Jätän Erilaiset pelaajat -tekstin sittenkin postaamatta ja siirryn suoraan seuraavaan tekstiin joka käsittelee yhtä suosikkipeleistäni, Shadow of the Colossusta audiovisuaalisesta näkökulmasta. Kyseinen teksti on kirjoitettu samalla kurssilla kuin aikaisempikin teksti (ks.
osa I) ja muistuttaa hiukan tavallista peliarvostelua, paitsi että se tarkastelee vain pelin äänimaailmaa ja graafista ilmettä.
Shadow of the Colossus – audiovisuaalinen analyysi
Samaan tapaan kuin elokuvat ja musiikki, myös video- ja tietokonepelit mielletään usein yhdeksi taiteen muodoista. Japanilaisen Team ICO:n vuonna 2005 Playstation 2:lle kehittämä Shadow of the Colossus onkin peli, johon yleensä viitataan puhuttaessa nimenomaan ”taidepeleistä”. Peli pyrkii vetoamaan pelaajan tunteisiin monin tavoin. Perinteinen roolijaottelu on käännetty päälaelleen, ja sankarina olemisen sijasta pelaaja löytää itsensä tappamasta valtavia kolosseja, jotka parkaisevat kivusta aina kun pelaaja onnistuu iskemään miekallaan näiden heikkoihin kohtiin. Valtavasta koostaan ja voimakkuudestaan huolimatta kolossit herättävät pelaajassa sääliä, kun ne kaatuvat kuolleena maahan lukuisten miekan pistojen seurauksena.
Synkästä juonestaan huolimatta Shadow of the Colossus on erittäin valoisa peli. Aurinko paistaa jatkuvasti lähes pilvettömältä taivaalta, ja sen säteet heijastuvat kallioiden pinnoista luoden erittäin valoisan ympäristön muutamaa hämärää luolastoa ja metsikköä lukuun ottamatta. Pelin kuvakulma pyrkiikin korostamaan pelin hienoja maisemia. Tapahtumat kuvataan hahmon selän takaa, mutta toisin kuin kolmiulotteisissa peleissä yleensä, pelattava hahmo ei ole kuvakulman keskipisteessä. Sen sijaan kamera sijaitsee hieman sivummalla, jolloin pelaajan katse kohdistuu ensisijaisesti pelin maisemiin, ei niinkään itse hahmoon.
Pelin teemasta huolimatta tekijät ovat pyrkineet myös realistisuuteen, joka tuntuu varsinkin pelin pääasiallisen liikkumavälineen, hevosen, ohjauksessa. Aivan kuten oikeassakin maailmassa, hevonen ei reagoi suoraan pelaajan käskyihin, eikä joskus reagoi ollenkaan. Kolossien liikehdinnän seurauksena ruutu tärisee sen mukaan, kuinka kookas kolossi on. Suurimpien kohdalla pelaaja saakin käsityksen, että kolossit todella ovat niin raskaita ja voimakkaita, miltä ne näyttävät. Roikkuessaan kiinni kolossin niskavilloista pelattava hahmo heiluu ympäriinsä kuin räsynukke, kun kolossi pyrkii epätoivoisesti ravistamaan pelaajan irti. Tämän seurauksena ruutu myös sumenee hiukan, mikä antaa pelaajalle vaikutelman tilanteen vauhdikkuudesta.
Shadow of the Colossuksen äänimaailman tärkeimpänä tehtävänä on tunnelman luominen. Suurin osa ajasta kuluu ratsastaessa, jolloin pelaaja kuulee lähinnä vain tuulen aiheuttaman äänen ja hevosen laukkaamisesta kuuluvan kopinan. Tämä korostaa juuri sitä, että pelattava hahmo on kaukana muista ihmisistä ja muusta yhteiskunnasta. Kolosseja vastaan taistellessa tilanne on aivan toinen. Kun pelaaja lähtee kiipeämään ylöspäin pitkin kolossin ruumista, taustalla alkaa soida mahtipontinen orkestroitu musiikki, joka sopii hyvin eeppiseen taisteluun pienen mutta määrätietoisen pojan sekä valtavan ja voimakkaan kolossin välillä. Musiikin lisäksi taistelussa kuuluu kolossin parkaisut sekä pelattavan hahmon puuskutus tämän tehdessä kaikkensa saadakseen kolossin hengiltä.
Tehtävänä oli kirjoittaa samasta pelistä myös nk. konseptuaalinen analyysi, joka tarkastelee peliä muilta osin (tjsp., termin tarkempi sisältö jäi hämärän peittoon, joten kirjoitin mitä mieleen tuli).
Shadow of the Colossus – konseptuaalinen analyysi
Peli alkaa, kun nuori mies nimeltä Vaeltaja saapuu Kiellettyyn maahan mukanaan kuolleen tytön, Monon, ruumis. Hän on kuullut jumalolennosta nimeltä Dormin, joka pystyy herättämään ihmiset henkiin kuolleista. Temppelissä asuva Dormin suostuu toteuttamaan Vaeltajan toiveen, mutta vain sillä ehdolla, että tämä tappaa 16 kolossia, jotka ovat Kielletyn maan ainoat asukit. Alkuasetelmaa lukuun ottamatta peli ei kerro esimerkiksi Vaeltajan tai Monon taustoista eikä siitä, miksi Dormin haluaa kolossit hengiltä. Moni asia jääkin juuri pelaajan mielikuvituksen varaan. Kolossit sijaitsevat eri puolilla Kiellettyä maata, ja jo niiden luokse pääseminen on usein haaste sinänsä. Kompassin virkaa hoitaa Vaeltajan miekka, joka paljastaa seuraavan kolossin sijainnin heijastamalla auringon säteet kolossin suuntaan.
Löydettyään kolossin pelaajan täytyy keksiä keino päästä kolossien heikkojen kohtien luo, jotka sijaitsevat pääsääntöisesti kolossin pään päällä. Apunaan pelaajalla on vain miekka ja jousi sekä silloin tällöin hevonen, joka pyrkii usein harhauttamaan kolossia sillä välin kun Vaeltaja kiipeää heikkojen kohtien luo. Useimmilla kolosseilla on karvapeite, jota pitkin pelaajan täytyy kiivetä päästäkseen vahingoittamaan kolossia. Hommaa vaikeuttaa kolossin heiluminen, kun tämä pyrkii ravistelemaan pelaajan irti. Pelaajan päästessä heikon kohdan luo pitäisi vielä keskittyä iskemään miekka niin syvälle kuin mahdollista. Usean miekaniskun seurauksena kolossi kaatuu kuolleena maahan, ja pian pelaaja löytää itsensä jälleen temppelistä, josta matka alkoi.
Pelin miljöö on hyvin laaja, joten jo kolossien luo matkustaminen vie melko kauan. Kolossit sijaitsevat aina tietyissä paikoissa, ja pelaajalla on vapaat kädet tutkia maastoa, mutta siitä huolimatta kolossit täytyy tappaa tietyssä järjestyksessä. Kolossien kanssa taistellessa pelaajan on myös usein hyödynnettävä ympäristöä päästäkseen tarttumaan kiinni kolossien karvapeitteeseen. Kolossit ovat ruumiinrakenteeltaan ja kooltaan hyvin erilaisia, joidenkin tosin hieman muistuttaessa toisiaan. Pelin 16 kolossista osa on kaksijalkaisia, hieman eri tavoin apinaa muistuttavia jättiläisiä. Osa puolestaan on nelijalkaisia, kooltaan joko hiukan Vaeltajaa suurempia tai kerrostalon kokoisia. Loput kolossit muun muassa lentävät tai liikkuvat veden alla.
Osa kolosseista hyökkää heti pelaajan huomatessaan, mutta osa jättää Vaeltajan täysin huomiotta, ellei pelaaja hyökkää ensin. Vaeltajalla on taisteluissa tietty määrä elämäpisteitä sekä mittari, joka kuvaa kestävyyttä. Elämäpisteitä voi nostaa syömällä hedelmiä puista, joita sijaitsee eri puolilla ympäristöä. Kestävyyttä puolestaan voi parantaa syömällä liskoja, joilla on valkoinen häntä. Näiden lisäksi Vaeltajan elämäpisteet ja kestävyys paranevat hiukan aina kun pelaaja onnistuu tappamaan yhden kolossin. Pääosin tunnelman luomiseksi pelissä on hyvin vähän henkilöhahmoja, Vaeltajan ollessa suurimman osan ajasta ainoa elossa oleva ihminen alueella. Temppelissä asuva jumalolento Dormin antaa ainoastaan kryptisiä vihjeitä kolossien sijainneista ja keinoista niiden tappamiseksi. Näiden ja Monon lisäksi pelistä löytyy hevonen nimeltä Argo, jota käytetään lähinnä liikkumiseen. Kolosseja, liskoja ja lintuja lukuun ottamatta ympäristö on kuitenkin täysin autio, kaukana muusta sivilisaatiosta.
