Ephram
Jäsen
Viestejä: 4 792
Basaaripisteet: 0
Videopelit ovat pakoa todellisuudesta, ja mitä tiukemmin peli onnistuu pelaajansa toiseen maailmaan vetämään, kokemus on sitä parempi. Asiaan vaikuttavat tottakai myös henkilökohtaiset kokemukset ja mielipiteet. Tietty tunnelmallinen pelikokemus voi olla jollekin toiselle jotain ihan muuta.
Minulle tunnelma on sitä, kun pääsen kokonaisvaltaisesti sisään pelimaailmaan. Musiikki, kontrollit, ulkoasu ja pelin tarina muodostuvat yhdeksi isoksi kokonaisuudeksi ja imevät minut täysillä vallitsevaan tilanteeseen sisään - eivätkä meinaa päästää irti.
Pelin ei tarvitse olla seikkailua jotta nämä ehdot täyttyisivät. PS3:n F1 Championship Editionissa olen kokenut vastaavaa. Keskityn kisatessani tekemisiini sataprosenttisesti ja ajattelen silloin samoja asioita kuin oikeat F1-kuskit. Tappio tuntuu karvaalta, pisteet hyvin ansaituilta ja voiton saavuttamiseen tarvitaan huima viimeinen rutistus. F1 CE on tunnelmallisimpia ajopelejä mitä olen koskaan pelannut, samassa kastissa Colin Mcrae Rally 2.0:n kanssa.
Mutta jos omalla kohdallani voittajaa etsin, totean tylsästi voittajaksi Zelda-pelin. Tarkalleen ottaen Wind Wakerin.
Suuri Meri. Kiehtova maailma täynnä kätkettyjä salaisuuksia, syvyyksiin vajonneita aarrearkkuja ja mielikuvituksen juoksemaan laittavia asioita. Miten hienoa on seilata pitkin merta yön hämärässä ja kalastella esiin aarteita, löytäen alueilta melkein aina jotakin uutta. Välillä ukkosmyrskyt riepottelevat Linkin alusta. Mutta aina tietää päivän lopulta voittavan ja auringon säteiden nousevan hiljalleen meren ylle.
WW:n ulkoasu on ajaton. Se on peli, jossa eivät vuodet näy. Mielikuvitusta kutkuttavat näkymät on veistetty lauantaipiirretyistä tuttujen tyylien mukaisesti. GameCubessa ei ollut niin paljoa vääntöä, että realistinen grafiikka oltaisiin voitu toteuttaa yhtä herkullisesti. Tämä tuli ilmi viimeistään Twilight Princesissä.
Wind Wakerin tunnelma on niin lähellä täydellistä kuin olla voi, minulle ainakin. Se pitää tämän vuoden aikana taas läpäistä oikein ajan kanssa. Ja saa minut toivomaan tulevaan Wii Zeldaan tietynlaista tyyliä...
iMac 21,5" i5 2,5 Ghz | iPhone 4S 16 GB White | iPad (3rd gen) 16 GB White
Odotan: Baldur's Gate: Enhanced Edition (iOS), Skyrim: Dawnguard DLC (PS3), E3 2012, WWDC
tallennettu
Re: Tunnelmallisin videopeli
« Vastaus #1 : 17.07.2008 22:10 »
Most of you are familiar with the virtues of a programmer. There are three, of course: laziness, impatience, and hubris.
#@machinaesupremacy, #@pelaajalauta, #@visaajat @ Quakenet
#tigirc @ EsperNET
tallennettu
Re: Tunnelmallisin videopeli
« Vastaus #7 : 18.07.2008 01:29 »
Lanttu
AAAAAaaaaaa...
Jäsen
Viestejä: 551
Basaaripisteet: 1
Wind Waker on kyllä upea peli. Joku päivä olisi tarkoitus pelata läpi uudestaan. Jotenkin noiden 3D-Zeldojen aloittaminen tuntuu jotenkin 2D-partnereitansa työläämmältä. Joka tapauksessa... Seilaaminen on paljon mukavampaa mitä aluksi saattaisi luulla. Itse purjehdin paikasta toiseen vielä pelin loppupuolellakin sen tunnelman takia. Yön vaihtuminen päivään klassisen musiikin säestämänä, lokkien lentäessä laivan vierellä ja aamuauringon samalla noustessa vähitellen taivaanrannassa, on erittäin hieno kokemus. Monesti tuli seilatessa liikuteltua kameraa, ja miettiessä kuinka upean tästäkin kyseisestä hetkestä saisi.
Oman listani kärkeen nousee kumminkin Metroid Prime. Soundtrack on ehkä paras koskaan. Pelin aloittamiseen menee aina noin 5 minuuttia, koska ne alkumusiikit on vain päästävä kuuntelemaan. Ohjaus toimii loistavasti, ja pidän siitä enemmän mitä Corruptionin. Grafiikat saattavat olla osittain jo ehkä hieman vanhentuneita (eipähän ainakaan löydy järjetöntä bloomin ylikäyttöä), mutta se mikä tekstuurien tarkkuudessa menetetään, saadaan takaisin mahtavilla pelialueilla. Etenkään tällä osa-alueella jatko-osat eivät ole tuntuneet miltään alkuperäiseen verrattuna.
Siltä kantilta olen tosin ehkä hieman omituinen, etten juuri jaksa skannailtuja tekstejä lukea. Jotenkin en vain ole järin innostunut siitä. Pitäisi varmaan pelata yksi pelikerta jolloin todella tutustuu skannejen anteihin. Kaikkea muuta pelissä minä rakastan. Ensimmäistä kertaa peliä läpi pelatessani säädin reilusti yli puolituntia Underwater Frigate Reactor Coressa huomatakseni, etten vielä pysty pääsemään eteenpäin. Nautin kumminkin joka sekunnista, sillä aivan käsittämättömän hieno ja kaunis musiikki yhdistettynä rauhalliseen ja hitaaseen pelaamiseen (ilman gravity suitia vedessä läträäminen on, noh, hidasta...) loi upean tunnelman. Itse asiassa tuo kyseinen hetki on varmaan yksi parhaista, mitä minulla on koskaan pelien kanssa ollut. Lisäksi etenemin (pitkän) paikallaan jumittamisen jälkeen tuo mahtavan fiiliksen. Sama juttu salaisuuksien löytämisen kanssa.
Minulle Metroid Prime on täydellinen peli juuri sen tunnelman takia. En usko, että toista vastaavaa enää koskaan tulee eteen.
Niin, ja 2D-puolella Super Metroid omistaa. Pelasin sen vähä aika sitten putkeen läpi ensimmäistä kertaa, ja siihen käytetyt kymmenen tuntia olivat täyttä nautintoa. Nautionta jonka vertaista peleistä harvoin enää saa. Täydellinen peli, joka pomppasi suoraan oman top-3:eni.
"Vittu mää en tiedä mikä hedelmä on!"
tallennettu
Re: Tunnelmallisin videopeli
« Vastaus #14 : 21.07.2008 15:56 »
To defy me is a senseless act which goes against your world's wishes...
tallennettu
Re: Tunnelmallisin videopeli
« Vastaus #15 : 21.07.2008 21:22 »
zoukka
homo
Jäsen
Viestejä: 3 142
Basaaripisteet: 13
Vastaaminen on helppoa. Vikoineenkin ja teknisesti vaatimattoman grafiikan alta löytyy edelleen se syvä ja musta kuoppa, mihin alkudemon jälkeen joka kerta uppoaa. Kokemus vainoaa unia ja ennenkuin peli on läpi, en ainakaan itse saanut sielunrauhaa. Tämä on ikävä juttu kun peliä pystyy pelaamaan aina juuri ja juuri seuraavaan savepisteeseen ennenkuin jokin napsahtaa.
Peli on mikäs muukaan kuin Silent Hill 2. (sisältää spoilereita)
Okei, saat kirjeen kämppääsi kuolleelta vaimoltasi. Kirje voi olla väärennös, mutta siinä on intiimejä yksityiskohtia ja päähahmo on muutenkin hiukan "sressaantunut", joten sama kai se on lähteä Silent Hilliin tutkimaan asiaa. Jamesin vaimo Mary näytetään väläyksiltä alussa ja joku yskäkin näyttää olevan. Parannusta ei ilmeisesti köhään löytynyt..... vai löytyikö?
Peli alkaa kun James tuijottaa itseään peilistä ja lähtee samoamaan jotain polkua Silent Hilliin. Jo avauskohtaus näytti aikanaan, ettei kyseessä ole mikään terve peli. Hiljaisuudessa polkua tarvotaan minuutteja ilman mitään ärsykkeitä. Ensimmäisen save-laatan jälkeen matka jatkuu kaupunkiin asti ja jonkinlaisen sillan alle. Matkaradio pärähtää yhtäkkiä kohisemaan ja kun James nostaa radion maasta huomaa hän sen vieressä epämiellyttävän näköisen mutantin joka oksentelee polttavaa nestettä päin pläsiä. Vanhana timpurina James huomaa puukepakon ja muto asettuu muutaman läppäisyn jälkeen takaisin turpeeseen. Matka jatkuu epäilyttävän näköisen hahmon perässä sumun läpi kohti asuntolaa, jossa Silent Hillin tarina alkaa aueta.
Sen enempää juonta selittämättä pitää vain sanoa, että tunnelma todellakin on veitsellä leikattavaa sorttia. Klaustrofobia iskee käytävillä ja huoneissa samoillessa eivätkä viholliset narisevine äänineen auta asiaa. Ilman lamppua niiden ohi voi hiipia, mutta kuka helvetti uskaltaa sen lampun sammuttaa, kysyn vaan. Tunnelmaa lisäävät todella hyvin kaikki hämäräksi jäävät viitteet entiseen elämään kaupungissa. Moni pelottava paikka on täysin turvallinen, mutta jotenkin näistä huoneista on saatu helvetin ahdistavia ilman vihollisiakin. Yhdessäkin huoneessa vain lepattaa jättimäisiä yöperhosia jokapaikassa ja se ääni on aika karmea. Tai kun menet vessaan ja kuulet onttoa kuminaa aivan kuin joku takoisi patteria ylä tai ala-kerrassa. Oma lukunsa ovat hetket kun pelialueet syöpyvät ja muuttuvat helvetillisiksi ja mädiksi versioksi itsestään. Tällöin myös soundtrack räjähtää pauhaamaan ja hiljaisuuden jälkeen se tuntuu aluksi aika ylivoimaiselta settingiltä järkevälle pelaamiselle. Eteneminen muuttuukin nopeasti vain päättömäksi juoksemiseksi ja savepaikan etsimiseksi.
Hahmot ovat ehkä jopa vihollisia pelottavampia tapauksia, eikä kukaan niistä näyttäisi olevan järjissään. Joku niiden ulkonäössäkin on vikana, ehkä parhaana esimerkkinä Maria. Nainen joka näyttää täysin Marylta ja roikkuu Jamesin mukana pelin loppuun asti. Naisella ei ihan kaikki ole kotona ja lopussa hänellekin kiitos seisoo.
Ykkösestä tutulla tavalla peli myös osaa potkia munille heittämällä ainoa päältäpäin näyttävä ystävällinen hahmo välivastukseksi ja näyttämällä James ulisemassa hahmon ruumiiin vierellä kun dueli on päättynyt. No etkai luullut, että kaupungista lähdetään hengissä, ethän?
Pelaajan kannoilla normaalien vihollisten lisäksi on Jamesin personal tormentor Pyramid Head. Tämäkin piru paljastuu lopussa hieman oleellisemmaksi osaksi peliä kuin vain pakolliseksi isoksi hirviöksi. James myös keskeyttää PH:n ja rivimonsun yksityiset juhlat yhdessä vaiheessa... tämä oli niitä niinsanottuja "MITÄ VITTUA" hetkiä kun peliä ensimmäistä kertaa pelasi.
Joopajoo lopussa odottaa vielä yksi mukava pommi kun selviää mitä yskänlääkettä Mary oli viimeisillä hetkillään vetänyt. No James ystävällisesti kuristi vaimonsa hengiltä kun ei jaksanut kuunnella enää sen vinkunaa ja yskimistä. Ilmeisesti shokki oli miehelle liikaa ja tapaus unohtui. Ehkä miehen reissu Silent Hillin läpi oli vain henkinen matka omien demonien läpi tunnustukseen asti. Ehkä olentoja ei koskaan ollutkaan olemassa ja Silent Hillin yliluonnollinen historia herätti Jamesin aivoitukset henkiin. Tämän pelin kohdalla moni tajusi, että jospa jokainen Silent Hill on vain matka päähenkilön pään sisään. Se selittäisi ainakin Pyramid Headin jättimäisen dildon ja fiksaation niihin hotlegs vihollisiin. Sekä Marian ikävän kohtalon......
No jokatapauksessa fiilikset pelin lopussa ovat sekoittuneet, sillä nyt voit rauhassa laittaa kotelon hyllyyn ja aloittaa terapian, mutta samalla jäin kaipaamaan Silent Hilliä heti kun sieltä päästiin pois. Harva peli esittää tällaisen tarinan näin hienovaraisesti.
Mutta aiheeseenkin liittyen pelin paras puoli on sen tunnelma. Olit sitten sumuisilla kaduilla, hirttolavalla, maan-alaisessa salaisessa rangaistuslaitoksessa tai helvetin porteilla, niin immersio on täydellinen. Vihasit tai rakastit tätä peliä niin se johtuu sen ainutlaatuisesta tunnelmasta. Haasta ittes ja käy Silent Hillissä.
Tule kanssani veneeseen.<br /><br />PSN/Steam: zoukka_FIN
tallennettu
Re: Tunnelmallisin videopeli
« Vastaus #19 : 21.07.2008 22:36 »
Silent Hill
Tarkkailija
Jäsen
Viestejä: 24
Basaaripisteet: 0
Päätin itselleni, että aktivoidun vihdoinkin tälle ihmeellisten ihmisten laudalle, sillä täällä meno vaikuttaa varsin hyvältä, hurjalta ja pätevältä. Kuten eräs tuttavani asian sanoiksi puki, ei tänne paljoa uskalla kirjoitella pätemisen uhalla, mutta nyt halusin tehdä muutoksen.
Täyttä asiaa.
Kuten nimimerkki omalta osaltaan kertoo, tältä zoukan kuvailemasta pelistä on ne parhaat kiksit saatu tunnelmasta ja pelottavuudesta. Vaikka toisaalta SH 2 on varmaan viidennen pelikerran jälkeen pientä inflaatiota tunnelmassa kärsinyt, on se edelleen tunnelmallisin peli i-k-i-n-ä. Kaikkien sattumusten summa on vain kaikessa nerokkuudessan mahtava. Edes SH 3 ei yllä samaan, sillä se jopa liian härö, jotta sen voisi ottaa vakavasti, ja taas The Room tuntuu tyhmältä. Failed.
Toiseksi suurimpaan tunnelmakertoimeen yltää yllättäen Gears of War. Co-Op, taustalla soi AC/DC, kello on 23.00 ja Locustit ottavat turpaan oikein kunnolla. Hyvä peliseura takaa oman tunnelmansa.
E: Sanasekoilua.
Sumussa kukaan ei kuule huutoasi
tallennettu
Re: Tunnelmallisin videopeli
« Vastaus #21 : 26.07.2008 14:04 »
Nyt/Kohta meneillään: Borderlands (PS3), Bayonetta (PS3), LocoRoco Midnight Carneval
Menneen talven lumia: Uncharted 2: Among Thieves
Me wants: Ratchet & Clank: A Crack In Time, Muramasa: The Demon Blade
tallennettu
Aihe: Tunnelmallisin videopeli
