Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
Jäikö aktivointisähköposti saamatta?

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan

 
Vaalea Tumma
Troll 2 - Parasta paskaa
Italialaisen Claudio Fragasson ohjaama Troll 2 on Jenkeissä vuonna 1990 tehty kauhuelokuva, jonka nimi on sinäänsä hämäävä -yhtäkään peikkoa ei koko elokuvassa ole tai muutakaan yhteyttä Troll rainaan. Ehkä joku epätoivoinen on leffan käynyt katsomassa nimen perusteella. Troll 2 on ollut IMDB:n sadan huonoimman elokuvan ykkössijalla. Se on edelleen sijalla 48. Juoni tiivistettynä menee näin: Tavallinen amerikkalainen perhe lähtee lomailemaan kylään nimeltä NILBOG. Kaikki vaikuttaa ihan hyvältä, lukuunottamatta sitä että perheen poika näkee aistiharhoissaan kuolleen isoisänsä, joka kertoo että goblineita on olemassa ja että NILBOGIIN ei saa mennä. No tottahan toki sinne lähdetään. Kaikki kylän asukkaat on vegetaristigoblineita naamioissa. Kyllä vain, vegetaristigoblineita.



Pakkohan tämä oli nähdä ja olihan se jumalauta ihan mielettömän onnistunut huonoudessaan. Aika vähän on niitä huonoja elokuvia, jotka pääsevät jo viihdyttävyyteen paskuudellaan. Tämä pääsee, helposti. Mielettömiä twistejä juonessa (Joshua tajuaa, että NILBOG on toisinpäin GOBLIN!), mahtavia vuorosanoja (''The evil powers are very strong in here. I must leave.), uskomattomat goblinit ja kaikki se muu parhaus. Elokuva on mielenkiintoinen risteytys ''kauhuelokuvaa'' ja sellasta disneyn perhe-elokuva henkeä. Näyttely, käsikirjoitus, ohjaus, kaikki ehtaa b-luokkaa. Joshua, hänen isi (''You can't piss on hospitality. I won't allow that!) ja Joshuan grandpa ovat kaikki unohtamattomia hahmoja.

Muutama hyvä quote elokuvasta:

''They are eating her! And then they are gonna eat me! Oh my gaaaaaaaaah!''

''The sacred powers of the magic stones''

''Are you nuts? You tryin' to turn me into a homo?''


Elokuvasta on muodostunut Ameriikoissa kulttiklassikko, eikä syyttä. Jokaisen roskaelokuvafanin on nähtävä tämä. Huomenna dvd tilaukseen. 8)



1 kommentti
Teppo Holmqvist 09.10.2008 09:48
Jos oikeasti haluat "parasta paskaa", tsekkaa alla oleva linkki. :)

http://www.badmovies.org/
Kategoriat