntitolkulla. Edellinen geni oli mielestäni yksinkertaisesti parempi ja siellä niitä mielikuvituksellisia pelejä oli vaikka millä mitalla. Tämän genin omaperäisemmät pelit ovat olleet suurimmaksi osin ladattavia nimikkeitä. Odotan, että meininki jopa huononee tänä vuonna yritysten keskittyessä liikkeentunnistusteknologioihin.

Nintendo DS on ollut pienoinen pelastaja tässä genissä ja siltähän ei hyvät pelit ihan heti lopu kesken. Kosketusnäyttö on tuonut mukanaan aivan uudenlaisia pelejä ja genrejä ja pelien kannettavuus tekee pelaamisesta mukavaa. Aina ei jaksa laittaa sitä boksia päälle vaan on hauskempi pelata hieman DS:ää samalla kun tsiigailee telkkaria toisella silmällä. Myös sängyssä ennen nukkumaanmenoa on helmi vetää muutama minuutti jotain rauhoittavaa peliä.

Shmupit ovat myös pitäneet meikäläisen peli-innon aivan huipussaan ja odotan ihan täpinöissä tämän vuoden uusia nimikkeitä. Ilman kyseistä genreä kiinnostukseni pelejä kohtaan olisi varmasti huomattavasti alhaisempi. Myös retropelaaminen maistuu aina vain paremmalta kun ikää tulee lisää. Eipä ole parempaa kuin pyöräyttää käyntiin pitkästä aikaa jokin lapsuuden suosikki.

Kyllä sen peli-ilon voi löytää kun etsii oikeasta paikasta. Väkisin ei todellakaan kannata puskea ja välillä on hyvä pitää breikkiä. Tauon jälkeen maistuu varmasti taas paremmalta.
Solid Snake 03.01.2011 13:17
Helvetin hyvä blogaus. Paljolti samoilla linjoilla.

Jotenkin sitä hakeutuu nykyisin mieluiten vaivattomien pelien pariin. Worms-iltama finngamerin kanssa houkuttaa usein enemmän kuin eteneminen jossain isossa pelissä.

Sitä vastoin vanhoista peleistä olen löytänyt paljon intoa. Erityisesti niistä, joita on tullut pelattua aiemmin. Joululomalla piti vääntää RDR läpi, mutta ei löytynyt intoa. Sitä vastoin latasin Faxanadun Virtual Consolesta ja vedin sen läpi. Kenttä kerrallaan Mario Galaxy 2:ssa eteneminen tuottaa myös juuri sopivasti mielihyvää. Epin mainitsemat autopelit ovat myös helppo tapa pelata. En edes koeta edetä niiden ura-tiloissa, vaan väännän huvikseni kelloa vastaan radan tai pari.

Moninpelit saman katon alla maistuvat aina viikonloppuisin ja tuolloin tuleekin pelattua tuntikausia, yleensä tosin jotain todella kevyttä, kuten urheilua, Kinectiä, Movea, Wiitä tms.

Joitakin poikkeuksiakin on. Mafia II:n, Alan Waken, Heavy Rainin ja pari muuta väänsin viime vuonna suurella ruokahalulla läpi. Kun sopivia pelejä sattuu kohdalle, tulee ne kyllä pelattua.

Pelailu on edelleenkin ns. ykkösharrastus, mutta iän lisääntyessä se väkisinkin muuttaa muotoaan ja on pienemmässä osassa. Minulle se on ihan ok.
sleepy 31.12.2010 17:39
2010 on kyllä ollut hieman tylsä vuosi pelien kannalta. Hyviä pelejä toki ilmestyi, mutta ei nyt ihan heti tule mieleen mitään oikeasti kiinnostavaa ja uudentuntuista videopeliä. Viime vuonna tuli Noby Noby Boy'n, Flowerin ja Assassin's Creed 2:den tapaisia juttuja, jotka oikeasti innostivat ja joissa oli jotain keskusteltavaa. Tuntuu, että tämä vuosi tarjosi niitä jatko-osia ja sen sellaisia, jotka ihan kivoja olivatkin, eivät oikeen tarjonneet mitään keskustelemisen arvoista. . .

Toivottavasti 2011 tarjoaa jotain jännempää, 3DS ainakin saattaa olla ihan mielenkiintoinen.
Ephram 31.12.2010 17:10
Autopelit ovat herättäneet oman innostukseni peleihin taas uudelle tasolle. Toki myös Nintendon huippujulkaisut maistuvat, mutta racing-genrestä nykyään ammennan sen suurimman intoni.

Pelaan silloin kun se tuntuu mielekkäältä, enkä yritäkään pakottaa enää itseäni pelin ääreen, niinkuin männävuosina joskus tein.

Nautin peleistä nyt enemmän kuin moniin vuosiin olen nauttinut.  :)
Doinkki 31.12.2010 14:46
Itsellänihän on sama dilemma laajentunut jo leffojen ja tv-sarjojenkin puolelle. Olen nyt väenväkisin ottanut kuntosalilla ähkimisen takaisin viikko-ohjelmiini kun vapaa-aika on hitaasti muuttunut itseään toistavaksi paskaksi. Nukkuminen, musisointi, stressaaminen, syöminen, dokaaminen, paremmasta ajankäytöstä visiointi... ja uudelleen... S.T.A.L.K.E.R. sai pienen kipinän syttymään, mutta nyt sekin on jostain mystisestä syystä jäänyt vaikka mieli halajaisi jatkaa pelissä eteenpäin. Huoh  :/
JayeizH 31.12.2010 10:31
Minulla on ollut jo kauan tämä. Todella harvat pelit tuovat sitä tunnetta että on pakko pelata tai palata pelin pariin. Tämä johtuu hyvin paljon siitäkin että aikaa ei vain ole, kun pitää töissäkin käydä ja sitten pitää syödä ja sitten pitää hoitaa kotityöt ja sitten olis kiva vaan joskus olla...tekosyitä on monia. Paljon tosin johtuu että itse peli ei anna tarpeeksi motivaatiota tai mielenkiintoa. Itselläni ainoat pelit joita pelaa ihan pelaamisen ilosta ovat 2D tasoloikinnat tms. DS:n NSMB on ainoa peli pitkään aikaa joka tuli oikeasti ahmittua. Pelaamisen riemuvoitto. Juuri hankkimani Enslaved on ainakin lupaava. Ei nyt samanlaista poltetta ole pelata kuin NSMB:n tapauksessa, mutta jotenkin peliä on hieno pelata ja eteneminen on mielenkiintoista.

Batman Arkham Asylym on hyvä esimerkki nykyisestä vaivastani. Peli on oikeasti hyvä, mutta en löydä juuri mitään motivaatiota seikkailla Arkhamin mielisairaalassa. Olisi hienoa katsella kun Batman seikkailee sielä ja pistää porukkaa kasaan, mutta juoksenteleminen käytävillä, oli ne kuinka hienoja käytäviä vaan, ei innosta. Tai eihän sitä tiedä vaikka se vielä joskus iskisi, mutta eipä sitä ole tullut pelattua muutamaan viikkoon...
Sharkie 30.12.2010 15:53
Mutta Riepu on oikeassa siinä, että jos vain laittaa pelin pyörimään, useimmiten sitä unohtaa mikä mahtoi olla ongelmana ja pelaa vaan tunteja.

Jep, juuri tuolla asenteella menin tänään, kun herättyäni heitin Subsistencen koneeseen. Syömättä edes aamiaista, btw. Nyt kolme neljä tuntia myöhemmin en millään malttaisi lopettaa, mutta on pakko lähteä treeneihin. Hyvä mieli kuitenkin, ja illalla lisää samaa.

Sopivassa suhteessa priorisointia ja hölläämistä toiminee. Joskus on hyvä keskittyä peliin tahi pariin, mutta on osattava ottaa myös etäisyyttä, jos homma jostain syystä alkaa maistua puulta, ja ostaa vaikkapa joku uusi peli piristykseksi. Mistä tulikin mieleeni, että Red Dead Redemption on seuraavaksi hankittava, olen halunnut pelata sitä niin pitkään.
finngamer 30.12.2010 14:17
Itsellä parhaillaan kesken Fallout: New Vegas, Donkey Kong Country Returns ja Golden Sun Dark Dawn jotka pitäisi saada pelattua pois alta ennen kuin Dead Space 2 tulee. Red Dead Redemptionkin edelleen korkkaamatta, käsittämätöntä.

Kyllähän se ahdistaa kun "pitää" pelata. Olin kuitenkin aika ylpeä itsestäni, kun sain jätettyä Dead Rising 2:n ihan rehellisesti kesken, ei vain maistunut. Töistä kun saa pelejä ilmaiseksi (vaikka Dead Rising 2:n Limitedin ostinkin ihan rahalla), on entistä tärkeämpää pystyä priorisoimaan oma aika. Päättää mitkä ovat ne pelikokemukset jotka haluan vyön alle. Mutta mitä tehdä jos joku sellainen ei vain maistu? Siitä tulee jotenkin surullinen olo, kun yrittää väkisin harrastaa jotain.

Mutta Riepu on oikeassa siinä, että jos vain laittaa pelin pyörimään, useimmiten sitä unohtaa mikä mahtoi olla ongelmana ja pelaa vaan tunteja.
Riepu 30.12.2010 13:06
Vähän samaa "ei jaksa/huvita" -fiilistä pukkaa joskus päälle, jos esimerkiksi sillä hetkellä pelattavissa peleissä on kaikissa jokin rasittava kohta meneillään. Olen kuitenkin joka kerta huomannut, että aina kun rohkeasti vain heittää kiekon, kasetin tai tiedoston tulille, päädyn lopulta hakkaamaan peliä useamman tunnin putkeen onnesta soikeana, enkä session jälkeen meinaa enää edes muistaa koko alun tympääntymistä. Tietenkään mitään ei kannata aivan väkipakolla tehdä, mutta joskus voi olla hyväksi antaa mennä, vaikkei siltä tuntuisikaan.
Shiranui 30.12.2010 10:41
Itselläkin on aina ajoittain sama ongelma. Yleensä tulee käytettyä huomattavasti enemmän aikaa peleistä lukemiseen ja (turhaan) netissä roikkumiseen kuin itse pelaamiseen. Toisaalta joidenkin pelien parissa tulee hetkiä kun ei viitsisi laskea ohjainta käsistä lainkaan. Esim. joululomalla tuli pelailtua Substance taas kerran läpi muutamassa usean tunnin putkessa, kun yleensä pelaan kaikki pelit läpi korkeintaan 1-2 tunnin pätkissä, jotka nekin tuntuvat joskus ikuisuudelta.
Vin 30.12.2010 10:06
Kaikkeen kyllästyy ajoittain. Eipä tuo pelailu nappaa aina omalla kohdallakaan.