Ephram
Jäsen
Viestejä: 4 792
Basaaripisteet: 0
Osa 1: FFX
En ole TK, eikä minusta ole TK:ta tuleva, mutta tästä harmittavasta seikasta huolimatta päätin jatkaa maaliskuisessa debyytissään mallikelpoisesti ihmisiä ärsyttänyttä topic-sarjaa. Ensimmäisessä osassahan TK kauhoi persoonalliseen tyyliinsä FFX:n päälle kilotolkulla lantaa. Fanipojat hyökkäsivät puolustusasemiin.
MGS2 on peli, jonka huonoutta nimenomaan pelinä olen vasta viime kuukausina alkanut ymmärtämään. Pidin siitä aiemmin melkoisen paljon. Vai pidinkö?
Pidin VÄLINÄYTÖKSISTÄ, TUNNELMASTA ja HAHMOISTA. Itse pelaaminen ei ollut kivaa. Jos olisin katsonut MGS2:n välinäytökset jotenkin fiksusti yhteen nivottuna kokonaisuutena, olisin pitänyt siitä täsmälleen yhtä paljon. MGS2 on minusta paska videopeli, mutta kiintoisa ja monipuolinen tarina.
MGS1:ssä tarinan ja pelaamisen tasapaino pysyi hanskassa Kojimalla, mutta kakkosessa homma lähti täysin käsistä: viiden minuutin köpöttelyä pelin ympäristöissä seuraa melkein aina puolet pidempi codec-keskustelu tai välinäytös.
Kaikki välivideot kylmästi skippaamalla peli ei vain toimi. Hyvän videopelin pitäisi olla ilman juontakin kiinnostava ja koukuttava. MGS:t ovat toki oma maailmansa, mutta voiko yhdelle sarjalle sallia omia sääntöjään?
Tarinaa en unohda, mutta MGS kakkosta ei vain tee mieli pelata pelinä.
« Viimeksi muokattu: 21.07.2008 23:37 kirjoittanut Ephram »
iMac 21,5" i5 2,5 Ghz | iPhone 4S 16 GB White | iPad (3rd gen) 16 GB White
Odotan: Baldur's Gate: Enhanced Edition (iOS), Skyrim: Dawnguard DLC (PS3), E3 2012, WWDC
tallennettu
Ephram
Jäsen
Viestejä: 4 792
Basaaripisteet: 0
Mutta siis mikä siinä gameplayssa mättää? Peli on lyhyt, mutta mukaan mahtuu räiskintää, perinteistä hiippailua, sukeltelua, pommien purkua, miekalla huitomista ja Sniputus-kohtauksia. Pomotaisteluista nyt puhumattakaan.
Pelattavuus ei vain ole mieleeni: etene 10 metriä, katso ensimmäisen persoonan kuvakulmasta, etene taas 10 metriä ja katso taas missä vartijat menevät. Yksinkertainen kenttäsuunnittelu juuri yrittää paikata pelattavuutta, mutta minut se vain ajaa suurempaan ahdistukseen.
Kontrollit ovat sinänsä ihan hyvät, mutta tapa millä MGS2:ta pelataan, ei mielestäni vain toimi puhtaana videopelinä.
Suurin osa pelin bossimatseista tuntuu todella unohdettavilta. Lopussa kun Ray-robotteja hyppii toinen toisensa perään areenalle, tuntuu se haukottavalta ratkaisulta.
iMac 21,5" i5 2,5 Ghz | iPhone 4S 16 GB White | iPad (3rd gen) 16 GB White
Odotan: Baldur's Gate: Enhanced Edition (iOS), Skyrim: Dawnguard DLC (PS3), E3 2012, WWDC
tallennettu
Ephram
Jäsen
Viestejä: 4 792
Basaaripisteet: 0
Ja Rayt haukotuttavia?
Tuo ei vain ole koskaan toiminut minulle. Sen sijaan, että luodaan uusi skenaario kokonaan tyhjästä, kopioidaankin samaa robottia surutta useampi. Haiskahtaa "millä me nyt tehdään tästä ekaa peliä suuremman tuntuinen taistelu?" "Ahaaa!! Tietysti!" -meiningiltä.
Esim. fatman-bossitaisto oli minusta myös heikko. Tokihan näiden pelien maailma on hieman vinksahtanut, mutta tapa taistella tätä vastaan oli silti mielestäni ei niin-jännittävä.
Bossitaistot ovat silti niin pieni osa peliä, ettei MGS2 niihin kaatuisi jos pelialue olisi monipuolisemman tuntuinen. Tankkerin jälkeen tuntuu siltä, että koko ajan junnataan paikallaan.
iMac 21,5" i5 2,5 Ghz | iPhone 4S 16 GB White | iPad (3rd gen) 16 GB White
Odotan: Baldur's Gate: Enhanced Edition (iOS), Skyrim: Dawnguard DLC (PS3), E3 2012, WWDC
tallennettu
iMac 21,5" i5 2,5 Ghz | iPhone 4S 16 GB White | iPad (3rd gen) 16 GB White
Odotan: Baldur's Gate: Enhanced Edition (iOS), Skyrim: Dawnguard DLC (PS3), E3 2012, WWDC
tallennettu
Xerobos
Jäsen
Viestejä: 336
Basaaripisteet: 0
Aaah, mahtava aihe! Piti ihan pari kertaa tarkistaa, että topicin aloittaja oli varmasti Ephram. 
Mutta yhdyn häneen 100%.
Pelattavuus ei vain ole mieleeni: etene 10 metriä, katso ensimmäisen persoonan kuvakulmasta, etene taas 10 metriä ja katso taas missä vartijat menevät. Yksinkertainen kenttäsuunnittelu juuri yrittää paikata pelattavuutta, mutta minut se vain ajaa suurempaan ahdistukseen.
Tämä juuri söi peli-ilon täysin ja se, että ohjaus ei vain toimi nopeissa tilanteissa. Karkuun lähtiessä Raiden saattoikin alkaa yht'äkkiä ryömimään tai takertelemaan seiniin ja vielä pahempaa oli tähtääminen. Pysähdyt, otat FPS-kuvakulman, alat sihtailemaan, ei perkele, olet väärässä paikassa, noh, eikun takas, vaihdat sijaintia, otat uudestaan FPS-kuvakulman, ei vittu, nyt se homo Raiden katselee jonnekin ihan muualle, sitten etsimään vaan vihollista, se lurjake onkin vaihtanut paikkaa, AGAIN...
Jollekin voi toimia, mutta ei minulle. Jäi jo silloin aikoinaan tauolle puoleksi vuodeksi kunnes sain sen väkisin tikistettyä läpi. Kiitokseksi siitä Hideo oli laittanut överiksi vedetyn loppuratkaisun. Hirveä pettymys kyseinen tekele. Toki MGS1:kin oli samoja vikoja, mutta silloin vaatimustaso oli myös paljon alhaisempi.
(Killzone 2:ssa) "Seiniä ja sillankaiteita pitkin pomppiessa tuli tosin enemmän mieleen Mirror's Edgen pelaaminen kuin karskin toimintapelin"
tallennettu
Ephram
Jäsen
Viestejä: 4 792
Basaaripisteet: 0
Ei tarinaa pidä missään tapauksessa poistaa. Tarinaosioiden välissä tulisi olla myös hyvä ja aikaa kestävä pelattavuus.
Pelaan pelejä etenkin siksi, että ne palkitsevat pelattavuudeltaan ja että löydän niissä jatkuvasti uusia keinoja vaikuttaa pelimaailmaan. MGS2 on nykyään minulle sellainen kokemus, että välinäytökset ovat pääasia, pelaaminen pakollista pahaa.
Oikeasti tämä thriidi on siitä hämmentävä, että se ei ole yksiselitteinen. TK:n tapauksessa FFX petti miehen heti kun kaveri pääsi pelaamaan sitä, kun taas minä rakastin SoL:in ensimmäistä ja vielä toistakin läpipeluukertaa. Juoni veti puoleensa. Vasta vuosien jälkeen valkeni, että "hei, enhän minä tästä pelinä tykkää".
Sen takia olenkin nykyään suuntautunut enemmän katsomaan elokuvia ja tv-sarjoja, kun monessa tapauksessa haluan katsoa sivusta mielenkiintoista tarinaa.
iMac 21,5" i5 2,5 Ghz | iPhone 4S 16 GB White | iPad (3rd gen) 16 GB White
Odotan: Baldur's Gate: Enhanced Edition (iOS), Skyrim: Dawnguard DLC (PS3), E3 2012, WWDC
tallennettu
zoukka
homo
Jäsen
Viestejä: 3 142
Basaaripisteet: 13
Pelaan pelejä etenkin siksi, että ne palkitsevat pelattavuudeltaan ja että löydän niissä jatkuvasti uusia keinoja vaikuttaa pelimaailmaan.
Niin no tässä kohtaa ei SoL ainakaan pääse pettämään. Se on vissi.
Tule kanssani veneeseen.<br /><br />PSN/Steam: zoukka_FIN
tallennettu
Sharkie
Tanssiva pelaaja.
Moderaattori
Viestejä: 1 759
Basaaripisteet: 4
Ymmärrän Epin pointin siinä mielessä, että se on leffafanin näkökulma. Helvetin hyvin tehdyt välianimaatiot ja villit stoorilainit viihdyttävät tottakai, ja näin ollen voi tuntua että muu peli jää niiden alle.
Silti olen ehdottomasti sitä mieltä, että MGS2 kantaa myös pelinä. Siinä on tosiaan monenlaista tekemistä, melkoinen leikkimisen mahdollisuus pelimaailman sisällä ja ennen kaikkea huikeita pomomättöjä(ja jos nämä eivät maistu, on selvästi vain väärän genren äärellä). Olisihan se tyhjähkö kokemus, mikäli kaikki välidemot leikotaan pois, mutta so not. On vähän kuivaa väittää, että tarinavetoisen pelin pitäisi kantaa loistavasti myös ilman tarinaansa. Siinä tapauksessa peleiksi laskettakoon vain puzzle-pelit.
Niin, eikä MGS2 edes eroa ykkösestä loppujen lopuksi niin paljoa. Crack-piippu on ollut kovemmassa käytössä, mutta kyllä perusmeininki on tasan sitä samaa ja aitoa.
"Why don't you glue yourself to the television set, completely ignore me, and play Nintendo until you're too tired to make love?"
-The perfect wife
tallennettu
tuhis
Vieras
Täyttä paskaa?
Ei niin mitenkään.
Alkaa Epin otsakkeet olemaan sulosoinnussa Pelaajalehden seiskatyylin otsakkeitten kanssa.
Katso kuvat!
tallennettu
Ephram
Jäsen
Viestejä: 4 792
Basaaripisteet: 0
Ehkä oli virhe jatkaa topicsarjaa TK:n valitsemalla nimellä, mutta tehty mikä tehty 
Tokihan se siitäkin johtuu, että tapani arvottaa pelejä on muuttunut. Nykyisellään en halua, että pelit liiaksi tulevat tunkeilemaan elokuvien alueelle. Sol tekee juuri niin. Pelimakuni ei sinällään ole muuttunut mihinkään. Kokemuksena MGS2 on yhä hieno, varsinkin ensimmäistä kertaa pelaaville, mutta pitkässä juoksussa se ei ole meikäläiselle pelinä hyvä.
iMac 21,5" i5 2,5 Ghz | iPhone 4S 16 GB White | iPad (3rd gen) 16 GB White
Odotan: Baldur's Gate: Enhanced Edition (iOS), Skyrim: Dawnguard DLC (PS3), E3 2012, WWDC
tallennettu