Ephram
Jäsen
Viestejä: 4 792
Basaaripisteet: 0
Flashia olen itsekin katsellut saman setin. Kohtuu koukuttavaa, mutta piikkejäkin lihassa on.
Jos joku luuli Anna Torvin olevan huono Fringen ankkuriksi, niin Joseph Fiennes pistää puunaamailullaan vielä paljon "huonommaksi". Mikäli sarjan keskuhahmon kohtalosta tai tekemisistä ei välitä pätkän vertaa, vaikuttaa se suoraan katselunautintoon. Onneksi kaikki näyttelijät eivät ole niin kyvyttömiä. Jokunen hanskaa roolinsa varsin hyvinkin.
FF on silti tarjonnut paljon hyviäkin TV-hetkiä. Varsinkin pilotin alkuosuus oli aivan mainio. Myös muutamien jaksojen alut ovat olleet onnistuneine musiikkivalintoineen sävähdyttäviä. Toisaalta taas sarjassa nähdään viime vuosien naurettavin musiikkivalinta action-kohtaukseen! Tiedätte kyllä, kun se kohdalle osuu. Jos se oli tahallista komedian luontia, niin sittenhän nämä kaverit ovat neroja.
Ensi keväänä päättyvän Lostin faneille on heitetty syötti, selvästi. Minulla siima on jo puoliksi suussa, mutta vielä on epäröintiä ilmassa: lähteäkö tämän kelkkaan täysipainoisesti vai ei. Muitakin laadukkaan näkösiä Sci-Fi-sarjoja on nimittäin tulossa.
Kun Lostin konseptia kopioidaan. olisi syytä pitää mielessä sarjan suosion peruspilarit. Arvoituksellinen, omanlaistaan mytologiaa tihkuva saari kaukana jossakin ja loputtomien päättömien tapahtumien viskaaminen katsojalle eivät yksinään ole vieneet sarjaa suosioon, vaan vähintään yhtä suuri osa menestyksestä voidaan lukea mielenkiintoisen henkilögallerian ansioksi: Naveen Andrews, Terry O'Quinn, Michael Emerson, Henry Cusick.. Kovaa ryhmää, jolle FlashForward ei ainakaan tässä vaiheessa voi iskeä pöytään vastineitaan.
Mutta entäpä tapaus Fringe? Ensimmäisen kymmenkunta jaksoa eivät olleet vielä maailman vakuuttavimpia, mutta sittemmin sarjan taso nousi reippaasti. Siitä onkin tullut minulle mitä osuvin X-Filesin korvaaja. Kuka tietää vaikka FlashForwardille tapahtuisi samoin?
iMac 21,5" i5 2,5 Ghz | iPhone 4S 16 GB White | iPad (3rd gen) 16 GB White
Odotan: Baldur's Gate: Enhanced Edition (iOS), Skyrim: Dawnguard DLC (PS3), E3 2012, WWDC
tallennettu
Cocki
Destoroyah
Jäsen
Viestejä: 230
Basaaripisteet: 2
Dexter, niinpä. Itse odotin sitä normaalia happy endingiä mutta tuo!? Ou mai. Ihan sanattomaksi vetäsi.
Allekirjoitus näkyy kaikkien lähettämiesi viestien alla. Voit käyttää BBQ kastiketta.
tallennettu
Cocki
Destoroyah
Jäsen
Viestejä: 230
Basaaripisteet: 2
Ai no se on sitte selvä. Helvetin paskiainen.
Asiasta toiseen. Onko kukaan täällä katsonut sarjaa nimeltä Squidbillies? Aivan helvetin hauska animaatio [adult swim]:ltä tietenkin. Redneck-mustekalat sekoilee ja jaksoissa voi tapahtua mitä vaan. Tässä linkkiä wikisivulle Squidbillies
Kolmas season ois itsellä vielä kesken, laatu pysynyt kyllä korkeana kausien ajan.
Allekirjoitus näkyy kaikkien lähettämiesi viestien alla. Voit käyttää BBQ kastiketta.
tallennettu
Sharkie
Tanssiva pelaaja.
Moderaattori
Viestejä: 1 761
Basaaripisteet: 4
Unohdettujen sarjojen kaatopaikalla.
Boston Public
Maailman kreiseimmän high schoolin opettajien elämää Bostonin syövereistä. Sarjaa tuli aikoinaan katsottua telkkarista, ja nyt Housen uusia jaksoja odotellessa heräsin siihen, että tätä voisi vaikka fiilistellä uudestaan. Hahmokaarti on mahtava, ongelmat lähtevät lapasesta heti ekassa jaksossa, ja dialogi sekä juonikuviot on kirjoitettu mainiosti kieli poskessa. Överi on hyvä. Sarjaa on olemassa neljä tuotantokautta, joista näytti olevan jonkinlainen region-free complete-boksi olemassa, tosin vain jenkkilässä. Tunnustelen nyt ekan kauden verran, ja jos tämä oikeasti iskee, niin boksin tilaamistakin voisi harkita.
Nostalgiahuuruissa laitoin tuossa juuri lataukseen myös John Doen.
Pidin sarjasta aikoinaan kovasti, ja olikin harmi että se jäi ensimmäiseen tuotantokauteensa. Vaikka välillä vähän haparoitiinkin, oli omaperäisessä asetelmassa kuitenkin kovasti potentiaalia vaikka ja mihin. Aina ei kuitenkaan voi voittaa. Tätä ei tietääkseni DVD:llä saa, joten ajattelin hyvällä omalla tunnolla turvautua nettiin, ja tuupata tämänkin pitkästä aikaa läpi. Katsotaan toimiiko vielä.
« Viimeksi muokattu: 11.01.2010 16:02 kirjoittanut Sharkie »
"Why don't you glue yourself to the television set, completely ignore me, and play Nintendo until you're too tired to make love?"
-The perfect wife
tallennettu
JayeizH
Kiistely on turhaa mutta hauskaa
Jäsen
Viestejä: 2 156
Basaaripisteet: 1
Nostalgiahuuruissa laitoin tuossa juuri lataukseen myös John Doen.
Itse pidin myös sarjasta. Tulikin hakattua päätä seinään oikein urakalla kun sarja päättyikin ensimmäiseen kauteen, vielä kun muistelee minkälaiseen kohtaan sarja päättyi niin...pitäisi olla lailla kiellettyä kyseisenlainen katsojille *ittuilu.
Jos ymmärrät lauseen tai sanan, se on yksi paskan hailee onko se yhdyssana vai ei.
Miitti 19: "Vittu mää en tiedä mikä hedelmä on!"
tallennettu
Sharkie
Tanssiva pelaaja.
Moderaattori
Viestejä: 1 761
Basaaripisteet: 4
Nostalgiahuuruissa laitoin tuossa juuri lataukseen myös John Doen.
Itse pidin myös sarjasta. Tulikin hakattua päätä seinään oikein urakalla kun sarja päättyikin ensimmäiseen kauteen, vielä kun muistelee minkälaiseen kohtaan sarja päättyi niin...pitäisi olla lailla kiellettyä kyseisenlainen katsojille *ittuilu.
Aika jäätävä cliffhangerhan se oli. Sarjan jälkeen tekijätiimi antoi tosin lausunnon John Doen aiotuista juonilinjauksista, jotka vähän helpottivat. Löytyvät ainakin wikipediasta, jos ei ole sattunut vastaan.
"Why don't you glue yourself to the television set, completely ignore me, and play Nintendo until you're too tired to make love?"
-The perfect wife
tallennettu
iMac 21,5" i5 2,5 Ghz | iPhone 4S 16 GB White | iPad (3rd gen) 16 GB White
Odotan: Baldur's Gate: Enhanced Edition (iOS), Skyrim: Dawnguard DLC (PS3), E3 2012, WWDC
tallennettu
"Scissors are over powered. Rock is fine." - Paper
tallennettu