Ephram
Jäsen
Viestejä: 4 464
Basaaripisteet: 0
Onkos kenelläkään tietoa milloin mainio Californication jatkuu taasen jenkkilässä?
Neloskauden avaukselle ei ole vielä päivämäärää, mutta alkanee todennäköisesti syyskuun lopussa tai lokakuun alussa. Tämä perustuu siihen faktaan, että kaksi edellistä kautta ovat alkaneet syyskuun ehtoopuolella.
Kolmoskausi oli muuten hirrrrrrrrrrmuisen suosittu jenkeissä, kaapelikanavien mittapuulla.
iMac 21,5" i5 2,5 Ghz | MacBook Core 2 Duo 1.83 Ghz | iPhone 4S 16 GB White
tallennettu
Ephram
Jäsen
Viestejä: 4 464
Basaaripisteet: 0
Otin Fringen jenkkitahdin kiinni (jaksossa S02E15 mennään) ja täytyy todeta, että vihdoinkin X-Filesin jättämä aukko on paikattu. Ja juuri tilasivat tästä kolmannenkin kauden, mainiota.
Olen diggaillut kakkoskaudesta enemmän kuin ensimmäisestä. Varsinkin Viikon hirviö -jaksojen mielenkiintoisuus ja kekseliäisyys on miellyttänyt. Mytologia on kuitenkin, kuten filujenkin kohdalla, mielenkiinnon ykköskohde eikä se petä. Meno on äitynyt tällä toisella kaudella perin mielenkiintoiseksi. Samankaltaisuuksia Salaisiin kansioihin löytyy, mutta toisaalta nämä kaksi sarjaa käsittelevät tietystä yhteneväisyydestään huolimatta hurjan erilaisia teemoja. Siitä huolimatta olen arvostanut sitä, että varsinkin toisella kaudella Fringeä katsoessani olen aidosti yllättynyt miten filumainen tunnelma on ollut. Tässä auttaa valtavasti että sarjaa kuvataan Vancouverissa, siellä missä X-Filesiakin tuotettiin viisi ensimmäistä kautta.
Sarjan hahmot ovat kasvaneet silmissäni mukavasti. Jopa Anna Torvin näyttelemästä Oliviasta on tullut siedettävä, vaikkei missään nimessä mikään Scully olekaan. Yhdistettynä Peteriin hän on kuitenkin ihan jees hahmo. Raskasta kalibeeria edustaa John Noble Walterin roolissa, jossa tämä pääsee oikein kunnolla esittämään kykyjään näyttelijänä. Emmy-ehdokkuuksia sinne suuntaan ja vähän äkkiä!
Jos sarjaa aloittelee, ei kannata lannistua aloituskauden ensimmäisen puoliskon aikana. Sarja paranee siitä, ja reilusti.
iMac 21,5" i5 2,5 Ghz | MacBook Core 2 Duo 1.83 Ghz | iPhone 4S 16 GB White
tallennettu
Jos ymmärrät lauseen tai sanan, se on yksi paskan hailee onko se yhdyssana vai ei.
Miitti 19: "Vittu mää en tiedä mikä hedelmä on!"
tallennettu
Sharkie
Tanssiva pelaaja.
Jäsen
Viestejä: 1 653
Basaaripisteet: 4
Housessa oli hyviä kolme ensimmäistä kautta ja erityisesti se vaihe kun se poliisisetä tuli piinaamaan Housea kolmoskaudella, kun House meinaa joutua vihdoinkin oikeaan kuseen jääräytensä kanssa. Klassikkojaksoja, Musta joulu, jne. Sarjassa oli potentiaalia muuhunkin kuin tavanomaisiin viikon sairaus-jaksoihin. 4-kautta en ole nähnyt mutta 5-kaudella ontui kyllä aivan kaikki paitsi itse House(ironista), väsynyttä menoa ja ainoastaan lopetus pääsi kolmoskauden tasolle. Mutta tuo kolmaskausi on tosiaan hjuvaa ja hyvä dialogi kestää toisenkin katsomiskerran.
Vitoskausi olikin heikoin, ja efektiä tehostaa varmasti se, jos ei nelosta ole nähnyt. Nelonenhan oli freesi kausi, kun uusia lekureita kilpailutetaan, mutta momentum katosi johonkin viidennellä kaudella. Paitsi tietty loppuhuipennuksessa, jossa homma tuutattiin taas ihan uuteen vauhtiin. Niissä mainingeissa kutoskausikin jaksoi erittäin hyvin, ja oli (eritoten alkupuoliskoltaan) parasta Housea sitten kolmoskauden. Kauden startannut tuplajakso varsinkin on hykerryttävän loistava. Myös kutosen lopetuksessa päädyttiin pisteeseen, jonka vuoksi seiskaa venaa aika vesi kielellä. Jos kortit pelataan oikein - ja vaihtoehtoja riittänee - on luvassa taas oikein tuoretta juonikuviota, mutta homma voidaan myös kusta sortumalla ratkaisuihin, joista on tässä vaiheessa pumpattu kaikki hupi irti. Nähtäväksi jää.
Heikommankin kaman kuitenkin kestää tosiaan jo ihan Housella itsellään, joka on yksi upeimmin kirjoitettuja ja näyteltyjä hahmoja nykytelkussa. Samaten muut päähahmot ovat saaneet kiitettävästi syvyyttä, ja sidoksesta katsojaan kertoo ainakin omalla kohdalla se, että olen Housen parissa tuutannut isoimman viihdeitkuni ikinä. Ja efekti oli ihan yhtä vahva myös toisella katselukerralla. Kovaa kamaa. Kolme ekaa kautta olen katsonut nyt jo kolmesti läpi, loput kahteen kertaan, joten sanoisin minäkin dialogin kestävän kulutusta.
"Why don't you glue yourself to the television set, completely ignore me, and play Nintendo until you're too tired to make love?"
-The perfect wife
tallennettu
sleepy
o----o
Jäsen
Viestejä: 666
Basaaripisteet: 4
Voi Karl parkaa.
En ole pahemmin ikinä innostunut kolmikon podcasteista (tosin noihin perustuva HBO:n sarja on ollut ihan kivaa katseltavaa), mutta tämä näyttää loistavalta.
under the rocks and stones
,there is water underground
tallennettu
Scarf
Smokin' Sick Style!!!
Jäsen
Viestejä: 984
Basaaripisteet: 3
Ja It's Always Sunny in Philadelphian kuudes tuotantokausi alkoi viime viikolla!
The ultimate skill is to take up a position where you are formless. Those who are able to adapt and change in accord with the enemy and achieve victory are called divine.
tallennettu
Ephram
Jäsen
Viestejä: 4 464
Basaaripisteet: 0
Anteeksi jos toistan itseäni, mutta ei voi mitään: Fringe on kolmannen kauden puolivälissä noussut vähintään yhtä koviin mittasuhteisiin kuin X-Files aikanaan kolmannella kaudellaan.
Sarja tuntuu polkevan muutenkin aika samanlaista polkua kuin filut, sillä ensimmäinen kausi oli vielä suunnan hakemista, toisella kaudella lähdettiin rakettimaiseen nousuun ja kolmoskaudella meno on lopullisesti noussut oivalliselle laatutasolle.
Täytyy toivoa, ettei Fox kuoleta sarjaa. Jenkeissä se siirrettiin perjantai-iltaan, eli ohjelmapaikalle jota perinteisesti ollaan pidetty Scifi-sarjojen hautuumaana. On siinä kuitenkin menestyttykin, sillä X-Files takoi vuosia perjantai-illoissa vakuuttavia katsojalukuja. Fringen ensimmäinen esiintyminen perjantaipaikallaan sujui onneksi hyvin, ja yleisö vaikuttaa löytäneen uudelle ohjelmapaikalle.
Mikä viehättää sarjassa eniten? Hyvää on niin paljon, että yksittäistä elementtiä on sangen vaikea nimetä. Joshua Jackson ja John Noble ensinnäkin tekevät perinteisestä isä-poika asetelmasta jotakin todella erityistä. Toisekseen sarjan taustalla oleva jatkuvajuoninen kuvio on todella kiinnostava ja punoutuu varsinkin toisesta kaudesta alkaen hyvin "monster of the week" -jaksoihin. Kolmanneksi, tekijöillä on paljon silmää yksityiskohdille. Esimerkiksi vuoteen 1985 katsojat vievät toisen kauden takaumajakso sisältää aikakauteensa sopivan uusiksi tehdyn alkuintron.
Myös Anna Torv Olivian roolissa on kääntänyt pelin edukseen, ja tehnyt hahmosta nyt kolmannelle kaudelle mentäessä huomattavasti kiintoisamman. Scullyn tasolla ei vielä olla, mutta toivotaan, että Fringellä on edessään vielä sangen monta, menestyksekästä vuotta.
Aineksia on, sillä Fringen tekijäpoppoo on jo esittänyt FOXille ideoitaan kausista neljä, viisi ja kuusi...
iMac 21,5" i5 2,5 Ghz | MacBook Core 2 Duo 1.83 Ghz | iPhone 4S 16 GB White
tallennettu
Cocki
Destoroyah
Jäsen
Viestejä: 221
Basaaripisteet: 2
Spartacuksen ekan kauden kattelin. Oli parhautta. Suosittelen.
Itsekin semisti tykkäsin, kuin Rooman ja 300-leffan sekoitus. Harmi vain sarjan jatkaminen vähän heikoilla kun päänäyttelijä sairastui siihen syöpään. Kai siitä jo parantui mutta jossain taisi olla että kuitenkin vaihtaisivat sitä Spartacuksen näyttelijää, loistava idea kesken sarjan...
Allekirjoitus näkyy kaikkien lähettämiesi viestien alla. Voit käyttää BBQ kastiketta.
tallennettu
Rocky_Balboa
Peace! Ei enää sotaa!
Jäsen
Viestejä: 1 635
Basaaripisteet: 1
Spartacuksen ekan kauden kattelin. Oli parhautta. Suosittelen.
Itsekin semisti tykkäsin, kuin Rooman ja 300-leffan sekoitus. Harmi vain sarjan jatkaminen vähän heikoilla kun päänäyttelijä sairastui siihen syöpään. Kai siitä jo parantui mutta jossain taisi olla että kuitenkin vaihtaisivat sitä Spartacuksen näyttelijää, loistava idea kesken sarjan...
Jep. Nyt aloin katsomaan tuota spinoffia tai prequelia, jossa tarina keskittyy enemmän gladiaattoritalon nousuun huipulle. Harmi vain, että tuo on vain 6 jaksoa pitkä.
You must gather your party before venturing forth
tallennettu
Rocky_Balboa
Peace! Ei enää sotaa!
Jäsen
Viestejä: 1 635
Basaaripisteet: 1
Fringe saa neljännen kauden!
YES YES YES YES YES YES YES!
Tekee tiukkaa saada tuo ensimmäinen katsottua...
You must gather your party before venturing forth
tallennettu